Jos olette viikon appivanhempien kans mökillä, mikä asia kaivertelee eniten?
Kommentit (21)
...appiukko kiukuttelee ja valittaa koko ajan vaikka sen ei tarvi tikkua pistää ristiin. Kaikki menee apen pillin mukaan, ettei se kiukuttelis niin paljoa.
pitäisi kohdella erilailla kuin me teemme. Me olemme tiukemman linjan kannattajia ja anopin mielestä " Antaa niiden nyt mennä/ottaa/katsoa telkkaa tmv."
Muuten kyllä ovat mukavia ihmisiä.
Jo yksi yön yli vierailu riittää minulle. Samoin miehelleni. Maailmamme on niin kaukana toisistaan.
Sitä paitsi ei sitä appiukon kännäilyä jaksa kukaan katsella.
Pilaa tunnelman, ärsyttää myös kun appi passauttaa itseään anopilla ja määräilee ruuat ym.
Anoppi on niin kauhea hössöttäjä ja puhua pulputtaa kokoajan. Ei sitä jaksas viikkoa kuunnella.
Kuka käy kaupassa
Mitä lapsi voi tehdä ilman että se on vaarallista
Mitä lapsi voi syödä
Miten lapsi nukutetaan päiväunille, sisälle vai rattaisiin
Nämä nyt noin ekana tuli mieleen. Viikko onkin aika pitkä aika saman katon alla...
kanssaan, koska mökki on mieheni laspuuden kesämökki ja hänelle tärkeä.
Appivanhemmat viettävät siellä KOKO kesän- noin 3 kk. Matkaa mökille on meiltä noin 700 km. joten ymmärrettävästi käymme siellä vain KERRAN kesässä.
Anoppi haluaisi että olisimme siellä 2 viikkoa mutta minä en kestäisi. Olisi hauska tehdä " päiväohjelma" joskus oman halun mukaan mutta siellä vietetään minuuttiaikataulua ja SYÖDÄÄN tosi paljon.
meidän pojat kyllä viihtyy siellä mainiosti ja nyt kun ovat jo koululaisia olemme ratkaisseet asian niin, että lapset menevät mökille etukäteen, ja me sitten haemme heidät 10 pv. jälkeen.
Mutta viikko mökillä anopin kanssa samassa keittiössä (mökki suht. pieni) - no thank you!!!!
En kestä edes yhtä vierailua appiukon seuraa, jos joutuisin olemaan viikon mökissä hänen kanssaan tulisin hulluksi!
Musiikkiia ei saa kuunnella ja koko ajan pitää kaikki tehdä yhdessä. Emme käy heidän kanssaan mökillä. Yksi kerta riitti.
ja meinaavat vielä viikon viihtyä... Asuvat eri maassa kuin me, joten kun suht harvoin tulevat käymään (2-3 kertaa vuodessa), niin ovat sitten kerralla pidemmän aikaa. Kieltämättä välillä alkaa omaa rauhaa kaivata, vaikka lasten hoidossa auttavat ja taloudellisestikin eli ovat ostelleet meille kaikkea tarpeellista.
Appiukko on touhunnut pihapiirissä ja tehnyt polttopuita ainakin pariksi vuodeksi eteenpäin. Se toisaalta ärsyttää, että koko ajan pitää olla jotain tekemässä ja sitten valittelee, että ei saanut yöllä oikein nukuttua, kun joka paikkaa särki rehkimisen takia... Ja kun me ei edes pyydetä mitään tekemään vaan kun appi kyselee, että mitähän voisi tehdä, niin olen sitten sanonut, mitä rästihommia on jäänyt meiltä tekemättä.
Kuitenkin aika helposti on tämä appivanhempien vierailu mennyt, vaikka se kyllä hieman ärsytti, että kun tulin yhtenä päivänä töistä kotiin, niin olivat lähteneet lasten (1,5 v ja 4,5 v) kanssa johonkin, eivätkä olleet jättäneet mitään lappua tms. viestiä, että mihin ovat menneet ja kuinka pitkäksi aikaa. Ja kännykätkin olivat jättäneet kotiin, etten voinut edes soittaa ja kysyä. Mieskin tuli töistä, eikä hänelläkään ollut tietoa asiasta. Lopulta tulivat ja olivat kuulemma käyneet kaupungissa 12 km:n päässä leikkikentällä. Ja hauskaa oli ollut... Äitinä vaan toivoisin tietäväni, missä lapseni ovat...
