Psykologia 2020
Aloitan tän ketjun hyvissä ajoin Psykologia 2019 -ketjun innoittamana. En kirjotellut siihen paljonkaan, mutta sain tukea ja vinkkejä siitä. Pyrin nyt ekaa kertaa ja ilmeisesti parin kymmenen koepisteen päähän jäi. Haaveena sisäänpääsy 2020. Onnittelut sisään päässeille, mutta aletaan toistemme tsemppaaminen tulevaan hyvissä ajoin!
Eli, julistan vuoden 2020 pääsykokeisiin valmistautumiseen avatuksi. Itse lähden nyt kavereiden kanssa terassille ja aloitan huomenna :)
Kommentit (8137)
Vierailija kirjoitti:
Jos asia menisi niin, että aloituspaikkojen määrä korreloisi ympäröivän alueen psykologitilanteen kanssa, niin silloinhan Keski-Suomessa olisi massiivinen ylitarjonta paikkoihin nähden. Pääkaupunkiseutu vetää työvoiman, muu Suomi käy vajaalla. Aivan sama vaikka Helsingissä olisi 20 paikkaa ja Oulussa 100.
Itse en toki ole väittänytkään, että aloituspaikkojen määrällä ja alueen psykologitilanteella olisi mitään voimakasta korrelaatiota. Kaikki eivät jää opiskelupaikkakunnalle eikä edes suurin osa jää, mutta moni kuitenkin jää. Se on aina plussaa. Esimerkiksi Hämeenlinnassa vallitsi suuri suru, kun sieltä lakkautettiin opettajankoulutus. Moni opiskelemaan tullut nuori (tyypillisesti nainen) oli löytänyt opiskelujen aikana paikallisen kumppanin ja perustanut perheen lähiseudulle. Nyt sieltä virtaa naisia yliopistokaupunkeihin, mutta takaisin heitä ei tule samassa suhteessa.
Kävin uteliaisuudesta lurkkimassa ammattibarometria (https://www.ammattibarometri.fi/kartta2.asp?vuosi=19i&ammattikoodi=2634…) ja näköjään ainoat alueet joilla vallitsi tasapaino olivat Pohjois-Pohjanmaa ja Etelä-Savo. Etelä-Savon tilannetta selittänee sijainti Joensuun ja Jyväskylän välissä. Voisin myös kuvitella, että Pohjois-Pohjanmaalta lähdetään Jyväskylään opiskelemaan ja palataan sitten kotiseudulle. Eteläisen Suomen ja Keski-Suomen tilanne oli ihan ok ja yllättäen pohjoisessa ei vallinnut huutava psykologipula.
Kiinnostavinta sen sijaan oli Pohjois-Karjalan suuri psykologipula. Joensuun sijainnilla ei vaikuttaisi olevan mitään merkitystä sen kannalta. Valitettavasti en usko, että Kainuun ja Pohjois-Karjalan vetovoimaisuudelle on paljoakaan tehtävissä, ei edes Joensuun aloituspaikkoja lisäämällä. Noilla alueilla on muita, niin syvässä istuvia ongelmia, että niiden auttamiseksi olisi tehtävä paljon radikaalimpia toimenpiteitä kuin aloituspaikkojen lisääminen korkeakouluun.
Sen sijaan kartan perusteella voisi olla hedelmällisintä perustaa uusi psykan laitos (jos sellainen haluttaisiin perustaa) Vaasaan. Tuolla alueella näyttäisi itäisen Suomen ohella vallitsevan suurin psykologipula, mutta alueeseen ei liity yhtä suuria vetovoimaongelmia.
Lääkäreistä ja logopedeista vallitsee käsittääkseni suurempi pula, joten heidän kohdallaan aloituspaikkakeskustelu olisi vielä relevantimpaa kuin psykologien. Olen itsekin sitä mieltä, että psykologien palkkakuoppa on ihan hanurista ja sille olisi tehtävä jotain, mutta en kuitenkaan näe oikeana tienä sitäkään, että psykologien arvostusta pyrittäisiin nostamaan psykologipulan kautta. Puhumme kuitenkin todella tärkeästä, ihmisten hyvinvointiin oleellisesti liittyvästä ammattikunnasta. Tässä olisi Psykologiliitolla (ja toki myös yksittäisillä psykologeilla) vielä paljon työnsarkaa. Kukas kissan hännän nostaisi ellei kissa itse!
Tässä ketjussa ihmetyttää muutama juttu:
A) Hirveä agressio abeja kohtaan
B) Hirveä agressio avoimen opintoja ja opiskelijoita kohtaan
C) Hirveä agressio nuoria, vanhoja ja siitä välistä olevia hakijoita kohtaan
D) Hirveä agressio elämässä huonosti ja hyvin pärjänneitä kohtaan
...Ja mm. se, että ammattilainen kirjoittaa "pääsykokeissa toistuvasti epäonnistujista", vaikka onnistumisen ja epäonnistumisen raja on usein pisteen murto-osia...
Psykologian laitos pitäisi perustaa Lappeenrantaan!
Siellä 90 % opiskelijoista on miehiä, eikä mitään mahdollisuutta löytää tyttöystävää.
Puolison työllistymismahdollisuudet vaikuttavat merkittävästi muuttopäätöksiin pikkukaupunkeihin.
Onhan se epäonnistuminen tavoitteissa jos ei pääse sisään. (Vaikka en ollut se joka ton sanoi.)
Missä viipyy tän päivän tulokset? Muina päivinä on tähän mennessä jo tullut.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa ihmetyttää muutama juttu:
A) Hirveä agressio abeja kohtaan
B) Hirveä agressio avoimen opintoja ja opiskelijoita kohtaan
C) Hirveä agressio nuoria, vanhoja ja siitä välistä olevia hakijoita kohtaan
D) Hirveä agressio elämässä huonosti ja hyvin pärjänneitä kohtaan
...Ja mm. se, että ammattilainen kirjoittaa "pääsykokeissa toistuvasti epäonnistujista", vaikka onnistumisen ja epäonnistumisen raja on usein pisteen murto-osia...
No itse en ainakaan koe oloani "pääsykokeessa onnistujaksi", vaikka useamman kerran pienellä varasijalla olenkin ollut. Valitettavasti, jos se pistemäärä jää riman alle, kyseessä nimenomaan on "pääsykokeessa epäonnistuminen", vaikka kaikkensa olisikin antanut ja suhteellisen hyvin mennyt. Fakta nyt vaan on, että satoja tai vähintään useita kymmeniä on suoriutunut paremmin, päässeet rajan paremmalle puolelle, eli onnistuneet.
T. Eri, nyt toiskertalaisena todistuksella sisälle pääsevä.
Otetaas tähän väliin galluppia. Ollaan jo kysytty kuka uskoo pääsevänsä sisään todistuksella ja kuka ei. Nyt tulis kyssärinä, että kuka jännittää todarituloksia ja kuka ei. Itse en jännitä, koska olen varma pääseväni ainakin jonnekin sisään. Vaikka ykköstoive olisi tosi tärkeä juttu, niin jostain syystä ei jännitä vaan oon tyytväinen vaikka vikaan toiveeseen. Silti odotan malttamattomana tuloksia. Laitan siis alapeukun.
Yläpeukku jännitän todarituloksia
Alapeukku en jännitä todarituloksia

