Mitä tehdä kaverin kanssa, joka puhuu ja kertoo vain itsestään...

Minä esimerkiksi menen tuollaiseksi jos olen stressaantunut. Ja nykyään olen sitä usein. Meillä on liuta pieniä menijöitä ja päähäni ei mahdu juuri tällähetkellä muuta kuin A.lle pitää varata hammaslääkäri, pitää kysyä samalla katsoisiko B:n hampaat nyt vai syksyllä, C on katoamassa hiekkikseltä, D:n jalkapallo harkat alkavat juuri, ehdinkö tehdä ruuan ennen omaa jumppaa vaiteksisikö mies ja C älä heittele hiekkaa voi mennä jonkun silmään ... no kun ei se ole kivaa toisista .... huokaus ... se hiekanheittely .... ET SAA!! ... tuota mitähän tuo kaveri sanoikaan, jotain että olivat uimassa? Saunassa? Mökillä???

ystävälleni kuuluu ja miten menee. Usein myös tiedän heidän elämästään - osaan siis kysyä vaikkapa tuoreen vauvan kuulumisia ja äidin jaksamista, työhaastattelun sujumista, puolison polvileikkauksen tulosta yms. Ja minua ainakin rehellisesti kiinnostaa ystävieni elämä: haluankin kuulla heidän onnistumisistaan ja ongelmistaan, arjestakin. Mutta odotan, että minuakin kuunnellaan ja minustakin ollaan kiinnostuneita.

sellainen hauska ero tuli mieleen, että jos keskustelussa tai puhelussa on hiljainen hetki, niin minulle tulee ensimmäisenä mieleen KYSYÄ jotain ystävältäni, ei täyttää hiljaisuutta omilla jutuillani :-)

ja minä lopulta kyllästyin siihen. Olen ottanut etäisyyttä ja välttelen häntä. Hän ei onneksi soita enää juuri ollenkaan. Kuuntelin hänen loputtomat jaarituksensa vuositolkulla kunnes älysin että hän ei muutu. Onneksi hän ei ole lapseni kummi enkä minä hänen - läheltä piti.

Puhuu ummet ja lammet omista asioistaan, mutta muiden asiat ei kiinnosta yhtään. Lisäksi on ikisinkku, jolla ei ymmärrystä riitä lapsiperheen arkeen, esim. ettei aina pysty puhumaan tuntitolkulla jos lapsi vaatii vaikka vaipan vaihtoa..



Miehellä on tällainen ystävä ja välillä ihmettelen, miten hän jaksaa noin yksipuolista suhdetta.

Jotkut ihmiset kokevat kuulumisten kyselynkin "urkkimisena" tai uteluna...Ehkä kaverisi olettaa sinun olevan tätä sorttia ja yrittää helpottaa sinun avautumistasi omalla avoimuudellaan.

Eli tyttäreni kummit ovat melkoisia tuppisuita. Olimme naisen kanssa ennen parhaita ystäviä, mutta kun hän tutustui mieheensä niin loppui kaikki kuin seinään. Lähetellään tekstareita joskus ja joskus (n. 2krt/vuosi) käyvät kylässä jolloin moneen kertaan muistavat sanoa kuinka kova puhumaan lapsemme on.



Olen yrittänyt pitää yhteyttä kuten ennenkin, kysellä kuulumisia jne mutta tullut siihen tulokseen että miehensä on syy tuohon puhumattomuuteen. Eikö lie halua että omista asioista puhutaan vieraille? Ollaan kuitenkin oltu naisen kanssa lapsesta saakka todella läheisiä aiemmin!



No, kun sitten tavataan niin minä olen äänessä jotta tapaamiset eivät olisi yhtä naurettavaa tuhahtelua ja huokailua. Ystävän mies onkin sitten kommentoinut että "on se kyllä kova puhumaan"... joo, no minusta tuntuisi aika ikävältä istua tunti-pari hiljaa hohhoillen, naurahdellen ja tuhahdellen. Vai miltä itsestänne tuntuisi?

