Mies lähti festareille

Vierailija kirjoitti:

mustis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai te nyt viimeiseksi harrastitte seksiä ennen kuin hän lähti?

Tottakai!

Ja sä meinaat nyt, että hänen tekee mieli jotain toista naista, vaikka on juuri harrastanut seksiä rakastamansa naisen kanssa? Sori, mutta en ymmärrä. Tai sitten et vain oikeasti luota mieheesi.

Sinäkö kuvittelet että jos mies on harrastanut kerran seksiä niin toista kertaa ei enää tee koskaan mieli? Kyllä se ensimmäinen raivopanetus tulee jo illalla pikkunousuissa ja viimeistään krapulassa sitten kairaa reikää kuin reikää.

T. M42

Vierailija kirjoitti:

Miten vältät mustasukkaisuuden ja kärvistelyn aiheuttaman olotilan? Se on todella kuluttavaa, aikaavievää, ja kuten ap totesi unetkin vievää. Miten vältät sen, etteivät negatiiviset ajatukset iske päälle esimerkiksi silloin kun toinen on palaamassa kivalta reissultaan? Se, mitä ajan takaa on, että avoin puhuminen on ratkaisu käydä läpi omaa ongelmaa, mutta estääkö sekään noita tuntemuksia? Silloinhan toiselle joutuu teeskentelemään iloista ja tyytyväistä, vaikka pään sisällä liikkuu vaikka ja mitä, ettei kippaisi väärällä hetkellä sitä omaa henkistä sontaansa toisen niskaan.

Kaikki ovat tietenkin erilaisia ja etenkin miehen ja naisen aivokemioissa on varmasti eroa. Mä lähestyn asiaa tosi paljon järjellä tai tavallaan tieteelläkin. Miten valmistaudut maratonille? Tankkaat hiilareita. Aivan samoin parin päivän eroahdistukseen kannattaa varautua tankkaamalla oksitosiinia ja dopamiinia. Eli orgasmeja ja silittelyä kehiin =) Yhteistä aikaa, hyviä tekoja ja kaikkea mikä kertoo, että toisen on aivan turha pelätä mitään. 

Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin mielenlujuudesta ja itsekontrollista. Tunne pitää jyrätä tiedolla. Pimeässä vaatekomerossa ei ole mörköä ja pettämiselle ei mahda mitään. Tunne on väärä, minun pääni on tässä väärässä. Siellä komerossa ei yksinkertaisesti voi olla mörköä. Se on uskomaton vapaus mikä siitä syntyy kun vapauttaa itsensä tuollaisesta pelosta. Pettämisen pelko on niitä helpoimpia käsiteltäviä. Lähtökohtaisesti oman mielenlujuuden treenaaminen on aina hyvä. Ihminen ei kuole vaikka hänen on nälkä. Voit ihan hyvin lykätä syömistä vaikka 5 tuntia eteenpäin. Tai mene avantoon. Se vesi on juu kylmää, mutta siinä ei ole mitään vaarallista. Se on vain mielen heikkoutta, että et pysty olemaan siellä. Mutta mitä jos päätät mennä sinne ja pysyä vedessä siihen saakka kunnes hengityksesi tasaantuu. 

mustis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene lähiöpubin baaritiskille sieltä löytyy näitä sielunsiskoja jotka kyllä uhriutuu sinun kanssa kuinka kaikki miehet on sikoja jotka vaan pettää. Voitte vetää karaokessa pari voimabiisiäkin niin kyllä se siitä.

Ei voi kuin ihmetellä mikä saa ihmiset olemaan näin vttumaisia toisia kohtaan. Tässä ketjussa aivan liikaa ilkeitä kommentteja, suorastaan vttuilua. Ap aloituksessa myönsi että hänellä on ongelma mutta silti täällä vaan lyödään jo lyötyä. Iso osa kommenteista tulee varmaan juuri niiltä ihmisiltä, jotka eivät itse ole kokeneet pettämistä eivätkä täten tiedä miten kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa ihmiseen ja usein vieläpä pitkäksi aikaa.

Ap, minä ymmärrän. Noi sun tunteesi on aivan inhimillisiä ja normaaleita. Hyvä, että itsekin tajuat että tarvitset apua ja että on epäterveellistä ja haitallista elää noin. Mustasukkaisuus tunnutaan yleensä näkevän todella myrkyllisenä ja negatiivisena asiana vaikka terveissä määrin se on normaalia. Eikä mustasukkaisuudessa ole mitään väärää niin kauan kuin se ei liikaa rajoita elämää ja parisuhdetta tai kun sitä ei kohtuuttomasti pura toiseen.

Minua petettiin edellisessä suhteessa ihan kunnolla, miehellä oli suhde toiseen naiseen useamman kuukauden ajan. Jo ennen tuota suhdetta mulla oli vain vähän kokemusta miehistä eivätkä ne kokemukset olleet parhaita mahdollisia. Oli playeria ja sitten yksi narsisti joka onnistui huijaamaan mut ihan kunnolla mukaansa. Olin kai niin kokematon, että naiivina lähdin ihan vääränlaisten miesten matkaan ja otin siipeeni useamman kerran.

Tuo exän pettäminen todella jätti jäljet. Käsittelen edelleen niitä tunteita ja ajatuksia, olen edelleen välillä suhteettoman mustasukkainen ja pelkään etten riitä, että nykyinen mies jättää jossain vaiheessa. Näen jopa painajaisia välillä joko exästäni tai sitten siitä, että nykyinen mies jättää. Käyn onneksi terapiassa ja tiedostan mistä pelkoni johtuvat enkä syyttele miestä turhaan. Terapeutti on auttanut ymmärtämään, että on normaalia tuntea näin kokemusteni jälkeen eikä mun tarvitse hävetä - se on ollut mielestäni iso askel parempaan suuntaan kun on hyväksynyt asiat kuten ne ovat.

Myös mieheni onneksi ymmärtää todella hyvin, olen onnekas kun minulla on puoliso kenen kanssa voimme puolin ja toisin olla avoimia ja jakaa kaikki tunteet ja asiat. Hän ei suutu eikä loukkaannu jos kerron hänelle peloistani. Kuten sanoin, en huuda enkä syyttele, mutta kerron kuitekin avoimesti miltä mikäkin asia tuntuu. Hänellä on itsellä myös kokemusta petetyksi tulemisesta joten uskon sen olevan asia joka auttaa meitä ymmärtämään toisiamme paremmin.

Pystytkö AP puhumaan miehellesi avoimesti noista peloista ja tunteista? Ymmärtääkö hän sua? Kyllä se siitä, ajan kanssa. Suosittelen oikeasti keskustelua ammattilaisen kanssa, et välttämättä yksin selviä yli noista peloistasi. Itse en ainakaan pärjäisi yksin, sen verran voimakkaita nämä pelot välillä on. Tsemppiä!

Kiitos ihanasta viestistä. :) Tuli jotenkin paljon parempi mieli tämän luettuani. Olen nyt päättänyt, että todella haluan hakea ammattiapua tähän ongelmaan. Tuntuu nimittäin, että tämä vain pahenee ajan mittaan. Itsetuntoni on surkea ja sen kun huononee oman käytökseni takia. Saakohan työterveydestä lähetettä..? Meillä ei kylläkään psykologin palvelut kuulu työtereyshuoltoon.

Olen näistä ongelmista puhunut mieheni kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Hän on aika huono puhumaan tunteistaan ja sitten helposti suivaannun, kun yritän puhua. Monesti se sitten kääntyy siihen syyttelyyn ja tulee riitaa. Meillä ei oikein tuo kommunikointi taida toimia... Suurin osa meidän riidoista johtuu siitä, että kiukuttelen ties mistä, kun on paha olla. Eli mies saa kaiken paskan niskaansa, vaikkei sitä anstaitse.

Ihanaa, että viesti piristi! Toivoinkin, että joku samojen ongelmien kanssa kamppaileva saisi siitä edes jotain irti. :) Toivottavasti löydät ja saat itsellesi oikeanlaista apua! Itse olin jo muista syistä psykiatrisen sairaanhoidon piirissä joten avun saaminen kävi helposti. En ole siis varma mistä sun kannattaisi alkaa hakemaan apua. Ehkä oman paikkakunnan psykiatrisen hoidon nettisivuilta löytyy joku numero josta osaavat neuvoa?

