Lue keskustelun säännöt.
Hiljaiset ihmiset, uskallatteko olla hiljaisia muiden seurassa?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
En kun siitä kuitenkin joku hermostuu ja pahoittaa mielensä. Yritän kohteliaasti kommentoida jotain turhaa silloin tällöin.
Olisit nyt edes hetken hiljaa, Sinäkin !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei saisi kuunnella, mitä toisella on asiaa? En ala väkisin pölöttämään siksi, että se olisi jotenkin kohteliasta. Minä olen kohtelias ihminen perinteisellä tavalla.
Ei se uskalluksesta ole kiinni. Olen aina hiljainen muiden seurassa, kaikki kyllä huomaavat.
"Uskallan", sehän on minulle kaikkein luontevin olomuoto. Mutta erehdypä väärässä seurassa... Mieluummin välttelen sellaisia tilanteita kokonaan.
Olen hiljainen kuuntelija luonteeltani. Yhdestä työpaikasta minut savustettiin pihalle sen vuoksi, että en ollut tarpeeksi äänekäs kahvipöytäkeskusteluissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se taitaa olla itsetunnosta ja sitä kautta uskalluksesta kiinni, että osaa olla kaikenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa ilman että pyrkii määräämään ja kontrolloimaan sitä. Kykenee aidosti kuuntelemaan ja antamaan muille tilaa.
Joillekin hiljaisuus on helpointa ja sellainen ns. viihdyttäminen on työlästä, ja joillekin se että suusta tulee jatkuvasti jotain on mukavaa ja hiljaisuus epämukavaa.
Minusta tuntuu että ne hiljaiset kykenevät usein myös siihen sosialisointiin, ovat vain hitaasti lämpeäviä.
Mutta sosiaaliset eivät aika kykene kuuntelemaan, tai pysähtymään.
En oikeastaan. Olen niin hermostunut, että alan hölöttämään ja sekoilemaan kaikkea outoa. Sitten jälkeenpäin nolottaa.
En tiedä miksi on niin vaikea olla oma itsensä muiden seurassa. Jotenkin ehkä pelkää sitä ettei tule hyväksytyksi sellaisena kuin on. Varmaan tämä johtuu pitkälti kasvatuksesta. Olen hyvin introvertti ja muut perheestäni ovat sosiaalisia ekstroverttejä. Olen aina kokenut olevani jotenkin vääränlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hiljaa jos ei ole mitään sanottavaa.
Minusta ikävämpiä ihmisiä hiljaisia kohtaan ovat ne ihmiset, jotka itsekin olisivat todennäköisesti hiljaisia, mutta pyrkivät peittämään sitä. Mutta toisin kuin jollekin muulle, heille tuo "viihdyttäminen" ei ole luontevaa ja itsessään palkitsevaa, vaan oikeasti raskasta. Sitten he loukkaantuvat ja halveksivat kun joku ei "osallistu tarpeeksi". He ovat kärkkäimmin laskemassa toisten sanomisia ja huomauttelemassa hiljaisuudesta.
Minä olen saattanut erehtyä luulemaan heitä ekstroverteiksi, jotka nauttivat omasta äänestään, ja antanut tilaa keskipisteessä. Mutta alta paljastuukin kunnon epävarma marttyyri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnistuu helposti, kun ei uskalla puhua vieraassa seurassa juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan. Olen niin hermostunut, että alan hölöttämään ja sekoilemaan kaikkea outoa. Sitten jälkeenpäin nolottaa.
En tiedä miksi on niin vaikea olla oma itsensä muiden seurassa. Jotenkin ehkä pelkää sitä ettei tule hyväksytyksi sellaisena kuin on. Varmaan tämä johtuu pitkälti kasvatuksesta. Olen hyvin introvertti ja muut perheestäni ovat sosiaalisia ekstroverttejä. Olen aina kokenut olevani jotenkin vääränlainen.
