Lue keskustelun säännöt.
Mielipiteitä lasten hoitoon viemisestä anoppilaan?
Pyydättekö te puolison vanhemmilta lasten hoitoapua? Vai tarjoutuvatko isovanhemmat itse ottamaan lapsia hoitoon?
Meillä tilanne se, että omat vanhempani ovat molemmat kuolleet ja meillä kolme lasta, joista nuorin vasta vauva. Olen nyt äitiyslomalla kesän, ja samoin vanhemmat lapset ovat lomalla koko kesän.
Minusta on ihanaa olla lasten kanssa, MUTTA mies tehnyt koko kesän pitkää päivää lähes ilman lomaa, joten olen ollut käytännössä yksin kolmen lapsen kanssa KOKO kesän. Olen kysynyt mieheltä monesti että eikö oikeasti ole mahdollista pitää yhtään lomaa. Yhden viikon siis piti, eikä osaa sanoa koska pitää seuraavan kerran lomaa. Ja sen ainoan lomaviikonkin oli auttamassa omia vanhempiaan kun heillä isompi piharemppa meneillään. Perheenä emme ole tehneet oikeastaan mitään koko kesänä.
Sanoin taas tänään, että käy kyllä voimille koittaa yksin keksiä isommille lapsille jatkuvasti tekemistä, toivoisin kuitenkin että heillä olisi edes vähän kiva kesä. Mies on sitä mieltä, että voisin ”työntää” lapsia hänen vanhemmilleen hoitoon. Minulle se on tosi vaikeaa, koska eivät itse tarjoudu ollenkaan ottamaan lapsia.
Mielipiteitä?
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh. tätä nykyajan perhe-elämää. Puuttuu vain, kun ap. kertoo, kuinka teillä on omat rahat ja tilit, maksat puolet perheen kuluista ja omaisuus on miehen nimissä ja vielä avioehto. Ja kuvioon on tehty kolme lasta. Ja hoidat lapset ja kotityöt, kun mies on yrittäjä ja tekee pitkää päivää ja miehellä illat menevät lepoon ja nukkumiseen, kun on syönyt ap. valmistaman ja tarjoileman aterian.
Ja jos ei nainen enää jaksa, huudetaan anoppia apuun, kun oma äiti on kuollut.
Missä on miehet? Lapsen isä ja isoisät. Vai eikö he osaa hoitaa lapsia tai tehdä kotitöitä?
On todella surullista, kuinka tämän päivån naiset polkevat perheen tasa-arvoa ja naisen oikeuksia. Millaisen maailman ja arvot jätätte omille tyttärillenne.
Kait te hankitte lapset yhteistuumin ja jos mies halusi kolme lasta, niin eikö se ole itsestään selvää, että myös hän joutuu luopumaan vapaa-ajasta ja vähentämään työntekoa.
Ja toisin, silloin palkataan ulkopuolista apua, jonka mies maksaa.Ja nyt siihen on loistava tilaisuus kun lukiolaiset ja opiskelijat ovat työtä vailla ja tulevat pientä palkkaa vastaan tulevat hoitamaan lapsia ja auttamaan kotitöissä.
Näin asiat ratkaistiin ennen.
Perhe-elämä 70-80 luvuilla; vanhempani veivät lapset koko ajan molempiin mummoloihin, mummot hoiti joka viikonloppu, koulujen lomat, aina kun lapsenlapset sairasti, välillä olivat 1-2 vko kerrallaan auttamassa vanhempia perheessä asuen.
Perhe-elämä 2010-luvulla: kunmatkaan isovanhemmat eivät ole auttaneet mitenkään, koskaan. Ei siis mitään apua tai välittämistä, ei edes henkistä tukea.
Mitäpä kuulet kummalla perheellä on raskaampaa? Sukupolvien ketju katkesi monissa suvuissa suuriin ikäluokkiin eli aiemmin jatkunut auttamisketju loppui siihrn kun suuret ikäluokat ilmoitti että me emme sitten auta.
Todella tekopyhää verrata että ennen osattiin paremmin.
Minusta näitä ei voi verrata. Mietipä, millaista lasten "hoitaminen" oli 70-luvulla. Ei aikuinen - edes se isovanhempi - pyörinyt kuin helikopteri lapsen ympärillä viihdyttämässä ja tarkkailemassa lasta koko ajan. Ei, lapset painelivat keskenään pihalle, isovanhempi vaan katsoi bvälillä ikkunasta, että näkyykö niitä vielä. Ei myöskään ollut lapsilla jokaisella erilaista ruokavaliota, erilaisia rutiineja ja erilaisia vuorokausirytmejä. Mummolassa tehtiin niinkuin mummi sanoi eikä niinkuin kotona mahdollisesti tehtiin.
70-luvulla oli myös ihan tavallista, että isovanhemmat asuivat satojen kilometrien päässä eikä läheskään kaikilla isovanhemmilla ollut edes autoa ja ajokorttia. Joten ei todellakaan tultu lapsenvahdiksi joka viikonloppu tai joka kerta, kun lapsenlapsella oli flunssa tms. Sun isovanhempasi ovat ilmeisesti asuneet kohtuullisen lähellä eivätkä myöskään ole olleet enää työelämässä, jos kerran on ollut mahdollisuus tulla hoitamaan pariksi viikoksikin sairastunutta lapsenlastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppilasta päivää :) Ohitan nyt ongelman miehesi kanssa, mutta ilmeisesti sulla on etäiset välit appivanhempiisi? Vanhin lapsistasi on jo 8 v, mutta et ole koskaan pyytänyt appivanhemmiltasi apua. Mitäpä jos pistäisit miehesi kysymään vanhemmiltaan, onko ok, että sinä pyydät heiltä tarvitessasi apua? Ja jos heille on ok, sen jälkeen sun ei enää tarvitsisi miettiä, voitko pyytää vai et.
