Miksi jotkut esittelevät instassa kaiken aikaa ihanaa elämäänsä

Se mitä netissä on ei aina vastaa todellisuutta :D

Asia mitä olen paljon miettinyt. Oikeasti ei kukaan jaksa seurata pelkkiä tiskivuoria, se on totta. Kauniita kuvia on kivempi seurata. Itsellä inhoreaktio tulee siitä, kun kuvista paistaa teennäisyys, ns huomaa että on kaksi tuntia siivottu että saadaan kiva kuva, ja lapset laitettu sävy sävy vaatteisiin sisustuksen kanssa. Miksi ihmeessä niin moni tekee näin? Ikäänkuin kirjoitetaan sellaista täydellistä tarinaa muille luettavaksi. Vie ihan hirvittävän paljon aikaa siltä muulta tekemiseltä. Ilmeisesti se tarinan rakentaminen on jollekin se elämän pääsisältö. Otettaisiinko näitä kuvia, jos ne jäisivät vain kotialbumiin? Tuskin.

ehkä sukupuoliero tässäkin

joku pasi viheraho on ihan pop maksamakkarakeitto-ohjeineen ja pullonpalautus kauppareissuineen

Samanlainen kulissi kuin eräällä murhasta rangaistuksetta selvinneellä pullantuoksuisella mopsilla. Ehkä nämäkin suunnittelevat murhaa.

Vierailija kirjoitti:

Eräs äiti postaa kuvia sporttisesta perheestään ja lapsistaan ja leireistä, mutta totuus on että pakottaa ja lahjoo itkuisen poikansa treeneihin ja leireille (lapsi ei haluaisi harrastaa kyseistä lajia). Sääliksi käyvät lapset.

Onkohan tämä se joka oli telkkarissakin. säälitti sillonkin se touhu.

Jos pinnan ja kimalluksen sijaan ihmiset arvostaisivat älyä, viisautta, filosofiaa, oppimista ja henkistä kasvua ja sitä jaettaisiin somessa, niin se olisi kiinnostavaa. Mutta ei, valtaenemmistö menee tähän pinnan palvontaan; mikä sekin tietysti on yksi arvo sinänsä; kauneus. Mutta yhtään syvällisemmin maailmaa tutkailee alle se ei tarjoa juuri mitään..

Ihmettelen mitä on suomalaiselle kansanluonteelle joidenkin kohdalla tapahtunut, vaatimattomuudelle ja sille, ettei tyrkytetä itseä vaan halutaan olla omissa oloissa jne.

Mulle ei ikipäivänä tulisi mieleenkään postailla someen tekemisiäni, saati esittää siellä jotain, ei tulis mieleenkään että ketään kiinnostaisi.

Myötähäpeää tunnen tollasten itsensä levittelijöiden takia. Kyllä' sieltä päästä joku ruuvi täytyy puuttua, aika montakin.

Vierailija kirjoitti:

Jos pinnan ja kimalluksen sijaan ihmiset arvostaisivat älyä, viisautta, filosofiaa, oppimista ja henkistä kasvua ja sitä jaettaisiin somessa, niin se olisi kiinnostavaa. Mutta ei, valtaenemmistö menee tähän pinnan palvontaan; mikä sekin tietysti on yksi arvo sinänsä; kauneus. Mutta yhtään syvällisemmin maailmaa tutkailee alle se ei tarjoa juuri mitään..

Eikä se nyt niin kaunistakaan ole, se maailma ja ihmiset mitä nämä kuminaamat ja pakkelipirkot edustavat.

Se on vain groteskia ja suttuista. 

Ei minusta tarvitse jakaa mitään riitoja ja pahaa mieltä, mutta ihan oikea elämä olisi kiva. Instagramia voi päivittää hauskoilla kuvilla eikä kaiken tarvitse olla hehkutusta. Siskoni laittaa paljon (yksityiseen) instaan lapsistaan, ne eivät ole siloteltua kuvia joissa lasten asuja on mietitty 2 tuntia ja tausta on ihan oikea koti missä eletään. Minulla on myös kaveri jonka kuvista huokuu teennäisyys, kaikki on aseteltu aina harmonisesti ja kun olen usein tietenkin esim. Lasten synttäreillä ollut läsnä kun kuvia otetaan olen nähnyt miten nämä töydelliset kuvat lavastetaan, rajataan ja käsitellään. Siinäkin on ero jakaako joka päivä kuvia saatesanoilla ”niin rakastan” koska se aika on nimenomaan pois niiltä rakkailta. Itse jaan instassani lähinnä kuvia lomareissuilta, kokkauksistani ja töistä, mutta lisään uuden kuvan ehkä kerran 1-2 kuukaudessa.

