Lue keskustelun säännöt.
Kukaan ei kestäisi sitä samaa määrää vääryttä, jota olen
07.07.2019 |
joutunut elämäni aikana kokemaan eri henkilöiltä. Erityisesti lapsena. Miksi minun sitten pitäisi kestää?
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
No koska ei oo vaihtoehtoja.
T. Hirveän lapsuuden kokenut, ja tapahtunut ei muuksi muutu vaikka miten vatvoisi
Aina on vaihtoehtoja. Itsemurha, kosto, luovuttaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistäs sen tietää. Mutta ei sinun ole pakko kestää.
Vierailija kirjoitti:
Mistäs sen tietää. Mutta ei sinun ole pakko kestää.
Joidenkin mielestä kuitenkin on.
Mistä tiedät mitä muut ovat joutuneet kestämään?
Ei sun pakko ole kestää, itse päätät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä nuorilla ei ole oikein käsitystä siitä, miten karua elämä vielä muutama vuosikymmen sitten oli. Kurikin oli ankaraa, mutta otimme sen vastaan, kun tiesimme, että kuritus on rakkaudella annettu.
Minua ja pikkuveikkaa löi äiti joka päivä pyykkikartulla. Joskus olimme tehneet jotain pahaa, mutta ei se kuritus siitä riippunut. ”Jotain pahaa ootte tehneet kumminkin”, tiuskaisi äitee, jos yritti kysyä miksi sillä kartulla sillä kertaa mätkittiin, vaikka oltiin oltu kuinka kiltisti.
Kolme kertaa vuodessa oli juhlapäivä. Syntymäpäivänä äiti ei lyönyt kartulla, vaan kuivatulla pullapitkolla. Koko vuosi sitä oli siihen tarkoitukseen kuivattu.
Ja syntymäpäivän jälkeisenä sunnuntaina siitä pitkosta tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi. Kun meitä oli kaksi lasta, niin niitä pullamaitopäiviä oli kaksi kertaa vuodessa. Mutta kartusta tuli kyllä minulle veikan syntymäpäivänä - ja päinvastoin.
Sellaista se oli elämä runsas seitsemänkymmentä vuotta sitten. Ei nykypolvi kaikkea uskoisi, jos kertoisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No koska ei oo vaihtoehtoja.
T. Hirveän lapsuuden kokenut, ja tapahtunut ei muuksi muutu vaikka miten vatvoisiAina on vaihtoehtoja. Itsemurha, kosto, luovuttaminen.
Nuo ovat huonoja vaihtoehtoja. Minä olen valinnut tietoisen unohtamisen. Tai ignooraus olisi ehkä parampi sana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni vanha mummo kirjoitti:
Teillä nuorilla ei ole oikein käsitystä siitä, miten karua elämä vielä muutama vuosikymmen sitten oli. Kurikin oli ankaraa, mutta otimme sen vastaan, kun tiesimme, että kuritus on rakkaudella annettu.
Minua ja pikkuveikkaa löi äiti joka päivä pyykkikartulla. Joskus olimme tehneet jotain pahaa, mutta ei se kuritus siitä riippunut. ”Jotain pahaa ootte tehneet kumminkin”, tiuskaisi äitee, jos yritti kysyä miksi sillä kartulla sillä kertaa mätkittiin, vaikka oltiin oltu kuinka kiltisti.
Kolme kertaa vuodessa oli juhlapäivä. Syntymäpäivänä äiti ei lyönyt kartulla, vaan kuivatulla pullapitkolla. Koko vuosi sitä oli siihen tarkoitukseen kuivattu.
Ja syntymäpäivän jälkeisenä sunnuntaina siitä pitkosta tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi. Kun meitä oli kaksi lasta, niin niitä pullamaitopäiviä oli kaksi kertaa vuodessa. Mutta kartusta tuli kyllä minulle veikan syntymäpäivänä - ja päinvastoin.
Sellaista se oli elämä runsas seitsemänkymmentä vuotta sitten. Ei nykypolvi kaikkea uskoisi, jos kertoisin.
Meitä hakattiin huvikseen henkihieveriin. Sairaalassa oltiin. Kodittomana oltiin aikoja. Ruoanpuute oli huolista pienin. Ihan näin 2010-luvulla. Meillä ei syntymäpäiviä tai muitakaan juhlittu. Älä tule vähättelemään muita ja heidän kokemuksiaan. Et sinäkään tiedä millaista elämä nykypäivänä voi olla. Ei se riipu vuosituhannesta, kun pahoja ihmisiä riittää aina.
No niin. Äitihullu vai Silppu vauhdissa taas?
No koska ei oo vaihtoehtoja.
T. Hirveän lapsuuden kokenut, ja tapahtunut ei muuksi muutu vaikka miten vatvoisi