Epätoivo aikuisen tyttären puolesta. Ei käy töissä, asunto kuin sikolätti, koiraansa ei lenkitä, tyttö itse kuin ojasta kämpinyt...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan silti masennusta, ja aika vakavaa sellaista. Toivottavasti saat hyviä vastauksia, itselläni ei ole muuta kuin, että vie se eläinparka mennessäsi luoksesi. Sano mikä tahansa tekosyy, vaikka, että sua pelottaa kävellä iltaisin ilman koiraa tms.

Eli koira pelastetaan mutta tyttö jätetään oman onnensa varaan.

Tyttöhän piti jo äidilleen viikon mykkäkoulun, kun äiti ehdotti, että tyttö kävisi puhumassa jossain asioistaan. Koira on helppo pelastaa tästä tilanteesta, tytön kanssa joudutaan tekemään paljon enemmän töitä. Se, että ihmiset kehottavat viemään eläimen pois, ei tarkoita, että he sanoisivat samalla, että tyttö selvitköön yksinään. 

Miten kukaan voi edes käsittää asian noin? Millainen ihminen olettaa että eläimet jätetään kärsimään vain siksi että se olisi jollekin latvakakkoselle signaali hänen arvokkuudestaan eläimiin nähden.

En voi ymmärtää.

Normaali ja eläinrakas ihminen menee eläinten edelle jos pitäisi tulipalosta pelastaa (vain toisen voisi pelastaa teoreettisessa ajatuskokeessa)

Eläimiä vihaava ja niitä pieksävä ja kiduttava "ihminen" on aina kaikissa tapauksissa kaikkien eläinten alapuolella.

Ihminen joka sairauden vuoksi ei kykene eläimistään huolta pitämään, tarvitsee apua, mutta häntä ei voi tietenkään pakottaa. Eläin pitää ottaa häneltä pois.

Jos kokee että on paska kaikessa ja tulevaisuus näyttää myös paskalle niin siinä kohtaa ei kiinnosta edes yrittää. Hänen pitää itse huomata että hän onkin oikeastaan kykenevä tekemään asioita. Tiedän siitä että olen itse ollut samanlainen.

Anteeksi ap, mutta mulle herkkänä ihmisenä sun tekstistä huokui läpi se, ettet hyväksynyt tytärtäsi teininä etkä hyväksy häntä nyt vaan odottelet koska hän muuttuisi "normaaliksi".

En hyväksy tuota koiran laiminlyömistä ja varmasti tyttäresi tarvitsee apua, mutta voi olla että hän "terveenäkin" ottaisi naaman täyteen metallia ja ajaisi päänsä ja tapailisi jotain elämäntapaintiaaneja joita et hyväksyisi. Minusta voisit alkaa työstämään ajatusta siitä että tyttäresi olisi rakas ja ihana vaikka tekisi ratkaisuja joita et hyväksy, kunhan hän itse pysyisi jokseenkin terveenä ja olisi itse innoissaan niistä valinnoista ja elämäntyylistään.

Sun käyttämät termit tuntuu halventavilta ja jos oma vanhempani puhuisi noin, kokisin itseni hylätyksi.

Voimia sinulle kuitenkin vaikeaan tilanteeseen ja ihanaa että haluat auttaa tytärtäsi. Kirjoituksella halusin tuoda toista näkökulmaa, en lannistaa tai arvostella.

🕷️🕸️

Mun miehen tyttärellä sama tilanne, 22 vuotias. Mitään ei voi tehdä, kun tytär ei suostu mihinkään ehdotuksiin, että menisi lääkäriin tms. Kaksi kissaa sentään suostui antamaan pois, kun eli niiden jätösten keskellä. Kun tämä henkilö ei ole itselleen tai muille vaaraksi, eikä näe itse elämässään mitään vikaa, ei voi tehdä mitään, vaikka selvästi on kyseessä masennus tms. Mummonsa käy siellä siivoamassa (miehen äiti) ja ostaa ruokakasseja. Tyttö käyttää omat rahansa joihinkin peleihin, eli sen työmarkkinatuen. Pelaa yöt ja nukkuu päivät, tilaa pizzoja puhelinlaskuun ja laskun maksaa mieheni. 

Olin reipas lapsi ja teininä kaikki muuttui.

