Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa ehdottomasti abortin, minä en
27.07.2019 |
Sain viime viikolla tietää olevani raskaana. Aiemmin, kun ollaan keskusteltu miehen kanssa, ollaan molemmat oltu abortin kannalla. Kuitenkin nyt yllättäen asian konkretisoiduttua ajatus keskeytyksestä tuntuu ylitsepääsemättömän kamalalta ja on oikeastaan ajanut mut siihen tilaan, että olen aborttipapereiden hakemisen jälkeen maannut viimeisen viikon kotonani neljän seinän sisällä itkemässä ja pakenemassa ajatusta.
Mies on viikonloppureissussa kavereidensa kanssa, eilen illalla viestitellessämme kyseli, pitäisikö ensi viikolla vaan "käydä hoitamassa homma pois alta", koko ajatus raskaudesta on hänen mukaansa ihan kamala ja hän haluaa vain eroon siitä, totesi sivulauseessa myös että varmaan tappaisi itsensä hyvin pian, jos pidettäisiin lapsi.
Kaikki tuo sattui ihan älyttömästi, enkä ole edes varma miksi. Ahdistaa niin paljon. Lääkäri sanoi, etten voi antaa kenenkään muun tehdä päätöstä puolestani ja että on tehtävä se päätös, jonka kanssa pystyy elämään. En halua tuhota mieheni elämää, mutta samalla pelkään, että oma mielenterveyteni romahtaa abortin myötä. En kuitenkaan usko, että pystyisi äitiyteen yksin, olen tällä hetkellä työtön ja mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Ahdistaa niin saakelisti. Onko kukaan ollut esim. vastaavassa tilanteessa? Mikä oli ratkaisunne ja mitä siitä seurasi?
Kommentit (455)
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset naiset ovat vaan tottuneet siihen, että aina joku maksaa sen lapsen elättämiseen. Elatusmaksuvelvollisuus isää kohtaan pitäisi liittää isän suostumukseen synnytyksen yhteydessä, että haluaa isäksi ja lapsi on molempien toive. Näin saataisiin karsittua pois mahdolliset väärinkäytökset pois tulevaa isää kohtaan.
Väärin, tuollainen suostumus pitäisi yhdistää itse seksiaktiin; jos mies ei itse käytä ehkäisyä hän automaattisesti antaa suostumuksensa isyyteen. Tällä saataisiin myös pois väärinkäytökset tulevaa äitiä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset naiset ovat vaan tottuneet siihen, että aina joku maksaa sen lapsen elättämiseen. Elatusmaksuvelvollisuus isää kohtaan pitäisi liittää isän suostumukseen synnytyksen yhteydessä, että haluaa isäksi ja lapsi on molempien toive. Näin saataisiin karsittua pois mahdolliset väärinkäytökset pois tulevaa isää kohtaan.
Väärin, tuollainen suostumus pitäisi yhdistää itse seksiaktiin; jos mies ei itse käytä ehkäisyä hän automaattisesti antaa suostumuksensa isyyteen. Tällä saataisiin myös pois väärinkäytökset tulevaa äitiä kohtaan.
Millä voi luottaa siihen, että nainen syö varmasti pillereitä/käyttää muuta ehkäisyä vaikka niin väittää? Mites väärinkäytökset miehiä kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Abortti. Et voi antaa lapselle vakaata elämää.
Ja sinäkö sen tiedät etukäteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset naiset ovat vaan tottuneet siihen, että aina joku maksaa sen lapsen elättämiseen. Elatusmaksuvelvollisuus isää kohtaan pitäisi liittää isän suostumukseen synnytyksen yhteydessä, että haluaa isäksi ja lapsi on molempien toive. Näin saataisiin karsittua pois mahdolliset väärinkäytökset pois tulevaa isää kohtaan.
Väärin, tuollainen suostumus pitäisi yhdistää itse seksiaktiin; jos mies ei itse käytä ehkäisyä hän automaattisesti antaa suostumuksensa isyyteen. Tällä saataisiin myös pois väärinkäytökset tulevaa äitiä kohtaan.
Millä voi luottaa siihen, että nainen syö varmasti pillereitä/käyttää muuta ehkäisyä vaikka niin väittää? Mites väärinkäytökset miehiä kohtaan?
