Lue keskustelun säännöt.
Psykologia 2020
Aloitan tän ketjun hyvissä ajoin Psykologia 2019 -ketjun innoittamana. En kirjotellut siihen paljonkaan, mutta sain tukea ja vinkkejä siitä. Pyrin nyt ekaa kertaa ja ilmeisesti parin kymmenen koepisteen päähän jäi. Haaveena sisäänpääsy 2020. Onnittelut sisään päässeille, mutta aletaan toistemme tsemppaaminen tulevaan hyvissä ajoin!
Eli, julistan vuoden 2020 pääsykokeisiin valmistautumiseen avatuksi. Itse lähden nyt kavereiden kanssa terassille ja aloitan huomenna :)
Kommentit (8137)
Pienempi todistusvalinta 2021 joten laudaturia pukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Komppaan noita avoimen opintoja puolustavia, yliopistolle kaikista edullisinta olisi lisätä selvästi avoimen opintoja jo suorittaneiden ja kandin tehneiden kiintiöitä. Sillähän niitä maistereita nopeimmin tulee, ja samalla rahaa ja tehokkuuspisteitä laitoksille. Kauppakorkeassa ja oikiksessa tämä on jo havaittu, mutta valitettavasti ne psykan laitoksella ei ymmärrä omaa parastaan. Ehkä sitten taas ymmärtävät ja yliopistoissakin jälleen tulee YT:t koronan tms. seurauksena.
Valtiovallan linjaus jo vuosia/hallituksia sitten oli ja on: nopeammin lukion jälkeen sisään eli paperivalinnan suosiminen jatkossakin, nopeammin valmistuminen ja siirtyminen nuorempina. työelämään. Vuosien roikkuminen avoimessa ei tue tätä päämäärää - olkaa vaan vapaasti eri mieltä. Valittakaa politiikoille,. jotka ovat tätä mallia ajaneet ja jatkossakin tukeneet. Äänestäjät - sitä saa mitä tilaa.
En ymmärrä miten YT:t korkeakouluissa auttaisivat opiskelijoita tai sisäänpyrkiviä vai onko ajatuksena jonkinmoinen kosto henkilökunnalle kun menivät poliitikkojen (= opetusministeriö) ohjauksessa näin valinnat tekemään jo ennen koronaepidemiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ollut minulle tosi mielenkiintoista ja haikeaakin luettavaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 99, ja koko lukioajan (psykologian ensimmäisestä kurssista lähtien) otin tavoitteeksi sen, että minusta tulee psykologi. Kävin keväällä 99 valmennuskurssin, hain sekä Helsinkiin (haave) että Joensuuhun (helpoin päästä). En päässyt kumpaankaan ja pettymys oli valtava. Vannoin, että en mene opiskelemaan mitään, jos en pääse psykalle. Vanhemmat kuitenkin painosti minut ottamaan paikan vastaan tradenomin opinnoista, joka oli opon "pakottama" varavaihtoehto yhteishaussa. Tein AMK:ssa tosi vähän opintoja ja ensimmäisen vuoden aikana tein sen sijaan avoimessa yliopistossa perusopinnot psykasta ja hain uudelleen pääsykokeissa 2000. En kuitenkaan käynyt valmennuskurssia kun ei ollut rahaa eikä vanhemmat suostuneet maksamaan. En päässyt taaskaan. Lukuvuodella 2000-2001 tein avoimessa yliopistossa muutaman psykan aineopintokurssin sekä 6 ov (vastaisi noin 12 op?) kurssin johdatus tilastotieteeseen.
Kevään 2001 olin kesätöistä säästetyillä rahoilla valmennuskurssilla ja hain vain Helsingin psykalle, koska silloin oli eri pääsykokeet joka paikkaan ja Helsingissä tilaston merkitys oli suurin. Tilastotieteen osasin tosi hyvin, olin esim. saanut parhaan arvosanan avoimen yo:n tilaston johdatuskurssista ja aloittanut jatkokurssinkin. Valmennuskurssin tilaston kaikki laskut meni putkeen. Lisäksi oli kirja Johdatus tieteenfilosofiaan ja joku oppimisen psykologian kirja luettavana. Luin ja opiskelin molemmat kirjat huolella ja myös niistä kysymyksistä valmennuskurssilla tuli lähes täydet pisteet.
2001 pääsykokeessa tilasto ei tuottanut minulle ongelmia. Siitä oppimisen psykologia-kirjasta oli pari esseetä, joiden pituus oli rajattu yhteen A4:n ja niissäkään ei ongelmaa. Mutta Tieteenfilosofia-kirjasta ei tullut yhtään ainutta kysymystä! Niiden sijasta olikin monta sivua jotain käsittämättömiä päättelytehtäviä, joihin en ollut valmistautunut yhtään. En edes tiedä, miten niihin olisi pitänyt valmistautua. Ei ollut aineistoa, ei artikkeleita yms. vaan monivalintaa, joista piti valita "loogisesti tosi" vaihtoehto. Vääristä vastauksista tuli tietenkin miinuspisteitä, en muista oliko vastaamatta jättämisessä sama juttu. Mutta yhtä kaikki - se tehtävä meni multa ihan persiilleen enkä päässyt taaskaan. Sitten luovutin ja lopetin. Kolme vuotta putkeen yritystä, avoimen opintoja ja valmennuskursseja - kaikki hukkaan. Sen jälkeen en enää pyrkinyt. Silloin kesällä 2001 tuntui, etten pääse tuosta vi----ksesta koskaan yli, mutta niin vain lopulta pääsin ja elämä jatkui. :) Tosin tämä keskustelu on saanut vanhat muistot pintaan ja olen alkanut spekuloida, miten elämäni olisi mennyt, jos olisinkin päässyt opiskelemaan psykologiaa.
Mihin päädyit? Mälsää, että vanhempasi eivät kannustaneet/tukeneet ilmeisesti kovinkaan vahvasti.
Mulla on vähän sama fiilis sen etiikan suhteen. Mitä helevettiä? Miten tähän olisi voinut valmistautua? Paitsi että yo:n logiikkatehtävät ovat varmasti noudattaneet oikeasti logiikan sääntöjä eivätkä jonkun opettajan mielipiteitä.
