Muistatteko kun entivanhaan sai vielä keskustella netissä ja lehdilläkin oli omat keskustelupalstat?
Muistaako joku vielä sitä aikaa, kun Ilta-Sanomilla ja Iltalehdellä oli omat keskustelufoorumit, joissa sai keskustella lehden uutisista tai mistä mieleen juolahti? Siellä ylävalikossa oli sellainen linkki kun ”Keskustelu” tai muuta vastaavaa.
Entisinä aikoina, silloin ennen vuotta 2015, oli vielä jokaisen uutisenkin alla avoin keskustelu, johon sai nimimerkillä kirjoittaa. Nykyään HS on ainoa näistä isommista lehdistä, jossa keskustelu on auki melkein joka uutisen alla, tosin sinne saa kommentoida vain rekisteröityneenä ja ”samaa mieltä” -painike on sittemmin poistettu. Ennenhän oli ”samaa mieltä” ja ”hyvin argumentoitu” -painikkeet, joista nykyään jälkimmäinen on enää jäljellä. IL:kin vaatii nykyään rekisteröitymisen, minkä lisäksi IS:ssä ja IL:ssä ei ole nykyään uutisen alla lainkaan keskusteluosuutta, jos uutinen on vähänkin ”arkaluontoinen” tai on muuten syytä pelätä että siihen tulisi liikaa väärää ajatusmaailmaa edustavia kommentteja.
Onhan meillä toki Vauva-palsta. Täällä saa kirjoittaa ”arkaluontoisistakin” aiheista jos osaa välttää tietyt trigger-sanat, joiden myötä teksti menee automaattisesti hylkyyn (”Kirjoituksesi julkaistaan hyväksynnän jälkeen”). Yleensä muutamia kommentteja ehtii sentään vaihtaa ennen kuin sekin ilo loppuu lyhyeen.
Mutta tosiaan, kun joskus pienenä kuunteli isovanhempien ja omien vanhempien tarinoita heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan, tuntui mahdottomalta kuvitella että itsellä olisi esittää aikoinaan omille lapsille vastaavia muisteloita. Maailma tuntui niin hyvältä ja valmiilta silloin, että oikeasti ajattelin kaiken jatkuvan samanlaisena hamaan ikuisuuteen asti. En osannut kuvitella itseäni muistelemassa ja lapsiani silmät pyöreinä kuuntelemassa miten erilainen maailma olikaan minun lapsuudessani kuin heidän lapsuudessaan.
Nyt näen itseni tuossa 10 vuoden päästä tarinoimassa heille tähän tyyliin: ”Silloin kun äiti oli nuori, ihmisillä oli vielä erilaisia mielipiteitä, ja he saattoivat niistä keskustella ääneen kasvotusten tai netissä. Toki erilaisista mielipiteistä tuli joskus sanaharkkaakin, mutta se kuului silloin asiaan, ja enimmäkseen ihmiset toki kuuntelivat ja keskustelivat ihan asiallisesti. Oli kiinnostavaa kuulla mitä muut ihmiset ajattelevat, ja erilaisetkin mielipiteet hyväksyttiin.”
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se on ihan ihmisten itsensä syy, että lehdet ovat ottaneet keskusteluosiot pois. Jos ihmiset osaisivat keskustella sivistyneesti, ilman että heti solvataan toisia. Olisi varmasti ne keskusteluosiot vielä tallella.
Oletko lukenut George Orwellia? Elämme klassista esimerkkiä siitä, miten kansa vähitellen hiljennetään. Ymmärrätkö että valtaapitävien kritisoiminen voidaan estää sillä, että kaikkea vääränsuuntaista kritiikkiä aletaan kutsua solvaamiseksi?
Orwell on lempikirjailijani. Mielestäni persujen syytä on se, että mielipiteitä yritetään tukahduttaa. Toimittajia herjataan, uhkaillaan ja jopa vainotaan. Moni toimittaja on sanonut, ettei enää uskalla kirjoittaa naisten oikeuksista, tasa-arvosta, ma*hanmuuttajista edes neutraaliin sävyyn. Seurauksena on r*iskausuhkauksia ja jopa perheen uhkailua.
Monet keskustelupalstat on suljettu, koska ne täyttyvät hu*rittelusta ja nimittelystä.
Olisi huvittavaa ellei se olisi niin pelottavaa, että demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien vastustajat vaativat kunnioitusta juuri demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien nimissä.
Eri
Me taidamme elää eri todellisuutta. Minusta tuntuu että reaalitodellisuuden rinnalle on muodostunut ”vaihtoehtoinen todellisuus” jonka toimittajat (huom. eräät, eivät tietenkään kaikki) ovat tarkoitushakuisesti sepittäneet. Koska jos tuo todellisuus, jossa toimittajia vainotaan olisi olemassa, miksi toimittajien uhkailusta ei ole jaeltu jo pilvin pimein tuomioita? Yllättäen kyseiset toimittajat eivät ole tehneet edes rikosilmoituksia tai ylipäätään esittäneet käytännössä mitään todisteita uhkailuista, vaikka varmasti kirjallista todistusaineistoa olisi runsaasti, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Mihinkään konkreettiseen tekoon nämä väitetyt uhkailut eivät myöskään ole johtaneet. (Vertailukohtana se, että Laura Huhtasaaren kodin ikkunat kyllä rikottiin hänen olleessaan presidenttiehdokkaana.)
”Rähinöivät persut” on tyypillinen olkiukko, jota käytetään kun sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua halutaan rajoittaa. On tokikin muille puolueille äärimmäisen kätevää tehdä syntipukki poliittisesta vastustajasta, jollainen PS uutena puolueena on väistämättä näille ns. ”vanhoille” puolueille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Toimittajien uhkailuja on jo käsitelty oikeudessa, ks. esimerkiksi tapaus Jessikka Aro.
Ongelma on yleensä se, että nämä uhkailut ovat nimettömiä tai kyseessä on kasvottomalta näyttävä maalituskampanja. Tekijöitä on erittäin vaikeaa saada kiinni. Lisäksi jokin kunnianloukkauksesta annettu tuomio on mitätön eikä muuta mitään.
Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui vainon takia muuttamaan toiseen kaupunkiin.
