Itsetunnosta, ystävistä ja perheestä

Onpa mukavaa kuulla miten hyvin olet toipunut masennuksesta! Paljon onnea saavutuksestasi!

Vaikea sanoa mistä voisi olla kyse, mutta minulla tuli mieleen, että jotkut ihmiset eivät osaa käsitellä omia tunteitaan, jolloin hän projisoi tunteitaan muihin ihmisiin. Olisikohan sinun tapauksessa käynyt niin? Että vanha ystäväsi projisoi omia masentuneita tunteitaan sinuun. Omat vaikeat tunteet on helpompi nähdä muissa kun itsessään.

Vierailija kirjoitti:

Onpa mukavaa kuulla miten hyvin olet toipunut masennuksesta! Paljon onnea saavutuksestasi!

Vaikea sanoa mistä voisi olla kyse, mutta minulla tuli mieleen, että jotkut ihmiset eivät osaa käsitellä omia tunteitaan, jolloin hän projisoi tunteitaan muihin ihmisiin. Olisikohan sinun tapauksessa käynyt niin? Että vanha ystäväsi projisoi omia masentuneita tunteitaan sinuun. Omat vaikeat tunteet on helpompi nähdä muissa kun itsessään.

Kiitos :)

Vaikea sanoa, mutta tuo tunteiden projisointi on mielenkiintoinen ajatus. Ehkä se liittyy tunteiden käsittelykykyyn myös. Olen niin pitkään ollut masentunut, ja vaikka suurimmaksi osaksi en näistä tunteista avautunut, se vaikutti paljon elämääni ja toimintakykyyni.

Ne, jotka eniten näkivät kamppailujani ja olivat tosi ystäviä, alkoivat toipumisen jälkeen osoittaa halveksuntaa. Myötätunto palasi, kun vointini taas heikkeni, mutta en enää vaivaa heitä.

Surullista on se, että toivuin keskivaikeasta masennuksesta. Mutta se aiheutti niin suuren myrskyn ympärilläni, että masennuin uudestaan vaikeaan masennukseen, ahdistukseen ja itsetuhoisuuteen, josta nyt taistelen ylös.

T.ap

Kun ihmiset tottuvat sinuun tietynlaisena, sinun ei saisi muuttua siitä kovin radikaalisti enää aikuisiällä. Tämä tulee ilmi myös, kun joku "hissukka" saakin hissuttelusta tarpeekseen ja alkaa kertoa mielipiteitään kuten nuo hänen läheisensäkin ovat tehneet. Seurauksena yleensä välirikkoja siellä sun täällä. He ovat tottuneet siihen, että sinulle kyllä saa tiuskia ja kertoa mielipiteitä elämäsi tapahtumista ym., mutta kun heidän kenties hyvinkin ongelmallisesta käyttäytymisestään sanotaankin heille itselleen, se ei käykään.

Mielestäni tässä voi olla kyse samasta ilmiöstä. He ovat tottuneet siihen, että olet huonoitsetuntoinen itsesi mollaaja, ja se on palvellut jotain heille merkityksellistä asiaa. Kun näin ei enää ole, heitä ärsyttää. Ehkä et enää ole kaltaisensa ja ovat nähneet sinut esimerkiksi omahyväisenä. Huvittavaa tässä on se, että toisaalla he voivat sietää samaa käytöstä ihan hyvin, kas kun tuo ihminen on aina ollut sellainen.

Onhan tämä voimassa toisinpäinkin. Jos ihminen on ollut aina pärjäävä ja sosiaalinen, hänen muuttumisensa epäsosiaaliseksi ja pärjäämättömäksi ei kaikille käykään.

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmiset tottuvat sinuun tietynlaisena, sinun ei saisi muuttua siitä kovin radikaalisti enää aikuisiällä. Tämä tulee ilmi myös, kun joku "hissukka" saakin hissuttelusta tarpeekseen ja alkaa kertoa mielipiteitään kuten nuo hänen läheisensäkin ovat tehneet. Seurauksena yleensä välirikkoja siellä sun täällä. He ovat tottuneet siihen, että sinulle kyllä saa tiuskia ja kertoa mielipiteitä elämäsi tapahtumista ym., mutta kun heidän kenties hyvinkin ongelmallisesta käyttäytymisestään sanotaankin heille itselleen, se ei käykään.