Että mitä? perustele nyt vähän muuten on ihan mutua
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö joku miten Tampereen 10 paikkaa jakautuu todistusvalinnan / valintakoevalinnan välillä?
Tätä tietoa kaipaan minäkin!
Tampereen yliopiston sivuilta saa sen kuvan, että sit tulosten tultua selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ollut minulle tosi mielenkiintoista ja haikeaakin luettavaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 99, ja koko lukioajan (psykologian ensimmäisestä kurssista lähtien) otin tavoitteeksi sen, että minusta tulee psykologi. Kävin keväällä 99 valmennuskurssin, hain sekä Helsinkiin (haave) että Joensuuhun (helpoin päästä). En päässyt kumpaankaan ja pettymys oli valtava. Vannoin, että en mene opiskelemaan mitään, jos en pääse psykalle. Vanhemmat kuitenkin painosti minut ottamaan paikan vastaan tradenomin opinnoista, joka oli opon "pakottama" varavaihtoehto yhteishaussa. Tein AMK:ssa tosi vähän opintoja ja ensimmäisen vuoden aikana tein sen sijaan avoimessa yliopistossa perusopinnot psykasta ja hain uudelleen pääsykokeissa 2000. En kuitenkaan käynyt valmennuskurssia kun ei ollut rahaa eikä vanhemmat suostuneet maksamaan. En päässyt taaskaan. Lukuvuodella 2000-2001 tein avoimessa yliopistossa muutaman psykan aineopintokurssin sekä 6 ov (vastaisi noin 12 op?) kurssin johdatus tilastotieteeseen.
Kevään 2001 olin kesätöistä säästetyillä rahoilla valmennuskurssilla ja hain vain Helsingin psykalle, koska silloin oli eri pääsykokeet joka paikkaan ja Helsingissä tilaston merkitys oli suurin. Tilastotieteen osasin tosi hyvin, olin esim. saanut parhaan arvosanan avoimen yo:n tilaston johdatuskurssista ja aloittanut jatkokurssinkin. Valmennuskurssin tilaston kaikki laskut meni putkeen. Lisäksi oli kirja Johdatus tieteenfilosofiaan ja joku oppimisen psykologian kirja luettavana. Luin ja opiskelin molemmat kirjat huolella ja myös niistä kysymyksistä valmennuskurssilla tuli lähes täydet pisteet.
2001 pääsykokeessa tilasto ei tuottanut minulle ongelmia. Siitä oppimisen psykologia-kirjasta oli pari esseetä, joiden pituus oli rajattu yhteen A4:n ja niissäkään ei ongelmaa. Mutta Tieteenfilosofia-kirjasta ei tullut yhtään ainutta kysymystä! Niiden sijasta olikin monta sivua jotain käsittämättömiä päättelytehtäviä, joihin en ollut valmistautunut yhtään. En edes tiedä, miten niihin olisi pitänyt valmistautua. Ei ollut aineistoa, ei artikkeleita yms. vaan monivalintaa, joista piti valita "loogisesti tosi" vaihtoehto. Vääristä vastauksista tuli tietenkin miinuspisteitä, en muista oliko vastaamatta jättämisessä sama juttu. Mutta yhtä kaikki - se tehtävä meni multa ihan persiilleen enkä päässyt taaskaan. Sitten luovutin ja lopetin. Kolme vuotta putkeen yritystä, avoimen opintoja ja valmennuskursseja - kaikki hukkaan. Sen jälkeen en enää pyrkinyt. Silloin kesällä 2001 tuntui, etten pääse tuosta vi----ksesta koskaan yli, mutta niin vain lopulta pääsin ja elämä jatkui. :) Tosin tämä keskustelu on saanut vanhat muistot pintaan ja olen alkanut spekuloida, miten elämäni olisi mennyt, jos olisinkin päässyt opiskelemaan psykologiaa.
Mihin päädyit? Mälsää, että vanhempasi eivät kannustaneet/tukeneet ilmeisesti kovinkaan vahvasti.
Mulla on vähän sama fiilis sen etiikan suhteen. Mitä helevettiä? Miten tähän olisi voinut valmistautua? Paitsi että yo:n logiikkatehtävät ovat varmasti noudattaneet oikeasti logiikan sääntöjä eivätkä jonkun opettajan mielipiteitä.
Että mitä? perustele nyt vähän muuten on ihan mutua
Logiikan säännöt ovat yksiselitteiset.
Logiikoita voi kyllä määritellä erilaisia, mutta jos ei ole tehtävässä annettu mitään muuta määritelmää niin perus propositionaalinen ja predikaattilogiikka toimii. Monimutkaisemmissa lauseissa vain menee helposti sekaisin, jos ei ole sellaisia tehtäviä harjoitellut.
Tuollaisissa tehtävissä on yleensä selkeä se, miten luonnollisen kielen lauseet siihen logiikkaan istuvat. AMK-kokeen logiikkatehtävä 'jos tiikeri on nälkäinen, tiikerille maistuu ruoka' on ihan 'jos A niin B'. Tai jos on tarpeen tuoda esiin, että kyse on samasta tiikeristä, sen voi ilmaista predikaattilogiikalla 'jos N(x) niin M(x)'. Arkijärki väitteiden sisältöjen suhteen pitää vain unohtaa. Jos tiedetään vaikkapa että väite 'kaikki vitsit eivät ole hauskoja' on tosi, on mahdollista että 'mikään vitsi ei ole hauska' vaikka todellisessa maailmassa tiedämme, että on olemassa hauskoja vitsejä ja vitsin olemukseen kuuluu olla hauska ja nälkäisellekään tiikerille ei joskus maistu ruoka.