Oletko tyhmä? Jos mies käyttää itse ehkäisyä niin ei ole väliä valehteleeko nainen ehkäisystään vai ei, ja mitään väärinkäytöstä miestä kohtaan ei tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi puran tätä enää tänne, kaipa tämä on jollain tasolla vähän terapeuttista, kun on kyse asioista joita en uskaltaisi minut tunteville ihmisille kertoa. Täällä kukaan ei ainakaan tiedä, kuka olen.
Nyt paljastui, että miehen eksä on tosiaan jo aikaisemmin abortoinut ainakin yhden tällaisen vahingon. Mies kertoi asiasta ihan rehellisesti, kun kysyin. En tiedä, miksi on näin ahdistunut ja jotenkin oudosti loukkaantunut olo asiasta. Jotenkin vaan alkaa tuntumaan siltä, että mies näkee abortin jonkinlaisena jälkiehkäisynä, vaikka itselleni se tuntuu maailman kokoiselta asialta. Inhottaa niin paljon, vaikka rakastankin miestä ihan älyttömästi.
ap
Mene ultraan kun raskausviikkoja on n. 7 ja vaadi mies tulemaan mukaan.
Siinä mies joutuu kasvokkain asian kanssa, että siellä vatsassa oikeasti kasvaa pieni ihminen. Nyt on helppo sulkea silmät ja korvat ja leikkiä, että abortti olisi sama kuin e-pillerin syöminen.
Ja ala näkemään asia realistisesti, ei tuo mies sinua rakasta, kun tahallaan hankkiutuu noihin tilanteisiin.
Se ei ole mikään "pieni ihminen", vaan kuten sanottua: solumöykky, jossa on pykäliä. Eikä miehen ole mikään pakko lähteä mukaan (kuka helkkarin hullu tuollaista rupeaa edes vaatimaan?)
Ei se ole solumöykky siinä vaiheessa, kun raskaus selviää. Katso vaikka googlella millainen ihminen on missäkin kehitysvaiheessa. Ihmisyys on olemassa ihmisellä alusta loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde päättyy joka tapauksessa, jos nainen suostuu aborttiin miehen mieliksi vaikka itse ei sitä haluaisi tai jos nainen päättää pitää lapsen miehen vastustuksesta huolimatta.
Itselle kävi juuri näin, miehen painostuksen ja uhkailun alla. Väkivallalla uhkailu kuului myös hänen hommiin kun saimme tietää raskaudesta, tai vitsit että missä on lähimmät rappuset jne.
Tein sitten sen abortin, vuoden "yritin" että jos suhde jatkuisi normaalisti. Mutta en pystynyt enää tuon ukon naama katsomaan ilman "outoja vihan tuntemuksia"
On se ihmeellistä, kun elottomalla solumöykyllä on raajat, pää ja elimet ja sydän sykkii. Keksikää nyt edes joku muu älytön hokema kuin solumöykky.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ajattelit ennen että et pitäisi mutta nyt että pitäisit?
Aiemmin en ollut raskaana, koko ajatus tuntui todella kaukaiselta. Ajattelin, että raskaaksi tuleminen tuntuisi siltä, että jään paitsi asioista (juhliminen, kaverit, alkoholi, you name it). Nyt asian konkretisoiduttua ahdistaa ajatus siitä, että sisälläni kasvaa osa minua ja ihan älyttömästi rakastamaani miestä, ja keskeyttämällä sen elämän en tule ikinä näkemään kasvoja, pitämään sylissä, imettämään..
Lyhyesti sanottuna kuvittelin, että haluaisin "olla vielä nuori" ja hankkia lapset vasta kolmenkympin jälkeen (olen nyt 26), mutta asia olikin yllättäen ihan toisin.
Adoptioon antaminen on mulle täysin poissuljettu ajatus, tiedän varmuudella sen, että en pystyisi lapsesta luopumaan mikäli sen synnyttäisin. Ja maailma on jo valmiiksi täynnä lapsia, jotka tarvitsevat perheen, en halua tuoda tänne yhtä lisää.
Asiahan on täysin selvä, miksi tätä pitäisi pohtia? Et kai ole laittamassa omaa lastasi pois päiviltä?
Miehesi ei ole raskaana, vaan sinä.
Vierailija kirjoitti:
Tätähän tämä yhteiskunta tarvitsee, mt-ongelmaisen työttömän hankkimaan yksin lapsia. Porukka vielä komppaa että kyllä ne lapsilisät riittää ja älä turhaan huoli.