Kyselen kuulumisia mutta kun vastaus on aina "no sitä sammaa, töissä käyvään ja välissä on vappaata" niin kyllä siinä alkaa kumjmasti omia kuulumisiaan kertomaan. Tai voisihan sitä kokeilla että naurahtelisi ja hohhoilisi itsekin, ehkäpä vierailut loppuisivat kokonaan kun on kerran niin vaikeaa muutenkin.

Tässäpä tuskinpa nyt on kyse siitä, että meillä puheenvuoron saamattomilla ei olisi koskaan mitään sanottavaa tai kerrottavaa. Vaan on kyse myös siitä, että oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka eivät puhu muusta kuin omista asioistaan eivätkä ole muista pätkääkään kiinnostuneita! Minulla on ollut muutama tällainen tuttu: eräästä tyypistä oli aina kovin vaikea päästä eroon. Roikkui vielä ovessakin tuntikausia vaikka oli lähdössä... Lopulta en enää päästänyt häntä sisään vaan katkaisin yhteydenpidon.



Toinen oli lasteni pph: jos kyselin jotain lasteni päivästä niin sekin keskustelu kääntyi aina HÄNEN lastenlapsiin! Eli koskaan en saanut mitään selvää miten omilla lapsillani meni, sen sijaan tiesin hänen perheestään kaiken. Rasittava ämmä.



Pidän ystävistä jotka kertovat elämästään mutta haluan myös että minua kuunnellaan välillä. Oikeasti tykkään kuunnella muita, mutta liika on liikaa...

Sitten lakkasin pitämästä yhteyttä eikä siitä sen koommin ole mitään kuulunutkaan.

oma ex-ystäväni ei todellakaan ole sinkku! Kun olin itse sinkku, kuuntelin hänen vaippa- ja imetysasiansa. Ramppasin hoitamassa lasta, kun tarvittiin. Olin tukena ruuhkavuosina. Ajattelin, että se kuuluu kyseiseen elämänvaiheeseen. Mutta... kun itse sain lapsia, edelleen tämä ihminen puhui vain omista terveydellisistä ongelmistaan yms... yms... (suht terve ihminen fyysisesti, ei mitään vakavaa ikinä). Ei ikinä ehtinyt lasteni syntymäpäiville jne... jne... Todellinen taakka, kun aina puhe kääntyi häneen minuutin kuluttua puhelun alettua. Kyllä hänellä ystäviä taitaa olla, ehkä ei kovin monta. Tuttuja tietenkin riittää, kun on noin puhelias. Mutta minulle riitti. Vastavuoroisuus jäi aina haaveeksi.

itsestään kertomista. Toisilla se voi johtua ihan temperamentista, jos on puheliasta, avointa ja helposti innostuvaa tyyppiä ja kun kerran innostuu niin siitä ei heti loppua tule:)

pidempään vaan täyttävät hilajisuuden jargonillaan. Päläpäpälälä.



Rasitusvamma.

Puhun helposti - ja paljon - itsestäni/omasta elämästäni ja odotan, että toinen puhuu itse itsestään, mutta en kysele/utele/urki/tungettele.



Mutta mun mielipiteeni noista puhelu-jutuista on se, että ei ne sinkut jaarittele turhia vaan äidit. Mä tunnen ainakin kolme äitiä, joiden kanssa puhelu on pakko itse aina lopettaa jollain tekosyyllä, kun en kertakaikkiaan veny olemaan tuntikausia puhelimessa - omakin perhe kiinnostaa ja pitää hoitaa. Nämä äidit kasvattavat ja jututtavat puhelun välissä lapsiaan moneen kertaan useiden minuuttien ajan, ja sitten taas jatkavat sitä samaa tyhjänpäiväistä jaaritustaan. Mä oon tullut tosi allergiseksi puhelimelle nykyään.