Amy Schumer päivittää instaan hauskasti vauva-ajasta, ei turhia kuvien lavastamisia hehkutuksineen mutta hänestä huomaa onnen kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Asia mitä olen paljon miettinyt. Oikeasti ei kukaan jaksa seurata pelkkiä tiskivuoria, se on totta. Kauniita kuvia on kivempi seurata. Itsellä inhoreaktio tulee siitä, kun kuvista paistaa teennäisyys, ns huomaa että on kaksi tuntia siivottu että saadaan kiva kuva, ja lapset laitettu sävy sävy vaatteisiin sisustuksen kanssa. Miksi ihmeessä niin moni tekee näin? Ikäänkuin kirjoitetaan sellaista täydellistä tarinaa muille luettavaksi. Vie ihan hirvittävän paljon aikaa siltä muulta tekemiseltä. Ilmeisesti se tarinan rakentaminen on jollekin se elämän pääsisältö. Otettaisiinko näitä kuvia, jos ne jäisivät vain kotialbumiin? Tuskin.

Koska kyseessä on sosiaalinen media. Näytä mulle yksikin naistenlehti, jossa kuvat eivät ole stailattuja. Autenttiset dokumentit ovat ihan erilainen  median laji ja niillä on myös erilainen tarkoitus. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en ylipäätänsä ymmärtä ihmisten tarvetta jakaa elämäänsä muille. Sisällöstä viis. Enkä ymmärrä ihmisten tarvetta seurata toisten elämää. En ymmärrä nykyistä selfie-kulttuuria, se on jotain todella vastenmielistä. Elän omaa elämää ilman somea, en koe tarvetta vertailla itseäni taikka elämääni muihin/muiden elämään. Enkä koe tarvetta saada ihastelua/kauhistelua omalle elämälle, enkä koe tarvetta tehdä niin muille. Uskon että some luo paineita ja epävarmuutta elämään. Näkeehän sen jo täällä keskusteluissa.

Itse en  myöskään ole somessa juuri sen takia etten koe oman elämän esittelyn olevan tärkeää ja en koe saavani somesta mitään itselleni. En myöskään koe, että tarvitsisin muiden kommentteja siitä minkälainen elämä minulla on kun itse sen tiedän ja en muutenkaan halua olla niin avoin, että päästäisin ihmisiä elämääni  somen muodossa ja ajattele, että kyllä he nyt haluavat katsella niitä kuviani ja lukea juttujani. Juttelin äitini kanssa vähän aikaa sitten siitä, kun monet nuoret naiset julkaisevat aina paljon kuvia itsestäänkin ja monet siihen sitten kommentoivat, että olet kaunis ja jotkut vanhemmatkin kehuvat lapsiaan "somen kautta". Minusta tämä ulkopuolisten kehuminen olisi itselleni ärsyttävää, kun tiedän kyllä miltä näytän ja omasta mielestäni olen ihan tavallisen näköinen, joten se ylitsevuotava ylistys saisi aikaan vaan ärsytystä ja minusta vanhemmatkin voivat ihan kasvokkainen kertoa lapselleen, että on kaunis, eikä missään somessa.

