Lue keskustelun säännöt.
9-v lapsi pelkää keskellä yötä
Äiti ihmeissään
29.07.2019 |
Mitä mielestänne tulisi tehdä, kun 9.5 v lapsi pari kertaa viikossa herää keskellä yötä, eikä omien sanojensa mukaan saa enää unta, koska häntä pelottaa? Hänellä on oikein kiva oma huone, ja yöllä hänellä on päällä yövalo, eli ei edes pimeää ole (hän itse vaatii sitä yövaloa, ei suostu olemaan ilman). Olen kokeillut, että laitan hänet vaan takaisin omaan sänkyynsä, mutta oikeasti poukkii sieltä sitten takaisin itkemään lukuisia kertoja vartin välein ainakin
tunnin, eli vaikuttaa että oikeasti ei tosiaan saa unta. Jos otan viereen, niin yleensä nukkuu, joskus harvoin kyllä siinäkin potee unettomuutta ja ulisee. Iltaisin nukahtaa hyvin kotona, se on vaan se keskellä yötä herääminen se ongelma, joten en usko että mikään melatoniinikaan auttaisi tähän. Alamme mieheni (lapsen isä) kanssa olemaan todella kypsiä tähän, kaikki emme mahdu parisänkyymme, joten sitten on jommankumman mentävä sohvalle kun lapsi tulee ulisemaan. Lapsella on muutenkin jotain ihme henkisiä mörköjä nukkumisen kanssa, hänellä on nykyisin tosi vaikea nukahtaa yökylässä mummin luonakin ja yhä pahemmaksi menee, viimeksi soitti minulle puolilta öin itku kurkussa että ei saa unta, kun olimme mieheni kanssa treffeillä ... Normaali nukkumaanmenoaika oli tuolloin ohittunut jo 2 tunnilla. (Yökylässä käy kerran parissa kuussa mummin luona, eli mitään ylenmääräistä yökyläilyä ei ole, ja siis sielläkin on 11 v sisko mukana, mutta ei sekään tunnu auttavan asiaan.)
Lapselle ei ole koskaan tapahtunut mitään oikeasti pelottavaa tai traumaattista, eli tää on nyt vain hänen päässään. Hän on ihan pienestä asti heräillyt väittäen näkevänsä painajaisia, ja pidin sitä normaalina, otin aina viereeni, mutta turhauttaa kun tää ei tunnu menevän ohi ollenkaan, ainoastaan pahenee iän kanssa. Muuten on niin taitava ja reipas tyttö ja jopa keskimäärin paljon ikäisiään edellä henkisesti, ns. kympin tyttö, ettei kukaan hänestä tällaista uskoisi, ainoastaan vähän liikaa perfektionisti ja hermoilee asioita välillä etukäteen. Myös yksin oleminen on ollut hänelle hyvin hankala oppia, vasta tokaluokalla alkoi hyväksymään sen, että voin viedä roskat (2 min) niin että hän jää kotiin, tai että voi olla kotona 10 min yksin ennen kuin pitää lähteä kouluun. Vieläkin jos vien roskat, se huutaa perään että onhan sulla puhelin mukana...
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta, ja mitä mielestänne tulisi tehdä? Pitäiskö lapsi kylmästi alkaa passittaa aina omaan huoneeseen takaisin, ottaa aina viereen nukkumaan, vai viedä psykologille? Itse keskustelemalla en ole saanut tytöstä irti mitään järkevää, mitä kautta tätä voisi purkaa. Ainoastaan joskus hän on sanonut, että pelkää että joku murtautuu meille, mutta mitä tuohonkaan voi sanoa, muuta kuin että ei murtaudu (asumme kerrostalossa toisessa kerroksessa, hirveän todennäköistä tällainen murtautuminen ei ole). Anteeksi jos teksti on sekava.
Lapsen sisarella on ADHD ja vähän samantyyppistä levottomuutta tällä kyseiselläkin lapsella, mutta en ole häntä vienyt tutkimuksiin, kun pärjää koulussa niin erinomaisesti kuitenkin. Voisiko tämä aiheuttaa sitä, että ajatukset laukkaavat villisti yöllä...?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Älä anna pelata niitä k16 pelejä ja katsoa k16 leffoja. Myöskään kavereiden luona.
