Miten sietää ihmistä joka porukassa vie aina kaiken huomion itseensä?

Joo huh mulla on tuollainen pomo. Sinänsä ihan mukava mutta puhuu vaan itsestään koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti ihmistä ärsyttää myös toisessa se samankaltaisuus. Jos 2 papupataa osuu samaan tilaan muiden kanssa, niin vääjäämättä jompaakumpaa heistä alkaa ärsyttää, koska ei saa tarpeeksi suuvuoroa omille jutuille.

Tääkin on hassu juttu, yleensä se on just noin kuin kirjoitit, mutta ainakin meidän työyhteisössä tuosta energiasyöpöstä ärsyyntyy ihan täysin erilaiset ihmiset. Just ne hiljaisemmat, jotka ei koskaan tee itsestään numeroa, jotka helposti jää kuuntelijan rooliin, heidän on entistä vaikeampi saada ääntään kuuluviin kun tilan valtaa minä-minä-energiasyöppö omilla jutuillaan. Ja se ymmärrettävästi sapettaa.

Ehkä ovat niitä joiden vaikea asettaa rajat ja joiden seurassa tuo itsekeskeisyys on räikeää, koska eivät jaksa tapella huomiosta.

Sitä ihmettelen myös, miten ap:n tapauksessa mies jaksaa katsella tuollaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti ihmistä ärsyttää myös toisessa se samankaltaisuus. Jos 2 papupataa osuu samaan tilaan muiden kanssa, niin vääjäämättä jompaakumpaa heistä alkaa ärsyttää, koska ei saa tarpeeksi suuvuoroa omille jutuille.

Tääkin on hassu juttu, yleensä se on just noin kuin kirjoitit, mutta ainakin meidän työyhteisössä tuosta energiasyöpöstä ärsyyntyy ihan täysin erilaiset ihmiset. Just ne hiljaisemmat, jotka ei koskaan tee itsestään numeroa, jotka helposti jää kuuntelijan rooliin, heidän on entistä vaikeampi saada ääntään kuuluviin kun tilan valtaa minä-minä-energiasyöppö omilla jutuillaan. Ja se ymmärrettävästi sapettaa.

Mä olen kerran täyttänyt hermostuksissani hiljaisuutta töissä yhden ihmisen kohdalla joka oli jotenkin outo. Kuittaili ihan oudoista jutuista ihan kuin joku olisi puhunut jotakin ilkeätä minusta hänelle. Lopulta hän hermostui puheeseeni ja oli tosi ilkeä. Tajusin tukkia suuni. Olisi mennyt perille nätisti sanomallakin, mutta hänen ennakkoluulo ilkeiden juorujen takia sai räjähtämään niin. Ja itse taas hermostuksissani yritin olla mukava tälle oudolle ja keksiä tikusta asiaa. Loppupäivä olikin täysi hiljaisuus meidän työpisteellä. Normaalisti meillä töissä puhutaan paljonkin ja mä en joudu olemaan sosiaalinen, vaan voin antaa muille tilaa puhua.

Tuntemallani energiasyöpöllä on lapanen miehenä. Tuskin on muuta saanut niin kestettävä vaan.

Mulla on yks työkaveri joka vetää miehensä mukaan joka keskusteluun..Emppu sitä ja Emppu tätä, naisella ei ole koskaan mitään omaa mielipidettä vaan kaikki on aina että Emppu sanoi, Emppukin oli, Emppukin teki, Emppuemppuemppu...vihaan sitä äijää!!

Tajuaakohan nämä energiasyöpöt itse ollenkaan miten ärsyttäviä ovat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä sun sukulaisnainen meillä töissä? Työyhteisöstämme löytyy just tälläinen narsisti joka kääntää jutun kuin jutun sujuvasti omaan itseensä. Eikä edes tajua olevansa raivostuttava ja itsekäs!

Odotan vastauksia, miten tälläisen ihmisen seurassa on tarkoitus pystyä olemaan sekuntia kauempaa?

Me ollaan varmasti työkavereita, sillä minäkin tunnistin hänet 😒

Minäkin olen täällä töissä. Se ihminen syö kaiken positiivisen energian työkavereistaan korostamalla, kuinka hän on taas tehnyt niin ja niin paljon töitä, ei ole lomalla palautunut rasituksesta, kuinka hän haluaa tehdä kaiken hyvin, miten hän ei voi olla samassa työhuoneessa, jos joku on pessyt hiuksensa hajustetulla sampoolla jne. Kaikki, siis aivan kaikki työpaikan kahvihuoneen keskustelut päätyvät siihen, että hän alkaa pitää monologia ja muut sitten vähin äänin liukenevat yksi kerrallaan paikalta, kun eivät enää jaksa kuunnella, saati vastata mitään.

Vierailija kirjoitti:

Tajuaakohan nämä energiasyöpöt itse ollenkaan miten ärsyttäviä ovat?

Tuskin. Muuten kai edes yrittäisivät käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajuaakohan nämä energiasyöpöt itse ollenkaan miten ärsyttäviä ovat?

