Lue keskustelun säännöt.
Avioliitto, avioehto ja perillisten epätietoisuus
27.06.2019 |
Olen avioitunut puolisoni kanssa noin viisikymppisenä, kuutisen vuotta sitten. Teimme tiukan avioehdon. Minä olen meistä varakkaampi; miehelläni on ollut omaisuutta, mutta hän on antanut sen lahjoituksina mm. lapsilleen vuosien mittaan, ja hänen eläkkeensä on pienehkö. Hänen lapsensa eivät ymmärrä isänsä taloudellista tilannetta - ja miten olisivatkaan ymmärtäneet, kun isänsä on avokätisesti heitä auttanut erilaisissa käänteissä.
Asuntomme on yhteinen, mutta lisäksi minulla on omistuksessani kesämökki niemennokassa sekä kaksi lomaosaketta. Mökin olen hankkinut avioliiton aikana, mutta luonnollisesti se kuuluu avioehdon piiriin, lomaosakkeet ovat olleet minulla jo kauan. Käsittääkseni mieheni ei ole omistuksistamme puhunut lapsilleen: hän puhuu "meidän mökistä" ja "meidän lomaosakkeista". Ja miehen lapset luultavasti luulevat näiden kaikkien olevan yhteisiä.
Mies on myös kaavaillut yhteisen asuntomme myyntiä, jotta voisimme siirtyä asumisoikeusasuntoon. Ja ehdottanut myös sitä, että minä ostaisin asunnostamme häneltä puolet, eli asunto siirtyisi yksin minun nimiini. Jotta hänellä olisi rahaa, jotta voisi auttaa lapsiaan.
Olen vähän huolissani. Kun jompi kumpi meistä kuolee, tulee totuus tietenkin viimeistään silloin paljastumaan - ja suruaikana yllätyksenä tuleva perinnön puute voi aiheuttaa skismaa välillemme. Mieheni ei halua, että puhun tilanteesta - hän esimerkiksi loukkaantui kerran verisesti, kun tulin tyttärensä kuullen puhuneeksi "minun mökistäni". Onko minun asiani informoida kuitenkin miehen lapsia omistussuhteista, vai odottelenko tässä vain mahdollista tulevaisuudessa tapahtuvaa pesänselvitystä ja riitoja, kauhulla...?
Jos kyseessä olisi sinun isäsi ja hänen vaimonsa, miten toivoisit vaimon menettelevän? Miehellä ja hänen lapsillaan on hyvät välit, ja minullakin on hyvät välit näiden aikuisten lasten kanssa. Itselläni on kuitenkin myös aikuiset lapset, ja pidän itsestään selvänä, että omat lapseni aikanaan minut perivät, eivät mieheni lapset.
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies sanoo siihem kun kerrot hänelle ajatuksesi siitä kuinka lapset mahdollisesti suhtautuvat siihen että kuoleman jälkeenpaljastuu että kaikki onkin sinun?
Mies uskoo vakaasti kuolevansa ensin, joten hän ei ajattele koko asiaa. Hän on minua 15 vuotta vanhempi ja tupakoi, joten tiettyjä perusteita uskomukselle on - toisaalta itselläni on eräs krooninen sairaus, joka mahdollisesti lyhentää elinikää. Hän ei muutenkaan ole mikään tulevaisuuden surija, kuten rahankäyttötavoistaan voi päätelläkin. Se on varmaan eräs ominaisuus, jota hänessä myös rakastan, itse kun tuppaan olemaan enemmän ennakoija ja huolehtija. Ja tämä eroavaisuutemme on myös asia, joka aikanaan sai minut ensinnäkin epäröimään avioliiton solmimista ja sittemmin vaatimaan tiukkaa avioehtoa (miehellä oli ihan runsas omaisuus vielä avioituessamme); tajusin, että ajatuksemme rahankäytöstä ovat täydellisen erilaiset.
Ap
Saahan sitä uskoa kuolevansa ensin. Mutta me kaikki olemme samalla viivalla kuoleman suhteen. Kas, kun kukaan ei tiedä minuuttiakaan eteenpäin, mitä tapahtuu, vaikka on ns ” ihan terve”. Ajattelet itse järkevästi ja kerrot selkeästi kaikille lapsille , hänen ja sinun , omistussuhteet. Ja saahan siinä testamentissa olla toiveita sen asunnon suhteen, mutta kun niitä ei ole pakko toteuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieshän on täysin lastensa tossun alla. Hän varmasti antaisi koko eläkkeensä eteenpäin kysyttäessä, koska luottaa sinun taloudenhallintakykyysi. Onneksi on avioehto, jos tuolla menossa kerää isot velat.
