Mikään ei ole eikä tule olemaan elämässäni niin kuin ennen

Onko ketään jolle voit puhua ja pyytää apua?

Muutos on osa elämää, sille et voi mitään.  En tiedä, kuinka  vakavasta asiasta on kysymys, onko joku kuollut tms. mutta ota päivä kerrallaan, keksi pieniä tapoja selviytyä kuten vaikkapa metsäkävelyt, jokin sarja, jota katsot putkeen tai ystävän kanssa keskustele.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se siittä. Kuolo sitten korjaa aikanaan.

Sinccis

Kuolo on korjannut alle vuoden sisään kaksi lähiomaista, lisäksi perheenjäsenen tämänhetkinen terveydentila on vaarantunut, kuin myös omani. Ap

Hiv?

Vierailija kirjoitti:

Hiv?

Ei. Perisuomalaisista kansansairauksista ja muistisairauksista kyse. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se siittä. Kuolo sitten korjaa aikanaan.

Sinccis

Nyt prkle vähän rotia noihin kommentteihin.

Illat, niin kuin esim nyt, ovat pahimpia, ja tietysti yöllä jos satun heräämään. Kelaan näitä asioita, ahdistaa valtavasti ja tuntuu että tästä ei ole mitään ulospääsyä tai helpotusta, niin kuin ei tietysti olekaan, elettävä se on tätä elämää. Ulospäin sukulaisille, tutuille ja vieraammillekin esitän vahvaa ja pelotonta, en tiedä miksi omaa pelkoa ja heikkoutta on niin vaikea näyttää. Oikeasti ajattelen, että tämä suru ja taakka jota kannan on liian raskas ja etten kertakaikkiaan jaksa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Illat, niin kuin esim nyt, ovat pahimpia, ja tietysti yöllä jos satun heräämään. Kelaan näitä asioita, ahdistaa valtavasti ja tuntuu että tästä ei ole mitään ulospääsyä tai helpotusta, niin kuin ei tietysti olekaan, elettävä se on tätä elämää. Ulospäin sukulaisille, tutuille ja vieraammillekin esitän vahvaa ja pelotonta, en tiedä miksi omaa pelkoa ja heikkoutta on niin vaikea näyttää. Oikeasti ajattelen, että tämä suru ja taakka jota kannan on liian raskas ja etten kertakaikkiaan jaksa. Ap

Lämmin halaus sulle tuntematon <3

Jos olisin lähelläsi, niin haluaisin tietää ja olla tukenasi. Voimia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Illat, niin kuin esim nyt, ovat pahimpia, ja tietysti yöllä jos satun heräämään. Kelaan näitä asioita, ahdistaa valtavasti ja tuntuu että tästä ei ole mitään ulospääsyä tai helpotusta, niin kuin ei tietysti olekaan, elettävä se on tätä elämää. Ulospäin sukulaisille, tutuille ja vieraammillekin esitän vahvaa ja pelotonta, en tiedä miksi omaa pelkoa ja heikkoutta on niin vaikea näyttää. Oikeasti ajattelen, että tämä suru ja taakka jota kannan on liian raskas ja etten kertakaikkiaan jaksa. Ap

Lämmin halaus sulle tuntematon <3

Kiitos. Kommenttisi tuntui mukavalta❤️

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin lähelläsi, niin haluaisin tietää ja olla tukenasi. Voimia sinulle!

Kiitos myös sinulle, tuntematon

Ap

Oletko käynyt puhumassa tuntemuksistasi jollekin? Tunteitaan ei pidä piilottaa tai padota, vaan se on hyvä päästää ulos. Niin pääsee paremmin eteenpäin. Itse sain vaikeassa elämäntilanteessa apua seurakunnan diakonilta. En todellakaan ole millään tavalla uskonnollinen eikä apukaan liittynyt mitenkään uskontoon. Ihan vain sellaista myötätuntoista kuuntelua ja läsnäoloa, jota tarvitsin. Suosittelen kokeilemaan jotain tuollaista, jos taakka tuntuu liian raskaalta yksin kannettavaksi. Voimia!

Tough shit. Elämä on sellaista. 

Paljon voimia. <3 Voisitko harkita että ehkä uskaltaisit puhua jollekin, jonka tunnet? Vaikkapa ystävälle tai sukulaiselle riippuen siitä, tuntuuko sinusta paremmalta, että kuuntelija jakaa surusi vai ei samastu siihen liikaa. Suru läheisen kuolemasta on ehkä kaikista sosiaalisesti hyväksyttävin ja ymmärrettävin syy ihmiselle voida huonosti. Vaikea kuvitella, että kukaan pitäisi sinua heikkona tai huonona sen vuoksi. Eihän se ole edes millään tavalla omalla vastuullasi, että näin on käynyt.

Mikäs sulla ap? Sama kai se on sanoa, kun sua täällä kukaan tunne.

Alzheimer, dementia? Vähän annoit jo viitteitä ?

Sinccis

Ainoan hyvänä puolena noissa sairauksissa taitaa olla se, ettei lopulta enää tiedosta omaa huonoa tilaansa.

Sinccis

Ei voi olla onneton, kun ei tajua olla onneton.

Kunnon kännit siirtää huolet aina aamun saakka.

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt puhumassa tuntemuksistasi jollekin? Tunteitaan ei pidä piilottaa tai padota, vaan se on hyvä päästää ulos. Niin pääsee paremmin eteenpäin. Itse sain vaikeassa elämäntilanteessa apua seurakunnan diakonilta. En todellakaan ole millään tavalla uskonnollinen eikä apukaan liittynyt mitenkään uskontoon. Ihan vain sellaista myötätuntoista kuuntelua ja läsnäoloa, jota tarvitsin. Suosittelen kokeilemaan jotain tuollaista, jos taakka tuntuu liian raskaalta yksin kannettavaksi. Voimia!

Kiitos vinkistä. Täytyy varmaan alkaa etsimään jotain keskusteluapua. Itselleni ei kuitenkaan seurakunta ehkä tunnu luontevalta suunnalta, olen täysin ateisti. Varmaan seuraavalla lääkärikäynnillä täytyy mainita näistä asioista, josko sieltä ohjattaisiin asianmukaisen avun piiriin.

Ap

Mitä tahansa teetkin, jätä Sincciksen kommentit omaan arvoonsa ja huomiotta. Ne vain pahentavat kenen tahansa oloa. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä tahansa teetkin, jätä Sincciksen kommentit omaan arvoonsa ja huomiotta. Ne vain pahentavat kenen tahansa oloa. 

Ei kenen tahansa, jos rationalismi kiinnostaa. 

Jos tosiaan ei ole sairaudentuntoa, niin helpompaa se on potilaalle, kuin tietää sairastavansa.

Sinccis