Valitettavasti tämä ei ole ratkaisu, eivät pelaa mitään muuta kuin Minecraftia, ja lapsi itse ei suostu katsomaan edes Disneyn piirrettyä Robin Hoodia koska se on liian pelottava. 🙄Meillä on kasa Disney-elokuvia hyllyssä, joita ei katsota juuri koskaan juuri siksi kun tämä 9.5 v ei uskalla, ja jos vuokratussa leffassa on jotain liian mieltä järkyttävää niin lapsi alkaa karjua minulle että miksi olen vuokrannut sellaisen elokuvan, mm. Ferdinand-härkäelokuva (K7) oli hänelle aivan liikaa, koska yhdessä kohtaa luultiin että härät joutuvat teuraaksi (pelastuivat lopuksi). Hän lukee Enid Blytonin SOS-kirjoja, mutta ei iltaisin, koska ne pelottavat häntä, vaan lukee silloin esim. Tatua ja Patua. Pitäiskö nämä lastendekkarit kieltää häneltä päiväsaikaankin? 🙈
En tosiaan usko, että kavereillakaan katsoo tai pelaa mitään pelottavaa, mutta voin toki jututtaa asiasta. Kavereillakin yleensä on vanhemmat kotona, ja tosiaan lapsi itse laittaa voimakkaasti vastaan, jos kokee että on pelottavaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrotun perusteella, ohjatkaa johonkin liikunnallisen harrastuksen pariin, koska se lisää fyysistä itseluottamusta ja vaatimustasoa alemmas koulusuorituksissa.
Mulla oli kouluikäisenä joku ihme pelkokausi, muistaakseni 7-12 vuoden välillä. Ei meillä kyllä silti vanhemmat heidän petiin päästäneet, eikä kyllä edes kuunnelleet pelkokitinöitä. Totesivat vaan, että ihan turhaan sua pelottaa, ja jos ei nukuta niin sitten valvot. Että kyllä se uni ennemmin tai myöhemmin tulee.
Mutta siis minä pelkäsin aluksi sellaisia asioita joihin en edes järjellä uskonut kuten kummitukset ja ufot. Joskus pelkäsin sitä että isä tai äiti voisi tulla yhtäkkiä hulluksi ja tappaa minut, tai oikeastaan kuka tahansa ihminen missä tahansa. Jossain vaiheessa pelon ensisijainen kohde oli se että voisin kuolla yöllä enkä enää heräisi.
Mutta niin nuo pelot meni itsestään ohi ajallaan. Luulen että minulle oli hyväksi vaan se, että vanhemmat ei kovin paljoa pelkojani jaksaneet ymmärtää tai hyssytellä vaan sain itse kasvaa niistä yli (eli pakotettiin kasvamaan itse niistä yli, ilman vanhempiin tukeutumista).
Meillä on ihan samanlainen ja samanikäinen tyttö, jolla ADHD. Käytiin aluksi perheneuvolassa, ja sieltä saatiin lähete lasten mielenterveyspalveluihin. Käy siellä psykologin kanssa työskentelemässä, pääpainona erilaiset pelkotilat ja rauhoittumiskeinot. Yksi pelkoja lisäävä tekijä on se, että tyttö on niin fiksu ja mielikuvituksellinen, sekä ADHD:n takia sen verran unihäiriöinen että nukahtaminen on vaikeaa. Pohtii erilaisia ja yllättävän syvällisiä asioita, tai sitten jokin pienikin triggeri saa aikaan monimutkaisen mielikuvitusketjun joka alkaa sitten pelottamaan. Esimerkiksi parin viikon yöpelot tulivat siitä, että luin lapsille iltasaduksi Disneyn Kaunotarta ja kulkuria, ja tyttö alkoi pelätä että myös meille tulee rotta sisälle. Oli kuvitellut kaikki mahdolliset kulkureititkin sekä myös kaiken pahan mitä rotta tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Kerrotun perusteella, ohjatkaa johonkin liikunnallisen harrastuksen pariin, koska se lisää fyysistä itseluottamusta ja vaatimustasoa alemmas koulusuorituksissa.