Olen ollut anoppi jo 10 vuotta ja jo ihan alussa sanoin miniälleni, että jos hän tarvitsee minulta jotain - rahaa, siivousapua, hoitoapua, ihan mitä vaan - hänen pitää sanoa se. En ala kyselemään, onko heillä rahaa, riittävästi ruokaa, tarvitseeko jotain vaan niinpäin, että he kertovat, mitä minulta tarvitsevat. Jos mitään ei tarvita, oletan asioiden olevan ihan hyvin ja heidän pärjäävän ilman apuanikin. Tämä on toiminut meillä oikein hyvin ja monenlaista apua on vuosien varrella pyydetty.
Miniöiden ja anoppien välillä on varsin usein epävarmuutta siitä, miten voi toimia. Sen vuoksi suosittelen kaikille anopeille samaa eli kertokaa miniöillenne, että teiltä saa ja PITÄÄ pyytää apua, jos olette valmiita apua antamaan. Miniöille myös tiedoksi, että nykyisinhän anopeilta on ehdottomasti kielletty millään tavalla puuttumasta aikuisten lastensa ja heidän perheidensä elämään, joten moni anoppi ei myöskään kysy, tarvitsisiko nuori perhe lastenhoitoapua, siivousapua, rahaa tai jotain muuta. Koska sehän on puuttumista lasten elämään. Jostain syystä samaa ongelmaa ei yleensä ole appien ja vävyjen välillä. Vävy voi oikein hyvin pyytää appeaan remonttiavuksi tai appi tarjoutua tulemaan remonttiavuksi.
Nyt jatkan siivousta, miniä kun soitti toissapäivänä ja kysyi, voiko lapset tulla perjantaina viikonlopuksi tänne.
Näin vävyn ominaisuudessa voisin hieman kommentoida. On todella hienoa, jos jaksat auttaa poikasi perhettä ja teet sen mielelläsi. Toivon kuitenkin, että osaat sanoa myös ei, jos pyydetty apu on liikaa.
Kun meille syntyi kaksi lasta vuosituhannen alussa (teinejä siis jo) olimme varsin tietoisia isovanhempien ylikuormittamisen mahdollisuudesta. Etenkin jatkuvista hoitojärjestelyihin suhtaudumme varauksella. Niin moni isovanhempi oli arvioinut tilanteen väärin ja sitoutunut liiaksi ja perääntyminen voimien hiipuessakin oli ollut vaikeaa/mahdotonta.
Meidän lasten ollessa pieniä homma toimi. Molemmat isovanhemmat saivat olla lastenlasten kanssa "isovanhempitahtisesti". Aivan pieninä he olisivat ehkä halunneet enemmän, mutta sitten kahden ikävuoden jälkeen kysyntä ja tarjonta oli tasapainossa. Ja vietiin myös lapset anoppilaan, jos he niin halusivat. Ja aika usein jäimme myös itse oleilemaan sinne, jos se tuntui luontevalta/tarpeelliselta. Mutta oli myös ihan "todellista apua" lähinnä apen puolelta, kun hän tuli meille olemaan lasten kanssa, kun vaimo meni kirjastoon gradun kanssa ja kerran sairaan lapsen vuoksi, kun molempien oli pakko mennä.
Nyt kun vaimon veljen lapset ovat pieniä on paha katsoa vierestä, kun jo ikääntyneet appivanhemmat ovat aika lailla voimiensa äärirajoilla. Toiset isovanhemmat kantavat ilmeisesti aika ahkeraan kortensa kekoon, mutta appivanhemmillekin jää viikkokausien hoitoputkia ja päälle hoidostahakemiset ja muut. Myös meidän lasten kohdalla kiveen hakattu periaate: "sairaita lapsia emme hoida" on jouduttu täysin hylkäämään, koska sairaiden lasten kohdalla hoitoa tarvitaan juuri eniten. Veli katkaisi välit vanhempiin pian ensimmäisen lapsen synnyttyä ja toisen lapsen ristiäisiin ei appivanhempia ollut edes kutsuttu. Kun "tuhlaajapoika" muutama vuosi sitten tulikin yllättäen takaisin (välirikkoa mitenkään kommentoimatta, anteeksipyynnöstä puhumattakaan) anoppi haluaa tietenkin tehdä kaikkensa, ettei sitä tapahtuisi uudestaan. Vaimon kanssa ei haluta puuttua tilanteeseen ja toivotaan vain, että appivanhemmat uskaltavat ajatella myös itseään. Kun appi joskus ääneen ihmetteli kuinka kiireistä veljen perheellä on kun on vaativat urat molemmilla (ja tarvitsevat hoitoapua) uskalsin vihjata, että varsinkin pääkaupunkiseudulla on ihan normi, että molemmat vanhemmat ovat töissä, vaikka olisi lapsia. Sen suoremmin rivien väliin tuskin voi kirjoittaa:"voitte sanoa myös ei, jos siltä tuntuu"
No, pitkä vuodatus, mutta asiat eivät ole niin mustavalkoisia. On varmasti isovanhempia, jotka eivät välitä vähääkään lastensa perhe-elämästä. Itsepähän päättävät mistä haluavat jäädä paitsi. Toisessa ääripäässä on tämä omien vanhempien hyvantahtoisuuden ja velvollisuudentunnon hyväksikäyttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lasten saaminen hoitoon joskus on ongelma, niin eihän isovanhemmat ole ainoa mahdollinen ratkaisu. Ettekö voi kysyä esim. sisaruksilta, kummeilta, kavereilta tai lasten kavereiden vanhemmilta apua? Moni varmasti hoitaisi mielellään, jos saa vastavuoroisesti omat lapsensa joskus hoitoon.
