Suomalaislapsilla ei ole käytöstapoja, joillakin muilla on
Menin tänään erääseen kauppaan ja jäin pitämään ovea auki isälle ja parille lapselleen. He olivat etelä-Euroopasta kotoisin. Ensin isä kiitti ystävällisesti ja kaikeksi hämmästyksekseni perässä tullut pikkutyttö kiitti minua hyvin ystävällisesti hyvällä Suomen kielellä. Tuo tyttö jäi oikein suloisena mieleeni kun oli niin kohtelias.
En muista ikinä että suomalainen lapsi olisi ollut noin kohtelias. En ole lasten kanssa pahemmin tekemisissä, joten voi olla osittain kokemattomuuttanikin. Enkä syytä lapsia siitä, että heille ei ole opetettu olemaan kohteliaita vieraille.
Olen pitänyt itseäni lasten vihaajana, mutta ehkä jotkut lapset ovat sittenkin kivoja. Tässähän joutuu oikein tarkastamaan mielipiteensä.
Kommentit (78)
Niinnoh, kun pariin otteeseen on nähnyt fiinin pariisittaren vetelevän jälkikasvuansa ympäri korvia keskellä kirkasta päivää julkisessa tilasssa, ei ihme että penskat käyttäytyvät - seuraavaa läpsysessiota odotellessa.
No ongelmahan on siinä että kun vanhemmilla ei ole käytöstapoja niin paha niitä on silloin vaatia ja opettaa lapsille kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Niinnoh, kun pariin otteeseen on nähnyt fiinin pariisittaren vetelevän jälkikasvuansa ympäri korvia keskellä kirkasta päivää julkisessa tilasssa, ei ihme että penskat käyttäytyvät - seuraavaa läpsysessiota odotellessa.
Se toimii.
Hyväkäytöksinen huomataan. Ja huomatuksi tuleminen on pahinta, mitä suomalainen tietää.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalaiset opettivat, että suomalaiset ovat villi-ihmisiä, metsäläisjunttikansa, jolla ei koskaan ole mitään asiaa Euroopan sivistyskansojen saleihin kuin korkeintaan kyökin puolelle.
Tuo oppi meni selkäytimiin ja nyt kerromme sitä toisillemme aina kun tilaisuus tulee.
Suhtautuukohan mikään muu kansa maailmassa itseensä yhtä rasistisesti kuin suomalaiset?
Tämä muuten oikeasti kiinnostaisi. Oma kokemus kun on, että yleensä ihmiset ovat ylpeitä kotimaastaan. Jopa sellaisissa maissa, joissa asiat ovat ns. päin mäntyä, silti löydetään myös niitä ylpeyden aiheita.
Mielestäni on aika surullista, miten usein törmään suomalaisiin haukkumassa itseään ja maataan. Usein puhutaan vielä siten, kuin itse ei kuuluttaisi suomalaisiin, vaikka kirjoittaja tod.näk. on suomalainen itsekin.
Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta.

Niinpä. Kun sanotaan "suomalaiset ovat..." niin harva tarkoittaa sillä itseään, lähipiiriään tai ylipäätään ketään erityisesti jonka tuntee. Kipinä on tullut ehkä yhdestä satunnaisesta kohtaamisesta joka on jäänyt harmittamaan.
Aika harvassa on ne aikuisetkin jotka kiittää vastaavassa tilanteessa. Yleensä saa vain mulkaisun. Ja jos ite kiität vastaavassa tilanteessa, niin hyvä ettei saa ovea päälleen.
Meillä ja naapurustossa on aina silloin tällöin suomalaisia oppilaita muutaman viikon vaihdossa. Aina sama ongelma: yhteiset ruoka-ajat tuntematon käsite kuten myös kohteliaisuus yms. Perusasenne on sellainen "emmätiiä", "ihasama". Ja kyse usein lukiolaisista. Viimeksi naapurit kertoivat saaneensa järjestöltä neuvoja, joissa selitettiin, että juuri suomalaisnuorilta ei kannata odottaa liikaa.
-ulkosuomalainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalaiset opettivat, että suomalaiset ovat villi-ihmisiä, metsäläisjunttikansa, jolla ei koskaan ole mitään asiaa Euroopan sivistyskansojen saleihin kuin korkeintaan kyökin puolelle.
Tuo oppi meni selkäytimiin ja nyt kerromme sitä toisillemme aina kun tilaisuus tulee.
Suhtautuukohan mikään muu kansa maailmassa itseensä yhtä rasistisesti kuin suomalaiset?
Tämä muuten oikeasti kiinnostaisi. Oma kokemus kun on, että yleensä ihmiset ovat ylpeitä kotimaastaan. Jopa sellaisissa maissa, joissa asiat ovat ns. päin mäntyä, silti löydetään myös niitä ylpeyden aiheita.
Mielestäni on aika surullista, miten usein törmään suomalaisiin haukkumassa itseään ja maataan. Usein puhutaan vielä siten, kuin itse ei kuuluttaisi suomalaisiin, vaikka kirjoittaja tod.näk. on suomalainen itsekin.
Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta.
Kyllä minä ulkosuomalaisena törmään jatkuvasti suomalaisiin, joilla on tarve toistella jotain älytöntä "Suomi on paras maa"-mantraa.

