Lue keskustelun säännöt.
Sairauden salaaminen läheisiltä ja ärtynyt suhtautuminen kaikkiin
07.07.2019 |
Äitini sairastui n. 10 v sitten rintasyöpään. Kertoi meille, kahdelle tyttärelleen, tietysti isällemme sekä yhdelle ystävälleen, jolla oli juuri ollut sama syöpä. Ei halunnut kertoa vanhemmilleen, sisaruksilleen eikä kenellekään muulle. Stressasi hirveästi mutta omien sanojensa mukaan oli "ihan sinut sairautensa kanssa". Joo ei ollut.
Sitten kun yksi siskoistaan kysyi, onko sinulla peruukki, hermostui hirveästi kun tämä varjeltu salaisuus paljastui. Joka ikinen sukulainen tuntui suhtautuvan väärin. Ei saanut kysyä vointia eikä olla kysymättä. Kiristeli hampaitaan ja kiroili jokaisen suhtautumiselle - ihan sama millainen se oli - paitsi omalleen.
No se jäi aikanaan taakse, hoidot onneksi auttoivat ja elämä jatkui.
Nyt muutama päivä sitten äiti sai lievähkön sydänkohtauksen ja joutui olemaan sairaalassa pari yötä, eilen kotiutui. Nyt alkaa sama: kenellekään ei saisi kertoa ja suutahti minulle, kun olin ambulanssin lähdettyä järkyttyneenä ja todella huolissani sattumalta törmännyt äidin erääseen siskoon ja kertonut mitä oli tapahtunut. Näkihän hän jo minun naamastani että jotain oli, mitä minun olisi pitänyt sanoa???
Nyt sitten ei saisi kertoa kenellekään, ettei äiti saa ajaa autoa viikkoon. No ei minulla ole mitään tarvetta sitä kertoakaan, mutta mikä ihmeen valtionsalaisuus se nyt on? Todella häpeällistä vai mitä?
Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?
Haluaisin ymmärtää mutta vähän tuottaa vaikeuksia.
Eikö olisi helpompaa itselleenkin, kun kertoisi lähipiirille lyhyesti, mitä tapahtui ja mikä on tilanne, ja vaikka sanoa ettei välitä puhua siitä sen enempää? Ei kukaan ole mitään tarkkoja terveystietoja vailla.
Kommentit (41)
Kyllä jokaisen terveys on yksityisasia ja siitä saa kertoa just niin paljon ja niin monelle kuin haluaa ilman että sen pitäisi sen enempää ihmetystä aiheuttaa. Jos sulla on ap tarve purkaa mieltäsi ja huoltasi äitisi terveydestä niin tee se omien ystäviesi kanssa, sellaisten jotka ei tunne äitiäsi tai tämän sukulaisia ja joilla ei ole tarvetta juoruilla eteenpäin puolitutun sairauksista.
Mitä nyt omaa mummoa tässä olen seuraillut niin aika vähän hänkään sisaruksilleen sairauksistaan kertoo, muistisairaus vaivaa jo mutta ei halua että sitä selitetään kovin laajasti muille eikä nimenomaan halua olla se josta muut keskenään puhuvat ja muka huolissaan olevina kohkaavat että mitenhän se nyt voi. Ne joiden kanssa hän haluaa asiasta puhua, tietävät ja se riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä syy on niinkin yksinkertainen ettei halua huolestuttaa läheisiään ja saada heitää hössöttämään asiasta?
Minä en ole kertonut kenellekään että todennäköisesti kuolen melko pian. Vielä en näytä niin sairaalta että olisi pakko, ainoastaan paino on pudonnut.
En halua olla kaikkien silmissä kuolemansairas, viettää viimeisiä aikoja "tehden kuolemaa" ja aiheuttaa läheisilleni huolta ja stressiä. Kaikki asiat olen kyllä järjestänyt ja kirjeet olen kirjoittanut.
Eikö tämä ole aika sairas ajettelutapa? Luuletko että läheisesi arvostavat sitä että olet tehnyt kuukausia kuolemaa ja valehdellut heille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä syy on niinkin yksinkertainen ettei halua huolestuttaa läheisiään ja saada heitää hössöttämään asiasta?