Kaikkien lauseiden kohdalla tulkinta ei ole niin selvää. Jossain oppikirjassa oli esimerkkinä, onko väite 'Ranskan kuningas on kalju' tosi vai epätosi, kun Ranskassa ei ole kuningasta. Lauseen voi loogisesti tulkita tarkoittavan 'Ranskassa on kuningas ja tämä kuningas on kalju' (epätosi) mutta myös tulkintaa 'Jos Ranskassa on kuningas, tämä kuningas on kalju' (tosi) voi puolustaa. Jos tällainen monitulkintainen tehtävä olisi kokeessa, tehtävästä voisi valittaa. Olettaen, ettei koemateriaalina olleessa kirjassa ole määritelty, miten tällaiset tapaukset tulkitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ollut minulle tosi mielenkiintoista ja haikeaakin luettavaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 99, ja koko lukioajan (psykologian ensimmäisestä kurssista lähtien) otin tavoitteeksi sen, että minusta tulee psykologi. Kävin keväällä 99 valmennuskurssin, hain sekä Helsinkiin (haave) että Joensuuhun (helpoin päästä). En päässyt kumpaankaan ja pettymys oli valtava. Vannoin, että en mene opiskelemaan mitään, jos en pääse psykalle. Vanhemmat kuitenkin painosti minut ottamaan paikan vastaan tradenomin opinnoista, joka oli opon "pakottama" varavaihtoehto yhteishaussa. Tein AMK:ssa tosi vähän opintoja ja ensimmäisen vuoden aikana tein sen sijaan avoimessa yliopistossa perusopinnot psykasta ja hain uudelleen pääsykokeissa 2000. En kuitenkaan käynyt valmennuskurssia kun ei ollut rahaa eikä vanhemmat suostuneet maksamaan. En päässyt taaskaan. Lukuvuodella 2000-2001 tein avoimessa yliopistossa muutaman psykan aineopintokurssin sekä 6 ov (vastaisi noin 12 op?) kurssin johdatus tilastotieteeseen.
Kevään 2001 olin kesätöistä säästetyillä rahoilla valmennuskurssilla ja hain vain Helsingin psykalle, koska silloin oli eri pääsykokeet joka paikkaan ja Helsingissä tilaston merkitys oli suurin. Tilastotieteen osasin tosi hyvin, olin esim. saanut parhaan arvosanan avoimen yo:n tilaston johdatuskurssista ja aloittanut jatkokurssinkin. Valmennuskurssin tilaston kaikki laskut meni putkeen. Lisäksi oli kirja Johdatus tieteenfilosofiaan ja joku oppimisen psykologian kirja luettavana. Luin ja opiskelin molemmat kirjat huolella ja myös niistä kysymyksistä valmennuskurssilla tuli lähes täydet pisteet.
2001 pääsykokeessa tilasto ei tuottanut minulle ongelmia. Siitä oppimisen psykologia-kirjasta oli pari esseetä, joiden pituus oli rajattu yhteen A4:n ja niissäkään ei ongelmaa. Mutta Tieteenfilosofia-kirjasta ei tullut yhtään ainutta kysymystä! Niiden sijasta olikin monta sivua jotain käsittämättömiä päättelytehtäviä, joihin en ollut valmistautunut yhtään. En edes tiedä, miten niihin olisi pitänyt valmistautua. Ei ollut aineistoa, ei artikkeleita yms. vaan monivalintaa, joista piti valita "loogisesti tosi" vaihtoehto. Vääristä vastauksista tuli tietenkin miinuspisteitä, en muista oliko vastaamatta jättämisessä sama juttu. Mutta yhtä kaikki - se tehtävä meni multa ihan persiilleen enkä päässyt taaskaan. Sitten luovutin ja lopetin. Kolme vuotta putkeen yritystä, avoimen opintoja ja valmennuskursseja - kaikki hukkaan. Sen jälkeen en enää pyrkinyt. Silloin kesällä 2001 tuntui, etten pääse tuosta vi----ksesta koskaan yli, mutta niin vain lopulta pääsin ja elämä jatkui. :) Tosin tämä keskustelu on saanut vanhat muistot pintaan ja olen alkanut spekuloida, miten elämäni olisi mennyt, jos olisinkin päässyt opiskelemaan psykologiaa.
Mihin päädyit? Mälsää, että vanhempasi eivät kannustaneet/tukeneet ilmeisesti kovinkaan vahvasti.
Mulla on vähän sama fiilis sen etiikan suhteen. Mitä helevettiä? Miten tähän olisi voinut valmistautua? Paitsi että yo:n logiikkatehtävät ovat varmasti noudattaneet oikeasti logiikan sääntöjä eivätkä jonkun opettajan mielipiteitä.
Että mitä? perustele nyt vähän muuten on ihan mutua
Logiikan säännöt ovat yksiselitteiset.
Logiikoita voi kyllä määritellä erilaisia, mutta jos ei ole tehtävässä annettu mitään muuta määritelmää niin perus propositionaalinen ja predikaattilogiikka toimii. Monimutkaisemmissa lauseissa vain menee helposti sekaisin, jos ei ole sellaisia tehtäviä harjoitellut.
Tuollaisissa tehtävissä on yleensä selkeä se, miten luonnollisen kielen lauseet siihen logiikkaan istuvat. AMK-kokeen logiikkatehtävä 'jos tiikeri on nälkäinen, tiikerille maistuu ruoka' on ihan 'jos A niin B'. Tai jos on tarpeen tuoda esiin, että kyse on samasta tiikeristä, sen voi ilmaista predikaattilogiikalla 'jos N(x) niin M(x)'. Arkijärki väitteiden sisältöjen suhteen pitää vain unohtaa. Jos tiedetään vaikkapa että väite 'kaikki vitsit eivät ole hauskoja' on tosi, on mahdollista että 'mikään vitsi ei ole hauska' vaikka todellisessa maailmassa tiedämme, että on olemassa hauskoja vitsejä ja vitsin olemukseen kuuluu olla hauska ja nälkäisellekään tiikerille ei joskus maistu ruoka.
