Ystävä on tyytymätön yhteydenpitoon.

Kaverini on nyt muutaman kerran valittanut siitä etten ota yhteyttä tarpeeksi usein. Ilmeisesti kokee olevansa ainut osapuoli joka pitää yhteyttä. Omasta mielestäni hän vain ehtii ensin. Nähdään suunnilleen kerran kuukaudessa ja rytmi on ollut sama n. kuuden vuoden ajan. Itselleni se on sopinut hyvin eikä haittaisi, vaikka nähtäisiin harvemminkin. Eihän kumpikaan ole mihinkään katoamassa. Minulla ei ole samanlaista tarvetta olla koko ajan seurassa. Viihdyn hyvin itsekseni ja tarvitsen aikaa palautua sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Myös työni verottaa paljon sosiaalista puoltani. Olen aina ollut hiljaista sorttia ja kuuntelen muita mielummin. Ystäväni tietää tämän tai ainakin luulin niin. Nyt on kuulemma odottanut viikon ajan puhelimen ääressä, että ottaisin yhteyttä. Ennen tätä tilannetta olimme nähneet ohimennen ja hän mainitsi, että pystyisi seuraavalla viikolla näkemään, ei vain ollut varma päivästä. Sanoin, että ilmoittaa sitten kun tietää, minulle päivällä ei ollut väliä. Loppuviikosta havahduin, että hänestä ei ole mitään kuulunut. Ja nyt siis kun itse otin yhteyttä ja kyselin, että ei vissiin ollut aikaa nähdäkään, niin hän vain totesi, että juu, tuli jotain muuta. Ei siinä mitään, esteitä tulee välillä, mutta huomasin ettei kaikki ole kohdallaan. Ja nyt tavatessamme sain siis kuulla kuinka hän vain odotti ja odotti. Yleensä hän on ollut se kenellä kiireitä riittää ja näkee samana päivänä muitakin, kun taas itselläni on harvoin mitään sovittuna eikä työajatkaan tapaamisia rajoita. Hänellä riittää kyllä seuraa muistakin, monesti viestittelee muille tai puhuu puhelimessa tapaamistemme aikana. Mieskin hänellä on. Itselläni ei hirveästi ole perheen ulkopuolisia kontakteja, oikeastaan hän on ainut " oma kaveri". Mieheni kavereita ja heidän puolisoitaan tietenkin joskus nähdään. Itse en jaksaisi tälläistä ihme draamaa enää ollenkaan. Luulin tosiaan, että näin monen vuoden jälkeen ei tälläisesta tarvitsisi enää keskustella. Emmekä ole olleet lähelläkään teini-ikää vuosiin. Itseäni ahdistaa tuollaiset vaatimukset. Eikö ystävyydessä ole kyse siitä, että tavataan kun halutaan, eikä vain itkien odotella toisen ottavan yhteyttä? Eihän se tapaamisten harvuus tarkoita sitä etteikö kiinnostaisi mitä toiselle kuuluu tai ettei välitä tästä. Haluavatko tuon tyyppiset ihmiset vain huomiota? Onko heille pääasiana se, että pääsee kertomaan omat asiansa ja juorunsa mahdollisimman monelle? Kiinnostaako heitä ollenkaan toisen elämä ja asiat vai onko heidän huomio aina heissä itsessään? Vai haluavatko he vain hyväksyntää ja sitä että joku kaipaa heitä? Ihan siis yleisellä tasolla kyselen. Löytyykö samankaltaisia kokemuksia? Tai vain muita ajatuksia asiaan liittyen?