Jäin kiinni kannabiksesta huumetestissä. Olen päiväkodissa töissä.
Mitä mieltä? Olisinko mielestäsi ansainnut potkut? Olisiko mielestäsi asian pitänyt antaa olla? Polttelu on ollut mulla hyvin satunnaista, mutta pienellä paikkakunnalla sana kiirii nopeasti ja työnantaja vaati multa huumetestiä. Kannabis oli positiivinen ja nyt olen sitoutunut lopettamaan ja antamaan seuloja kahden viikon välein, sekä toimittamaan niistä todistukset työnantajalleni. Töissä en ole koskaan ollut millään tavalla päihtyneenä, enkä käytä mitään muita päihteitä. Pomo suhtautui asiaan melko (yllättävän) rennosti, ei antanut minulle edes varoitusta. Mielenkiinnosta kyselen, mitä mieltä ihmiset on tällaisesta? Itse toivoisin että suomessa kannabiksen demonisointi lopetettaisiin ja pidän alkoholia huomattavasti vaarallisempana.
Kommentit (634)
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan nyt semmoinen asia myös ettei nykyisin pienistä määristä kannabista tule edes merkintää mihinkään rikosrekisteriin. Omalla kohdalla poliisi antoi minun pitää 3g kannabista vaikka sen minulta löysikin. Ei maksa vaivaa heille tehdä paperitöitä jonkun satunnaisen polttelun takia.
T. lastenlääkäri.
No mitä järkeä sit edes pyytää koko rekisteriä? Sehän pyydetään siksi, ettei sinulla ole alttiutta toimia lasten ja esim. kehitysvammaisten parissa väärin. Pilven polttelu on merkki siitä, että asioit mahdollisesti rikollisten kanssa ja et reppuusi voi unohtua mukaan jokin käärö huumausaineeksi luokiteltua ainetta tai että saattaisit myydä tai toimittaa alaikäiselle kiellettyjä aineita tai että ne päätyisivät alaikäiselle vahingossa.
Hei haloo?
Mulle ei lääkäri määrännyt edes bentsoja, vaikka niiden kanssa ei ole ongelmaa (satunnaisesti määrätty, viimeisin paketti ehti vanhentua lähes kokonaisena), koska työskentelin pienten lasten kanssa vaan määräsi toisen valmisteen.
En kyl haluais viedä lapsia hoitoon kellekään, joka "pössyttelee vapaa-ajalla".
Vierailija kirjoitti:
Minä poltan vapaa-ajallani kannabista ja leikkaan lastenne aivokasvaimia. Mitä mielä siitä olette? Kannabis on paljon terveellisempää kuin alkoholi kun haluaa rentoutua ja olen sitä kollegoille suositellut.
t. Vanhempi neurokirurgi
Ompas tänne eksynyt kovasti lääkäreitä ja hoiva-alan ihmisiä tänne ketjuun. 🤔🤔🤔
Jokin ei täsmää. Kannabishan muuttaa aivoja..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva kun saadaan kärsiä ikivanhasta kieltolaista jolle ei ole koskaan ollut perusteita. Aine joka on vähemmän riippuvuutta aiheuttava kuin kahvi, jonka yliannostukseen ei voi kuolla, ja jolla on erittäin huomattavia terveyshyötyjä jopa syövän hoidossa, on demonisoitu ja sen käyttäjät leimattu narkkareiksi :(
Tiedän 2 ihmistä, jotka käyttäneet pilveä. Molemmilla puhkesi skitsofrenia nuorella iällä.
Turha alapeukuttaa. Vai totuus sattuu?
Nää ihmiset on mulle tärkeitä. Kyllä mua ottaa päähän heidän puolestaan. Elämä vähän niinku.. "pilalla" muutaman pössyttelykerran ja yhden liian suuren annostuksen takia.
Ymmärrän ett johonki syöpään voi kokeilla jotain valmisteita laillisesti tms.. mut ei viihdekäyttöön, ei ikinä. En halua ketään edes pössyttelemään lähelleni noiden kohtaloiden takia, joten hyvä vain ettei sitä ole sallittu Suomessa. Ihan p*ska aine.
Googlettakaa jos ette usko.
