Soitin äidilleni
Äitini ei ymmärtänyt minua lapsena ja itse en ymmärtänyt, että hän ei ymmärrä minua ja että hän on sen takia joku, jolla ei ole oikeutta sanoa minulle mitään. Eli että en tee mitään väärin, jos en milläänlailla noteeraa mitä hän sanoo. Olin sen sijaan kiltti ja yhteistyöhaluinen lapsi, ja keräsin itseeni kaikki ymmärtämättömän äitini minusta sanomat pahat asiat uskoen, että niissä on jotakin perää.
Kun en tajunnut, että ei niissä ole mitään perää, koska äitini ei ymmärrtänyt minua.
Äitini esimerkiksi kuvitteli, että hänellä on oikeus määritellä minulle, mitä tunteita saan tuntea ja myös hän kuvitteli, että minulla tulee olla hänen lupansa tuntea jotain. (Tämä tekee hänestä narsistin). Jos siis minulla oli paha mieli jostain asiasta, niin hän kielsi minua tuntemasta pahaa mieltä, ja jos en totellut, koska eihän hän minun tunteistani päätä, niin hän syytti ja haukkui minua, vaikka hänellä ei ollut sellaista oikeutta. Ja haukkuminenja syyttely johtui siitä, että hän itse oli vajaaälyinen, eikä ymmärtänyt minun pahaa mieltäni.
En vaadi ymmärtämään, mutta ei hänellä ollut oikeutta vaatia, että minulla pitää olla hänen lupansa tuntea omia tunteitani.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Ja mua palstalla kiusanneet minusta triggeröityvät ihmiset saavat kiusaamisesta osansa. Mitäspuutuitte asioihin, jouta ette ymmärrä ja käytitte myös väärää valtaa minua kohtaan. Niin makaa kuin petaa.
Ap
Haha, kuvittelet oikeasti että joku saa "kiusaamisestasi" jotain traumoja itselleen? No hei, kaikki ei traumatisoidu noin herkästi. Kuten esimerkiksi siitä, että joutuu siivoamaan oman huoneensa :D
Vierailija kirjoitti:
Jos on niin tyhmä, ettei tajua edes palstalla olla kiusaamasta niin kärsi seurauksista sitten, idi oottti. En lopeta täällä KOSKAAN niin kauan kuin mulla on asiasta (äitini vääristä teoista ja siitä, että sain tuntea tunteitani vain hänen luvallaan) paha mieli.
Ap
yhyy heppalehdey yhyy.

Haista paska ja mene siivoamaan huoneesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittäisi ja hävettäisi olla noin tyhmä ja inhottava ihminen, kuin te kiusaajani ihmisinä olette. Olette pelkkiä naruttavia pellejä, teillä ei ole mitään elämänarvoa eikä arvokkuutta sieluissanne. Olette pelkkää paskaa ja ihmismutaa. Säälin teitä.
Nyt tuntuu että säälit itseäsi, tunnet itsesi arvottomaksi ja projisoit sen palstalaisiin kuten kunnon narsistin kuuluukin. Ei tainnut äitisi haukkuminen parantaa mieltäsi vaikka niin yrität todistella, aika omillasi olet.
Kun narsistina tunnet vain tyhjyyttä, sitä ei voi valitettavasti kompensoida vaikka käyttäisit siihen elämäsi. Koska muuta sisälläsi ei ole.
Voi olla, missä olen sanonut, että voisin äitini kohtelun jäljiltä hyvin tai olisin mieletäni terve? Jos kuitenkin joku heikkomielinen minua kiusannut
palstalainen pahoittaa noista mielensä niin haha hänelle.
Ap
Ahaa. Äitihullu is back. Ja heti tietty psykoosit päällänsä.

Ja juuri noihin asioihin tarvitsen apua ja haluan saada apua. Siksi olen terapiassa ja olen käynyt niissä jo aika kauan. Jos ne terapeutit osaisivat jotain niin ei ois kestänyt näin kauan saada apua lähemmäs. Nykyinen on siis auttanut aika paljon, aiemmat eivät mitään.

Voin vakuuttaa, että kukaan palstalla ei PAHOITA MIELTÄÄN yhtä paljon kuin sinä :D :D :D
Lähinnä naurettavahan sinä ulinoinesi olet.