Uupumistilanteessa kummit ja kaverit jne on huono vaihtoehto kun jää kiitollisuudenvelkaan ja pitää otse väsyneenä vastavuoroisesti jaksaa hoitaa.
Palkattu apu on parasta. Ei jää kiitollisuudenvelkaa tai vastavuoropakkoa ja raha hoitaa kiitollisuuden.
Heh... Tästä tuli mieleeni vuosien tajaa yksi puistotuttu, joka oli jotenkin ihastunut lapsiimme ja olisi kovasti halunnut hoitaa niitä (itselläänkin oli kaksi suunnilleen samanikäistä) Kun vaimo lopulta oli palailemassa yliopistolle, niin sovittiin yksi iltapäivä, että vaimo vei lapset naapuriin pääsisi koululle ja minä hakisin sitten muutaman tunnin päästä töistä tullessani.
Kun näimme paria päivää ennen puistossa, niin tämä tuttu kysyi mitä ajattelin tehdä vapaa-ajallani (jonka hän siis tarjoaa) Olin vähän hämmentynyt "olen siis töissä..."
Kun vaimo soitti vielä edellisenä päivänä, niin tuttu huokaisi hieman väsyneen kuuloisena "no niinhän me sovittiin..." Vaimo vei lapset kuitenkin sinne, mutta painotti minulle, että olisin ajoissa ja olinkin hakemassa lapsia ehkä 20-30 minuuttia aikaisemmin.
Nainen oli ovella itse aurinkoisuus ja oikein säteillen kertoi mitä kaikkea he olivat ehtineet puuhailemaan. Oli sopimassa seuraavaa kertaa "viimeistään ensi viikolle". Kiittelin kovasti ja ilmaisin ilahtuneeni, että kaikki meni hyvin, mutta seuraavan kerran voimme minun puolestani "sopia sitten erikseen".
Seuraavana päivänä vaimo kertoo naapurin soitaneen aamulla hänelle. Oli vuodattanut, että ei ollut pystynyt nukkumaan koko yönä, kun oli miettinyt meidän tilannetta. Hän ei kuulemma mitenkään pysty olemaan jatkuvana hoitoapua ja meidän lapsista on aivan liikaa vaivaa. Oli kuitenkin kaivanut yöllä pitkän listan puhelinnumeroita joista me voitaisiin saada apua... Lapsemme eivät enää menneet sinne hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppilasta päivää :) Ohitan nyt ongelman miehesi kanssa, mutta ilmeisesti sulla on etäiset välit appivanhempiisi? Vanhin lapsistasi on jo 8 v, mutta et ole koskaan pyytänyt appivanhemmiltasi apua. Mitäpä jos pistäisit miehesi kysymään vanhemmiltaan, onko ok, että sinä pyydät heiltä tarvitessasi apua? Ja jos heille on ok, sen jälkeen sun ei enää tarvitsisi miettiä, voitko pyytää vai et.
Olen ollut anoppi jo 10 vuotta ja jo ihan alussa sanoin miniälleni, että jos hän tarvitsee minulta jotain - rahaa, siivousapua, hoitoapua, ihan mitä vaan - hänen pitää sanoa se. En ala kyselemään, onko heillä rahaa, riittävästi ruokaa, tarvitseeko jotain vaan niinpäin, että he kertovat, mitä minulta tarvitsevat. Jos mitään ei tarvita, oletan asioiden olevan ihan hyvin ja heidän pärjäävän ilman apuanikin. Tämä on toiminut meillä oikein hyvin ja monenlaista apua on vuosien varrella pyydetty.
Miniöiden ja anoppien välillä on varsin usein epävarmuutta siitä, miten voi toimia. Sen vuoksi suosittelen kaikille anopeille samaa eli kertokaa miniöillenne, että teiltä saa ja PITÄÄ pyytää apua, jos olette valmiita apua antamaan. Miniöille myös tiedoksi, että nykyisinhän anopeilta on ehdottomasti kielletty millään tavalla puuttumasta aikuisten lastensa ja heidän perheidensä elämään, joten moni anoppi ei myöskään kysy, tarvitsisiko nuori perhe lastenhoitoapua, siivousapua, rahaa tai jotain muuta. Koska sehän on puuttumista lasten elämään. Jostain syystä samaa ongelmaa ei yleensä ole appien ja vävyjen välillä. Vävy voi oikein hyvin pyytää appeaan remonttiavuksi tai appi tarjoutua tulemaan remonttiavuksi.
Nyt jatkan siivousta, miniä kun soitti toissapäivänä ja kysyi, voiko lapset tulla perjantaina viikonlopuksi tänne.
Niin no, tuo toimi SINULLA. Minulla anoppi sanoi että missään ei sitten auteta ja heille on turha soittaa jos apua tarvitsee. Rakennapa nyt tämän perusteella lämpimät ja läheiset välit sitten. Eipä olla apuja pyydetty eikä anopin elämään tuppauduttu.
