Lue keskustelun säännöt.
Psykologia 2020
Aloitan tän ketjun hyvissä ajoin Psykologia 2019 -ketjun innoittamana. En kirjotellut siihen paljonkaan, mutta sain tukea ja vinkkejä siitä. Pyrin nyt ekaa kertaa ja ilmeisesti parin kymmenen koepisteen päähän jäi. Haaveena sisäänpääsy 2020. Onnittelut sisään päässeille, mutta aletaan toistemme tsemppaaminen tulevaan hyvissä ajoin!
Eli, julistan vuoden 2020 pääsykokeisiin valmistautumiseen avatuksi. Itse lähden nyt kavereiden kanssa terassille ja aloitan huomenna :)
Kommentit (8137)
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä kyllä että lisäpaikat meni suurimmaksi osaksi todistusvalintaan. Todistuksella hakevia suosittiin jo valmiiksikin niin paljon.
Loogista, että jakautui saman kaavan mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin hullulta kun se kuulostaa niin psykologiaan pääsyyn vaikuttaa matematiikka, jos oo t sen suhteen pönttö niin et tule pääsemään.
Vierailija kirjoitti:
https://minedu.fi/documents/1410845/4449678/Yliopistojen+ilmoittamat+li…
Helsinki 12
Joensuu 5
Jyväskylä 5
Tampere 10
Turku 0 (nolla)
0 paikkaa Turkuun??? Voi luoja mikä tuuri taas vaihteeksi.
T. 1.varasija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://minedu.fi/documents/1410845/4449678/Yliopistojen+ilmoittamat+li…
Helsinki 12
Joensuu 5
Jyväskylä 5
Tampere 10
Turku 0 (nolla)0 paikkaa Turkuun??? Voi luoja mikä tuuri taas vaihteeksi.
T. 1.varasija
Eiköhän yksi Helsingin paikka aukea Turussa nyt olevalle. Etkö hakenut muihin kaupunkeihin?
Miksi haluatte psykologiksi?
T. Juuri lomansa aloittanut lopen uupunut psykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluatte psykologiksi?
T. Juuri lomansa aloittanut lopen uupunut psykologi
Kertoisitko, miksi olet uupunut? Työhön tarjottujen resurssien vähyys? Loman/palautumisen riittämättömyys? Jotain ihan muuta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluatte psykologiksi?
T. Juuri lomansa aloittanut lopen uupunut psykologi
Kertoisitko, miksi olet uupunut? Työhön tarjottujen resurssien vähyys? Loman/palautumisen riittämättömyys? Jotain ihan muuta?
Vaativa persoonallisuus, "liiallinen" kiinnostus omaan työhön, halu olla monessa mukana, vaikeus sanoa ei. Perus psykologien ongelmia, varmaan puolet kamppailee tällaisten ongelmien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluatte psykologiksi?
T. Juuri lomansa aloittanut lopen uupunut psykologi
Psykologia tieteenä kiinnostaa todella paljon. Lisäksi se työllistää paljon paremmin kuin monet muut alat, jotka kiinnostaisivat myös. Mun ei ole vaikeaa sanoa ei, uskoisin kyllä pärjääväni oikein hyvin psykologin työssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluatte psykologiksi?
T. Juuri lomansa aloittanut lopen uupunut psykologi
Kertoisitko, miksi olet uupunut? Työhön tarjottujen resurssien vähyys? Loman/palautumisen riittämättömyys? Jotain ihan muuta?
Vaativa persoonallisuus, "liiallinen" kiinnostus omaan työhön, halu olla monessa mukana, vaikeus sanoa ei. Perus psykologien ongelmia, varmaan puolet kamppailee tällaisten ongelmien kanssa.