Kerrottakoon, että me vanhemmat emme häneltä yhtään mitään vaadi koulun suhteen, päinvastoin yritämme toistella, ettei tarvitse olla täydellinen. En tiedä sitten, onko kyse siitä, että isosiskon oppimisvaikeuksien vuoksi meillä menee todella paljon huomiota hänen koulunkäyntiinsä, yrittääkö pikkusisko ehkä näin saada lisää huomiota... yritämme kyllä kehua ja kannustaa molempia, ja tosiaan meillä aina sanotaan että parhaansa pitää yrittää, mutta itseään ei kannata verrata muihin, ja rakastamme heitä riippumatta arvosanoista. Koulu menee kyllä hänellä ns. vasemmalla kädellä, läksyihin menee max 5 min päivässä.
Liikunnallista harrastaa tällä hetkellä tanssia. Crossfitissä oli vuoden ekaluokalla, mutta vieläkin itkee sitä, ettei saanut leuanvetoja tehtyä... eli se perfektionismi iskee sinne fyysiseenkin harrastukseen, vaikka on sanottu, ettei haittaa, ja että harjoittelemalla voi oppia jos haluaa. Ulkona huitelee pihapiirissä lähes koko päivän nyt kesälomalla, eli liikuntaa ja raikasta ulkoilmaa tulee riittävästi ja lähes päivittäin olemme olleet myös uimassakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsi oli samanlainen. Heräsi, tuli sanomaan että näki pahaa unta, kuuntelin mitä unta näki ja vein sänkyynsä, lapsi oli sen verran herännyt, että tuli kohta sanomaan, että ei saa unta kun pelottaa ja sai tulla viereen, että saatais edes jotenkin vielä nukkua.
Lopulta laitoin vaan kylmästi takaisin omaan sänkyynsä ja vaikka kattovalon päälle, jos se pimeä ja varjot pelotti. Lapsi on myös nähnyt omien sanojensa mukaan painajaisia jo ihan pienenä ja otettiin aina sitten viereen, jäi tavaksi. Kummasti tosiaan oppi siinä 10-vuotiaana nukahtamaan itse, kun tajusi, että oikeasti ei pääse enää viereen kuin korkeintaan patjalle lattialle ja omassa sängyssä on mukavampi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kouluikäisenä joku ihme pelkokausi, muistaakseni 7-12 vuoden välillä. Ei meillä kyllä silti vanhemmat heidän petiin päästäneet, eikä kyllä edes kuunnelleet pelkokitinöitä. Totesivat vaan, että ihan turhaan sua pelottaa, ja jos ei nukuta niin sitten valvot. Että kyllä se uni ennemmin tai myöhemmin tulee.
Mutta siis minä pelkäsin aluksi sellaisia asioita joihin en edes järjellä uskonut kuten kummitukset ja ufot. Joskus pelkäsin sitä että isä tai äiti voisi tulla yhtäkkiä hulluksi ja tappaa minut, tai oikeastaan kuka tahansa ihminen missä tahansa. Jossain vaiheessa pelon ensisijainen kohde oli se että voisin kuolla yöllä enkä enää heräisi.
Mutta niin nuo pelot meni itsestään ohi ajallaan. Luulen että minulle oli hyväksi vaan se, että vanhemmat ei kovin paljoa pelkojani jaksaneet ymmärtää tai hyssytellä vaan sain itse kasvaa niistä yli (eli pakotettiin kasvamaan itse niistä yli, ilman vanhempiin tukeutumista).
Kiitos vastauksesta. On tosiaan vaikea tietää, teenkö väärin jos jätän lapsen yksin selviämään asian kanssa. Joskus olen kyllä sanonut, jos ei ole saanut minunkaan vieressä unta, vaan on herättänyt minut 10 min välein, että en voi mitään asialle, eikä ole mitään hyötyä jos molemmat valvomme.
Meillä ei katsota edes uutisia (luemme netistä miehen kanssa) eivätkä lapset lue lehteä tms. joten en tiedä, mistä kaikki nämä pelot kumpuavat. Pääosin väittäisin, ettei hän edes tiedä, mitä kaikkea kamalaa maailmassa oikeasti tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihan samanlainen ja samanikäinen tyttö, jolla ADHD. Käytiin aluksi perheneuvolassa, ja sieltä saatiin lähete lasten mielenterveyspalveluihin. Käy siellä psykologin kanssa työskentelemässä, pääpainona erilaiset pelkotilat ja rauhoittumiskeinot. Yksi pelkoja lisäävä tekijä on se, että tyttö on niin fiksu ja mielikuvituksellinen, sekä ADHD:n takia sen verran unihäiriöinen että nukahtaminen on vaikeaa. Pohtii erilaisia ja yllättävän syvällisiä asioita, tai sitten jokin pienikin triggeri saa aikaan monimutkaisen mielikuvitusketjun joka alkaa sitten pelottamaan. Esimerkiksi parin viikon yöpelot tulivat siitä, että luin lapsille iltasaduksi Disneyn Kaunotarta ja kulkuria, ja tyttö alkoi pelätä että myös meille tulee rotta sisälle. Oli kuvitellut kaikki mahdolliset kulkureititkin sekä myös kaiken pahan mitä rotta tekisi.
