Matala älykkyysosamääräni häiritsee elämääni, vaikka olen pärjännyt hyvin

Tein muinoin työkkärin muiden testien ohessa älykkyystestin, kun psykologi sitä ehdotti. Tulos oli jonkin verran alle sadan. Kuulun siis kansan tyhmempään puoliskoon.

Vaikka olen myöhemmin opiskellut maisteriksi alalta, jonne pääseminen ei ole kaikkein helpointa, ja pärjännyt työelämässä vähintään kohtuullisesti, silti testitulos nalkuttaa mielessä.

Sen huomaa erityisesti siinä, etten uskalla tarttua uusiin haasteisiin, ottaa kantaa asioihin tai lukea vaikeita tekstejä, koska minusta jo valmiiksi tuntuu, etten kuitenkaan ymmärrä tai että ymmärrän vähemmän kuin useimmat muut. Minun esimerkiksi tekisi mieli opiskella kieliä, mutta jos yritän, alan heti tuntea, etten kuitenkaan opi. Seurauksena on luovuttaminen.

Jälkeenpäin olen katunut katkerasti testin tekemistä. Ilman testiä kuvittelisin itseni todennäköisesti keskiverroksi muiden korkeakoulutettujen joukkoon. En tuntisi itseäni tyhmäksi ja osaamattomaksi vaan osaksi muuta porukkaa.

Olen pohtinut, kannattaisiko minun yrittää tehdä testi uudestaan, mutta pelottaa, että tulos on sama tai melkein sama kuin aikaisemminkin. Se tuntuisi pahalta.

Vähän ihmetyttää sekin, onko tuollaisten testien teettäminen moraalisesti oikein, koska ne leimaavat niin voimakkaasti. Eiköhän huono testitulos vedä matalaksi vähän kenen tahansa mielen.