Lue keskustelun säännöt.
Ilkeä ystävä -- mikä avuksi?
23.07.2019 |
Mulla on yksi (ainoa) ystävä vuosien takaa; muita kavereita tai ystäviäkään ei mulla ole. Olen käynyt opintojen jälkeen töissä ja mulla on lapsia, tosin olen eronnut. Se ystävyys on aiemmin kestänyt vuosikaudet, enkä ole edes kiinnostunut syventämään tuttavuutta muiden ihmisten kanssa, kun tuntuu, ettei oikein synkkaa muiden kanssa.
Nyt tässä viime vuosina se ystäväni on ruvennut todella ilkeäksi minua kohtaan ja nimittelee sekä kiroilee toisinaan ainoastaan kiusatakseen ja uhkailee lasu-ilmoituksilla sekä pitää mua hulluna/sekopäänä jne. Hän kuitenkin itse on syönyt runsaasti erilaisia psyykenlääkkeitä teini-iästä lähtien, eikä ole koskaan käynyt päivääkään töissä, mutta hän on ollut kiva ja kiinnostava ihminen. Tarkoitan siis sitä, että tavallaan hänellä ei olisi "varaa" haukkua mua sekopääksi ja vastuuttomaksi, kun kuitenkin hoidan työni ja lapset hyvin.
Työn ohella hain yhteen opiskelupaikkaan taannoin, ja hänen reaktionsa oli laimea, hän ei edes onnitellut, vaan ehdotti luopumaan opiskelupaikasta. Lasten syntymistäkään hän ei onnitellut, tosin laitoin sen piikkiin, että hän on vela (tosin ilmeisesti ei olekaan oikeasti).
Mikä on sen ilkeyden ja myrkyllisyyden syy? Hän jopa syytti voivansa psyykkisesti huonommin silloin, kun on kanssani tekemisissä (hän on nyt parin vuoden sisään laittanut välit poikki varmaankin viisi kertaa). Sitten kun sen kommunikointitauon jälkeen ollaan taas juteltu, niin eipä se ollutkaan auttanut, vaan hän sanoo siten vain syyllistääkseen mua. Miksi??
Kommentit (14)
Hullu mikä hullu. Ole vaikka yksinäinen mielummin kun nyt sun energiasi menee ihan hukkaan ”ystäväsi” vuoksi.
Joku persoonallisuushäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväsi on mielisairas, tai no, hänellä on mielenterveyden ongelmia. Et voi tilanteelle juuri muuta kuin suojella itseäsi. Helpoiten se onnistuu ottamalla etäisyyttä kunnolla. Hanki muita ystäviä.
Psyykkisesti ongelmaisen ihmisen ystävyyden varassa oleminen ei ole hyväksi lapsiperheen äidille.
Jos on vaikea löytää ystäviä, voi esim. ottaa yhteyttä paikkakunnallasi ehkä toimivaan vapaaehtoistyöntekijä-järjestöön.
Niiden toiminnassa voi tarjoutua tilaisuus tutustua ihmisiin ja sitä kautta rikastaa omaa sosiaalista elämää.
Tai onko lähistöllä jotain äiti-lapsi-kerho -tyyppistä toimintaa? Niissä voi saada ainakin hetkeksi juttuseuraa.
Jos lisäksi alat opiskella, saat siitä sisältöä elämääsi ja sitä kautta tapaat muita opiskelijoita. Heidän kanssaan voit jakaa opiskeluasioita.
Vierailija kirjoitti:
Psyykkisesti ongelmaisen ihmisen ystävyyden varassa oleminen ei ole hyväksi lapsiperheen äidille.
Jos on vaikea löytää ystäviä, voi esim. ottaa yhteyttä paikkakunnallasi ehkä toimivaan vapaaehtoistyöntekijä-järjestöön.
Niiden toiminnassa voi tarjoutua tilaisuus tutustua ihmisiin ja sitä kautta rikastaa omaa sosiaalista elämää.
Tai onko lähistöllä jotain äiti-lapsi-kerho -tyyppistä toimintaa? Niissä voi saada ainakin hetkeksi juttuseuraa.
Jos lisäksi alat opiskella, saat siitä sisältöä elämääsi ja sitä kautta tapaat muita opiskelijoita. Heidän kanssaan voit jakaa opiskeluasioita.