Minä en ole kertonut kenellekään että todennäköisesti kuolen melko pian. Vielä en näytä niin sairaalta että olisi pakko, ainoastaan paino on pudonnut.
En halua olla kaikkien silmissä kuolemansairas, viettää viimeisiä aikoja "tehden kuolemaa" ja aiheuttaa läheisilleni huolta ja stressiä. Kaikki asiat olen kyllä järjestänyt ja kirjeet olen kirjoittanut.
Eikö tämä ole aika sairas ajettelutapa? Luuletko että läheisesi arvostavat sitä että olet tehnyt kuukausia kuolemaa ja valehdellut heille?
Eihän tuossa ole valehdeltu. Tuo henkilö ei vain ole kertonut läheisilleen kuolevansa pian. Vai onko se valehtelua, että kuolemansairas elää elämänsä loppuun asti terveidenkirjoissa?
Jos itselläni olisi sairas omainen, niin toivoisin että hän toimisi niin kuin kokee itselleen parhaaksi ja helpoimmaksi. Toki auttaisin mielelläni ja tekisin selväksi että apua on saatavana, mutta kunnioittaisin sairaan ihmisen tahtoa enkä jyräisi häntä omien toiveitteni siivellä.
Mun mummo, pappa ja äiti samanlaisia, edes ambulanssia ei saa soittaa kun naapurit saattais nähdä, voi hyvä sylvi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka usein äitisi on pyytänyt apua (ennen sairastumisiaan) läheisiltään? Siskoiltaan jne? Vai kuuluuko hän niihin ihmisiin, joiden mielestä jokaisen on pärjättävä omillaan ja avun pyytäminen on heikkouden merkki? Onko äidilläsi ennen sairauksiaan ollut jonkinlainen vahvan ihmisen leima tai asema suvussanne?
Olipa niin tai näin, jokainen käsittelee sairautensa omalla tavallaan. Sun tehtäväsi ei ole ymmärtää, mitä äitisi tuntee. Ne tunteet ovat hänen, ei sinun. Kohtele äitiäsi kuten olet kohdellut aina ennenkin. Normaalisti. Koska muut tavat kohdella voivat ihan oikeasti olla ärsyttäviä. Jos äitisi tarvitsee autokyytiä seuraavan viikon aikana, hän varmaan osaa tilata taksinkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Sen tiedon avulla voisin osata paremmin ymmärtää - ja jaksaa.
Äiti tarvitsee nyt apuani, en voi antaa hänen "olla rauhassa".On todella ikävää että yrität kiristää äitiäsi toimimaan ja tuntemaan niin kuin sinä haluat, ja kaikenlisäksi haluat kertoa äitisi yksityisasiat vielä eteenpäinkin. Varsinkin tässä tilanteessa kun äitisi on heikoilla. Jos et pysty häntä auttamaan ilman tuota, niin sano että et kestä tilannetta, ja että haluat vetäytyä pois äidin luota sairauden ajaksi. Se on reilumpaa kuin tuo että rankaiset äitiäsi juuri silloin kun hän on heikoimmillaan.
En ole rankaisemassa häntä mistään, eikä minulla ole mitään halua kertoa hänen yksityisasioitaan. Ambulanssin hänen pihallaan on kuitenkin voinut nähdä koko kylä, ja juorut olisivat ikävämpiä kuin sen yksinkertaisen asian kertominen hänen omille sisaruksilleen, mitä tapahtui ja mikä on nyt tilanne. Voi sanoa, ettei halua puhua siitä enempää eikä halua vointikyselyjä ja piste.
Et oikeasti tiedä äitisi ja hänen sisarustensa suhteista kaikkea.
Sinulle mukavat tädit ovat saattaneet esim. kiusata siskoaan (äitiäsi) lapsuudessa ja hänelle on saattanut jäädä tämänkaltaisista kokemuksista epäluottamus "läheisiinsä".
Kunnioita sairaan äitisi tunteita ja toiveita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osittain asian torjuntaa.
