Puoliso kutsuu vieraita kylään eikä itse tee mitään!
Alkaa jo ihan tosissaan nyppiä puolison toiminta. En usko että mitenkään ilkeyttään tätä tekee, mutta miten ei vaan tajua...
Esimerkiksi eilisillalle puoliso oli kutsunut viisi vierasta meille kyläilemään. Totta kai oletus on vieraiden tullessa, että koti olisi suunnilleen ok kunnossa ja jotain tarjottavaakin löytyisi.
Kuitenkin itse kotiutui vasta noin puolta tuntia ennen vieraiden tuloa, eli ei siis ehtinyt tehdä kaverina mitään. Minä taas hoidin lapset, koetin kokkailla isolle porukalle, leipoa, siivoilla...
Tänään mies ilmoitti, että on taas pyytänyt meille tiistaiksi porukkaa vieraisille. Tämä on mun työpäivän jälkeen, miehellä taisi olla vapaa. Mutta oletus lienee taas se, että minä hoidan ja hän touhuilee muuta ilmestyen taas paikalle vähän ennen porukan tuloa.
Mitäpä, jos minäkin vain tästä häviäisin johonkin ja kotiutuisin niukin naukin ennen kuin vieraita meille tulee? Asiasta on siis juteltu, mutta mies ei vain muuta toimintaansa. Myöntelee kyllä. Konkreettisesti ei kuitenkaan ole vastaavaan tilanteeseen ennen joutunut. Siis että olisi joutunut huolehtimaan tai viime tingassa keksimään itse, miten asian aikoo ratkaista.
Kotimme on perussiisti eikä kahden lapsen kanssa arkisten sotkujen siivoaminen vaadi suuria. Mies vaan olettaa että aina ennen vieraiden tuloa kuuluu siivota, leipoa, ehkä kokatakin.. Vieraat on mukavia, ja ihan mielelläni leivon, kokkaan ja laitan, mutta ei kai munkaan mikään pitopalvelu tarvi olla?
Kommentit (73)
No, voidaan toki puhua mun "hysteerisyydestä" - tai sitten vain todeta, että eteisen ja keittiön imurointiin ja moppaukseen ei mene kohtuuttomasti aikaa millään. Kaksi lastamme ovat vielä alle kouluikäisiä eikä välttämättä ruokailutilanteet ole aina niin siistejä. Mieluummin nopeaa siivoilen (tai mies siivoaa, jos on meistä se, joka on paikalla), jäljet pois kuin annan olla - kun ne siitä leviäisivät ympäri taloa ja urakka olisi luonnollisesti paljon isompi.
Enkä mä tietenkään kaikkea tee itse tai yksin, mies tosiaan hoitaa myös hommia.
Mutta eipä kai tässä siitä ollutkaan kysymys, että miten hysteerisesti tai ei hysteerisesti meillä siivotaan, vaan siitä, että mies saisi olla paikalla tekemässä oman osansa vieraita kutsuessaan eikä vain skipata hommia minulle.
Tosin sainkin jo neuvoja tässä ketjussa oman toimintani suhteen ja kuten aiemmin kirjoitin, koetan tietyllä tapaa nyt toimia. Voi olla, että mies yllättyy tiistaina - mutta toisaalta varmaan jatkossa helpottaa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ex-miehen kanssa taas aikamoinen mielipide-ero siinä, että mitä tarvitsee tehdä ja laittaa vieraille. Miehen mielestä ei mitään, ja että meidän erinomainen seura riittää, mutta itse olin sitä mieltä, että se on peruskohteliaisuutta, että vieraat tulevat puhtaaseen kotiin ja on jotain tarjoilujakin. Jopa lasten kastejuhlista tokaisi, että mitä täällä nyt muka tarvitsee tehdä.
Kyllä niille vieraille on riitetävä se siisteystaso ja ne tarjoilut, mitä teillä on ihan tavallisesti arkena. Toki ristiäiset ovat perhejuhlia, että niihin voi panostaa hieman enemmän.
Mistäs sinä sen tiedät, mikä se siisteystaso oli arkena. "Ne siivoaa, jotka haluaa, että on siistiä". Ja kaikkihan ei halua.