Täytyy tosiaan tutustua uusiin ihmisiin. Sillä kyseisellä henkilöllä on myös ihmeellisen ylivertainen käsitys omista kyvyistään melkein kaikilla aloilla, vaikka ei kuitenkaan ole oikeasti meritoitunut niissä mitenkään, vaikka ilmeisesti joskus on yrittänyt päästä niitä aloja opiskelemaan (eikä siis ole päässyt). Hän myös käyttäytyy ikäänkuin olisi kateellinen, vaikka ei sellaista olekaan koskaan myöntänyt, ja oman käsitykseni mukaan hänellä on erittäin hyvä itsetunto kuitenkin.
Hän lisäksi kertoo kaikki luottamukselliset asiani eteenpäin vähintään puolisolleen, usein myös muillekin ja joskus isommassa porukassa huomaan, että hän ikäänkuin "liittoutuu" muiden kanssa naureskelemaan minulle ja suhtautuu minuun hieman ylenkatseisesti. En myöskään tavallaan saisi tutustua niihin muihin hänen kavereihinsa. Poikkeuksena ovat ne kaverit/tutut, jotka itsekin tunnen vuosien takaa -- ilmeisesti heille hän ei juurikaan puhu pahaa minusta selän takana, sillä he tuntevat minut itsekin (joten eivät uskoisi tämän ystäväni juttuja). Olen myös kuullut/huomannut, kun hän naureskelee minulle ja ominaisuuksilleni (esim. tavalleni hymyillä/nauraa liian innostuneesti, joka oli ilmeisesti joku keskinäinen vitsi hänen ja hänen puolisonsa välillä). Mun pitäisi aina jotenkin nöyrtyä hänen seurassaan ja olla se tyhmä naureskelun ja ilkeilyn kohde.
Sekin on outoa, että tosiaan välillä "kelpaan" kaveriksi, mutta välillä hän antaa ymmärtää, että olen liian huonoa seuraa hänelle. Hän selvästi mielistelee tiettyjä henkilöitä ja toisia taas halveksii. Itse kuulun nykyisin niihin halveksittuihin, ehkä osin siksi, kun olen liian tavis hänen makuunsa. Ennen (nuorena ja opiskeluaikoina) hän suhtautui minuun aivan eri tavalla, mutta lasten saamisen ja työssäkäymisen myötä statukseni hänen silmissään jotenkin laski lopullisesti. Pitäisi olla jotenkin mystisempi, itsevarmempi ja spesiaalimpi. Perhe-elämä ja työssäkäyminen sekä muutenkin vastuullisuus ovat hänen mielestään liian tylsää ja latteaa taviselämää. Itselläni on vain tosiaan vähän orpo olo, kun siis muita ystäviä mulla ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psyykkisesti ongelmaisen ihmisen ystävyyden varassa oleminen ei ole hyväksi lapsiperheen äidille.
Jos on vaikea löytää ystäviä, voi esim. ottaa yhteyttä paikkakunnallasi ehkä toimivaan vapaaehtoistyöntekijä-järjestöön.
Niiden toiminnassa voi tarjoutua tilaisuus tutustua ihmisiin ja sitä kautta rikastaa omaa sosiaalista elämää.
Tai onko lähistöllä jotain äiti-lapsi-kerho -tyyppistä toimintaa? Niissä voi saada ainakin hetkeksi juttuseuraa.
Jos lisäksi alat opiskella, saat siitä sisältöä elämääsi ja sitä kautta tapaat muita opiskelijoita. Heidän kanssaan voit jakaa opiskeluasioita.
Täytyy tosiaan tutustua uusiin ihmisiin. Sillä kyseisellä henkilöllä on myös ihmeellisen ylivertainen käsitys omista kyvyistään melkein kaikilla aloilla, vaikka ei kuitenkaan ole oikeasti meritoitunut niissä mitenkään, vaikka ilmeisesti joskus on yrittänyt päästä niitä aloja opiskelemaan (eikä siis ole päässyt). Hän myös käyttäytyy ikäänkuin olisi kateellinen, vaikka ei sellaista olekaan koskaan myöntänyt, ja oman käsitykseni mukaan hänellä on erittäin hyvä itsetunto kuitenkin.