Jos kaikki keskustelut käsittelevät sairautta, ei itsekään pääse unohtamaan asiaa.Toisaalta haluaa suojella läheisiään tuskalta. Saattaisin itsekin tehdä niin.
Mutta kun hän on toipumassa luultavasti ihan hyvin. Sehän olisi hyvä uutinen.
Hänen sisaruksillaankin on sairauksia, kahdella hyvinkin vakava. Niistä on kerrottu, kaikki tietää, muttei niitä vatvota sen enempää. Se on vain parempi että tiedetään, silloin ei kukaan ihmettele jos ramppaa lääkärissä tai joutuu sairaalaan.Äitikin tulee tarvitsemaan enemmän apua kuin ennen, ainakin pihatöissä. Olisi helpompi saada sitä, kun ei salailisi tilannetta.
Lisäksi tämä koskettaa meitä muitakin. Miksi meillä olisi velvollisuus valehdella muille?
Ei ole valehtelemista, jos ei puhu eteenpäin muiden asioista.
Jos joku on kiinnostunut äitisi voinnista, voi ottaa yhteyttä suoraan häneen ja kysyä.
Tunnistan tämän ilmiön meidän suvusta. Meillä sairauksia on aina pidetty häpeällisinä ja heikkouden merkkinä. Meillä on aina pitänyt pärjätä omillaan ja esittää vahvaa. Voisiko teillä olla jostain samantapaisesta kyse?
Muistan jo omasta lapsuudestani, miten meillä ei ikinä saanut empatiaa sairaana. Sain kerrankin kauheat moitteet ja syyllistykset, kun olin lähtenyt koulusta kotiin kuumeisena. Kerran kerroin tädilleni olleeni verikokeissa ja hän oli sitten äidiltäni kysynyt, että onko jotain vakavaa. Äiti suuttui minulle, kun oli kehdannut mennä kertomaan tuollaisen salaisuuden. Meillä ei myöskään menty lääkäriin melkein mistään syystä. Olen saanut useampaan vaivaan oikean hoidon ja lääkkeet vasta yli 30-vuotiaana. Myös kaikki murrosiän muutokset ja kuukautisten alkamiset nuorena oli häpeällistä ja salattavaa.
Ärsyttää tällainen salailun ilmapiiri. Vanhempani eivät itse mene lääkäriin mistään syystä. Isovanhempani olivat ihan samanlaisia. Meillä on yhdellä lapsella krooninen sairaus (ihan tavallinen perussairaus) ja äitini ei pysty puhua siitä. Hän kiusaantuu silmin nähden ja menee ihan vaikeaksi, jos mainitsenkaan siitä tai kerron ohimennen, että pitää käydä labrassa. Äidin mielestä siitä ei saa kertoa muille sukulaisille. On alkanut oikeasti raivostuttaa todella pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitisi ei halua, että häntä säälitään tai hänen sairautensa olisi toisten ihmisten keskustelujen aiheena. Anna äitisi tehdä, kuten hän itse haluaa. Kertoa tai olla kertomatta.
En minäkään kertonut rintasyövästä kuin todella harvalle. Muiden sääli ja huoli olisi ollut kamalaa, ja halusin keskittyä normaalin arjen ylläpitoon.
Niin minunkin sukulaiset luulevat, että olen parantunut syövästä. En ole, enkä ikinä parane.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän ilmiön meidän suvusta. Meillä sairauksia on aina pidetty häpeällisinä ja heikkouden merkkinä. Meillä on aina pitänyt pärjätä omillaan ja esittää vahvaa. Voisiko teillä olla jostain samantapaisesta kyse?
Muistan jo omasta lapsuudestani, miten meillä ei ikinä saanut empatiaa sairaana. Sain kerrankin kauheat moitteet ja syyllistykset, kun olin lähtenyt koulusta kotiin kuumeisena. Kerran kerroin tädilleni olleeni verikokeissa ja hän oli sitten äidiltäni kysynyt, että onko jotain vakavaa. Äiti suuttui minulle, kun oli kehdannut mennä kertomaan tuollaisen salaisuuden. Meillä ei myöskään menty lääkäriin melkein mistään syystä. Olen saanut useampaan vaivaan oikean hoidon ja lääkkeet vasta yli 30-vuotiaana. Myös kaikki murrosiän muutokset ja kuukautisten alkamiset nuorena oli häpeällistä ja salattavaa.
