Ennenvanhaan lapset eivät palaneet auringossa

Uv-säteilyä on ennen ollut vähemmän. Eikä vaan välitetty siitä jos penskat vähän punoittaa.

Uv-säteilyä on ennen ollut vähemmän. Eikä vaan välitetty siitä jos penskat vähän punoittaa.

Milloinkahan oli tämän "ennenvanhaan"? Itse vietin kyllä ison osan lapsuuteni kesistä joko suojaavissa vaatteissa tai sitten vaihtoehtoisesti punaisena ja vesikelloilla.

En tiedä, että mitä ap tarkoitaa "ennen vanhaan", mutta ainakin 1970-luvulla kauan auringossa olleet paloivat ja aurinkorasvaa kehotettiin aina laittamaan.

Ja liian auringon saamisen seuraukset näkyvätkin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin ihosyöpädiagnooseina.

Lapset leikkivät ennen vapaasti, missä halusivat ja hakeutuivat porotukselta varjoon. Ja paljon esim metsissä, joissa on varjoa.

Katsopa päiväkotien pihoja ja leikkipuistoja. Ne ovat aukeita kenttiä, joissa ei ole yleensä puita eikä muutakaan varjoa. Mihin lapsi pääsee siitä päiväkodin aidatusta karsinasta? Ei mihinkään. Siinä on pakko olla suorassa auringonpaisteessa vaikka olisi kuinka helle.

Kyllä me palettiin. Sitä vaan ei osattu pitää vaarallisena silloin.

Auringossa ei varsinaisesti löhöilty, vaan oltiin aktiivisia, ja oli tapana kärähtää kertaalleen kesän alkajaiseksi. 

Omassa lapsuudessani ennen vanhaan paloin joka kesä vesikelloille.

80 luvulla oltiin kaikki palaneita, mutta ei ketään kiinnostanut. Kuului vähän niinkuin asiaankin.

Käräytin olkapääni ollessani joku 5 v. Oltiin vanhempien kanssa rannalla.

Olen syntynyt 70.

Ennen vanhaan kaikki lapset eivät asuneet pk-seudulla. Ei Sotkamossa niin herkästi palanut...

Kyllä muistan palaneeni lapsena usein ja joskus varsin tuskallisesti. On siitä kuviakin, kun poskien ja olkapäiden iho oli kuoriutunut pois.

Me liikuimme koko ajan. Uitiin,käveltiin ja pyöräiltiin. Rusketuttiin tasaisesti,enkä muista palaneeni. Nykyään kai maataan tai istutaan kännykät kädessä,ainakin meidän leikkipuistossa näkee kuinka lapset istuvat keinuissa tai muissa laitteissa ja räpläävät luurejaan. Helpostihan siinä palaa.

Kyllä mä vaan paloin.

Siis joskus keskiajalla vai, oisko silloin ollu peittävämmät vaatteet?

Mun mies paloi seiskytluvulla ainakin heti melkein vastasyntyneenä. Minä vasta kaheksakytluvulla vähän vanhempana kun aloin itse olla vastuussa aurinkorasvoista ja varjossaoleilusta.

Vierailija kirjoitti:

Me liikuimme koko ajan. Uitiin,käveltiin ja pyöräiltiin. Rusketuttiin tasaisesti,enkä muista palaneeni. Nykyään kai maataan tai istutaan kännykät kädessä,ainakin meidän leikkipuistossa näkee kuinka lapset istuvat keinuissa tai muissa laitteissa ja räpläävät luurejaan. Helpostihan siinä palaa.

Haluatko ostaa välilyönnin?

Koskas tämä ”ennenvanhaan” oli? Mummoni kertoi monesti juttua sukulaisnaisestaan, joka köytti taaperoikäisen lapsensa päiväksi riippumattoon. Lapsi paloon 3. asteen palovammoille. Tämä oli 50-luvun alkua. Ja jo tuolloin tiedettiin, että aurinko polttaa vaarallisesti.

Minä en ole koskaan eläissäni palanut eikä minuun lotrattu mitään aurinkovoiteita kun olin lapsi. Hattua muistan pitäneeni ihan pienenä. Omankaan lapsen kohdalla en aio olla hysteerinen. On se kamala maailma kun ovesta astuu ulos niin jo vaanii pedot, koirat, hiilihydraatit ja syöpä.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan eläissäni palanut eikä minuun lotrattu mitään aurinkovoiteita kun olin lapsi. Hattua muistan pitäneeni ihan pienenä. Omankaan lapsen kohdalla en aio olla hysteerinen. On se kamala maailma kun ovesta astuu ulos niin jo vaanii pedot, koirat, hiilihydraatit ja syöpä.

Ite oon ajatellu niin, että koska mun lapset saattaa joutua elämään oikeasti sen sata vuotta niin on syytä olla vähän varovaisempi kuin mitä omat vanhemmat oli jotta lapset saa elää suunnilleen terveenä sen elinikänsä eikä joudu elämään loppuaikaansa esim. ihosyövän runtelemana.