Mielenterveysongelmat periytyvät hyvin suurella todennäköisyydellä, mieti oikeasti haluatko tuoda tähän maailmaan sairaita ihmisiä lisää kun ihan kaikinpuolin terveilläkään ei ole helppoa. Joskus olisi hyvä ajatella muitakin kuin mitä itse tahtoo.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/kaksisuuntainen-mielialahairio-periy…
Ei se niin mene että automaattisesti periytyy.
Mulla on ainakin syitä miksi olen oireillut, ei ne taivaasta tipu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde päättyy joka tapauksessa, jos nainen suostuu aborttiin miehen mieliksi vaikka itse ei sitä haluaisi tai jos nainen päättää pitää lapsen miehen vastustuksesta huolimatta.
Itselle kävi juuri näin, miehen painostuksen ja uhkailun alla. Väkivallalla uhkailu kuului myös hänen hommiin kun saimme tietää raskaudesta, tai vitsit että missä on lähimmät rappuset jne.
Tein sitten sen abortin, vuoden "yritin" että jos suhde jatkuisi normaalisti. Mutta en pystynyt enää tuon ukon naama katsomaan ilman "outoja vihan tuntemuksia"
Uskotko, että olisitte vielä yhdessä, jos olisit synnyttänyt lapsen?
Ajatellen, että koit mieheen "outoja vihan tuntemuksia", oletko kuitenkin katunut vai ollut helpottunut, ettei sinulla ole hänen kanssaan yhteistä lasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi puran tätä enää tänne, kaipa tämä on jollain tasolla vähän terapeuttista, kun on kyse asioista joita en uskaltaisi minut tunteville ihmisille kertoa. Täällä kukaan ei ainakaan tiedä, kuka olen.
Nyt paljastui, että miehen eksä on tosiaan jo aikaisemmin abortoinut ainakin yhden tällaisen vahingon. Mies kertoi asiasta ihan rehellisesti, kun kysyin. En tiedä, miksi on näin ahdistunut ja jotenkin oudosti loukkaantunut olo asiasta. Jotenkin vaan alkaa tuntumaan siltä, että mies näkee abortin jonkinlaisena jälkiehkäisynä, vaikka itselleni se tuntuu maailman kokoiselta asialta. Inhottaa niin paljon, vaikka rakastankin miestä ihan älyttömästi.
ap
Mene ultraan kun raskausviikkoja on n. 7 ja vaadi mies tulemaan mukaan.
Siinä mies joutuu kasvokkain asian kanssa, että siellä vatsassa oikeasti kasvaa pieni ihminen. Nyt on helppo sulkea silmät ja korvat ja leikkiä, että abortti olisi sama kuin e-pillerin syöminen.
Ja ala näkemään asia realistisesti, ei tuo mies sinua rakasta, kun tahallaan hankkiutuu noihin tilanteisiin.
Se ei ole mikään "pieni ihminen", vaan kuten sanottua: solumöykky, jossa on pykäliä. Eikä miehen ole mikään pakko lähteä mukaan (kuka helkkarin hullu tuollaista rupeaa edes vaatimaan?)
No kai sitä nyt vähintään pitäisi pystyä katsomaan mitä on vaatimassa tapettavaksi? Siellä sen oman jälkeläisen sydän jo sykkii, roskikseen vaan vai? Ehkä se sykkeen näkeminen herättäisi edes murto-osan siitä mitä se tekee äidille. Ehkä se ehkäisy alkaisi seuraavassa suhteessa vihdoin kiinnostamaan.
-eri
Raskaushan on vasta todettu ja aivan alussa, jolloin kyseessä todellakin on pelkkä solumöykky, kuten joku tuossa edellä kirjoittaa.
- myöskin eri
Et varmaan pysty käsittämään sitä että me kaikki ollaan oltu solumöykkyjä, et ymmärrä että kaikki vaiheet on käytävä läpi.
Lapsi ei voi syntyä käymättä läpi myös tätä vaihetta.
Solumöykyssä kun on kaikki jo valmiina, pienoiskoossa.