(Tämä viesti on räikeä OT, mutta jos näkökulma sattuu kiinnostamaan jotakuta:)
Kuulostaa normi opehommilta. Moni uupuu mm. siksi, että vaatii itseltään liikaa perusopetustyössä, vaikka vähempikin riittäisi. (Omalla ajalla tehdään paljon ilmaista työtä.) Lisäksi on painetta olla mukana kaiken maailman kehityshankkeissa ja -tiimeissä parantaakseen palkkatasoa ja parantaakseen mahkuja vakipaikkaan. Tuon päälle mm. 1) kohtuuttomat vaatimukset yhteiskunnalta ja kodeista; 2) annetut resurssit eivät kohtaa todellista tarvetta (liian isot ryhmäkoot, tukaria ja erkkaopetusta ei tarpeeksi). Säästöt ovat tuntuneet jo pitkään, ja koko ajan näyttää huonomalta. Näistä syistä haluan pois alalta.
Psykologin tai liippaava koulutus tähtäimessä, koska tieteenala aina kiinnostanut, paaaljon laajemmat työskentelymahdollisuudet ja voin myös hyödyntää aiempaa koulutusta.
T. Sama kysyjä, kyykytykseen ja aliresursointiin kyllästynyt yläkoulun ja lukion opettaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluatte psykologiksi?
T. Juuri lomansa aloittanut lopen uupunut psykologi
Kertoisitko, miksi olet uupunut? Työhön tarjottujen resurssien vähyys? Loman/palautumisen riittämättömyys? Jotain ihan muuta?
Vaativa persoonallisuus, "liiallinen" kiinnostus omaan työhön, halu olla monessa mukana, vaikeus sanoa ei. Perus psykologien ongelmia, varmaan puolet kamppailee tällaisten ongelmien kanssa.
(Tämä viesti on räikeä OT, mutta jos näkökulma sattuu kiinnostamaan jotakuta:)
Kuulostaa normi opehommilta. Moni uupuu mm. siksi, että vaatii itseltään liikaa perusopetustyössä, vaikka vähempikin riittäisi. (Omalla ajalla tehdään paljon ilmaista työtä.) Lisäksi on painetta olla mukana kaiken maailman kehityshankkeissa ja -tiimeissä parantaakseen palkkatasoa ja parantaakseen mahkuja vakipaikkaan. Tuon päälle mm. 1) kohtuuttomat vaatimukset yhteiskunnalta ja kodeista; 2) annetut resurssit eivät kohtaa todellista tarvetta (liian isot ryhmäkoot, tukaria ja erkkaopetusta ei tarpeeksi). Säästöt ovat tuntuneet jo pitkään, ja koko ajan näyttää huonomalta. Näistä syistä haluan pois alalta.Psykologin tai liippaava koulutus tähtäimessä, koska tieteenala aina kiinnostanut, paaaljon laajemmat työskentelymahdollisuudet ja voin myös hyödyntää aiempaa koulutusta.
T. Sama kysyjä, kyykytykseen ja aliresursointiin kyllästynyt yläkoulun ja lukion opettaja
Tarkoitus ei siis ollut vähätellä psykologien uupumusta! Anteeksi, jos kuulosti siltä. Käyn nyt varmaan itseni kanssa läpi tätä ajatusta entisen unelmatyön vaihtamisesta toiseen alaan, niin on tarve avautua syistä verkkokeskusteluissa. ':D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluatte psykologiksi?
T. Juuri lomansa aloittanut lopen uupunut psykologi
Kertoisitko, miksi olet uupunut? Työhön tarjottujen resurssien vähyys? Loman/palautumisen riittämättömyys? Jotain ihan muuta?
Vaativa persoonallisuus, "liiallinen" kiinnostus omaan työhön, halu olla monessa mukana, vaikeus sanoa ei. Perus psykologien ongelmia, varmaan puolet kamppailee tällaisten ongelmien kanssa.
Eikö psykologeilla juuri ole ymmärrystä persoonallisuuden ongelmien suhteen, ymmärtämystä tunteiden vaikutuksesta sekä työkaluja näiden asioiden käsittelyyn? Toki itseään on vaikeampi "hoitaa" kuin muita, mutta intrapsyykkinen älykkyys ei liene käsitteenä vieras. Miten neuvoisit asiakasta joka on liian vaativa itseään kohtaan tai joka on uupunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä arvioisitte todistuvalinnan pisterajojen olevan ensi keväänä? Voikohan niitä kovin arvioidakaan? Aion mennä korottamaan syksyllä ja mietityttää mikähän riittäisi Joensuuhun...