Tuskin. Muuten kai edes yrittäisivät käyttäytyä.

Jep. Sitäpaitsi tuntemani itsekeskeiset ihmiset ovat myös hieman yksinkertaisia. Eivät varmaan ole edes kykeneväisiä sellaiseen itsereflektioon.

Vierailija kirjoitti:

Monesti ihmistä ärsyttää myös toisessa se samankaltaisuus. Jos 2 papupataa osuu samaan tilaan muiden kanssa, niin vääjäämättä jompaakumpaa heistä alkaa ärsyttää, koska ei saa tarpeeksi suuvuoroa omille jutuille.

Tää on totta... Minä olen hiljainen kuuntelija, keskustelen mieluiten vastavuoroisesti, eräs ystäväni puolestaan on pälättäjä, jolla on tapana puhua PALJON ja omista asioistaan, tyhjänpäiväisyyksiä, ihmisistä joita muut eivät tunne, puhuu jopa päälle jne. mutta on silti hyvä seuramies, ehkä koska on niin ekstrovertti ja onhan hän hauska. Tässä on meillä ollut opettelemista ystävyytemme alkuvaiheissa... Ihan hyvä sellainen ollaan silti saatu aikaiseksi, kahden kesken minä puhun enemmän kuin porukassa puhun, hän puolestaan on oppinut kuuntelemaan, koska tietää, että en lähde kilpailemaan huutamalla, kumpi saa äänensä kuuluviin.

Sitten on hauska välillä seurata, kun ajaudutaan juttusille toisen hänen kaltaisensa ihmisen kanssa, kumpikin puhuu aikansa toisen päälle ja jauhaa läpändeerusta, kunnes kumpaakin alkaa selvästi ärsyttää, että miten se toinen ei yhtään kuuntele.... No NIINPÄ! =D

70

Olet onnekas, koska ystäväsi on oppinut kuuntelemaan. Hän ei siis selvästikään ole niin ongelmallinen tapaus, kuin mitä tässä ketjussa mainitut henkilöt. Tän mun tunteman ihmisen kanssa ei voi rakentaa minkäänlaista ystävyyttä, koska ei ole olemassa muita kuin hän. Muiden elämäntapahtumat ovat yhdentekeviä. Seuramiestä hänestä ei saa, koska ei omaa minkäänlaista huumorintajua ja on kieltämättä yksinkertainenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten tällaisten ihmisten annetaan vaan porskuttaa elämässä eteenpäin, koska aina riittää hännystelijöitä, komppaajia ja loputtoman avuliaita ihmisiä. Miksi aikuisen ihmisen annetaan käyttäytyä törkeästi kanssaihmisiä kohtaan? Sille pitäisi vaan tehdä loppu. Ehkä nostaa kissa pöydälle, mutta miten?

Tämä minun tuntemani ihminen heittäytyy aivan säälittäväksi jos hänelle jotain sanoo. ”Olen aivan hyödytön, en osaa mitään” jne. Paha siinä keskustella sit enää yhtään mistään. Kaikki säälii vaan - ja taas hän saa huomiota, pääsee kuin koira veräjästä ja sama meininki jatkuu.

Vastasin aiemmin tuntevani kaksi tällaista tyyppiä. Tiedän, että useampi tuttava pitää heitä omituisina ja on rajoittanut kanssakäymistä heidän kanssaan. Tämä narsistisempi huomauttelee myös mielellään kanssaihmisten liiallisesta herkkyydestä, miten hän ei halua olla näiden yliherkkien kaveri.

(Hänellä on myös tarve julistaa esim. Facebookissa että " nämä ihmiset ovat ne kaikkein läheisimmät, joiden kanssa voi olla oma itsensä" (mikä ilmeisesti tarkoittaa k*päätä...) Hämmentävästi minut on laskettu kerran tai pari tähän joukkoon, vaikka emme ole millään mittapuulla läheisiä ja hän on kohdellut minua muutaman kerran tosi tylysti.)

Tällä toisella taas on kaikenlaista draamaa ystävien kanssa ja hänellä ei kovin paljon läheisiä ystäviä vaikuta olevan.

Eli kyllä ihmiset huomaavat ja rajoittavat näiden kanssa olemista. Mutta ei noista asioista sanomisesta ole mitään hyötyä. Ei mikään kaverin sanominen korjaa vuosikausien pysyvää käyttäytymistaipumusta, jolla saattaa olla juuret persoonallisuushäiriössä. Toisekseen ihmiset ovat yleensä kohteliaita eivätkä halua konfrontaatiota. Ennemmin sitä vaan vetäytyy tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti ihmistä ärsyttää myös toisessa se samankaltaisuus. Jos 2 papupataa osuu samaan tilaan muiden kanssa, niin vääjäämättä jompaakumpaa heistä alkaa ärsyttää, koska ei saa tarpeeksi suuvuoroa omille jutuille.