Mielestäni tässä voi olla kyse samasta ilmiöstä. He ovat tottuneet siihen, että olet huonoitsetuntoinen itsesi mollaaja, ja se on palvellut jotain heille merkityksellistä asiaa. Kun näin ei enää ole, heitä ärsyttää. Ehkä et enää ole kaltaisensa ja ovat nähneet sinut esimerkiksi omahyväisenä. Huvittavaa tässä on se, että toisaalla he voivat sietää samaa käytöstä ihan hyvin, kas kun tuo ihminen on aina ollut sellainen.

Onhan tämä voimassa toisinpäinkin. Jos ihminen on ollut aina pärjäävä ja sosiaalinen, hänen muuttumisensa epäsosiaaliseksi ja pärjäämättömäksi ei kaikille käykään.

Ihmiset, jotka eivät osaa sanoa EI ovat painajaista. Sitten valitetaan, kun muut käyttävät heitä hyväksi. Ihmisen pitäisi pystyä itse määrittelemään omat rajansa.

Hissukka heilahtaa muuttuessaan helposti toiseen äärilaitaan ja haluaa jatkossa kertoa ihan kaikesta eriävät mielipiteensä... sitten väännetään vaikkapa siitä pitääkö lapset hoitaa kotona, perhepäivähoidossa vai päiväkodissa jne... kun kyseessä on oikeasti jokaisen oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmiset tottuvat sinuun tietynlaisena, sinun ei saisi muuttua siitä kovin radikaalisti enää aikuisiällä. Tämä tulee ilmi myös, kun joku "hissukka" saakin hissuttelusta tarpeekseen ja alkaa kertoa mielipiteitään kuten nuo hänen läheisensäkin ovat tehneet. Seurauksena yleensä välirikkoja siellä sun täällä. He ovat tottuneet siihen, että sinulle kyllä saa tiuskia ja kertoa mielipiteitä elämäsi tapahtumista ym., mutta kun heidän kenties hyvinkin ongelmallisesta käyttäytymisestään sanotaankin heille itselleen, se ei käykään.

Mielestäni tässä voi olla kyse samasta ilmiöstä. He ovat tottuneet siihen, että olet huonoitsetuntoinen itsesi mollaaja, ja se on palvellut jotain heille merkityksellistä asiaa. Kun näin ei enää ole, heitä ärsyttää. Ehkä et enää ole kaltaisensa ja ovat nähneet sinut esimerkiksi omahyväisenä. Huvittavaa tässä on se, että toisaalla he voivat sietää samaa käytöstä ihan hyvin, kas kun tuo ihminen on aina ollut sellainen.

Onhan tämä voimassa toisinpäinkin. Jos ihminen on ollut aina pärjäävä ja sosiaalinen, hänen muuttumisensa epäsosiaaliseksi ja pärjäämättömäksi ei kaikille käykään.

Tästä on varmaankin kysymys, mulle on käynyt joidenkin kavereiden kanssa sama juttu kuin ap:lle. Ikävää huomata että ehkä he kokivat jotain ylemmyydentuntoa mua kohtaan aiemmin, olin rassukka jota sai kohdella huonosti. Oon aika varma että yksi kaveri josta en oo kuullut massentumisesta parantumisen jälkeen pitäis mua nykyään muka ylimielisenä. Vaikka olen vaan onnellinen, ja näytin närkästymiseni jos hän tiuski mulle tai arvosteli mun valintoja. Nuorempana ja masentuneena en sitä tehnyt.

