Mitä tehdä kaverin kanssa, joka puhuu ja kertoo vain itsestään...

....mutta silloinhan se ei ole tosi ystävyyttä

eikä hänellä ole edes ystäviä

Ja hän näyttäisi olevan parantumaton.



2

sitä varmaan moni miettii!



Kuinka usein soittaa? Eikö välitä edes kummilapsen kuulumisista? Hankala tilanne, tee niin kuin tunnet parhaaksi. Kannattaa kummisuhteen kannalta pitää ainakin jonkinlaiset välit. Mutta jos usein soittaa ja todella rasitteeksi käy, on parempi, että et roikota häntä elämässäsi.

T: 3 ja 7

Luulen että hän kuuluu siihen ihmisryhmään, jotka eivät koskaan mieti omaa käyttäytymistään, vaan mennä porskuttavat eteenpäin... Ehkäpä parempi pitää etäiset välit... surullista ja vähän rasittavaakin...

Jotkut ihmiset vaan on tuollaisia, rasittavia. Kaikki pyörii vain heidän ympärillään ja aina kaikki puheenaiheet kääntyvät takaisin HEIHIN. Itse en ainakaan moista jaksaisi pitkään tai paljon kuunnella. Pitäisin välejä asiallisina, mutta esim. viikoittain en puhuisi tuollaisen henkilön kanssa!

Heitä kaikkia yhdistää yksinäisyys: jollakin ei ystäviä, toinen taas sinkku ja kaipaa miestä.

Itse pelkään tyhjiä hetkiä keskustelussa ja täytän ne pälätykselläni. Näin teen, jos jostain syystä olen jännittynyt ja olen sitä herkästi. En kyllä usko kenenkään arvaavan sitä, koska olen paljon äänessä siis "rohkea". Silti olen ujo enkä oikein osaa solmia ihmissuhteita. En tiedä mitä voin kysyä tai miten saisin muut kertomaan itsestään. Mitä pitää sanoa ihmisten eri juttuihin. En vaan osaa. Siksi minulla ei olekaan juuri ketään läheisiä ihmisiä. Pelkään että kysyn liikaa tai ehdottelen ratkaisuja vaikuttaen ylemmyydentuntoiselta. Missä tätäkin voisi opiskella?

kysy ihmeessä kiinostaako häntä kuulla kummilapsen kuulumisia ja sinunkin kuulumisia. Ehkä hänellä vaan ei ole tapana kysyä toisten kuulumisia vaan olettaa, että toinen kertoo ne jos haluaa.

Siskoni on siis tuollainen. Jos ei aina niin usein.



Mietin, milloin hän on ihan toivoton minä-sitä-minä-tätä-sitten-minä-ja-minä ajattelin että. Pahimmillaan hän on varmaan silloin, kun hän on ylirasittunut töistä. Kerrankin jätin puhelimen kuulokkeen pöydälle enkä kuunnellut ollenkaan - ja hän vain paapatti huomaamatta mitään! Olin ai-van kypsä!



Eli voisiko ystäväsi olla ylirasittunut, ja kun alkaa päästää höyryjä sinulle, ei niistä tule loppua sitten millään?

Yksi tuttuni pakollinen ihmissuhde, on juuri tuollainen. Kun soitan hänelle vaikkapa kysyäkseni ihan vaan pikaisesti tulisiko heidän poika meille leikkimään, hän aloittaa loputtoman puhetulvan, jossa käsittelee intiimeimmätkin tilanteet heidän perhe-elämästään. Silloin harvoin kun hän kysyy minulta jotakin vastaus on hänen puoleltaan jotakin tähän suuntaan, niin että olit Pariisissa. Ei kysy milloin, kenen kanssa, kuinka kauan, mitä näen tai pidin vaan tohottaa, olisi varmaan ihana käydä siellä, mutta me kun oltiin Linnanmäellä niin kuule meidän Lasselle tuli riita jätskijonossa jne.

että ei kysellä vaan jokainen kertoo sen mitä haluaa ja avautuu niin paljon kuin tahtoo?