No hopi hopi sinne terapiaan. Mitäs täällä vingut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette vähän alkukantaisia, jos ette koe myötätuntoa ihmistä, jonka ei ole sallittu tuntea omia tunteitaan, kohtaan. Suorastaan tunnevammaisia.
No painupa vidduun sitten täältä tunnevammaisten keskeltä. Heippa.
Eivät kaikki täällä palstalla ole tunnevammaisia, joten ei mitään tarvetta painua.
No niin. Keskustelet nytkin ainoastaan itsesi kanssa. Sehän sinulle onkin sitä ainoaa oikeaa ja parasta seuraa. Narsisteille tyypillistä.
Olisi hyvä joskus kuulla sinunkin sanovan jotain myötätuntoista narsistien uhreille. Tunnet kummallista lukkarinrakkautta narsististen ihmisten suuntaan. Ilmeisesti sinäkin olet joku pelle, joka luulee omaavansa oikeuden määrittää muille onko heillä luoa tuntea tunteitaan vaiko ei ja olet vielä etehtynyt menemään määräilemään siinä. Auts.
ApSinun lapsillesi, niille oikeeille narsistin uhreille olisin hyvinkin myötätuntoinen, jos heidät tapaisin. SINÄtaas olet mielenvikainen turhasta urputtava ääliö, jota kohtaan ei todellakaan empatiaa heru.
Sinunlaisesi olette vain liian tyhmiä tajuamaan, että olen äitini uhri. Näette pelkkää p*skaa ympärillänne toisissa, varsinkin uhreissa, koska olette itse p*skan tahrimia.
ApEnnemmin tyhmä kuin seinähullu jankuttaja ja uhriutuja kuten sinä. "Säälikää, säälikää! Äiti pakotti siivoamaan huoneeni, NYYYYYYYH!!!" Ja samaa virttä, vuodesta toiseen, uudelleen ja uudelleen. :D
Miksi ihmeessä edes otat kantaa aiheeseen, joka ei ole itsellesi millään lailla tuttu, josta sinulla ei ole omekohtaista kokemusta ja josta et ymmärrä yhtään mitään? Mikä sä oikein kuvittelet olevasi? Koita seurata ja katsoa, josko sä vaikka oppisit jotain ja kommentoi vasta sitten.
ApSinultako ottaisin oppia?!? No joo, jos haluaisin seinähulluksi narsistiksi, enpä muuten... :D
En ajatellutkaan, että sinusta tulisi kaltaiseni, vaan että opoisit miten sellaisia kokeneita kuin minä tulisi kohdella. Vinkki: Kiusaaminen on väärä tapa. Ja muutahan sä et osaa.

Sellaiset kuin sinä tulisi lukita suljetulle osastolle. Se on kyllä käynyt selväksi näistä ulinoistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mua palstalla kiusanneet minusta triggeröityvät ihmiset saavat kiusaamisesta osansa. Mitäspuutuitte asioihin, jouta ette ymmärrä ja käytitte myös väärää valtaa minua kohtaan. Niin makaa kuin petaa.
ApHaha, kuvittelet oikeasti että joku saa "kiusaamisestasi" jotain traumoja itselleen? No hei, kaikki ei traumatisoidu noin herkästi. Kuten esimerkiksi siitä, että joutuu siivoamaan oman huoneensa :D
Minä traumatisoiduin siitä, että minun oikeuteni tuntea tunteitani määritteli minun äitini, en tuollaisesta pikkulapsipaskasta, mitä sä luulet. Ja osa on ollut ihan tuskissaan, ettei pääse ilkeydestäni täällä, haha :D
Ap
Äitihullulle ei kannata vastata mitään. Ei ainoatakaan peukutusta näihin ketjuihin. Hän saa jotain tyydytystä myös negatiivisista viesteistä. Täysi ignooraus on ainoa tapa reagoida näihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on niin tyhmä, ettei tajua edes palstalla olla kiusaamasta niin kärsi seurauksista sitten, idi oottti. En lopeta täällä KOSKAAN niin kauan kuin mulla on asiasta (äitini vääristä teoista ja siitä, että sain tuntea tunteitani vain hänen luvallaan) paha mieli.
ApHaista paska ja mene siivoamaan huoneesi.
Ei kun mä olen ilkeä sulle täällä netissä, läskipää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittäisi ja hävettäisi olla noin tyhmä ja inhottava ihminen, kuin te kiusaajani ihmisinä olette. Olette pelkkiä naruttavia pellejä, teillä ei ole mitään elämänarvoa eikä arvokkuutta sieluissanne. Olette pelkkää paskaa ja ihmismutaa. Säälin teitä.