Meilläkään ei ihan aluksi ollut helppoa näiden asioiden kanssa. Emme tunteneet toisiamme vielä riittävän hyvin joten väärinymmärryksiä ja yhteenottoja tuli jonkun verran. Minulla oli silloin erosta kulunut aika lyhyen aikaa ja totta kai tunteet pettämisestä olivat todella voimakkaat. En suunnitellut alkavani uuteen suhteeseen niin pian edellisen jälkeen mutta nykyisen miehen kanssa meillä vaan klikkasi niin hyvin, että olimme yhtä mieltä siitä että olisi iso virhe heittää mahdollisuus hukkaan. Ja onneksi päätimme yrittää. :)

Nyt näin puolitoista vuotta myöhemmin tunnemme toisemme jo niin hyvin, että olemme oppineet miten käsitellä asioita. Toivon, että tekin löydätte sen. Tärkeää on se, että toista kunnioitetaan ja asioista pystytään puhumaan. Oletteko minkä ikäisiä ja kauanko olette olleet yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vältät mustasukkaisuuden ja kärvistelyn aiheuttaman olotilan? Se on todella kuluttavaa, aikaavievää, ja kuten ap totesi unetkin vievää. Miten vältät sen, etteivät negatiiviset ajatukset iske päälle esimerkiksi silloin kun toinen on palaamassa kivalta reissultaan? Se, mitä ajan takaa on, että avoin puhuminen on ratkaisu käydä läpi omaa ongelmaa, mutta estääkö sekään noita tuntemuksia? Silloinhan toiselle joutuu teeskentelemään iloista ja tyytyväistä, vaikka pään sisällä liikkuu vaikka ja mitä, ettei kippaisi väärällä hetkellä sitä omaa henkistä sontaansa toisen niskaan.

Kaikki ovat tietenkin erilaisia ja etenkin miehen ja naisen aivokemioissa on varmasti eroa. Mä lähestyn asiaa tosi paljon järjellä tai tavallaan tieteelläkin. Miten valmistaudut maratonille? Tankkaat hiilareita. Aivan samoin parin päivän eroahdistukseen kannattaa varautua tankkaamalla oksitosiinia ja dopamiinia. Eli orgasmeja ja silittelyä kehiin =) Yhteistä aikaa, hyviä tekoja ja kaikkea mikä kertoo, että toisen on aivan turha pelätä mitään. 

Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin mielenlujuudesta ja itsekontrollista. Tunne pitää jyrätä tiedolla. Pimeässä vaatekomerossa ei ole mörköä ja pettämiselle ei mahda mitään. Tunne on väärä, minun pääni on tässä väärässä. Siellä komerossa ei yksinkertaisesti voi olla mörköä. Se on uskomaton vapaus mikä siitä syntyy kun vapauttaa itsensä tuollaisesta pelosta. Pettämisen pelko on niitä helpoimpia käsiteltäviä. Lähtökohtaisesti oman mielenlujuuden treenaaminen on aina hyvä. Ihminen ei kuole vaikka hänen on nälkä. Voit ihan hyvin lykätä syömistä vaikka 5 tuntia eteenpäin. Tai mene avantoon. Se vesi on juu kylmää, mutta siinä ei ole mitään vaarallista. Se on vain mielen heikkoutta, että et pysty olemaan siellä. Mutta mitä jos päätät mennä sinne ja pysyä vedessä siihen saakka kunnes hengityksesi tasaantuu. 

Pettämisen pelon hallitseminen on minusta vaikeampaa, koska siinä ei ole mitään konkreettista. Pelko kylmästä vedestä on konkreettinen. Jopa sen vaatekaapinoven saa avattua jos haluaa. Siksi vertauskuvat eivät oikein toimi. Pettämisen pelosta ei pääse eroon kiehumalla omassa liemessään, ja odottamalla että milloin tai ehkei milloinkaan. Siksi kai mieli ratkaiseekin sen niin, että "ainakin olen varautunut". Avantoon voi mennä joka päivä, petetyksi tuleminen toistuvasti, ja vertailu siitä oliko se nyt helpompaa vai ei kun olin varautunut ja pessimistinen jo alkuunsa, ei kuulosta toteutuskelpoiselta. Mielenlujuudessa ja itsekontrollissa on se hankala puoli, että ajatuksen voi sysätä mielestään, mutta ei se sieltä häviä. Pahimmassa tapauksessa sairastuttaa itsensä jos pelon sulkee liian innokkaasti mielestään. Oksitosiinin vaikutuskaan ei kauaa kanna, kun adrenaliini ja kortisoli iskevät kimppuun.

mustis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on menossa Tuskaan.Hyvä juttu se on♥️Saa ryypätä kaukaa tulleen ystävänsä kanssa ja kuunnella musiikkia sen kolme päivää 😄Tekee hyvää hänelle.

Ketään ihmistä ei voi omistaa ja kumppanille kuuluu olla oma vapaus menemisiin.

Kumpikin voi silloin hyvin parisuhteessa.

Jos joku pettää, niin se pettää.

Millään vahtimisilla tai kielloilla sitä ei voi estää.

Jos haluaa olla jonkun kanssa, niin se riski on vain otettava, että kumppanuus ei onnistukaan.

Oli eroon syynä mikä tahansa asia.

Tätä ajatusmallia yritän kovasti omaksua. Mutta kun sen petetyksi tulemisen aiheuttaman nöyryytyksen ja tuskan on kerran kokenut, niin pelkää, että sen kokee taas uudelleen. Se sattuu niin älyttömästi. :( Kai sitä yrittää suojella itteensä epäilemällä jo valmiiks, ettei taas tule yllätyksenä. Että tällä kertaa en ole niin tyhmä. On vähän niinkun etukäteen varautunut, että sitten kun se tapahtuu niin ei mukamas tuntuis niin pahalta. Tosi hyvä taktiikka, tuntuu meinaan koko ajan kamalalta.

Olet pahasti läheisriippuvainen. Et kestä eroa etkä elämmä yksin ; tästä johtuen olet edellisen erosi jälkeen heti etsinyt uuden miehen, ja olet taas samassa tilanteessa. Eron jälkeen on hyvä olla ainakin vuosi yksin, opetella todellakin yksinoloa ja irtaantua entisestä suhteesta.  Sinulla pitäisi aina olla mies "tukena ja turvana" !!

Hae apua ennenkaikkea lähesiriippuvuuteen, sekä yritä itsenäistyä!

Vierailija kirjoitti:

mustis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on menossa Tuskaan.Hyvä juttu se on♥️Saa ryypätä kaukaa tulleen ystävänsä kanssa ja kuunnella musiikkia sen kolme päivää 😄Tekee hyvää hänelle.

Ketään ihmistä ei voi omistaa ja kumppanille kuuluu olla oma vapaus menemisiin.

Kumpikin voi silloin hyvin parisuhteessa.

Jos joku pettää, niin se pettää.

Millään vahtimisilla tai kielloilla sitä ei voi estää.

Jos haluaa olla jonkun kanssa, niin se riski on vain otettava, että kumppanuus ei onnistukaan.

Oli eroon syynä mikä tahansa asia.

Tätä ajatusmallia yritän kovasti omaksua. Mutta kun sen petetyksi tulemisen aiheuttaman nöyryytyksen ja tuskan on kerran kokenut, niin pelkää, että sen kokee taas uudelleen. Se sattuu niin älyttömästi. :( Kai sitä yrittää suojella itteensä epäilemällä jo valmiiks, ettei taas tule yllätyksenä. Että tällä kertaa en ole niin tyhmä. On vähän niinkun etukäteen varautunut, että sitten kun se tapahtuu niin ei mukamas tuntuis niin pahalta. Tosi hyvä taktiikka, tuntuu meinaan koko ajan kamalalta.

Olet pahasti läheisriippuvainen. Et kestä eroa etkä elämmä yksin ; tästä johtuen olet edellisen erosi jälkeen heti etsinyt uuden miehen, ja olet taas samassa tilanteessa. Eron jälkeen on hyvä olla ainakin vuosi yksin, opetella todellakin yksinoloa ja irtaantua entisestä suhteesta.  Sinulla pitäisi aina olla mies "tukena ja turvana" !!

Hae apua ennenkaikkea lähesiriippuvuuteen, sekä yritä itsenäistyä!