Hän lisäksi kertoo kaikki luottamukselliset asiani eteenpäin vähintään puolisolleen, usein myös muillekin ja joskus isommassa porukassa huomaan, että hän ikäänkuin "liittoutuu" muiden kanssa naureskelemaan minulle ja suhtautuu minuun hieman ylenkatseisesti. En myöskään tavallaan saisi tutustua niihin muihin hänen kavereihinsa. Poikkeuksena ovat ne kaverit/tutut, jotka itsekin tunnen vuosien takaa -- ilmeisesti heille hän ei juurikaan puhu pahaa minusta selän takana, sillä he tuntevat minut itsekin (joten eivät uskoisi tämän ystäväni juttuja). Olen myös kuullut/huomannut, kun hän naureskelee minulle ja ominaisuuksilleni (esim. tavalleni hymyillä/nauraa liian innostuneesti, joka oli ilmeisesti joku keskinäinen vitsi hänen ja hänen puolisonsa välillä). Mun pitäisi aina jotenkin nöyrtyä hänen seurassaan ja olla se tyhmä naureskelun ja ilkeilyn kohde.
Sekin on outoa, että tosiaan välillä "kelpaan" kaveriksi, mutta välillä hän antaa ymmärtää, että olen liian huonoa seuraa hänelle. Hän selvästi mielistelee tiettyjä henkilöitä ja toisia taas halveksii. Itse kuulun nykyisin niihin halveksittuihin, ehkä osin siksi, kun olen liian tavis hänen makuunsa. Ennen (nuorena ja opiskeluaikoina) hän suhtautui minuun aivan eri tavalla, mutta lasten saamisen ja työssäkäymisen myötä statukseni hänen silmissään jotenkin laski lopullisesti. Pitäisi olla jotenkin mystisempi, itsevarmempi ja spesiaalimpi. Perhe-elämä ja työssäkäyminen sekä muutenkin vastuullisuus ovat hänen mielestään liian tylsää ja latteaa taviselämää. Itselläni on vain tosiaan vähän orpo olo, kun siis muita ystäviä mulla ei ole.
Nyt oikeasti! Jätä taaksesi tämä ”ystävä” ja etsi parempaa seuraa. Ihmiset muuttuvat, ihan turha sinun on ihmetellä että miksi noin käyttäytyy. Ei sillä ole sinulle merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psyykkisesti ongelmaisen ihmisen ystävyyden varassa oleminen ei ole hyväksi lapsiperheen äidille.
Jos on vaikea löytää ystäviä, voi esim. ottaa yhteyttä paikkakunnallasi ehkä toimivaan vapaaehtoistyöntekijä-järjestöön.
Niiden toiminnassa voi tarjoutua tilaisuus tutustua ihmisiin ja sitä kautta rikastaa omaa sosiaalista elämää.
Tai onko lähistöllä jotain äiti-lapsi-kerho -tyyppistä toimintaa? Niissä voi saada ainakin hetkeksi juttuseuraa.
Jos lisäksi alat opiskella, saat siitä sisältöä elämääsi ja sitä kautta tapaat muita opiskelijoita. Heidän kanssaan voit jakaa opiskeluasioita.
Täytyy tosiaan tutustua uusiin ihmisiin. Sillä kyseisellä henkilöllä on myös ihmeellisen ylivertainen käsitys omista kyvyistään melkein kaikilla aloilla, vaikka ei kuitenkaan ole oikeasti meritoitunut niissä mitenkään, vaikka ilmeisesti joskus on yrittänyt päästä niitä aloja opiskelemaan (eikä siis ole päässyt). Hän myös käyttäytyy ikäänkuin olisi kateellinen, vaikka ei sellaista olekaan koskaan myöntänyt, ja oman käsitykseni mukaan hänellä on erittäin hyvä itsetunto kuitenkin.
Hän lisäksi kertoo kaikki luottamukselliset asiani eteenpäin vähintään puolisolleen, usein myös muillekin ja joskus isommassa porukassa huomaan, että hän ikäänkuin "liittoutuu" muiden kanssa naureskelemaan minulle ja suhtautuu minuun hieman ylenkatseisesti. En myöskään tavallaan saisi tutustua niihin muihin hänen kavereihinsa. Poikkeuksena ovat ne kaverit/tutut, jotka itsekin tunnen vuosien takaa -- ilmeisesti heille hän ei juurikaan puhu pahaa minusta selän takana, sillä he tuntevat minut itsekin (joten eivät uskoisi tämän ystäväni juttuja). Olen myös kuullut/huomannut, kun hän naureskelee minulle ja ominaisuuksilleni (esim. tavalleni hymyillä/nauraa liian innostuneesti, joka oli ilmeisesti joku keskinäinen vitsi hänen ja hänen puolisonsa välillä). Mun pitäisi aina jotenkin nöyrtyä hänen seurassaan ja olla se tyhmä naureskelun ja ilkeilyn kohde.