Vierailija kirjoitti:
Mitä arvioisitte todistuvalinnan pisterajojen olevan ensi keväänä? Voikohan niitä kovin arvioidakaan? Aion mennä korottamaan syksyllä ja mietityttää mikähän riittäisi Joensuuhun...
Luuktavasti nousee, koska tänä vuonna todistuksella meni 93% ja ensi vuonna määrä on paljon pienempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt otettiin 60 % "normaalilla" koevalinnalla ja loput kaikkien kiintiötä ja ainereaalia. Eli ensikertalaiskiintiön rajoja tällä hetkellä voi hyvinkin verrata ensi vuoden todistusvalintaan.
Uskoisin rajojen pysyvän suunnilleen samoina. Noin 130 jonnekin ja noin 140 Helsinkiin. Hyviä todistuksia ei ole ollut valtaisaa määrää jemmassa, korotusrumba on pyörähtänyt käyntiin ja uudet abit osaavat suoraan kirjoittaa oikeat aineet.
Täältä voi katsoa pisterajoja
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Vierailija kirjoitti:
Täällä on usein kysytty vaihtoehtoisia koulutuksia perinteiselle psykologian tutkinnolle. Katsokaa oikeasti läpi korkeakoulujen laaja tarjonta, siellä on vaikka mitä mielenkiintoista ainetta, joka soveltaa psykologiaa ja johtaa sellaisiin töihin, joita voisi vaikka tehdä psykologinakin. Suoraan psykologiaa ovat seuraavat koulutukset, kertaan ne taas tähän muistutukseksi kaikille:
- Sosiaalipsykologia (useita yliopistoja)
- Kasvatuspsykologia (Oulun yliopisto, kandiopinnot tehdään yleisessä psykologiassa)
- Soveltava psykologia/johtamisen psykologia (Rovaniemen yliopisto)
- Psykologia (FM) (Jyväskylä, sopiva linja esim. jos et halua kliiniseen työhön)
Itse olen opiskellut kasvatuspsykologiaa ja pitkänä sivuaineena vielä kasvatustiedettä ja opettajan pätevyyden. Täten voin sanoa olevani sekä psykologian että kasvatustieteen asiantuntija. Todella hyödyllinen kombo nykytyömaailmassa, jossa esim. oppiminen ja osaamisen kehittäminen sekä yksilöiden ja yhteisöjen kasvattaminen ovat ihan keskiössä. Itse olen työkseni tehnyt valmennusta, ohjausta, kuntoutusta, opetusta, kehittämissuunnittelutyötä ja johtamista.
Kelpo tutkintoja nuo kaikki mutta muistuttaisin, etteivät nuo mainitsemasi tutkinnot ole "suoraa psykologiaa", kuten kirjoitit. Sosiaalipsykologia on oppisisällöiltään ihan erilaista kuin psykologia, kasvatuspsykologit ilmeisesti tekevät psykologian perus- ja aineopinnot mutta kliiniset ja syventävät opinnot, sekä harjoittelu puuttuu kokonaan ja nuo edellä mainitut on korvattu kasvatustieteellä. Lisäksi koko termi "kasvatuspsykologi" on ongelmallinen, koska se viittaa laillistettuun psykologiin, mitä ko. ammattikunnan edustajat eivät kuitenkaan ole. Valvira onkin linjannut, ettei kasvatuspsykologi-nimikettä pitäisi käyttää juuri tuon harhaanjohtavuuden vuoksi. Tuo Rovaniemen yliopiston psykologian opinnot oli itselleni ihan vieraita ja piti googlettaa. Kyseessä on siis hallintotieteen maisterin tutkinto, jossa on jotain mitä kutsutaan johtamisen psykologiaksi, mikä ainakin opintosisältöjen puolesta näytti olevan juuri lähinnä hallintotieteitä yhdistettynä käyttäytymistieteisiin. Mitä tulee tuohon FM-tutkinnon tekemiseen pääaineena psykologia, niin sen voi tehdä kyllä kaikissa Suomen psykologian laitoksissa, ihan samalla pääsykokeella sisään mitä muutkin hakijat. Ei vaan tehdä harjoittelua eikä kliinisiä opintoja. Mm. tutkijaksi hakeutuvat voivat tehdä näin, jos käytännön työ ei kiinnosta.