Media-ala ja Journalistiliitto ovat perustaneet rahaston vainottujen toimittajien tueksi. Niin, Suomessa tarvitaan tällaista nykyään! Sieltä autetaan vainon kohteeksi joutuneita esimerkiksi oikeudenkäyntikuluissa yms.
Miten sinä voit väittää, ettei tällaista ongelmaa ole? Etkö lue lehtiä? Taidat lukea vain hommaforumia.
Tiedoksesi, kyseinen rahasto perustettiin sen jälkeen kun toimittaja Johanna Vehkoo oli saanut tuomion kunnianloukkauksesta nimiteltyään julkisesti Junes Lokkaa.
Rahasto perustettiin siis sitä varten, että toimittajan ei tarvitse maksaa itse oikeudessa hänelle langetettuja korvauksia vaan korvaukset maksetaan rahastosta.
Että sellaisessa oikeusvaltiossa me nykyään elämme, jossa tietyn ammattiryhmän yksilöitä suojellaan niin etteivät heidän saamansa tuomiot kosketa heitä lainkaan.
Tiedän tapauksen kyllä. Se on loistava esimerkki siitä, miten rasistit ja herjaajat vaativat itselleen niitä oikeuksia, joita eivät muille antaisi. Junes Lokan toiminta on Vehkoon kiusaamista. On kammottavaa, että ihmisoikeuksien vastustajat voivat käyttää toiminnassaan hyväksi ihmisten suojaksi tehtyjä lakeja. Miten edes kehtaa sen jälkeen, mitä on itse sanonut muista ihmisistä?! Vehkoo taisi sanoa, että Lokka on rasisti ja pelle. Lokan oma käytös on saattanut hieman tähän vaikuttaa. Onko joku täällä sitä mieltä, että Lokka ei ole rasisti?

Rahaston perusti toimittajien ammattiliitto. Käsittääkseni on ihan normaalia, että liitto auttaa tilanteessa, jossa ihminen joutuu oikeuteen ammattinsa vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, millaista keskustelu oli 2001 kun tälle palstalle tulin. Hyväntahtoista, tsemppaavaa, ihmiset jopa tapasivat tämän palstan kautta toisiaan. Provot olivat harmittomia, eivät aina kovin hauskoja, mutta eivät ilkeitä.
Millainen tämä palsta on ollut viimeiset kolmisen vuotta, kun olen tänne palannut? Vihapuhetta, naisvihaa, ulkmlsvihaa, pdfiliaa, uhkauksia, älyttömiä hopeakettu- ja klttimes trolleja jotka eivät naurata ketään vaan pelaavat vastenmielisillä stereotypioilla.
Todellakin keskustelu on muuttunut sellaiseksi, että itse toivoisin, että täällä olisi rekisteröitymispakko. Ja tämä muutos tapahtui erään tietyn puolueen kasvamisen myötä-
Täsmälleen samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Se oli kunnon kaksinaismoralismia kun lehtien päätoimittajat julkaisivat yhteisen vetoomuksen sananvapaudesta ja samaan aikaan kaikki lehdet lakkauttivat keskustelupalstansa.
Koska näitä palstoja käytettiin esimerkiksi toimittajien herjaamiseen ja uhkailuun.
Luuletko todella, että ne lopetettiin, koska niillä käytiin niin asiallista ja hedelmällistä keskustelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se on ihan ihmisten itsensä syy, että lehdet ovat ottaneet keskusteluosiot pois. Jos ihmiset osaisivat keskustella sivistyneesti, ilman että heti solvataan toisia. Olisi varmasti ne keskusteluosiot vielä tallella.
Oletko lukenut George Orwellia? Elämme klassista esimerkkiä siitä, miten kansa vähitellen hiljennetään. Ymmärrätkö että valtaapitävien kritisoiminen voidaan estää sillä, että kaikkea vääränsuuntaista kritiikkiä aletaan kutsua solvaamiseksi?
Orwell on lempikirjailijani. Mielestäni persujen syytä on se, että mielipiteitä yritetään tukahduttaa. Toimittajia herjataan, uhkaillaan ja jopa vainotaan. Moni toimittaja on sanonut, ettei enää uskalla kirjoittaa naisten oikeuksista, tasa-arvosta, ma*hanmuuttajista edes neutraaliin sävyyn. Seurauksena on r*iskausuhkauksia ja jopa perheen uhkailua.
Monet keskustelupalstat on suljettu, koska ne täyttyvät hu*rittelusta ja nimittelystä.
Olisi huvittavaa ellei se olisi niin pelottavaa, että demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien vastustajat vaativat kunnioitusta juuri demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien nimissä.
Eri
Me taidamme elää eri todellisuutta. Minusta tuntuu että reaalitodellisuuden rinnalle on muodostunut ”vaihtoehtoinen todellisuus” jonka toimittajat (huom. eräät, eivät tietenkään kaikki) ovat tarkoitushakuisesti sepittäneet. Koska jos tuo todellisuus, jossa toimittajia vainotaan olisi olemassa, miksi toimittajien uhkailusta ei ole jaeltu jo pilvin pimein tuomioita? Yllättäen kyseiset toimittajat eivät ole tehneet edes rikosilmoituksia tai ylipäätään esittäneet käytännössä mitään todisteita uhkailuista, vaikka varmasti kirjallista todistusaineistoa olisi runsaasti, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Mihinkään konkreettiseen tekoon nämä väitetyt uhkailut eivät myöskään ole johtaneet. (Vertailukohtana se, että Laura Huhtasaaren kodin ikkunat kyllä rikottiin hänen olleessaan presidenttiehdokkaana.)
”Rähinöivät persut” on tyypillinen olkiukko, jota käytetään kun sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua halutaan rajoittaa. On tokikin muille puolueille äärimmäisen kätevää tehdä syntipukki poliittisesta vastustajasta, jollainen PS uutena puolueena on väistämättä näille ns. ”vanhoille” puolueille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Toimittajien uhkailuja on jo käsitelty oikeudessa, ks. esimerkiksi tapaus Jessikka Aro.
Ongelma on yleensä se, että nämä uhkailut ovat nimettömiä tai kyseessä on kasvottomalta näyttävä maalituskampanja. Tekijöitä on erittäin vaikeaa saada kiinni. Lisäksi jokin kunnianloukkauksesta annettu tuomio on mitätön eikä muuta mitään.
Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui vainon takia muuttamaan toiseen kaupunkiin.
Media-ala ja Journalistiliitto ovat perustaneet rahaston vainottujen toimittajien tueksi. Niin, Suomessa tarvitaan tällaista nykyään! Sieltä autetaan vainon kohteeksi joutuneita esimerkiksi oikeudenkäyntikuluissa yms.
Miten sinä voit väittää, ettei tällaista ongelmaa ole? Etkö lue lehtiä? Taidat lukea vain hommaforumia.
Tiedoksesi, kyseinen rahasto perustettiin sen jälkeen kun toimittaja Johanna Vehkoo oli saanut tuomion kunnianloukkauksesta nimiteltyään julkisesti Junes Lokkaa.
Rahasto perustettiin siis sitä varten, että toimittajan ei tarvitse maksaa itse oikeudessa hänelle langetettuja korvauksia vaan korvaukset maksetaan rahastosta.
Että sellaisessa oikeusvaltiossa me nykyään elämme, jossa tietyn ammattiryhmän yksilöitä suojellaan niin etteivät heidän saamansa tuomiot kosketa heitä lainkaan.
Rahaston perusti toimittajien ammattiliitto. Käsittääkseni on ihan normaalia, että liitto auttaa tilanteessa, jossa ihminen joutuu oikeuteen ammattinsa vuoksi.
Yhdessä media-alan kanssa. Tällaisen erillisen rahaston perustaminen on kyllä täysin poikkeuksellista. Ilmeisesti sen antama tuki on laajempaa kuin liiton perinteiset toimet.
Naisia saa haukkua hiekkapil.uiksi eikä keskusteluja poisteta. Nimittelepä miehiä veltoiksi impoiksi, niin poistetaan heti. Muksi naiset suostuu tällaiseenkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se on ihan ihmisten itsensä syy, että lehdet ovat ottaneet keskusteluosiot pois. Jos ihmiset osaisivat keskustella sivistyneesti, ilman että heti solvataan toisia. Olisi varmasti ne keskusteluosiot vielä tallella.
Oletko lukenut George Orwellia? Elämme klassista esimerkkiä siitä, miten kansa vähitellen hiljennetään. Ymmärrätkö että valtaapitävien kritisoiminen voidaan estää sillä, että kaikkea vääränsuuntaista kritiikkiä aletaan kutsua solvaamiseksi?
Orwell on lempikirjailijani. Mielestäni persujen syytä on se, että mielipiteitä yritetään tukahduttaa. Toimittajia herjataan, uhkaillaan ja jopa vainotaan. Moni toimittaja on sanonut, ettei enää uskalla kirjoittaa naisten oikeuksista, tasa-arvosta, ma*hanmuuttajista edes neutraaliin sävyyn. Seurauksena on r*iskausuhkauksia ja jopa perheen uhkailua.
Monet keskustelupalstat on suljettu, koska ne täyttyvät hu*rittelusta ja nimittelystä.
Olisi huvittavaa ellei se olisi niin pelottavaa, että demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien vastustajat vaativat kunnioitusta juuri demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien nimissä.
Eri
Me taidamme elää eri todellisuutta. Minusta tuntuu että reaalitodellisuuden rinnalle on muodostunut ”vaihtoehtoinen todellisuus” jonka toimittajat (huom. eräät, eivät tietenkään kaikki) ovat tarkoitushakuisesti sepittäneet. Koska jos tuo todellisuus, jossa toimittajia vainotaan olisi olemassa, miksi toimittajien uhkailusta ei ole jaeltu jo pilvin pimein tuomioita? Yllättäen kyseiset toimittajat eivät ole tehneet edes rikosilmoituksia tai ylipäätään esittäneet käytännössä mitään todisteita uhkailuista, vaikka varmasti kirjallista todistusaineistoa olisi runsaasti, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Mihinkään konkreettiseen tekoon nämä väitetyt uhkailut eivät myöskään ole johtaneet. (Vertailukohtana se, että Laura Huhtasaaren kodin ikkunat kyllä rikottiin hänen olleessaan presidenttiehdokkaana.)
”Rähinöivät persut” on tyypillinen olkiukko, jota käytetään kun sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua halutaan rajoittaa. On tokikin muille puolueille äärimmäisen kätevää tehdä syntipukki poliittisesta vastustajasta, jollainen PS uutena puolueena on väistämättä näille ns. ”vanhoille” puolueille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Toimittajien uhkailuja on jo käsitelty oikeudessa, ks. esimerkiksi tapaus Jessikka Aro.
Ongelma on yleensä se, että nämä uhkailut ovat nimettömiä tai kyseessä on kasvottomalta näyttävä maalituskampanja. Tekijöitä on erittäin vaikeaa saada kiinni. Lisäksi jokin kunnianloukkauksesta annettu tuomio on mitätön eikä muuta mitään.
Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui vainon takia muuttamaan toiseen kaupunkiin.
Media-ala ja Journalistiliitto ovat perustaneet rahaston vainottujen toimittajien tueksi. Niin, Suomessa tarvitaan tällaista nykyään! Sieltä autetaan vainon kohteeksi joutuneita esimerkiksi oikeudenkäyntikuluissa yms.
Miten sinä voit väittää, ettei tällaista ongelmaa ole? Etkö lue lehtiä? Taidat lukea vain hommaforumia.
Tiedoksesi, kyseinen rahasto perustettiin sen jälkeen kun toimittaja Johanna Vehkoo oli saanut tuomion kunnianloukkauksesta nimiteltyään julkisesti Junes Lokkaa.
Rahasto perustettiin siis sitä varten, että toimittajan ei tarvitse maksaa itse oikeudessa hänelle langetettuja korvauksia vaan korvaukset maksetaan rahastosta.
Että sellaisessa oikeusvaltiossa me nykyään elämme, jossa tietyn ammattiryhmän yksilöitä suojellaan niin etteivät heidän saamansa tuomiot kosketa heitä lainkaan.
Tiedän tapauksen kyllä. Se on loistava esimerkki siitä, miten rasistit ja herjaajat vaativat itselleen niitä oikeuksia, joita eivät muille antaisi. Junes Lokan toiminta on Vehkoon kiusaamista. On kammottavaa, että ihmisoikeuksien vastustajat voivat käyttää toiminnassaan hyväksi ihmisten suojaksi tehtyjä lakeja. Miten edes kehtaa sen jälkeen, mitä on itse sanonut muista ihmisistä?! Vehkoo taisi sanoa, että Lokka on rasisti ja pelle. Lokan oma käytös on saattanut hieman tähän vaikuttaa. Onko joku täällä sitä mieltä, että Lokka ei ole rasisti?