Vai synnyitkö ihan noin vain, ilman kehitysvaiheita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teille, jotka vingutte kaksisuuntaisesta ja vanhemmuudesta. Meitä on kaikenlaisia. Itse olen aina syönyt kaikki lääkkeeni, käynyt terapiassa enkä ole koskaan ollut saikulla. Ennen diagnoosia oli hankalampaa, mutta hoidin kuitenkin hommani. Mitä noita ns. ei-kaksisuuntaisten ihmisten tunne-elämää seuraa, niin enpä nyt tiedä, eroaako se omastani nykyään millään tavalla. Muutenkin olen pärjännyt elämässäni ihan hyvin. On kaksi tutkintoa, toinen korkeakoulusta, ja kuulun parhaiten tienaavan 10 prosentin joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi puran tätä enää tänne, kaipa tämä on jollain tasolla vähän terapeuttista, kun on kyse asioista joita en uskaltaisi minut tunteville ihmisille kertoa. Täällä kukaan ei ainakaan tiedä, kuka olen.
Nyt paljastui, että miehen eksä on tosiaan jo aikaisemmin abortoinut ainakin yhden tällaisen vahingon. Mies kertoi asiasta ihan rehellisesti, kun kysyin. En tiedä, miksi on näin ahdistunut ja jotenkin oudosti loukkaantunut olo asiasta. Jotenkin vaan alkaa tuntumaan siltä, että mies näkee abortin jonkinlaisena jälkiehkäisynä, vaikka itselleni se tuntuu maailman kokoiselta asialta. Inhottaa niin paljon, vaikka rakastankin miestä ihan älyttömästi.
ap
Mene ultraan kun raskausviikkoja on n. 7 ja vaadi mies tulemaan mukaan.
Siinä mies joutuu kasvokkain asian kanssa, että siellä vatsassa oikeasti kasvaa pieni ihminen. Nyt on helppo sulkea silmät ja korvat ja leikkiä, että abortti olisi sama kuin e-pillerin syöminen.
Ja ala näkemään asia realistisesti, ei tuo mies sinua rakasta, kun tahallaan hankkiutuu noihin tilanteisiin.
Se ei ole mikään "pieni ihminen", vaan kuten sanottua: solumöykky, jossa on pykäliä. Eikä miehen ole mikään pakko lähteä mukaan (kuka helkkarin hullu tuollaista rupeaa edes vaatimaan?)
No kai sitä nyt vähintään pitäisi pystyä katsomaan mitä on vaatimassa tapettavaksi? Siellä sen oman jälkeläisen sydän jo sykkii, roskikseen vaan vai? Ehkä se sykkeen näkeminen herättäisi edes murto-osan siitä mitä se tekee äidille. Ehkä se ehkäisy alkaisi seuraavassa suhteessa vihdoin kiinnostamaan.
-eri
Raskaushan on vasta todettu ja aivan alussa, jolloin kyseessä todellakin on pelkkä solumöykky, kuten joku tuossa edellä kirjoittaa.
- myöskin eriEt varmaan pysty käsittämään sitä että me kaikki ollaan oltu solumöykkyjä, et ymmärrä että kaikki vaiheet on käytävä läpi.
Lapsi ei voi syntyä käymättä läpi myös tätä vaihetta.
Solumöykyssä kun on kaikki jo valmiina, pienoiskoossa.
Vai synnyitkö ihan noin vain, ilman kehitysvaiheita?
Siinä alkuviikkojen solumöykyssä ei tosiaankaan ole vielä "kaikki valmiina".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teet niinkuin kaikki muutkin nykynaiset. Eli itse oman päätöksen. Mitä väliä on miehen mielipiteellä? Tai sillä et mielesi muuttui? Teet sen miltä itsestäs tuntuu eli pidät sen. Mä voin taas käyttää tätä muiden lukemattomien joukossa "naiset on naisia ja menee tunne edellä ja järki takana".
Kyllä miehenkin mielipiteellä täytyy olla väliä - onhan lapsi yhtälailla hänen! Naurettavaa, kuinka näissä tilanteissa täytyy olla niin feministi. Lapsi jää vaille isää koska on ei-toivottu, sitä on mukava sitten selitellä myöhemmin kun lapsi isästään alkaa kyselemään. Niin väärin hankkia lasta, jos miehen mielipide on ehdoton ei.
Mun aviomieheni exä halusi pitää lapsen miehen kielloista huolimatta joten ymmärrän näinollen isän kannan. Lasta hän ei näe eikä haluakaan, mutta tiedän että asia silti vaivaa häntä loppuelämänsä ajan.