Somessa ei minusta myöskään kovin paljon mitään aitoa ja oikeastaan jaksan seurata vaan niitä blogeja ja nautin niiden ihmisten kuvista yms, jotka oikeasti ovat aidompia  ja ainakin joskus julkaisevat joitain "inhimillisiä" kirjoituksia ja kuvia, jotka kertovat etteivät hekään ole täydellisiä. Sellaisiin on hyvä samaistua ja pidän niitä paljon aidompina ihmisinä kuin niitä joilla aina täydellistä. Heillä voikin olla sitten se onnellisempi elämä oikeasti, kun heidän ei tarvitsi hehkuttaa onneaan. Nautin esim todella kun saan lukea erään tuttuni matkoista, jotka eivät todellakaan ole mitään luksusta vaan ihan se tavallista normaalia elämää ja työntekoa eri maissa. Tai arvostan sitä, kun joku kertoo jostain vaikeudestaan. Se on rohkeaa ja antaa muille samassa tilanteessa olleilla tai oleville voimaa ja tukea. Se on aidompaa ja inhimillisempää. Tietenkään kenenkään ei tarvi valehdella elämästään ja onnen saa näyttää, mutta liika hehkutus ja pinnallisuus on minusta pahasti. Kaiken ei tarvi olla täydellistä ja elämä harvoin on. Olen nuori ihminen ja koen myöskin somen tuoneen paljon huonojakin juttuja ja en ole koskaan kokenut sitä omakseni. Tiedän silti, että olen varmaan aika harvinainen poikkeus varsinkin nuorien joukossa ja tämä välillä hankalaa, kun somesta on tullut niin tavallinen juttu, että jos olet pois siitä niin monet miettivät kuka oikein olet. Minusta tämäkin on surullista ja sellainen luonnollisuus ja aitous häviää elämästä nopeasti. Elämä voi olla myös hyvää ja inhimillistä muuten, eikä sen tarvi olla täydellistä ja en arvosta niitä asenteita ja ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mitä olen paljon miettinyt. Oikeasti ei kukaan jaksa seurata pelkkiä tiskivuoria, se on totta. Kauniita kuvia on kivempi seurata. Itsellä inhoreaktio tulee siitä, kun kuvista paistaa teennäisyys, ns huomaa että on kaksi tuntia siivottu että saadaan kiva kuva, ja lapset laitettu sävy sävy vaatteisiin sisustuksen kanssa. Miksi ihmeessä niin moni tekee näin? Ikäänkuin kirjoitetaan sellaista täydellistä tarinaa muille luettavaksi. Vie ihan hirvittävän paljon aikaa siltä muulta tekemiseltä. Ilmeisesti se tarinan rakentaminen on jollekin se elämän pääsisältö. Otettaisiinko näitä kuvia, jos ne jäisivät vain kotialbumiin? Tuskin.

Koska kyseessä on sosiaalinen media. Näytä mulle yksikin naistenlehti, jossa kuvat eivät ole stailattuja. Autenttiset dokumentit ovat ihan erilainen  median laji ja niillä on myös erilainen tarkoitus. 

Miten sitten selität sen että aika moni tekee myös sosiaalisessa mediassa autenttista dokumentaatiota omasta elämästään ilman filttereitä tai lavastusta? Sosiaalinen media on media kyllä, mutta media on hyvin laaja kenttä. Naistenlehtien kuvat lavastetaan ja niitä käsitellään, uutiskuvia sen sijaan ei lähtökohtaisesti saa edes käsitellä tai lavastaa. Kyse on lähinnä siitä miksi joku haluaa elää naistenlehtien elämää? Ymmärrän toki ihmiset, joille some on työ ja siellä vaikkapa mainostetaan sisustusblogia. Tässä ketjussa taidetaan kuitenkin keskustella ihan tavallisista ihmisistä, jotka eivät ole somessa niinkään töissä kuin keräämässä hylkäyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on eräs tällainen perhe, siis sellainen joka hehkuttaa onnea ja ihanuutta somessa. Tiedän kuitenkin että heillä on elämä ihan sekaisin, eroprosessi käynnistetty, pettämisepäilyjä, mies juopottelee ja raivoaa kotona, lapset kesän aikana olleet "evakossa" isovanhemmilla yms. jottei tarvitsisi olla kotona kurjassa ilmapiirissä. Silti somessa vaan hehkutetaan jatkuvasti...

Joo. Feikkaajat hehkuttaa somessa toistensa elämien ihanuutta. Kaikki on koko ajan kivaa eikä mitään ikävää voi ottaa edes puheeksi koska kulissit. Raskasta varmaan tuollainen oman elämän mielikuvamarkkinointi.

Miten niin kulissit?