Teininä minulla todettiin matala hemoglobiini. Söin hetken lisärautaa ja sen jälkeen hemoglobiini on ollut yli 140. Ongelmat jatkuivat. Alakulo ja saamattomuus vaivasi.

Nyt jälkeenpäin katsottuna syy on ferritiinissä, raudanpuutteessa. Syön nykyään ramavit tai ferroforte ravintolisää, maksamakkaraa ja maksalaatikkoa puolukkahillolla, että saisin tuon arvon pysymään jossain hyvissä rajoissa. En ole nyt mittauttanut arvoa, mutta toimintakykyni on huomattavasti parempi, joten uskon niistä olevan apua. 

Se koira täytyis kyllä saada pois sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Sanoitko siis tytölle vain, että hakeutuisi hoitoon? Ja osoitat olevasi huolissasi niin, että hoet olevasti huolissasi? Miten se tyttösi noiden perusteella osaa hakeutua minnekään hoitoon? Tai miten tietää mitä oikeasti pitäisi tehdä?

Käsittääkseni parikymppiset käyttää nettiä aika näppärästi, joten aika helposti löytyy apua jos haluaa sitä. 

-Ohis

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi ap, mutta mulle herkkänä ihmisenä sun tekstistä huokui läpi se, ettet hyväksynyt tytärtäsi teininä etkä hyväksy häntä nyt vaan odottelet koska hän muuttuisi "normaaliksi".

En hyväksy tuota koiran laiminlyömistä ja varmasti tyttäresi tarvitsee apua, mutta voi olla että hän "terveenäkin" ottaisi naaman täyteen metallia ja ajaisi päänsä ja tapailisi jotain elämäntapaintiaaneja joita et hyväksyisi. Minusta voisit alkaa työstämään ajatusta siitä että tyttäresi olisi rakas ja ihana vaikka tekisi ratkaisuja joita et hyväksy, kunhan hän itse pysyisi jokseenkin terveenä ja olisi itse innoissaan niistä valinnoista ja elämäntyylistään.

Sun käyttämät termit tuntuu halventavilta ja jos oma vanhempani puhuisi noin, kokisin itseni hylätyksi.

Voimia sinulle kuitenkin vaikeaan tilanteeseen ja ihanaa että haluat auttaa tytärtäsi. Kirjoituksella halusin tuoda toista näkökulmaa, en lannistaa tai arvostella.

Minusta kyse ei ollut siitä, etteikö äiti hyväksyisi esim. tyttärensä kasvoihin metallia. Sain pikemminkin sen vaikutelman, että äiti ei näe lapsessaan iloa ja elämänhalua ja uskoi metallin ja muun olevan merkkejä pahasta olosta, ei niinkään itseilmaisusta. Yleensä äidit tuntevat lapsensa aika hyvin, joten äiti voi hyvinkin olla oikeassa. Kaikki äidin kuvauksessa kertoi ihmisestä, jolla ei ole elämässään unelmia eikä iloa. En ihmettele, että äiti on hädissään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surettaa, että täällä ollaan ekana huolissaan siitä koirasta, enemmän kuin ihmisestä...

Aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. Koira ei pääse asunnosta pois eikä löydä yksin uutta hoitajaa tai huolehtijaa, jos masentunut laiminlyö ulkoilun ja jopa ruokkimisen.

 

Ja äitinsä oli vastuussa tyttärestään kun hän oli teini, mutta ei hoitanut hommaansa vaan laiminlöi lastaan.

Vaikka äiti olisi kuinka rakastava ja "täydellinen", elämässä saattaa tulla muita kolhuja, jotka myötävaikuttavat masennukseen. Melko lyhytnäköistä syyllistää äitiä.

Millainen ystäväpiiri tytöllä on? Onko mahdollisesti muitakin päihteitä kuvioissa? Harrastuksia?