Nyt tuntuu että säälit itseäsi, tunnet itsesi arvottomaksi ja projisoit sen palstalaisiin kuten kunnon narsistin kuuluukin. Ei tainnut äitisi haukkuminen parantaa mieltäsi vaikka niin yrität todistella, aika omillasi olet.
Kun narsistina tunnet vain tyhjyyttä, sitä ei voi valitettavasti kompensoida vaikka käyttäisit siihen elämäsi. Koska muuta sisälläsi ei ole.
Ja juuri noihin asioihin tarvitsen apua ja haluan saada apua. Siksi olen terapiassa ja olen käynyt niissä jo aika kauan. Jos ne terapeutit osaisivat jotain niin ei ois kestänyt näin kauan saada apua lähemmäs. Nykyinen on siis auttanut aika paljon, aiemmat eivät mitään.
Ap
Ei terapia auta. Se ainoastaan auttaa sinua auttamaan itseäsi. Varsinainen itsesi auttaminen on SINUN VASTUULLASI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on niin tyhmä, ettei tajua edes palstalla olla kiusaamasta niin kärsi seurauksista sitten, idi oottti. En lopeta täällä KOSKAAN niin kauan kuin mulla on asiasta (äitini vääristä teoista ja siitä, että sain tuntea tunteitani vain hänen luvallaan) paha mieli.
ApHaista paska ja mene siivoamaan huoneesi.
Ei kun mä olen ilkeä sulle täällä netissä, läskipää.
Ap
Lähinnä säälittävä sä olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittäisi ja hävettäisi olla noin tyhmä ja inhottava ihminen, kuin te kiusaajani ihmisinä olette. Olette pelkkiä naruttavia pellejä, teillä ei ole mitään elämänarvoa eikä arvokkuutta sieluissanne. Olette pelkkää paskaa ja ihmismutaa. Säälin teitä.
Nyt tuntuu että säälit itseäsi, tunnet itsesi arvottomaksi ja projisoit sen palstalaisiin kuten kunnon narsistin kuuluukin. Ei tainnut äitisi haukkuminen parantaa mieltäsi vaikka niin yrität todistella, aika omillasi olet.
Kun narsistina tunnet vain tyhjyyttä, sitä ei voi valitettavasti kompensoida vaikka käyttäisit siihen elämäsi. Koska muuta sisälläsi ei ole.
Voi olla, missä olen sanonut, että voisin äitini kohtelun jäljiltä hyvin tai olisin mieletäni terve? Jos kuitenkin joku heikkomielinen minua kiusannut
palstalainen pahoittaa noista mielensä niin haha hänelle.
ApVoin vakuuttaa, että kukaan palstalla ei PAHOITA MIELTÄÄN yhtä paljon kuin sinä :D :D :D
Lähinnä naurettavahan sinä ulinoinesi olet.
Sekin on hyvä, en välittäisikään siitä, että joku satuttaa itsensä, koska olen ilkeä. Sellainenhan on ihan win win tilanne sitten, koska haluan olla teille ilkeä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittäisi ja hävettäisi olla noin tyhmä ja inhottava ihminen, kuin te kiusaajani ihmisinä olette. Olette pelkkiä naruttavia pellejä, teillä ei ole mitään elämänarvoa eikä arvokkuutta sieluissanne. Olette pelkkää paskaa ja ihmismutaa. Säälin teitä.
Nyt tuntuu että säälit itseäsi, tunnet itsesi arvottomaksi ja projisoit sen palstalaisiin kuten kunnon narsistin kuuluukin. Ei tainnut äitisi haukkuminen parantaa mieltäsi vaikka niin yrität todistella, aika omillasi olet.
Kun narsistina tunnet vain tyhjyyttä, sitä ei voi valitettavasti kompensoida vaikka käyttäisit siihen elämäsi. Koska muuta sisälläsi ei ole.
Ja juuri noihin asioihin tarvitsen apua ja haluan saada apua. Siksi olen terapiassa ja olen käynyt niissä jo aika kauan. Jos ne terapeutit osaisivat jotain niin ei ois kestänyt näin kauan saada apua lähemmäs. Nykyinen on siis auttanut aika paljon, aiemmat eivät mitään.
ApNo hopi hopi sinne terapiaan. Mitäs täällä vingut?