No hohhoijaa taas. Lapsi on yhtälailla miehen ja naisen. Koska se kuitenkin elää vain toisen kehossa, ja siihen kajoaminen vaatisi todella syvää itsemääräämisoikeuden rikkomista, niin on ilmeistä ettei miehen ja naisen sana voi painaa saman verran. Tässä asiassa ei ole mitään keskitietä tai kompromissia, vaan se vauva joko syntyy tai ei. Näistä edellisistä seikoista seuraa vähän väistämättä se, että nainen viime kädessä päättää ja mies ei. Ei ole mitään muuta eettisesti siedettävää vaihtoehtoa.
Minä en kyllä olisi ikinä parisuhteessa miehen kanssa, jota vaivaa se ettei hän saanut pakotettua toista ihmistä tappaamaan lastaan. Mutta meitä on näemmä todella moneen junaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi puran tätä enää tänne, kaipa tämä on jollain tasolla vähän terapeuttista, kun on kyse asioista joita en uskaltaisi minut tunteville ihmisille kertoa. Täällä kukaan ei ainakaan tiedä, kuka olen.
Nyt paljastui, että miehen eksä on tosiaan jo aikaisemmin abortoinut ainakin yhden tällaisen vahingon. Mies kertoi asiasta ihan rehellisesti, kun kysyin. En tiedä, miksi on näin ahdistunut ja jotenkin oudosti loukkaantunut olo asiasta. Jotenkin vaan alkaa tuntumaan siltä, että mies näkee abortin jonkinlaisena jälkiehkäisynä, vaikka itselleni se tuntuu maailman kokoiselta asialta. Inhottaa niin paljon, vaikka rakastankin miestä ihan älyttömästi.
ap
Mene ultraan kun raskausviikkoja on n. 7 ja vaadi mies tulemaan mukaan.
Siinä mies joutuu kasvokkain asian kanssa, että siellä vatsassa oikeasti kasvaa pieni ihminen. Nyt on helppo sulkea silmät ja korvat ja leikkiä, että abortti olisi sama kuin e-pillerin syöminen.
Ja ala näkemään asia realistisesti, ei tuo mies sinua rakasta, kun tahallaan hankkiutuu noihin tilanteisiin.
Se ei ole mikään "pieni ihminen", vaan kuten sanottua: solumöykky, jossa on pykäliä. Eikä miehen ole mikään pakko lähteä mukaan (kuka helkkarin hullu tuollaista rupeaa edes vaatimaan?)
No kai sitä nyt vähintään pitäisi pystyä katsomaan mitä on vaatimassa tapettavaksi? Siellä sen oman jälkeläisen sydän jo sykkii, roskikseen vaan vai? Ehkä se sykkeen näkeminen herättäisi edes murto-osan siitä mitä se tekee äidille. Ehkä se ehkäisy alkaisi seuraavassa suhteessa vihdoin kiinnostamaan.
-eri
Raskaushan on vasta todettu ja aivan alussa, jolloin kyseessä todellakin on pelkkä solumöykky, kuten joku tuossa edellä kirjoittaa.
- myöskin eriEt varmaan pysty käsittämään sitä että me kaikki ollaan oltu solumöykkyjä, et ymmärrä että kaikki vaiheet on käytävä läpi.
Lapsi ei voi syntyä käymättä läpi myös tätä vaihetta.
Solumöykyssä kun on kaikki jo valmiina, pienoiskoossa.
Vai synnyitkö ihan noin vain, ilman kehitysvaiheita?Siinä alkuviikkojen solumöykyssä ei tosiaankaan ole vielä "kaikki valmiina".
Kyllä on. Siinä on yhden ainutlaatuisen yksilön kaava ja kaikki rakennuspalikat, jotka pitää vaan laittaa oikealle paikalleen. Kyllä sinä saat abortoida kaikki haluamasi sikiöt ja perustella asiaa itsellesi ihan miten haluat, mutta ei se tee sinun ajattelutavastasi yhtään enemmän totta kuin jonkun toisen.
-Eri
Vierailija kirjoitti:
Älä jatka miehen kanssa, joka uhkaa itsarilla
Ongelmia luvassa! Pärjäät lapsen kanssa kahdestaankin.
Että jos joku miettii itsaria, niin karkuun vaan, ettei tule itselle hankaluuksia? Mitä sitä turhaan toista tukemaan ja auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Abortti. Tai jos et keskeytä raskautta vaan annat sikiön kehittyä täysiaikaiseksi (huom: se ei vielä ole mikään lapsi vaan solumöykky) ja synnytät sen, niin et rupea vänkäämään miestä isäksi ja elättämään.