Mua kiinnostaisi tietää lähinnä se, että miksi teidän kannattaisi muka myydä oma asunto ja muuttaa asumisoikeusasuntoon? Jos teillä on velaton asunto, niin silloin ei ole mitään järkeä muuttaa käytännössä vuokralle. Miehesi varmaan haluaa auttaa lapsiaan, mutta en näe tuossa varsinaisesti mitään järkeä jos lapsille lahjoitetaan teidän yhteisestä kodista käytännössä puolet ja siirrytte sen jälkeen itse maksamaan vuokraa. Onko miehesi edes tietoinen siitä, että aso asunnon myötä teidän kuukausittaiset menot kasvavat?
Muusta tilanteesta sanoisin, että kannattanee ottaa asia puheeksi. Voit tehdä sen hienotunteisesti esim niin, että laaditte ensin miehesi kanssa testamentit ja sitten kerrotte niistä kaikille lapsille. Siinä tulee sitten viimeistään esiin varallisuuseronne ja mitä aiotte omaisuudellanne tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää miehen aikuisten lasten puolesta, että heidän isä valehtelee ja näyttelee heille. Oma, jo edesmennyt, uusissa naimisissa ollut isäni oli minulle ja sisaruksilleni aina rehellinen ja avoin raha-asioistaan ja avioehdoistaan ym. Ja arvostin häntä suuresti siitä.
Mutta ap, sinä et voi äitipuolena kertoa mitään miehesi rahoista miehesi lapsille, se olisi väärin ja suututtaisi jonkun osapuolen.
Siis, eihän ap, tarvisekkaan keroa miehen rahoista, kertoa vaan että hän itse omistaa kesämökin ja osakkeet ja ,että heillä on avioehto...
Leskeneläkettä saa jos molemmat on naimisiin mennessään alle 50v, ja ap.n mies ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni ei ole niin tyhmä, että olisi avioitunut tai muuttanut yhteen kenenkään kanssa. Seurustella voi muutenkin sekä pitää rahat ja rakkauden näppärästi erillään.
Olihan tuossakin pidetty rahat ja rakkaus erillään: kas kun on se avioehto.
Mies on myös kaavaillut yh-tei-sen asuntomme myyntiä...
Niin? Myös avolittossa voi omistaa yh-tei-sen asunnon.
Vierailija kirjoitti:
Mieshän ei nyt toimi rehellisesti ketään kohtaa, koska haluaa lastensa luulevan ,että omistaa osakkeita ja mökin jne, vaikka on omat rahansa lahjoittanut jo lapsilleen. Jos hän kuolee aikaisemmin , sinä ja lapsesi saatte taatusti vihat niskoillenne. Eri asia on ,mitä se teihin vaikuttaa. Välit menevät poikki, haittaako?
No ,jos taas sinä kuolet aiemmin, niin lapsesi saavat vihat päälleen, mutta tuskin he siitä välttävät. Ei tarvitse olla tekemisissä.
Nyt , mikäli sanot miehelle, että haluat ehdottomasti ,että hänen lapsensa tietää, mitä sinä omistat ja mitä mies omistaa, siis kerrotte heille. Siitähän mies raivostuu, mutta mitä sitten. Hän tahtoo elää valehdellen.?
Onko sinun siihen alistuttava, en itse ainakaan suostuisi.
Totuus pöytään lapsille ja sillä siisti. Tietääkö he , että teillä on avioehto.
Jos on jotain epäselvää testamentin suhteen, ei lakimiehellä käynti maksa kuin runsas parisataa euroa, kun otat kaikki asiakirjat ,testamentit ym kerralla hänen nähtäväksi.
Valitse lakimies, joka on nimenomaan perehtynyt perintöasioihin.
Kaikki vaan selväksi. Parempi kertarytinä,kuin jatkuva kitinä. Kerro myös lapsillesi tilanne ,että osaavat varautua miehen perheen riitoihin ,jos satut kuukahtamaan.
Lapset (kaikki) tietävät avioehdosta; minä kerroin siitä jo avioituessamme. Silloinhan miehellä vielä oikeasti oli omaisuutta, enkä halunnut kenenkään luulevan että kärkyn sitä.