Joillekin itsenäistyminen ja vastuunotto vie aikansa, nykypäivän tukijärjestelmä ei sitä ainakaan helpota

Öh, etkö sä yhtään miettinyt miksi se teininä muuttui noin, haloo ei ole normaalia teini ikää, häntä varmaan kiusattiin koulussa pahasti tms. Mikset yrittänyt auttaa silloin

Itse olen aikalailla samanlainen mutta jo 27-vuotias. Koko aikuisikä on kuitenkin mennyt penkin alle. Apua olen hakenut enemmän kuin kerran, mutta se vaatii tosi paljon energiaa ja motivaatiota ja kun aina motivaatio ei riitä suihkussa käymiseen tai syömiseen, niin voi vain arvata mitä sellaisen hoidon kanssa tapahtuu jossa vaaditaan säännöllistä läsnäoloa paikassa A ja B + lääkärissä ramppaamista lääkkeiden vuoksi. Ei sitä vaan jaksa. Sen avun pitäisi just ulottua siihen normi arkeenkin. Tällä hetkellä tekemättömät asiat vain kasaantuu laskuista kotitöihin jolloin urakka näyttää koko ajan isommalta. Avun hakeminenkin on yksi työ lisää siihen. Pelaan päivät nettipelejä enkä usko tulevaisuuteen. Omat ongelmani alkoivat vinoutuneista perheolosuhteista ja aikuisiällä ei ole tullut korjaavia kokemuksia - päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi ap, mutta mulle herkkänä ihmisenä sun tekstistä huokui läpi se, ettet hyväksynyt tytärtäsi teininä etkä hyväksy häntä nyt vaan odottelet koska hän muuttuisi "normaaliksi".

En hyväksy tuota koiran laiminlyömistä ja varmasti tyttäresi tarvitsee apua, mutta voi olla että hän "terveenäkin" ottaisi naaman täyteen metallia ja ajaisi päänsä ja tapailisi jotain elämäntapaintiaaneja joita et hyväksyisi. Minusta voisit alkaa työstämään ajatusta siitä että tyttäresi olisi rakas ja ihana vaikka tekisi ratkaisuja joita et hyväksy, kunhan hän itse pysyisi jokseenkin terveenä ja olisi itse innoissaan niistä valinnoista ja elämäntyylistään.

Sun käyttämät termit tuntuu halventavilta ja jos oma vanhempani puhuisi noin, kokisin itseni hylätyksi.

Voimia sinulle kuitenkin vaikeaan tilanteeseen ja ihanaa että haluat auttaa tytärtäsi. Kirjoituksella halusin tuoda toista näkökulmaa, en lannistaa tai arvostella.

Minusta kyse ei ollut siitä, etteikö äiti hyväksyisi esim. tyttärensä kasvoihin metallia. Sain pikemminkin sen vaikutelman, että äiti ei näe lapsessaan iloa ja elämänhalua ja uskoi metallin ja muun olevan merkkejä pahasta olosta, ei niinkään itseilmaisusta. Yleensä äidit tuntevat lapsensa aika hyvin, joten äiti voi hyvinkin olla oikeassa. Kaikki äidin kuvauksessa kertoi ihmisestä, jolla ei ole elämässään unelmia eikä iloa. En ihmettele, että äiti on hädissään. 

Joo ehdottomasti olen samaa mieltä siitä että nyt ei kaikki ole kunnossa hänen tyttärellään. Olen vaan itse ollut sellainen vähän omalaatuinen nuori ja nyt yli 30-vuotias aikuinen jolla on asiat hyvin, mutta muistan sen kun vanhemmat kipuili mm. sen suhteen millaista musiikkia kuuntelin, miten pukeuduin ym. ja haaveili nostalgisesti siitä miten pienenä olin niin söpö ym. Tätä on vaikea selittää enkä halua vähätellä yhtään ap:n huolta. Mutta voi olla että jos hänen tyttärensä on muutenkin sellainen maailmantuskaa kokeva, ei hän terveenäkään ole täysin normaalin oloinen.

Tietääkö ap mistä tytär haaveili tai haaveilee elämässään ja onko asioita joihin häntä voisi kannustaa? Voisitko kysyä häneltä itseltään tuomitsematta ja keskeyttämättä miten hän kokee elämänsä nyt ja mitä hän haluaa?

Tyttäresi tarvitsee apua. Vie vaikka väkisin lääkärin vastaanotolle, tyttäresi on sairaudentunnoton. Ole mukana vastaanotolla ja kerro tilanteesta, ota vaikka kuvia asunnosta todistukseksi.

Voisiko tyttäresi muuttaa asumaan takaisin lapsuudenkotiinsa? 

