Ahdistaako/ahdistiko sinua omien vanhempien vanheneminen?

Vierailija kirjoitti:

Ei. Äiti oli varmaan 40, kun alkoi valittaa kuinka kuolee ihan kohta. Nyt on pian 80, porskuttaa vaikka 40 vuotta on ollut ihan kohta kuolemassa. 

Hah, nämä ihmiset. Appiukko piehtaroi aikoinaa  itsesäälissä. Aina puhui kuinka ei kannata sitä tai tätä kun hän kohta kuolee. Oli kuulemma aina puhunut vaimolleen kuinka hän (appi) tulee kuolemaan ensin. No, appiukko eli lähes 100-vuotiaaksi ja anoppi kuoli melko nuorena, 

Kun oikein mietin niin kaikki tuttavieni isät ovat kuolleet siinä 50-60 vuoden nurkilla. Oma isä elää vielä yli 80 v ja ollut ikänsä monisairas. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Alzheimer potilas on.

Minun toisella vanhemmista Alzheimer, ei ahdista.

Äidin kyllä. Sillä tulee olemaan työn ja tuskan takana saada laitokseen kun ei enään itse omillan pärjää. Kaikilla hänen puolen suvun naisilla on todettu jossain kohtsa Alzheimer ja alkavan merkit on näkyvissä/kuultavissa hänessäkin jo selvästi. Joten kieltämättä tuleva hoitopaikka vääntäminen ahdistaa. Päivän selvää on että joutuu olla sydän syrjällään ennen kuin siellä suomessa hänelle jonkun paikan saa kun sellainen tarvitaan. Sen verran olen uutisia seurannut että tiedostan tämän vaikken siellä asukkaan.

Väkivaltaista, muiden kärsimyksestä nauttivaa sadistista ja henkisesti sairasta Isääni sit taas vihasin koko elämäni ylikaiken (ja tunne oli molemmin puolinen) joten kun ukko otti ja kuoli 74 vuotiaana niin olin hemmetin iloinen. Hänen hoidostaan, vanhenemisesta ja muusta en stressannut pätkääkään, mulle aivan sama olisiko vaikka ottanut ja kadonnut tai kuollut johonkin kadulle. Ei olisi liikuttanut mihinkään suuntaan. 

Välillä ja surettaa. Eivät ole enää samoja ihmisiä ja asioita ei pysty samalla tavalla tekemään yhdessä. Eivät jaksa enää samalla tavalla kuin ennen ja tullut sairauksia.Vaikka se on luonnollista, asia kuitenkin surettaa. Olen yrittänyt käsitellä asiaa luonnollisena kierto kulkuna mikä tapahtuu ahdisti asia tai ei. Kaikki vanhenee. Läheiset, minä itse, ystävät, muut ihmiset, eläimet, puut, talot, koneet, maapallo kaikki. Se on vain asia mikä tapahtuu. Kaikki alkaa ja päättyy aikanaan.  

Oli kyllä pysäyttävä sinun kirjoituksesi. Kiitos kun jaoit ja voimia.

Ahdistaa se usein. Vaikka onneksi kaikki hyvin. Myös oma vanheneminen.

Vierailija kirjoitti:

Välillä ja surettaa. Eivät ole enää samoja ihmisiä ja asioita ei pysty samalla tavalla tekemään yhdessä. Eivät jaksa enää samalla tavalla kuin ennen ja tullut sairauksia.Vaikka se on luonnollista, asia kuitenkin surettaa. Olen yrittänyt käsitellä asiaa luonnollisena kierto kulkuna mikä tapahtuu ahdisti asia tai ei. Kaikki vanhenee. Läheiset, minä itse, ystävät, muut ihmiset, eläimet, puut, talot, koneet, maapallo kaikki. Se on vain asia mikä tapahtuu. Kaikki alkaa ja päättyy aikanaan.  

Ei muilla ole muita läheisiä tai omaisia. Voi olla vanhempi vain.

Ihme kyllä ei enää nyt kun on tosi kyseessä, toinen 73 v hoivakodissa käänneltävänä ja toinen henkihaukka 78 v kotonaan. Aiemmin ahdisti, tähänkin tottuu, ja olisi helpotus, jos pääsisivät pois.

Vierailija kirjoitti:

Ihme kyllä ei enää nyt kun on tosi kyseessä, toinen 73 v hoivakodissa käänneltävänä ja toinen henkihaukka 78 v kotonaan. Aiemmin ahdisti, tähänkin tottuu, ja olisi helpotus, jos pääsisivät pois.

73v on suht "nuori". Ikä vain numeroita koska sielu. Henkihaukka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme kyllä ei enää nyt kun on tosi kyseessä, toinen 73 v hoivakodissa käänneltävänä ja toinen henkihaukka 78 v kotonaan. Aiemmin ahdisti, tähänkin tottuu, ja olisi helpotus, jos pääsisivät pois.

73v on suht "nuori". Ikä vain numeroita koska sielu. Henkihaukka?

On joo, mutta yli 40 v neurologista hivutusta sairastaneena liikkumaton paketti. Henkihaukka on happea haukkova ja hoitovastainen sydämen vajaatoimintainen, jonka pään menoksi juuri suunnitellaan kidnappausta lääkärille. Mä olen vääntänyt näiden asioiden kanssa jo kauan, sen hyväksyy. Paitsi tuon itseään vahingoittavan jääräpäisyyden.