Hain omaa työpaikkaani enkä päässyt edes jatkokierrokselle haastateluissa
Hain omaa työpaikkaani enkä päässyt haastatteluissa edes toiselle kierrokselle ryhmähaastatteluista. Asia ilmoitettiin automaattisella viestillä, enkä kysellyt asiasta sitten sen enempää. Sain kuitenkin jatkaa samoissa tehtävissä samalla työnantajalla, mutta en juuri tuossa kyseisessä työssä. On jäänyt vaivaamaan, että pitäisikö tuosta tehdä jotain johtopäätöksiä? En mitenkään olettanut, että juuri minut valittaisiin siihen, mutta on silti jäänyt vaivaamaan mieltä, kun en päässyt edes jatkokierrokselle. Pitääkö tuosta tehdä jotain päätelmiä? Olenko jotenkin epäonnistunut tai huono työntekijä vai missä on vika?
Kommentit (84)
Pakko olla trolli, koska jos joudut hakemaan omaa työtäsi uudestaan eikä sinua valita niin se on sama kuin potkut koko firmasta. Oman työpaikan säännöllinen hakeminen on ihan yleistä Ruotsissa, pidetään työntekijät nöyränä ja hiljaa. En ole kyllä kuullut sen rantautumisesta Suomeen, koska meillä on erilainen työlainsäädäntö kuin Ruotsissa.
Epävarma esimies valitsee aina jonkun "kauniin ja rohkean" talon ulkopuolelta. Hajoitetaan ja hallitaan.
Opetusalalla olen tähän kuvioon törmännyt useamman kerran. Kokenut ja pidetty ei saa paikkaa talon sisältä. Palkataan mielummin nuorempi ja kokemattomampi (=nöyrempi) talon ulkopuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on kunta, mutta sen tarkemmin en halua kertoa. Alan koulutus on. Tuosta tapahtumasta on sen verran aikaa, etten kehtaisi enää kysyä. En ole saanut kehityskeskusteluissa mitään radikaalia palautetta tai kehittämisen kohteita. Sen takia olen luullut olevani tavallisen hyvä työntekijä. En luule enää.
Ap
Jos kyseessä on kunta, siellä on saattanut olla hakijoita, jotka menevät sinun ohitsesi kelpoisuusvertailussa. Eli jos kelpoisempi ohitetaan ja hän valittaa, haku menee uusiksi. Olen joskus pyytänyt hyviä määräaikaisia hankkimaan lisäkelpoisuuksia. Eivät ole hankkineet, rekry on osunut toiseen ja ihminen on suuttunut. Ne kriteerit ovat kunnissa tosi tiukat. Pitkä työkokemus ei korvaa jotakin puuttuvaa kelpoisuusvaatimusta.
Opetusalallakin aika tuttua. Olin 2 lukuvuotta sijaisena ja lopulta tää ketä sijaistin koko äitiysloman ja vanhempainvapaan päätyi muuttamaan ja erosi. Mua ei edes haastateltu, vaikka rehtori kehotti mua hakeen sitä työtä. Ymmärrän, että todistukset ja kokemus ratkaisee, mutta ois nyt edes näön vuoksi haastatellut, niin olis ollut vähemmän epäpätevä ja paska fiilis. Myöhemmin pyysivät uudestaan sijaiseksi. En mennyt. Onneksi sain viran toisesta koulusta ja täällä oon viihtynyt nyt vakituisena 4 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kunnan hommissa tula raja vastaan ettei määräaikaisuutta ei saa vuodesta toiseen jatkaa määräaikaisena, vaan virka täytyy vakinaistaa. Otahan selvää tuosta onko tuo edes laillista, jos 6-7 vuotta olet tehtävää hoitanut. Tsemppiä!!
Aina ei ole kyse siitä että sijaisuus olisi samassa virassa vaan voi olla vaikka 10 henkilöä jotka tekevät töitä samalla nimikkeellä mutta eri virkanumerolla. Sitten useampi sijainen lomittaa nämä kaikki 10 virkaa, yhteensä sijaisten määräaikaiset kestävät sen 5 vuotta. Mutta ei ole osoittaa mitään yhtä tehtävää jota sijainen olisi tehnyt joten ei voi vakinaistaakaan.