Ärsyttää tällainen salailun ilmapiiri. Vanhempani eivät itse mene lääkäriin mistään syystä. Isovanhempani olivat ihan samanlaisia. Meillä on yhdellä lapsella krooninen sairaus (ihan tavallinen perussairaus) ja äitini ei pysty puhua siitä. Hän kiusaantuu silmin nähden ja menee ihan vaikeaksi, jos mainitsenkaan siitä tai kerron ohimennen, että pitää käydä labrassa. Äidin mielestä siitä ei saa kertoa muille sukulaisille. On alkanut oikeasti raivostuttaa todella pahasti.
Juoruat omia asioitasi niin paljon kuin sielu sietää. Jätä muiden rauhaan.
Minusta tuollainen kertomattomuus on kypsymättömyyttä, varsinkin jos pitää sitten kiukutella toisille ihmisille.
Kyvyttömyyttä puhua omista tunteista ja kyvyttömyyttä eritellä niitä. Rehellinen puhuminen auttaisi jäsentämään omia tunteita, pelottaa, vituttaa, saa raivoihin, surettaa, katkeroittaa, mutta niitä ei voi ääneen sanoa ikäänkuin ne tulisivat vielä suuremmiksi tai olisivat häpeällisiä, todellisuudessa helpottaa, vaikkei tauti niin tunteet jäsentyvät.
Läheiseni on juuri tuollainen 90% ajasta esittää iloista kärsijää, 10% parkuu kuolevansa ja kaikkein läheisimmille, elämä on ollut pitkään lasinsiruilla kävelyä. Vieraat ylistävät miten hän voi aina olla niin iloinen ihminen, niinpä.
Sen lisäksi, että tuollainen käytös on mielestäni kypsymätöntä se on myös hirvittävän itsekästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi ei halua, että häntä säälitään tai hänen sairautensa olisi toisten ihmisten keskustelujen aiheena. Anna äitisi tehdä, kuten hän itse haluaa. Kertoa tai olla kertomatta.
En minäkään kertonut rintasyövästä kuin todella harvalle. Muiden sääli ja huoli olisi ollut kamalaa, ja halusin keskittyä normaalin arjen ylläpitoon.
Tuon voi tehdä ihan fiksusti, niinkuin työkaverini, joka kertoi että ei pysty asiasta puhumaan, eikä halua että asiasta töissä puhutaan, kun se on akuutti asia, mutta jos jotain tapahtuu tiedätte. Hänen hienoa avautumistaan kunnioitettiin, toivotettiin vain kaikkea hyvää, parannuttuaan hän kertoi kaiken olevat hyvin, olisi ollut hirveä järkytys jos asiat olisivat menneet toisin, niinkuin tutulla, jonka työkaveri ei 'vuorotteluvapaalta' tullutkaan töihin vaan oli haudattu 3kk ennen vapaan loppua.
Vierailija kirjoitti:
Heippa aloittaja.
Tietääkö äitisi, että kerrot hänen asioitaan vauva palstalla ?
Jokaisella potilaalla on yksityisyys, mitä meidän tulee kunnioittaa.
Vertaistukea syöpään sairastuneiden omaisille on varmaan saatavilla muualta, kuin täältä.
Onko äitini todella tunnistettavissa? Olenko kertonut hänen nimensä tai muita tunnistetietoja?
Jos kerron että hänellä on ollut rintasyöpä ja nyt sai sydärin, kaikki tietää kenestä on kyse?
Jos ei, en ole tutkinut yksityisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Sen tiedon avulla voisin osata paremmin ymmärtää - ja jaksaa.
