Sairauden salaaminen läheisiltä ja ärtynyt suhtautuminen kaikkiin

Äitini sairastui n. 10 v sitten rintasyöpään. Kertoi meille, kahdelle tyttärelleen, tietysti isällemme sekä yhdelle ystävälleen, jolla oli juuri ollut sama syöpä. Ei halunnut kertoa vanhemmilleen, sisaruksilleen eikä kenellekään muulle. Stressasi hirveästi mutta omien sanojensa mukaan oli "ihan sinut sairautensa kanssa". Joo ei ollut.
Sitten kun yksi siskoistaan kysyi, onko sinulla peruukki, hermostui hirveästi kun tämä varjeltu salaisuus paljastui. Joka ikinen sukulainen tuntui suhtautuvan väärin. Ei saanut kysyä vointia eikä olla kysymättä. Kiristeli hampaitaan ja kiroili jokaisen suhtautumiselle - ihan sama millainen se oli - paitsi omalleen.

No se jäi aikanaan taakse, hoidot onneksi auttoivat ja elämä jatkui.

Nyt muutama päivä sitten äiti sai lievähkön sydänkohtauksen ja joutui olemaan sairaalassa pari yötä, eilen kotiutui. Nyt alkaa sama: kenellekään ei saisi kertoa ja suutahti minulle, kun olin ambulanssin lähdettyä järkyttyneenä ja todella huolissani sattumalta törmännyt äidin erääseen siskoon ja kertonut mitä oli tapahtunut. Näkihän hän jo minun naamastani että jotain oli, mitä minun olisi pitänyt sanoa???
Nyt sitten ei saisi kertoa kenellekään, ettei äiti saa ajaa autoa viikkoon. No ei minulla ole mitään tarvetta sitä kertoakaan, mutta mikä ihmeen valtionsalaisuus se nyt on? Todella häpeällistä vai mitä?

Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?

Haluaisin ymmärtää mutta vähän tuottaa vaikeuksia.
Eikö olisi helpompaa itselleenkin, kun kertoisi lähipiirille lyhyesti, mitä tapahtui ja mikä on tilanne, ja vaikka sanoa ettei välitä puhua siitä sen enempää? Ei kukaan ole mitään tarkkoja terveystietoja vailla.