Aivan. Jos ei vaivaudu pitämään kotiaan kunnossa itsensä takia niin miksi ihmeessä näkisi sitten vieraitten takia vaivaa? AP sanoi aloituksessa että koti oli perussiisti. Todennäköisesti ne vieraatkin ovat tuttavia, joten mitä KSI esittää jotain muuta kuin mitä on?
Jos toinen yrittää pitää perussiistinä, mutta toinen sotkee samaa tahtia, niin tuosta tulee aika mahdoton yhtälö. Jos siisti haluaa, että olisi siistiä myös tai edes silloin, kun vieraat tulevat, mutta se vaatii suunnilleen sen toisen lukitsemisen kaappiin puoleksi päiväksi ennen vieraiden tuloa. Onko sinulla jotain ihan kokemustakin näistä asioista vai aikasiko kuluksi tiedät toisten asiat paremmin?
Meillä perussiisti tarkoittaa tätä:
-Pienten lasten leluja voi olla olkkarissa, jossa mieluiten nyt leikkivät. Ei kuitenkaan röykkiötä, leluja keräillään noin miljoona kertaa päivässä vapaapäivinä ja arkena sitten vähän vähemmän.
-Keittiö ja eteinen imuroidaan pari kertaa päivässä, koska hiekka ja muruset. Molemmat myös pesen pari kertaa päivässä. Pöydän alta imuroin myös aina ruokailujen jälkeen, tarvittaessa pyyhinkin
-Tiskit on aina joko koneessa odottamassa että kone olisi tarpeeksi täynnä, tai viittä vaille puhtaana kaapissa. Ei astiaröykkiöitä.
-Pölyt pyyhitään 3x viikossa, usein tulee pyyhkäistyä joku ikkunakin, ettei olisi sormenjälkiä
-Petivaatteet vaihtuu kerran viikossa, sängyt samalla pyyhitään ja patjat imuroidaan. Tyynyt ja täkit tuuletetaan, toki nekin välillä pestään.
-Vessa pestään joka toinen päivä.
-Viikkosiivouksessa matot tuuletetaan ja tampataan pihalla, tarpeen mukaan kevyempiä mattoja myös pestään sitä mukaa kun näyttää siltä
-Viikkosiivouksessa myös muut lattiat imuroidaan ja pestään, pölyt pyyhitään. Yks näistä viikon kolmesta pölynpyyhkimisestä siis ajoittuu tähän viikkosiivoukseen
-Kerran parissa kuukaudessa vaihdan verhot, tai otan ne pois, pesen, kuivattelen, silitän ja laitan takaisin paikoilleen.
-Sauna imuroidaan kerran viikossa, pesuhuoneen pesen kerran kahdessa viikossa kunnolla. Khh tulee siivottua kerran viikossa
-Pihalla nurmikko pidetään lyhyenä, kukkapenkit siistinä, lelut keräillään leikkien jälkeen omille paikoilleen.
... Eli en väittäisi et meillä ainakaan siitä olisi kysymys että ketään tarvitsisi lukita kaappiin tai että mitään ei tehtäisi.
-ap
Tämä on pakko olla provo. Miksi ihmeessä kukaan vaivautuisi tällaiseen. Terapian paikka jos tämä ei ole provo.
Ap tule pliiiiis päivittämään tiistain jälkeen miten kävi! Älä välitä noista jotka valittavat siivousrutiineistasi, ei ne ole tässä se pointti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin typerä en olisi, että katselisin noin ikävää puolisoa. Syytä itseäsi äläkä valita.
Kyllä mieheltä kaikki muut hommat hoituu ihan oma-aloitteisesti mutta tätä vieraskuviota hän ei vain tunnu tajuavan. Tiedä sitten, mistä johtuu.
-ap
Se johtuu siitä että olet suostunut tuohon järjästelyyn niin monesti, että mies on tottunut siihen. Nyt olisimhyvä hetki sanoa ihan selvästi ja kiertelemättä, että sitten ensi tiistaina et ole vastuussa siivoamisesta etkä ruokapuolesta. Ja sitten et todellakaan ala paniikissa kokkaamaan, jos mies ei itse hoida hommia ajoissa.