Äiti tarvitsee nyt apuani, en voi antaa hänen "olla rauhassa".On todella ikävää että yrität kiristää äitiäsi toimimaan ja tuntemaan niin kuin sinä haluat, ja kaikenlisäksi haluat kertoa äitisi yksityisasiat vielä eteenpäinkin. Varsinkin tässä tilanteessa kun äitisi on heikoilla. Jos et pysty häntä auttamaan ilman tuota, niin sano että et kestä tilannetta, ja että haluat vetäytyä pois äidin luota sairauden ajaksi. Se on reilumpaa kuin tuo että rankaiset äitiäsi juuri silloin kun hän on heikoimmillaan.
En ole rankaisemassa häntä mistään, eikä minulla ole mitään halua kertoa hänen yksityisasioitaan. Ambulanssin hänen pihallaan on kuitenkin voinut nähdä koko kylä, ja juorut olisivat ikävämpiä kuin sen yksinkertaisen asian kertominen hänen omille sisaruksilleen, mitä tapahtui ja mikä on nyt tilanne. Voi sanoa, ettei halua puhua siitä enempää eikä halua vointikyselyjä ja piste.
Yritähän nyt ymmärtää että se on äitisi OMA asia kenelle kertoo ja kenelle haluaa kerrottavan. Sinulla ei ole oikeutta sitä tehdä. Jos tarvitset apua sairauden käsittelyyn, niin mene terapiaan itse. Ulkopuolisille voit sanoa että äitisi ei halua että juoruilet hänen asioistaan, että olevat hyvät, ja puhuvat itse äitisi kanssa.
Eipä pysynyt omana asiana se syöpäkään, vaikka kuinka halusi. Ja nyt sydärissä ambulanssin on luultavasti nähnyt hänen pihallaan moni. Ovatko juorut parempi kuin lyhyt info lähisuvulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa aloittaja.
Tietääkö äitisi, että kerrot hänen asioitaan vauva palstalla ?
Jokaisella potilaalla on yksityisyys, mitä meidän tulee kunnioittaa.
Vertaistukea syöpään sairastuneiden omaisille on varmaan saatavilla muualta, kuin täältä.
Onko äitini todella tunnistettavissa? Olenko kertonut hänen nimensä tai muita tunnistetietoja?
Jos kerron että hänellä on ollut rintasyöpä ja nyt sai sydärin, kaikki tietää kenestä on kyse?
Jos ei, en ole tutkinut yksityisyyttä.
Siis en ole loukannut yksityisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osittain asian torjuntaa.
Jos kaikki keskustelut käsittelevät sairautta, ei itsekään pääse unohtamaan asiaa.Toisaalta haluaa suojella läheisiään tuskalta. Saattaisin itsekin tehdä niin.
Mutta kun hän on toipumassa luultavasti ihan hyvin. Sehän olisi hyvä uutinen.
Hänen sisaruksillaankin on sairauksia, kahdella hyvinkin vakava. Niistä on kerrottu, kaikki tietää, muttei niitä vatvota sen enempää. Se on vain parempi että tiedetään, silloin ei kukaan ihmettele jos ramppaa lääkärissä tai joutuu sairaalaan.Äitikin tulee tarvitsemaan enemmän apua kuin ennen, ainakin pihatöissä. Olisi helpompi saada sitä, kun ei salailisi tilannetta.
Lisäksi tämä koskettaa meitä muitakin. Miksi meillä olisi velvollisuus valehdella muille?
Ei ole valehtelemista, jos ei puhu eteenpäin muiden asioista.
Jos joku on kiinnostunut äitisi voinnista, voi ottaa yhteyttä suoraan häneen ja kysyä.
Totta kai on valehtelemista, jos keksin tekosyyn sille, miksi tulen silmät punaisina äitini luota. Oikea syy oli se, että äitini vietiin juuri ambulanssilla sairaalaan enkä tiedä, näenkö häntä enää elävänä. Mikä muu syy olisi ollut muuta kuin valehtelua?
Ihanaa kun täällä terveet "sanoittavat" sairaiden ja kuolevien tunteita oman mutunsa perusteella.
Heippa aloittaja.
Tietääkö äitisi, että kerrot hänen asioitaan vauva palstalla ?
Jokaisella potilaalla on yksityisyys, mitä meidän tulee kunnioittaa.
Vertaistukea syöpään sairastuneiden omaisille on varmaan saatavilla muualta, kuin täältä.