Meilläkin tyttö on todella fiksu ja hänellä on erittäin hyvä mielikuvitus, hän mm. kirjoittaa itse lasten salapoliisikirjoja pöytälaatikkoon, ja tosi hyviä ovatkin. Jotain tämän tyyppistä varmaan hänelläkin on taustalla. Onko psykologin kanssa työskentelystä ollut apua?
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi oli samanlainen. Heräsi, tuli sanomaan että näki pahaa unta, kuuntelin mitä unta näki ja vein sänkyynsä, lapsi oli sen verran herännyt, että tuli kohta sanomaan, että ei saa unta kun pelottaa ja sai tulla viereen, että saatais edes jotenkin vielä nukkua.
Lopulta laitoin vaan kylmästi takaisin omaan sänkyynsä ja vaikka kattovalon päälle, jos se pimeä ja varjot pelotti. Lapsi on myös nähnyt omien sanojensa mukaan painajaisia jo ihan pienenä ja otettiin aina sitten viereen, jäi tavaksi. Kummasti tosiaan oppi siinä 10-vuotiaana nukahtamaan itse, kun tajusi, että oikeasti ei pääse enää viereen kuin korkeintaan patjalle lattialle ja omassa sängyssä on mukavampi.
Meillä lapsi ei useimmiten kerro, mitä unta on nähnyt, tai mikä pelottaa, vaikka kysyn. Sanoo vain, että en tiedä tai en muista. Pelkään, että tuo kattovalo vain herättäisi lisää... mutta olen kyllä miettinyt, että lapsi on kuitenkin sen ikäinen, että pitäisi oppia itse sitä nukahtamista ja itsensä rauhoittamista. Tavaksi tämä meilläkin on jäänyt, luulin että jossain vaiheessa jäisi pois itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti ihmeissään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kouluikäisenä joku ihme pelkokausi, muistaakseni 7-12 vuoden välillä. Ei meillä kyllä silti vanhemmat heidän petiin päästäneet, eikä kyllä edes kuunnelleet pelkokitinöitä. Totesivat vaan, että ihan turhaan sua pelottaa, ja jos ei nukuta niin sitten valvot. Että kyllä se uni ennemmin tai myöhemmin tulee.
Mutta siis minä pelkäsin aluksi sellaisia asioita joihin en edes järjellä uskonut kuten kummitukset ja ufot. Joskus pelkäsin sitä että isä tai äiti voisi tulla yhtäkkiä hulluksi ja tappaa minut, tai oikeastaan kuka tahansa ihminen missä tahansa. Jossain vaiheessa pelon ensisijainen kohde oli se että voisin kuolla yöllä enkä enää heräisi.
Mutta niin nuo pelot meni itsestään ohi ajallaan. Luulen että minulle oli hyväksi vaan se, että vanhemmat ei kovin paljoa pelkojani jaksaneet ymmärtää tai hyssytellä vaan sain itse kasvaa niistä yli (eli pakotettiin kasvamaan itse niistä yli, ilman vanhempiin tukeutumista).
Kiitos vastauksesta. On tosiaan vaikea tietää, teenkö väärin jos jätän lapsen yksin selviämään asian kanssa. Joskus olen kyllä sanonut, jos ei ole saanut minunkaan vieressä unta, vaan on herättänyt minut 10 min välein, että en voi mitään asialle, eikä ole mitään hyötyä jos molemmat valvomme.
Meillä ei katsota edes uutisia (luemme netistä miehen kanssa) eivätkä lapset lue lehteä tms. joten en tiedä, mistä kaikki nämä pelot kumpuavat. Pääosin väittäisin, ettei hän edes tiedä, mitä kaikkea kamalaa maailmassa oikeasti tapahtuu.