Tää on totta... Minä olen hiljainen kuuntelija, keskustelen mieluiten vastavuoroisesti, eräs ystäväni puolestaan on pälättäjä, jolla on tapana puhua PALJON ja omista asioistaan, tyhjänpäiväisyyksiä, ihmisistä joita muut eivät tunne, puhuu jopa päälle jne. mutta on silti hyvä seuramies, ehkä koska on niin ekstrovertti ja onhan hän hauska. Tässä on meillä ollut opettelemista ystävyytemme alkuvaiheissa... Ihan hyvä sellainen ollaan silti saatu aikaiseksi, kahden kesken minä puhun enemmän kuin porukassa puhun, hän puolestaan on oppinut kuuntelemaan, koska tietää, että en lähde kilpailemaan huutamalla, kumpi saa äänensä kuuluviin.

Sitten on hauska välillä seurata, kun ajaudutaan juttusille toisen hänen kaltaisensa ihmisen kanssa, kumpikin puhuu aikansa toisen päälle ja jauhaa läpändeerusta, kunnes kumpaakin alkaa selvästi ärsyttää, että miten se toinen ei yhtään kuuntele.... No NIINPÄ! =D

Mun mielestä tässä ketjussa ei puhuta pelkästä puheliaisuudesta/lievästä itsekeskeisyydestä. Mulla on monia puheliaita kavereita, joita kuunnellessa on mukavaa ja tuntuu aidolta, lämpimältä vuorovaikutukselta, vaikka hän olisikin äänessä koko ajan (ja mäkin olen puhelias). Sitten on nämä muutama, jotka puhuvat kuin henkensä hädässä ja joiden kanssa ei ole minkäänlaista vuorovaikutusta, jotka ikään kuin sammuttavat toisessa sen sosiaalisuuden kipinän.

-joku aiempi

Vierailija kirjoitti:

Monelle ihmiselle olisi suuri palvelus, jos joku kertoisi heidän käytöksen olevan ikävää.

On todella raukkamaista puhua selän takana, muttei henkilölle itselleen...

Oman yhteisöni puolustukseksi voin sanoa, että meillä on sanottu. Se aiheutti hetkeksi puhetulvan katkeamisen, kun hän loukkaantui aika pahasti - enkä minä ihmettele, hän ei varmasti ole noin itsekeskeinen tahallaan, vaan hän nyt vaan on sellainen. Välillä hän itse naureskelee itse(kin) jatkuvalle höpötykselleen, mutta ei hän edes siitä sanomisesta mitään opikseen ottanut. Ja hänelle sanottiin nätisti, ei syyttäen eikä ilkeästi - silleen vaan, että kahvihuoneesta äänet kuuluvat helposti työhuoneisiin ja ne voivat häiritä muita. Aika hauskaa tässä on, että hän itsekin valittaa toisinaan kahvioista kuuluvista äänistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle ihmiselle olisi suuri palvelus, jos joku kertoisi heidän käytöksen olevan ikävää.

On todella raukkamaista puhua selän takana, muttei henkilölle itselleen...

Oman yhteisöni puolustukseksi voin sanoa, että meillä on sanottu. Se aiheutti hetkeksi puhetulvan katkeamisen, kun hän loukkaantui aika pahasti - enkä minä ihmettele, hän ei varmasti ole noin itsekeskeinen tahallaan, vaan hän nyt vaan on sellainen. Välillä hän itse naureskelee itse(kin) jatkuvalle höpötykselleen, mutta ei hän edes siitä sanomisesta mitään opikseen ottanut. Ja hänelle sanottiin nätisti, ei syyttäen eikä ilkeästi - silleen vaan, että kahvihuoneesta äänet kuuluvat helposti työhuoneisiin ja ne voivat häiritä muita. Aika hauskaa tässä on, että hän itsekin valittaa toisinaan kahvioista kuuluvista äänistä.

Meillä energiaa syövä kälättäjä on jotenkin suojattu ja erikoisasemassa, koska hän on kova suuttumaan ja kaikki pelkää/karttelee niitä raivareita joita hän aika pienestäkin saa. Myös pomo on aika kädetön ja liian pelokas tai itse asiassa suorastaan m*naton puuttumaan. Omalta osaltani ratkaisu on se, että liukenen paikalta hyvin nopeasti kun alkaa ahdistamaan. Tällä tyypillä on kaksi moodia: joko puhuu tauotta muiden päälle tai sitten kerrankin on hiljaa mutta tuhahtelee ylimielisesti muiden jutuille ja pyörittelee silmiään.

Meidän työyhteisön kälättäjä taas on kauhea taka puolten nuolija, ettei esim. esimiehetkään näe tätä hänen raivostuttavaa puoltaan. Hän pystyy tietyssä seurassa esittämään muiden asioista kiinnostunutta, mutta kun on oma itsensä eikä korkeammassa asemassa olevia ole näkyvillä, hän huutaa omaa juttuaan muiden päälle.

Käytän myös tätä liukenemistaktiikkaa, mutta joitakin työjuttuja on pakko hoitaa hänen kanssaan ja se on tosi vaikeaa. Ärtymys tätä henkilöä kohtaan näkyy varmasti kasvoilta kilometrien päähän.