Mies tuijottelee jatkuvasti muita naisia
Tähän alkuun sanon heti, että en tarkoita että pitäis laput silmillä kulkea. Kyllä itsekin saatan vilkaista vastaantulevaa komistusta. Miehelläni tää kuitekin menee mielestäni jo yli, joka hemmetin kerta kun ollaan jossain yhdessä, hän tuijottaa naisia ja tuntuu, että oikein etsii niitä katseellaan. Ilmekin menee hänellä sellaiseksi "wow", kun joku tyttö/nainen ilmestyy näkökenttään. Ja tuijottaa siis kaikkia vähänkin ihmisen näköisiä nuoria naisia. Itsellään hänellä ikää 30.
Koen nöyryyttäväksi sen, että jos ollaan vaikka syömässä ravintolassa, niin mies vilkuilee koko aterian ajan jotain toisessa pöydässä istuvaa naista. Tai kun kävellään käsi kädessä kaupungilla, niin bongailee katseellaan muita naisia. Miksei voi keskittyä muhun, kun ollaan yhdessä? Jättäis vaikka nää tuijottelut vaikka poikien iltaan. mun mielestä toi on muutenkin enemmän semmoista, jota tehdään sinkkuna. Ja onhan toi kyylääminen muutenkin epäkohteliasta.
Yhdessä ollaan oltu reilu vuosi ja tää tuijottelu alkoi ehkä joskus kun oltiin oltu yhdessä puoli vuotta. Mietin, onko miehelläni sitten mennyt alkuhuuma ohi vai mitä? Itse kyllä pidän itsestäni huolta ja laittaudun, mutta tuntuu, ettei mies enää huomioi sitä samalla tavalla, eikä kehuja tule enää niin paljon.
Muilla samaa ongelmaa
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan itseään kunnioittava nainen voi seurustella tuollaisen miehen kanssa. En ymmärrä.
Yksin jäämisen pelko, kulissit kaatuu, talous menee kuralle jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te naiset olette pikkumaisia, mokomaa asiaa vatvotaan, vanutetaan, mietitään...
Huh huh!Ja teillä miehillä ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja eikä minkäänlaista tunneälyä. Silloin kun on naisensa kanssa jossain niin silloin keskitytään häneen eikä kuolata muita. Muiden töllöttämisessä ei ole mitään pahaa se on ihan katsojan vapaastivalittava asia mutta sen voi tehdä silloin kun oma nainen ei ole paikalla. Kyllä me naisetkin näemme komeat miehet ja mielellåän heitå katsomme mutta emme silloin kun oma mies on paikalla.
Mun mielestä ei tarvitse erityisesti keskittyä koko ajan minuun. Normaalit, neutraalit käytöstavat ois se tavoite.
eri
No sehän juuri kuuluu niihin normaaleihin, neutraaleihin käytöstapoihin. Vähån sama kun olet ystävän kanssa kahvilassa niin et koko ajan räplää kånnykkää.
Vierailija kirjoitti:
Kristus mikä mauton apina - jätä! Anna kun arvaan: Vaasasta?
Kysyn tätä jokaisessa ketjussa ja kysyn edelleen kun en saa vastausta: mikä tämä palstan Vaasa-viha on?

Miksi molemmat eivät voi nauttia nais- ja mieskauneudesta?
Miksi olla ollenkaan parisuhteessa jos seksuaalisen stimulaation tarpeet eivät siinä täyty? Rakkaussuhde pitää sen sisällään, muu on sitten muuta.
On aivan normaalia arvostaa muiden ihmisten kauneutta ja seksikkyyttä, vaikka parisuhde olisi kuinka antoisa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te naiset olette pikkumaisia, mokomaa asiaa vatvotaan, vanutetaan, mietitään...
Huh huh!Ja teillä miehillä ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja eikä minkäänlaista tunneälyä. Silloin kun on naisensa kanssa jossain niin silloin keskitytään häneen eikä kuolata muita. Muiden töllöttämisessä ei ole mitään pahaa se on ihan katsojan vapaastivalittava asia mutta sen voi tehdä silloin kun oma nainen ei ole paikalla. Kyllä me naisetkin näemme komeat miehet ja mielellåän heitå katsomme mutta emme silloin kun oma mies on paikalla.