Pelkosi ei ole aiheetonta, ikävä kyllä. Olin kerran työyhteisössä, jossa kaikki olivat monin tavoin erilaisia kuin minä. Minusta he olivat ihan ok, minulla ei ollut ongelmia toimia heidän kanssaan ja en vaatinut heiltä mitään. Mutta minulla ei ollut mitään kantaa heidän keskustelunaiheisiinsa, esim urheiluun tai autoihin. Minut laitettiin pihalle koeajan lopussa. Olin aiemmin jo jotenkin onnistunut "kivapuhumaan" itselleni, että minä vain kuvittelen asioita, että ei muita oikeasti kiinnosta miten minä olen. Mutta tuo kyllä todisti kaiken oikeaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen saa olla juuri sellainen kuin on!
Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla. On töykeää ja itsekästä pakottaa tai vaatia muita olemaan tietynlaisia - pakottaa normiin.
Voin olla aivan vaivatta hiljaa jos tahdon vaikka missä seurassa. Monille tulee sitten ikävänä yllätyksenä kun pystynkin pitämään puoleeni ja minun ylitseni ei kävellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ala puhumaan koskaan vain siksi että tuntisin että nyt minun pitää olla sosiaalinen. Mielestäni minun ei tarvitse ryhtyä sellaiseen. Kuitenkin että jäisi vähän kivempi vaikutelma, vähintään sanon yleensä sopivassa yhteydessä pari sanaa, jos ei tilanteessa muuta keskustelua ole syntynyt, että vastapuoli ei väärinymmärrä hiljaisuuttani. Vihaan vaan sellaista tyhjän puhumista jossa ei ole mitään sisältöä.
Olen ujo ja suht hiljainen. Hyvä kysymys tuo, että uskallatteko olla hiljaisia.
Olen huomannut, että joskus pyrin vieraampien ihmisten seurassa sanomaan siellä täällä lyhyitä lauseita pelkästään siksi, etten olisi niin hiljainen. Minulla on taipumus ajatella, että jos olen vain hiljaa, ihmiset pitävät minua omituisena tai että he ajattelevat että olen epäkohtelias tms.
Kun kerran mietin, mikä yhdistää mokauksiani, joita olen jälkeenpäin katunut ja hävennyt, siis typeriä ja ajattelemattomia lauseita joita olen sanonut, tajusin lähes kaikkien niiden olevan em. tilanteissa ja em. syistä sanottuja!
Opin että minun on parempi vain olla hiljaa kuin sanoa jotain pelkästään osallistuakseni keskusteluun. Minulle tämä oli suuri oivallus, vaikka varmaan monille itsestään selvää.
Se tosiaan vaatii uskallusta ja pokkaa, että on vain hiljaa. Eikä asiaa yhtään helpota, että jotkut "rohkaisevat" puhumaan tai vitsailevat toisen hiljaisuudesta, tosin nyt vanhempana (olen n. 40) onneksi en enää ole tuollaisen kohteeksi joutunut.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se taitaa olla itsetunnosta ja sitä kautta uskalluksesta kiinni, että osaa olla kaikenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa ilman että pyrkii määräämään ja kontrolloimaan sitä. Kykenee aidosti kuuntelemaan ja antamaan muille tilaa.
Joillekin hiljaisuus on helpointa ja sellainen ns. viihdyttäminen on työlästä, ja joillekin se että suusta tulee jatkuvasti jotain on mukavaa ja hiljaisuus epämukavaa.
Minusta tuntuu että ne hiljaiset kykenevät usein myös siihen sosialisointiin, ovat vain hitaasti lämpeäviä.
Mutta sosiaaliset eivät aika kykene kuuntelemaan, tai pysähtymään.
Sosiaalisuus on sitä, että osaa ottaa muutkin huomioon. Hiljainen ihminen voi olla sosiaalisempi kuin kälättäjä.
Shhh, ette kai kuullut kun pierasin äskön.
Supattelen yksikseni tosi hiljaisella äänellä.
En kun siitä kuitenkin joku hermostuu ja pahoittaa mielensä. Yritän kohteliaasti kommentoida jotain turhaa silloin tällöin.