Itseäni ahdistaa ajatuskin siitä, että joku yrittäisi pakottaa minut pitämään lapsen, jota en halua...
Mieti nyt kunnolla, haluatko ihan oikeasti lapsen. Se ihaaaana pikku vavvvva kun ei pysy vavvelina ikuisesti eikä siitä sitten sen synnyttyä voi hankkiutua eroon (paitsi antamalla sen huostaan tai adoptioon, molemmat aborttia hankalampia ja raskaampia juttuja).
Säiliöllä on varhaisessa vaiheessa mm. sykkivä sydän. Se ei ole mikään turhanpäiväinen solumöykky.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ajattelit ennen että et pitäisi mutta nyt että pitäisit?
Jossittelu ja tositilanne on kaksi ihan eri asiaa.
Niinhän ne on. Moni noin niin kuin periaatteessa lupaa pyhästi olla uskollinen, mutta käytännössä ei pystykään. Silloin vaan jostain syystä se ymmärrys on vähän vähäisempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi puran tätä enää tänne, kaipa tämä on jollain tasolla vähän terapeuttista, kun on kyse asioista joita en uskaltaisi minut tunteville ihmisille kertoa. Täällä kukaan ei ainakaan tiedä, kuka olen.
Nyt paljastui, että miehen eksä on tosiaan jo aikaisemmin abortoinut ainakin yhden tällaisen vahingon. Mies kertoi asiasta ihan rehellisesti, kun kysyin. En tiedä, miksi on näin ahdistunut ja jotenkin oudosti loukkaantunut olo asiasta. Jotenkin vaan alkaa tuntumaan siltä, että mies näkee abortin jonkinlaisena jälkiehkäisynä, vaikka itselleni se tuntuu maailman kokoiselta asialta. Inhottaa niin paljon, vaikka rakastankin miestä ihan älyttömästi.
ap
Mene ultraan kun raskausviikkoja on n. 7 ja vaadi mies tulemaan mukaan.
Siinä mies joutuu kasvokkain asian kanssa, että siellä vatsassa oikeasti kasvaa pieni ihminen. Nyt on helppo sulkea silmät ja korvat ja leikkiä, että abortti olisi sama kuin e-pillerin syöminen.
Ja ala näkemään asia realistisesti, ei tuo mies sinua rakasta, kun tahallaan hankkiutuu noihin tilanteisiin.
Se ei ole mikään "pieni ihminen", vaan kuten sanottua: solumöykky, jossa on pykäliä. Eikä miehen ole mikään pakko lähteä mukaan (kuka helkkarin hullu tuollaista rupeaa edes vaatimaan?)
No kai sitä nyt vähintään pitäisi pystyä katsomaan mitä on vaatimassa tapettavaksi? Siellä sen oman jälkeläisen sydän jo sykkii, roskikseen vaan vai? Ehkä se sykkeen näkeminen herättäisi edes murto-osan siitä mitä se tekee äidille. Ehkä se ehkäisy alkaisi seuraavassa suhteessa vihdoin kiinnostamaan.
-eri
Raskaushan on vasta todettu ja aivan alussa, jolloin kyseessä todellakin on pelkkä solumöykky, kuten joku tuossa edellä kirjoittaa.
- myöskin eriEt varmaan pysty käsittämään sitä että me kaikki ollaan oltu solumöykkyjä, et ymmärrä että kaikki vaiheet on käytävä läpi.
Lapsi ei voi syntyä käymättä läpi myös tätä vaihetta.
Solumöykyssä kun on kaikki jo valmiina, pienoiskoossa.
Vai synnyitkö ihan noin vain, ilman kehitysvaiheita?Siinä alkuviikkojen solumöykyssä ei tosiaankaan ole vielä "kaikki valmiina".
Se on vaihe jota ilman ei voi kehittyä, kaikki on jo odottamassa kuten on esim. kukannupussa.
Mistä muusta se lapsi sitten putkahtaisi esiin?
Kerrotko?
Tää pyörii näissä poiminnoissa, niin aina luen "mies haluaa belorfin".
:D
Niin kai ne monet nyt haluaa. On vapaata tavaraa kuukauden päästä.