Minä olen sitä mieltä että Lokka ei ole rasisti, ja olen seurannut hänen toimintaansa paljon. Hän on poikkeuksellisen älykäs ja perustelee näkemyksensä aina hyvin. Toisin kuin Vehkoo, joka ei kykene muuhun kuin tunnepitoiseen haukkumasanojen viljelyyn.
Ole hyvä ja anna joku esimerkki siitä mitä sopimatonta Lokka on sanonut, suora sitaatti ja lähde ilman mitään omia tulkintoja, kiitos.
Olemme toivottavasti yhtä mieltä siitä että tällaiset oikeudenkäynnit ovat typerää sirkusta, mutta kun kerran vihervasemmisto niitä rakastaa niin samat pelisäännöt kaikille. Ei ole kysymys mistään kiusaamisesta vain siksi että asetelma on kerrankin näin päin.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä outoa ajatella, että ihan vähän aikaa sitten kansallismielisyys oli normi eikä tullut mieleenkään, että kohta ei saa olla sitä mieltä että kansoille kuuluu oma valtio. Elämme kummallista aikaa.
Älä sekoita kansallismielisyyttä käytöstapojen puutteeseen, sikailuun ja vainoamiseen.
Ilahduttavaa nähdä, että en ole ainoa, jolla on vetää suorat yhtäsuuruusmerkit tämän aloituksen valittelun ja perssuolinkaisten nousun välille.
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että anonyymi nettikeskustelu kuolee omaan mahdottomuuteensa eli ihmisten käytöstapojen puutteeseen ja piittaamaamattomuuteen.
Kivaahan tää oli niin kauan kuin vihaajia ja maalittajia ei ollut.
Tämä, rekisteröitymispakko joka palstalle nimen ja kuvan kera. Loppuu se sikailu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se on ihan ihmisten itsensä syy, että lehdet ovat ottaneet keskusteluosiot pois. Jos ihmiset osaisivat keskustella sivistyneesti, ilman että heti solvataan toisia. Olisi varmasti ne keskusteluosiot vielä tallella.
Oletko lukenut George Orwellia? Elämme klassista esimerkkiä siitä, miten kansa vähitellen hiljennetään. Ymmärrätkö että valtaapitävien kritisoiminen voidaan estää sillä, että kaikkea vääränsuuntaista kritiikkiä aletaan kutsua solvaamiseksi?
Orwell on lempikirjailijani. Mielestäni persujen syytä on se, että mielipiteitä yritetään tukahduttaa. Toimittajia herjataan, uhkaillaan ja jopa vainotaan. Moni toimittaja on sanonut, ettei enää uskalla kirjoittaa naisten oikeuksista, tasa-arvosta, ma*hanmuuttajista edes neutraaliin sävyyn. Seurauksena on r*iskausuhkauksia ja jopa perheen uhkailua.
Monet keskustelupalstat on suljettu, koska ne täyttyvät hu*rittelusta ja nimittelystä.
Olisi huvittavaa ellei se olisi niin pelottavaa, että demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien vastustajat vaativat kunnioitusta juuri demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien nimissä.
Eri
Me taidamme elää eri todellisuutta. Minusta tuntuu että reaalitodellisuuden rinnalle on muodostunut ”vaihtoehtoinen todellisuus” jonka toimittajat (huom. eräät, eivät tietenkään kaikki) ovat tarkoitushakuisesti sepittäneet. Koska jos tuo todellisuus, jossa toimittajia vainotaan olisi olemassa, miksi toimittajien uhkailusta ei ole jaeltu jo pilvin pimein tuomioita? Yllättäen kyseiset toimittajat eivät ole tehneet edes rikosilmoituksia tai ylipäätään esittäneet käytännössä mitään todisteita uhkailuista, vaikka varmasti kirjallista todistusaineistoa olisi runsaasti, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Mihinkään konkreettiseen tekoon nämä väitetyt uhkailut eivät myöskään ole johtaneet. (Vertailukohtana se, että Laura Huhtasaaren kodin ikkunat kyllä rikottiin hänen olleessaan presidenttiehdokkaana.)
”Rähinöivät persut” on tyypillinen olkiukko, jota käytetään kun sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua halutaan rajoittaa. On tokikin muille puolueille äärimmäisen kätevää tehdä syntipukki poliittisesta vastustajasta, jollainen PS uutena puolueena on väistämättä näille ns. ”vanhoille” puolueille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Toimittajien uhkailuja on jo käsitelty oikeudessa, ks. esimerkiksi tapaus Jessikka Aro.
Ongelma on yleensä se, että nämä uhkailut ovat nimettömiä tai kyseessä on kasvottomalta näyttävä maalituskampanja. Tekijöitä on erittäin vaikeaa saada kiinni. Lisäksi jokin kunnianloukkauksesta annettu tuomio on mitätön eikä muuta mitään.
Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui vainon takia muuttamaan toiseen kaupunkiin.
Media-ala ja Journalistiliitto ovat perustaneet rahaston vainottujen toimittajien tueksi. Niin, Suomessa tarvitaan tällaista nykyään! Sieltä autetaan vainon kohteeksi joutuneita esimerkiksi oikeudenkäyntikuluissa yms.
Miten sinä voit väittää, ettei tällaista ongelmaa ole? Etkö lue lehtiä? Taidat lukea vain hommaforumia.
Tiedoksesi, kyseinen rahasto perustettiin sen jälkeen kun toimittaja Johanna Vehkoo oli saanut tuomion kunnianloukkauksesta nimiteltyään julkisesti Junes Lokkaa.
Rahasto perustettiin siis sitä varten, että toimittajan ei tarvitse maksaa itse oikeudessa hänelle langetettuja korvauksia vaan korvaukset maksetaan rahastosta.
Että sellaisessa oikeusvaltiossa me nykyään elämme, jossa tietyn ammattiryhmän yksilöitä suojellaan niin etteivät heidän saamansa tuomiot kosketa heitä lainkaan.