Ja joo, minua haittaa ajatus, että jos jään leskeksi, joudun ehkä riitoihin miehen aikuisten lasten kanssa. Pidän heistä, jopa rakastan (eri tavalla kuin omia lapsia tietysti), haluaisin olla heidän ja heidän lastensa elämässä jatkossa niin kuin olen nytkin, en haluaisi heidän ajattelevan minusta pahasti, en haluaisi heille pahaa mieltä, enkä haluaisi heidän koskaan edes surun vallassa ja pettyneenä käyttäytyvän tavalla, joka saisi heidät itse myöhemmin halveksimaan itseään.
Siinä olet oikeassa, että jos asia on toisin, että itse kuolen ennen, tuskin minun lapsiani haittaisi että välit menisivät miehen lasten kanssa. Lapsilleni olen kaikki asiat puhunut alusta lähtien aivan selviksi, ja he tietävät omaisuuksistamme ja muusta kaiken. Olen ollut kerran ns. kuoleman partaalla (3 viikkoa teholla, kaksi niistä koomassa ilman ennustetta), ja sen jälkeen olen visusti huolehtinut, että kun viikatemies seuraavan kerran käy ja ehkä ottaa mukaansa, ei rakkaimpieni tarvitse ihmetellä jäämistöjeni epämääräisyyttä. Samaa selkeyttä tietysti toivoisin myös miehen lapsille, koska rakkaita ovat minulle hekin.
Kiitos muuten vastauksista kaikille. Kommenttinne selkiyttävät kyllä omaa ajatteluani. Huomaan, että suurin ongelma on miehen tarve näyttäytyä varsinkin lapsilleen ikuisesti turvallisena olkapäänä, vauraampana (ja ehkä vahvempanakin) kuin hän onkaan. Tämä kyllä pitää ottaa puheeksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni ei ole niin tyhmä, että olisi avioitunut tai muuttanut yhteen kenenkään kanssa. Seurustella voi muutenkin sekä pitää rahat ja rakkauden näppärästi erillään.
Olihan tuossakin pidetty rahat ja rakkaus erillään: kas kun on se avioehto.
Mies on myös kaavaillut yh-tei-sen asuntomme myyntiä...
Niin? Myös avolittossa voi omistaa yh-tei-sen asunnon.
Niin? Nämä nyt ovat kuitenkin avioliitossa, koska on avioehtokin.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti meni uusiin naimisiin ollessani nuori aikuinen ja kyllä he kertoivat avioehdosta ja muista omaisuuksistaan hyvin avoimesti kaikille lapsille. Mun mielestä se oli reilu peli, vaikka siinä kohtaa lesken asumisoikeus rajoitti vain mun ja veljen perintöä, eikä lainkaan miehen lasten perintöä. Äidin sitten kuolessa tilanne olikin jo ihan toinen.
Mun 10-vuotias lapsikin jo tietää kuka meillä omistaa mitä, niistä puhutaan ihan arjessa myös hänen kuultensa. On iskän auto ja metsä; on äidin auto, mökki ja sijoitukset; on lapsen omat sijoitukset; on perikunnan vuokra-asunto äidillä ja enolla; että koti on yhteinen.... En keksi yhtäkään syytä miksi niitä pitäisi pimittää, käy se perukirjan tekokin helpommin kun tietää mitä on olemassa ja missä pankeissa ollaan asiakkaana.
Kaikkein kiinnostunein tuo on ollut niistä metsistä, että kenen ne on olleet ennen ja keitä on metsänaapurina (ohiksena).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto on tehty sekä eron että kuoleman varalle, siinä on siis avioehto ja keskinäinen testamentti.
Tuskin nuo lapset varsinaisesti perintöä sinänsä odottavat, varmasti haluavat mieluiten pitää isänsä kauan. Mutta häijyltä tuntuu ajatus, että aikanaan isän poismenon aiheuttaman surun lisäksi tulee pettymystä perinnönjaossa.
Toki tuo nyt on vähän näkynyt epäselvyytenä jo tässä nykyisessä tilanteessamme. Omat lapseni ovat olleet kesämökilläni ("mökillämme") enemmän kuin miehen lapset, auttelemassa ja myös viihtymässä, aikomukseni onkin pikku hiljaa siirrellä sitä kahden lapseni nimiin ennen kuin itse kuolen. Miehen lapsista toinen vihjaisi ihmetyksestään, miksei heitä ole sinne kutsuttu yhtä paljon. No ei ole, eikä edellytetty työpanostakaan, kun se mökkihän ei tule hänen olemaan ikinä.
