Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tunnistatteko te muut itsessänne aikuisten aiheuttamaa häpeää, joka on esteenä elämällenne nyt aikuisina?
12.07.2019 |
Eli että ei voi elää lämäänsä niin kuin haluaisi tai niin kuin itse tykkäisi, koska vanhemmat ovat häiriköineet elämäänne häpeällä, sanoen, että teissä on jotain noloa, vaikka ainoa säälittävä noloilija on ollut vanhempi itse? Osa siitä voi olla myös itseltä piilossa. Olen itse aivan varma, että omat raivokohtaukseni lapsilleni johtuvat äitini minuun kaatamasta häpeästä. Lapseni kärsivät siis siksi, samoin minä! En oikeasti todellakaan näe mitään syytä huutaa lapsilleni, mutta jostain sekin vain tulee. Epäilen äitini paheksuntaa minusta lapsena. Voi voi sentään.
Kommentit (72)
En. Vanhempani olivat hyvin autoritäärisiä kasvattajia ja äidilleni tärkeintä tuntui olevan, mitä muut ihmiset meistä ajattelivat. Kyllästyin siis jo lapsena niihin "mitähän naapuritkin nyt ajattelevat...", "mitähän opettajasikin nyt ajatteli..." jne jne enkä aikuisena enkä enää edes teininäkään vaivannut päätäni sillä, mitä muut ihmiset minusta mahdollisesti ajattelivat. Ajatelkoot, mitä haluavat, omiaanpahan ovat ajatuksensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.
Ap
Tunnistan äidissänikin sellaista aiheetonta oman itsen häpeää, jossa se ei tehnyt hänestä hävettävää, mitä hän häpesi, vaan se, miten hän käyttäytyi, koska uskoi häpeämisen olevan "oikeaa elämää" eikä kyennyt ikinä käsittelemään ongelmiaan. Halveksin sellaisia ihmisiä.
Ap
Halveksin ihmistä, joka panee lapsensa kokemaan omaa pahuuttaan sen takia, että ei käsittele sairaita ajatuksiaan, vaan syytää kaiken (häpeästä nousevan raivon?) avuttomaan, viattomaan lapseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.
Ap
Ymmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.
ApYmmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään.
Niin kuuluukin, ei mullakaan sellaisten kanssa mitään varsinaista ongelmaa ole.
Ap
Kyllä tunnistan. Joka päivä aamusta alkaen joudun kamppailemaan voimakkaiden huonommuuden tunteiden kanssa. Olin auktoritääriselle isälleni henkinen nyrkkeilysäkki, johon hän sumeilematta purki oman pahan olonsa. Mikään minussa ei ikinä ollut hänen mielestään oikeasti hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.
ApYmmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään.
Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Halveksin ihmistä, joka panee lapsensa kokemaan omaa pahuuttaan sen takia, että ei käsittele sairaita ajatuksiaan, vaan syytää kaiken (häpeästä nousevan raivon?) avuttomaan, viattomaan lapseen.
Ap
Juuri sellainenhan olet itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tunnistan. Joka päivä aamusta alkaen joudun kamppailemaan voimakkaiden huonommuuden tunteiden kanssa. Olin auktoritääriselle isälleni henkinen nyrkkeilysäkki, johon hän sumeilematta purki oman pahan olonsa. Mikään minussa ei ikinä ollut hänen mielestään oikeasti hyvää.
Paha olo purkautuu sitten ahdistuksena ja voimakkaana vihana. Isäni ei ole valmis käymään läpi menneitä asioita kanssani. Tämä sisäinen kiehuminen ilmenee ihmissuhteissani epävarmuutena ja siten, että koen konfliktit todella raskaasti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tunnistan. Joka päivä aamusta alkaen joudun kamppailemaan voimakkaiden huonommuuden tunteiden kanssa. Olin auktoritääriselle isälleni henkinen nyrkkeilysäkki, johon hän sumeilematta purki oman pahan olonsa. Mikään minussa ei ikinä ollut hänen mielestään oikeasti hyvää.
Minussakin on haukuttu käytöstäni aina. Ikinä ei ole kehuttu millään lailla käytöstäni. Vaikka käyttäydyin täysin normaalin lapsen lailla. Tuo sitten synnytti sen kokemuksen, että olen ihmisenä huono. Täysin surkea. Ja se käönneettiin aina vielä niin, että olen sitä muiden mielestä, mutta muiden ei tarvinnut sanoa sitä, koska äitini sanoi sen minulle muiden puolesta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halveksin ihmistä, joka panee lapsensa kokemaan omaa pahuuttaan sen takia, että ei käsittele sairaita ajatuksiaan, vaan syytää kaiken (häpeästä nousevan raivon?) avuttomaan, viattomaan lapseen.