Vai että sellaiset analyysit sieltä sitten. :D Eihän kukaan meistä voi aloituksen perusteella "tietää", että AP olisi läheisriippuvainen. Kaiken lukemani perusteella kuulostaa ennen kaikkea nimeomaan mustasukkaisuudelta joka on petetyksi tulemisen takia epäterveellisen voimakasta.

En näe yhtäkään syytä miksi pitäisi väkisin olla vuosi sinkkuna eron jälkeen, jos kokee olevansa valmis aiemminkin. Toisaalta vaikkei olisi vielä täysin valmis, ei ole siltikään kiellettyä alkaa uuteen suhteeseen jos todella pitää jostakusta ja haluaa olla hänen kanssaan. Tärkeintä on kai se, että silti muistaa työstää keskeneräisiä asioita itsensä kanssa ja on kumppanille rehellinen, että hän tietää missä mennään. Ja yrittää pitää mielessä sen, että vaikka pelot ovat olemassa ja ne ovat itselle todellisia, ei niitä saa kohtuuttomasti purkaa toiseen.

Ei se petä, se on niin kännissä ettei se pysty pettämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mustis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on menossa Tuskaan.Hyvä juttu se on♥️Saa ryypätä kaukaa tulleen ystävänsä kanssa ja kuunnella musiikkia sen kolme päivää 😄Tekee hyvää hänelle.

Ketään ihmistä ei voi omistaa ja kumppanille kuuluu olla oma vapaus menemisiin.

Kumpikin voi silloin hyvin parisuhteessa.

Jos joku pettää, niin se pettää.

Millään vahtimisilla tai kielloilla sitä ei voi estää.

Jos haluaa olla jonkun kanssa, niin se riski on vain otettava, että kumppanuus ei onnistukaan.

Oli eroon syynä mikä tahansa asia.

Tätä ajatusmallia yritän kovasti omaksua. Mutta kun sen petetyksi tulemisen aiheuttaman nöyryytyksen ja tuskan on kerran kokenut, niin pelkää, että sen kokee taas uudelleen. Se sattuu niin älyttömästi. :( Kai sitä yrittää suojella itteensä epäilemällä jo valmiiks, ettei taas tule yllätyksenä. Että tällä kertaa en ole niin tyhmä. On vähän niinkun etukäteen varautunut, että sitten kun se tapahtuu niin ei mukamas tuntuis niin pahalta. Tosi hyvä taktiikka, tuntuu meinaan koko ajan kamalalta.

Olet pahasti läheisriippuvainen. Et kestä eroa etkä elämmä yksin ; tästä johtuen olet edellisen erosi jälkeen heti etsinyt uuden miehen, ja olet taas samassa tilanteessa. Eron jälkeen on hyvä olla ainakin vuosi yksin, opetella todellakin yksinoloa ja irtaantua entisestä suhteesta.  Sinulla pitäisi aina olla mies "tukena ja turvana" !!

Hae apua ennenkaikkea lähesiriippuvuuteen, sekä yritä itsenäistyä!

Vai että sellaiset analyysit sieltä sitten. :D Eihän kukaan meistä voi aloituksen perusteella "tietää", että AP olisi läheisriippuvainen. Kaiken lukemani perusteella kuulostaa ennen kaikkea nimeomaan mustasukkaisuudelta joka on petetyksi tulemisen takia epäterveellisen voimakasta.

En näe yhtäkään syytä miksi pitäisi väkisin olla vuosi sinkkuna eron jälkeen, jos kokee olevansa valmis aiemminkin. Toisaalta vaikkei olisi vielä täysin valmis, ei ole siltikään kiellettyä alkaa uuteen suhteeseen jos todella pitää jostakusta ja haluaa olla hänen kanssaan. Tärkeintä on kai se, että silti muistaa työstää keskeneräisiä asioita itsensä kanssa ja on kumppanille rehellinen, että hän tietää missä mennään. Ja yrittää pitää mielessä sen, että vaikka pelot ovat olemassa ja ne ovat itselle todellisia, ei niitä saa kohtuuttomasti purkaa toiseen.

No jos "kokee olevansa valmis uuteen suhteeseen" ja tuo mukanaan huonot muistot edellisestä suhteesta niin kannattaa miettiä uudestaan että onko nyt niin valmis..

Kukaan ei tietenkään ole ihmisenä täydellinen, mutta kyllä ap:n pelko asiasta on aika suunnaton ja kyllä varmaan haittaa sekä ap:n itsensä että kumppanin elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mustis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on menossa Tuskaan.Hyvä juttu se on♥️Saa ryypätä kaukaa tulleen ystävänsä kanssa ja kuunnella musiikkia sen kolme päivää 😄Tekee hyvää hänelle.

Ketään ihmistä ei voi omistaa ja kumppanille kuuluu olla oma vapaus menemisiin.

Kumpikin voi silloin hyvin parisuhteessa.

Jos joku pettää, niin se pettää.

Millään vahtimisilla tai kielloilla sitä ei voi estää.

Jos haluaa olla jonkun kanssa, niin se riski on vain otettava, että kumppanuus ei onnistukaan.

Oli eroon syynä mikä tahansa asia.

Tätä ajatusmallia yritän kovasti omaksua. Mutta kun sen petetyksi tulemisen aiheuttaman nöyryytyksen ja tuskan on kerran kokenut, niin pelkää, että sen kokee taas uudelleen. Se sattuu niin älyttömästi. :( Kai sitä yrittää suojella itteensä epäilemällä jo valmiiks, ettei taas tule yllätyksenä. Että tällä kertaa en ole niin tyhmä. On vähän niinkun etukäteen varautunut, että sitten kun se tapahtuu niin ei mukamas tuntuis niin pahalta. Tosi hyvä taktiikka, tuntuu meinaan koko ajan kamalalta.

Olet pahasti läheisriippuvainen. Et kestä eroa etkä elämmä yksin ; tästä johtuen olet edellisen erosi jälkeen heti etsinyt uuden miehen, ja olet taas samassa tilanteessa. Eron jälkeen on hyvä olla ainakin vuosi yksin, opetella todellakin yksinoloa ja irtaantua entisestä suhteesta.  Sinulla pitäisi aina olla mies "tukena ja turvana" !!

Hae apua ennenkaikkea lähesiriippuvuuteen, sekä yritä itsenäistyä!

Vai että sellaiset analyysit sieltä sitten. :D Eihän kukaan meistä voi aloituksen perusteella "tietää", että AP olisi läheisriippuvainen. Kaiken lukemani perusteella kuulostaa ennen kaikkea nimeomaan mustasukkaisuudelta joka on petetyksi tulemisen takia epäterveellisen voimakasta.

En näe yhtäkään syytä miksi pitäisi väkisin olla vuosi sinkkuna eron jälkeen, jos kokee olevansa valmis aiemminkin. Toisaalta vaikkei olisi vielä täysin valmis, ei ole siltikään kiellettyä alkaa uuteen suhteeseen jos todella pitää jostakusta ja haluaa olla hänen kanssaan. Tärkeintä on kai se, että silti muistaa työstää keskeneräisiä asioita itsensä kanssa ja on kumppanille rehellinen, että hän tietää missä mennään. Ja yrittää pitää mielessä sen, että vaikka pelot ovat olemassa ja ne ovat itselle todellisia, ei niitä saa kohtuuttomasti purkaa toiseen.

Ei kannata loukkaantua. Enemminkin vaan rohkeasti hakemaan apua.  Kyllä läheisriippuvuuteen kuuluu yhtenä osa-alueena mustasukkaisuus, ja juuri tuollaisena ahdistava pelkona kuten sinulla = aloittajalla esiintyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene lähiöpubin baaritiskille sieltä löytyy näitä sielunsiskoja jotka kyllä uhriutuu sinun kanssa kuinka kaikki miehet on sikoja jotka vaan pettää. Voitte vetää karaokessa pari voimabiisiäkin niin kyllä se siitä.

Ei voi kuin ihmetellä mikä saa ihmiset olemaan näin vttumaisia toisia kohtaan. Tässä ketjussa aivan liikaa ilkeitä kommentteja, suorastaan vttuilua. Ap aloituksessa myönsi että hänellä on ongelma mutta silti täällä vaan lyödään jo lyötyä. Iso osa kommenteista tulee varmaan juuri niiltä ihmisiltä, jotka eivät itse ole kokeneet pettämistä eivätkä täten tiedä miten kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa ihmiseen ja usein vieläpä pitkäksi aikaa.