Tuo on jo selvää kikkailua!! Jos olisin 6-7 vuotta määr.aik ollut eikä vakaistamista kuulu, lähtisin liiton kautta asiaa tarkastelemaan. Eihän tuolainen kohtelu ole mistään kotoisin.
Entä sitten jos sijainen on tullut alkaen äitiysvapaan (3 vuotta) sijaiseksi ja äitiyslomalainen saa toisenkin lapsen ja on yhtä soittoa pois 5 vuotta jonka jälkeen palaa takaisin. Mihin virkaan sijainen osoitetaan kun ei ole kuin 1 virka jota sen oma, vakinainen haltija tulee tekemään eikä jatkossa tarvetta sijaiselle ole kuin vuosilomat?
Äitiysloman sijaisuus tai muu selkeä syy on eri asia. Silloin sijaiselle on selvä asia, että sijaisuus kestää tietyn ajan ja loppuu aikanaan. Kunnalla ja hoitoalalla ym. on tyypillistä määräaikaisuuksilla kikkailu ilman mitään selkeää syytä. Meidän työpaikassa noin puolet on vakkareita ja puolet määräaikaisia kuka milläkin perusteella. Kukaan ei sijaista varsinaisesti ketään. Paikkoja ei vaan vakinaisteta. Määräaikaisia kierrätetään yksiköstä toiseen ja työntekijät vaihtuvat jatkuvasti, vaikka pysyvä tarve on. Se on raskasta vakituiselle henkilökunnallekin. Juuri kun saadaan porukka toimimaan hyvin yhteen, niin sijainen siirretään toiseen paikkaan ja tulee uusi sijainen. Kaikki alkaa taas alusta. Ei ole kenenkään edun mukaista.
Monessa kunnassa on säästämisen vuoksi rekrykielto. Ottaa muuten päähän meitä esimiehiäkin. Kun nuorin lapsi muuttaa pois kotoa, lähden Ruotsiin töihin, kun en jaksa tätä ainaista säästämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on kunta, mutta sen tarkemmin en halua kertoa. Alan koulutus on. Tuosta tapahtumasta on sen verran aikaa, etten kehtaisi enää kysyä. En ole saanut kehityskeskusteluissa mitään radikaalia palautetta tai kehittämisen kohteita. Sen takia olen luullut olevani tavallisen hyvä työntekijä. En luule enää.
Ap
Jos kyseessä on kunta, siellä on saattanut olla hakijoita, jotka menevät sinun ohitsesi kelpoisuusvertailussa. Eli jos kelpoisempi ohitetaan ja hän valittaa, haku menee uusiksi. Olen joskus pyytänyt hyviä määräaikaisia hankkimaan lisäkelpoisuuksia. Eivät ole hankkineet, rekry on osunut toiseen ja ihminen on suuttunut. Ne kriteerit ovat kunnissa tosi tiukat. Pitkä työkokemus ei korvaa jotakin puuttuvaa kelpoisuusvaatimusta.
Helppohan sinun on vaatia, mistä taikaluukusta noita papereita saa? Sinä istut perse penkissä tyytyväisenä, kun toinen tekee töiden ohella kaikkensa, että saa pidettyä paikkansa.
Ne lisäkelpoisuudet eivät tule sormia napsauttamalla tai vaan ihan toivomalla.
Ettet vaan olisi ylikuormittanut ensin ja odottanut, että toisen vuorokauteen tulee jostain maagisesti lisää tunteja. Usein kun ei riitä, että laiminlyö kaikki kotityöt ja perheen, sekä lopettaa kaikki harrastukset ja muun elämän. Ja ihmettelet vielä, että joku suuttuu. Sinähän olet suorastaan aivan viaton, vai?
Eli kerros nyt omin sanoin, että mites nuo pitäisi hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulle on käynyt muutaman kerran samoin. Ja nämä tapaukset ovat olleet suurissa yksityisen sektorin pörssiyhtiöissä.
Eli siellä järjestetään hakuja ja sitten niihin loppuviimein palkataan joku nuori ja halvempipalkkainen tulija firman ulkopuolelta. Tai jos paikan saa talon sisältä joku niin se on yleensä joku rekryävän esimiehen sisäpiiriin kuuluva kaveri. Sen jälkeen kun jakkaraleikki on käyty on tyypillisesti alkanut yt:t ja ne jotka eivät olleet saaneet jakkaraa vaan jatkoivat "vanhoissa hommissa" on irtisanottu. Nähty niin monet kerrat.