Kaikkien lauseiden kohdalla tulkinta ei ole niin selvää. Jossain oppikirjassa oli esimerkkinä, onko väite 'Ranskan kuningas on kalju' tosi vai epätosi, kun Ranskassa ei ole kuningasta. Lauseen voi loogisesti tulkita tarkoittavan 'Ranskassa on kuningas ja tämä kuningas on kalju' (epätosi) mutta myös tulkintaa 'Jos Ranskassa on kuningas, tämä kuningas on kalju' (tosi) voi puolustaa. Jos tällainen monitulkintainen tehtävä olisi kokeessa, tehtävästä voisi valittaa. Olettaen, ettei koemateriaalina olleessa kirjassa ole määritelty, miten tällaiset tapaukset tulkitaan.
Mähän kirjoitinkin AMK-kokeen etiikkaosiosta, en logiikasta. AMK-kokeen logiikka oli todella helppo. Mitä olen aikaisempien vuosien psykan kokeita katsonut, niin ihan perusongelmanratkaisua ja loogista ajattelua testaavia ne ovat, toki useaakin kertaluokkaa haastavampia kuin nuo AMK-kokeen ala-astetason päättelyt. Epäilemättä AMK-kokeen etiikkakin sisälsi jonkin sisäisen logiikkansa, mutta sen oli varmaan kokeen laatija vetänyt ihan omasta päästään ja samalla keksinyt oma määritelmänsä koko käsitteelle "eettinen näkökulma". Ymmärrän siis tuon alkuperäisen kirjoittajan tuntemuksen, mutta aivan varmasti hänen tekemänsä logiikkakoe on ollut ihan hyvin laadittu, järkevä ja mitannut oleellisia asioita , toisin kuin AMK-kokeen etiikka. Logiikan säännöt ovat yksiselitteiset ja logiikka koetehtävänä on hyvä. Etiikkaosion sisäinen logiikka saattoi myös olla olemassa, mutta väitän, että se oli mielivaltaisesti asetettu ja erittäin hyvin perusteluin voisi "oikeat" vastaukset kyseenalaistaa.
Miten tämä on mutua? Käykää itse katsomassa vanhoja pääsykokeita. Ja vasta-argumentit sille, että etiikkaosio ei olisi ollut mielivaltaista huttua, saa esittää myös.
7601
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätellen siitä kuinka moni sai etiikasta täydet, on se loogis-eettinen näkökulma ollut helposti pääteltävissä.
Ongelmana on tainnut olla enemmän koulutettujen ylitulkinta kysymyksistä. Miksi eettiset kysymykset olisivat olleet ratkaisevan paljon vaikeampia kuin muilta osin lähes ala-asteen tasoinen koe?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on usein kysytty vaihtoehtoisia koulutuksia perinteiselle psykologian tutkinnolle. Katsokaa oikeasti läpi korkeakoulujen laaja tarjonta, siellä on vaikka mitä mielenkiintoista ainetta, joka soveltaa psykologiaa ja johtaa sellaisiin töihin, joita voisi vaikka tehdä psykologinakin. Suoraan psykologiaa ovat seuraavat koulutukset, kertaan ne taas tähän muistutukseksi kaikille:
- Sosiaalipsykologia (useita yliopistoja)
- Kasvatuspsykologia (Oulun yliopisto, kandiopinnot tehdään yleisessä psykologiassa)
- Soveltava psykologia/johtamisen psykologia (Rovaniemen yliopisto)
- Psykologia (FM) (Jyväskylä, sopiva linja esim. jos et halua kliiniseen työhön)
Itse olen opiskellut kasvatuspsykologiaa ja pitkänä sivuaineena vielä kasvatustiedettä ja opettajan pätevyyden. Täten voin sanoa olevani sekä psykologian että kasvatustieteen asiantuntija. Todella hyödyllinen kombo nykytyömaailmassa, jossa esim. oppiminen ja osaamisen kehittäminen sekä yksilöiden ja yhteisöjen kasvattaminen ovat ihan keskiössä. Itse olen työkseni tehnyt valmennusta, ohjausta, kuntoutusta, opetusta, kehittämissuunnittelutyötä ja johtamista.
Kelpo tutkintoja nuo kaikki mutta muistuttaisin, etteivät nuo mainitsemasi tutkinnot ole "suoraa psykologiaa", kuten kirjoitit. Sosiaalipsykologia on oppisisällöiltään ihan erilaista kuin psykologia, kasvatuspsykologit ilmeisesti tekevät psykologian perus- ja aineopinnot mutta kliiniset ja syventävät opinnot, sekä harjoittelu puuttuu kokonaan ja nuo edellä mainitut on korvattu kasvatustieteellä. Lisäksi koko termi "kasvatuspsykologi" on ongelmallinen, koska se viittaa laillistettuun psykologiin, mitä ko. ammattikunnan edustajat eivät kuitenkaan ole. Valvira onkin linjannut, ettei kasvatuspsykologi-nimikettä pitäisi käyttää juuri tuon harhaanjohtavuuden vuoksi. Tuo Rovaniemen yliopiston psykologian opinnot oli itselleni ihan vieraita ja piti googlettaa. Kyseessä on siis hallintotieteen maisterin tutkinto, jossa on jotain mitä kutsutaan johtamisen psykologiaksi, mikä ainakin opintosisältöjen puolesta näytti olevan juuri lähinnä hallintotieteitä yhdistettynä käyttäytymistieteisiin. Mitä tulee tuohon FM-tutkinnon tekemiseen pääaineena psykologia, niin sen voi tehdä kyllä kaikissa Suomen psykologian laitoksissa, ihan samalla pääsykokeella sisään mitä muutkin hakijat. Ei vaan tehdä harjoittelua eikä kliinisiä opintoja. Mm. tutkijaksi hakeutuvat voivat tehdä näin, jos käytännön työ ei kiinnosta.
En siis mitenkään tahdo väheksyä noita yllä olevia tutkintoja mutta ärsyttää, että vedetään yhtäläisyysmerkit sosiaalipsykologian=kasvatuspsykologian=johtamisen psykologian ja psykologian välille.