Ei mullakaan muuta syytä ollut kuin hyvin herkkä luonne, hyvä mielikuvitus sekä se että aloin liian aikaisin kehitystasolleni ajattelemaan tosi syvästi "aikuisten asioita" kuten kuolemaa, mielisairautta jne. Esim. tuo yöllä kuolemisen pelko - kyllä jokainen lapsikin tietää että ihminen joskus kuolee, hänkin, mutta se ei useimmille kolahda sillä tavalla syvälle ja ajankohtaiseksi kuin minulle, että elämä tosiaan on hyvin satunnaista eikä mikään takaa että herään aamulla, tai äitini tai isäni herää.
Olin hyvin herkkä myös kaikenlaisille lastenkin elokuville tms. Muistan kun katsoin jonkun sinänsä ihan viattoman lapsille tarkoitetun animaatiojutun, jossa hahmot oli jonkinlaisia hiirimäisiä mutta tavallaan ihmismäisiä (puhuivat, kävelivät kahdella jalalla) otuksia. Tuossa elokuvassa ei tapahtunut mitään erityisen väkivaltaista tai pahaa. Mutta minua järkytti niiden otusten (jotka useimpien mielestä varmaan olisivat olleet sympaattisia tai söpöjä) ulkonäkö niin paljon, että ahdisti monta viikkoa jatkuvasti. Kun yritin nukkua, mieleen tuli niiden "hirviömäisten" otusten kuva ja sydän alkoi hakata ja ahdistaa niin etten voinut nukkua. Päivälläkin vähän väliä tuli mieleen ne otukset, eikä yhtään auttanut että yritin järjelläni vakuutella itselleni että ne on vain animaatiohahmoja, eihän niitä ole olemassakaan. Mutta en minä sitä pelännytkään että sellaisia jostain oikeasti tulee kimppuuuni, vaan niiden ulkonäköä itsessään.
Minä luulen että tuollaiset pelot on tosi yleisiä lapsilla yleensä, mutta osa ei koskaan edes kerro niistä vanhemmilleen, koska haluavat olla itsenäisiä eikä itkupillejä. Tai osa kertoo jokusen yksittäisen kerran kuten minä, mutta koska vanhemmat ei tee pelosta numeroa niin sen jälkeen päättävät kestää pelkonsa itsekseen koska näköjään muuta ei voi. Enkä itse pidä tätä vaihtoehtoa ollenkaan huonona useimmille lapsille. Mutta toki jokainen lapsi on aina yksilö, eikä sitäkään voi sanoa etteikö jollekin yksilölle voisi tehdä vahinkoakin jättää hänet yksin pelkojensa kanssa.
Äiti ihmeissään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrotun perusteella, ohjatkaa johonkin liikunnallisen harrastuksen pariin, koska se lisää fyysistä itseluottamusta ja vaatimustasoa alemmas koulusuorituksissa.
Kerrottakoon, että me vanhemmat emme häneltä yhtään mitään vaadi koulun suhteen, päinvastoin yritämme toistella, ettei tarvitse olla täydellinen. En tiedä sitten, onko kyse siitä, että isosiskon oppimisvaikeuksien vuoksi meillä menee todella paljon huomiota hänen koulunkäyntiinsä, yrittääkö pikkusisko ehkä näin saada lisää huomiota... yritämme kyllä kehua ja kannustaa molempia, ja tosiaan meillä aina sanotaan että parhaansa pitää yrittää, mutta itseään ei kannata verrata muihin, ja rakastamme heitä riippumatta arvosanoista. Koulu menee kyllä hänellä ns. vasemmalla kädellä, läksyihin menee max 5 min päivässä.
Liikunnallista harrastaa tällä hetkellä tanssia. Crossfitissä oli vuoden ekaluokalla, mutta vieläkin itkee sitä, ettei saanut leuanvetoja tehtyä... eli se perfektionismi iskee sinne fyysiseenkin harrastukseen, vaikka on sanottu, ettei haittaa, ja että harjoittelemalla voi oppia jos haluaa. Ulkona huitelee pihapiirissä lähes koko päivän nyt kesälomalla, eli liikuntaa ja raikasta ulkoilmaa tulee riittävästi ja lähes päivittäin olemme olleet myös uimassakin.