Mun mielestä ei tarvitse erityisesti keskittyä koko ajan minuun. Normaalit, neutraalit käytöstavat ois se tavoite.
eri
No sehän juuri kuuluu niihin normaaleihin, neutraaleihin käytöstapoihin. Vähån sama kun olet ystävän kanssa kahvilassa niin et koko ajan räplää kånnykkää.
Mun mielestä neutraali tarkoittaa myös sitä, että ei tarvitse koko ajan keskittyä siihen omaan naiseensa. Kuulostaa siltä kuin miehen pitäisi olla palvomassa tai nöyristelemässä. Ehkäpä ongelma on tekstin tulkinnanvaraisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Kristus mikä mauton apina - jätä! Anna kun arvaan: Vaasasta?
Kysyn tätä jokaisessa ketjussa ja kysyn edelleen kun en saa vastausta: mikä tämä palstan Vaasa-viha on?
Avioiduin tällaisen miehen kanssa. On se tuijottelu vähän hellittänyt. Eihän se kivaa ole, ei. Yritin itsekin sitten alkaa tuijotella miehiä, mutta ei musta vaan ole siihen. Ihan suhteellisen kelvollinen mies, ei siinä mitään. Mutta täytyy sanoa, että naisten tuijottelu ainakin tässä mun miehessä oli hyvä merkki seksismistä, sovinismista, naisten aliarvioimisesta.
Edelleenkin meidän perheessä on suunnilleen etusivun uutinen, jos joku nainen ajaa moottoripyörällä. Mies alkaa ajaa kilpaa naisten (hyvännäköisten) kanssa joilla ärhäkämpi ajopeli alla. Hän avaa autonovia hövelisti kaikille muille paitsi mulle. Suoraan sanottuna jos joku nainen p&skantaisi jalkakäytävälle se olisi ylistyslauseen paikka. Ihan mitä tahansa kuka tahansa muu nainen tekee on se huikeaa. Mä painan samoja asioita kuin puskutraktori ja ei varmaan edes huomaa mun tekevän niitä. Naapurin Lissu on niin kovilla kun kaksi lasta ja vielä haravoikin (miehen mielestä). Meillä kolme lasta, haravoinnit ja lumenluonnitkin mun kontolla.
Siis tuijottelu sen lisäksi että on huonotapaista saattaa olla myös merkki ettei muutenkaan arvosta.

Mikä ihme tuosta miehestä tekee sen 'suhteellisen kelvollisen'? Miksi noissa olosuhteissa haluaisi elää vuosikaudet? Onko krooninen vtutus niin mukava olotila ettei siitä malta luopua?
Vierailija kirjoitti:
Oletko aivan varma ettet kuvittele omiasi? Olin pitkässä avoliitossa erään naisen kanssa, joka sai päivittäin erittäin rankkoja mustasukkaisuus-/raivokohtauksia, koska oli sitä mieltä, että "tuijotan muita naisia". Tätä kuulemma tapahtui niin kadulla kuin myös esimerkiksi tv-ohjelmia katsellessa. Siis siten että tuijotin kuulemma kuvaruutua, kun siellä oli joku naisnäyttelijä..
Tosiasiassa minua ei muut naiset kiinnostaneet lainkaan. Tyttöystäväni oli ainakin ulkoisesti kauneimpia naisia mitä olen koskaan nähnyt ja sen puolesta paljon yli oman "tasoni". Tämä sairaalloinen mustasukkaisuus sai minut kuitenkin menettämään koko elämänhaluni ja lukittautumaan kotiin sillä en enää kestänyt niitä ikuisia riitoja ja raivokohtauksia. Lopulta hän petti minua kostoksi(???) useamman kerran jolloin vihdoin onnistuin keräämään tarpeeksi voimia tuon sairaan suhteen päättämiseen. Täysin ehjää minusta ei kuitenkaan ikinä enää tullut ja normaalia rakastavaa parisuhdetta en onnistunut ikinä saamaan :/
Olen kyllä varma etten kuvittele. En ole mustasukkaista tyyppiä. Mulla on ihan terve suhtautuminen näihin juttuihin, on paljon kauniita ja komeita ihmisiä maailmassa, ei mua haittaa vaikkaa mies niitä katsoo,. Toi sen käytös on vaan niin noloa ja loukkaavaa kun olen vieressä. Enkä tämmöistä käytöstä huomannut eksieni kanssa, joten outoa, jos kuvittelisin nyt tilanteen.