Sekin on outoa, että tosiaan välillä "kelpaan" kaveriksi, mutta välillä hän antaa ymmärtää, että olen liian huonoa seuraa hänelle. Hän selvästi mielistelee tiettyjä henkilöitä ja toisia taas halveksii. Itse kuulun nykyisin niihin halveksittuihin, ehkä osin siksi, kun olen liian tavis hänen makuunsa. Ennen (nuorena ja opiskeluaikoina) hän suhtautui minuun aivan eri tavalla, mutta lasten saamisen ja työssäkäymisen myötä statukseni hänen silmissään jotenkin laski lopullisesti. Pitäisi olla jotenkin mystisempi, itsevarmempi ja spesiaalimpi. Perhe-elämä ja työssäkäyminen sekä muutenkin vastuullisuus ovat hänen mielestään liian tylsää ja latteaa taviselämää. Itselläni on vain tosiaan vähän orpo olo, kun siis muita ystäviä mulla ei ole.
Nyt oikeasti! Jätä taaksesi tämä ”ystävä” ja etsi parempaa seuraa. Ihmiset muuttuvat, ihan turha sinun on ihmetellä että miksi noin käyttäytyy. Ei sillä ole sinulle merkitystä.
Tosiaan on ollut vaikeaa jättää, sillä muita ystäviä tai kavereitakaan ei ole ja lisäksi parhaimmilla hetkillä meillä on ollut hyvinkin antoisia keskusteluja ja monet mielenkiinnonkohteemme ovat samoja. Tuo kateellisuusepäilyni tuli ilmi oikeastaan sen opiskelupaikkajutun myötä, sillä ihmettelin aidosti hänen todella vaimeaa ja lievästi negatiivista, vähättelevää reaktiotaan. Kun siis eihän yleensä ystävälle toivota pahaa ja vähätellä hänelle tärkeitä juttuja? Toinen epäilykseni heräsi siitä, kun kerran kuulin sattumalta, kun hän puhui kumppanilleen musta aivan tekaistuja (negatiivisia) juttuja selkäni takana. Siis laittoi omia mokiaan syykseni ja tuntui manipuloivan todella selkeästi sekä minua että puolisoaan. Olin jopa järkyttynyt, sillä olimme tunteneet pienen ikuisuuden ja luulin meidän olevan erittäin läheisiä ystäviä.
Hän on myös suositellut erilaisia psyykenlääkkeitä minulle niin kauan kuin muistan (ja itse syö niitä). Olen kuulemma kaikkein hulluimmasta päästä itse, jolloin itselläni ei ole sairaudentuntoa ja siksi en hänen mukaansa halua syödä psyykenlääkkeitä tai käydä terapiassa. Ok, mulla on itsetunto heikko jne., mutta kuitenkin hän liioittelee todella pahasti itse. Ihmettelen myös mielessäni sitä, miksi hän ei "parane", vaikka syö niitä lääkkeitä vuosikaudet ja on käynyt koko aikuisikänsä useammassakin terapiassa.
Hän ei myöskään suostu tekemään mitään tavistöitä, mutta ei halua/jaksa kouluttautuakaan. Kuitenkin hän on tietyistä elämäntaparasitteistaan huolimatta perusterve, hänellä on hyvä itsetunto sekä hän on aina elänyt parisuhteessa -- nähdäkseni olisi ihan työkykyinen samalla tavalla kuin muutkin työssäkäyvät. Siis ei minua nuo seikat hänessä häiritse, mutta mielestäni hänellä ei ole varaa halveksia minua tai pitää hulluna kuitenkaan, sillä kuitenkin elän vastuullista ja ihan normaalia elämää.
En myöskään ymmärrä niitä lasu-uhkailuja, kun mitään syytä (muu kuin hänen väittämä "hulluuteni") ei ole. En saisi myöskään puhua itselleni vaikeista asioista käytännössä koskaan, sillä hän ei kestä kuulla sellaista, eikä häntä ihan oikeasti edes kiinnosta (hän on sanonut ihan suoraan useinkin, että mun huoleni eivät kiinnosta häntä pätkääkään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hullu mikä hullu. Ole vaikka yksinäinen mielummin kun nyt sun energiasi menee ihan hukkaan ”ystäväsi” vuoksi.