Tietysti voi olla huomionhakua, sisarukset kilpailee keskenään vanhempien arvostuksessa kaikilla käytettävissä olevin keinoin, mutta voisko tuonikäinen osata psyykata itsensä heräilemään, jotta sillä konstin saa ylimääräistä äidiltään, sehän näyttää jopa syrjäyttävän isänsä vuoteessa.
Periaatteessa pelko johtuu turvallisuuden tunteen puuttumisesta, ja vanhemmat luo lapselle raamit asettamalla rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa pelko johtuu turvallisuuden tunteen puuttumisesta, ja vanhemmat luo lapselle raamit asettamalla rajoja.
Ei minulta ainakaan rajoja lapsena puuttunut, eikä rakkauttakaan. Olin vaan herkkä ja melankolinen luonne, jollainen on omiaan generoimaan pelkoja ihan sisäsyntyisestikin, tai vähäisimmästäkin ulkoisesta ärsykkeestä.
Esim. joulupukki ja tontut, useimmille lapsille ne on hauska asia. Minulle ne olivat ahdistavia ja pelottavia. Että meille tulisi jouluna joku vieraan, ihmisestä rajusti poikkeavan lajin (mm. elää satoja vuosia) edustaja, ja kaikkien mielestä se olisi vain kivaa? Ihmettelin vanhempieni luottavaisuutta moiseen otukseen jonka aikeista ei tosi asiassa tiedä. Nurkissa hiipivät tontut oli myös kammottava ajatus.
Äiti ihmeissään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihan samanlainen ja samanikäinen tyttö, jolla ADHD. Käytiin aluksi perheneuvolassa, ja sieltä saatiin lähete lasten mielenterveyspalveluihin. Käy siellä psykologin kanssa työskentelemässä, pääpainona erilaiset pelkotilat ja rauhoittumiskeinot. Yksi pelkoja lisäävä tekijä on se, että tyttö on niin fiksu ja mielikuvituksellinen, sekä ADHD:n takia sen verran unihäiriöinen että nukahtaminen on vaikeaa. Pohtii erilaisia ja yllättävän syvällisiä asioita, tai sitten jokin pienikin triggeri saa aikaan monimutkaisen mielikuvitusketjun joka alkaa sitten pelottamaan. Esimerkiksi parin viikon yöpelot tulivat siitä, että luin lapsille iltasaduksi Disneyn Kaunotarta ja kulkuria, ja tyttö alkoi pelätä että myös meille tulee rotta sisälle. Oli kuvitellut kaikki mahdolliset kulkureititkin sekä myös kaiken pahan mitä rotta tekisi.
Meilläkin tyttö on todella fiksu ja hänellä on erittäin hyvä mielikuvitus, hän mm. kirjoittaa itse lasten salapoliisikirjoja pöytälaatikkoon, ja tosi hyviä ovatkin. Jotain tämän tyyppistä varmaan hänelläkin on taustalla. Onko psykologin kanssa työskentelystä ollut apua?
On auttanut. Välillä yöt menee jo ihan hyvin, joskus pelot ottaa ylivallan ja silloin ramppaa öisin meidän makkarissa. Suurin syy miksi käynnit aloitettiin oli se, että meidän aikaisten töiden takia tytön oli pakko olla välillä aamulla yksin kotona, mutta pelkäsi niin paljon että aamut menivät aivan överiksi - esimerkiksi roikkui minussa itkien ja kirkuen autolle asti ja sen jälkeen soitteli jatkuvasti siihen asti kunnes oli aika lähteä kouluun. Kävivät paljon näitä pelkoja läpi ja tehtiin suunnitelma yksinolon harjoitteluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa pelko johtuu turvallisuuden tunteen puuttumisesta, ja vanhemmat luo lapselle raamit asettamalla rajoja.
Ei minulta ainakaan rajoja lapsena puuttunut, eikä rakkauttakaan. Olin vaan herkkä ja melankolinen luonne, jollainen on omiaan generoimaan pelkoja ihan sisäsyntyisestikin, tai vähäisimmästäkin ulkoisesta ärsykkeestä.
Esim. joulupukki ja tontut, useimmille lapsille ne on hauska asia. Minulle ne olivat ahdistavia ja pelottavia. Että meille tulisi jouluna joku vieraan, ihmisestä rajusti poikkeavan lajin (mm. elää satoja vuosia) edustaja, ja kaikkien mielestä se olisi vain kivaa? Ihmettelin vanhempieni luottavaisuutta moiseen otukseen jonka aikeista ei tosi asiassa tiedä. Nurkissa hiipivät tontut oli myös kammottava ajatus.