Ap
Onhan tuo vähän erikoista pimittää tietoa. Ihan reilusti voisitte sanoa, että olet siirtämässä mökkiä lastesi nimiin, koska se on sinun. Miehen lapsilla ei tietenkään ole mitään riitautettavaa, vaikka asia selviäisi isän kuoleman jälkeen, mutta miksi tuon pitää olla niin salamyhkäistä?
Jos mökki tulee joskus taas puheeksi, niin vastaa vaan suoraan.
Viimeistään ap:n lapset joskus vahingossa kahvipyödässä möläyttää miehen lapsille, että saivat sen mökin ennakkoperintönä ap:lta, ja silloin soppa on valmis.
Valheet paljastuu aina.
Siinä ei ole mitään ”kahvipöydässä möläyttää”, itse tämän naisen lapsena kertoisin sen itsestään selvänä asiana tyyliin, ”tuleehan siitä aikamoiset perintöverot , kun äiti joskus kuolee ja se omistaa tuon kesämökin, ne kakais osaketta ja ym ym.” .Tuosta pitäisi toisten tajuta ,ettei niiden isä omista ko omaisuutta.
En jaksa lukea kommentteja, olen pahoillani.
Mutta ehdottomasti toivoisin sinun ja miehesi olevan lapsiin avoimia asian suhteen jo nyt. Oma isäni on mennyt uusiin naimisiin ja he ovat meidän puoleemme olleet jo nyt rehellisiä sen suhteen, kuka omistaa mitäkin ja mikä tulee jäämään kenellekin. En nyt tarkoita jokaista lusikkaa vaan nimenomaan kiinteistöjä ja joitain yksittäisi arvokkaita esineitä. Kiinteistöjen tai asunto-osakkeiden suhteen ei toivoisi minkään tulevan tuollaisena yllätyksenä jälkipolville. Helpompi se on nyt puhua läpi, kun olette vielä molemmat läsnä ja voitte rauhallisesti selittää valintojenne tarkoitusperät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieshän on täysin lastensa tossun alla. Hän varmasti antaisi koko eläkkeensä eteenpäin kysyttäessä, koska luottaa sinun taloudenhallintakykyysi. Onneksi on avioehto, jos tuolla menossa kerää isot velat.
Poteeko mies tosiaan noin huonoa omatuntoa, että ottaa jopa velkaa ja myymässä asuntoaan? Ja muu omaisuus jo mennyt? Oli vielä aviossa, kun tapasi aloittajan ja hyvittää eroa vieläkin lapsilleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto on tehty sekä eron että kuoleman varalle, siinä on siis avioehto ja keskinäinen testamentti.
Tuskin nuo lapset varsinaisesti perintöä sinänsä odottavat, varmasti haluavat mieluiten pitää isänsä kauan. Mutta häijyltä tuntuu ajatus, että aikanaan isän poismenon aiheuttaman surun lisäksi tulee pettymystä perinnönjaossa.
Toki tuo nyt on vähän näkynyt epäselvyytenä jo tässä nykyisessä tilanteessamme. Omat lapseni ovat olleet kesämökilläni ("mökillämme") enemmän kuin miehen lapset, auttelemassa ja myös viihtymässä, aikomukseni onkin pikku hiljaa siirrellä sitä kahden lapseni nimiin ennen kuin itse kuolen. Miehen lapsista toinen vihjaisi ihmetyksestään, miksei heitä ole sinne kutsuttu yhtä paljon. No ei ole, eikä edellytetty työpanostakaan, kun se mökkihän ei tule hänen olemaan ikinä.
Ap
Onhan tuo vähän erikoista pimittää tietoa. Ihan reilusti voisitte sanoa, että olet siirtämässä mökkiä lastesi nimiin, koska se on sinun. Miehen lapsilla ei tietenkään ole mitään riitautettavaa, vaikka asia selviäisi isän kuoleman jälkeen, mutta miksi tuon pitää olla niin salamyhkäistä?
Jos mökki tulee joskus taas puheeksi, niin vastaa vaan suoraan.
Viimeistään ap:n lapset joskus vahingossa kahvipyödässä möläyttää miehen lapsille, että saivat sen mökin ennakkoperintönä ap:lta, ja silloin soppa on valmis.
Valheet paljastuu aina.
Siinä ei ole mitään ”kahvipöydässä möläyttää”, itse tämän naisen lapsena kertoisin sen itsestään selvänä asiana tyyliin, ”tuleehan siitä aikamoiset perintöverot , kun äiti joskus kuolee ja se omistaa tuon kesämökin, ne kakais osaketta ja ym ym.” .Tuosta pitäisi toisten tajuta ,ettei niiden isä omista ko omaisuutta.