Ap, minä ymmärrän. Noi sun tunteesi on aivan inhimillisiä ja normaaleita. Hyvä, että itsekin tajuat että tarvitset apua ja että on epäterveellistä ja haitallista elää noin. Mustasukkaisuus tunnutaan yleensä näkevän todella myrkyllisenä ja negatiivisena asiana vaikka terveissä määrin se on normaalia. Eikä mustasukkaisuudessa ole mitään väärää niin kauan kuin se ei liikaa rajoita elämää ja parisuhdetta tai kun sitä ei kohtuuttomasti pura toiseen.

Minua petettiin edellisessä suhteessa ihan kunnolla, miehellä oli suhde toiseen naiseen useamman kuukauden ajan. Jo ennen tuota suhdetta mulla oli vain vähän kokemusta miehistä eivätkä ne kokemukset olleet parhaita mahdollisia. Oli playeria ja sitten yksi narsisti joka onnistui huijaamaan mut ihan kunnolla mukaansa. Olin kai niin kokematon, että naiivina lähdin ihan vääränlaisten miesten matkaan ja otin siipeeni useamman kerran.

Tuo exän pettäminen todella jätti jäljet. Käsittelen edelleen niitä tunteita ja ajatuksia, olen edelleen välillä suhteettoman mustasukkainen ja pelkään etten riitä, että nykyinen mies jättää jossain vaiheessa. Näen jopa painajaisia välillä joko exästäni tai sitten siitä, että nykyinen mies jättää. Käyn onneksi terapiassa ja tiedostan mistä pelkoni johtuvat enkä syyttele miestä turhaan. Terapeutti on auttanut ymmärtämään, että on normaalia tuntea näin kokemusteni jälkeen eikä mun tarvitse hävetä - se on ollut mielestäni iso askel parempaan suuntaan kun on hyväksynyt asiat kuten ne ovat.

Myös mieheni onneksi ymmärtää todella hyvin, olen onnekas kun minulla on puoliso kenen kanssa voimme puolin ja toisin olla avoimia ja jakaa kaikki tunteet ja asiat. Hän ei suutu eikä loukkaannu jos kerron hänelle peloistani. Kuten sanoin, en huuda enkä syyttele, mutta kerron kuitekin avoimesti miltä mikäkin asia tuntuu. Hänellä on itsellä myös kokemusta petetyksi tulemisesta joten uskon sen olevan asia joka auttaa meitä ymmärtämään toisiamme paremmin.

Pystytkö AP puhumaan miehellesi avoimesti noista peloista ja tunteista? Ymmärtääkö hän sua? Kyllä se siitä, ajan kanssa. Suosittelen oikeasti keskustelua ammattilaisen kanssa, et välttämättä yksin selviä yli noista peloistasi. Itse en ainakaan pärjäisi yksin, sen verran voimakkaita nämä pelot välillä on. Tsemppiä!

Nuo vmäiset kommentit johtunee siitä, että ap samaan hengenvetoon sanoo että miehensä pitäisi olla kiitollinen että edes saa luvan mennä. Ei ketään voi omistaa ja aikuisen menoja ei rajoiteta. Kyllä ihmisten täytyy saada tehdä omat valintansa ihan itse. Se että on armollinen ja oikein antaa miehensä mennä festateille ei anna kenestäkään hyvää kuvaa, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies tuo sinulle tuliaisia kotiin. Klamydian.

Musta olis kiva, jos mies tois kotiin sen bändin.

Aamupalapöytään marssis kotiinpaluun jälkeisenä iltapäivänä rapea oma ukko + rapeat Vesku & co.

😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen pelon hallitseminen on minusta vaikeampaa, koska siinä ei ole mitään konkreettista. Pelko kylmästä vedestä on konkreettinen. Jopa sen vaatekaapinoven saa avattua jos haluaa. Siksi vertauskuvat eivät oikein toimi. Pettämisen pelosta ei pääse eroon kiehumalla omassa liemessään, ja odottamalla että milloin tai ehkei milloinkaan. Siksi kai mieli ratkaiseekin sen niin, että "ainakin olen varautunut". Avantoon voi mennä joka päivä, petetyksi tuleminen toistuvasti, ja vertailu siitä oliko se nyt helpompaa vai ei kun olin varautunut ja pessimistinen jo alkuunsa, ei kuulosta toteutuskelpoiselta. Mielenlujuudessa ja itsekontrollissa on se hankala puoli, että ajatuksen voi sysätä mielestään, mutta ei se sieltä häviä. Pahimmassa tapauksessa sairastuttaa itsensä jos pelon sulkee liian innokkaasti mielestään. Oksitosiinin vaikutuskaan ei kauaa kanna, kun adrenaliini ja kortisoli iskevät kimppuun.

Avannon epämukavuuden oppii voittamaan käymällä avannossa. Petetyksi tulemisen pelon oppii voittamaan olemalla kotona yksin. Eikä siis pidäkään tulla petetyksi, samoin kuin sinne avantoon ei kuulu kuolla. Silloinhan pelko jota mieli yritti sinulle väittää toteutuu. Vaan tulee kohdata se epämukavuus. Keittää hyvä kahvi, ottaa pala pullaa, istahtaa sohvan nurkkaan miettiä jotain mukavampaa. Voittaa se epämukavuus. Tai lähteä vaikka oman frendin kanssa yhdelle. Vaihtaa hymyjä jonkun ventovieraan kanssa ja miettiä itsekseen, että elämä on hienoa ja minäkin olen mahtava ihminen. Sitten keskittyä juttelemaan sen frendin kanssa ja jättää ne ventovieraat ihastelemaan sinua =)

Mielenlujuudessa ja itsekontrollissa on hyvin vähän huonoja puolia. Totta kai aina voi kaikesta keittiöpsykologisoida vaikka ja mitä. Siksi tällainen keskustelu ei ole kovin hedelmällistä. Oman mielensä hallitseminen, täysin turhien ja naurettavien pelkojen sulkeminen pois, ei ole millään tavoin huono tapa ja taito vaan päinvastoin. Silloin vapautuu kapasiteettia moneen muuhun. Itse olen nykyiselle puolisolleni sanonut, että en minä välitä jos hän pettää. Hänellä on täysi vapaus pettää ja se todennäköisesti, mutta ei väistämättä, johtaisi erota. Hänellä on täysi vapaus hölmöillä. Se ei tietenkään ole toivottavaa, mutta minun tehtäväni ei ole holhota yli 30-vuotiasta naista. En minä ala vahtimaan hänen puhelintaan. En minä tule tenttaamaan ketä hän on nähnyt vaikkapa illlalla ulkona käydessään. Hänellä on myös ammatti johon liittyy ehdoton vaitiolo enkä siten edes tiedä ketä hän tapaa. Siitä olen varma, että hän tulee seuraavan 30 vuoden aikana ihastumaan johonkin toiseen. Hän tulee todennäköisesti vaihtamaan viestejä, joista pahastuisin jos tietäisin. Toivottavasti ne loppuvat lyhyeen. Mutta niin se on, että me kaikki teemme virheitä. Kuka heittää ensimmäisen kiven? Olemme puolisoni kanssa puhuneet, että otetaan nuo ihastumiset puheeksi. Ei pidetä sellaisia salaisuuksia, koska ne ovat vaarallisia. Mutta virheitä me teemme kaikki. Ja olikos tilastollisesti, että liki puolet myös pettää. Se on todella inhimillistä. Mutta yhdestä kerrasta pitäisi ottaa opiksi. Sitten voi näin kohta nelikymppisenä elää jo parempaa elämää kun ymmärtää jo vähän, että millaista pääkoppaa joutuu päivät pitkät kantamaan mukana seikkailuissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene lähiöpubin baaritiskille sieltä löytyy näitä sielunsiskoja jotka kyllä uhriutuu sinun kanssa kuinka kaikki miehet on sikoja jotka vaan pettää. Voitte vetää karaokessa pari voimabiisiäkin niin kyllä se siitä.