Sama täällä, mikä tahansa kaupunki kelpaisi! Mitkä pisteet sulla?

Sanoppa muuta... Noinkohan on että eivät tuu tänään lainkaan
Huomenna helatorstai.. Joten oisko toivoa perjantaille? Tai sitten se menee ensi viikkoon.
On tämä kevät yhtä kirottua odottamista

No niin, mutta ns. "pääsykokeissa epäonnistujat"eivät varmasti ihmisinä poikkea merkittävästi niistä jotka saivat sen puoli pistettä enemmän...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä viipyy tän päivän tulokset? Muina päivinä on tähän mennessä jo tullut.
Sanoppa muuta... Noinkohan on että eivät tuu tänään lainkaan
Huomenna helatorstai.. Joten oisko toivoa perjantaille? Tai sitten se menee ensi viikkoon.
On tämä kevät yhtä kirottua odottamista
Ei tänään tule. Pitävät perjantainkin vapaana, pitkä weekend. Vasta ensi viikolla.
Koodissa ei ole ainakaan tapahtunut mitään...
Sosionomihakuja alkanut tulla ja M:n papereita vaadittu.
Semmoinen uudistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaas tähän väliin galluppia. Ollaan jo kysytty kuka uskoo pääsevänsä sisään todistuksella ja kuka ei. Nyt tulis kyssärinä, että kuka jännittää todarituloksia ja kuka ei. Itse en jännitä, koska olen varma pääseväni ainakin jonnekin sisään. Vaikka ykköstoive olisi tosi tärkeä juttu, niin jostain syystä ei jännitä vaan oon tyytväinen vaikka vikaan toiveeseen. Silti odotan malttamattomana tuloksia. Laitan siis alapeukun.
Yläpeukku jännitän todarituloksia
Alapeukku en jännitä todarituloksia
Sama täällä, mikä tahansa kaupunki kelpaisi! Mitkä pisteet sulla?
144p ja LLLL-E. Mitkä sulla? :)

Vaan 139 joten saan jännittää vielä riittääkö mihinkään. Sua voikin jo aikalailla onnitella opiskelupaikasta!

Uskon, että 139p riittää mainiosti.
Mulla 145,7 ja LLEL-EL (pitkä matikka). Jännitän!
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaupallinen ja koulutus ja psykologin koulutus, eikä se paljon lämmitä, ellen tahdo lähteä yrityspuolelle konsultiksi tai oman yrityksen luotsaajaksi. Mieluiten haluaisin tehdä töitä kliinisenä psykologina säällisellä palkalla, jopa sillä kuntapuolella ja pääkaupunkiseudulla. Vaan eipä omat pyristelyt liiemmin auta, kun palkat on yleisesti poljettu. Jotenkin hassusti on taas luettavissa sellaista ajatusta, että jokainen on oman onnensa seppä ja tekee oman työelämänsä. Se ei pidä paikkaansa, vaan psykologian olisi syytä alana pystyä hilaamaan arvostusta ja palkkoja ylöspäin. Valitettavasti psykologiassa on nähtävissä jakoa kahden kerroksen väkeen, joka karkeasti menee niin, että miehet brändäävät itseään työelämäguruiksi ja naiset tekevät sitä kuntapuolen kutsumustyötä annetulla palkalla. Vituttaa moinen, koska sovellusaloja psykologiassa riittää. Mieluiten näkisin, että Psykologiliitto ottaisi selkeäksi ja aggressiiviseksi tavoitteekseen palkkatason nostamisen vähintään 30 % ylöspäin.
Että 30% palkankorotus.
Juuei
Täällä 145,1 pistettä ja jännittää riittääkö
Yritykset palkkaavat mieluummin sosiaalipsykologeja, heillä on enemmän relevanttia osaamista.