Miten sinä kohtelet muita? Haluatko, että kaikki pyörii vain sinun ympärilläsi ja että kaikkien pitäisi kiinnittää vain sinuun huomiota? Haluatko, että sinusta puhutaan koko ajan ja kaipaatko koko ajan myönteistä palautetta itsestäsi? Kuinka paljon tarvitset muiden tukea ja hyväksyntää?

Kirjoitit rivitolkulla siitä miten hyvä ja ihana olet, mutta entä ne negatiiviset asiat?

Kun ihminen muuttuu radikaalisti (ihan minkä asian suhteen), on ihan normaalia, että hänen ihmissuhteensakin muuttuvat. Osa ihmissuhteista voi katketa kokonaan, osa muuttaa  muotoaan ja lisäksi tulee uusia ihmissuhteita, jotka sopivat uuteen elämään paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmiset tottuvat sinuun tietynlaisena, sinun ei saisi muuttua siitä kovin radikaalisti enää aikuisiällä. Tämä tulee ilmi myös, kun joku "hissukka" saakin hissuttelusta tarpeekseen ja alkaa kertoa mielipiteitään kuten nuo hänen läheisensäkin ovat tehneet. Seurauksena yleensä välirikkoja siellä sun täällä. He ovat tottuneet siihen, että sinulle kyllä saa tiuskia ja kertoa mielipiteitä elämäsi tapahtumista ym., mutta kun heidän kenties hyvinkin ongelmallisesta käyttäytymisestään sanotaankin heille itselleen, se ei käykään.

Mielestäni tässä voi olla kyse samasta ilmiöstä. He ovat tottuneet siihen, että olet huonoitsetuntoinen itsesi mollaaja, ja se on palvellut jotain heille merkityksellistä asiaa. Kun näin ei enää ole, heitä ärsyttää. Ehkä et enää ole kaltaisensa ja ovat nähneet sinut esimerkiksi omahyväisenä. Huvittavaa tässä on se, että toisaalla he voivat sietää samaa käytöstä ihan hyvin, kas kun tuo ihminen on aina ollut sellainen.

Onhan tämä voimassa toisinpäinkin. Jos ihminen on ollut aina pärjäävä ja sosiaalinen, hänen muuttumisensa epäsosiaaliseksi ja pärjäämättömäksi ei kaikille käykään.

Tästä on varmaankin kysymys, mulle on käynyt joidenkin kavereiden kanssa sama juttu kuin ap:lle. Ikävää huomata että ehkä he kokivat jotain ylemmyydentuntoa mua kohtaan aiemmin, olin rassukka jota sai kohdella huonosti. Oon aika varma että yksi kaveri josta en oo kuullut massentumisesta parantumisen jälkeen pitäis mua nykyään muka ylimielisenä. Vaikka olen vaan onnellinen, ja näytin närkästymiseni jos hän tiuski mulle tai arvosteli mun valintoja. Nuorempana ja masentuneena en sitä tehnyt.

Mikä on muka ylimielinen? Joko olet ylimielinen tai et ole. Jos itse epäilit olevasi ylimielinen, niin tunteesi on varmasti hyvin oikea ja olet ollut oikeasti hyvin ylimielinen. Pitäisikö sellaista käytöstä katsoa vain hyväksyen ja ymmärtäen? Oletko asettunut sen toisen ihmisen paikalle?

Vierailija kirjoitti:

Kun ihminen muuttuu radikaalisti (ihan minkä asian suhteen), on ihan normaalia, että hänen ihmissuhteensakin muuttuvat. Osa ihmissuhteista voi katketa kokonaan, osa muuttaa  muotoaan ja lisäksi tulee uusia ihmissuhteita, jotka sopivat uuteen elämään paremmin.

Näin se on ja ap:n tulee ymmärtää, että vaikka hän on itse olut muutoksessa jo kauan, niin muut eivät ole. Heille muutos saattaa olla yllätys ja heillä menee hetki aikaa nähdä ihminen toisessa valossa.