No niinpä, meillä ei ole koskaan käynyt hammaskeijuja, koska tämä nuorempi, tuolloin varmaan 3 v, ei kertakaikkiaan pystynyt nukkumaan kun pelkäsi sitä hammaskeijua niin kamalasti, vaikka se olisi isosiskolle tullut. Piti laittaa lappu ikkunaan, että kiitos hammaskeiju mutta ei tarvii tulla meille. 😂 Pelko jatkui siitä huolimatta, joten jouduin kertomaan, että hammaskeijut ovat oikeasti vaan lasten vanhempia.
Ap
Meillä vastaava tilanne 11 v pojan kanssa. Pelkää yöllä että joku tulee meille. Nukkuu levottomasti ja sai pienenä kauhukohtauksia.
On koulun suhteen perfektionisti ja erityisesti kuvaamataito tuottaa vaikeuksia koska mikään ei mielestään onnistu. Perheneuvolassa aletaan tutkia nyt keskittymiseen liittyviä ongelmia, kun aiemmin tutkittiin masennusta.
En tiedä miten asiaan saisi helpotusta, mutta täällä tosiaan painitaan usein samojen asioiden kanssa. Kaksi muuta lasta menee illalla nukkumaan ja heräävät tyytyväisenä aamulla.
Äiti ihmeissään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa pelko johtuu turvallisuuden tunteen puuttumisesta, ja vanhemmat luo lapselle raamit asettamalla rajoja.
Ei minulta ainakaan rajoja lapsena puuttunut, eikä rakkauttakaan. Olin vaan herkkä ja melankolinen luonne, jollainen on omiaan generoimaan pelkoja ihan sisäsyntyisestikin, tai vähäisimmästäkin ulkoisesta ärsykkeestä.
Esim. joulupukki ja tontut, useimmille lapsille ne on hauska asia. Minulle ne olivat ahdistavia ja pelottavia. Että meille tulisi jouluna joku vieraan, ihmisestä rajusti poikkeavan lajin (mm. elää satoja vuosia) edustaja, ja kaikkien mielestä se olisi vain kivaa? Ihmettelin vanhempieni luottavaisuutta moiseen otukseen jonka aikeista ei tosi asiassa tiedä. Nurkissa hiipivät tontut oli myös kammottava ajatus.
No niinpä, meillä ei ole koskaan käynyt hammaskeijuja, koska tämä nuorempi, tuolloin varmaan 3 v, ei kertakaikkiaan pystynyt nukkumaan kun pelkäsi sitä hammaskeijua niin kamalasti, vaikka se olisi isosiskolle tullut. Piti laittaa lappu ikkunaan, että kiitos hammaskeiju mutta ei tarvii tulla meille. 😂 Pelko jatkui siitä huolimatta, joten jouduin kertomaan, että hammaskeijut ovat oikeasti vaan lasten vanhempia.
Ap
Meillä on myös pitänyt paljastaa, että hammaskeijut ja tontut on oikeasti vaan äiti ja isi, mutta pienemmille sisaruksille ei saa vielä kertoa. Tyttö joulun aikaan itki ettei uskalla edes olla yksin keittiössä jos tonttu tulee, ja kun pikkuveljeltä alkoi irtoilla hampaat, itki kauhuissaan että mitäs jos hän herää yöllä ja näkee sen hammaskeijun.
-Sen adhd-tytön äiti
Vierailija kirjoitti:
Meillä vastaava tilanne 11 v pojan kanssa. Pelkää yöllä että joku tulee meille. Nukkuu levottomasti ja sai pienenä kauhukohtauksia.
On koulun suhteen perfektionisti ja erityisesti kuvaamataito tuottaa vaikeuksia koska mikään ei mielestään onnistu. Perheneuvolassa aletaan tutkia nyt keskittymiseen liittyviä ongelmia, kun aiemmin tutkittiin masennusta.En tiedä miten asiaan saisi helpotusta, mutta täällä tosiaan painitaan usein samojen asioiden kanssa. Kaksi muuta lasta menee illalla nukkumaan ja heräävät tyytyväisenä aamulla.