Missään tutkimuksissa ei ole pystytty toteamaan, että kannabis altistaisi skitsofrenialle. Se, että kaverin kaimasi on siihen sairastunut ja on joskus kannabistakin poltellut, muista päihteistä puhumattakaan, ei riitä tutkimustulokseksi. t. Se Neurokirurgi
Jännä, että nuo "lääkärit" täällä eivät osaa yhtään oikeinkirjoitusta ja kielioppia. Vielä eri lääkärit tekevät tismalleen samoja virheitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan lasten vanhemmat tulevat painostamaan pomoasi, joten kyllä hänen on pakko irtisanoa sut. Varsinkin jos vielä mokaat, mikä on todennäköistä.
Haluaistiko itse että sun lasta hoitaa tyyppi joka tietää että joku aine on laitonta ja kielletty, mutta käyttää sitä silti? Selittelet sitten että "en mä vaikutuksen alaisena ole töissä", mutta sähän rikoit jo työnantajan ja lainsäätäjän lakeja vastaan joten kuka uskoo sun pitävän sanasi tässäkään?
Ei kukaan.
Niin. Sama tilannehan voisi olla jonkun heroiinin käyttäjällä. "En mä piikitä itseäni kun olen töissä".
Ootko tosiaan sitä mieltä että kannabista ja heroiinia voi verrata keskenään?
Eihän tässä tarvitse verrata niitä aineita, vaan selittelyä laittomasta toiminnasta.
"En tiennyt jääväni kiinni"
"En käytä töissä"
"Joo on laitonta, mutta..."
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että nuo "lääkärit" täällä eivät osaa yhtään oikeinkirjoitusta ja kielioppia. Vielä eri lääkärit tekevät tismalleen samoja virheitä...
Jos ne osaa kirjoittaa ja sinä et?
Vierailija kirjoitti:
Missään tutkimuksissa ei ole pystytty toteamaan, että kannabis altistaisi skitsofrenialle. Se, että kaverin kaimasi on siihen sairastunut ja on joskus kannabistakin poltellut, muista päihteistä puhumattakaan, ei riitä tutkimustulokseksi. t. Se Neurokirurgi
Ei sun tarvii kuin googlettaa. Löydät syitä siihen, miksi se altistaa sille.
Ei ollut mikään kaverin kaima. Mä olen näiden ihmisten harhapuheita kuunnellut. Eivät olleet mitään narkkiksia, ihan tavallisia 16-19-vuotiaita, jotka kokeilivat muutaman kerran. Eivät ole käyttäneet muita aineita, alkoholia toki. Toisen käytös ja oireet jälkikäteen viittas selvästi siihen että kannabis oli ko. sairauden laukaissut. En kuvaile enempää.
PS. Ihmisillä on tapana puolustaa riippuvuuksiaan faktoista huolimatta, oli ne sitten henkisiä tai fyysisiä.
Ei sitä tulla laillistamaan Suomessa. Hörhöt vain huutavat sen perään. Haisette pahalle!
Sanotaan että olet perjantaina illalla töiden jälkeen rentoutunut kotona ja polttanut pikku savut. Tarkoittaako se ihan oikeasti jonkun mielestä sitä, että maanantaina olisi päihtyneenä töissä jos huumausainetesti on kannabiksen osalta maanantaina positiivinen? Entä kun vaihdetaan ne perjantai-illan savut pariin lasiin punaviiniä, onko silloin edelleen maanantaina päihtynyt? Ei tietenkään. Kannabis on laitonta kyllä, mutta se ei liity mitenkään siihen, että olisit siitä päihtyneenä useita päiviä polttamisen jälkeen. Se nyt vaan sattuu näkymään testeissä pidempään kun on rasvsliukoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missään tutkimuksissa ei ole pystytty toteamaan, että kannabis altistaisi skitsofrenialle. Se, että kaverin kaimasi on siihen sairastunut ja on joskus kannabistakin poltellut, muista päihteistä puhumattakaan, ei riitä tutkimustulokseksi. t. Se Neurokirurgi
Ei sun tarvii kuin googlettaa. Löydät syitä siihen, miksi se altistaa sille.