Ap:n on nyt hyvä antaa ajan kulua ja toimia itse neutraalisti, eikä suutahtaa kaikesta ja kaikille heti. Vanhaan ei kannata mennä takaisin, mutta ei myöskään olla suuna päänä toitottamassa muutostaan ympäriinsä. Jos muut ovat myös nähneet näitä muutosyrityksiä enemmänkin historiassa, niin he eivät nyt todellakaan tiedä onko ap lintu vai kala.

Uusien ystävien ja tuttavuuksien hankinta on myös yksi keino toteuttaa muutostaan haluamaansa sunntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmiset tottuvat sinuun tietynlaisena, sinun ei saisi muuttua siitä kovin radikaalisti enää aikuisiällä. Tämä tulee ilmi myös, kun joku "hissukka" saakin hissuttelusta tarpeekseen ja alkaa kertoa mielipiteitään kuten nuo hänen läheisensäkin ovat tehneet. Seurauksena yleensä välirikkoja siellä sun täällä. He ovat tottuneet siihen, että sinulle kyllä saa tiuskia ja kertoa mielipiteitä elämäsi tapahtumista ym., mutta kun heidän kenties hyvinkin ongelmallisesta käyttäytymisestään sanotaankin heille itselleen, se ei käykään.

Mielestäni tässä voi olla kyse samasta ilmiöstä. He ovat tottuneet siihen, että olet huonoitsetuntoinen itsesi mollaaja, ja se on palvellut jotain heille merkityksellistä asiaa. Kun näin ei enää ole, heitä ärsyttää. Ehkä et enää ole kaltaisensa ja ovat nähneet sinut esimerkiksi omahyväisenä. Huvittavaa tässä on se, että toisaalla he voivat sietää samaa käytöstä ihan hyvin, kas kun tuo ihminen on aina ollut sellainen.

Onhan tämä voimassa toisinpäinkin. Jos ihminen on ollut aina pärjäävä ja sosiaalinen, hänen muuttumisensa epäsosiaaliseksi ja pärjäämättömäksi ei kaikille käykään.

Tästä on varmaankin kysymys, mulle on käynyt joidenkin kavereiden kanssa sama juttu kuin ap:lle. Ikävää huomata että ehkä he kokivat jotain ylemmyydentuntoa mua kohtaan aiemmin, olin rassukka jota sai kohdella huonosti. Oon aika varma että yksi kaveri josta en oo kuullut massentumisesta parantumisen jälkeen pitäis mua nykyään muka ylimielisenä. Vaikka olen vaan onnellinen, ja näytin närkästymiseni jos hän tiuski mulle tai arvosteli mun valintoja. Nuorempana ja masentuneena en sitä tehnyt.

Mikä on muka ylimielinen? Joko olet ylimielinen tai et ole. Jos itse epäilit olevasi ylimielinen, niin tunteesi on varmasti hyvin oikea ja olet ollut oikeasti hyvin ylimielinen. Pitäisikö sellaista käytöstä katsoa vain hyväksyen ja ymmärtäen? Oletko asettunut sen toisen ihmisen paikalle?

Joo, olen asettunut toisen paikalle, olen ajatellut että se heidän käytös mua kohtaan on ollut alentavaa. Mulla on ollut kaveripiirissä kiusaajia ja kasvoin narsistiperheessä eli mua on tosiaan kohdeltu huonosti ja oon antanut sen tapahtua. Nyt kun en enää anna, kaverit viilensi välit

Se voi johtua tosiaan siitä, että ihmiset eivät yleensä tykkää muutoksista. Nuo sukulaisesi ja ystäväsi ovat tottuneet sinuun huonoitsetuntoisena, epävarmana ja itseironisia kommentteja tekevänä.

Voi myös olla, että se, ettet enää ole sellainen, horjuttaa heidän omaa minäkuvaansa: jos heidän esim. positiivisuutensa ja itsevarmuutensa ennen oikein korostui sinun rinnallasi (kontrastina sinun epävarmuudellesi), nyt he ovat menettäneet sen. Tai jos jonkun heistä rooli oli olla "se positiivinen ja itsevarma", nyt häntä hämmentää ja ärsyttää, kun se rooli ei enää lankeakaan hänelle luonnostaan? Tai jos joku heistä on myös epävarma ja kielteisesti kaikkeen suhtautuva, hän on vahvistumisesi myötä menettänyt "kohtalontoverin" ja sen takia häntä ärsyttää ja hän suhtautuu sinuun torjuvasti?