Jos julkaisen kuvia vain positiivista asioista, ylläpidänkö sinusta kulisseja?! 😂

Aika putkiaivoista.

En todellakaan jakaisi ikinä mitään elämän vaikeuksista, menee liian HENKILÖKOHTAISEKSI.

Ja en edes usko, että ketään kiinnostaisi, jos olisik somessa tyyliin

"ai vitsi mun lonkankoukistaja kipu säteilee pakaraan ja kävely sattuu. mummo olo."

"kämppä kauhea sotku, mutta ollaan kumpikin uupuneita ja väsyneitä"

"hitto kun miehen mielenterveysongelmat vaikeuttavat elämää, ei se saa mitään aikaiseksi"

Naapurissa asuu instahehkuttaja. Seurasin ennen häntä instagramissa mutta lopetin. Jotenkin hassua kun näkee toisen kuitenkin päivittäin pihallaan, ja sitten somessa kaikki on aina niiin ihmeellistä. Se oli liian kornia.

liivvvv laaavvvv läääääfffff

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mitä olen paljon miettinyt. Oikeasti ei kukaan jaksa seurata pelkkiä tiskivuoria, se on totta. Kauniita kuvia on kivempi seurata. Itsellä inhoreaktio tulee siitä, kun kuvista paistaa teennäisyys, ns huomaa että on kaksi tuntia siivottu että saadaan kiva kuva, ja lapset laitettu sävy sävy vaatteisiin sisustuksen kanssa. Miksi ihmeessä niin moni tekee näin? Ikäänkuin kirjoitetaan sellaista täydellistä tarinaa muille luettavaksi. Vie ihan hirvittävän paljon aikaa siltä muulta tekemiseltä. Ilmeisesti se tarinan rakentaminen on jollekin se elämän pääsisältö. Otettaisiinko näitä kuvia, jos ne jäisivät vain kotialbumiin? Tuskin.

Koska kyseessä on sosiaalinen media. Näytä mulle yksikin naistenlehti, jossa kuvat eivät ole stailattuja. Autenttiset dokumentit ovat ihan erilainen  median laji ja niillä on myös erilainen tarkoitus. 

Miten sitten selität sen että aika moni tekee myös sosiaalisessa mediassa autenttista dokumentaatiota omasta elämästään ilman filttereitä tai lavastusta? Sosiaalinen media on media kyllä, mutta media on hyvin laaja kenttä. Naistenlehtien kuvat lavastetaan ja niitä käsitellään, uutiskuvia sen sijaan ei lähtökohtaisesti saa edes käsitellä tai lavastaa. Kyse on lähinnä siitä miksi joku haluaa elää naistenlehtien elämää? Ymmärrän toki ihmiset, joille some on työ ja siellä vaikkapa mainostetaan sisustusblogia. Tässä ketjussa taidetaan kuitenkin keskustella ihan tavallisista ihmisistä, jotka eivät ole somessa niinkään töissä kuin keräämässä hylkäyksiä.

Koska he haluavat tuottaa juuri sellaista sisältöä. Ihmiset ovat erilaisia. Ihan kuten media-alalla työskentelevät ihmisetkin ovat erilaisia.. Joku haluaa tehdä YLElle autenttista dokumenttia katastrofialueilta ja joku taas tekee mainoskanaville jotan Temptation Islandia. 

Oma antini sosiaaliseen mediaan on nimenomaan autenttista ja usein jopa aika raadollisen karmaisevaakin. Ennenkuin siirryin kotisivuista blogialustalle, joihinkin kuviini oli pelkästään linkki, jossa myös varoiteltiin, että kuva ei ole kaunista katsottavaa. Jäi sitten lukijan vastuulle, avaako linkin vai ei. Blogissani valitettavasti ne kuvat lävähtävät silmien eteen heti, jos katsoo kyseisen päivityksen. Mun blogini kohderyhmä ei kuitenkaan ole ne ihmiset, jotka haluavat katsoa kivoja kuvia ihanasta elämästä (toki sellaisiakin blogistani löytyy).  Jonkun toisen blogin, Instan tms kohderyhmä taas on just ne ihmiset, jotka haluavat katsoa kivoja kuvia ihanasta elämästä. 