Rahaston perusti toimittajien ammattiliitto. Käsittääkseni on ihan normaalia, että liitto auttaa tilanteessa, jossa ihminen joutuu oikeuteen ammattinsa vuoksi.
Mutta hänhän ei joutunut oikeuteen ammattinsa vuoksi, vaan ihan yksityishenkilönä FB:ssä huuteli henkilökohtaisella profiilillaan, puolijulkisessa ryhmässä. Ja silti suojellaan koska on toimittaja. Mitä seuraavaksi, rahastosta maksetaan kohta toimittajien ylinopeussakotkin?
Näiden "toimittelijoita" pilkkaavien ja uhkailevien ihmisten ainoa tavoite on sananvapauden kaventaminen. Suomessa on tähän asti ollut vapaa media, toimittajat ovat voineet pelotta kirjoittaa mistä vain. Se on muuttumassa.
Tuleeko Suomesta samanlainen kuin Venäjästä? Siellä toimittajan työ on hengenvaarallista.
On täysin kammottavaa, että toimittajat, joita tässäkin ketjussa on, harkitsevat alan vaihtoa, koska eivät halua olla uhkailtavana. Samaan aikaan äänekkäimpiä "sananvapauden puolustajia" ovat ne, jotka vain haluavat herjata ihmisiä ja vapaasti ilmaista vaikka pitävänsä erirotuisia eläiminä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se on ihan ihmisten itsensä syy, että lehdet ovat ottaneet keskusteluosiot pois. Jos ihmiset osaisivat keskustella sivistyneesti, ilman että heti solvataan toisia. Olisi varmasti ne keskusteluosiot vielä tallella.
Oletko lukenut George Orwellia? Elämme klassista esimerkkiä siitä, miten kansa vähitellen hiljennetään. Ymmärrätkö että valtaapitävien kritisoiminen voidaan estää sillä, että kaikkea vääränsuuntaista kritiikkiä aletaan kutsua solvaamiseksi?
Orwell on lempikirjailijani. Mielestäni persujen syytä on se, että mielipiteitä yritetään tukahduttaa. Toimittajia herjataan, uhkaillaan ja jopa vainotaan. Moni toimittaja on sanonut, ettei enää uskalla kirjoittaa naisten oikeuksista, tasa-arvosta, ma*hanmuuttajista edes neutraaliin sävyyn. Seurauksena on r*iskausuhkauksia ja jopa perheen uhkailua.
Monet keskustelupalstat on suljettu, koska ne täyttyvät hu*rittelusta ja nimittelystä.
Olisi huvittavaa ellei se olisi niin pelottavaa, että demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien vastustajat vaativat kunnioitusta juuri demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien nimissä.
Eri
Me taidamme elää eri todellisuutta. Minusta tuntuu että reaalitodellisuuden rinnalle on muodostunut ”vaihtoehtoinen todellisuus” jonka toimittajat (huom. eräät, eivät tietenkään kaikki) ovat tarkoitushakuisesti sepittäneet. Koska jos tuo todellisuus, jossa toimittajia vainotaan olisi olemassa, miksi toimittajien uhkailusta ei ole jaeltu jo pilvin pimein tuomioita? Yllättäen kyseiset toimittajat eivät ole tehneet edes rikosilmoituksia tai ylipäätään esittäneet käytännössä mitään todisteita uhkailuista, vaikka varmasti kirjallista todistusaineistoa olisi runsaasti, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Mihinkään konkreettiseen tekoon nämä väitetyt uhkailut eivät myöskään ole johtaneet. (Vertailukohtana se, että Laura Huhtasaaren kodin ikkunat kyllä rikottiin hänen olleessaan presidenttiehdokkaana.)
”Rähinöivät persut” on tyypillinen olkiukko, jota käytetään kun sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua halutaan rajoittaa. On tokikin muille puolueille äärimmäisen kätevää tehdä syntipukki poliittisesta vastustajasta, jollainen PS uutena puolueena on väistämättä näille ns. ”vanhoille” puolueille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Toimittajien uhkailuja on jo käsitelty oikeudessa, ks. esimerkiksi tapaus Jessikka Aro.
Ongelma on yleensä se, että nämä uhkailut ovat nimettömiä tai kyseessä on kasvottomalta näyttävä maalituskampanja. Tekijöitä on erittäin vaikeaa saada kiinni. Lisäksi jokin kunnianloukkauksesta annettu tuomio on mitätön eikä muuta mitään.
Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui vainon takia muuttamaan toiseen kaupunkiin.
Media-ala ja Journalistiliitto ovat perustaneet rahaston vainottujen toimittajien tueksi. Niin, Suomessa tarvitaan tällaista nykyään! Sieltä autetaan vainon kohteeksi joutuneita esimerkiksi oikeudenkäyntikuluissa yms.
Miten sinä voit väittää, ettei tällaista ongelmaa ole? Etkö lue lehtiä? Taidat lukea vain hommaforumia.
Tiedoksesi, kyseinen rahasto perustettiin sen jälkeen kun toimittaja Johanna Vehkoo oli saanut tuomion kunnianloukkauksesta nimiteltyään julkisesti Junes Lokkaa.
Rahasto perustettiin siis sitä varten, että toimittajan ei tarvitse maksaa itse oikeudessa hänelle langetettuja korvauksia vaan korvaukset maksetaan rahastosta.
Että sellaisessa oikeusvaltiossa me nykyään elämme, jossa tietyn ammattiryhmän yksilöitä suojellaan niin etteivät heidän saamansa tuomiot kosketa heitä lainkaan.
Tiedän tapauksen kyllä. Se on loistava esimerkki siitä, miten rasistit ja herjaajat vaativat itselleen niitä oikeuksia, joita eivät muille antaisi. Junes Lokan toiminta on Vehkoon kiusaamista. On kammottavaa, että ihmisoikeuksien vastustajat voivat käyttää toiminnassaan hyväksi ihmisten suojaksi tehtyjä lakeja. Miten edes kehtaa sen jälkeen, mitä on itse sanonut muista ihmisistä?! Vehkoo taisi sanoa, että Lokka on rasisti ja pelle. Lokan oma käytös on saattanut hieman tähän vaikuttaa. Onko joku täällä sitä mieltä, että Lokka ei ole rasisti?