He eivät välttämättä itse edes tiedosta, miksi heitä ärsyttää eli ei se välttämättä laskelmoitua ilkeyttä ole.

Ihmiset eivät ylipäätään oikein tykkää muutoksista. Se selittää, että uudet ihmiset pitävät sinusta, mutta nuo jotkut vanhat, jotka ovat tottuneet sinuun toisenlaisena, ovat ärsyyntyneitä ja antavat huonoa palautetta.

Hienoa kuitenkin on paitsi se, että olet vahvistunut ja ajattelet myönteisemmin, myös se, että olet huomannut ja tiedostanut tuon joidenkin vanhojen ystävien ja sukulaisten reaktion. Aika usein ihmiset valitettavasti eivät huomaa, vaan valuvat takaisin entiseen sosiaaliseen rooliinsa, kun heijastavat käyttäytymisellään sitä, mitä muut tottumuksesta odottavat.

Muuttuminen sisäisesti on vähän samaa kuin laihduttaminen. Muiden tuki on tarpeen, mutta itse siitä on vastuussa. Myös muiden hyväksyntä ja kannustus muuttuneeseen ulkomuotoon tuntuu hyvältä, mutta kaikki sitä eivät huomaa. Joillekin asialla ei ole mitään väliä ja joillekin se voi olla jopa hieman kielteinen asia.

Jatkuva laihduttaminen ja asiasta vatvominen kyllästyttää myös ihan kaikkia. Ei kukaan jaksa puhua siitä aiheesta vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmiset tottuvat sinuun tietynlaisena, sinun ei saisi muuttua siitä kovin radikaalisti enää aikuisiällä. Tämä tulee ilmi myös, kun joku "hissukka" saakin hissuttelusta tarpeekseen ja alkaa kertoa mielipiteitään kuten nuo hänen läheisensäkin ovat tehneet. Seurauksena yleensä välirikkoja siellä sun täällä. He ovat tottuneet siihen, että sinulle kyllä saa tiuskia ja kertoa mielipiteitä elämäsi tapahtumista ym., mutta kun heidän kenties hyvinkin ongelmallisesta käyttäytymisestään sanotaankin heille itselleen, se ei käykään.

Mielestäni tässä voi olla kyse samasta ilmiöstä. He ovat tottuneet siihen, että olet huonoitsetuntoinen itsesi mollaaja, ja se on palvellut jotain heille merkityksellistä asiaa. Kun näin ei enää ole, heitä ärsyttää. Ehkä et enää ole kaltaisensa ja ovat nähneet sinut esimerkiksi omahyväisenä. Huvittavaa tässä on se, että toisaalla he voivat sietää samaa käytöstä ihan hyvin, kas kun tuo ihminen on aina ollut sellainen.

Onhan tämä voimassa toisinpäinkin. Jos ihminen on ollut aina pärjäävä ja sosiaalinen, hänen muuttumisensa epäsosiaaliseksi ja pärjäämättömäksi ei kaikille käykään.

Tästä on varmaankin kysymys, mulle on käynyt joidenkin kavereiden kanssa sama juttu kuin ap:lle. Ikävää huomata että ehkä he kokivat jotain ylemmyydentuntoa mua kohtaan aiemmin, olin rassukka jota sai kohdella huonosti. Oon aika varma että yksi kaveri josta en oo kuullut massentumisesta parantumisen jälkeen pitäis mua nykyään muka ylimielisenä. Vaikka olen vaan onnellinen, ja näytin närkästymiseni jos hän tiuski mulle tai arvosteli mun valintoja. Nuorempana ja masentuneena en sitä tehnyt.

