Tunnistatteko te muut itsessänne aikuisten aiheuttamaa häpeää, joka on esteenä elämällenne nyt aikuisina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.

Ap

Ymmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään. 

Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.

Ap

Mä taas en välitä pätkääkään, häpeääkö äitini jotain vai ei. Hänellä on oma elämänsä ja mulla omani. 

Niin no enpä minäkään ole tietoinen siitä, häpeääkö hän jotain tekemisiäni vai e. Mutta mulle tuottaisi silti iloa se, jos tietäisin hänen kärsimyksistään. Ne ovat hänen oma syynsä, kun ei ole etsinyt niihin apua.

Ap

Mulle ei tuottaisi. Mä repäisin itseni irti lapsuudenperheestäni samana päivänä kuin täytin 18 vuotta. Uhmakkaana. Olen tuntenut iloa, kun olen pärjännyt ja menestynyt elämässäni 10 kertaa paremmin kuin olisin itsekään uskonut  ja 100 kertaa paremmin kuin vanhempani olisivat ikinä uskoneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.

Ap

Ymmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään. 

Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.

Ap

Mä taas en välitä pätkääkään, häpeääkö äitini jotain vai ei. Hänellä on oma elämänsä ja mulla omani. 

Niin no enpä minäkään ole tietoinen siitä, häpeääkö hän jotain tekemisiäni vai e. Mutta mulle tuottaisi silti iloa se, jos tietäisin hänen kärsimyksistään. Ne ovat hänen oma syynsä, kun ei ole etsinyt niihin apua.

Ap

Mulle ei tuottaisi. Mä repäisin itseni irti lapsuudenperheestäni samana päivänä kuin täytin 18 vuotta. Uhmakkaana. Olen tuntenut iloa, kun olen pärjännyt ja menestynyt elämässäni 10 kertaa paremmin kuin olisin itsekään uskonut  ja 100 kertaa paremmin kuin vanhempani olisivat ikinä uskoneet.

Kuulostaa siltä, että pyrit pakonomaisesti konpensoimaa tunnelukkojasi. Et ole tainnut kunnolla oppia tunnistamaan menneisyyden vaikutusta itseeni. Se nimittäin vaikuttaa toimintaan ja ajatteluun, myönsi sen itselleen tai ei. Omata kokemuksesta sanoin, että menneiden käsittely alkaa kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun elämässä on riittävästi turvaa vaikeiden tunteiden kohtaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.

Ap

Ymmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään. 

Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.

Ap

Mä taas en välitä pätkääkään, häpeääkö äitini jotain vai ei. Hänellä on oma elämänsä ja mulla omani. 

Niin no enpä minäkään ole tietoinen siitä, häpeääkö hän jotain tekemisiäni vai e. Mutta mulle tuottaisi silti iloa se, jos tietäisin hänen kärsimyksistään. Ne ovat hänen oma syynsä, kun ei ole etsinyt niihin apua.

Ap

Mulle ei tuottaisi. Mä repäisin itseni irti lapsuudenperheestäni samana päivänä kuin täytin 18 vuotta. Uhmakkaana. Olen tuntenut iloa, kun olen pärjännyt ja menestynyt elämässäni 10 kertaa paremmin kuin olisin itsekään uskonut  ja 100 kertaa paremmin kuin vanhempani olisivat ikinä uskoneet.

Kuulostaa siltä, että pyrit pakonomaisesti konpensoimaa tunnelukkojasi. Et ole tainnut kunnolla oppia tunnistamaan menneisyyden vaikutusta itseeni. Se nimittäin vaikuttaa toimintaan ja ajatteluun, myönsi sen itselleen tai ei. Omata kokemuksesta sanoin, että menneiden käsittely alkaa kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun elämässä on riittävästi turvaa vaikeiden tunteiden kohtaamiseen.

Paljon mahdollista, mutta mä haluan nyt kuitenkin nauttia elämästäni. Voin alkaa käsittelemään jotain lukkoja vaikka sitten vanhuuseläkkellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.

Ap

Ymmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään. 

Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.

Ap

Mä taas en välitä pätkääkään, häpeääkö äitini jotain vai ei. Hänellä on oma elämänsä ja mulla omani. 

Niin no enpä minäkään ole tietoinen siitä, häpeääkö hän jotain tekemisiäni vai e. Mutta mulle tuottaisi silti iloa se, jos tietäisin hänen kärsimyksistään. Ne ovat hänen oma syynsä, kun ei ole etsinyt niihin apua.

Ap

Mulle ei tuottaisi. Mä repäisin itseni irti lapsuudenperheestäni samana päivänä kuin täytin 18 vuotta. Uhmakkaana. Olen tuntenut iloa, kun olen pärjännyt ja menestynyt elämässäni 10 kertaa paremmin kuin olisin itsekään uskonut  ja 100 kertaa paremmin kuin vanhempani olisivat ikinä uskoneet.

