Kun ystävä ei antanut syntymäpäivälahjaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole kenellekään tärkeä tai läheinen.

Tunnetko ap:n?

Onnekseni en, mutta hän itse kuvaili tilannettaan riittävästi.

Kaikki eivät halua lahjoja. Esimerkiksi minä en. En halua ylimääräisiä tavaroita, ja haluan valita itse palvelut ja asiat joita käytän. En halua myöskään monta kertaa vuodessa koluta kauppoja tai pähkäillä lahjoja jokaiselle sukulaiselle ja kaverille. Kuolisin stressiin ja ketutukseen.

Tottakai jos joku minulle erehtyy lahjan antamaan, kohteliaisuussyistä kiitän ja muka ilahdun. En osta vastalahjoja, koska nimenomaan toivon, että lahjojen antelu loppuu. Yritän kyllä ujuttaa tuttujen ja puolituttujen kanssa keskusteluihin sitä että emme ostele lähipiirissä lahjoja kenellekään, että kauppojen kiertelyn ja stressin sijasta on mukavaa vaan yksinkertaisesti tavata näitä ihmisiä ja iloita siitä.

Älä anna seuraavalla kerralla mitään lahjaa kaverillesi. Kehon kielestä huomaa, miten reagoi. Onnittelet, ja hymyilet kauniisti. Siinä kaikki.

Nro 22 jatkaa: ihmettelen myös tuota joidenkin määrittelemää korttipakkoa. "Ei antanut edes korttia". Mitä ihmettä sillä kortilla tekee? Minun mielestäni ajatus ja läsnäolo ovat merkitseviä asioita, ei keinotekoiset ylihintaiset paperinpalat tai askartelut jotka menevät kuitenkin lopulta roskiin.

Nämä lahja- ja kortti-ihmiset: miksi haluatte ystäviltänne esineitä ja rahaa?

Vierailija kirjoitti:

Älä anna seuraavalla kerralla mitään lahjaa kaverillesi. Kehon kielestä huomaa, miten reagoi. Onnittelet, ja hymyilet kauniisti. Siinä kaikki.

Tämä. Jätä myös muuten huomiotta. Eiköhän hän juuri sitä kaipaa. Tuollainen käytös on nimittäin kettuilua. Sanot tavallaan ystävyyssuhteen irti - olette kavereita. ”Onnea!” ”Joo kiitti!”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä anna seuraavalla kerralla mitään lahjaa kaverillesi. Kehon kielestä huomaa, miten reagoi. Onnittelet, ja hymyilet kauniisti. Siinä kaikki.

Tämä. Jätä myös muuten huomiotta. Eiköhän hän juuri sitä kaipaa. Tuollainen käytös on nimittäin kettuilua. Sanot tavallaan ystävyyssuhteen irti - olette kavereita. ”Onnea!” ”Joo kiitti!”

Miten ystävyyssuhde sanotaan irti onnittelemalla toista syntymäpäivänä? Kummallinen ajatus, että ystävyyttä pidetään yllä lahjoittamalla toiselle tavaroita ja hemmotteluhoitoja.

Millaiset synttärit kaverillasi oli? Tarjosiko hän kaikki syötävät ja juotavat? Jos sinun synttäreilläsi hän maksoi omat ruokansa ja juomansa, hän ehkä ajatteli, että se riittää, varsinkin, jos enempään ei ole varaa.

Ystäväsi haluaa lopettaa lahjakierteen.

Ja kerrot, kuinka kävitte illalliselle, mutta molemmat maksoitte itse ruokanne, eikö yleensä jos on syntymäpäivät tai vastaavat, niin juhlakalu itse osoitaa vieraanvaraisuutta tarjoamalla ruuan tai kahvit.

Vai onko taas uusi juttu, että juhlakalu odottaa lahjoja ja kutsuvieraat laitetaan vielä maksamaan tarjoilun.

Onko aikaisempina vuosina antanut lahjan?

Omassa lähipiirissä ei kavereiden kesken osteta synttärilahjoja, jos ei ole järjestettyjä juhlia. Yhdessä voidaan toki viettää aikaa ja joskus joku saattaa tarjota vaikka juoman.

Joskus saatan jolle kulle antaa pienen lahjan, ihan ilman syntymäpäivää kina, jos vastaan tulee jotain josta tiedän toisen pitävän. Ikinä en kuitenkaan odota automaattisesti mitään vastalahjaa.

Katso miten kohtelee muita läheisiään; jos sieltä löytyy muunlaista käytöstä,’on peli selvä. Kiitos ja hei.

Melko oudolta kuulostaa myös sinun toiminta. Menet juhlimaan syntymäpäivääsi, mutta laitat ystäväsi maksamaan oman ruokansa.

Minulle on ihan itseästään selvää, jos juhlin syntymäpäiviä, niin osoitan vieraanvaraisuutta tarjoammalla ruuan tai kahvit. Ja lahjan antaminen perustuu ihan vapaaehtoisuuteen.

Kyllä minäkin tuntisin itseni hölmöksi, jos ystäväni kutsuisi viettämään syntymäpäiväänsä ja pyytäisi syömään ja lasku siitä tulisi eteeni ja joutuisi ystäväni syntymäpäiväjuhlat maksamaan.