Antavatko suomalaiset itsestään ulkomailla yksinkertaisen kuvan?

Nimenomaan näin minäkin sen näen.
Just huomasin paikallisesta puskaradioryhmästä, että täällä vanhemmat pelkäävät lapsiaan. Aletaan pelleiksi ja voivotellaan kun ei niille aina auta mitään sanoa. Mopopoikia nuollaan ja mielistellään vanhempien toimesta. Jos joku kommentoi jotain omasta nuoruudestaan tulee nää pellevanhemmat joukolla teilaamaan ja vitsailemaan asiallisen kommentin päälle. Ja samassa ketjussa mopopojat uhoaa. Säälittävää. Sen kun jättää bensan ostamatta tai vaikka koko mopon jos sille ei mitään mahda, että se pentu yötä myöten häiriköi kylillä.
Suomalaisaikuisilla ei ole käytöstapoja. Lapsia on ok vihata ja kyräillä, kaikesta ärsyynnytään jne. Ei sellaisessa ilmapiirissä kasva sosiaalisesti kyvykkäitä lapsiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Just huomasin paikallisesta puskaradioryhmästä, että täällä vanhemmat pelkäävät lapsiaan. Aletaan pelleiksi ja voivotellaan kun ei niille aina auta mitään sanoa. Mopopoikia nuollaan ja mielistellään vanhempien toimesta. Jos joku kommentoi jotain omasta nuoruudestaan tulee nää pellevanhemmat joukolla teilaamaan ja vitsailemaan asiallisen kommentin päälle. Ja samassa ketjussa mopopojat uhoaa. Säälittävää. Sen kun jättää bensan ostamatta tai vaikka koko mopon jos sille ei mitään mahda, että se pentu yötä myöten häiriköi kylillä.
Vähän hajosin tuolle ''mopopoikia nuollaan'' ja ''pellevanhemmat'' :D
Espanjalaiset lapset kyllä ovat tosi rajuja leikeissään. He eivät todellakaan odota vuoroaan vaan rynnivät jonon ensimmäiseksi kun suomalaiset taas jonottavat kiltisti :) Ihan mukavia lapsia sielläkin, paljon olen matkustellut ja kaikenlaisia lapsia sekä aikuisia nähnyt. Kaikkialla näkyy villejä sekä rauhallisempia lapsia.
En ymmärrä tätä jatkuvaa haukkumista.
Ei ole niiden vanhemmillakaan. Ei voi vaatia jos ei ole annettu
Vierailija kirjoitti:
Meillä ja naapurustossa on aina silloin tällöin suomalaisia oppilaita muutaman viikon vaihdossa. Aina sama ongelma: yhteiset ruoka-ajat tuntematon käsite kuten myös kohteliaisuus yms. Perusasenne on sellainen "emmätiiä", "ihasama". Ja kyse usein lukiolaisista. Viimeksi naapurit kertoivat saaneensa järjestöltä neuvoja, joissa selitettiin, että juuri suomalaisnuorilta ei kannata odottaa liikaa.
-ulkosuomalainen
Suomessa kaikista huonokäytöksisimmät lapset, nuoret ja aikuiset ja maine kiirii jo maailmalla asti. Niin varmaan.
Kummasti kun matkustelee niin Suomesta ei tiedetä oikein mitään eikä meistä ole juuri minkäänlaista mielikuvaa. Kimi Räikkönen tuntuu olevan ainut asia, mikä on jäänyt mieleen.
Venäläisiin lapsiin verrattuna suomalaislasten käytös on ainakin täysin pöyristyttävää. Venäjällähän on yleisesti tapana lapsilla teititellä ja kunnioittaa vanhempia ihmisiä.
Jaa, minä olen havainnut vähän toisenlaista. Tottelevaisuuden ja hyvätapaisuuden ilmentymä on erilainen silloin kun on auktoriteettikasvatettu vs. "empatiakasvatettu". Monista kulttuureista tulevat lapset osaavat kyllä olla ihmisiksi kun paikalla on vanhempi / muu auktoriteettiasemassa oleva aikuinen, mutta koska käytöksen motivaatio on ulkoinen eikä sisäinen, se käytös voi kadota kuin pieru Saharaan samalla kun valvonta katoaa. Tervetuloa katsomaan koulun pihalle, leikkipuistoon ja junan leikkivaunuun miten nämä kurissa ja nuhteessa kasvatetut toimivat "vapaina ollessaan". Tilanne on haastava myös tilanteessa jossa (mies)auktoriteetin kasvattamat lapset laitetaan keskustelukasvattavan (nais)opettajan luokkaan - kummasti se hyvätapaisuus ja kunnioittava asenne saattaa kadota, koska se ei ole toisten huomioimista tai vilpitöntä yhteistyöhalua vaan seurausten välttelyä.
Kasvattamatta jättämistä en sitten puolustele millään, sitäkin näkee, sekä meillä että muualla. Ja olen hitusen järkyttynyt siitä miten vapaasti oman ekaluokkalaiseni luokassa melskataan (muutaman kerran olen esim. hakenut hammaslääkäriin tai palauttanut sieltä).