Ei voi kuin ihmetellä mikä saa ihmiset olemaan näin vttumaisia toisia kohtaan. Tässä ketjussa aivan liikaa ilkeitä kommentteja, suorastaan vttuilua. Ap aloituksessa myönsi että hänellä on ongelma mutta silti täällä vaan lyödään jo lyötyä. Iso osa kommenteista tulee varmaan juuri niiltä ihmisiltä, jotka eivät itse ole kokeneet pettämistä eivätkä täten tiedä miten kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa ihmiseen ja usein vieläpä pitkäksi aikaa.

Ap, minä ymmärrän. Noi sun tunteesi on aivan inhimillisiä ja normaaleita. Hyvä, että itsekin tajuat että tarvitset apua ja että on epäterveellistä ja haitallista elää noin. Mustasukkaisuus tunnutaan yleensä näkevän todella myrkyllisenä ja negatiivisena asiana vaikka terveissä määrin se on normaalia. Eikä mustasukkaisuudessa ole mitään väärää niin kauan kuin se ei liikaa rajoita elämää ja parisuhdetta tai kun sitä ei kohtuuttomasti pura toiseen.

Minua petettiin edellisessä suhteessa ihan kunnolla, miehellä oli suhde toiseen naiseen useamman kuukauden ajan. Jo ennen tuota suhdetta mulla oli vain vähän kokemusta miehistä eivätkä ne kokemukset olleet parhaita mahdollisia. Oli playeria ja sitten yksi narsisti joka onnistui huijaamaan mut ihan kunnolla mukaansa. Olin kai niin kokematon, että naiivina lähdin ihan vääränlaisten miesten matkaan ja otin siipeeni useamman kerran.

Tuo exän pettäminen todella jätti jäljet. Käsittelen edelleen niitä tunteita ja ajatuksia, olen edelleen välillä suhteettoman mustasukkainen ja pelkään etten riitä, että nykyinen mies jättää jossain vaiheessa. Näen jopa painajaisia välillä joko exästäni tai sitten siitä, että nykyinen mies jättää. Käyn onneksi terapiassa ja tiedostan mistä pelkoni johtuvat enkä syyttele miestä turhaan. Terapeutti on auttanut ymmärtämään, että on normaalia tuntea näin kokemusteni jälkeen eikä mun tarvitse hävetä - se on ollut mielestäni iso askel parempaan suuntaan kun on hyväksynyt asiat kuten ne ovat.

Myös mieheni onneksi ymmärtää todella hyvin, olen onnekas kun minulla on puoliso kenen kanssa voimme puolin ja toisin olla avoimia ja jakaa kaikki tunteet ja asiat. Hän ei suutu eikä loukkaannu jos kerron hänelle peloistani. Kuten sanoin, en huuda enkä syyttele, mutta kerron kuitekin avoimesti miltä mikäkin asia tuntuu. Hänellä on itsellä myös kokemusta petetyksi tulemisesta joten uskon sen olevan asia joka auttaa meitä ymmärtämään toisiamme paremmin.

Pystytkö AP puhumaan miehellesi avoimesti noista peloista ja tunteista? Ymmärtääkö hän sua? Kyllä se siitä, ajan kanssa. Suosittelen oikeasti keskustelua ammattilaisen kanssa, et välttämättä yksin selviä yli noista peloistasi. Itse en ainakaan pärjäisi yksin, sen verran voimakkaita nämä pelot välillä on. Tsemppiä!

Nuo vmäiset kommentit johtunee siitä, että ap samaan hengenvetoon sanoo että miehensä pitäisi olla kiitollinen että edes saa luvan mennä. Ei ketään voi omistaa ja aikuisen menoja ei rajoiteta. Kyllä ihmisten täytyy saada tehdä omat valintansa ihan itse. Se että on armollinen ja oikein antaa miehensä mennä festateille ei anna kenestäkään hyvää kuvaa, päinvastoin.

No minä ymmärrän tuon "saa luvan" niin, että antaa mennä ilman sen kummempaa meteliä asiasta. Eikös AP myös sanonut, että tietää ettei voi määräillä tai omistaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene lähiöpubin baaritiskille sieltä löytyy näitä sielunsiskoja jotka kyllä uhriutuu sinun kanssa kuinka kaikki miehet on sikoja jotka vaan pettää. Voitte vetää karaokessa pari voimabiisiäkin niin kyllä se siitä.

Ei voi kuin ihmetellä mikä saa ihmiset olemaan näin vttumaisia toisia kohtaan. Tässä ketjussa aivan liikaa ilkeitä kommentteja, suorastaan vttuilua. Ap aloituksessa myönsi että hänellä on ongelma mutta silti täällä vaan lyödään jo lyötyä. Iso osa kommenteista tulee varmaan juuri niiltä ihmisiltä, jotka eivät itse ole kokeneet pettämistä eivätkä täten tiedä miten kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa ihmiseen ja usein vieläpä pitkäksi aikaa.

Ap, minä ymmärrän. Noi sun tunteesi on aivan inhimillisiä ja normaaleita. Hyvä, että itsekin tajuat että tarvitset apua ja että on epäterveellistä ja haitallista elää noin. Mustasukkaisuus tunnutaan yleensä näkevän todella myrkyllisenä ja negatiivisena asiana vaikka terveissä määrin se on normaalia. Eikä mustasukkaisuudessa ole mitään väärää niin kauan kuin se ei liikaa rajoita elämää ja parisuhdetta tai kun sitä ei kohtuuttomasti pura toiseen.

Minua petettiin edellisessä suhteessa ihan kunnolla, miehellä oli suhde toiseen naiseen useamman kuukauden ajan. Jo ennen tuota suhdetta mulla oli vain vähän kokemusta miehistä eivätkä ne kokemukset olleet parhaita mahdollisia. Oli playeria ja sitten yksi narsisti joka onnistui huijaamaan mut ihan kunnolla mukaansa. Olin kai niin kokematon, että naiivina lähdin ihan vääränlaisten miesten matkaan ja otin siipeeni useamman kerran.

Tuo exän pettäminen todella jätti jäljet. Käsittelen edelleen niitä tunteita ja ajatuksia, olen edelleen välillä suhteettoman mustasukkainen ja pelkään etten riitä, että nykyinen mies jättää jossain vaiheessa. Näen jopa painajaisia välillä joko exästäni tai sitten siitä, että nykyinen mies jättää. Käyn onneksi terapiassa ja tiedostan mistä pelkoni johtuvat enkä syyttele miestä turhaan. Terapeutti on auttanut ymmärtämään, että on normaalia tuntea näin kokemusteni jälkeen eikä mun tarvitse hävetä - se on ollut mielestäni iso askel parempaan suuntaan kun on hyväksynyt asiat kuten ne ovat.

Myös mieheni onneksi ymmärtää todella hyvin, olen onnekas kun minulla on puoliso kenen kanssa voimme puolin ja toisin olla avoimia ja jakaa kaikki tunteet ja asiat. Hän ei suutu eikä loukkaannu jos kerron hänelle peloistani. Kuten sanoin, en huuda enkä syyttele, mutta kerron kuitekin avoimesti miltä mikäkin asia tuntuu. Hänellä on itsellä myös kokemusta petetyksi tulemisesta joten uskon sen olevan asia joka auttaa meitä ymmärtämään toisiamme paremmin.

Pystytkö AP puhumaan miehellesi avoimesti noista peloista ja tunteista? Ymmärtääkö hän sua? Kyllä se siitä, ajan kanssa. Suosittelen oikeasti keskustelua ammattilaisen kanssa, et välttämättä yksin selviä yli noista peloistasi. Itse en ainakaan pärjäisi yksin, sen verran voimakkaita nämä pelot välillä on. Tsemppiä!

Nuo vmäiset kommentit johtunee siitä, että ap samaan hengenvetoon sanoo että miehensä pitäisi olla kiitollinen että edes saa luvan mennä. Ei ketään voi omistaa ja aikuisen menoja ei rajoiteta. Kyllä ihmisten täytyy saada tehdä omat valintansa ihan itse. Se että on armollinen ja oikein antaa miehensä mennä festateille ei anna kenestäkään hyvää kuvaa, päinvastoin.

Eikö toisen hyvyydestä sinua kohtaan saa ja sovi olla kiitollinen? Kun maailmassa on niin paljon surkeita miinus-asteikoille päätyviä suorituksia niin hyvän nolla-tasonkin saavutuksesta kannattaa olla ylpeä. Sitten joululahjaksi voisi ostaa miehelle kesän 2020 festareille liput niin mentäisi jo aika vahvalla plussalla. 