Minä olen sitä mieltä että Lokka ei ole rasisti, ja olen seurannut hänen toimintaansa paljon. Hän on poikkeuksellisen älykäs ja perustelee näkemyksensä aina hyvin. Toisin kuin Vehkoo, joka ei kykene muuhun kuin tunnepitoiseen haukkumasanojen viljelyyn.
Ole hyvä ja anna joku esimerkki siitä mitä sopimatonta Lokka on sanonut, suora sitaatti ja lähde ilman mitään omia tulkintoja, kiitos.
Olemme toivottavasti yhtä mieltä siitä että tällaiset oikeudenkäynnit ovat typerää sirkusta, mutta kun kerran vihervasemmisto niitä rakastaa niin samat pelisäännöt kaikille. Ei ole kysymys mistään kiusaamisesta vain siksi että asetelma on kerrankin näin päin.
Tällaisilta tyypeiltä pitäisi ihan surutta ottaa internetyhteys pois. Sinä et tarvitse sananvapautta yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se on ihan ihmisten itsensä syy, että lehdet ovat ottaneet keskusteluosiot pois. Jos ihmiset osaisivat keskustella sivistyneesti, ilman että heti solvataan toisia. Olisi varmasti ne keskusteluosiot vielä tallella.
Oletko lukenut George Orwellia? Elämme klassista esimerkkiä siitä, miten kansa vähitellen hiljennetään. Ymmärrätkö että valtaapitävien kritisoiminen voidaan estää sillä, että kaikkea vääränsuuntaista kritiikkiä aletaan kutsua solvaamiseksi?
Orwell on lempikirjailijani. Mielestäni persujen syytä on se, että mielipiteitä yritetään tukahduttaa. Toimittajia herjataan, uhkaillaan ja jopa vainotaan. Moni toimittaja on sanonut, ettei enää uskalla kirjoittaa naisten oikeuksista, tasa-arvosta, ma*hanmuuttajista edes neutraaliin sävyyn. Seurauksena on r*iskausuhkauksia ja jopa perheen uhkailua.
Monet keskustelupalstat on suljettu, koska ne täyttyvät hu*rittelusta ja nimittelystä.
Olisi huvittavaa ellei se olisi niin pelottavaa, että demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien vastustajat vaativat kunnioitusta juuri demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien nimissä.
Eri
Me taidamme elää eri todellisuutta. Minusta tuntuu että reaalitodellisuuden rinnalle on muodostunut ”vaihtoehtoinen todellisuus” jonka toimittajat (huom. eräät, eivät tietenkään kaikki) ovat tarkoitushakuisesti sepittäneet. Koska jos tuo todellisuus, jossa toimittajia vainotaan olisi olemassa, miksi toimittajien uhkailusta ei ole jaeltu jo pilvin pimein tuomioita? Yllättäen kyseiset toimittajat eivät ole tehneet edes rikosilmoituksia tai ylipäätään esittäneet käytännössä mitään todisteita uhkailuista, vaikka varmasti kirjallista todistusaineistoa olisi runsaasti, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Mihinkään konkreettiseen tekoon nämä väitetyt uhkailut eivät myöskään ole johtaneet. (Vertailukohtana se, että Laura Huhtasaaren kodin ikkunat kyllä rikottiin hänen olleessaan presidenttiehdokkaana.)
”Rähinöivät persut” on tyypillinen olkiukko, jota käytetään kun sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua halutaan rajoittaa. On tokikin muille puolueille äärimmäisen kätevää tehdä syntipukki poliittisesta vastustajasta, jollainen PS uutena puolueena on väistämättä näille ns. ”vanhoille” puolueille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Toimittajien uhkailuja on jo käsitelty oikeudessa, ks. esimerkiksi tapaus Jessikka Aro.
Ongelma on yleensä se, että nämä uhkailut ovat nimettömiä tai kyseessä on kasvottomalta näyttävä maalituskampanja. Tekijöitä on erittäin vaikeaa saada kiinni. Lisäksi jokin kunnianloukkauksesta annettu tuomio on mitätön eikä muuta mitään.
Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui vainon takia muuttamaan toiseen kaupunkiin.
Media-ala ja Journalistiliitto ovat perustaneet rahaston vainottujen toimittajien tueksi. Niin, Suomessa tarvitaan tällaista nykyään! Sieltä autetaan vainon kohteeksi joutuneita esimerkiksi oikeudenkäyntikuluissa yms.
Miten sinä voit väittää, ettei tällaista ongelmaa ole? Etkö lue lehtiä? Taidat lukea vain hommaforumia.
Tiedoksesi, kyseinen rahasto perustettiin sen jälkeen kun toimittaja Johanna Vehkoo oli saanut tuomion kunnianloukkauksesta nimiteltyään julkisesti Junes Lokkaa.
Rahasto perustettiin siis sitä varten, että toimittajan ei tarvitse maksaa itse oikeudessa hänelle langetettuja korvauksia vaan korvaukset maksetaan rahastosta.
Että sellaisessa oikeusvaltiossa me nykyään elämme, jossa tietyn ammattiryhmän yksilöitä suojellaan niin etteivät heidän saamansa tuomiot kosketa heitä lainkaan.
Rahaston perusti toimittajien ammattiliitto. Käsittääkseni on ihan normaalia, että liitto auttaa tilanteessa, jossa ihminen joutuu oikeuteen ammattinsa vuoksi.
Mutta hänhän ei joutunut oikeuteen ammattinsa vuoksi, vaan ihan yksityishenkilönä FB:ssä huuteli henkilökohtaisella profiilillaan, puolijulkisessa ryhmässä. Ja silti suojellaan koska on toimittaja. Mitä seuraavaksi, rahastosta maksetaan kohta toimittajien ylinopeussakotkin?
Älä heittäydy hölmöksi. Kyllä sinä tiedät, mistä tuossa jutussa oli kysymys.
1) ap on setämies.
2) ap valehtelee.
3) ap ei saa enää levittää niljakasta propagandaansa spmmäten joka foorumia, niin pitää esiintyä uhrina.
4) ap on todennäköisesti hommabotti ja tietää ettei saa edes kotikentällään tai vasta rinta liikkeen foorumilla sikailla miten haluaa, mutta jättää sen mainitsematta.