Joku persoonallisuushäiriö.
Epäilen itsekin valitettavasti, että hänellä on jokin mainitsemasi häiriö, tosin hyväksyisin hänet häiriöineen päivineen, jos hän vain suhtautuisi minuun asiallisemmin. Hassua kyllä, hän itse syyllistää minua siitä, että kulutan hänen energiaansa ja aikaansa. Silti hänellä on periaatteessa vapaata (terapioita lukuunottamatta) 24/7, kun taas minulla on työt ja perheenäidin velvollisuudet. Joskus parempina kausina hän on suuttunut/aloittanut mykkäkoulun, jos en heti vastaa viestiin, vaikka siis olen saattanut olla juuri töissä, matkalla päiväkotiin hakemaan lapsia tai laittamassa ruokaa jne.
No, mitä ihmettä? Hirveä masokisti olet, saatko tosta jotain? Ihan sairas ihmissuhde :0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, mitä ihmettä? Hirveä masokisti olet, saatko tosta jotain? Ihan sairas ihmissuhde :0
Noh, nykyään lähinnä pelkään niitä hänen oikkujaan, uhkailuitaan ja raivostumisiaan. Hän itse sanoo minulle useinkin, ettei saa minusta tai ystävyydestämme mitään ja että olen uhka hänen henkiselle tasapainolleen, vaikka siis mykkäkouluaikojen (=olemme olleet erossa) myötä hän ei voi kuitenkaan sen paremmin. Itse koetan selittää, että ystävyys on minulle arvo itsessään, enkä edes halua "saada" häneltä/hänestä mitään muuta kuin sitä iloa kokemusten jakamisesta ja elämän ilojen ja surujen jakamista. Nykyään tosin en saisi jakaa kumpiakaan, sillä hyviin asioihin hän suhtautuu jotenkin jopa kateellisen (?) oloisesti ja huonoja asioita hänelle ei saa kertoa (saan haukut siitä tai hän sanoo, ettei kiinnosta). Taidan tosiaan olla masokisti.
Vierailija kirjoitti:
No, mitä ihmettä? Hirveä masokisti olet, saatko tosta jotain? Ihan sairas ihmissuhde :0
Tuo ihminen on vuosia käyttänyt henkistä väkivaltaa aloittajaan. Sama tilanne kuin vaikka parisuhteessa ettei tajua kunnes on liian myöhäistä itsetunnon kannalta ja lähteminen on vaikeaa.
Luultavasti hän on narsistinen, monet aidosti narsistit ei ole työkykyisiä.
Katkaise välit. Minä ymmärrän kyllä miksei ole tehnyt sitä aiemmin, se on vaikeaa. Mutta nyt se kyllä pitää tehdä. Tsemppiä aloittajalle. Pystyt kyllä siihen. Parempi vaikka ilman kavereita kuin myrkyllinen kaveri.
Voimaa saat lukemalla artikkeleja narsismista, ja narsistien uhrit tukiyhdistykseltä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävät ei ole ilkeitä. Oikeasti älä enää ole tekemisissä tuollaisen kanssa. Älä katkaise välejä ettei ala kostamaan, mutta tekemisissä ei tarvi olla.
Sairas ihminen. Varmaankin kateellinen ja vielä kun mieli järkkyy niin voi sanoa ja tehdä mitä vain.
Yleensä vastaan täällä av näihin naisten kotkotuksiin, että vaikea sanoa mitä tehdä, koska ei tiedä toisen osapuolen näkemystä, mutta nyt voisin sanoa etten ainakaan minä jaksaisi tuollaista. Kannattaa jättää vähemmälle hänen kanssaan kaveeraus. Löydät uusia kavereita. Facebookissa on ryhmiä ja Anna Ellit sivulla on kaverinhakuilmoituksia myös.
On mahdollista löytää kavereita aikuisenakin.
Onnea!
Hänellä ei oo kaikki kunnossa, purkaa pahan olon suhun, alentaa sua tunteakseen olonsa paremmaksi, ehkä jopa narsisti kun manipuloi sua syyllistämällä. Voit mielessäsi kiittää vuosista mutta nyt kuulostaa että on aika päästää irti. Etäänny hänestä ja hanki pikkuhiljaa uusia kavereita. Hän ei oo onnellinen sun puolesta vaan haluaa pahaa sulle.