Kuulostaa siltä, että pyrit pakonomaisesti konpensoimaa tunnelukkojasi. Et ole tainnut kunnolla oppia tunnistamaan menneisyyden vaikutusta itseeni. Se nimittäin vaikuttaa toimintaan ja ajatteluun, myönsi sen itselleen tai ei. Omata kokemuksesta sanoin, että menneiden käsittely alkaa kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun elämässä on riittävästi turvaa vaikeiden tunteiden kohtaamiseen.

Paljon mahdollista, mutta mä haluan nyt kuitenkin nauttia elämästäni. Voin alkaa käsittelemään jotain lukkoja vaikka sitten vanhuuseläkkellä. 

Ei kai sinulla ole lapsia? Kuulostaa siltä, että saatat tuolla asenteella siirtää käsittelemättömät traumasi heidän kannettavakseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.

Ap

Ymmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään. 

Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.

Ap

Mä taas en välitä pätkääkään, häpeääkö äitini jotain vai ei. Hänellä on oma elämänsä ja mulla omani. 

Niin no enpä minäkään ole tietoinen siitä, häpeääkö hän jotain tekemisiäni vai e. Mutta mulle tuottaisi silti iloa se, jos tietäisin hänen kärsimyksistään. Ne ovat hänen oma syynsä, kun ei ole etsinyt niihin apua.

Ap

Mulle ei tuottaisi. Mä repäisin itseni irti lapsuudenperheestäni samana päivänä kuin täytin 18 vuotta. Uhmakkaana. Olen tuntenut iloa, kun olen pärjännyt ja menestynyt elämässäni 10 kertaa paremmin kuin olisin itsekään uskonut  ja 100 kertaa paremmin kuin vanhempani olisivat ikinä uskoneet.

Kuulostaa siltä, että pyrit pakonomaisesti konpensoimaa tunnelukkojasi. Et ole tainnut kunnolla oppia tunnistamaan menneisyyden vaikutusta itseeni. Se nimittäin vaikuttaa toimintaan ja ajatteluun, myönsi sen itselleen tai ei. Omata kokemuksesta sanoin, että menneiden käsittely alkaa kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun elämässä on riittävästi turvaa vaikeiden tunteiden kohtaamiseen.

Paljon mahdollista, mutta mä haluan nyt kuitenkin nauttia elämästäni. Voin alkaa käsittelemään jotain lukkoja vaikka sitten vanhuuseläkkellä. 

Ei kai sinulla ole lapsia? Kuulostaa siltä, että saatat tuolla asenteella siirtää käsittelemättömät traumasi heidän kannettavakseen.

On mulla lapsia, aikuisia jo. Ja ei, en ole toiminut vanhempana kuten omat vanhempani. Ihan alusta lähtien päätin kasvattaa lapseni aivan  eri tavalla kuin minut on kasvatettu. 

Vierailija kirjoitti:

Epäilen toden totta raivokohtausteni syyksi äitini minuun kohdistamaa häpeää. Koko vaikea tilanne, joka satuttaa lapsiani on äitini syytä, eikä hän ole koskaan ollut sydäntä omistava ihminen ja pyytänyt anteeksi. Vaikka hän vei lapsenlapsiltaan äidin. Hänen käytöksensä.

Ap

Olet varmastikin oikeassa äitisi osuudesta ongelmiisi. Mennyttä et kuitenkaan voi muuttaa. Kannattaisi panostaa siihen, mitä nyt itse voit tehdä asioiden ja muutoksen eteen omassa elämässäsi. Äitisi on sellainen kuin on etkä häntä tai menneitä tapahtumia voi muuttaa. Anteeksipyyntöä häneltä ei kannata jäädä odottelemaan. Sitä varmastikin saisit odotella maailman tappiin ja elämä jää elämättä sillä välin.

Kun nyt ymmärrät syitä omaan käytökseesi, niin sitä voit työstää ja omaa käytöstä voit muuttaa. Lopettaa kierteen, jossa samat ongelmat siirtyvät aina sukupolvelta toiselle. Tehdä itse toisin.

Vierailija kirjoitti:

Onko ap kokeillut traumaterapiaa? Minua harmittaa ettei siihen ole ohjattu psykiatrian poliklinikalla jo vuosia sitten. Vasta nyt olen itsekseni tajunnut, että sitä luultavimmin olisin tarvinnut. Se olisi voinut auttaa tehokkaammin käsittelemään omia ongelmia. Olen oireillut psyykkisesti eri tavoin jo lapsesta lähtien, mutta hoidon piiriin päädyin vasta aikuisena erään Traumaattisten tapahtuman myötä.