Mä olen nostanut kytkintä heti jos yt-uhka paistaa jakkaraleikin takaa. Olen aina saanut paremmin palkatun työn muualta.
Yksityisellä ja isossa pörssiyhtiössä kokenut saman minäkin. Tehtävä jossa olin määräaikaisena sijaisena laitettiin hakuun kun edellinen toimihenkilö nimitettiin uuteen tehtävään. Minulle oli annettu ymmärtää moneen otteeseen että paikka on minun. Usein toimittiin niin vastaavassa tilanteessa, että jos haku kohdistui tehtävään jossa oli jo joku. Se laitettiin sisäiseen hakuun ja ko. hlö sai sen suoraan. Minä ymmärsin etten tule valituksi siinä vaiheessa kun paikkani laitettiin myös ulkoiseen hakuun. Koko prosessin olin mukana loppuun asti, vaikka lopputuloksen tiesinkin. Haastattelu meni osaltani kaikkea muuta kuin hyvin. Soveltuvuustesteissä oli koko ajan tunne, että etsitään syytä minkä takia minua ei palkata.
Teki mieli useassa kohtaa sanoa, etten ole enää kiinnostunut ko. paikasta, mutta toisaalta ajattelin tehdä omat valmisteluni sen suhteen etten jatka + katsoa miten hoitavat homman loppuun. Koko rekrytointi oli äärimmäisen huonosti hoidettu. Sanottakoon, että olen vastaavassa tilanteessa ollut ennenkin ja silloin työnantaja oli reilu ja infosi koko ajan missä mennään vaikka en paikkaa saanutkaan. Nyt suoraan ensin valehdeltiin siitä, ettei päätöstä ole tehty, vaikka olikin (esimies hermostuksissaan paljasti asian sen jälkeen kun oli ilmoittanut etten tullut valituksi). En jäänyt vanhenemaan sinne enää, vaikka olisi seuraaja pitänyt perehdyttää, mikä oli ihan järjetön oletus. Vaikka joustava olenkin, niin joku raja sentään :).
Sain uuden paikan muualta samantien. Ei harmita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on kunta, mutta sen tarkemmin en halua kertoa. Alan koulutus on. Tuosta tapahtumasta on sen verran aikaa, etten kehtaisi enää kysyä. En ole saanut kehityskeskusteluissa mitään radikaalia palautetta tai kehittämisen kohteita. Sen takia olen luullut olevani tavallisen hyvä työntekijä. En luule enää.
Ap
Jos kyseessä on kunta, siellä on saattanut olla hakijoita, jotka menevät sinun ohitsesi kelpoisuusvertailussa. Eli jos kelpoisempi ohitetaan ja hän valittaa, haku menee uusiksi. Olen joskus pyytänyt hyviä määräaikaisia hankkimaan lisäkelpoisuuksia. Eivät ole hankkineet, rekry on osunut toiseen ja ihminen on suuttunut. Ne kriteerit ovat kunnissa tosi tiukat. Pitkä työkokemus ei korvaa jotakin puuttuvaa kelpoisuusvaatimusta.
Helppohan sinun on vaatia, mistä taikaluukusta noita papereita saa? Sinä istut perse penkissä tyytyväisenä, kun toinen tekee töiden ohella kaikkensa, että saa pidettyä paikkansa.
Ne lisäkelpoisuudet eivät tule sormia napsauttamalla tai vaan ihan toivomalla.
Ettet vaan olisi ylikuormittanut ensin ja odottanut, että toisen vuorokauteen tulee jostain maagisesti lisää tunteja. Usein kun ei riitä, että laiminlyö kaikki kotityöt ja perheen, sekä lopettaa kaikki harrastukset ja muun elämän. Ja ihmettelet vielä, että joku suuttuu. Sinähän olet suorastaan aivan viaton, vai?
Eli kerros nyt omin sanoin, että mites nuo pitäisi hoitaa.
Käsittämättömän aggressiivinen viesti siitä, että työehtosopimuksissa on tiukat ehdot tehtävien täytölle. Olen kertonut että paikka x tullee auki, sinulta puuttuu se ja se pätevyys. Olen kertonut, miten sen voi hankkia jne. Ei- kelpousta ei vaan voi valita virkaan.