Ja olisi anoppi saanut jättää ne tuomansa pelargoniat istuttamatta sellaiseen kukkapenkkiin, jossa oli monivuotisia kukkia, jotka eivät vielä olleet nousseet talven jäljiltä kasvamaan... Taitavat olla entisiä, kuten sitten myös ne pelargoniat, jotka paleltuivat yöpakkasissa...
Kaiken kaikkiaan meillä on appivanhempieni ja myös omien vanhempieni kanssa hyvät väilit eikä riitoja tms. ole ollut. Viinankaan kanssa ei meidän perheissä ole kenelläkään ongelmaa eli ei tarvitse katsella esim. appiukon ryyppäämistä.
Yök. En kahtaa aina kieltäytyäkään taroiluista, mutta kun päiväykset ovat menneen aikoja sitten ja maistuukin jo mille sattuu...
minua pidetään diivana sen vuoksi...Kännääminen. Eivät vanhempani sen kummempia ole, heidän jatkuva torailu ahdistaa.
En päiväksi, enkä todellakaan viikoksi! Hui, mikä karmiva ajatus!
että " ei tartte tehdä mitään, istu vaikka hetkeksi ja keitellään vaikka kahvit" äläkä koko ajan luettele rästihommia, vaikka kysyisikin (se voi olla kulttuurijuttu, on kohteliasta kysyä ja sulta olisi KOHTELIASTA todeta ettei ole mitään, mutta kiitos tarjoutumisesta.
Tottakai toinen sitten tekee, kun kokee että odotatte rivien välissä että ne tehtäisiin.
Nimimerkillä *appivanhemmat eri maassa meilläkin
lasta sen vertaa että katsoisivat 5 minuuttia perään ja se että appiukko huudattaa urheilua niin lujaa ettei kenenkään korvat kestä MUTTA me emme vietä viikkoa heidän kanssaan yhtään missään, 3 iltaa anoppilassa alkaa olla maksimi
No jaa, ehka se vahan arsyttaa etta anoppi kayttaytyy siella kuin omistaisi koko paikan. Laittelee ruokaa emantana ja siivoilee ja jarjestelee.
Mokki on siis meidan, ei heidan. Olemme sen itse rakentaneet ihan ulkopuoliselta ostamallemme tontille pikkasen paalle kolmekymppisina.
vaikka mukavia ovatkin.
Lähinnä alkais arsyttää anopin ruuan tuputtaminen. " Ota nyt ruokaa lisää. Olet niin hoikkakin. Minun ei kyllä kannattais lisää syödä. Ottakaa nyt lisää. Siinä on piparia ja pullaa ja kakkuakaan ei oo vielä kukaan syönyt...jne..." Tälläistä koko ruokailun ajan, joka kerta.
Kaikilla aikuisilla pareilla on omat tapansa. Appivanhemmilla yhdet, meillä toiset, minun vanhemmilla kolmannet. Onneksi kaikki tajuavat tämän ja yhdessä olo sujuu. Yhdessä ruokaillaan ja vietetään aikaa, mutta kaikille annetaan myös omaa aikaa ja päästään miehen kanssa vaikka lenkille kahdestaan, kun isovanhemmat katsoo lapsia. Ei kaikki tietysti mene siten kuin itse tekisi, mutta ei kai sen pidäkään mennä, kun kerran suuremmalla porukalla mökkeillään. Joustoja tehdään puolin ja toisin. Nykyään vaan tuntuu, ettei oma sukupolvi siedä kenessäkään mitään. Aina pitää valittaa, jos kaikki ei mene oman pillin mukaan.
mutta en silti jaksaisi viikkoa heidän kanssaan (eikä jaksaisi miehenikään), sillä heillä on kuitenkin omat tavat ja meillä omamme. Muutaman päivän jälkeen alkaa kaivata sitä omaa rauhaa. Sama on minun vanhempienikin kanssa.