Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
psykiatrinen diagnostiikka perustuu subjektiiviseen tulkintaan
12.07.2019 |
Psykiatriset sairaudet perustuvat sopimuksen varaisten oireiden yhteenlaskuun, jossa potilaalla on esiinnyttävä tietty määrä oireita, jotta sairaus voitaisiin diagnosoida. Toisinaan diagnoosi tehdään pelkän lääkärin intuition perusteella, mikä tekee diagnoosista luonnollisesti vieläkin epävarmemman. Konsensukseen perustuvien diagnoosien tekeminen onkin osoittautunut odotetun vaikeaksi. Tästä klassinen esimerkki on psykologi David Rosenhanin johtaman tutkijaryhmän 70-luvulla tekemä koe.5 Rosenhanin tutkimus osoitti, että psykiatriseen hoitoon lähetettyä ihmistä tulkitaan siinä roolissa ja asiayhteydessä, missä hän sattuu olemaan. Tutkimuksessa Rosenhan ja seitsemän muuta tutkijaa hakeutuivat psykiatrisen sairaalan vastaanottoon väittäen kuulevansa ääniä. Muuten he käyttäytyivät täysin normaalisti. Kaikki tutkijat otettiin sairaalaan, missä he lopettivat väittämästä kuulevansa ääniä. Tutkijoita pidettiin kuitenkin mielisairaina, koska he olivat potilaan roolissa psykiatrisessa sairaalassa. Heitä pidettiin sairaalahoidossa keskimäärin 19 päivää ja heille määrättiin tuona aikana 2100 pilleriä psyykenlääkkeitä, jotka he kuitenkin jättivät salaa syömättä. Kaikki kotiutuivat diagnoosilla oireettomassa vaiheessa oleva skitsofrenia.
Kokeen jälkeen eräässä sairaalassa ei uskottu Rosenhanin tutkimustulosta. Rosenhan kertoi lähettävänsä kyseiseen sairaalaan seuraavan kolmen kuukauden aikana valepotilaita. Sairaala raportoikin pian tunnistaneensa 40 Rosenhanin lähettämää valepotilasta. Rosenhan vastasi, että todellisuudessa valepotilaita ei oltu lähetetty yhtäkään.
Kuten edellinen esimerkki osoittaa, psykiatrinen diagnostiikka on niin epämääräistä, että se jättää paljon tulkinnan varaa lääkärille. Esimerkkinä voidaan käyttää skitsofreniadiagnoosista tuttua määrettä: ”esiintyy suurimman osan ajasta tai jonkin aikaa useimpien päivien ajan”. Ilmiöitä, joita psykiatriassa nimitetään sairauden oireiksi, esiintyy jokaisella ihmisellä ja myös tämä seikka tekee psykiatrisesta sairausluokittelusta hyvin kyseenalaista. Tätä havainnollistaa 70-luvulla tehty tutkimus, jossa tutkijat haastattelivat 463 terveeksi luokiteltua ihmistä, ja heistä jokaiselta löytyi ajatuksia, uskomuksia, mielialoja tai fantasioita, jotka olisi voitu tulkita sopivassa asiayhteydessä tukemaan mielisairausdiagnoosia.5
Kommentit (63)
Näinhän se varmaan. Mielenterveysammattilaisetkin on vaan ihmisiä.
Psykiatrinen sairaanhoitaja oli joskus vakuuttunu et oon sairastamassa skitsofreniaan ja psykoosissa. Psykiatri sit oli eri mieltä ja diagnosoi toisin, mielestäni ja monen muunkin mielestä oikein.
Sitten menin psykoterapiaan ja juttelin n. kuukauden terapeutille joka ei sanonu hirveesti takas. Vissiin kuulu terapiamuotoon mut ei sopinu mulle joten vaihdoin. Kirjotti musta lapun niin kun kuuluu ja lapun sisältö yllätti.
Oli sitä mieltä että oon vakavasti masentunut, itsetuhoinen ja vailla seksihaluja. Kirjotti myös että koen olevani mies. Viimesin oli hämmentävin.
Kukaan muu ei oo saanu tommosta diagnoosia aikaan musta ja en tunnistanu tosta itteeni yhtään.
En ees puhunu mitään seksistä sille. Se kesä oli kuuma ja totesin sivuseikkana ettei tee mieli hirveesti nukkua miehessä kiinni tai halailla kun hiki tulee jo muutenkin. Vissiin tulkitsi sen seksistä puhumiseks vaikka ite tarkotin tosiaan vaan halailua ja liitty kuumuuteen.
Ikinä en sanonu et kyseenalaistan sukupuoltani tai ylipäänsä puhunu siitä mitään. Olin siellä lapsuuden traumojen takia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi psykiatria sitten yrittää leikkiä lääketiedettä?