Täytyisi olla kyllä aika pesunkestävä juntti joka lähtee rahoista tuolla tavalla puhumaan, ja vielä perintöveroista äidin eläessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tuskasi. Kummankin lapset ovat aikuisia, kyllä heille jo voisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Sinun avaisin sanaisen arkkuni ja kertoisin kaikille samanaikaisetsi että kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu niin haluan teidän tietävän että meillä on avioehto ja se tarkoittaa sitä että vain tämän asunnon omistamme 50/50. Se mökki ja ne lomaosakkeet ovat minun 100%.
Jos ukkosi tästä suuttuu niin ei ole iso menetys. Sinulle. Hänelle on.
En sinuna myisi taloa ja lähtisi asumisoikeusasuntoon. Ukkosi pistää rahat liikkeelle ja muutaman vuoden kuluttua sinä yksin maksaisit sitä aso-asunnon korkeaa vuokraa.
Jos myytte niin ostatte halvemman ja pienemmän, mutta oman. Jossa vastike on kohtuullinen.
Ukkosi taipumus tuntuu olevan varakkaan esittämistä. Mutta ei rahan ansaitsemista.
terv 60+
Vierailija kirjoitti:
Mies on maksanut elarit, köyhtynyt ja jakaa lapsilleen loput. Nainen nostellut elarit ja kartuttanut omaisuuttaan. Miksi vielä vähän alle viiskymppisenä naimisiin? Leskeneläkkeen vai minkä takia. Kovasti on varma että mies kuolee ensin. Nainen vaikuttaa kamalan ahneelta ja laskelmoivalta. Jostain on huono omatunto. Lapset kun ovat aikuisia niin ihmeellistä ettei tiedetä kuka omistaa mitäkin.
Öö. Käytkö ehkä hiukan hitaalla?
Mieheni ei ole ikinä maksanut elareita sen kummemmin eksälleen kuin minullekaan. Hänen lapsensa olivat molemmat jo yli kaksikymppisiä kun vanhempansa erosivat.
Ja oma eksäni kunnostautui olemalla vain maksamatta oikeuden määräämiä elareita ollenkaan. Ikinä. En jaksanut lähteä silloin mihinkään oikeustaistoon, luuseri mikä luuseri, ja pärjäsin kyllä palkallani itsekin, jopa murkkuikäisten lasteni kanssa.
Mutta ehkä tuo aika tosiaan opetti minusta "laskelmoivan". Haluan tietää missä mennään ja katsoa eteeni, korjata jälkeni, vastata omistani.
Mistäköhän pitäisi olla huono omatunto? No juu, ehkä mulla on vähän huono omatunto tästä "epärehellisyydestäni"? Tunnen olevani ristiriitaisessa tilanteessa, koska olen "epärehellinen" mieheni lapsille olemalla vaiti ja mukana isänsä esityksessä. Ja toisaalta tunnen pettäväni mieheni luottamuksen, jos avaan suuni ja selitän miten nämä asiat tässä nyt ovat.
ap
Seuraavan kerran kun lapset tulevat pyytämään rahaa, niin ottaisin viimeistään siinä kohtaa rauhallisesti puheeksi ettei miehellä oikeasti ole enää varaa siihen, että lapset ovat jo saaneet kaiken saatavissa olevan ja että mies tarvitsee eläkkeensä omiin kuluihinsa. Ihme jos lapset haluavat jatkaa lypsämistä vielä sen jälkeen kun tietävät tilanteen.
Tuossa käy niin, että mies elättää lapsensa ja sinä miehen, pidä puolesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni ei ole niin tyhmä, että olisi avioitunut tai muuttanut yhteen kenenkään kanssa. Seurustella voi muutenkin sekä pitää rahat ja rakkauden näppärästi erillään.
Olihan tuossakin pidetty rahat ja rakkaus erillään: kas kun on se avioehto.
No eipäs olekaan. Yhteinen asunto ja lesken asumusoikeus.
Lesken asumisoikeutta tosiaan ei voi kumota millään paperilla, mutta meidän keskinäisessä testamentissa on tämä asia huomioitu: esitetty toiveena, että toisen kuoltua asunto (aika kallis semmoinen) myydään kohtuullisessa ajassa markkinahintaan, ja tuotto jaetaan lesken ja perikunnan kesken.