Arvasin, että joku tarttuu tuohon "suoraan psykologiaa" opiskelemaan jutustani, kun täällä ollaan aika tarkkoja tyyppejä. :) Viittasin tällä vain siis siihen, kun joku kyseli vaihtoehtoa psykologian opiskelulle, niin aiemmin on puhuttu paljon lähinnä sosiaalityöstä, joka ei ole psykologian osa-alue. Sillä tarkoitin sitä, että noissa edellä mainituissa koulutuksissa kuitenkin pääsee opiskelemaan psykologiaa.
(Taidat läheltä tuntea kasvatuspsykologian, kun otit tässä esille tuon spesifin nimike-asiankin, jota en ottanut itse esille, vaikka olen nimenomaan tuota opiskellut.)
Se tieto kuitenkin vastauksestasi puuttui, että kyllä vain kasvatuspsykologiaa pääaineena opiskelleet ovat opiskelleet koko pääaineensa psykologiaa. Kasvatustiedettä saa opiskella vaikka sivuaineena, jos haluaa, kuten myös tein. Kandivaiheen pääaineopinnot tehdään yleisessä psykologiassa (tämä lukee virallisesti kandidaatin todistuksissakin) ja sitten maisterivaiheessa pääaineopinnot tehdään kasvatuspsykologiassa, joka sisältää nimenomaan psykologian osa-alueiden kursseja - ei kasvatustieteitä. Tällainen koulutus on tutumpi Englannissa ja USA:ssa, siksi harvempi tietää sitä Suomessa.
Aika moni opiskelukaverini kertoi valinneensa nimenomaan siksi kasvatuspsykologian, koska psykologia tieteenä kiinnosti heitä, mutta he eivät halunneet toimia kliinisinä psykologeina. Meilläkin oli pitkät harjoittelut koulutuksessa, mutta ei kliinisen psykologian alueella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvatuspsykologia on pääainemahdollisuus myös Helsingissä luokanopettajakoulutuksessa. Toinen puolisko lukee kasvatustiedettä. Molemmista tietysti valmistuu luokanopettajia samanlaisiin luokanopettajan töihin, joten siinä mielessä vähän ohi tästä keskustelusta.
Muista vaihtoehdoista on pakko puhua siksi, että suurin osa hakupainealojen hakijoista ei milloinkaan tule pääsemään juuri sille alalle. Siksi kannattaa tehdä hieman itsetutkiskelua ja miettiä mikä on se juttu, mikä tässä tapauksessa juuri psykologiassa kiinnostaa, ja mitä vaihtoehtoja sen osa-alueen parissa työskentelyyn on. Niitä on paljon! Kun ratkaisun tekee huolella miettimällä ja ajan kanssa, ei se tunnu pelkältä varavaihtoehdolta, halvalta kopiolta.
Komppaan minäkin kyllä täpöllä noita avoimen opintoja puolustavia, niinkuin tuolla edellä jo joku sanoi, yliopistolle selvästi kaikista edullisinta olisi lisätä avoimen opintoja ja paikkoja, ja myös kandin jo jossain (esim. ulkomailla tai jopa joltain lähialalta vaikka sitten Suomessa) tehneiden kiintiöitä. Näinhän tehdään maailmalla. Ja sillähän niitä maistereita nopeimmin tulee, ja samalla rahaa ja tehokkuuspisteitä laitoksille. Ja kuten tuolla myös mainittiin, niin mm. kauppakorkeassa ja oikiksessa tämä on jo havaittu, mutta valitettavasti ne psykan laitoksella ei oikein ole tässä kärryillä.
Olisi kiva kuulla enemmänkin noita muissa maissa kandin tehneiden (tai koko tutkinnon) polkuja ja vinkkejä. Se voisi monelle haussa nyt rannalle jääneelle olla oiva vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku ehdotti tässä ketjussa (aikoja sitten), että näihin nykyisiin hakusysteemeihin pitäisi tulla jokin vaikka vuosiraja, jonka jälkeen voisi taas olla ensikertalainen. Tämä olisi loistava idea! Kansalaisaloitetta Eduskuntaan vain. Siis, jos se olisi vaikka 5 vuotta tms., niin antaisi aidon mahdollisuuden kuitenkin, mutta tuskin rasittaisi kohtuuttomasti yliopistoja. Eli silloin uskaltaisi nyt ottaa vastaan vaikka sen sosionomi paikan, ja aika moni sitten huomaisi, että tää on ihan ok ja jäisi sille tielleen ;-). Mutta jos huomaisi, ettei se ole oma ala, niin voisi suoritella psykkaa vaikka avoimessa ja tehdä jotain sosionomi-juttujakin, ja hakea joka vuosi, mutta ainkin sitten viiden vuoden kuluttua (tai kolmen tai mikä se raja nyt sitten olisikin) olisi taas mahdollisuus ensikertalaisuuteen. Hakupainealoilla tämä olisi tärkeä uudistu, sillä nyt monet huipputyypit, jotka jää pisteen murto-osan päähän unelmastaan, eivät uskalla todellakaan ottaa vastaan kakkosvaihtoehtojaan juuri sen ensikertalaisuuden menetyksen pelossa. Ja siksi systeemi etenkin hyvien kohdalla kääntyy tarkoitustaan vastaan! Tästä vinkkiä omille kansanedustjille ja opetusministeriöön jne., nehän on luvanneet kehittää tätä hakusysteemiä!