ApJuuri sellainenhan olet itse.
Niin olenkin, ja se on minulle valtava taakka. Se on onneksi kuitenkin äitini syy, ja mä voin siitä parantua, mihin hän ei ikinä kyennyt. Mun lapsilla on ja tulee olemaan äiti, jota he voi at rakastaa ja pitää äitinään, toisin kuin mulla. Muutin pois, toisin kuin äitini minun luotani, etten satuttaisi heitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.
ApYmmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään.
Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.
Ap
Mä taas en välitä pätkääkään, häpeääkö äitini jotain vai ei. Hänellä on oma elämänsä ja mulla omani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.
ApYmmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään.
Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.
ApMä taas en välitä pätkääkään, häpeääkö äitini jotain vai ei. Hänellä on oma elämänsä ja mulla omani.
Niin no enpä minäkään ole tietoinen siitä, häpeääkö hän jotain tekemisiäni vai e. Mutta mulle tuottaisi silti iloa se, jos tietäisin hänen kärsimyksistään. Ne ovat hänen oma syynsä, kun ei ole etsinyt niihin apua.
Ap
Onko ap kokeillut traumaterapiaa? Minua harmittaa ettei siihen ole ohjattu psykiatrian poliklinikalla jo vuosia sitten. Vasta nyt olen itsekseni tajunnut, että sitä luultavimmin olisin tarvinnut. Se olisi voinut auttaa tehokkaammin käsittelemään omia ongelmia. Olen oireillut psyykkisesti eri tavoin jo lapsesta lähtien, mutta hoidon piiriin päädyin vasta aikuisena erään Traumaattisten tapahtuman myötä.
- 8 ja 11
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häpeäongelmat ivät välttämättä liity siihen, että mietittäisiin, mitä muut itsestä ajattelevat. Se voi olla paljon syvempi kokemus itsessä.
ApYmmärrän, mutta mä elän omaa elämääni kuten haluan ja jos mun tekemiseni tuottavat jollekin häpeää (kuten ovat joskus äidilleni tuottaneetkin), niin se on sitten voi voi. Toki olen tehnyt myös asioita, joita olen itse jälkeenpäin hävennyt, mutta katson, että sellainen nyt vaan kuuluu elämään.
Mä nauttisin jos äitini joutuisi häpeämään minua :) Se kärsimys olisi hänelle ihan oikein.
ApMä taas en välitä pätkääkään, häpeääkö äitini jotain vai ei. Hänellä on oma elämänsä ja mulla omani.
Minun äitini on aiheuttanut minulle valtavasti pahaa oloa, joten saadessani nähdä hänen kärsivän se olisi vain ilo. Jos hakee apua, haluaa muuttua ja pyytää anteeksi, sitten voin olla hänen tukenaan. Mutta muuten? En todellakaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko ap kokeillut traumaterapiaa? Minua harmittaa ettei siihen ole ohjattu psykiatrian poliklinikalla jo vuosia sitten. Vasta nyt olen itsekseni tajunnut, että sitä luultavimmin olisin tarvinnut. Se olisi voinut auttaa tehokkaammin käsittelemään omia ongelmia. Olen oireillut psyykkisesti eri tavoin jo lapsesta lähtien, mutta hoidon piiriin päädyin vasta aikuisena erään Traumaattisten tapahtuman myötä.
- 8 ja 11
En vielä. Haluaisin nyt terapeutin, joka osaa käitellä häpeää. Olen narsistin uhrin terapiassa, mutta en ole varma, miten hyvin terapeutti hallitsee narsistivanhemman aiheuttaman häpeän purun tai käsittelyn, koska kuulemma narsismin uhrius ei ole psykiatriassa tunnustettu ilmiö. Tosin häpeä on, kuulemma VASTA VIIME VUOSINA alkanut tulla tajutuksi, miten pahasti se voi vaikuttaa traumojen taustalla (miten sitä ei ole aiemmin tajuttu????) joten narsistin uhrin pahin problematiikka on usein häpeä. Sinne siis.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Epäilen toden totta raivokohtausteni syyksi äitini minuun kohdistamaa häpeää. Koko vaikea tilanne, joka satuttaa lapsiani on äitini syytä, eikä hän ole koskaan ollut sydäntä omistava ihminen ja pyytänyt anteeksi. Vaikka hän vei lapsenlapsiltaan äidin. Hänen käytöksensä.
Ap