En siis mitenkään tahdo väheksyä noita yllä olevia tutkintoja mutta ärsyttää, että vedetään yhtäläisyysmerkit sosiaalipsykologian=kasvatuspsykologian=johtamisen psykologian ja psykologian välille.
Tekeekö kukaan nyt kesällä avoimessa perusopintoja? Miltä vaikuttaa?
Tää ketju on ollut minulle tosi mielenkiintoista ja haikeaakin luettavaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 99, ja koko lukioajan (psykologian ensimmäisestä kurssista lähtien) otin tavoitteeksi sen, että minusta tulee psykologi. Kävin keväällä 99 valmennuskurssin, hain sekä Helsinkiin (haave) että Joensuuhun (helpoin päästä). En päässyt kumpaankaan ja pettymys oli valtava. Vannoin, että en mene opiskelemaan mitään, jos en pääse psykalle. Vanhemmat kuitenkin painosti minut ottamaan paikan vastaan tradenomin opinnoista, joka oli opon "pakottama" varavaihtoehto yhteishaussa. Tein AMK:ssa tosi vähän opintoja ja ensimmäisen vuoden aikana tein sen sijaan avoimessa yliopistossa perusopinnot psykasta ja hain uudelleen pääsykokeissa 2000. En kuitenkaan käynyt valmennuskurssia kun ei ollut rahaa eikä vanhemmat suostuneet maksamaan. En päässyt taaskaan. Lukuvuodella 2000-2001 tein avoimessa yliopistossa muutaman psykan aineopintokurssin sekä 6 ov (vastaisi noin 12 op?) kurssin johdatus tilastotieteeseen.
Kevään 2001 olin kesätöistä säästetyillä rahoilla valmennuskurssilla ja hain vain Helsingin psykalle, koska silloin oli eri pääsykokeet joka paikkaan ja Helsingissä tilaston merkitys oli suurin. Tilastotieteen osasin tosi hyvin, olin esim. saanut parhaan arvosanan avoimen yo:n tilaston johdatuskurssista ja aloittanut jatkokurssinkin. Valmennuskurssin tilaston kaikki laskut meni putkeen. Lisäksi oli kirja Johdatus tieteenfilosofiaan ja joku oppimisen psykologian kirja luettavana. Luin ja opiskelin molemmat kirjat huolella ja myös niistä kysymyksistä valmennuskurssilla tuli lähes täydet pisteet.
2001 pääsykokeessa tilasto ei tuottanut minulle ongelmia. Siitä oppimisen psykologia-kirjasta oli pari esseetä, joiden pituus oli rajattu yhteen A4:n ja niissäkään ei ongelmaa. Mutta Tieteenfilosofia-kirjasta ei tullut yhtään ainutta kysymystä! Niiden sijasta olikin monta sivua jotain käsittämättömiä päättelytehtäviä, joihin en ollut valmistautunut yhtään. En edes tiedä, miten niihin olisi pitänyt valmistautua. Ei ollut aineistoa, ei artikkeleita yms. vaan monivalintaa, joista piti valita "loogisesti tosi" vaihtoehto. Vääristä vastauksista tuli tietenkin miinuspisteitä, en muista oliko vastaamatta jättämisessä sama juttu. Mutta yhtä kaikki - se tehtävä meni multa ihan persiilleen enkä päässyt taaskaan. Sitten luovutin ja lopetin. Kolme vuotta putkeen yritystä, avoimen opintoja ja valmennuskursseja - kaikki hukkaan. Sen jälkeen en enää pyrkinyt. Silloin kesällä 2001 tuntui, etten pääse tuosta vi----ksesta koskaan yli, mutta niin vain lopulta pääsin ja elämä jatkui. :) Tosin tämä keskustelu on saanut vanhat muistot pintaan ja olen alkanut spekuloida, miten elämäni olisi mennyt, jos olisinkin päässyt opiskelemaan psykologiaa.