- 8 ja 11

Sinun traumasi ovat varmasti aitoja ja olen pahoillani, että olet joutunut niitä kokemaan, mutta ap:n traumat ovat sitä luokkaa, että äiti käski siivoamaan ja lainasi heppalehdet serkulle.

Kato kk, enpä heti aloituksesta olisi tunnistanutkaan.

Katso vaan peiliin, niin löydät syyllisen. Ketään ei kohdella silkkihansikkain ja kaikki vanhemmat tekevät virheitä. Sinäkin. Huutaminen joskus on ok, mutta käsiksikäyminen ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap kokeillut traumaterapiaa? Minua harmittaa ettei siihen ole ohjattu psykiatrian poliklinikalla jo vuosia sitten. Vasta nyt olen itsekseni tajunnut, että sitä luultavimmin olisin tarvinnut. Se olisi voinut auttaa tehokkaammin käsittelemään omia ongelmia. Olen oireillut psyykkisesti eri tavoin jo lapsesta lähtien, mutta hoidon piiriin päädyin vasta aikuisena erään Traumaattisten tapahtuman myötä.

- 8 ja 11

Sinun traumasi ovat varmasti aitoja ja olen pahoillani, että olet joutunut niitä kokemaan, mutta ap:n traumat ovat sitä luokkaa, että äiti käski siivoamaan ja lainasi heppalehdet serkulle.

Oletko pohtinut miksi sinulla on tarve vähätellä jonkun toisen kokemuksia? Mistä tämä toiminta johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap kokeillut traumaterapiaa? Minua harmittaa ettei siihen ole ohjattu psykiatrian poliklinikalla jo vuosia sitten. Vasta nyt olen itsekseni tajunnut, että sitä luultavimmin olisin tarvinnut. Se olisi voinut auttaa tehokkaammin käsittelemään omia ongelmia. Olen oireillut psyykkisesti eri tavoin jo lapsesta lähtien, mutta hoidon piiriin päädyin vasta aikuisena erään Traumaattisten tapahtuman myötä.

- 8 ja 11

Sinun traumasi ovat varmasti aitoja ja olen pahoillani, että olet joutunut niitä kokemaan, mutta ap:n traumat ovat sitä luokkaa, että äiti käski siivoamaan ja lainasi heppalehdet serkulle.

Oletko pohtinut miksi sinulla on tarve vähätellä jonkun toisen kokemuksia? Mistä tämä toiminta johtuu?

Susta on okei että ihminen toivoo päivästä toiseen julkisesti pahaa äidilleen, koska tämä lainasi heppalehtiä?

Ap, olisiko jo aika päästää äitistä henkisesti irti ja hyväksyä menneisyys?

Pääsisit elämässä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olisiko jo aika päästää äitistä henkisesti irti ja hyväksyä menneisyys?

Pääsisit elämässä eteenpäin.

Miten sinä olet käytännössä onnistunut päästämään henkisesti irti vaikeista ihmissuhdekokemuksista? Miten teit sen?

Varmaan jokaisen narsistivanhemman lapset tunnistavat kuten minäkin. Pahoinpidelty henkisesti(ja fyysisestikin), siirtävät juurikin oman häpeänsä vihaamansa lapsen niskoille. OLisi toden totta ollut mukavaa "kostaa" aikusiena menstymällä, mutta saikin pirulainen sairastutettua minut niin etten kyllä tule ikinä pärjäämään missään kuten normaalit ihmiset:( Saa unohtaa uran ja ihmissuhteet suosiolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap kokeillut traumaterapiaa? Minua harmittaa ettei siihen ole ohjattu psykiatrian poliklinikalla jo vuosia sitten. Vasta nyt olen itsekseni tajunnut, että sitä luultavimmin olisin tarvinnut. Se olisi voinut auttaa tehokkaammin käsittelemään omia ongelmia. Olen oireillut psyykkisesti eri tavoin jo lapsesta lähtien, mutta hoidon piiriin päädyin vasta aikuisena erään Traumaattisten tapahtuman myötä.

- 8 ja 11

Sinun traumasi ovat varmasti aitoja ja olen pahoillani, että olet joutunut niitä kokemaan, mutta ap:n traumat ovat sitä luokkaa, että äiti käski siivoamaan ja lainasi heppalehdet serkulle.

Oletko pohtinut miksi sinulla on tarve vähätellä jonkun toisen kokemuksia? Mistä tämä toiminta johtuu?

Susta on okei että ihminen toivoo päivästä toiseen julkisesti pahaa äidilleen, koska tämä lainasi heppalehtiä?

Mikä on sinun ongelmasi? Miten tämä sinun elämääsi liikuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.

Ap

Ymmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään. 

Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.

Ap

Mä taas en välitä pätkääkään, häpeääkö äitini jotain vai ei. Hänellä on oma elämänsä ja mulla omani. 