Psykiatrit laittaa aivan vääriä diagnooseja ja psykiatriaa ei turhaan sanota nykyajan inkvisitioksi
Psykiatri ei myöskään ota huomioon elämäntilanteita
Sitten ne on koko ajan laittamassa tota ihan väärää skitsofreniadiagnoosia kun sellaisiltakin jotka menee osastolle unettomuuden takia kysytään että kuuletko ääniä niin sitten ne olisi ihan vääriä ja vaarallisia lääkkeitä/myrkkyjä määräämässä ja näin taas terveydenhoito pilaa potilaan koko elämän mutta se tuntuu olevan terveydenhoidon tarkoituskin
Psykiatri ei tiedä enempää sinusta kuin sen mitä kerrot ja tämän kun tajuaa...
Periaatteessa voit valita mitä sairastat. Kukaan ei näe kotiisi eikä arkeasi tule kukaan katsomaan varsinkaan jos "eristäydyt". Joka itsessään tulkitaan jo häiriöksi. Kun olet tarpeeksi oppikirjahullu niin voit jopa alkaa käyttäytyä normaalisti ja sanoa että et ole hullu ja kukaan ei usko sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on sellaisia vastauksia että...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa olla tarkkana mitä puhuu ja se ettei tule väärinkäsityksiä. Psykiatrin kanssa täytyy edes jollain tapaa olla yhteistä ymmärrystä. Ei ole ihan sama mitä siellä puhuu ja selostaa. Ne on vakavia asioita, mitä en itse käsittänyt. Pienissä jutuissa on parempi puhua kaverille.
Pakkohoitolähetteen saaneiden valitusta.
Mikähän aloituksen kärki eli asia oli?? Että mielenterveysongelmia /-sairauksia ei ole vaan ne ovat itseään pönkittävien psykiatrien ylläpitämä myytti. ...noinko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielisairaalaan tuotu potilas huusi ja vakuutti henkilökunnalle, että ei hän hullu ole.
Niinhän ne kaikki muutkin sanovat, totesi hoitsu.
"Ilmiöitä, joita psykiatriassa nimitetään sairauden oireiksi, esiintyy jokaisella ihmisellä ja myös tämä seikka tekee psykiatrisesta sairausluokittelusta hyvin kyseenalaista."
Tämä on totta. Tapa puhua mielen sairauksista johtaa helposti siihen, että mitä enemmän psykiatrisista diagnooseista lukee, sitä sairaammaksi itsensä (tai ympärillä olevat) tuntee.
Jos etsitään pelkästään vikoja, niitä löytyy aina. Kokonaiskuva jää helposti näkemättä. Kaikki vaikuttavat hulluilta.
Rajaa normaalilla ja sairaalla tavalla esiintyvien "vikojen" välillä pitäisi kirkastaa. Ei vain mielen parissa työskentelevien vaan myös tavallisten ihmisten keskuudessa. Sen sijaan että keskitytään vain sairauden merkkeihin, pitäisi keskittyä myös terveyden merkkeihin. On yleistä törmätä "10 merkkiä että olet x" -tyylisiin artikkeleihin, mutta harvoin sellaisiin kuin "10 merkkiä että ET ole x".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakkohoitolähetteen saaneiden valitusta.
Mikähän aloituksen kärki eli asia oli?? Että mielenterveysongelmia /-sairauksia ei ole vaan ne ovat itseään pönkittävien psykiatrien ylläpitämä myytti. ...noinko?
Se, että normaaleja asioita luokitellaan sairaudeksi psykiatriassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo tutkimus on tehty 70-luvulla ja psykiatria on kehittynyt siitä paljon. Toki edelleenkin diagnoosit antavat ihmiselle tietynlaista leimaa ja ihminen tulee helposti kohdelluksi diagnoosinsa mukaisesti. Täytyy kuitenkin muistaa, että tuolloin elettiin aikaa, jolloin homouskin taisi olla sairaus.
Psykiatrinen diagnostiikka on siinä suhteesa ongelmallista, että se perustuu lääkärin ja potilaan väliselle keskustelulle. Jotenkin oireita on kuitenkin niputettava, jos halutaan laatia hoitomalleja ja -suosituksia, jotka kuitenkin poikkeavat toisistaan esim. kaksisuuntaisessa tai masennuksessa. Mutta: psykiatria kyllä tekee eron esimerkiksi normaaliin elämään kuuluvan masennuksentunteen ja kliinisen, sairaudeksi asti kehittyneen masennuksen välille, sellaisen joka rajoittaa toimintakykyä ja on itse asiassa hyvin erilainen kokemus kuin normaali elämään kuuluva suru.
Psykiatriaa tarvitaan, jos ihminen voi kohtuuttoman huonosti tai aiheuttaa kärsimystä muille. Jälkimmäiset ovat itse usein sairaudentunnottomia.