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ollut minulle tosi mielenkiintoista ja haikeaakin luettavaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 99, ja koko lukioajan (psykologian ensimmäisestä kurssista lähtien) otin tavoitteeksi sen, että minusta tulee psykologi. Kävin keväällä 99 valmennuskurssin, hain sekä Helsinkiin (haave) että Joensuuhun (helpoin päästä). En päässyt kumpaankaan ja pettymys oli valtava. Vannoin, että en mene opiskelemaan mitään, jos en pääse psykalle. Vanhemmat kuitenkin painosti minut ottamaan paikan vastaan tradenomin opinnoista, joka oli opon "pakottama" varavaihtoehto yhteishaussa. Tein AMK:ssa tosi vähän opintoja ja ensimmäisen vuoden aikana tein sen sijaan avoimessa yliopistossa perusopinnot psykasta ja hain uudelleen pääsykokeissa 2000. En kuitenkaan käynyt valmennuskurssia kun ei ollut rahaa eikä vanhemmat suostuneet maksamaan. En päässyt taaskaan. Lukuvuodella 2000-2001 tein avoimessa yliopistossa muutaman psykan aineopintokurssin sekä 6 ov (vastaisi noin 12 op?) kurssin johdatus tilastotieteeseen.
Kevään 2001 olin kesätöistä säästetyillä rahoilla valmennuskurssilla ja hain vain Helsingin psykalle, koska silloin oli eri pääsykokeet joka paikkaan ja Helsingissä tilaston merkitys oli suurin. Tilastotieteen osasin tosi hyvin, olin esim. saanut parhaan arvosanan avoimen yo:n tilaston johdatuskurssista ja aloittanut jatkokurssinkin. Valmennuskurssin tilaston kaikki laskut meni putkeen. Lisäksi oli kirja Johdatus tieteenfilosofiaan ja joku oppimisen psykologian kirja luettavana. Luin ja opiskelin molemmat kirjat huolella ja myös niistä kysymyksistä valmennuskurssilla tuli lähes täydet pisteet.
2001 pääsykokeessa tilasto ei tuottanut minulle ongelmia. Siitä oppimisen psykologia-kirjasta oli pari esseetä, joiden pituus oli rajattu yhteen A4:n ja niissäkään ei ongelmaa. Mutta Tieteenfilosofia-kirjasta ei tullut yhtään ainutta kysymystä! Niiden sijasta olikin monta sivua jotain käsittämättömiä päättelytehtäviä, joihin en ollut valmistautunut yhtään. En edes tiedä, miten niihin olisi pitänyt valmistautua. Ei ollut aineistoa, ei artikkeleita yms. vaan monivalintaa, joista piti valita "loogisesti tosi" vaihtoehto. Vääristä vastauksista tuli tietenkin miinuspisteitä, en muista oliko vastaamatta jättämisessä sama juttu. Mutta yhtä kaikki - se tehtävä meni multa ihan persiilleen enkä päässyt taaskaan. Sitten luovutin ja lopetin. Kolme vuotta putkeen yritystä, avoimen opintoja ja valmennuskursseja - kaikki hukkaan. Sen jälkeen en enää pyrkinyt. Silloin kesällä 2001 tuntui, etten pääse tuosta vi----ksesta koskaan yli, mutta niin vain lopulta pääsin ja elämä jatkui. :) Tosin tämä keskustelu on saanut vanhat muistot pintaan ja olen alkanut spekuloida, miten elämäni olisi mennyt, jos olisinkin päässyt opiskelemaan psykologiaa.
Oho! Mitä teit sen jälkeen? Keksitkö jonkun toisen alan joka tuntui riittävän hyvältä? Itse en kyllä varmaan pystyisi lopettamaan hakemista tuossa vaiheessa, kun on päässyt niin lähelle niin tuntuisi jotenkin masentavalta heittää se työ hukkaan. :D Toki joissain tapauksissa oikeasti voi olla ihan fiksua miettiä vaan joku muu juttu, ettei jää kuitenkaan vaikka yli 5 vuodeksi pelkästään hakemaan.