Saanko muilta vinkin. Teenkö esimiehenä väärin, jos hyvissä ajoin vilkkaan tällaisista asioista.

Ainakaan noin vihamielistä ja epävakaata henkilöä en haluaisi työyhteisöön.
Vierailija kirjoitti:
En halua kertoa alaani kovin tarkasti, mutta joku näissä viesteissä ehdotetuista. Ongelma on varmaan sama vähän joka puolella maata tällä alalla. Olen kuvitellut olevani liian herkkä, kun olen pahoittanut mieleni tällaisesta asiasta. Olisi varmasti jäänyt parempi mieli, jos se olisi hoidettu eri tavalla. Helpottavaa lukea, että muilla on samoja kokemuksia. Minulla tuosta on tosiaan jo jonkun aikaa, mutta vieläkin vaivaa. En ole kehdannut hakea sen jälkeen muihin avoimiin paikkoihin. Hävettää laittaa hakemuksia, kun en ole aikaisemminkaan kelvannut.
Olen päättänyt, että teen vielä tietyn aikaa näitä hommia ja jos siihen mennessä ei tule mitään vakituisempaa ratkaisua, vaihdan työnantajaa tai lähden opiskelemaan ihan muuta alaa. Ihailen teidän rohkeutta, jotka olette uskaltaneet vaihtaa työpaikkaa.
ap.
Ihan samat mietteet. Olen päättänyt odottaa vielä vuoden, ja jos en saa vakipaikkaa joko omalta työnantajalta tai muualta, lähden opiskelemaan vaikka insinööriksi. Aion hakea ensi kevään yhteishaussa.
T. Se yli viisi vuotta hoitoalalla sijaisuuksia tehnyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on kunta, mutta sen tarkemmin en halua kertoa. Alan koulutus on. Tuosta tapahtumasta on sen verran aikaa, etten kehtaisi enää kysyä. En ole saanut kehityskeskusteluissa mitään radikaalia palautetta tai kehittämisen kohteita. Sen takia olen luullut olevani tavallisen hyvä työntekijä. En luule enää.
Ap
Jos kyseessä on kunta, siellä on saattanut olla hakijoita, jotka menevät sinun ohitsesi kelpoisuusvertailussa. Eli jos kelpoisempi ohitetaan ja hän valittaa, haku menee uusiksi. Olen joskus pyytänyt hyviä määräaikaisia hankkimaan lisäkelpoisuuksia. Eivät ole hankkineet, rekry on osunut toiseen ja ihminen on suuttunut. Ne kriteerit ovat kunnissa tosi tiukat. Pitkä työkokemus ei korvaa jotakin puuttuvaa kelpoisuusvaatimusta.
Ne lisäkelpoisuudet usein maksavat. Jos on jo vakipaikka, työnantaja maksaa koulutuksen. Määräaikainen maksaa omasta pussistaan esim. 3-4 tonnin koulutuksen, mutta palkassa tämä lisäkelpoisuus ei näy millään tavalla ainakaan hoitoalalla. En ole valmis ottamaan lainaa ja käymään kalliita koulutuksia siinä toivossa, että se ehkä johtaisi vakituiseen työhön. Työnantajalle toki kätevää kun työntekijä maksaa itse.
Sovit hyvin siihen paikkaan hyvin, jossa jo olet.
Joku muu oli parempi hakija uuteen työhön, eipä siinä pulinat taida enää,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on kunta, mutta sen tarkemmin en halua kertoa. Alan koulutus on. Tuosta tapahtumasta on sen verran aikaa, etten kehtaisi enää kysyä. En ole saanut kehityskeskusteluissa mitään radikaalia palautetta tai kehittämisen kohteita. Sen takia olen luullut olevani tavallisen hyvä työntekijä. En luule enää.
Ap
Jos kyseessä on kunta, siellä on saattanut olla hakijoita, jotka menevät sinun ohitsesi kelpoisuusvertailussa. Eli jos kelpoisempi ohitetaan ja hän valittaa, haku menee uusiksi. Olen joskus pyytänyt hyviä määräaikaisia hankkimaan lisäkelpoisuuksia. Eivät ole hankkineet, rekry on osunut toiseen ja ihminen on suuttunut. Ne kriteerit ovat kunnissa tosi tiukat. Pitkä työkokemus ei korvaa jotakin puuttuvaa kelpoisuusvaatimusta.