Voisko joku kertoa ne päätöksentekotaito-osion vastaukset? Jäi häiritsemään, kun se meni yllättävän huonosti, vaikka tuntui helpolta ja myös täällä keskustelussa on vilahtanut minun vastauksiani. En itse asiassa tiedä yhtään kysymystä mikä olisi mennyt pieleen, muut pisteitä sain vain noin 13-15.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näihin nykyisiin hakusysteemeihin pitäisi tulla jokin vaikka vuosiraja, jonka jälkeen voisi taas olla ensikertalainen. Tämä olisi loistava idea! Kansalaisaloitetta Eduskuntaan vain. Siis, jos se olisi vaikka 5 vuotta tms., niin antaisi aidon mahdollisuuden kuitenkin, mutta tuskin rasittaisi kohtuuttomasti yliopistoja. Eli, silloin uskaltaisi nyt ottaa vastaan vaikka sen sosionomi paikan tms., ja aika moni sitten huomaisi, että tää on ihan ok ja jäisi sille tielleen ;-). Mutta jos huomaisi, ettei se ole oma ala, niin voisi suoritella psykkaa vaikka avoimessa ja tehdä jotain sosionomi-juttujakin, ja hakea joka vuosi, mutta ainkin sitten viiden vuoden kuluttua (tai kolmen tai mikä se raja nyt sitten olisikin) olisi taas mahdollisuus ensikertalaisuuteen. Hakupainealoilla tämä olisi tärkeä uudistus, sillä nyt monet huipputyypit, jotka jää pisteen murto-osan päähän unelmastaan, eivät uskalla todellakaan ottaa vastaan kakkosvaihtoehtojaan juuri sen ensikertalaisuuden menetyksen pelossa. Ja siksi systeemi etenkin hyvien kohdalla kääntyy tarkoitustaan vastaan! Tästä vinkkiä omille kansanedustjille ja opetusministeriöön jne., nehän on luvanneet kehittää tätä hakusysteemiä!
Vierailija kirjoitti:
Kasvatuspsykologia on pääainemahdollisuus myös Helsingissä luokanopettajakoulutuksessa. Toinen puolisko lukee kasvatustiedettä. Molemmista tietysti valmistuu luokanopettajia samanlaisiin luokanopettajan töihin, joten siinä mielessä vähän ohi tästä keskustelusta.
Muista vaihtoehdoista on pakko puhua siksi, että suurin osa hakupainealojen hakijoista ei milloinkaan tule pääsemään juuri sille alalle. Siksi kannattaa tehdä hieman itsetutkiskelua ja miettiä mikä on se juttu, mikä tässä tapauksessa juuri psykologiassa kiinnostaa, ja mitä vaihtoehtoja sen osa-alueen parissa työskentelyyn on. Niitä on paljon! Kun ratkaisun tekee huolella miettimällä ja ajan kanssa, ei se tunnu pelkältä varavaihtoehdolta, halvalta kopiolta.
Helsingin yliopiston kasvatuspsykologia (osana luokanopettajan koulutusta) on eri asia kuin Oulun yliopiston kasvatuspsykologia (mistä voi valmistua lukematta päivääkään kasvatustiedettä, jos niin haluaa). Tuo sama "kasvatuspsykologia pääaineena" sekoittaa näitä kahta täysin erilaista koulutusta.
Muuten täysin samaa mieltä kanssasi ja siksi halusin tuoda esille näitä muitakin koulutusvaihtoehtoja. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on usein kysytty vaihtoehtoisia koulutuksia perinteiselle psykologian tutkinnolle. Katsokaa oikeasti läpi korkeakoulujen laaja tarjonta, siellä on vaikka mitä mielenkiintoista ainetta, joka soveltaa psykologiaa ja johtaa sellaisiin töihin, joita voisi vaikka tehdä psykologinakin. Suoraan psykologiaa ovat seuraavat koulutukset, kertaan ne taas tähän muistutukseksi kaikille:
- Sosiaalipsykologia (useita yliopistoja)
- Kasvatuspsykologia (Oulun yliopisto, kandiopinnot tehdään yleisessä psykologiassa)
- Soveltava psykologia/johtamisen psykologia (Rovaniemen yliopisto)
- Psykologia (FM) (Jyväskylä, sopiva linja esim. jos et halua kliiniseen työhön)
Itse olen opiskellut kasvatuspsykologiaa ja pitkänä sivuaineena vielä kasvatustiedettä ja opettajan pätevyyden. Täten voin sanoa olevani sekä psykologian että kasvatustieteen asiantuntija. Todella hyödyllinen kombo nykytyömaailmassa, jossa esim. oppiminen ja osaamisen kehittäminen sekä yksilöiden ja yhteisöjen kasvattaminen ovat ihan keskiössä. Itse olen työkseni tehnyt valmennusta, ohjausta, kuntoutusta, opetusta, kehittämissuunnittelutyötä ja johtamista.
Kelpo tutkintoja nuo kaikki mutta muistuttaisin, etteivät nuo mainitsemasi tutkinnot ole "suoraa psykologiaa", kuten kirjoitit. Sosiaalipsykologia on oppisisällöiltään ihan erilaista kuin psykologia, kasvatuspsykologit ilmeisesti tekevät psykologian perus- ja aineopinnot mutta kliiniset ja syventävät opinnot, sekä harjoittelu puuttuu kokonaan ja nuo edellä mainitut on korvattu kasvatustieteellä. Lisäksi koko termi "kasvatuspsykologi" on ongelmallinen, koska se viittaa laillistettuun psykologiin, mitä ko. ammattikunnan edustajat eivät kuitenkaan ole. Valvira onkin linjannut, ettei kasvatuspsykologi-nimikettä pitäisi käyttää juuri tuon harhaanjohtavuuden vuoksi. Tuo Rovaniemen yliopiston psykologian opinnot oli itselleni ihan vieraita ja piti googlettaa. Kyseessä on siis hallintotieteen maisterin tutkinto, jossa on jotain mitä kutsutaan johtamisen psykologiaksi, mikä ainakin opintosisältöjen puolesta näytti olevan juuri lähinnä hallintotieteitä yhdistettynä käyttäytymistieteisiin. Mitä tulee tuohon FM-tutkinnon tekemiseen pääaineena psykologia, niin sen voi tehdä kyllä kaikissa Suomen psykologian laitoksissa, ihan samalla pääsykokeella sisään mitä muutkin hakijat. Ei vaan tehdä harjoittelua eikä kliinisiä opintoja. Mm. tutkijaksi hakeutuvat voivat tehdä näin, jos käytännön työ ei kiinnosta.
En siis mitenkään tahdo väheksyä noita yllä olevia tutkintoja mutta ärsyttää, että vedetään yhtäläisyysmerkit sosiaalipsykologian=kasvatuspsykologian=johtamisen psykologian ja psykologian välille.