Tolle viimiselle sanon että kyllä se ääni muuttu kellossa kun rupee apua tarvitsemaan anoppi itse, kun tosta vielä vanhenee.
Mekin saadaan ilmeisesti etelän apet takaisin tänne pohjoiseen, nyt passaa kun kohta apuja yhteiskunnalta tarvitaan.
Tietää lisätyötä.
Ukko36 kirjoitti:
Meillä miniä on käyttänyt anoppiaan ilmaisena lapsenvahtina jo 15v.
Lapsia neljä.
Joskus mukuloita on anopilla jopa koko kesän, putkeen!Miks pitää tehdä lapsia, jos ei niitä itse halua/voi/kykene hoitamaan?
Teet lapset nuorena rakastamasi miehen kanssa. Mies lähtee toisen naisen matkaan ja itse sairastut vakavaan masennukseen jäätyäsi lasten kanssa yksin.
Olisiko tämä mahdollinen skenaario, jossa apua yhtäkkiä tarvitaankin? Toki suomalaisilla ei riitä empatiakyky hyväksymään tuotakaan, ja vika on jätetyn naisen. Ja mitäs sairastuit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppilasta päivää :) Ohitan nyt ongelman miehesi kanssa, mutta ilmeisesti sulla on etäiset välit appivanhempiisi? Vanhin lapsistasi on jo 8 v, mutta et ole koskaan pyytänyt appivanhemmiltasi apua. Mitäpä jos pistäisit miehesi kysymään vanhemmiltaan, onko ok, että sinä pyydät heiltä tarvitessasi apua? Ja jos heille on ok, sen jälkeen sun ei enää tarvitsisi miettiä, voitko pyytää vai et.
Olen ollut anoppi jo 10 vuotta ja jo ihan alussa sanoin miniälleni, että jos hän tarvitsee minulta jotain - rahaa, siivousapua, hoitoapua, ihan mitä vaan - hänen pitää sanoa se. En ala kyselemään, onko heillä rahaa, riittävästi ruokaa, tarvitseeko jotain vaan niinpäin, että he kertovat, mitä minulta tarvitsevat. Jos mitään ei tarvita, oletan asioiden olevan ihan hyvin ja heidän pärjäävän ilman apuanikin. Tämä on toiminut meillä oikein hyvin ja monenlaista apua on vuosien varrella pyydetty.
Miniöiden ja anoppien välillä on varsin usein epävarmuutta siitä, miten voi toimia. Sen vuoksi suosittelen kaikille anopeille samaa eli kertokaa miniöillenne, että teiltä saa ja PITÄÄ pyytää apua, jos olette valmiita apua antamaan. Miniöille myös tiedoksi, että nykyisinhän anopeilta on ehdottomasti kielletty millään tavalla puuttumasta aikuisten lastensa ja heidän perheidensä elämään, joten moni anoppi ei myöskään kysy, tarvitsisiko nuori perhe lastenhoitoapua, siivousapua, rahaa tai jotain muuta. Koska sehän on puuttumista lasten elämään. Jostain syystä samaa ongelmaa ei yleensä ole appien ja vävyjen välillä. Vävy voi oikein hyvin pyytää appeaan remonttiavuksi tai appi tarjoutua tulemaan remonttiavuksi.
Nyt jatkan siivousta, miniä kun soitti toissapäivänä ja kysyi, voiko lapset tulla perjantaina viikonlopuksi tänne.
Niin no, tuo toimi SINULLA. Minulla anoppi sanoi että missään ei sitten auteta ja heille on turha soittaa jos apua tarvitsee. Rakennapa nyt tämän perusteella lämpimät ja läheiset välit sitten. Eipä olla apuja pyydetty eikä anopin elämään tuppauduttu.
Tolle viimiselle sanon että kyllä se ääni muuttu kellossa kun rupee apua tarvitsemaan anoppi itse, kun tosta vielä vanhenee.
Mekin saadaan ilmeisesti etelän apet takaisin tänne pohjoiseen, nyt passaa kun kohta apuja yhteiskunnalta tarvitaan.
Tietää lisätyötä.
Toivon että jäisivät etelään ihan loppuun asti. Mutta hoidot siellä maksavat enemmän.
Vieraiksi ovat jäänneet lapsenlapsille ja myös meille aikuisille.
Ovat vaativia ihmisiä, ei tule olemaan helppoa jos lähelle muuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppilasta päivää :) Ohitan nyt ongelman miehesi kanssa, mutta ilmeisesti sulla on etäiset välit appivanhempiisi? Vanhin lapsistasi on jo 8 v, mutta et ole koskaan pyytänyt appivanhemmiltasi apua. Mitäpä jos pistäisit miehesi kysymään vanhemmiltaan, onko ok, että sinä pyydät heiltä tarvitessasi apua? Ja jos heille on ok, sen jälkeen sun ei enää tarvitsisi miettiä, voitko pyytää vai et.
Olen ollut anoppi jo 10 vuotta ja jo ihan alussa sanoin miniälleni, että jos hän tarvitsee minulta jotain - rahaa, siivousapua, hoitoapua, ihan mitä vaan - hänen pitää sanoa se. En ala kyselemään, onko heillä rahaa, riittävästi ruokaa, tarvitseeko jotain vaan niinpäin, että he kertovat, mitä minulta tarvitsevat. Jos mitään ei tarvita, oletan asioiden olevan ihan hyvin ja heidän pärjäävän ilman apuanikin. Tämä on toiminut meillä oikein hyvin ja monenlaista apua on vuosien varrella pyydetty.
