Mies haluaa vauvan, itse epäröin. Mitä jos vain jättäisin ehkäisyn pois?

Miten ihmeessä te sovitte, että "nyt tehdään lapsi"? Itse keksin nytkin - olen aina keksinyt - kymmeniä syitä, miksi pientä lasta ei tähän tilanteeseen tulisi tehdä.
Nyt ei siis ole kyse siitä, että olisimme pienituloisia, opiskelijoita, tms. Olemme molemmat vakituisessa työpaikassa, jossa etenemismahdollisuuksia. Järkevä asuntolaina. Säännölliset tulot. No, taloutemme on kestävä. Suhde on kestävällä pohjalla ja olemme menossa naimisiinkin. Yhteisiä vuosia takana kahdeksan. Rakastamme ja kunnioitamme toinen toistamme.

Olen itse 33-vuotias, mies 30-vuotias. Miehellä edellisestä suhteesta tyttö ja minulla edellisestä suhteesta poika. Alkuvuosien hankaluuksien jälkeen meillä menee oikeasti hyvin. Olemme muotoutuneet perheeksi ja meillä on entisiimme suht hyvät välitkin, eikä mitään suurempia ongelmia.
Koen, että olen nyt saanut aikalailla kaiken, enkä tarvitse mitään lisää. Poikani on jo niin iso, että ei tarvitse äitiä aivan kaikessa (olen siis lähivanhempi) ja aikaa itselleni alkaa olla enemmän. Voin lähteä iltaisin vaikka kaupassa käymään ja lapsi jää tyytyväisenä omiin hommiinsa siksi aikaa. Voin olla ylitöissä puolituntia sen aiheuttamatta mitään katastrofia suuntaan taikka toiseen. Olen alkanut taas harrastamaankin. Tekemään omia juttuja. Kuitenkin niissä rajoissa, että lapseni ei niistä "kärsi", vaan lapsenehdoilla olen mennyt täysin.

Olen aina halunnut kaksi lasta, ehkä kolme. Mutta koska elämä on heitellyt suuntaan ja toiseen, ja lapseni hoidin hyvin yksin liki synnäriltä asti, olen vähän traumatisoitunut (synnytyskin oli todella vaikea, enkä alatiesyynnytykseen enää suostuisi). Suhteemme alussa tulin vahingossa raskaaksi ja abortti oli ainoa vaihtoehto. En ole sitä katunut missään vaiheessa. Olen pikkuhiljaa hyväksynyt tosiasian, että en "saa" enempää lapsia ja lopullisesti hyväksynyt, että näin on hyvä. Miehenikin on aina ollut vähän kahden vaiheilla, että haluaisiko, ehkä, ehkä ei, myöhemmin, ehkä... No ne pienet keskustelut usein jäivät ja annettiin olla. Tämäkin oli yksi syy, miksi vähän kuin tyydyin siihen hyväksyntään, että lisää lapsia ei tule - en halua lasta hoitaa enää 100 % yksin, vaan toisen pitäisi olla siinä täysillä mukana myös.

Kunnes nyt mieheni sanoi, että haluaisi lapsen. Läväytti sen tuosta noin vain yksi ilta. Menin pieneen paniikkiin. Asiasta keskusteltiin heti, ihan pienesti, että mitä se tarkoittaisi tässä vaiheessa (uusi asunto, jne). Se jäi siihen, eikä siitä enää keskusteltu. Mies kuitenkin tuntui jäävän sille mielelle, että haluaisi yhden lapsen vielä. On vielä jotenkin omistautuneempi nyt lähiaikoina ollut näille kahdelle jo olemassa olevalle lapselle.
Ja minä aloin epäröimään, että mitä jos sittenkin...

En vain ole ollut koskaan sitä tyyppiä, että tekemällä tehdään se lapsi, odotetaan ja toivotaan. Edellinen sai alkunsa sillä, että en voinut käyttää hormonaalista ehkäisyä ja kerran sitten se kondomi jäi pois. Vahinko sitten kävi ja yhdessä tehtiin se päätös, että no pidetään. Olen siis siinä mielessä aina ollut sellainen heittäytyjäluonne, että otetaan vastaan, mitä eteen tulee - vaikka sitten näin vahingossa.
Pitäisikö siis vain se ehkäisy jättää pois niin, edes hetkeksi? Miten itse toimisit? Voihan olla, että ensimmäisen parin viikon aikana iskee ahdistus, että tämä ei ollut sitä, mitä oikeasti haluan - tai sitten se, että tuleekin se ajatus, että tämä on just sitä, mitä mä haluan...
Kamalan vaikeeta. Ja kamalan pitkä teksti!