5) kaikki yllämainitut ovat syy, miksi tarvitaan tiukkaa moderointia ja banneja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se on ihan ihmisten itsensä syy, että lehdet ovat ottaneet keskusteluosiot pois. Jos ihmiset osaisivat keskustella sivistyneesti, ilman että heti solvataan toisia. Olisi varmasti ne keskusteluosiot vielä tallella.
Oletko lukenut George Orwellia? Elämme klassista esimerkkiä siitä, miten kansa vähitellen hiljennetään. Ymmärrätkö että valtaapitävien kritisoiminen voidaan estää sillä, että kaikkea vääränsuuntaista kritiikkiä aletaan kutsua solvaamiseksi?
Orwell on lempikirjailijani. Mielestäni persujen syytä on se, että mielipiteitä yritetään tukahduttaa. Toimittajia herjataan, uhkaillaan ja jopa vainotaan. Moni toimittaja on sanonut, ettei enää uskalla kirjoittaa naisten oikeuksista, tasa-arvosta, ma*hanmuuttajista edes neutraaliin sävyyn. Seurauksena on r*iskausuhkauksia ja jopa perheen uhkailua.
Monet keskustelupalstat on suljettu, koska ne täyttyvät hu*rittelusta ja nimittelystä.
Olisi huvittavaa ellei se olisi niin pelottavaa, että demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien vastustajat vaativat kunnioitusta juuri demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien nimissä.
Eri
Me taidamme elää eri todellisuutta. Minusta tuntuu että reaalitodellisuuden rinnalle on muodostunut ”vaihtoehtoinen todellisuus” jonka toimittajat (huom. eräät, eivät tietenkään kaikki) ovat tarkoitushakuisesti sepittäneet. Koska jos tuo todellisuus, jossa toimittajia vainotaan olisi olemassa, miksi toimittajien uhkailusta ei ole jaeltu jo pilvin pimein tuomioita? Yllättäen kyseiset toimittajat eivät ole tehneet edes rikosilmoituksia tai ylipäätään esittäneet käytännössä mitään todisteita uhkailuista, vaikka varmasti kirjallista todistusaineistoa olisi runsaasti, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Mihinkään konkreettiseen tekoon nämä väitetyt uhkailut eivät myöskään ole johtaneet. (Vertailukohtana se, että Laura Huhtasaaren kodin ikkunat kyllä rikottiin hänen olleessaan presidenttiehdokkaana.)
”Rähinöivät persut” on tyypillinen olkiukko, jota käytetään kun sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua halutaan rajoittaa. On tokikin muille puolueille äärimmäisen kätevää tehdä syntipukki poliittisesta vastustajasta, jollainen PS uutena puolueena on väistämättä näille ns. ”vanhoille” puolueille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Toimittajien uhkailuja on jo käsitelty oikeudessa, ks. esimerkiksi tapaus Jessikka Aro.
Ongelma on yleensä se, että nämä uhkailut ovat nimettömiä tai kyseessä on kasvottomalta näyttävä maalituskampanja. Tekijöitä on erittäin vaikeaa saada kiinni. Lisäksi jokin kunnianloukkauksesta annettu tuomio on mitätön eikä muuta mitään.
Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui vainon takia muuttamaan toiseen kaupunkiin.
Media-ala ja Journalistiliitto ovat perustaneet rahaston vainottujen toimittajien tueksi. Niin, Suomessa tarvitaan tällaista nykyään! Sieltä autetaan vainon kohteeksi joutuneita esimerkiksi oikeudenkäyntikuluissa yms.
Miten sinä voit väittää, ettei tällaista ongelmaa ole? Etkö lue lehtiä? Taidat lukea vain hommaforumia.
Tiedoksesi, kyseinen rahasto perustettiin sen jälkeen kun toimittaja Johanna Vehkoo oli saanut tuomion kunnianloukkauksesta nimiteltyään julkisesti Junes Lokkaa.
Rahasto perustettiin siis sitä varten, että toimittajan ei tarvitse maksaa itse oikeudessa hänelle langetettuja korvauksia vaan korvaukset maksetaan rahastosta.
Että sellaisessa oikeusvaltiossa me nykyään elämme, jossa tietyn ammattiryhmän yksilöitä suojellaan niin etteivät heidän saamansa tuomiot kosketa heitä lainkaan.
Rahaston perusti toimittajien ammattiliitto. Käsittääkseni on ihan normaalia, että liitto auttaa tilanteessa, jossa ihminen joutuu oikeuteen ammattinsa vuoksi.
Mutta hänhän ei joutunut oikeuteen ammattinsa vuoksi, vaan ihan yksityishenkilönä FB:ssä huuteli henkilökohtaisella profiilillaan, puolijulkisessa ryhmässä. Ja silti suojellaan koska on toimittaja. Mitä seuraavaksi, rahastosta maksetaan kohta toimittajien ylinopeussakotkin?
Vehkoo ei olisi joutunut maalittamisen kohteeksi, jos hän olisi ammatiltaan vaikka sairaanhoitaja. Eli sikäli rahaston tuki on viime kädessä tukea journalismille.
Ja minun puolestani rahastosta voidaan ihan hyvin maksaa ylinopeussakotkin, jos ajetaan karkuun uhkailijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se on ihan ihmisten itsensä syy, että lehdet ovat ottaneet keskusteluosiot pois. Jos ihmiset osaisivat keskustella sivistyneesti, ilman että heti solvataan toisia. Olisi varmasti ne keskusteluosiot vielä tallella.
Oletko lukenut George Orwellia? Elämme klassista esimerkkiä siitä, miten kansa vähitellen hiljennetään. Ymmärrätkö että valtaapitävien kritisoiminen voidaan estää sillä, että kaikkea vääränsuuntaista kritiikkiä aletaan kutsua solvaamiseksi?
Orwell on lempikirjailijani. Mielestäni persujen syytä on se, että mielipiteitä yritetään tukahduttaa. Toimittajia herjataan, uhkaillaan ja jopa vainotaan. Moni toimittaja on sanonut, ettei enää uskalla kirjoittaa naisten oikeuksista, tasa-arvosta, ma*hanmuuttajista edes neutraaliin sävyyn. Seurauksena on r*iskausuhkauksia ja jopa perheen uhkailua.
Monet keskustelupalstat on suljettu, koska ne täyttyvät hu*rittelusta ja nimittelystä.