Jospa hän pitää sinua etäisenä, umpimielisenä ja sulkeutuneena, koska et kerro omia asioitasi tivaamatta? Ehkä hänkin kokee, että aika rasittavaa tavata, paras turvautua omiin kiireisiin, koska jos tapaamme saan taas jututtaa tätä hämeenhidasta tuppisuuta koko tapaamisen ajan. Ja mitään avauksia ei tule, vaan pöydän ympärillä leijailee vaivautunut hiljaisuus kun kukaan ei sano mitään.

tai ainakin sukulaissielustaan. Puhelut pisimmillään 2,5h, huomattava osa lauseista alkaa näin:

Minä...

Minä tunnetusti...

Minun...

Minullahan...

Meillä...

Meidän...



On pienen pojan yksinhuoltaja ja lapsuudenystäväni, joka on rakas mutta niin rasittava.



Jos hän on sinulle tärkeä, hanki hand-free tai käytä puhelimen kaiutinta. Jos ei, pidä etäisyyttä...

Tiedättekö miksi? Jokainen täällä tuntee jonkun itsestään tuntitolkulla jaarittelevan ihmisen. Mutta missä ovat nämä kaikki itsekeskeiset tyypit nyt tästä keskustelusta? Tiedättekö, luulenpa, että emme itse tunnista itsessämme tätä ärsyttävää piirrettä. Näemme vain muiden itsekeskseisyyden muttemme omaamme, siksi se toinenkin itsekeskeinen puheenpitäjä vaan jatkaa yksinpuheluaan. Koska on samanlainen kuin muutkin. Ei osaa hillitä itseään, ei huomaa, hoksaa mitä vaan.

Ja itsekin jotenkin menen lukkoon ja vaikenen hänen kanssaan. Hänellä on sellainen mahtipontinen käsitys kokea oma elämänsä aivan poikkeukselliseksi. Hän usein sanookin, hei aivan unohdin kysyä sinulta yhtään mitään, mutta ARVAA NYT, että MEIDÄN Ilkalla oli ollut tyttöystävä siellä Lontoossa. Siis meidän pikku-Ilkalla. Sitä niin järkyttyy kun huomaa että pikkuvelikin vanhenee... ai kauheeta jutellaan sun kuulumisia sitten kun tavataan siell ja siellä. Ja siellähän sitten on jo uudet katastrofit odottamassa, joten minun kuulumisiani ei jutelle silloinkaan. Välillä hymyilen itsekseni, kun tämä ystävä sitten on ihan ihmeissään, olette muuttaneet, milloin, miksi, mitä ihmettä, miksi et ole kertonut?!

Tämä on juuri sama tyyppi!!! Me kävimme juuri lomalla uudessa, eksoottisessa paikassa, niin meidän lomakuulumisia ei kuunneltu saatikka kyselty, vaan kaverini kertoi suu vaahdossa, että oli käynyt ajamassa pyorällä ensimmäisen kerran moneen vuoteen ja nyt oli ostettu lomamatka syksyä varten.... että joo

asiantuntijat kuinka teidän kanssa pitää keskustella? Itse puhun joidenkin ihmisten kanssa paljon omista asioistani ihan siksi, että keskustelukaverilla ei ole MITÄÄN MIELENKIINTOISTA sanomista. Ja jotkut lisäksi ovat niin hitaita ilmaisussaan, että lyhyempijännitteisellä ihmisellä meinaa suoni katketa päästä kun odottelee toisen pääsevän jo asiaan. Mutta sitten paljastuukin, että kävivät mökillä eikä siellä oikein ollut mitään tekemistä. AARGH!

Tuo sinun mainitsemasi ihmistyyppi on sitten asia erikseen. Nyt puhumme toisenlaisesta ihmisestä. Ongelmana ei ole se, ettei omassa elämässä ole tapahtunut mitään tai että ei itse osaisi kommunikoida tai on lännen hitain...vaan se, että toinen ei tunnu vuosi toisensa jälkeen huomaavan, että kaverit yleensä ovat kiinnostuneita molemminpuolisesti toistensa elämästä ja kuulumisista, eikä vain ME MYSELF AND I...