Vierailija kirjoitti:
Psykiatriaa tarvitaan, jos ihminen voi kohtuuttoman huonosti tai aiheuttaa kärsimystä muille. Jälkimmäiset ovat itse usein sairaudentunnottomia.
Samaa mieltä, jos ihminen voi huonosti ja samalla levittää sitä ympäristöönsäkin, niin on hyvä, että häntä yritetään auttaa.
Tietenkään kenenkään pään sisään ei näe ja ilman osastojaksoa jossa tarkkailtaisiin, niin ei käytöstäkään näe kuin sen lyhyen vastaanottoajan. Eli mielestäni ihmeen osuvaa hoitoa sen perusteella mitä joku potilas siellä käy mutisemassa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo tutkimus on tehty 70-luvulla ja psykiatria on kehittynyt siitä paljon. Toki edelleenkin diagnoosit antavat ihmiselle tietynlaista leimaa ja ihminen tulee helposti kohdelluksi diagnoosinsa mukaisesti. Täytyy kuitenkin muistaa, että tuolloin elettiin aikaa, jolloin homouskin taisi olla sairaus.
Psykiatrinen diagnostiikka on siinä suhteesa ongelmallista, että se perustuu lääkärin ja potilaan väliselle keskustelulle. Jotenkin oireita on kuitenkin niputettava, jos halutaan laatia hoitomalleja ja -suosituksia, jotka kuitenkin poikkeavat toisistaan esim. kaksisuuntaisessa tai masennuksessa. Mutta: psykiatria kyllä tekee eron esimerkiksi normaaliin elämään kuuluvan masennuksentunteen ja kliinisen, sairaudeksi asti kehittyneen masennuksen välille, sellaisen joka rajoittaa toimintakykyä ja on itse asiassa hyvin erilainen kokemus kuin normaali elämään kuuluva suru.
Mutta kun epänormaaleiksi lasketaan normaaliin elämään kuuluvia asioita. Se on se ongelma. Ja kyllä edelleen diagnoosi sigmatisoi. Itse sain väärän diagnoosin ja puheeni tulkittiin tämän diagnoosin läpi. Vaihdoin sitten lääkäriä, joka korjasi diagnoosini oikeaksi. Silloin kun minulla oli se väärä diagnoosin, niin voit todella kuvitella, kuinka vaikeaa se oli. Eihän sitä just kukaan usko, että dg voi olla väärä. Kritisointi on just sitä "sairautta". Kumma juttu vaan, että diagnoosi tosiaan vaihtui kun lääkäri vaihtui lääkäriin joka halusi kuulla asioitani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo tutkimus on tehty 70-luvulla ja psykiatria on kehittynyt siitä paljon. Toki edelleenkin diagnoosit antavat ihmiselle tietynlaista leimaa ja ihminen tulee helposti kohdelluksi diagnoosinsa mukaisesti. Täytyy kuitenkin muistaa, että tuolloin elettiin aikaa, jolloin homouskin taisi olla sairaus.
Psykiatrinen diagnostiikka on siinä suhteesa ongelmallista, että se perustuu lääkärin ja potilaan väliselle keskustelulle. Jotenkin oireita on kuitenkin niputettava, jos halutaan laatia hoitomalleja ja -suosituksia, jotka kuitenkin poikkeavat toisistaan esim. kaksisuuntaisessa tai masennuksessa. Mutta: psykiatria kyllä tekee eron esimerkiksi normaaliin elämään kuuluvan masennuksentunteen ja kliinisen, sairaudeksi asti kehittyneen masennuksen välille, sellaisen joka rajoittaa toimintakykyä ja on itse asiassa hyvin erilainen kokemus kuin normaali elämään kuuluva suru.
Mutta kun epänormaaleiksi lasketaan normaaliin elämään kuuluvia asioita. Se on se ongelma. Ja kyllä edelleen diagnoosi sigmatisoi. Itse sain väärän diagnoosin ja puheeni tulkittiin tämän diagnoosin läpi. Vaihdoin sitten lääkäriä, joka korjasi diagnoosini oikeaksi. Silloin kun minulla oli se väärä diagnoosin, niin voit todella kuvitella, kuinka vaikeaa se oli. Eihän sitä just kukaan usko, että dg voi olla väärä. Kritisointi on just sitä "sairautta". Kumma juttu vaan, että diagnoosi tosiaan vaihtui kun lääkäri vaihtui lääkäriin joka halusi kuulla asioitani.
No nyt on oikea diagnoosi. Oletko jo työkykyinen?
Alue: Aihe vapaa
Noinhan se on. Psykiatria on lääketieteen höyhensarjalainen. Siksi ne yrittävät korostaa itseään, ylilääkitään, lääkitään luonteenpiirteitä yms. Mennään diagnooseihin ja kovaan lääketieteeseen kun pitäisi nimenomaan pysyä kevyessä päässä.