Summa summarum. Olipa kyse ammattilaisesta tai maallikosta, somejulkaisuiden kohderyhmä voi vaihdella. Jonkun ensisijainen kohderyhmä on ystävät ja sukulaiset, toisen kohderyhmä on samoja kokeneet, kolmannen kohderyhmä on suomalaiset, neljännen kohderyhmä ruuanlaitosta kiinnostuneet, viidennne kohderyhmä koiraharrastajat, kuudennenn kohderyhmä kissanomistajat , seitsemännen kohderyhmä on matkustamisesta kiinnostuneet, kahdeksannen kohderyhmä kauneudenhoidosta kiinnostuneet jne jne jne jne Sisältöä tuotetaan sen mukaan, minkä arvelee seuraajia kiinnostavan. 

Ehkä ärsyttävintä on se että feikataan ihanaa elämää somessa. Mun yks entinen opiskelijakaveri on tällainen. Some on pullollaan kuvia joissa elämä hymyilee, juodaan skumppaa ja korostetaan kaikin tavoin omaa erinomaisuutta. Totuus siellä takana on ihan muuta. Isot ulosottovelat niskassa, mies pettää, pojalla kehityshäiriö.

Kysymys kuluu että esitetäänkö somessa oma elämä sellaisena kuin sen haluaisi olevan?

Mua ihan välillä hävettää, kun tiedän pariskunnan, joka on ihan eron partaalla, mutta kuitenkin facebookissa esim. postaukset ovat tyyliin ''Kullan kanssa leffassa''. ''Rakkkaani kanssa ihanna iltalenkillä''. Niin tekopyhää

Vierailija kirjoitti:

Asia mitä olen paljon miettinyt. Oikeasti ei kukaan jaksa seurata pelkkiä tiskivuoria, se on totta. Kauniita kuvia on kivempi seurata. Itsellä inhoreaktio tulee siitä, kun kuvista paistaa teennäisyys, ns huomaa että on kaksi tuntia siivottu että saadaan kiva kuva, ja lapset laitettu sävy sävy vaatteisiin sisustuksen kanssa. Miksi ihmeessä niin moni tekee näin? Ikäänkuin kirjoitetaan sellaista täydellistä tarinaa muille luettavaksi. Vie ihan hirvittävän paljon aikaa siltä muulta tekemiseltä. Ilmeisesti se tarinan rakentaminen on jollekin se elämän pääsisältö. Otettaisiinko näitä kuvia, jos ne jäisivät vain kotialbumiin? Tuskin.

Harrastus? Mulla on pieni lapsi ja nautin pukea häntä kauniisti ja vilkkaan perhekuviin vaatteita sävysävyyn (viikottain), vaikka lähetän ne vain isovanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Jos pinnan ja kimalluksen sijaan ihmiset arvostaisivat älyä, viisautta, filosofiaa, oppimista ja henkistä kasvua ja sitä jaettaisiin somessa, niin se olisi kiinnostavaa. Mutta ei, valtaenemmistö menee tähän pinnan palvontaan; mikä sekin tietysti on yksi arvo sinänsä; kauneus. Mutta yhtään syvällisemmin maailmaa tutkailee alle se ei tarjoa juuri mitään..

Ihminen voi olla sekä kaunis/visuaalinen että fiksu ja ajatteleva.

Ei 1960-luvullakaan omaa päiväkirjaa annettu kenen tahansa luettavaksi. Jos jotain näytettiin toiselle, ne olivat just niitä elämän hyviä asioita. Some ei poikkea millään tavalla tästä. Jostain syystä jotkut ihmiset luulevat saavansa somessa luettavakseen koko päiväkirjan. Jokainen normaalijärkinen ihminen ymmärtää, että ihmisten elämään mahhtuu muutakin kuin vain ne hyvät hetket, jotka auttavat jaksamaan. Ja jos vielä ottaa huomioon sen, miten avoimen ivallisia ja vahingoniloisia hyvin moni suomalainen tänä päivänä on, miksi ihmeessä pitäisi kertoa itsestään tai elämästään mitään sellaista, joka saisi nämä haaskalinnut  oikein riehaantumaan?