Kyllä mä kiitän puolisoani ihan arkipäivän itsestäänselvyyksistä. Ja toivon, että hän kiittää minua. Ja kyllä minä kiitän kun "saan" mennä miesporukalla mökille. Vaihtoehtohan olisi mennä kaksin, joten hieman se on ikäänkuin häneltäkin pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen pelon hallitseminen on minusta vaikeampaa, koska siinä ei ole mitään konkreettista. Pelko kylmästä vedestä on konkreettinen. Jopa sen vaatekaapinoven saa avattua jos haluaa. Siksi vertauskuvat eivät oikein toimi. Pettämisen pelosta ei pääse eroon kiehumalla omassa liemessään, ja odottamalla että milloin tai ehkei milloinkaan. Siksi kai mieli ratkaiseekin sen niin, että "ainakin olen varautunut". Avantoon voi mennä joka päivä, petetyksi tuleminen toistuvasti, ja vertailu siitä oliko se nyt helpompaa vai ei kun olin varautunut ja pessimistinen jo alkuunsa, ei kuulosta toteutuskelpoiselta. Mielenlujuudessa ja itsekontrollissa on se hankala puoli, että ajatuksen voi sysätä mielestään, mutta ei se sieltä häviä. Pahimmassa tapauksessa sairastuttaa itsensä jos pelon sulkee liian innokkaasti mielestään. Oksitosiinin vaikutuskaan ei kauaa kanna, kun adrenaliini ja kortisoli iskevät kimppuun.

Avannon epämukavuuden oppii voittamaan käymällä avannossa. Petetyksi tulemisen pelon oppii voittamaan olemalla kotona yksin. Eikä siis pidäkään tulla petetyksi, samoin kuin sinne avantoon ei kuulu kuolla. Silloinhan pelko jota mieli yritti sinulle väittää toteutuu. Vaan tulee kohdata se epämukavuus. Keittää hyvä kahvi, ottaa pala pullaa, istahtaa sohvan nurkkaan miettiä jotain mukavampaa. Voittaa se epämukavuus. Tai lähteä vaikka oman frendin kanssa yhdelle. Vaihtaa hymyjä jonkun ventovieraan kanssa ja miettiä itsekseen, että elämä on hienoa ja minäkin olen mahtava ihminen. Sitten keskittyä juttelemaan sen frendin kanssa ja jättää ne ventovieraat ihastelemaan sinua =)

Mielenlujuudessa ja itsekontrollissa on hyvin vähän huonoja puolia. Totta kai aina voi kaikesta keittiöpsykologisoida vaikka ja mitä. Siksi tällainen keskustelu ei ole kovin hedelmällistä. Oman mielensä hallitseminen, täysin turhien ja naurettavien pelkojen sulkeminen pois, ei ole millään tavoin huono tapa ja taito vaan päinvastoin. Silloin vapautuu kapasiteettia moneen muuhun. Itse olen nykyiselle puolisolleni sanonut, että en minä välitä jos hän pettää. Hänellä on täysi vapaus pettää ja se todennäköisesti, mutta ei väistämättä, johtaisi erota. Hänellä on täysi vapaus hölmöillä. Se ei tietenkään ole toivottavaa, mutta minun tehtäväni ei ole holhota yli 30-vuotiasta naista. En minä ala vahtimaan hänen puhelintaan. En minä tule tenttaamaan ketä hän on nähnyt vaikkapa illlalla ulkona käydessään. Hänellä on myös ammatti johon liittyy ehdoton vaitiolo enkä siten edes tiedä ketä hän tapaa. Siitä olen varma, että hän tulee seuraavan 30 vuoden aikana ihastumaan johonkin toiseen. Hän tulee todennäköisesti vaihtamaan viestejä, joista pahastuisin jos tietäisin. Toivottavasti ne loppuvat lyhyeen. Mutta niin se on, että me kaikki teemme virheitä. Kuka heittää ensimmäisen kiven? Olemme puolisoni kanssa puhuneet, että otetaan nuo ihastumiset puheeksi. Ei pidetä sellaisia salaisuuksia, koska ne ovat vaarallisia. Mutta virheitä me teemme kaikki. Ja olikos tilastollisesti, että liki puolet myös pettää. Se on todella inhimillistä. Mutta yhdestä kerrasta pitäisi ottaa opiksi. Sitten voi näin kohta nelikymppisenä elää jo parempaa elämää kun ymmärtää jo vähän, että millaista pääkoppaa joutuu päivät pitkät kantamaan mukana seikkailuissaan.

Yksin oleminen on voinu toimia sinun kohdallasi, muttei ainakaan minun. Kenties läheisriippuvainen parisuhteessa oleva kokee yksin olemisen hankalana. Minulle se ei ole ongelma, olen kertaalleen ollut etäsuhteessakin (hyvin lyhyessä tosin, koska tulin petetyksi). Mutta petetyksi tulemisen pelkoa se ei vie, koska ihminen voi pettää milloin vaan. Jos sellaiseen on haluja, aikaa löytyy.

Olet ilmeisesti suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin minä, tuo mitä kuvasit parisuhteesta ja ihastumisista on peruskauraa. Oma pääkoppa on totisesti tullut tutuksi. Itsensä ulkoistaminen (ainakin jossain määrin) vastuusta toisen pettäessä on loogista (ja vapauttavaa). Jossain määrin sen takia, että jos tilanne on kehittynyt suhteen huonon tilan takia siihen pisteeseen, kannattaa omia tekemisiäänkin toki kriittisesti miettiä. Mutta pelkoa sillä ei välttämättä poisteta, koska se pelko on henkilökohtainen. Samoin kivun ym, joka pettämisestä aiheutuu, joutuu loppuviimeksi käymään itse lävitse. Sen kivun pelkoon ei voi itseään yksinololla siedättää, koska yksinolo ei sitä pelkoa viime kädessä luo, korkeintaan voimistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen pelon hallitseminen on minusta vaikeampaa, koska siinä ei ole mitään konkreettista. Pelko kylmästä vedestä on konkreettinen. Jopa sen vaatekaapinoven saa avattua jos haluaa. Siksi vertauskuvat eivät oikein toimi. Pettämisen pelosta ei pääse eroon kiehumalla omassa liemessään, ja odottamalla että milloin tai ehkei milloinkaan. Siksi kai mieli ratkaiseekin sen niin, että "ainakin olen varautunut". Avantoon voi mennä joka päivä, petetyksi tuleminen toistuvasti, ja vertailu siitä oliko se nyt helpompaa vai ei kun olin varautunut ja pessimistinen jo alkuunsa, ei kuulosta toteutuskelpoiselta. Mielenlujuudessa ja itsekontrollissa on se hankala puoli, että ajatuksen voi sysätä mielestään, mutta ei se sieltä häviä. Pahimmassa tapauksessa sairastuttaa itsensä jos pelon sulkee liian innokkaasti mielestään. Oksitosiinin vaikutuskaan ei kauaa kanna, kun adrenaliini ja kortisoli iskevät kimppuun.

Avannon epämukavuuden oppii voittamaan käymällä avannossa. Petetyksi tulemisen pelon oppii voittamaan olemalla kotona yksin. Eikä siis pidäkään tulla petetyksi, samoin kuin sinne avantoon ei kuulu kuolla. Silloinhan pelko jota mieli yritti sinulle väittää toteutuu. Vaan tulee kohdata se epämukavuus. Keittää hyvä kahvi, ottaa pala pullaa, istahtaa sohvan nurkkaan miettiä jotain mukavampaa. Voittaa se epämukavuus. Tai lähteä vaikka oman frendin kanssa yhdelle. Vaihtaa hymyjä jonkun ventovieraan kanssa ja miettiä itsekseen, että elämä on hienoa ja minäkin olen mahtava ihminen. Sitten keskittyä juttelemaan sen frendin kanssa ja jättää ne ventovieraat ihastelemaan sinua =)