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ollut minulle tosi mielenkiintoista ja haikeaakin luettavaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 99, ja koko lukioajan (psykologian ensimmäisestä kurssista lähtien) otin tavoitteeksi sen, että minusta tulee psykologi. Kävin keväällä 99 valmennuskurssin, hain sekä Helsinkiin (haave) että Joensuuhun (helpoin päästä). En päässyt kumpaankaan ja pettymys oli valtava. Vannoin, että en mene opiskelemaan mitään, jos en pääse psykalle. Vanhemmat kuitenkin painosti minut ottamaan paikan vastaan tradenomin opinnoista, joka oli opon "pakottama" varavaihtoehto yhteishaussa. Tein AMK:ssa tosi vähän opintoja ja ensimmäisen vuoden aikana tein sen sijaan avoimessa yliopistossa perusopinnot psykasta ja hain uudelleen pääsykokeissa 2000. En kuitenkaan käynyt valmennuskurssia kun ei ollut rahaa eikä vanhemmat suostuneet maksamaan. En päässyt taaskaan. Lukuvuodella 2000-2001 tein avoimessa yliopistossa muutaman psykan aineopintokurssin sekä 6 ov (vastaisi noin 12 op?) kurssin johdatus tilastotieteeseen.
Kevään 2001 olin kesätöistä säästetyillä rahoilla valmennuskurssilla ja hain vain Helsingin psykalle, koska silloin oli eri pääsykokeet joka paikkaan ja Helsingissä tilaston merkitys oli suurin. Tilastotieteen osasin tosi hyvin, olin esim. saanut parhaan arvosanan avoimen yo:n tilaston johdatuskurssista ja aloittanut jatkokurssinkin. Valmennuskurssin tilaston kaikki laskut meni putkeen. Lisäksi oli kirja Johdatus tieteenfilosofiaan ja joku oppimisen psykologian kirja luettavana. Luin ja opiskelin molemmat kirjat huolella ja myös niistä kysymyksistä valmennuskurssilla tuli lähes täydet pisteet.
2001 pääsykokeessa tilasto ei tuottanut minulle ongelmia. Siitä oppimisen psykologia-kirjasta oli pari esseetä, joiden pituus oli rajattu yhteen A4:n ja niissäkään ei ongelmaa. Mutta Tieteenfilosofia-kirjasta ei tullut yhtään ainutta kysymystä! Niiden sijasta olikin monta sivua jotain käsittämättömiä päättelytehtäviä, joihin en ollut valmistautunut yhtään. En edes tiedä, miten niihin olisi pitänyt valmistautua. Ei ollut aineistoa, ei artikkeleita yms. vaan monivalintaa, joista piti valita "loogisesti tosi" vaihtoehto. Vääristä vastauksista tuli tietenkin miinuspisteitä, en muista oliko vastaamatta jättämisessä sama juttu. Mutta yhtä kaikki - se tehtävä meni multa ihan persiilleen enkä päässyt taaskaan. Sitten luovutin ja lopetin. Kolme vuotta putkeen yritystä, avoimen opintoja ja valmennuskursseja - kaikki hukkaan. Sen jälkeen en enää pyrkinyt. Silloin kesällä 2001 tuntui, etten pääse tuosta vi----ksesta koskaan yli, mutta niin vain lopulta pääsin ja elämä jatkui. :) Tosin tämä keskustelu on saanut vanhat muistot pintaan ja olen alkanut spekuloida, miten elämäni olisi mennyt, jos olisinkin päässyt opiskelemaan psykologiaa.
Mihin päädyit? Mälsää, että vanhempasi eivät kannustaneet/tukeneet ilmeisesti kovinkaan vahvasti.
Mulla on vähän sama fiilis sen etiikan suhteen. Mitä helevettiä? Miten tähän olisi voinut valmistautua? Paitsi että yo:n logiikkatehtävät ovat varmasti noudattaneet oikeasti logiikan sääntöjä eivätkä jonkun opettajan mielipiteitä.
Älä nyt viitsi. Että ihan oikeudenpuolustaja. Joskus kannattaa miettiä vähän laajemminkin maailmaa.
Että palautteenantoa tai mitään kuvaamaasi. Otat ITSESI liian vakavasti. Kun olet käsitellyt tämän, nukut yösi paremmin.