Niin no enpä minäkään ole tietoinen siitä, häpeääkö hän jotain tekemisiäni vai e. Mutta mulle tuottaisi silti iloa se, jos tietäisin hänen kärsimyksistään. Ne ovat hänen oma syynsä, kun ei ole etsinyt niihin apua.

Ap

Mulle ei tuottaisi. Mä repäisin itseni irti lapsuudenperheestäni samana päivänä kuin täytin 18 vuotta. Uhmakkaana. Olen tuntenut iloa, kun olen pärjännyt ja menestynyt elämässäni 10 kertaa paremmin kuin olisin itsekään uskonut  ja 100 kertaa paremmin kuin vanhempani olisivat ikinä uskoneet.

Kuulostaa siltä, että pyrit pakonomaisesti konpensoimaa tunnelukkojasi. Et ole tainnut kunnolla oppia tunnistamaan menneisyyden vaikutusta itseeni. Se nimittäin vaikuttaa toimintaan ja ajatteluun, myönsi sen itselleen tai ei. Omata kokemuksesta sanoin, että menneiden käsittely alkaa kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun elämässä on riittävästi turvaa vaikeiden tunteiden kohtaamiseen.

Paljon mahdollista, mutta mä haluan nyt kuitenkin nauttia elämästäni. Voin alkaa käsittelemään jotain lukkoja vaikka sitten vanhuuseläkkellä. 

Kyllä mäkin osaan nauttia elämästä, ei asioiden käsitteleminen sitä mitenkään estä. Ainoa vaan, että siitä voi nauttia enemmän, kun käsittelee asioita, jotka ovat vielä paremman onnen edessä. Tosin itse en voi kehua menestyneeni elämässä, joskaan se ei ole minulle tärkeää, mutta koen, että en ole saanut elää sellaista elämää, kuin olisin itse halunnut tämän takia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, olisiko jo aika päästää äitistä henkisesti irti ja hyväksyä menneisyys?

Pääsisit elämässä eteenpäin.

Hyväksyä menneisyys? Ai se, että mulle saa tuottaa häpeää, kun se on aiheetonta? En todellakaan hyväksy sellaista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen toden totta raivokohtausteni syyksi äitini minuun kohdistamaa häpeää. Koko vaikea tilanne, joka satuttaa lapsiani on äitini syytä, eikä hän ole koskaan ollut sydäntä omistava ihminen ja pyytänyt anteeksi. Vaikka hän vei lapsenlapsiltaan äidin. Hänen käytöksensä.

Ap

Olet varmastikin oikeassa äitisi osuudesta ongelmiisi. Mennyttä et kuitenkaan voi muuttaa. Kannattaisi panostaa siihen, mitä nyt itse voit tehdä asioiden ja muutoksen eteen omassa elämässäsi. Äitisi on sellainen kuin on etkä häntä tai menneitä tapahtumia voi muuttaa. Anteeksipyyntöä häneltä ei kannata jäädä odottelemaan. Sitä varmastikin saisit odotella maailman tappiin ja elämä jää elämättä sillä välin.

Kun nyt ymmärrät syitä omaan käytökseesi, niin sitä voit työstää ja omaa käytöstä voit muuttaa. Lopettaa kierteen, jossa samat ongelmat siirtyvät aina sukupolvelta toiselle. Tehdä itse toisin.

Tämä ei paljon lohduta, kun olen täysin syytön saamaani pahaan oloon yms.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap kokeillut traumaterapiaa? Minua harmittaa ettei siihen ole ohjattu psykiatrian poliklinikalla jo vuosia sitten. Vasta nyt olen itsekseni tajunnut, että sitä luultavimmin olisin tarvinnut. Se olisi voinut auttaa tehokkaammin käsittelemään omia ongelmia. Olen oireillut psyykkisesti eri tavoin jo lapsesta lähtien, mutta hoidon piiriin päädyin vasta aikuisena erään Traumaattisten tapahtuman myötä.

- 8 ja 11

Sinun traumasi ovat varmasti aitoja ja olen pahoillani, että olet joutunut niitä kokemaan, mutta ap:n traumat ovat sitä luokkaa, että äiti käski siivoamaan ja lainasi heppalehdet serkulle.

Eiväthän ole, ne ovat tulleet siitä, että käytöstäni – kaikkea käytöstäni – on aina haukuttu. Syyttä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Katso vaan peiliin, niin löydät syyllisen. Ketään ei kohdella silkkihansikkain ja kaikki vanhemmat tekevät virheitä. Sinäkin. Huutaminen joskus on ok, mutta käsiksikäyminen ei.

Kyllä omia lapsia kuuluu kohdella silkkihansikkain. Se, että on reilu ja oikeudenmukainen ei anna oikeutta huutaa lapsille ja satuttaa heitä. Tai haukkua.

Ap