Miniöiden ja anoppien välillä on varsin usein epävarmuutta siitä, miten voi toimia. Sen vuoksi suosittelen kaikille anopeille samaa eli kertokaa miniöillenne, että teiltä saa ja PITÄÄ pyytää apua, jos olette valmiita apua antamaan. Miniöille myös tiedoksi, että nykyisinhän anopeilta on ehdottomasti kielletty millään tavalla puuttumasta aikuisten lastensa ja heidän perheidensä elämään, joten moni anoppi ei myöskään kysy, tarvitsisiko nuori perhe lastenhoitoapua, siivousapua, rahaa tai jotain muuta. Koska sehän on puuttumista lasten elämään. Jostain syystä samaa ongelmaa ei yleensä ole appien ja vävyjen välillä. Vävy voi oikein hyvin pyytää appeaan remonttiavuksi tai appi tarjoutua tulemaan remonttiavuksi.
Nyt jatkan siivousta, miniä kun soitti toissapäivänä ja kysyi, voiko lapset tulla perjantaina viikonlopuksi tänne.
Näin vävyn ominaisuudessa voisin hieman kommentoida. On todella hienoa, jos jaksat auttaa poikasi perhettä ja teet sen mielelläsi. Toivon kuitenkin, että osaat sanoa myös ei, jos pyydetty apu on liikaa.
Kun meille syntyi kaksi lasta vuosituhannen alussa (teinejä siis jo) olimme varsin tietoisia isovanhempien ylikuormittamisen mahdollisuudesta. Etenkin jatkuvista hoitojärjestelyihin suhtaudumme varauksella. Niin moni isovanhempi oli arvioinut tilanteen väärin ja sitoutunut liiaksi ja perääntyminen voimien hiipuessakin oli ollut vaikeaa/mahdotonta.
Meidän lasten ollessa pieniä homma toimi. Molemmat isovanhemmat saivat olla lastenlasten kanssa "isovanhempitahtisesti". Aivan pieninä he olisivat ehkä halunneet enemmän, mutta sitten kahden ikävuoden jälkeen kysyntä ja tarjonta oli tasapainossa. Ja vietiin myös lapset anoppilaan, jos he niin halusivat. Ja aika usein jäimme myös itse oleilemaan sinne, jos se tuntui luontevalta/tarpeelliselta. Mutta oli myös ihan "todellista apua" lähinnä apen puolelta, kun hän tuli meille olemaan lasten kanssa, kun vaimo meni kirjastoon gradun kanssa ja kerran sairaan lapsen vuoksi, kun molempien oli pakko mennä.
Nyt kun vaimon veljen lapset ovat pieniä on paha katsoa vierestä, kun jo ikääntyneet appivanhemmat ovat aika lailla voimiensa äärirajoilla. Toiset isovanhemmat kantavat ilmeisesti aika ahkeraan kortensa kekoon, mutta appivanhemmillekin jää viikkokausien hoitoputkia ja päälle hoidostahakemiset ja muut. Myös meidän lasten kohdalla kiveen hakattu periaate: "sairaita lapsia emme hoida" on jouduttu täysin hylkäämään, koska sairaiden lasten kohdalla hoitoa tarvitaan juuri eniten. Veli katkaisi välit vanhempiin pian ensimmäisen lapsen synnyttyä ja toisen lapsen ristiäisiin ei appivanhempia ollut edes kutsuttu. Kun "tuhlaajapoika" muutama vuosi sitten tulikin yllättäen takaisin (välirikkoa mitenkään kommentoimatta, anteeksipyynnöstä puhumattakaan) anoppi haluaa tietenkin tehdä kaikkensa, ettei sitä tapahtuisi uudestaan. Vaimon kanssa ei haluta puuttua tilanteeseen ja toivotaan vain, että appivanhemmat uskaltavat ajatella myös itseään. Kun appi joskus ääneen ihmetteli kuinka kiireistä veljen perheellä on kun on vaativat urat molemmilla (ja tarvitsevat hoitoapua) uskalsin vihjata, että varsinkin pääkaupunkiseudulla on ihan normi, että molemmat vanhemmat ovat töissä, vaikka olisi lapsia. Sen suoremmin rivien väliin tuskin voi kirjoittaa:"voitte sanoa myös ei, jos siltä tuntuu"
No, pitkä vuodatus, mutta asiat eivät ole niin mustavalkoisia. On varmasti isovanhempia, jotka eivät välitä vähääkään lastensa perhe-elämästä. Itsepähän päättävät mistä haluavat jäädä paitsi. Toisessa ääripäässä on tämä omien vanhempien hyvantahtoisuuden ja velvollisuudentunnon hyväksikäyttö.