Riittääkö neuvoksi: Miksi ette sovi, että ENSIN keskustellaan asiasta YHDESSÄ jos ja kun vieraita kutsutaan. Voi myös esittää kielteisen kannan vieraiden kutsumisesta.
Senjälkeen keskustellaan ja sovitaan YHDESSÄ mitä vieraille tarjotaan ja kuka sen hoitaa.
Siivouspuoli on paremmassa kuin kunnossa, siitä eitarvitse keskustella vaan todetaan YHDESSÄ, että ei tarvitse sen kummemmin siivota.
Jos jompikumpi SILTI haluaa siivota hän myös sen (kertomasi perusteella turhan) homman sitten mukisematta hoitaa.
Keskustelua ja neuvottelua, ei sen ihmeempää.
Suosittelen myös neuvottelua. Sanot että nyt riittää, eikä jatkossa enää oleta että siivous ja tarjoilut hoituvat. Jos on vessanpytty paskaraidoissa eikä mitään tarjottavaa, niin itsepä itsensä häpäisee.
Jos vieraat olisivat myös itselleni tuttuja, saattaisin jopa olla yhteydessä ja varoittaa etukäteen että huusholli voi repsottaa ja tarjoiluja ei ehkä ole, kun isäntä on nyt vastuussa ja sinulla on viimetippaan asti muuta.
Minä olen monta tällaista keskustelua joutunut kotona käymään. Olen sanonut että itsepä itsensä häpäisee, jos olettaa kovasti asioiden hoituvan itsestään. Roskis ei mene itsestään. vaatemykkyrät eivät katoa itsestään. Paskapönttö ei sekään puhdistu itsestään. Jääkaappii ei tule safkaa itsestään.
En oikein ymmärrä miksi oikeastaan vieraille, jotka tulevat viikolla, sen kummemmin täytyy kokata? Voi ostaa jotain valmiina.
Käytte töissä ja olette lapsiperhe?
Täytyyhän vieraiden myös itse ymmärtää, että siihen ei kaivata mitään kurmeeaterioita kokattavaksi.
Vai onko tämä vieraiden kutsuminen, kokkaaminen jne. samaa täydellisyydentavoittelua kuin tuo siivous?
Ei kaiken tarvitse olla täydellisesti hiottua aina, rentous ja mukava yhdessäolo on paljon mukavampaa kuin se, että kaikki on tipop.
Tuo siivouksen kuvaus oli sen verran pakkoneuroottinen, että vei vähän pohjaa kaikelta muulta. Miksi ihmeessä tuollaisessa kodissa pitäisi siivota vieraita varten? Ja normaalissa perheessä niille vieraillekin riittää kaupan keksit ja kakut, miksi pitää leipoa?
Mutta alkuperäiseen kysymykseen, et vaan tee mitään, vaan sanot miehelle, että tekee itse. Etkä neuvo, vaadi, tai puutu yhtään mitenkään etukäteen tai jälkikäteen. Ja toimit aina jatkossakin niin. Jos mies kutsuu, sinä et sekaannu mitenkään.
Ap täällä.
Maanantaina ilmoitin miehelle, että olen menossa lasten kanssa uimaan heti töiden jälkeen ja tullaan sieltä takaisin iltapuolella, vähän ennen kuin vieraat saapuu. Sanoin myös, että mies saa nyt kunnian vastata tarjoiluista ja siivoilusta. Mies kuittasi tämän sanomalla, että okei...
No, tiistai tuli. Tein niin kuin suunnittelin, ja vein lapset rannalle. Oltiin siellä reilut pari tuntia, jonka jälkeen ajelin kotiin (pakko myöntää, että kävin hakemassa mehua.)