Arvasin, että joku tarttuu tuohon "suoraan psykologiaa" opiskelemaan jutustani, kun täällä ollaan aika tarkkoja tyyppejä. :) Viittasin tällä vain siis siihen, kun joku kyseli vaihtoehtoa psykologian opiskelulle, niin aiemmin on puhuttu paljon lähinnä sosiaalityöstä, joka ei ole psykologian osa-alue. Sillä tarkoitin sitä, että noissa edellä mainituissa koulutuksissa kuitenkin pääsee opiskelemaan psykologiaa.
(Taidat läheltä tuntea kasvatuspsykologian, kun otit tässä esille tuon spesifin nimike-asiankin, jota en ottanut itse esille, vaikka olen nimenomaan tuota opiskellut.)
Se tieto kuitenkin vastauksestasi puuttui, että kyllä vain kasvatuspsykologiaa pääaineena opiskelleet ovat opiskelleet koko pääaineensa psykologiaa. Kasvatustiedettä saa opiskella vaikka sivuaineena, jos haluaa, kuten myös tein. Kandivaiheen pääaineopinnot tehdään yleisessä psykologiassa (tämä lukee virallisesti kandidaatin todistuksissakin) ja sitten maisterivaiheessa pääaineopinnot tehdään kasvatuspsykologiassa, joka sisältää nimenomaan psykologian osa-alueiden kursseja - ei kasvatustieteitä. Tällainen koulutus on tutumpi Englannissa ja USA:ssa, siksi harvempi tietää sitä Suomessa.
Aika moni opiskelukaverini kertoi valinneensa nimenomaan siksi kasvatuspsykologian, koska psykologia tieteenä kiinnosti heitä, mutta he eivät halunneet toimia kliinisinä psykologeina. Meilläkin oli pitkät harjoittelut koulutuksessa, mutta ei kliinisen psykologian alueella.
Olen koulupsykologi joten tunnen myös kasvatuspsykologian kenttää. Olen paljon lukenut englanninkielistä educational psychology kirjallisuutta. En kuitenkaan oikein ymmärrä, miksi kasvatuspsykologiasta pitää olla erillinen maisteriohjelma, miksi se ei voi olla varsinaisen psykologian alaisuudessa? Esim Oulusta kasvatuspsykologian maisterin tehnyt ei voi työskennellä esim koulupsykologina, vaikka sitä kasvatuspsykologian osaamista olisikin. Tässä pullonkaulana on nimenomaan ne kliiniset opinnot, joiden pohjalta psykologi voi tehdä kognitiivisia ja neuropsykologisia tutkimuksia. Kun koulumaailmassa psykologia tarvitaan myös siinä, että psykologi tutkii ja arvioi erilaisia oppimisvaikeuksia ja neurologisia pulmia, tekee osaltaan erotusdiagnostiikkaa, sekä tutkimusten pohjalta suositettelee jatkohoitoa/tutkimuksia erikoissairaanhoidossa ja suunnittelee yhdessä opettajan ja erityisopettajan kanssa interventioita kouluun erityisen tuen oppilaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ollut minulle tosi mielenkiintoista ja haikeaakin luettavaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 99, ja koko lukioajan (psykologian ensimmäisestä kurssista lähtien) otin tavoitteeksi sen, että minusta tulee psykologi. Kävin keväällä 99 valmennuskurssin, hain sekä Helsinkiin (haave) että Joensuuhun (helpoin päästä). En päässyt kumpaankaan ja pettymys oli valtava. Vannoin, että en mene opiskelemaan mitään, jos en pääse psykalle. Vanhemmat kuitenkin painosti minut ottamaan paikan vastaan tradenomin opinnoista, joka oli opon "pakottama" varavaihtoehto yhteishaussa. Tein AMK:ssa tosi vähän opintoja ja ensimmäisen vuoden aikana tein sen sijaan avoimessa yliopistossa perusopinnot psykasta ja hain uudelleen pääsykokeissa 2000. En kuitenkaan käynyt valmennuskurssia kun ei ollut rahaa eikä vanhemmat suostuneet maksamaan. En päässyt taaskaan. Lukuvuodella 2000-2001 tein avoimessa yliopistossa muutaman psykan aineopintokurssin sekä 6 ov (vastaisi noin 12 op?) kurssin johdatus tilastotieteeseen.
Kevään 2001 olin kesätöistä säästetyillä rahoilla valmennuskurssilla ja hain vain Helsingin psykalle, koska silloin oli eri pääsykokeet joka paikkaan ja Helsingissä tilaston merkitys oli suurin. Tilastotieteen osasin tosi hyvin, olin esim. saanut parhaan arvosanan avoimen yo:n tilaston johdatuskurssista ja aloittanut jatkokurssinkin. Valmennuskurssin tilaston kaikki laskut meni putkeen. Lisäksi oli kirja Johdatus tieteenfilosofiaan ja joku oppimisen psykologian kirja luettavana. Luin ja opiskelin molemmat kirjat huolella ja myös niistä kysymyksistä valmennuskurssilla tuli lähes täydet pisteet.
2001 pääsykokeessa tilasto ei tuottanut minulle ongelmia. Siitä oppimisen psykologia-kirjasta oli pari esseetä, joiden pituus oli rajattu yhteen A4:n ja niissäkään ei ongelmaa. Mutta Tieteenfilosofia-kirjasta ei tullut yhtään ainutta kysymystä! Niiden sijasta olikin monta sivua jotain käsittämättömiä päättelytehtäviä, joihin en ollut valmistautunut yhtään. En edes tiedä, miten niihin olisi pitänyt valmistautua. Ei ollut aineistoa, ei artikkeleita yms. vaan monivalintaa, joista piti valita "loogisesti tosi" vaihtoehto. Vääristä vastauksista tuli tietenkin miinuspisteitä, en muista oliko vastaamatta jättämisessä sama juttu. Mutta yhtä kaikki - se tehtävä meni multa ihan persiilleen enkä päässyt taaskaan. Sitten luovutin ja lopetin. Kolme vuotta putkeen yritystä, avoimen opintoja ja valmennuskursseja - kaikki hukkaan. Sen jälkeen en enää pyrkinyt. Silloin kesällä 2001 tuntui, etten pääse tuosta vi----ksesta koskaan yli, mutta niin vain lopulta pääsin ja elämä jatkui. :) Tosin tämä keskustelu on saanut vanhat muistot pintaan ja olen alkanut spekuloida, miten elämäni olisi mennyt, jos olisinkin päässyt opiskelemaan psykologiaa.