Ne lisäkelpoisuudet usein maksavat. Jos on jo vakipaikka, työnantaja maksaa koulutuksen. Määräaikainen maksaa omasta pussistaan esim. 3-4 tonnin koulutuksen, mutta palkassa tämä lisäkelpoisuus ei näy millään tavalla ainakaan hoitoalalla. En ole valmis ottamaan lainaa ja käymään kalliita koulutuksia siinä toivossa, että se ehkä johtaisi vakituiseen työhön. Työnantajalle toki kätevää kun työntekijä maksaa itse.
Opettajan virkaan ei voi tulla valituksi ilman opettajan pätevyyttä. Esimies ei voi millään kiertää tätä pykälää. Opetusalalla toki näkyy palkassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on kunta, mutta sen tarkemmin en halua kertoa. Alan koulutus on. Tuosta tapahtumasta on sen verran aikaa, etten kehtaisi enää kysyä. En ole saanut kehityskeskusteluissa mitään radikaalia palautetta tai kehittämisen kohteita. Sen takia olen luullut olevani tavallisen hyvä työntekijä. En luule enää.
Ap
Jos kyseessä on kunta, siellä on saattanut olla hakijoita, jotka menevät sinun ohitsesi kelpoisuusvertailussa. Eli jos kelpoisempi ohitetaan ja hän valittaa, haku menee uusiksi. Olen joskus pyytänyt hyviä määräaikaisia hankkimaan lisäkelpoisuuksia. Eivät ole hankkineet, rekry on osunut toiseen ja ihminen on suuttunut. Ne kriteerit ovat kunnissa tosi tiukat. Pitkä työkokemus ei korvaa jotakin puuttuvaa kelpoisuusvaatimusta.
Helppohan sinun on vaatia, mistä taikaluukusta noita papereita saa? Sinä istut perse penkissä tyytyväisenä, kun toinen tekee töiden ohella kaikkensa, että saa pidettyä paikkansa.
Ne lisäkelpoisuudet eivät tule sormia napsauttamalla tai vaan ihan toivomalla.
Ettet vaan olisi ylikuormittanut ensin ja odottanut, että toisen vuorokauteen tulee jostain maagisesti lisää tunteja. Usein kun ei riitä, että laiminlyö kaikki kotityöt ja perheen, sekä lopettaa kaikki harrastukset ja muun elämän. Ja ihmettelet vielä, että joku suuttuu. Sinähän olet suorastaan aivan viaton, vai?
Eli kerros nyt omin sanoin, että mites nuo pitäisi hoitaa.
Käsittämättömän aggressiivinen viesti siitä, että työehtosopimuksissa on tiukat ehdot tehtävien täytölle. Olen kertonut että paikka x tullee auki, sinulta puuttuu se ja se pätevyys. Olen kertonut, miten sen voi hankkia jne. Ei- kelpousta ei vaan voi valita virkaan.
Saanko muilta vinkin. Teenkö esimiehenä väärin, jos hyvissä ajoin vilkkaan tällaisista asioista.
Ikävää, jos vastaukseni tuntui sinusta epämiellyttävältä ja aggressiiviselta. Mielenkiintoista, että vetäydyit tuollaisten sanojen taakse.
Mitä ihminen voi saada sinun toiveesta pätevyydet samantien? Jos esimerkiksi toivot korkeakoulututkintoa, 240 op, niin mites tämä kiskastaan esim puolessa vuodessa? Onko tämä epämiellyttävä kysymys? Jos tuntuu epämiellyttävältä, niin miksi se tuntuu?