Mielenlujuudessa ja itsekontrollissa on hyvin vähän huonoja puolia. Totta kai aina voi kaikesta keittiöpsykologisoida vaikka ja mitä. Siksi tällainen keskustelu ei ole kovin hedelmällistä. Oman mielensä hallitseminen, täysin turhien ja naurettavien pelkojen sulkeminen pois, ei ole millään tavoin huono tapa ja taito vaan päinvastoin. Silloin vapautuu kapasiteettia moneen muuhun. Itse olen nykyiselle puolisolleni sanonut, että en minä välitä jos hän pettää. Hänellä on täysi vapaus pettää ja se todennäköisesti, mutta ei väistämättä, johtaisi erota. Hänellä on täysi vapaus hölmöillä. Se ei tietenkään ole toivottavaa, mutta minun tehtäväni ei ole holhota yli 30-vuotiasta naista. En minä ala vahtimaan hänen puhelintaan. En minä tule tenttaamaan ketä hän on nähnyt vaikkapa illlalla ulkona käydessään. Hänellä on myös ammatti johon liittyy ehdoton vaitiolo enkä siten edes tiedä ketä hän tapaa. Siitä olen varma, että hän tulee seuraavan 30 vuoden aikana ihastumaan johonkin toiseen. Hän tulee todennäköisesti vaihtamaan viestejä, joista pahastuisin jos tietäisin. Toivottavasti ne loppuvat lyhyeen. Mutta niin se on, että me kaikki teemme virheitä. Kuka heittää ensimmäisen kiven? Olemme puolisoni kanssa puhuneet, että otetaan nuo ihastumiset puheeksi. Ei pidetä sellaisia salaisuuksia, koska ne ovat vaarallisia. Mutta virheitä me teemme kaikki. Ja olikos tilastollisesti, että liki puolet myös pettää. Se on todella inhimillistä. Mutta yhdestä kerrasta pitäisi ottaa opiksi. Sitten voi näin kohta nelikymppisenä elää jo parempaa elämää kun ymmärtää jo vähän, että millaista pääkoppaa joutuu päivät pitkät kantamaan mukana seikkailuissaan.

Yksin oleminen on voinu toimia sinun kohdallasi, muttei ainakaan minun. Kenties läheisriippuvainen parisuhteessa oleva kokee yksin olemisen hankalana. Minulle se ei ole ongelma, olen kertaalleen ollut etäsuhteessakin (hyvin lyhyessä tosin, koska tulin petetyksi). Mutta petetyksi tulemisen pelkoa se ei vie, koska ihminen voi pettää milloin vaan. Jos sellaiseen on haluja, aikaa löytyy.

Olet ilmeisesti suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin minä, tuo mitä kuvasit parisuhteesta ja ihastumisista on peruskauraa. Oma pääkoppa on totisesti tullut tutuksi. Itsensä ulkoistaminen (ainakin jossain määrin) vastuusta toisen pettäessä on loogista (ja vapauttavaa). Jossain määrin sen takia, että jos tilanne on kehittynyt suhteen huonon tilan takia siihen pisteeseen, kannattaa omia tekemisiäänkin toki kriittisesti miettiä. Mutta pelkoa sillä ei välttämättä poisteta, koska se pelko on henkilökohtainen. Samoin kivun ym, joka pettämisestä aiheutuu, joutuu loppuviimeksi käymään itse lävitse. Sen kivun pelkoon ei voi itseään yksinololla siedättää, koska yksinolo ei sitä pelkoa viime kädessä luo, korkeintaan voimistaa.

Tosin sen verran voisi aiempaan tarkentaa, että mitä tulee ihastusten kertomiseen ja pettämiseen, niin aina voi sopia että ihastuksista kerrotaan. Ainahan voi myös sopia ettei petetä. Silti itsekin totesit että puolet pettää. Kuinka moni jättääkään kertomatta voimakkaista ihastumisista/rakastumisista, tai niistä pettämisistä. Pettämisestä toipumiseen (jos suhde jatkuu) arvioidaan useassa lähteessä menevän aikaa kahdesta vuodesta eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

mustis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene lähiöpubin baaritiskille sieltä löytyy näitä sielunsiskoja jotka kyllä uhriutuu sinun kanssa kuinka kaikki miehet on sikoja jotka vaan pettää. Voitte vetää karaokessa pari voimabiisiäkin niin kyllä se siitä.

Ei voi kuin ihmetellä mikä saa ihmiset olemaan näin vttumaisia toisia kohtaan. Tässä ketjussa aivan liikaa ilkeitä kommentteja, suorastaan vttuilua. Ap aloituksessa myönsi että hänellä on ongelma mutta silti täällä vaan lyödään jo lyötyä. Iso osa kommenteista tulee varmaan juuri niiltä ihmisiltä, jotka eivät itse ole kokeneet pettämistä eivätkä täten tiedä miten kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa ihmiseen ja usein vieläpä pitkäksi aikaa.

Ap, minä ymmärrän. Noi sun tunteesi on aivan inhimillisiä ja normaaleita. Hyvä, että itsekin tajuat että tarvitset apua ja että on epäterveellistä ja haitallista elää noin. Mustasukkaisuus tunnutaan yleensä näkevän todella myrkyllisenä ja negatiivisena asiana vaikka terveissä määrin se on normaalia. Eikä mustasukkaisuudessa ole mitään väärää niin kauan kuin se ei liikaa rajoita elämää ja parisuhdetta tai kun sitä ei kohtuuttomasti pura toiseen.

Minua petettiin edellisessä suhteessa ihan kunnolla, miehellä oli suhde toiseen naiseen useamman kuukauden ajan. Jo ennen tuota suhdetta mulla oli vain vähän kokemusta miehistä eivätkä ne kokemukset olleet parhaita mahdollisia. Oli playeria ja sitten yksi narsisti joka onnistui huijaamaan mut ihan kunnolla mukaansa. Olin kai niin kokematon, että naiivina lähdin ihan vääränlaisten miesten matkaan ja otin siipeeni useamman kerran.

Tuo exän pettäminen todella jätti jäljet. Käsittelen edelleen niitä tunteita ja ajatuksia, olen edelleen välillä suhteettoman mustasukkainen ja pelkään etten riitä, että nykyinen mies jättää jossain vaiheessa. Näen jopa painajaisia välillä joko exästäni tai sitten siitä, että nykyinen mies jättää. Käyn onneksi terapiassa ja tiedostan mistä pelkoni johtuvat enkä syyttele miestä turhaan. Terapeutti on auttanut ymmärtämään, että on normaalia tuntea näin kokemusteni jälkeen eikä mun tarvitse hävetä - se on ollut mielestäni iso askel parempaan suuntaan kun on hyväksynyt asiat kuten ne ovat.

Myös mieheni onneksi ymmärtää todella hyvin, olen onnekas kun minulla on puoliso kenen kanssa voimme puolin ja toisin olla avoimia ja jakaa kaikki tunteet ja asiat. Hän ei suutu eikä loukkaannu jos kerron hänelle peloistani. Kuten sanoin, en huuda enkä syyttele, mutta kerron kuitekin avoimesti miltä mikäkin asia tuntuu. Hänellä on itsellä myös kokemusta petetyksi tulemisesta joten uskon sen olevan asia joka auttaa meitä ymmärtämään toisiamme paremmin.

Pystytkö AP puhumaan miehellesi avoimesti noista peloista ja tunteista? Ymmärtääkö hän sua? Kyllä se siitä, ajan kanssa. Suosittelen oikeasti keskustelua ammattilaisen kanssa, et välttämättä yksin selviä yli noista peloistasi. Itse en ainakaan pärjäisi yksin, sen verran voimakkaita nämä pelot välillä on. Tsemppiä!

Kiitos ihanasta viestistä. :) Tuli jotenkin paljon parempi mieli tämän luettuani. Olen nyt päättänyt, että todella haluan hakea ammattiapua tähän ongelmaan. Tuntuu nimittäin, että tämä vain pahenee ajan mittaan. Itsetuntoni on surkea ja sen kun huononee oman käytökseni takia. Saakohan työterveydestä lähetettä..? Meillä ei kylläkään psykologin palvelut kuulu työtereyshuoltoon.

Olen näistä ongelmista puhunut mieheni kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Hän on aika huono puhumaan tunteistaan ja sitten helposti suivaannun, kun yritän puhua. Monesti se sitten kääntyy siihen syyttelyyn ja tulee riitaa. Meillä ei oikein tuo kommunikointi taida toimia... Suurin osa meidän riidoista johtuu siitä, että kiukuttelen ties mistä, kun on paha olla. Eli mies saa kaiken paskan niskaansa, vaikkei sitä anstaitse.