Olisi huvittavaa ellei se olisi niin pelottavaa, että demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien vastustajat vaativat kunnioitusta juuri demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien nimissä.
Eri
Me taidamme elää eri todellisuutta. Minusta tuntuu että reaalitodellisuuden rinnalle on muodostunut ”vaihtoehtoinen todellisuus” jonka toimittajat (huom. eräät, eivät tietenkään kaikki) ovat tarkoitushakuisesti sepittäneet. Koska jos tuo todellisuus, jossa toimittajia vainotaan olisi olemassa, miksi toimittajien uhkailusta ei ole jaeltu jo pilvin pimein tuomioita? Yllättäen kyseiset toimittajat eivät ole tehneet edes rikosilmoituksia tai ylipäätään esittäneet käytännössä mitään todisteita uhkailuista, vaikka varmasti kirjallista todistusaineistoa olisi runsaasti, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Mihinkään konkreettiseen tekoon nämä väitetyt uhkailut eivät myöskään ole johtaneet. (Vertailukohtana se, että Laura Huhtasaaren kodin ikkunat kyllä rikottiin hänen olleessaan presidenttiehdokkaana.)
”Rähinöivät persut” on tyypillinen olkiukko, jota käytetään kun sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua halutaan rajoittaa. On tokikin muille puolueille äärimmäisen kätevää tehdä syntipukki poliittisesta vastustajasta, jollainen PS uutena puolueena on väistämättä näille ns. ”vanhoille” puolueille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Toimittajien uhkailuja on jo käsitelty oikeudessa, ks. esimerkiksi tapaus Jessikka Aro.
Ongelma on yleensä se, että nämä uhkailut ovat nimettömiä tai kyseessä on kasvottomalta näyttävä maalituskampanja. Tekijöitä on erittäin vaikeaa saada kiinni. Lisäksi jokin kunnianloukkauksesta annettu tuomio on mitätön eikä muuta mitään.
Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui vainon takia muuttamaan toiseen kaupunkiin.
Media-ala ja Journalistiliitto ovat perustaneet rahaston vainottujen toimittajien tueksi. Niin, Suomessa tarvitaan tällaista nykyään! Sieltä autetaan vainon kohteeksi joutuneita esimerkiksi oikeudenkäyntikuluissa yms.
Miten sinä voit väittää, ettei tällaista ongelmaa ole? Etkö lue lehtiä? Taidat lukea vain hommaforumia.
Tiedoksesi, kyseinen rahasto perustettiin sen jälkeen kun toimittaja Johanna Vehkoo oli saanut tuomion kunnianloukkauksesta nimiteltyään julkisesti Junes Lokkaa.
Rahasto perustettiin siis sitä varten, että toimittajan ei tarvitse maksaa itse oikeudessa hänelle langetettuja korvauksia vaan korvaukset maksetaan rahastosta.
Että sellaisessa oikeusvaltiossa me nykyään elämme, jossa tietyn ammattiryhmän yksilöitä suojellaan niin etteivät heidän saamansa tuomiot kosketa heitä lainkaan.
Tiedän tapauksen kyllä. Se on loistava esimerkki siitä, miten rasistit ja herjaajat vaativat itselleen niitä oikeuksia, joita eivät muille antaisi. Junes Lokan toiminta on Vehkoon kiusaamista. On kammottavaa, että ihmisoikeuksien vastustajat voivat käyttää toiminnassaan hyväksi ihmisten suojaksi tehtyjä lakeja. Miten edes kehtaa sen jälkeen, mitä on itse sanonut muista ihmisistä?! Vehkoo taisi sanoa, että Lokka on rasisti ja pelle. Lokan oma käytös on saattanut hieman tähän vaikuttaa. Onko joku täällä sitä mieltä, että Lokka ei ole rasisti?
Minä olen sitä mieltä että Lokka ei ole rasisti, ja olen seurannut hänen toimintaansa paljon. Hän on poikkeuksellisen älykäs ja perustelee näkemyksensä aina hyvin. Toisin kuin Vehkoo, joka ei kykene muuhun kuin tunnepitoiseen haukkumasanojen viljelyyn.
Ole hyvä ja anna joku esimerkki siitä mitä sopimatonta Lokka on sanonut, suora sitaatti ja lähde ilman mitään omia tulkintoja, kiitos.
Olemme toivottavasti yhtä mieltä siitä että tällaiset oikeudenkäynnit ovat typerää sirkusta, mutta kun kerran vihervasemmisto niitä rakastaa niin samat pelisäännöt kaikille. Ei ole kysymys mistään kiusaamisesta vain siksi että asetelma on kerrankin näin päin.
Lokka nimittelee, huorit te lee, nat sit telee, toivoo kuolemaa jne jne jne ja sitten löytyy joku idiootti, joka hurraa tällaiselle käytökselle, eikä ole nähnyt muka mitään pahaa. Uskomatonta miten joillakin on pokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Niitä erilaisia mielipiteitä ei silloin esitetty joukkotiedotusvälineissä muita solvaten. Se kulttuurin muutos tapahtui silloin kun persut esittelivät postmodernin tekopolitiikan jossa ei tarvitse puhua totta tai tietää mistä puhuu, ja jossa saa surutta solvata muita ihmisiä.
Ei ihme, että kaikki suomalaiset halveksuvat persuja.
Miten kuvaavaa, että tämä sananvapauden airut fanittaa Junes Lokkaa ja vähättelee toimittajiin kohdistuvaa vainoa... Luulisi, että oikeasti sananvapaudesta huolissaan oleva pitäisi jälkimmäistä ilmiötä varsin huolestuttavana. Mutta ei, päinvastoin.
Aiemmin ei ollut myöskään Venäjän trolleja suoltamassa yhteiskuntaa hajottavaa ja vapaan tiedonvälityksen vastaista propagandaansa.
Ihan samantekevää, onko väitteilläni sinun mielestäsi pohjaa vai ei. Minulla on ystävä, joka on yksi näistä näkyvästi maalitetuista. On myös ystäviä, joiden henkilökohtaisia yhteystietoja on levitetty netissä. En vain pidä enää journalismia kaiken tämän arvoisena.
Se on surullista, mutta toisaalta kyse on ainoasta elämästäni, ja haluan viettää loput 20 vuotta työurastani muualla, inhimillisten ihmisten kanssa.