Kotona mies oli kireänä. Oli imuroinut ja suoristellut mattoja, mutta kyseli sitten äkeänä että tarviiko tehdä muuta kun ei kerkeä kun säkään et voinut tulla kotiin yhtään aikaisemmin. Tokaisin, että niin - täällähän on ihan normaali lapsiperheen siivo ja voitkin nyt miettiä, miltä musta tuntuu kun itse joka kerran olet ihan toisaalla ja odotat että täällä on kaikki hammasharjalla hinkattua ja pöydässä vielä tuoretta, itse leivottua hyväskää. Mies ei sanonut tähän mitään, mutta alkoi sitten panikoida, että mitä niille vieraille edes tarjotaan, kun ei ole leivittukaan mitään? Ehdotin miehelle, että voi ruveta leipomaan... Tai sitten käydä hakemassa kaupasta jotakin, niin jospa minä sillä aikaa vaikka lataan kahvinkeittimen. Mies lähti kauppaan, toi sieltä keksejä, munkkipussin sekä jäätelöä.
Vieraiden kanssa meni hyvin. Kukaan ei kuollut, vaikka en ollut leiponut ja siivoaminenkin oli tapahtunut lähinnä pienellä ylläpitoimuroinnilla.
Miehen kanssa juteltiin illalla. Sanoi miettineensä illan aikana useampaan kertaan, ettei varmaan ole ollut ihan reilu jättäessään hommat minulle - mulla kun usein on menossa mukana myös lapset, miehellä taas ei ollut, ja silti häntä oli ahdistunut.
Saatiin sitten siltä pohjalta ihan nätisti juteltua asiasta ja sovittiin, että vaikka kuinka tiedossa olisi että kalenterissa ei ole mitään, niin silti kysytään toiselta, onko okei jos Niemiset tulis meille perjantaina. Ja että tehdään asiat yhdessä sikäli kun se on mahdollista. Että siivoillaan yhdessä ym. Tai että jos mies kerran haluaa että leivon, niin voin kyllä leipoa, mutta mies ottaa sitten hoitaakseen jonkin toisen asian. Jos ei muuta, niin tekee sitten yhdessä sillä aikaa lasten kanssa jotakin, niin mun leipominen sujuu vähän vauhdikkaammin.
Mies puhui myös siitä, että kotonaan äiti aina siivosi kaiken lattiasta kattoon ennen vieraiden tuloa vaikka kuinka olisi vasta siivottu ja sinänsä puhdas ja siisti koti. Ja mietti, että kai se tapa tulee sieltä. Mutta mietti myös, että ei sellainen oikeasti ole edes tässä tarpeen, kun alkaa järjellä ajattelemaan ja että ollaanhan me itsekin vierailtu jopa oikeasti likaisissa kodeissa joissa ei todellakaan ole siivottu ennen meidän tuloa. Hassua, että huomasi tämän nyt vasta, mutta hyvä, että hoksasi.
Meille on lauantaina taas tulossa vieraita, toivottavasti mies muistaa, mitä on sovittu :)
Hyvä, kun saitte asiat sovittua.
Meillä mies siivoaa, laittaa ruokaa ja leipoo paljon enemmän kuin minä, ihan normaalissa arjessa. Itse olen enemmän haaveilija ja olen ammatiltanikin taiteilija, ja vietän aika paljon aikaa työhuoneellani, joka on täysi kaaos. Vieraita meillä käy harvoin, sillä rahatilanteemme on melko heikko. Ei vain ole varaa tarjoilla toisille ruokaa, kun täytyy koko ajan laskea ihan arkiruoankin maksamista tarkkaan. Joskus olemme kutsuneet vieraita niin, että on ollut nyyttärit - vaikka se aikuisille onkin ehkä jonkun mielestä hieman outoa. Ystävämme kuitenkin ymmärtävät, ja osalla on yhtä tiukkaa rahojen kanssa kuin meillä. On vain kiva kokoontua yhteen ja syödä useita eri ruokalajeja, kun jokainen tuo jotain kaikille jaettavaksi.
Nyt mieheni on viikon matkalla. Aion siivota kotona ja leipoa jotain. Ihan vain kivana yllätyksenä hänelle.
Hahah. Mä pesen lattiat noin kolmen vuoden välein. Hyvin tuntuu riittävän pelkkä imurointi silloin tällöin, ja tosi harvoin ollaan sairaana, jos nyt joku siitä tulee pätemään.
Kaksi kertaa päivässä... huh huh.