Ei ollut mikään kaverin kaima. Mä olen näiden ihmisten harhapuheita kuunnellut. Eivät olleet mitään narkkiksia, ihan tavallisia 16-19-vuotiaita, jotka kokeilivat muutaman kerran. Eivät ole käyttäneet muita aineita, alkoholia toki. Toisen käytös ja oireet jälkikäteen viittas selvästi siihen että kannabis oli ko. sairauden laukaissut. En kuvaile enempää.
PS. Ihmisillä on tapana puolustaa riippuvuuksiaan faktoista huolimatta, oli ne sitten henkisiä tai fyysisiä.
Yhtä vahva yhteys on löydetty myös nikotiinin ja skitsofrenian välillä; jostain syystä et ole tupakasta yhtä huolissasi? Polttiko nuo ystäväsi mahdollisesti tupakkaa?
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että nuo "lääkärit" täällä eivät osaa yhtään oikeinkirjoitusta ja kielioppia. Vielä eri lääkärit tekevät tismalleen samoja virheitä...
Jep, ja kaiken lisäksi he tekevät samat virheet kuin ap. Sattumaa?
ap on siviiliuhri kirjoitti:
Kannattaa vaan antaa ääni sinne kansalaisalotteeseen. 8000 ääntä muistaakseni on jo tullut.
youtubeen haku kappaleesta siviiliuhri. Kyseessä on yksilönvapaudet joita länsimaissa arvostetaan.
Ei ole kenenkään asia mitä ap hengittää sisäänsä omalla pyhällä vapaa-ajallaan.
Muut hengittäköön vaikka maalia ja tuntekoon ylemmyyttä siitä.
Tietty ihmisryhmä on saanut yksilönvapaudet peräaukkoon ja sinne työntymiseen 70-luvulla muistaakseni.
Vielä tietty ihmisryhmä ei ole saanut yksilövapauksia omiin keuhkoihinsa tai ruuansulatuselimeensä, saati sananvapauteen sanoa tämä omalla nimellään julki ilman lynkkausta ja yhteiskunnallisen elämän pilaamista.
Tässä rikotaan länsimaisia arvoja vastaan.
Kyseessä on oma vartalo.
Nyt joku ROTI.
Miten niin kannabista "pidetään niin pahana"? Ihan sama vähintään olisi tapahtunut, jos puhallutetaan. Eli turhaa itkua taas: Olet valinnut laittoman päihteen, joka näkyy veressä kauan. So?
Miksi niin monet fanaattisesti puolustavat pössyttelyä, normaalit ihmiset eivät tarvitse eivätkä käytä mitään päihdyttäviä aineita,
veikkaan että kyseiset henkilöt eivät voi olla viikkoakaan polttamatta
Vierailija kirjoitti:
Kannabis altistaa psykoosille. Psykoosi ei ole sama asia kuin skitsofrenia. Skitsofreenikolla on usein psykoottisia jaksoja.
Vieläkin näitä kahta sekoitetaan.
En ole sekoittanut näitä keskenään, trust me. Mulla on tälläkin hetkellä hyvä ystävä hoidettavana pakko-hoidossa psykoosin vuoksi (hän ei käytä päihteitä) että kummatkin ihan tuttuja sairauksia. Kaikki näistä ovat mun kanssa samaa ikäluokkaa.
T. Se, joka tunsi ne 2 sairastunutta skitsofreenikkoa
Alkoholin kanssa ei mitkään psykoosit tai skitsofreniat ole olleet syynä kieltolakiin. Ei juoppohullua hoideta sakottamalla tätä tai pistämällä tätä vankilaan pontikkakeitoksista.
Kieltolaki on täysin poliittinen kanta eikä perustu mihinkään terveydellisiin asioihin.
Ei psykoosipotilasta auteta tätä rankaisemalla. Kyseessä on terveydenhuollollinen tapaus, ei rikosoikeudellinen tapaus.
Ap on uhri.
Dekriminalisaatio olisi aika aiheellinen.
Käyttäjien tuomitsemiselle ei löydy länsimaisessa sivistysvaltiossa mitään perusteita. Ei me eletä Venäjällä, jos olette huomanneet, vaikka lainsäädäntö nyt tuntuisi olevan hyvin itämainen yksilönvapauksien suhteen.