Mihin päädyit? Mälsää, että vanhempasi eivät kannustaneet/tukeneet ilmeisesti kovinkaan vahvasti.
Mulla on vähän sama fiilis sen etiikan suhteen. Mitä helevettiä? Miten tähän olisi voinut valmistautua? Paitsi että yo:n logiikkatehtävät ovat varmasti noudattaneet oikeasti logiikan sääntöjä eivätkä jonkun opettajan mielipiteitä.
Että mitä? perustele nyt vähän muuten on ihan mutua
Logiikan säännöt ovat yksiselitteiset.
Logiikoita voi kyllä määritellä erilaisia, mutta jos ei ole tehtävässä annettu mitään muuta määritelmää niin perus propositionaalinen ja predikaattilogiikka toimii. Monimutkaisemmissa lauseissa vain menee helposti sekaisin, jos ei ole sellaisia tehtäviä harjoitellut.
Tuollaisissa tehtävissä on yleensä selkeä se, miten luonnollisen kielen lauseet siihen logiikkaan istuvat. AMK-kokeen logiikkatehtävä 'jos tiikeri on nälkäinen, tiikerille maistuu ruoka' on ihan 'jos A niin B'. Tai jos on tarpeen tuoda esiin, että kyse on samasta tiikeristä, sen voi ilmaista predikaattilogiikalla 'jos N(x) niin M(x)'. Arkijärki väitteiden sisältöjen suhteen pitää vain unohtaa. Jos tiedetään vaikkapa että väite 'kaikki vitsit eivät ole hauskoja' on tosi, on mahdollista että 'mikään vitsi ei ole hauska' vaikka todellisessa maailmassa tiedämme, että on olemassa hauskoja vitsejä ja vitsin olemukseen kuuluu olla hauska ja nälkäisellekään tiikerille ei joskus maistu ruoka.
Kaikkien lauseiden kohdalla tulkinta ei ole niin selvää. Jossain oppikirjassa oli esimerkkinä, onko väite 'Ranskan kuningas on kalju' tosi vai epätosi, kun Ranskassa ei ole kuningasta. Lauseen voi loogisesti tulkita tarkoittavan 'Ranskassa on kuningas ja tämä kuningas on kalju' (epätosi) mutta myös tulkintaa 'Jos Ranskassa on kuningas, tämä kuningas on kalju' (tosi) voi puolustaa. Jos tällainen monitulkintainen tehtävä olisi kokeessa, tehtävästä voisi valittaa. Olettaen, ettei koemateriaalina olleessa kirjassa ole määritelty, miten tällaiset tapaukset tulkitaan.
Anna ihan tarkka esimerkki sieltä koeaineistosta kysymyksineen ja lauseineen jotta voidaan miettiä tätä kysyttyä logiikkaa. Muuten tämä ei vaan etene mihinkään päin.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan noita avoimen opintoja puolustavia, yliopistolle kaikista edullisinta olisi lisätä selvästi avoimen opintoja jo suorittaneiden ja kandin tehneiden kiintiöitä. Sillähän niitä maistereita nopeimmin tulee, ja samalla rahaa ja tehokkuuspisteitä laitoksille. Kauppakorkeassa ja oikiksessa tämä on jo havaittu, mutta valitettavasti ne psykan laitoksella ei ymmärrä omaa parastaan. Ehkä sitten taas ymmärtävät ja yliopistoissakin jälleen tulee YT:t koronan tms. seurauksena.
Ja sinä maallikkona ymmärrät heitä paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Komppaan minäkin kyllä täpöllä noita avoimen opintoja puolustavia, niinkuin tuolla edellä jo joku sanoi, yliopistolle selvästi kaikista edullisinta olisi lisätä avoimen opintoja ja paikkoja, ja myös kandin jo jossain (esim. ulkomailla tai jopa joltain lähialalta vaikka sitten Suomessa) tehneiden kiintiöitä. Näinhän tehdään maailmalla. Ja sillähän niitä maistereita nopeimmin tulee, ja samalla rahaa ja tehokkuuspisteitä laitoksille. Ja kuten tuolla myös mainittiin, niin mm. kauppakorkeassa ja oikiksessa tämä on jo havaittu, mutta valitettavasti ne psykan laitoksella ei oikein ole tässä kärryillä.
Olisi kiva kuulla enemmänkin noita muissa maissa kandin tehneiden (tai koko tutkinnon) polkuja ja vinkkejä. Se voisi monelle haussa nyt rannalle jääneelle olla oiva vaihtoehto.
Voin vakuuttaa, että yliopistojen psykologian laitokset ovat taatusti tehneet parhaansa sen eteen, että saavat parhaat hakijat sisään psykalle. Ei sinne halua mitään nelikymppisiä avoimen yliopiston ikuisuusopiskelijoita vaan lahjakkaita, oppimis- ja päättelykykyisiä nuoria ylioppilaita. Siitä on selvää näyttöä, että he valmistuvat nopeiten ja varmimmin. Ei psykologian laitokset oikeasti tarvitse avoimen opintoja suorittaneita kun saavat valita suuresta joukosta lahjakkaista ja fiksuista nuorista opiskelijoista parhaat päältä.
Komppaan noita avoimen opintoja puolustavia, yliopistolle kaikista edullisinta olisi lisätä selvästi avoimen opintoja jo suorittaneiden ja kandin tehneiden kiintiöitä. Sillähän niitä maistereita nopeimmin tulee, ja samalla rahaa ja tehokkuuspisteitä laitoksille. Kauppakorkeassa ja oikiksessa tämä on jo havaittu, mutta valitettavasti ne psykan laitoksella ei ymmärrä omaa parastaan. Ehkä sitten taas ymmärtävät ja yliopistoissakin jälleen tulee YT:t koronan tms. seurauksena.