Teitä ei siis haittaa jos lapsenne haukkuisi teidät heti kuolemanne jälkeen?

Totuus ei ole haukkumista.

Miksi valehdella, että isi oli ihan kiva, mitä ny joskus kännäs ja hakkas eukkonsa.

Kyllä kusipäätä saa sanoa kusipääksi. Oli sukulainen tai ei. Ei kuolema muuta pyhimykseksi.

En ole menossa pilven reunalle, vaan mätänemään mullan alle, joten ei haittaa, kun en ole sitten enää tietoinen.

No ei haittaisi, enhän minä siitä sitten enää mitään tietäisi.

No eihän se nyt todellakaan sitä kuollutta haittaa. Niin kuin ei mikään muukaan enää. Elävät voi hänen puolestaan loukkaantua mutta kuollut on kuollut.

Luulen, että minulla on parempaakin tekemistä kuin stalkata kuolemani jälkeisiä juoruja.

Eipä taida minua haitata yhtään mikään, mikä tapahtuu kuolemani jälkeen.

Jollekin tämä meni nyt pahasti ihon alle.

Ensinnäkään ihminen ei kuoltuaan istu missään pilvenreunalla vahtimassa läheisiään. Ei krisrinuskon eikä ateisminkaan näkökulmasta.

Ja ei haittaa. Ei ole olemassa enää minuutta, jota se haittaisi. Totuuden saa kertoa, ja vaikka parjaisi valheellisestikin, ei se minua kuolluutta enää haittaisi, vahingoittaisi korkeintaan häntä itseään.

Kannattaa elää niin ettei tule kuolemanjälkeisiä puheita vai onko kohdallasi jo myöhäistä? Totuuden saa aina kertoa.

Kyllä minusta saa totuuden sanoa. Parhaani olen yrittänyt, mutta en ole täydellinen eikä minun huonojen puolien kertominen ole mikään synti.

Pilven reunalta :D kuoleman jälkeen tuskin on minkäänlaista tietoisuutta, joten enhän saisi koskaan tietää mitään kukaan minusta kuolemani jälkeen sanoo. Mutta jos jos eläessäni tietäisin, että olen ollut niin paska vanhempi, että lapset vain haukkuvat selän takana, niin kyllähän se varmasti satuttaisi. 

Kannattaa varmaan miettiä miten elää ja miten läheisiään kohtelee jos kerta noin paljon pelottaa. 

Jos valita saan, niin mieluiten ajoittaisin kaikenlaisen itseeni osoitetun veetuilun ja kuittailun niin lapsilta kuin aikuisilta juuri sinne kuolemani jälkeiseen aikaan. Ounastelen, että silloin ei haittaisi olleenkaan niin paljon kuin eläessä.

Ja niiltä osin kuin olen pöljäillyt, niin saa sanoa. Kännitoilailuja tai väkivaltaa ei riitä mässäiltäväksi, mutta kyllä minun kruununi himmeinä helminä on niin marttyyriutta, epäreiluutta kuin erilaista änkyröintiäkin.

Minua harmittaisi sellainen ELÄMÄ, että sen seurauksena hautajaisissakin vaan iloittaisiin, että olen kuollut tai kukaan läheinen ei edes osallistuisi. Minua haittaisi siis syy eikä seuraus. En toivo kuolemani jälkeen surua muille, mutta jos kukaan ei sure, niin onko elämäni voinut olla hyvää?

Jep, kuolleena ei enää mitään katsella tai murehdita. Ongelmia on vain elävillä. Minäkin olen sitä mieltä, että jonkun kusipään siloittelu kuoleman jälkeen ihanaksi ihmiseksi on sairasta.

Silloin voisi olla tyytyväinen, että on kuollut. Ei tarvisisi murehtia lapsen mielenterveysongelmista - jos siis lapsi oikein olan takaa haukkuisi ilman järkeä.

Mutta normaalin rajoissa oleva haukkuminen on ok ja täysin hyväksyttävää, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Huonoista puolista saa toki mainita eivätkä ne ole kiellettyjä puheenaiheita. Hyvä, jos lapsi hoksaa missä olisin voinut toimia paremmin, niin ehkä osaa omalla kohdallaan korjata tilanteen.

Epäilen vahvasti, että minua ei haittaa enää yhtään mikään sitten kun olen kuollut.

Harmittaisi miten idiootti olen ollut... vanhemmuus ei tee pyhimykseksi. Alkoholismi kylvää kurjuutta ympärilleen.