Lisäksi, onko epämiellyttävä kysymys jos sinun alaisesi eivät olet sinun sinun hyväntahtoisista vilkkaisuista hakenut näitä pätevyyksiä? Voisiko olla, että sinun johtamiseen ei luoteta? Oletko kenties joskus antanut osviittaa, että saatat vähän puhua ja luvata mitä sattuu? Kuitenkin mikä tahansa tutkinto tai pätevöittävä koulutus on ihmiseltä omanlaisensa investointi, joka maksaa hänelle hänen omaa vapaa-aikaansa, rahallisia resursseja ja omaa jaksamistaan. Lähtisitkö sinä tekemään kovinkaan isoja liikehdintöjä, jos lopputulema olikin ihan yhtä tyhjän kanssa. Ilmeisesti näin on käynyt sinulle sinun alaisten kanssa useastikin. Miksi? Osaatko tähän vastata? Ihmisiä ne alaisetkin ovat, koita samaistua heihin. He kuitenkin kantavat omat riskinsä näissä, joten miten ihmeessä haluat yksinkertaistaa heidän ongelmat tasolle, etteivät he vain viitsi?
No ne huomas että sä olet jo siellä töissä, ja
Ne halusi sinne jonkun uuden ihmisen. Big deal?
Tiesivätkö, että saat jatkaa toisessa tehtävässä? Jos, niin sitä suuremmalla syyllä et päässyt jatkoon, koska olet jo firmassa. 🤦♀️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on kunta, mutta sen tarkemmin en halua kertoa. Alan koulutus on. Tuosta tapahtumasta on sen verran aikaa, etten kehtaisi enää kysyä. En ole saanut kehityskeskusteluissa mitään radikaalia palautetta tai kehittämisen kohteita. Sen takia olen luullut olevani tavallisen hyvä työntekijä. En luule enää.
Ap
Jos kyseessä on kunta, siellä on saattanut olla hakijoita, jotka menevät sinun ohitsesi kelpoisuusvertailussa. Eli jos kelpoisempi ohitetaan ja hän valittaa, haku menee uusiksi. Olen joskus pyytänyt hyviä määräaikaisia hankkimaan lisäkelpoisuuksia. Eivät ole hankkineet, rekry on osunut toiseen ja ihminen on suuttunut. Ne kriteerit ovat kunnissa tosi tiukat. Pitkä työkokemus ei korvaa jotakin puuttuvaa kelpoisuusvaatimusta.
Helppohan sinun on vaatia, mistä taikaluukusta noita papereita saa? Sinä istut perse penkissä tyytyväisenä, kun toinen tekee töiden ohella kaikkensa, että saa pidettyä paikkansa.
Ne lisäkelpoisuudet eivät tule sormia napsauttamalla tai vaan ihan toivomalla.
Ettet vaan olisi ylikuormittanut ensin ja odottanut, että toisen vuorokauteen tulee jostain maagisesti lisää tunteja. Usein kun ei riitä, että laiminlyö kaikki kotityöt ja perheen, sekä lopettaa kaikki harrastukset ja muun elämän. Ja ihmettelet vielä, että joku suuttuu. Sinähän olet suorastaan aivan viaton, vai?
Eli kerros nyt omin sanoin, että mites nuo pitäisi hoitaa.
Olen viaton, sillä en ole keksinyt sitä, että opettajan virkaan valituksi voi tulla vain se, jolla on pedagogiset opinnot suoritettu. Epäpätevä voi hoitaa vain määräaikaista tehtävää.

Hyvä väistö.
Eli, pyörittelet silmiäsi ja olet tavattoman hämmästynyt, jos joku ei suorita 60op opintoja työnsä ohella, jos siitä sen jälkeen voi vaan voi kävellä virkaan tuosta noin vain.
Katso peiliin ja mieti, että minkä takia törmäät samaan ongelmaan uudelleen ja uudelleen. Mieti mikä voisi olla yhdistävä tekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on kunta, mutta sen tarkemmin en halua kertoa. Alan koulutus on. Tuosta tapahtumasta on sen verran aikaa, etten kehtaisi enää kysyä. En ole saanut kehityskeskusteluissa mitään radikaalia palautetta tai kehittämisen kohteita. Sen takia olen luullut olevani tavallisen hyvä työntekijä. En luule enää.
Ap
Jos kyseessä on kunta, siellä on saattanut olla hakijoita, jotka menevät sinun ohitsesi kelpoisuusvertailussa. Eli jos kelpoisempi ohitetaan ja hän valittaa, haku menee uusiksi. Olen joskus pyytänyt hyviä määräaikaisia hankkimaan lisäkelpoisuuksia. Eivät ole hankkineet, rekry on osunut toiseen ja ihminen on suuttunut. Ne kriteerit ovat kunnissa tosi tiukat. Pitkä työkokemus ei korvaa jotakin puuttuvaa kelpoisuusvaatimusta.