Sinkkuna muuten soiteltiin sinkkukavereiden kanssa ja sovittiin tapaaminen, puhelut mahtui aina muutamaan minuuttiin : )

Siitä kyselemisestä ja toisten asioihin puuttumisessa olen kuitenkin aika arka. En oikein tiedä mitä minun pitäisi esim. seuraaviin sanoa, jotta toinen kokee tilanteen miellyttäväksi ja ymmärtää että asia kiinnostaa juuri sopivasti en ole nokkaani tunkemassam mutta että toinen mielellään asian kertomista jatkaisi, kertokaas te joilla tämä asia hallussa:

"Meidän Antti on kova saunomaan vaikka on vasta kaksi, niin me sitten saunotaan joka päivä mökillä."

"Mulla sitten alkoi jo työt, Jussi ja lapset on vielä viikon lomalla."

"Mies ei halua tulla mun perheen luo, enkä mäkään käy koskaan hänen vanhemmillaan."

"Tällainen tämä uusi asunto nyt sitten on."

Siitä kyselemisestä ja toisten asioihin puuttumisessa olen kuitenkin aika arka. En oikein tiedä mitä minun pitäisi esim. seuraaviin sanoa, jotta toinen kokee tilanteen miellyttäväksi ja ymmärtää että asia kiinnostaa juuri sopivasti en ole nokkaani tunkemassam mutta että toinen mielellään asian kertomista jatkaisi, kertokaas te joilla tämä asia hallussa:

"Meidän Antti on kova saunomaan vaikka on vasta kaksi, niin me sitten saunotaan joka päivä mökillä."

"Mulla sitten alkoi jo työt, Jussi ja lapset on vielä viikon lomalla."

"Mies ei halua tulla mun perheen luo, enkä mäkään käy koskaan hänen vanhemmillaan."

"Tällainen tämä uusi asunto nyt sitten on."

mutta ehkä ehdottaisin jotain kiinnostuneen kuuloista kehotusta jatkaa juttua, tyyliin "ai jaa?" tai "ai on vai?"

Mutta kun se joidenkin kanssa on sitä, että vaikka miten aloitat kertoa omista kuulumisistasi kysymättäkin, niin toinen ohittaa ne täysin, jatkuvasti, tai ynähtää vain "hmh, jaa" tympääntyneen kuuloisesti ja alkaa taas puhua itsestään. Siis joitakin ei vain kiinnosta kuin omat asiat.



Jos toinen kertoo jotain, voisihan sitä tosiaankin sen sekunnin tai kaksi odottaa, olisiko lisääkin kerrottavaa, tai rohkaista jatkamaan olemalla kiinnostuneen kuuloinen.

Ensin tipahtaa nelisenkymmentä viestiä siitä, kuinka toiset ovat sitten niin toopeja ja sitten kun joku älyää kysyä, että no mitenkä sitä sitten pitäisi toimia, niin kellään ei olekaan mitään sanottavaa. Vastatkaa nyt tuohon 39 viestiin. Istun tässä ja odotan. Olen oikeasti kiinnostunut oppimaan uutta. Tiukasta sävystä huolimatta vilpittömästi.

Siis miten ollaan kiinnostuneen kuuloinen?

Jaa, niinkö? jne.

Jos joku ei tiedä, miten ollaan kiinnostunut toisesta ihmisestä ja hänen asioistaan, vaikea sitä on opettaa. Minusta aika hämmentävää. Luulisi, että jokainen oppii sen jo viimeistään ala-asteiässä toisten kanssa leikkiessään.. Mutta tosi hyvä, että on kiinnostunut opettelemaan. Luulen kyllä, että jokainen osaa, kun vain yrittää ja asenne on oikea. Jo se, ettei vaihda aihetta, kun toinen alkaa puhua jostain omasta asiastaan (ja huomaa, että asia selvästi on kesken), on paljon.



Eräs minun itsestään lähes koko ajan jaarittava tuttuni osaa kyllä olla kiinnostunut muidenkin kuulumisista, yleensä vain ei halua.

Siis miten ollaan kiinnostuneen kuuloinen?

silleen että nostetaan puheen nuottia loppua kohden, niikuin kysymystä esitettäessä. ja ylipäätään kuulostetaan siltä että ollaan hereillä ja hyväntuulisia. rohkaistaan sitä toista tyyliin "hmm, aika jännää, kerro lisää" (ei vittuillen ;) )