"Kun appi joskus ääneen ihmetteli kuinka kiireistä veljen perheellä on kun on vaativat urat molemmilla (ja tarvitsevat hoitoapua) uskalsin vihjata, että varsinkin pääkaupunkiseudulla on ihan normi, että molemmat vanhemmat ovat töissä, vaikka olisi lapsia. Sen suoremmin rivien väliin tuskin voi kirjoittaa:"voitte sanoa myös ei, jos siltä tuntuu"
Miten minä en kyllä saa tuosta töissä käynnistä mitenkään sitä, että "voi myös sanoa ei"? Päinvastoin, se kääntyy päässäni "kumpikin käy töissä, ette voi siten millään kieltäytyä." Eli ei kyllä kovin suora vihjaus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen vasta paksuna, mutta kovasti tässä ainakin nyt puhetta, että lapsi voi sitten mennä kumpaankin mummolaansa hoitoon vuoron perään. Vitsailtu, että tulee enempikin kilpailua siitä, kumpi mummoista saa lapsen hoitoonsa. :D Ja siis vanhemmat mukana näissä puheissa, toki sitten kans kysyn ja sovin hyvissä ajoin etukäteen, voiko tulla hoitoon ja miten pitkäksi aikaa, jne. Luultavasti pitkäaikaisemmat hoidot ovat just lapsen isän vanhemmilla, kun asuvat kauempana. Minun vanhempani asuvat naapuripaikkakunnalla, niin ovat just sitten varmaan niitä, joilta kysytään illaksi hoitoon, jos halutaan kahdenkeskistä aikaa, mennään juhliin tms.
Mutta suoraan kysymällähän tuo selviää, ovatko valmiita ottamaan hoitoon.
Ap:n tapauksessa voisi kysyä, josko esim. vanhemmat lapset voisi mennä mummolaansa hoitoon niin kevenisi ap:n arki välillä. :)
Anopille vaan isommat lapset hoitoon, se tekee hyvää lapsille. Kehittää isovanhempi suhdetta. Pyydä miestäsi sopimaan "yökyläreissu" mummolaan ja viemään lapset sinne....
Anoppisi todennäköisesti riemastuu ja hemmottelee lapsiasi laadukkaasti....
Tsemppiä sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppilasta päivää :) Ohitan nyt ongelman miehesi kanssa, mutta ilmeisesti sulla on etäiset välit appivanhempiisi? Vanhin lapsistasi on jo 8 v, mutta et ole koskaan pyytänyt appivanhemmiltasi apua. Mitäpä jos pistäisit miehesi kysymään vanhemmiltaan, onko ok, että sinä pyydät heiltä tarvitessasi apua? Ja jos heille on ok, sen jälkeen sun ei enää tarvitsisi miettiä, voitko pyytää vai et.
Olen ollut anoppi jo 10 vuotta ja jo ihan alussa sanoin miniälleni, että jos hän tarvitsee minulta jotain - rahaa, siivousapua, hoitoapua, ihan mitä vaan - hänen pitää sanoa se. En ala kyselemään, onko heillä rahaa, riittävästi ruokaa, tarvitseeko jotain vaan niinpäin, että he kertovat, mitä minulta tarvitsevat. Jos mitään ei tarvita, oletan asioiden olevan ihan hyvin ja heidän pärjäävän ilman apuanikin. Tämä on toiminut meillä oikein hyvin ja monenlaista apua on vuosien varrella pyydetty.
Miniöiden ja anoppien välillä on varsin usein epävarmuutta siitä, miten voi toimia. Sen vuoksi suosittelen kaikille anopeille samaa eli kertokaa miniöillenne, että teiltä saa ja PITÄÄ pyytää apua, jos olette valmiita apua antamaan. Miniöille myös tiedoksi, että nykyisinhän anopeilta on ehdottomasti kielletty millään tavalla puuttumasta aikuisten lastensa ja heidän perheidensä elämään, joten moni anoppi ei myöskään kysy, tarvitsisiko nuori perhe lastenhoitoapua, siivousapua, rahaa tai jotain muuta. Koska sehän on puuttumista lasten elämään. Jostain syystä samaa ongelmaa ei yleensä ole appien ja vävyjen välillä. Vävy voi oikein hyvin pyytää appeaan remonttiavuksi tai appi tarjoutua tulemaan remonttiavuksi.
Nyt jatkan siivousta, miniä kun soitti toissapäivänä ja kysyi, voiko lapset tulla perjantaina viikonlopuksi tänne.
Näin vävyn ominaisuudessa voisin hieman kommentoida. On todella hienoa, jos jaksat auttaa poikasi perhettä ja teet sen mielelläsi. Toivon kuitenkin, että osaat sanoa myös ei, jos pyydetty apu on liikaa.
Kun meille syntyi kaksi lasta vuosituhannen alussa (teinejä siis jo) olimme varsin tietoisia isovanhempien ylikuormittamisen mahdollisuudesta. Etenkin jatkuvista hoitojärjestelyihin suhtaudumme varauksella. Niin moni isovanhempi oli arvioinut tilanteen väärin ja sitoutunut liiaksi ja perääntyminen voimien hiipuessakin oli ollut vaikeaa/mahdotonta.
Meidän lasten ollessa pieniä homma toimi. Molemmat isovanhemmat saivat olla lastenlasten kanssa "isovanhempitahtisesti". Aivan pieninä he olisivat ehkä halunneet enemmän, mutta sitten kahden ikävuoden jälkeen kysyntä ja tarjonta oli tasapainossa. Ja vietiin myös lapset anoppilaan, jos he niin halusivat. Ja aika usein jäimme myös itse oleilemaan sinne, jos se tuntui luontevalta/tarpeelliselta. Mutta oli myös ihan "todellista apua" lähinnä apen puolelta, kun hän tuli meille olemaan lasten kanssa, kun vaimo meni kirjastoon gradun kanssa ja kerran sairaan lapsen vuoksi, kun molempien oli pakko mennä.