Ihanaa, että viesti piristi! Toivoinkin, että joku samojen ongelmien kanssa kamppaileva saisi siitä edes jotain irti. :) Toivottavasti löydät ja saat itsellesi oikeanlaista apua! Itse olin jo muista syistä psykiatrisen sairaanhoidon piirissä joten avun saaminen kävi helposti. En ole siis varma mistä sun kannattaisi alkaa hakemaan apua. Ehkä oman paikkakunnan psykiatrisen hoidon nettisivuilta löytyy joku numero josta osaavat neuvoa?

Meilläkään ei ihan aluksi ollut helppoa näiden asioiden kanssa. Emme tunteneet toisiamme vielä riittävän hyvin joten väärinymmärryksiä ja yhteenottoja tuli jonkun verran. Minulla oli silloin erosta kulunut aika lyhyen aikaa ja totta kai tunteet pettämisestä olivat todella voimakkaat. En suunnitellut alkavani uuteen suhteeseen niin pian edellisen jälkeen mutta nykyisen miehen kanssa meillä vaan klikkasi niin hyvin, että olimme yhtä mieltä siitä että olisi iso virhe heittää mahdollisuus hukkaan. Ja onneksi päätimme yrittää. :)

Nyt näin puolitoista vuotta myöhemmin tunnemme toisemme jo niin hyvin, että olemme oppineet miten käsitellä asioita. Toivon, että tekin löydätte sen. Tärkeää on se, että toista kunnioitetaan ja asioista pystytään puhumaan. Oletteko minkä ikäisiä ja kauanko olette olleet yhdessä?

Minä 29- ja mies 40-vuotias. Kaksi vuotta oltu kuta kuinkin yhdessä. Sama lähtötilanne meilläkin eli olin juuri eronnut pettäjä-exästäni kun sattumalta tapasin nykyiseni. Tarkoitus oli olla yksin ja toipua, mutta kohtalo päätti toisin ja se oli menoa.

Meillä ongelmat ovat tulleet ja kasvaneet pikkuhiljaa suhteen edetessä. Aloin pelkäämään, että minusta tulee taas itsestäänselvyys, jota voi kohdella miten lystää, kun alkuhuuman hiivuttua sitä huomiota ei enää niin paljoa mieheltä saa. Ja huomion kerjääminen kiukuttelemalla ei tietenkään auta. Olen luultavasti mustasukkaisuuden lisäksi läheisriippuvainen... :(

Vierailija kirjoitti:

Olet pahasti läheisriippuvainen. Et kestä eroa etkä elämmä yksin ; tästä johtuen olet edellisen erosi jälkeen heti etsinyt uuden miehen, ja olet taas samassa tilanteessa. Eron jälkeen on hyvä olla ainakin vuosi yksin, opetella todellakin yksinoloa ja irtaantua entisestä suhteesta.  Sinulla pitäisi aina olla mies "tukena ja turvana" !!

Hae apua ennenkaikkea lähesiriippuvuuteen, sekä yritä itsenäistyä!

Sitä tuonne alas jo kommentoinkin, että epäilen olevani myös läheisriippuvainen. Olen kyllä ennen pettäjä-suhdetta ollut muutaman vuoden ihan itsekseni. Sitä ennen olin pidemmässä suhteessa, mikä oli aloitettu nuorena ja kuivui sitten kasaan, kun muutaman vuoden olimme asuneet yhdessä.

Mutta olen siis yksinkin elänyt. Ennen tämän uusimman jutun aloittamista jäi vaan turhan lyhyeksi yksin olo. Vain muutaman kuukauden ehdin olemaan sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mustis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mies on menossa Tuskaan.Hyvä juttu se on♥️Saa ryypätä kaukaa tulleen ystävänsä kanssa ja kuunnella musiikkia sen kolme päivää 😄Tekee hyvää hänelle.

Ketään ihmistä ei voi omistaa ja kumppanille kuuluu olla oma vapaus menemisiin.

Kumpikin voi silloin hyvin parisuhteessa.

Jos joku pettää, niin se pettää.

Millään vahtimisilla tai kielloilla sitä ei voi estää.

Jos haluaa olla jonkun kanssa, niin se riski on vain otettava, että kumppanuus ei onnistukaan.

Oli eroon syynä mikä tahansa asia.

Tätä ajatusmallia yritän kovasti omaksua. Mutta kun sen petetyksi tulemisen aiheuttaman nöyryytyksen ja tuskan on kerran kokenut, niin pelkää, että sen kokee taas uudelleen. Se sattuu niin älyttömästi. :( Kai sitä yrittää suojella itteensä epäilemällä jo valmiiks, ettei taas tule yllätyksenä. Että tällä kertaa en ole niin tyhmä. On vähän niinkun etukäteen varautunut, että sitten kun se tapahtuu niin ei mukamas tuntuis niin pahalta. Tosi hyvä taktiikka, tuntuu meinaan koko ajan kamalalta.

Olet pahasti läheisriippuvainen. Et kestä eroa etkä elämmä yksin ; tästä johtuen olet edellisen erosi jälkeen heti etsinyt uuden miehen, ja olet taas samassa tilanteessa. Eron jälkeen on hyvä olla ainakin vuosi yksin, opetella todellakin yksinoloa ja irtaantua entisestä suhteesta.  Sinulla pitäisi aina olla mies "tukena ja turvana" !!

Hae apua ennenkaikkea lähesiriippuvuuteen, sekä yritä itsenäistyä!

Vai että sellaiset analyysit sieltä sitten. :D Eihän kukaan meistä voi aloituksen perusteella "tietää", että AP olisi läheisriippuvainen. Kaiken lukemani perusteella kuulostaa ennen kaikkea nimeomaan mustasukkaisuudelta joka on petetyksi tulemisen takia epäterveellisen voimakasta.

En näe yhtäkään syytä miksi pitäisi väkisin olla vuosi sinkkuna eron jälkeen, jos kokee olevansa valmis aiemminkin. Toisaalta vaikkei olisi vielä täysin valmis, ei ole siltikään kiellettyä alkaa uuteen suhteeseen jos todella pitää jostakusta ja haluaa olla hänen kanssaan. Tärkeintä on kai se, että silti muistaa työstää keskeneräisiä asioita itsensä kanssa ja on kumppanille rehellinen, että hän tietää missä mennään. Ja yrittää pitää mielessä sen, että vaikka pelot ovat olemassa ja ne ovat itselle todellisia, ei niitä saa kohtuuttomasti purkaa toiseen.

No jos "kokee olevansa valmis uuteen suhteeseen" ja tuo mukanaan huonot muistot edellisestä suhteesta niin kannattaa miettiä uudestaan että onko nyt niin valmis..

Kukaan ei tietenkään ole ihmisenä täydellinen, mutta kyllä ap:n pelko asiasta on aika suunnaton ja kyllä varmaan haittaa sekä ap:n itsensä että kumppanin elämää.

Kuule. Kuten sanottu, kukaan meistä ei ole täydellinen eikä valmis. Tuolla logiikalla moni ei koskaan olisi valmis suhteeseen. Jotkut asiat seuraavat kauemmin kuin toiset, kaikkein keskeisin asia on se, miten niitä tuo ilmi siinä parisuhteessa. Jos on ongelmia mustasukkaisuuden kanssa, se voi haitata mutta kun sitä oppii käsittelemään oikein, voi suhde olla onnellinen ja tasapainoinen. Miksi jättää hyvä ihminen - ehkä se oikea - välistä koska ei ole vielä valmis tai täysin toipunut edellisen suhteen jättämistä jäljistä? Se, että menee uuteen suhteeseen ja haastaa itsensä, altistaa itseään niille vaikeille asioille on ehkä paras tapa kehittyä ja mennä eteenpäin.

Itse asiassa olen tullut.Kummassakin suhteessa. Ensimmäisessä mies oli pidemmässä suhteessa ja toisessa petti yhden kerran, mutta niin että satuin näkemään kaiken.

Totta kai se satutti, aivan hirveällä tavalla, mutta jos aion päästä niistä yli on vain tehtävä töitä sen eteen.

Nykyinen mieheni ei ole millään tavoin syyllinen tai syyllistettävä entisiin kokemuksiini parisuhteesta.

Se on väärin ja jos oikeasti haluan olla jonkun kanssa on entiset unohdettava.

Luotan häneen♥️