Etkö tiedä, ettei siellä käydä minuuttitasolla? Vooooooi sua lapsellista lehmää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette vähän alkukantaisia, jos ette koe myötätuntoa ihmistä, jonka ei ole sallittu tuntea omia tunteitaan, kohtaan. Suorastaan tunnevammaisia.
No painupa vidduun sitten täältä tunnevammaisten keskeltä. Heippa.
Eivät kaikki täällä palstalla ole tunnevammaisia, joten ei mitään tarvetta painua.
No niin. Keskustelet nytkin ainoastaan itsesi kanssa. Sehän sinulle onkin sitä ainoaa oikeaa ja parasta seuraa. Narsisteille tyypillistä.
Olisi hyvä joskus kuulla sinunkin sanovan jotain myötätuntoista narsistien uhreille. Tunnet kummallista lukkarinrakkautta narsististen ihmisten suuntaan. Ilmeisesti sinäkin olet joku pelle, joka luulee omaavansa oikeuden määrittää muille onko heillä luoa tuntea tunteitaan vaiko ei ja olet vielä etehtynyt menemään määräilemään siinä. Auts.
ApSinun lapsillesi, niille oikeeille narsistin uhreille olisin hyvinkin myötätuntoinen, jos heidät tapaisin. SINÄtaas olet mielenvikainen turhasta urputtava ääliö, jota kohtaan ei todellakaan empatiaa heru.
Sinunlaisesi olette vain liian tyhmiä tajuamaan, että olen äitini uhri. Näette pelkkää p*skaa ympärillänne toisissa, varsinkin uhreissa, koska olette itse p*skan tahrimia.
ApEnnemmin tyhmä kuin seinähullu jankuttaja ja uhriutuja kuten sinä. "Säälikää, säälikää! Äiti pakotti siivoamaan huoneeni, NYYYYYYYH!!!" Ja samaa virttä, vuodesta toiseen, uudelleen ja uudelleen. :D
Miksi ihmeessä edes otat kantaa aiheeseen, joka ei ole itsellesi millään lailla tuttu, josta sinulla ei ole omekohtaista kokemusta ja josta et ymmärrä yhtään mitään? Mikä sä oikein kuvittelet olevasi? Koita seurata ja katsoa, josko sä vaikka oppisit jotain ja kommentoi vasta sitten.
ApSinultako ottaisin oppia?!? No joo, jos haluaisin seinähulluksi narsistiksi, enpä muuten... :D
En ajatellutkaan, että sinusta tulisi kaltaiseni, vaan että opoisit miten sellaisia kokeneita kuin minä tulisi kohdella. Vinkki: Kiusaaminen on väärä tapa. Ja muutahan sä et osaa.
ApSellaiset kuin sinä tulisi lukita suljetulle osastolle. Se on kyllä käynyt selväksi näistä ulinoistasi.
Juu mutta sinunlaisesi sinne lopulta hakeutuvat. Eli heikot.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittäisi ja hävettäisi olla noin tyhmä ja inhottava ihminen, kuin te kiusaajani ihmisinä olette. Olette pelkkiä naruttavia pellejä, teillä ei ole mitään elämänarvoa eikä arvokkuutta sieluissanne. Olette pelkkää paskaa ja ihmismutaa. Säälin teitä.
Nyt tuntuu että säälit itseäsi, tunnet itsesi arvottomaksi ja projisoit sen palstalaisiin kuten kunnon narsistin kuuluukin. Ei tainnut äitisi haukkuminen parantaa mieltäsi vaikka niin yrität todistella, aika omillasi olet.
Kun narsistina tunnet vain tyhjyyttä, sitä ei voi valitettavasti kompensoida vaikka käyttäisit siihen elämäsi. Koska muuta sisälläsi ei ole.
Ja juuri noihin asioihin tarvitsen apua ja haluan saada apua. Siksi olen terapiassa ja olen käynyt niissä jo aika kauan. Jos ne terapeutit osaisivat jotain niin ei ois kestänyt näin kauan saada apua lähemmäs. Nykyinen on siis auttanut aika paljon, aiemmat eivät mitään.
ApNo hopi hopi sinne terapiaan. Mitäs täällä vingut?
Etkö tiedä, ettei siellä käydä minuuttitasolla? Vooooooi sua lapsellista lehmää.
Ap
En, koska en ole mt-potilas, kuten sinä.