Vierailija kirjoitti:

Öh, etkö sä yhtään miettinyt miksi se teininä muuttui noin, haloo ei ole normaalia teini ikää, häntä varmaan kiusattiin koulussa pahasti tms. Mikset yrittänyt auttaa silloin

Ja miksi ei halua vieläkään auttaa ITSE. Olemalla se vanhempi, joka olisi pitänyt olla jo vuosia sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öh, etkö sä yhtään miettinyt miksi se teininä muuttui noin, haloo ei ole normaalia teini ikää, häntä varmaan kiusattiin koulussa pahasti tms. Mikset yrittänyt auttaa silloin

Ja miksi ei halua vieläkään auttaa ITSE. Olemalla se vanhempi, joka olisi pitänyt olla jo vuosia sitten.

Jos äiti ei ole ammatiltaan mielenterveyshoitaja (tai vastaava), niin miten hän osaisi tässä enää auttaa? Tyttö on sössinyt elämänsä ihan itse ja nyt on ammattiavun paikka. Vanhepien kasvatusvastuu päättyy täysi-ikäisyyteen eikä sen jälkeen tarvitse enää aikuisia jälkeläisiä paapoa eikä murehtia itseään hautaan, jos lapsella ei menekään elämä kuin elokuvissa. Jokaisella on omatkin ongelmansa ja haasteensa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öh, etkö sä yhtään miettinyt miksi se teininä muuttui noin, haloo ei ole normaalia teini ikää, häntä varmaan kiusattiin koulussa pahasti tms. Mikset yrittänyt auttaa silloin

Ja miksi ei halua vieläkään auttaa ITSE. Olemalla se vanhempi, joka olisi pitänyt olla jo vuosia sitten.

Jos äiti ei ole ammatiltaan mielenterveyshoitaja (tai vastaava), niin miten hän osaisi tässä enää auttaa? Tyttö on sössinyt elämänsä ihan itse ja nyt on ammattiavun paikka. Vanhepien kasvatusvastuu päättyy täysi-ikäisyyteen eikä sen jälkeen tarvitse enää aikuisia jälkeläisiä paapoa eikä murehtia itseään hautaan, jos lapsella ei menekään elämä kuin elokuvissa. Jokaisella on omatkin ongelmansa ja haasteensa elämässä.

En ota kantaa mihinkään jo sanottuun, mutta yleensä siinä täysi-iän kynnyksellä nähdään onko se kasvatus onnistunut vai ei. Mistäs muualta? Vaikea kuvitella että kasvatusta voi kutsua onnistuneeksi, mutta kaveri muuten vain pilaa elämänsä koska jokin sisäinen itse aiheutettu vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öh, etkö sä yhtään miettinyt miksi se teininä muuttui noin, haloo ei ole normaalia teini ikää, häntä varmaan kiusattiin koulussa pahasti tms. Mikset yrittänyt auttaa silloin

Ja miksi ei halua vieläkään auttaa ITSE. Olemalla se vanhempi, joka olisi pitänyt olla jo vuosia sitten.

Jos äiti ei ole ammatiltaan mielenterveyshoitaja (tai vastaava), niin miten hän osaisi tässä enää auttaa? Tyttö on sössinyt elämänsä ihan itse ja nyt on ammattiavun paikka. Vanhepien kasvatusvastuu päättyy täysi-ikäisyyteen eikä sen jälkeen tarvitse enää aikuisia jälkeläisiä paapoa eikä murehtia itseään hautaan, jos lapsella ei menekään elämä kuin elokuvissa. Jokaisella on omatkin ongelmansa ja haasteensa elämässä.

En ota kantaa mihinkään jo sanottuun, mutta yleensä siinä täysi-iän kynnyksellä nähdään onko se kasvatus onnistunut vai ei. Mistäs muualta? Vaikea kuvitella että kasvatusta voi kutsua onnistuneeksi, mutta kaveri muuten vain pilaa elämänsä koska jokin sisäinen itse aiheutettu vika.

Ei liity tähän tapaukseen mitenkään, mutta yleensä lasten suhteen vanhemmat tuntuvat ottavan vähän liian suuren kunnian itselleen jos lapsi tekee fiksuja valintoja ja liian suuren syyllisyyden harteilleen, jos lapsi tekee vähemmän fiksuja valintoja. Lapsi on kuitenkin ihminen, jolla on oma tahto, omat ajatukset ja oma persoona. Hän ei ole mikään tabula rasa, johon vanhemmat voivat ohjelmoida ihan mielensä mukaan taitoja, tietoja, mielipiteitä, tavoitteita ja arvoja.