Nyt kun vaimon veljen lapset ovat pieniä on paha katsoa vierestä, kun jo ikääntyneet appivanhemmat ovat aika lailla voimiensa äärirajoilla. Toiset isovanhemmat kantavat ilmeisesti aika ahkeraan kortensa kekoon, mutta appivanhemmillekin jää viikkokausien hoitoputkia ja päälle hoidostahakemiset ja muut. Myös meidän lasten kohdalla kiveen hakattu periaate: "sairaita lapsia emme hoida" on jouduttu täysin hylkäämään, koska sairaiden lasten kohdalla hoitoa tarvitaan juuri eniten. Veli katkaisi välit vanhempiin pian ensimmäisen lapsen synnyttyä ja toisen lapsen ristiäisiin ei appivanhempia ollut edes kutsuttu. Kun "tuhlaajapoika" muutama vuosi sitten tulikin yllättäen takaisin (välirikkoa mitenkään kommentoimatta, anteeksipyynnöstä puhumattakaan) anoppi haluaa tietenkin tehdä kaikkensa, ettei sitä tapahtuisi uudestaan. Vaimon kanssa ei haluta puuttua tilanteeseen ja toivotaan vain, että appivanhemmat uskaltavat ajatella myös itseään. Kun appi joskus ääneen ihmetteli kuinka kiireistä veljen perheellä on kun on vaativat urat molemmilla (ja tarvitsevat hoitoapua) uskalsin vihjata, että varsinkin pääkaupunkiseudulla on ihan normi, että molemmat vanhemmat ovat töissä, vaikka olisi lapsia. Sen suoremmin rivien väliin tuskin voi kirjoittaa:"voitte sanoa myös ei, jos siltä tuntuu"
No, pitkä vuodatus, mutta asiat eivät ole niin mustavalkoisia. On varmasti isovanhempia, jotka eivät välitä vähääkään lastensa perhe-elämästä. Itsepähän päättävät mistä haluavat jäädä paitsi. Toisessa ääripäässä on tämä omien vanhempien hyvantahtoisuuden ja velvollisuudentunnon hyväksikäyttö."Kun appi joskus ääneen ihmetteli kuinka kiireistä veljen perheellä on kun on vaativat urat molemmilla (ja tarvitsevat hoitoapua) uskalsin vihjata, että varsinkin pääkaupunkiseudulla on ihan normi, että molemmat vanhemmat ovat töissä, vaikka olisi lapsia. Sen suoremmin rivien väliin tuskin voi kirjoittaa:"voitte sanoa myös ei, jos siltä tuntuu"
Miten minä en kyllä saa tuosta töissä käynnistä mitenkään sitä, että "voi myös sanoa ei"? Päinvastoin, se kääntyy päässäni "kumpikin käy töissä, ette voi siten millään kieltäytyä." Eli ei kyllä kovin suora vihjaus...
No ehkei sitten. Pointtini oli, että moni muukin perhe on samassa tilanteessa ja suurin osa niistä hoitaa sen ilman isovanhempien apua. Appi tuntui perustelevan itselleen erityisen korkean avun tarpeen erityisellä tilanteella.
Onpa harmi, että kesäsi on ollut hankala. Kuulostaa tosiaan, että olet joutunut yksin souvaamaan tenavien kanssa sillä välin kun mies painaa töitä. Mielestäni ongelmasi on ainakin kaksitahoinen: isovanhempien osallisuus ja miehen osallisuus. Helppo ois tässä vaiheessa sanoa, että sekä mies että appivanhemmat olis pitäny ottaa hommaan mukaan heti ensimmäisen lapsen kohdalla, mutta se juna meni jo. Nyt pitää vaan keksiä miten hommat saadaan rullaamaan tästä eteenpäin.
Varmaan miehesi pitäisi kysyä apua vanhemmiltaan, mutta jos hän ei sitä tee niin sinun täytyy. Josko aloittaisin varovaisesti sanomalla, että lapset itse tykkäisivät jos pääsisivät yhdeksi iltapäiväksi mummolle ja papalle. Kun tykkäisivät yhdessä pelata lautapelejä/korttia/heittää tikkaa/leipoa pullaa tms. Ehdota itse useampia helppoja ja tuttuja aktiviteetteja joista lapset ja isovanhemmat voivat yhdessä miettiä mitä haluaisivat tehdä. Isovanhemmille sanot, että lapset ovat vähän kaipailleet heitä ja lapsille sanot, että mummo ja pappa ovat vähän kaipailleet teitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ap sama tilanne muuten mutta anoppilasta todettu ettei siellä lapsiystävällinen ympäristö eikä siksi voi edes yksikään lapsista tulla yöhoitoon. Lapsia voi hoitaa muutaman tunnin pihaleikkien merkeissä eikä silloinkaan kaikkia kerrallla ja kun toisella puolella kaupunkia asumiset niin helpommaksi nähty viedä lapsia omille vanhemmilleni joille tavarapaljous ja sotku ei syynä että lasten ei turvallista kyläillä. Turha väkisin tunkea hoitoon anoppilaan kun lasten seurassa ihanaa eikä taakaksi koeta, vanhempani sen sijaan kyselleet josko lapset tulisi viikonloppuina kyläilemään kun ovat tervetulleita
Minkä ikäisiä lapsia perheessänne on ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän PITÄÄ saada olla kahdestaan ja koko sakilla keskenänne, muuten alkaa tulla isoja ongelmia. Miehen pitää kerrotun perusteella selvittää itselleen kenet laittaa ykköseksi, se ei tarkoita kenenkään hylkäämistä. Jos penskat ja perhe jää viimeiseksi on syytä todella miettiä antaako hänen sitten tehdä niin täysillä siellä mikä on hänelle etusijalla. Mitä saatte paljosta työnteosta ja miten mies suhtautuu perheeseensä silloin kun hän on teidän kanssa edes sen vähän aikaa?
