Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Arkisto
Psykologia 2020
26.06.2019 |
Aloitan tän ketjun hyvissä ajoin Psykologia 2019 -ketjun innoittamana. En kirjotellut siihen paljonkaan, mutta sain tukea ja vinkkejä siitä. Pyrin nyt ekaa kertaa ja ilmeisesti parin kymmenen koepisteen päähän jäi. Haaveena sisäänpääsy 2020. Onnittelut sisään päässeille, mutta aletaan toistemme tsemppaaminen tulevaan hyvissä ajoin!
Eli, julistan vuoden 2020 pääsykokeisiin valmistautumiseen avatuksi. Itse lähden nyt kavereiden kanssa terassille ja aloitan huomenna :)
Kommentit (8137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Hyvä kommentti! Sait puettua omat ajatukseni hyvin sanoiksi. Ja nimenomaan, mä en myöskään halua lannistaa ketään tms, mut jossain vaiheessa on vaan omaksi parhaaksi miettiä, riittääkö oma kapasiteetti. Jos on vaikka 5 vuotta hakenut, niin kyllä muita vaihtoehtoja kannattaa ihan oman hyvinvoinnin takia harkita. Jokainen ei voi olla psykologi, lääkäri tai lakimies. Karu totuus :/
En halua lannistaa MUTTA haluan lannistaa. Voi luoja jos ois jokaista lannistajaa elämässään kuunnellut ni oisin varmaan katuokassa.
realisti kannattaa olla. Toisaalta kun tietää omat mahikset ja joku lannistaa niin täytyy ottaa omat ohjat.
Ei tota kommenttia kannata ottaa lannistamisena, jos uskoo omiin mahdollisuuksiinsa päästä sisään niillä keinoilla jotka on olemassa. Ei kuitenkaan kannata jäädä haikailemaan oikoteiden ja avoimen väylien perään ja harmitella jo käytyjä avoimen opintoja. Kukaan ei ole koskaan luvannut, että niistä olisi apua ennen sisäänpääsyä. Jos uskoo olevansa paikan ansainnut, niin sitten vaan panostaa kaikkensa siihen että on joku vuosi sen pikkuruisen parhaimmiston joukossa.
No mikä nyt milloinki on parhaimmistoa. Ihmiset on erilaisia. Toisille sopii toinen ja toisille toinen reitti. Kuulostaa aika kylmältä toi asenne. Mutta mitäpä voi odottaakkaan ihmiseltä jolla ei ole koskaan ollut vastoinkäymisiä. Helpostihan sitä aina ajattelee että on itse huippuälykäs ja muut laiskoja paskoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Aivan tarpeeton dissausviesti tähän väliin. Onko täällä joku muka väittänyt syrjäytyvänsä psykologiaan pääsemattömyyden takia? Ovatko sisällä yliopistossa suoritetut opinnot yhtä huonoja kuin avoimesta "ostetut"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Erittäin hyvä kommentti heille, todellisuudesta vieraantuneille, jotka itkuraivareissaan jo haukkuvat koko valtion, yliopistot ja jopa presidentin pystyyn, koska eivät pääse about vaikeimmalle alalle yliopistoon, joka Suomesta löytyy. Varsin absurdia tekstiä purkautuu varmaan parilta kolmelta täällä, joka antaa huonon kuvan vanhemmista hakijoista.
Tuhansia suomalaisia lääkäriopiskelijoita opiskelee ulkomailla, ei heitä näy kitisemässä foorumeilla, jos oikeasti palo on noin kova, niin ulkomaille mars tai etsii, jonkun muun vaihtoehdon: psykologia ei ole mikään autuaaksi tekevä opintosuuntaus tai ammatti.