Voi itku, sitä masennusta tosiaan olen pelännyt jo useamman vuoden, lapsi on jollain tavalla neuroottinen tai ottaa liikaa vastuuta. Mm. hotellissakin aina varmistaa, ovatko ovet lukittu illalla, vaikka sanomme, että se on isin ja äidin tehtävä. Pahoin pelkään, että teini-iässä tämä eskaloituu mielenterveysongelmiksi. Tuntuu niin turhalta, kun esikoisella on ihan oikeita ongelmia, alttius joutua syrjityksi tai kiusatuksi, pahoja vaikeuksia koulunkäynnissä, tulevaisuus epävarma, ja kuitenkin hän mennä porskuttaa eteenpäin tyytyväisenä ja rauhallisena. Toisella taas on hyvät kaverisuhteet, loistavat taidot, valoisa tulevaisuus, ja sitten nämä mörköt pään sisällä. Tasan ei mene elämän nallekarkit.
Äiti ihmeissään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vastaava tilanne 11 v pojan kanssa. Pelkää yöllä että joku tulee meille. Nukkuu levottomasti ja sai pienenä kauhukohtauksia.
On koulun suhteen perfektionisti ja erityisesti kuvaamataito tuottaa vaikeuksia koska mikään ei mielestään onnistu. Perheneuvolassa aletaan tutkia nyt keskittymiseen liittyviä ongelmia, kun aiemmin tutkittiin masennusta.En tiedä miten asiaan saisi helpotusta, mutta täällä tosiaan painitaan usein samojen asioiden kanssa. Kaksi muuta lasta menee illalla nukkumaan ja heräävät tyytyväisenä aamulla.
Voi itku, sitä masennusta tosiaan olen pelännyt jo useamman vuoden, lapsi on jollain tavalla neuroottinen tai ottaa liikaa vastuuta. Mm. hotellissakin aina varmistaa, ovatko ovet lukittu illalla, vaikka sanomme, että se on isin ja äidin tehtävä. Pahoin pelkään, että teini-iässä tämä eskaloituu mielenterveysongelmiksi. Tuntuu niin turhalta, kun esikoisella on ihan oikeita ongelmia, alttius joutua syrjityksi tai kiusatuksi, pahoja vaikeuksia koulunkäynnissä, tulevaisuus epävarma, ja kuitenkin hän mennä porskuttaa eteenpäin tyytyväisenä ja rauhallisena. Toisella taas on hyvät kaverisuhteet, loistavat taidot, valoisa tulevaisuus, ja sitten nämä mörköt pään sisällä. Tasan ei mene elämän nallekarkit.
Äh. Mun mielestä vähän inhottava suhtautuminen tyttöön. Ihan kuin nämä hänen eivät olisi "ihan oikeita ongelmia". Mielestäni suhtauduin pitkämielisesti, kun luin kaikki viestisi, mutta lue vaikka itse kaikki omat viestisi ajatuksella ja niinkuin olisit joku muu ja mieti, onko suhtautumisesi vähän epäarvostavaa. Mielestäni on.
Sinänsä veisin ihan ehdottomasti ammattilaiselle, koska on kyse unihäiriöistä. Mulla unihäiriöt alkoivat hieman varhemmin kuin tyttärelläsi, eivätkä ole vieläkään loppuneet. Olen nyt nyt 43. Ne vaikuttavat pitemmän päälle ihan kaikkeen, myös siihen stressaamisherkkyyteen: kuka tahansa on paljon rennompi, jos nukkuu hyvin, joten nyt uutterasti toimimaan sen eteen, että helpottuisivat. Muuten luulen, että fiksu ja herkkä tyttäresi vaistoaa tuon saman tympeyden, jonka minä viesteistäsi huomasin ja siksipä hän tuntee henkistä yksinäisyyttä.
Tarkoitukseni ei ole lytätä sinua, mutta koin että tämä piti kirjoittaa tähän ketjuun.
Pelko on kontrollifriikeiltä vanhemmilta opittu reaktio. Tiedostamatta opittu, mallista, kuten suurin osa oppimisesta.
Fiksut, rennot ihmiset eivät heittäydy foobisiksi eivätkä siirrä sitä lapsilleenkaan.
Älä anna pelata niitä k16 pelejä ja katsoa k16 leffoja. Myöskään kavereiden luona.