Ja eivät nuo miehen lapset tällä hetkellä enää mitenkään isänsä varassa ole, mutta kyllä tytär esim. autonsa rikkoutuessa pyysi korotonta lainaa uutta autoa varten isältään (luullen että isällä semmoisia rahoja on jossain jemmassa), ja mies antoi! (otti itse pankista lainaa). Ja lopulta, tyttären makseltua lainaa pienissä erissä muutaman kuukauden, antoi loppulainan tyttärelle joululahjaksi! Siis, tytär ei maksanut muutaman tonnin lainasta kuin muutaman satasen takaisin. Mies joutui kyllä pulittamaan koko lainan pankille. Tyttärellä on neljälle lapselleen kullekin oma säästötili, joissa on tonneja rahaa, lisäksi "jemmatili", johon hän "ei halua koskea" vissiin ikinä...
Ja kummankin lapsen palkka on reilusti parempi kuin isänsä eläke.
Myös miehen ex-puoliso ilmeisesti luulee, että mies on upporikas ja ui rahassa. Hän ainakin kannustaa aikuisia lapsiaan kääntymään isän puoleen aina kun ne ovat sössineet raha-asiansa (justiin tehtiin kolmen viikon etelänmatka parhaassa hotellissa ja sitten ups yhtäkkiä onkin vakuutusmaksut tai koira sairastui...jne.)
Miehen eläke on siis vähän yli 2000 e kuussa.
ap
Outoa että mies esittää lapsilleen mökin olevan yhteinen, mutta aika outoa tuokin, että ap tiedät miehen tyttären raha-asioita tilien määrän ja jopa saldon tarkkuudella. Miten aikuinen ja perheellinen tytär kehtaa pyytää isältään rahaa, jos on säästötilejä ja niillä tonneja? Ja tuossa toisessa viestissä sanot että lomailevat kalliisti, ja sitten ei ole vakuutusmaksuihin rahaa? Ja pankkitileillä on yhä tonneja, mutta ei rahaa vakuutusmaksuihin? Anteeksi vain, mutta kuulostaa ihan päättömältä.
Kerrottuasi sen ,että haluat pitää hyvät välit miehesi perillisiin ( ovat jopa rakkaita sinulle), niin sitä rajummin se kolahtaa ,jos jäät leskeksi ja heille valkenee totuus omaisuudesta. Sitten saa rapaa kunnolla niskaasi , ihmiset ovat tosi raadollisia rahasta. Joten on asiat selvitettävä heti vai säälitkö enemmän epärehellistä miestäsi vai itseäsi sitten leskiparkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on maksanut elarit, köyhtynyt ja jakaa lapsilleen loput. Nainen nostellut elarit ja kartuttanut omaisuuttaan. Miksi vielä vähän alle viiskymppisenä naimisiin? Leskeneläkkeen vai minkä takia. Kovasti on varma että mies kuolee ensin. Nainen vaikuttaa kamalan ahneelta ja laskelmoivalta. Jostain on huono omatunto. Lapset kun ovat aikuisia niin ihmeellistä ettei tiedetä kuka omistaa mitäkin.
Öö. Käytkö ehkä hiukan hitaalla?
Mieheni ei ole ikinä maksanut elareita sen kummemmin eksälleen kuin minullekaan. Hänen lapsensa olivat molemmat jo yli kaksikymppisiä kun vanhempansa erosivat.
Ja oma eksäni kunnostautui olemalla vain maksamatta oikeuden määräämiä elareita ollenkaan. Ikinä. En jaksanut lähteä silloin mihinkään oikeustaistoon, luuseri mikä luuseri, ja pärjäsin kyllä palkallani itsekin, jopa murkkuikäisten lasteni kanssa.
Mutta ehkä tuo aika tosiaan opetti minusta "laskelmoivan". Haluan tietää missä mennään ja katsoa eteeni, korjata jälkeni, vastata omistani.
Mistäköhän pitäisi olla huono omatunto? No juu, ehkä mulla on vähän huono omatunto tästä "epärehellisyydestäni"? Tunnen olevani ristiriitaisessa tilanteessa, koska olen "epärehellinen" mieheni lapsille olemalla vaiti ja mukana isänsä esityksessä. Ja toisaalta tunnen pettäväni mieheni luottamuksen, jos avaan suuni ja selitän miten nämä asiat tässä nyt ovat.
ap
Ai, tämä oli tämä trollaaja...
Jospa vaan jättäisi asian sikseen.