Kyllä appivanhemmat tarjoutuisivat hoitamaan lapsia jos haluaisivat heitä hoitaa. En pyytäisi ettei tule kiusallisia tilanteita.
Noniin, nyt kun olette kaikki saaneet haukkua sitä miestä, niin eikö kellekään ole todellakaan tullut mieleen, että mies painaa pitkää päivää ilman lomaa töissä juuri siksi, että välittää perheestään?!
Talous on varmasti tiukilla kun nainen on himassa kolmen muksun kanssa, ei ne laskut siitä miksikään muutu. Mies haluaa ylläpitää perheen elintason paikkaamalla sen vajeen, jonka naisen kotona olo aiheuttaa.
Ja ihan kokemuksesta tiedän, ettei pitkän päivän jälkeen jaksa eikä kyllä kiinnostakkaan enää touhuta koko iltaa lasten kanssa. Eri sitten jos olisi joku paperinpyörittelijä, eikä oikea duunari.
Ihan varmasti uskaltaa. Meillä ainakin kälyt jättää äidilleni lapset hoitoon, ollaan hoidettu tuhansia tunteja heidän lapsiaan odottamatta sen kummempia vastapalveluksia. Välillä toki saadaan apua perheeltä itseltäänkin.
Mielestäni voisit ehdottaa ystävällisin sanoin, voisivatko hoitaa esim. silloin, kun mies tekee remppaa. Jos se ei heille käy, tajuavat kuitenkin asiasi noin muotoiltuasi ett tosiaan, auttaahan noi meitäkin. Toinen vaihtoehto on, että sanot miehellesi ettei käytä ainoaa lomaviikkoanne remppaan vaan että teidän perhekin tarvitsee omaa aikaa ja sinäkin tarvitset jonkinmoista lomaa lastenhoidosta. Mut voihan olla, ettei mies haluakaan perhelomaa ja siksi lupautui remppaan.
Nyt ryhtiliike kotona eli mies = lasten isä hoitamaan lapsia! Ota asia puheeksi lastenneuvolassa ja tarvittaessa pyydä apua kunnan kotipalvelusta, seurakunnan perhetyöstä tai MLL:sta. Kotiapua ja lastenhoitajan saa kotiin. Älä vie lapsia anoppilaan hoitoon, koska appivanhemmat pilaavat lapset. Appivanhempiin ei voi luottaa. Anopille ja appiukolle miniän ohjeet lastenhoitoon ovat kuin punainen vaate. Lapsille tarjotaan makeaa ja roskaruokaa ja päivärytmi laitetaan pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Anopille vaan isommat lapset hoitoon, se tekee hyvää lapsille. Kehittää isovanhempi suhdetta. Pyydä miestäsi sopimaan "yökyläreissu" mummolaan ja viemään lapset sinne....
Anoppisi todennäköisesti riemastuu ja hemmottelee lapsiasi laadukkaasti....
Tsemppiä sinulle.
JS87 kirjoitti:
Noniin, nyt kun olette kaikki saaneet haukkua sitä miestä, niin eikö kellekään ole todellakaan tullut mieleen, että mies painaa pitkää päivää ilman lomaa töissä juuri siksi, että välittää perheestään?!
Talous on varmasti tiukilla kun nainen on himassa kolmen muksun kanssa, ei ne laskut siitä miksikään muutu. Mies haluaa ylläpitää perheen elintason paikkaamalla sen vajeen, jonka naisen kotona olo aiheuttaa.
Ja ihan kokemuksesta tiedän, ettei pitkän päivän jälkeen jaksa eikä kyllä kiinnostakkaan enää touhuta koko iltaa lasten kanssa. Eri sitten jos olisi joku paperinpyörittelijä, eikä oikea duunari.
Tässä taas hyvä esimerkki, miksi vanhempien erotessa, miehestä ei ole lapsen lähivanhemmaksi, vaikka eron jälkeen sitä niin kovasti miehet haluavat
"ettei pitkän päivän jälkeen jaksa eikä kyllä kiinnostakkaan enää touhuta koko iltaa lasten kanssa" ja sitten ihmetellään, kun äiti saa lapsen lähihuoltajuuden.
Kun lapset pitäisi käydä päiväkodista heti työpäivän jälkeen, tehtävä lapselle ruuat, pestävä pyykit jne. jostakin syystä tämä onnistuu yh-äidiltä, teki miten raskasta työtä tahansa, mutta ei mieheltä, niin kuin kommentoija itsekin toteaa
"ettei pitkän päivän jälkeen jaksa eikä kyllä kiinnostakkaan enää touhuta koko iltaa lasten kanssa". Ja tämä kaikki otetaan huomioon kun määrätään lähihuoltaja.
Mulla on ainakin iso kynnys jättää lapsia palkatulle hoitajalle parin epäonnisen kokeilun jälkeen. Avuntarve olisi kova, ja rahaakin olisi maksaa, siitä ei ole kiinni. Vaan siitä, että on usko mennyt siihen etä on vastuuntuntoisia lapsia tarkasti vahtivia nuoria. Omat kokemuksemme olivat kännykänselailija ja tapaturman huolimattomuudella aiheuttamit lapsenvahti. Ei kiitos enää, sitten on vaan pakko selvitä yksin. Aina ja kaikkialla.