Helppohan sinun on vaatia, mistä taikaluukusta noita papereita saa? Sinä istut perse penkissä tyytyväisenä, kun toinen tekee töiden ohella kaikkensa, että saa pidettyä paikkansa.
Ne lisäkelpoisuudet eivät tule sormia napsauttamalla tai vaan ihan toivomalla.
Ettet vaan olisi ylikuormittanut ensin ja odottanut, että toisen vuorokauteen tulee jostain maagisesti lisää tunteja. Usein kun ei riitä, että laiminlyö kaikki kotityöt ja perheen, sekä lopettaa kaikki harrastukset ja muun elämän. Ja ihmettelet vielä, että joku suuttuu. Sinähän olet suorastaan aivan viaton, vai?
Eli kerros nyt omin sanoin, että mites nuo pitäisi hoitaa.
Käsittämättömän aggressiivinen viesti siitä, että työehtosopimuksissa on tiukat ehdot tehtävien täytölle. Olen kertonut että paikka x tullee auki, sinulta puuttuu se ja se pätevyys. Olen kertonut, miten sen voi hankkia jne. Ei- kelpousta ei vaan voi valita virkaan.
Saanko muilta vinkin. Teenkö esimiehenä väärin, jos hyvissä ajoin vilkkaan tällaisista asioista.Ikävää, jos vastaukseni tuntui sinusta epämiellyttävältä ja aggressiiviselta. Mielenkiintoista, että vetäydyit tuollaisten sanojen taakse.
Mitä ihminen voi saada sinun toiveesta pätevyydet samantien? Jos esimerkiksi toivot korkeakoulututkintoa, 240 op, niin mites tämä kiskastaan esim puolessa vuodessa? Onko tämä epämiellyttävä kysymys? Jos tuntuu epämiellyttävältä, niin miksi se tuntuu?
Lisäksi, onko epämiellyttävä kysymys jos sinun alaisesi eivät olet sinun sinun hyväntahtoisista vilkkaisuista hakenut näitä pätevyyksiä? Voisiko olla, että sinun johtamiseen ei luoteta? Oletko kenties joskus antanut osviittaa, että saatat vähän puhua ja luvata mitä sattuu? Kuitenkin mikä tahansa tutkinto tai pätevöittävä koulutus on ihmiseltä omanlaisensa investointi, joka maksaa hänelle hänen omaa vapaa-aikaansa, rahallisia resursseja ja omaa jaksamistaan. Lähtisitkö sinä tekemään kovinkaan isoja liikehdintöjä, jos lopputulema olikin ihan yhtä tyhjän kanssa. Ilmeisesti näin on käynyt sinulle sinun alaisten kanssa useastikin. Miksi? Osaatko tähän vastata? Ihmisiä ne alaisetkin ovat, koita samaistua heihin. He kuitenkin kantavat omat riskinsä näissä, joten miten ihmeessä haluat yksinkertaistaa heidän ongelmat tasolle, etteivät he vain viitsi?
Kannatan avoimuutta ja kerron faktat ja ajoissa. Ja kyllä tyylisi on hyvin aggressiivinen ja selittelet ja vedät johtopäätöksiä. Osaan hyvinkin samaistua ihmisiin ja minulla on todella hyvät alaiset. On myös loogista että samoja sääntöjä sovelletaan kaikkiin. En voi valita ketään "hyvää tyyppiä" tehtävään, johon hänellä ei ole pätevyyksiä.
Et ole ainoa. Hain juristin paikkaa eräässä pankissa ja jäin ulos, koska juuri sillä hetkellä tuli rekrykielto. Mulle myytiin se sijaisuuspaikka sillä,että voin hakea (ja saan) tuon vakipaikan.
Ala vaan hakemaan uutta paikkaa!
En tiedä mikä tapa teillä on töissä,mutta itse olen jo ennen hakemista jutellut esimiehen kanssa,että mihin tiimiin,mitä tehtäviä,mitä valinassa painotetaan ja mitä ajattelisit,jos minä haen..näkisitkö minua tässä paikassa?
Minusta pitkän sijaisputken jälkeen voi kysyä!Kysyyhän monet jo kesätöiden päättyessä.