Mikä on muka ylimielinen? Joko olet ylimielinen tai et ole. Jos itse epäilit olevasi ylimielinen, niin tunteesi on varmasti hyvin oikea ja olet ollut oikeasti hyvin ylimielinen. Pitäisikö sellaista käytöstä katsoa vain hyväksyen ja ymmärtäen? Oletko asettunut sen toisen ihmisen paikalle?

Joo, olen asettunut toisen paikalle, olen ajatellut että se heidän käytös mua kohtaan on ollut alentavaa. Mulla on ollut kaveripiirissä kiusaajia ja kasvoin narsistiperheessä eli mua on tosiaan kohdeltu huonosti ja oon antanut sen tapahtua. Nyt kun en enää anna, kaverit viilensi välit

Miten en saa sinusta ollenkaan mitään lämmintä ja mukavaa kuvaa? En millään lailla ja mistään kohtaa tekstistä. Saan sinusta vain jotenkin vihamielisen, katkeran ja riitaa haluavan tyypin kuvan. Onko se osana tätä muutostasi? Mitäs jos kaikki muut eivät olekaan niitä pahoja, vaan se oletkin sinä itse?

Kiitos viesteistä kaikille :)

Uskon että tuo muutos on vaikea hyväksyä. Enkä pidä entisiä ystäviäni lähtökohtaisesti pahoina ihmisinä. He ehkä ovat vain nähneet niin paljon sitä masentunutta puolta, että heidän on vaikea nähdä muuta. Ehkä se voi kuulostaa ylimieliseltä kun puhun hyvää itsestäni. Kuten joku sanoi, että hän on vain onnellinen, niin minäkin. Onnellisuus on sitä, että on toivoa ja positiivisuutta. Näin minä koen.

Tämä ilmiö on sellainen, jota en oikein ymmärrä, mitä tässä ympärillä on viime vuosina tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Kirjoitin tänne osittain käsitelläkseni asiaa ja nähdäkseni onko jollain jotain perspektiiviä, jota en ole ajatellut. Ja sitä olen saanutkin. Kaunis kiitos!

Jotkut epäilivät, että en näe itsessäni ollenkaan huonoja puolia, haluan vain kaiken pyörivän ympärilläni ja, että olen katkera ja riitaa haluava henkilö.

Mitä tuohon nyt sanoisi. Tottakai näen itsessäni huonoja puolia, vakava masennus ja itsetuhoisuus kertoo itsevihasta eikö? Olen tehnyt töitä sen eteen, että näkisin itseni eri valossa. Ja sen hedelmä on tässä. Minussa on edelleen haavoja ja käsittelen niitä näissä teksteissä. Ne ovat tulleet ihmissuhteissa, joten voi olla, että niistä on vaikea kirjoittaa kuulostamatta katkeralta ja joskus niitäkin tunteita tulee. En kuitenkaan miellä niitä ominaisuuksia persoonani keskeiseksi piirteeksi. Mainitsin hyviä ominaisuuksia, joita muut ovat minusta sanoneet, sillä se tuo niin ison kontrastin siihen, miten toiset minua kohtelevat.

Minun elämäni masennus tai muutos pois masennuksesta ei ole ikinä ollut tuttavapiirissäni yleisen keskustelun aiheena. En ole sitä tuonut esiin kuin satunnaisesti lähimmille ystäville.. Minä en ole myöskään soitellut edes parhaille ystävilleni purkaakseni tuntojani säännöllisesti. Se että avaudun täällä nimettömänä, ei kerro mitään siitä, kuinka paljon haen asialla huomiota tuttavapiirissäni.

Oli tavallaan hyvä saada myös näitä negatiivisia kommentteja, sillä se näyttää, miten eri tavalla eri ihmiset voivat tulkita ajatuksiani. <3

T.ap

Vaikka muutos olisikin positiivinen, se muuttaa silti ihmissuhdetta. Ei ole mitenkään harvinaista, että kun alkoholistipuoliso lopulta raitistuu, tuleekin avioero eikä sen alkoholismista parantuneen aloitteesta vaan sen toisen.