Vierailija kirjoitti:
Avioiduin tällaisen miehen kanssa. On se tuijottelu vähän hellittänyt. Eihän se kivaa ole, ei. Yritin itsekin sitten alkaa tuijotella miehiä, mutta ei musta vaan ole siihen. Ihan suhteellisen kelvollinen mies, ei siinä mitään. Mutta täytyy sanoa, että naisten tuijottelu ainakin tässä mun miehessä oli hyvä merkki seksismistä, sovinismista, naisten aliarvioimisesta.
Edelleenkin meidän perheessä on suunnilleen etusivun uutinen, jos joku nainen ajaa moottoripyörällä. Mies alkaa ajaa kilpaa naisten (hyvännäköisten) kanssa joilla ärhäkämpi ajopeli alla. Hän avaa autonovia hövelisti kaikille muille paitsi mulle. Suoraan sanottuna jos joku nainen p&skantaisi jalkakäytävälle se olisi ylistyslauseen paikka. Ihan mitä tahansa kuka tahansa muu nainen tekee on se huikeaa. Mä painan samoja asioita kuin puskutraktori ja ei varmaan edes huomaa mun tekevän niitä. Naapurin Lissu on niin kovilla kun kaksi lasta ja vielä haravoikin (miehen mielestä). Meillä kolme lasta, haravoinnit ja lumenluonnitkin mun kontolla.
Siis tuijottelu sen lisäksi että on huonotapaista saattaa olla myös merkki ettei muutenkaan arvosta.
Ei tietenkään arvosta! Rakastamisesta puhumattakaan! Olet prioriteeteissa viimeinen - ja pysyt! Mikä ihme sinusta on tehnyt tuollaisen kynnysmaton sadistiselle narsistille? Ja anna kun arvaan; miehesi on itse kuvottava keski-ikäinen läskimaha joka projisoi omaa rumuuttaan sinuun - koska annat?
Ex oli samanlainen. Etsi myös treffiseuraa vaikka perustimme perheen 😔 jätä se.
Olette te naiset herkkiä. Hoida vaikka sellaiset silmälaput mitä hevosilla käytetään miehellesi.
Moukka. Tekee itsestään pellen, saa tuijotuksen kohteensa kiusaantuneeksi ja loukkaa sinua. Jätä tuollainen tollo.
Sellaista on elämä. Et ole riittävän tasokas vastapari miehellesi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te naiset olette pikkumaisia, mokomaa asiaa vatvotaan, vanutetaan, mietitään...
Huh huh!
Kyllä te miehet olette yksinkertaisia.
Vierailija kirjoitti:
Sellaista on elämä. Et ole riittävän tasokas vastapari miehellesi.
Höpöhöpö. Ap:n mies ei omalla tasollaan saa haluamaansa naista, ja käyttää ap:ta kassien tyhjennykseen ja kiusaamisen vi-tu-tuksessaan.
Vierailija kirjoitti:
Olette te naiset herkkiä. Hoida vaikka sellaiset silmälaput mitä hevosilla käytetään miehellesi.
Tässä taas esimerkki, kun ei lueta aloitusviestiä kunnolla, on vaan kiire tulla arvostelemaan kaikkia naisia. Tai tuskinpa olisit tajunnut mitään, vaikka koko viestin olisitkin lukenut. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Yhtenä kesänä sain muijan pelaamaan peliä kumpi bongaa enemmän vähäpukeisia naisia. Hah, hah tää osoitti mulle nekin jotka jäi itseltä huomaamatta. Nyt on pari kertaa kiinittynyt huomio yhteen blondiin. Ihan perusnätti nuori nainen. Sen takamus on suorastaan hypnoottinen. Mä suorastaan lumoudun siitä pepusta.
Käyttää sellaisia vaalean ruskeita housuja joista pakaroiden muodot suorastaan piirtyy silmien verkkokalvoille. Antaa ihan uuden ulottuvuuden sille mikä on hyvä beba. Täydellinen on aivan liian vaatimaton sana kuvailemaan sitä. Siinä on peppu mistä pitäisi kirjoittaa ylistysrunoja. Oikeasti sitä pitäisi kuvata ja laittaa levitykseen tuomaan iloa kaikelle kansalle.
Se perse pierasee nenääs mädän kananmunapierun
On hyvä varoittaa ihmisiä elukoista.