Oletteko te koskaan jättäneet ihmistä jota oikeasti rakastatte?

Kyllä koska hän on naimisissa.

Mummoni jätti aikanaan pappani, olivat siis kihloissa, mutta mummo purki kihlat hankalan anopin takia. Papan äiti oli todella häijy tyyppi elämänsä loppuun saakka, hänen teoistaan saisi kirjoitettua kirjan. Pappa ei nähnyt äidissään mitään vikaa, vaikka mummo yritti keskustella hänen kanssaan aiheesta. Vasta heidän eronsa jälkeen pappa ymmärsi, millainen hänen äitinsä on. Hän teki äidilleen selväksi, miten homman pitää sujua, ja mummo ja pappa päätyivät taas yhteen. Ovat olleet naimisissa 59 vuotta.

En.

Vierailija kirjoitti:

Mutta onko se todellista rakkautta jos se on yksipuolista tai jos rakastamanne ihminen on teidän mielestänne paha?

Minusta todellinen rakkaus on vastavuoroista aina ja siinä toiovtaan toiselle hyvää joka tapauksessa.

Mistä tulee vaatimus vastavuoroisuudesta? Eihän minun tunteeni sillä mitätöidy, että toinen ei tunne samoin. 

Lakkasin odottamasta että elämäntilanteet olisi ikinä meillä yhtäaikaa suotuisat suhteelle. Olemme edelleen ystäviä, mutta minä olen ollut jo vuosia suhteessa toisen kanssa.

Jälkikäteen arvioituna, mun olisi pitänyt odottaa niiden muutaman fwb-vuoden jälkeen vielä 8 vuotta lisää, silloin se mies kasvoi aikuiseksi.

Ollaan sovittu ettei jossitella eikä kaduta tehtyjä päätöksiä, vaan pysytään kavereina.

Vielä neljän vuosikymmenen jälkeenkin jokin sisälläni liikahtaa kun hänet tapaan.

Pakko oli yks juoppo akka jättää ku lapsetkin kärsi niin kovasti.

Olen. Hän kärsi ja kärsii edelleen epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Vaikka parhaani yritin, en saanut suhteesta sellaista, jossa meillä kummallakin (tai edes jommalla kummalla) olisi ollut hyvä olla.

Ero oli vaikeinta, mitä olen ikinä tehnyt. Yritin eroprosessissa ottaa parhaani mukaan hänen tunteensa ja sairautensa huomioon, koska en halunnut hänen kärsivän yhtään enempää kuin mitä oli väistämätöntä. Tästä huolimatta hän koki eron äärimmäisen raskaasti, koska hänkin rakasti minua ja koska hän ylipäätään on hyvin herkkä hylkäämiselle. Samalla minusta itsestäni tuntui kuin joku söisi minua sisältäpäin.

Harkitsen tätä. Rakastan miestäni (tai miesystävääni, emme ole naimisissa), mutta emme ole onnistuneet järjestämään elämäämme usean vuoden yrittämisen jälkeen molempia tyydyttävällä tavalla.

Olemme kumpikin hyvin urasuuntautuneita ja työskentelemme erittäin spesifeillä aloilla. Ei ole realistista, että löytäisimme kumpikin koulutuksiamme ja haaveitamme vastaavat työt samalta paikkakunnalta. Jompikumpi joutuu aina joustamaan.

Myös toiveet tulevaisuuden suhteen eroavat: Toinen haluaa lapsia, toinen ei. Toinen asua maalla omakotitalossa, toinen kaupungin keskustassa kerrostalossa. Samoin arkirytmimme eroavat. Toinen on iltavirkku ja toinen aamuvirkku, toinen haluaisi kuunnella kotona koko ajan musiikkia, toinen nauttii hiljaisuudesta.

Pieniä eroavaisuuksia on liikaa niin, että elämä on yhtä kompromissin tekemistä. Sillä, kumpi kulloinkin joustaa, on pinna kireällä. Ajattelen, että suhteen pitäisi parantaa elämänlaatua, ei heikentää sitä.

en ole , mutta uskon että ex jätti koska oletti että minä en rakasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä - hän ansaitsi parempaa!

Mutta jos hän halusi siitä huolimatta juuri sinut? Ei saa tehdä noin isoja päätöksiä toisen puolesta!

Olen tehnyt ihan samanlaisen ratkaisun. Tein päätöken myös itseni takia, koska minulla oli niin huono olo hänen puolestaan. 

On myös läheisriippuvaisia, jotka eivät jättäisi vaikka puoliso olisi kuinka huono. 

Vierailija kirjoitti:

Olen. Lapseni isän. Olimme nuoria. Hän petti minua useamman naisen kanssa. En nähnyt meillä yhteistä tulevaisuutta ja hyvä niin.

Sama. Pettämisistä huolimatta halusi jatkaa minun kanssani mutta sydän olo särkynyt liian usein. Meillä ei onneksi ole lapsia.

Olen. Siitä on yli 20 vuotta, mutta vieläkin sattuu.

Vierailija kirjoitti:

En.

Ja siis oikeasti rakastin mutta tunteeni kuoli miehen väkivaltaisuuden vuoksi. Eli jätin hetkellä kun en tuntenut enää mitään.

Olen väärinkäsityksestä. Tapailtiin tuolloin ja nykyisin samaisen rakkaan kanssa perhe perustettu

Jätin rakastamani miehen, lapseni isän, koska hän oli juoppo.

Hyvä, kiltti ihminen, mutta juoppo.

Ei lasta jatkuvassa alkoholin huurussa voi pitää eikä kasvattaa.

Olen. Exääni rakastin palavasti, mutta emme vain sopineet arjessa parina yhteen. Hänellä on autistisia piirteitä ja se vaikeutti vaan asioita liikaa. Oltiin muutenkin luonteiltamme lopulta liian erilaisia. Rakkautta meiltä ei todellakaan puuttunut, sitä oli ja on varmasti edelleen yli kyllin, mutta vakaa ja onnellinen parisuhde oli mahdoton. Ero oli todella kipeä, raastava, ja sitä tehtiin pitkään. Hyviä ystäviä ollaan edelleen. Mulla nykyisin uusi mies ja lapsia. Olen onnellinen. Saan tässä suhteessa varsinkin tunnetasolla sen, mitä jäin kaipaamaan exän kanssa jatkuvasti. Exä on kuitenkin mahtava tyyppi ja toivon hänelle kaikkea hyvää.

Olen. Aika ja paikka olivat täysin väärät. Ajoittain kaipaan häntä vieläkin.

Olen, toisella käsittelemättömät menneisyyden parisuhde traumat, ja skitsofrenia, josta ei kertonut, ja oli kykenemätön näyttämään tunteitaan.😢💔

Minä just nyt. Rakastan kyllä miestäni, mutta suhde ei vaan toimi eikä siinä ole hyvä olla, vaikka kuinka on yritetty.

Nuorena sitä luuli että asiat olisi niin yksinkertaisia.