T. Psykologia 3vs opiskelija
Mä epäilen, että ovat vasta semivanhoja opiskelijoita. Ovat jopa puhuneet, että oisivat melko hiljattain kirjottaneita ensikertalaisia, mutta on vain "aivan liian työlästä mennä korottamaan". Tai sitten ovat juuri ja juuri ensikertalaisuuden menettäneitä ennen tätä muutosta. Heidän katkeruuden kyllä ymmärrän. Mutta me tosi kalkkikset, joita täällä myös on useampia, emme kai ole valittaneet näillä älyttömyyksillä. On jo sen verran elämänkokemusta ja kokemusta vanhasta ajasta jolloin moni asia oli epäreilua ja vaikeaa. Esimerkiksi ylppäreitä sai korottaa vain rajoitetun määrän ja vielä kauemmas historiassa niin ei saanut ollenkaan korottaa. Ylppärit kirjoitettiin kaikki aineet kerralla yhtenä keväänä ja oli enemmän pakollisia (esim. ruotsi, matikka). Myös yliopistoon pääsyssä oli kaikenlaisia epäreilulta tuntuvia asioita. Sellaista opittiin sietämään silloin jo lapsesta saakka. Toisaalta on tietenkin hyväkin kehitys, että nykyään itseen kohdistuvat epämiellyttävät seikat tunnistetaan ja omia puolia pyritään pitämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä siinä, että kaikki psykalle päässeet olisi jotenkin hyviä alalle. Komea L rivi lukiosta ja henkilö voi olla täysi urpo joka ei pärjää esim sosiaalisissa tilanteissa ollenkaan.
Eihän niin väitettykään, vaan että ilmeisesti on havaittu, että lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Se että joku korreloi jonkun kanssa ei tarkoita sitä että kaikilla yksilöillä tämä asia toteutuisi. Millä tahansa valintatavalla mukaan mahtuu täysiä urpoja.
Äikkä ja matikka korreloi yliopisto menestystä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Hyvä kommentti! Sait puettua omat ajatukseni hyvin sanoiksi. Ja nimenomaan, mä en myöskään halua lannistaa ketään tms, mut jossain vaiheessa on vaan omaksi parhaaksi miettiä, riittääkö oma kapasiteetti. Jos on vaikka 5 vuotta hakenut, niin kyllä muita vaihtoehtoja kannattaa ihan oman hyvinvoinnin takia harkita. Jokainen ei voi olla psykologi, lääkäri tai lakimies. Karu totuus :/
En halua lannistaa MUTTA haluan lannistaa. Voi luoja jos ois jokaista lannistajaa elämässään kuunnellut ni oisin varmaan katuokassa.
realisti kannattaa olla. Toisaalta kun tietää omat mahikset ja joku lannistaa niin täytyy ottaa omat ohjat.
Ei tota kommenttia kannata ottaa lannistamisena, jos uskoo omiin mahdollisuuksiinsa päästä sisään niillä keinoilla jotka on olemassa. Ei kuitenkaan kannata jäädä haikailemaan oikoteiden ja avoimen väylien perään ja harmitella jo käytyjä avoimen opintoja. Kukaan ei ole koskaan luvannut, että niistä olisi apua ennen sisäänpääsyä. Jos uskoo olevansa paikan ansainnut, niin sitten vaan panostaa kaikkensa siihen että on joku vuosi sen pikkuruisen parhaimmiston joukossa.
No mikä nyt milloinki on parhaimmistoa. Ihmiset on erilaisia. Toisille sopii toinen ja toisille toinen reitti. Kuulostaa aika kylmältä toi asenne. Mutta mitäpä voi odottaakkaan ihmiseltä jolla ei ole koskaan ollut vastoinkäymisiä. Helpostihan sitä aina ajattelee että on itse huippuälykäs ja muut laiskoja paskoja.
Pointtihan on se, että yliopitolla on tarpeeksi varaa valita. Pystyvät valitsemaan ne välkyt jotka onnistuvat aina kaikessa ja toisaalta ne jotka tarpeen tullen pystyvät venymään huippisuorituksiin. Molemmissa löytyy henkilöitä joilla on ollut vakavaakin kuormitusta elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Hyvä kommentti! Sait puettua omat ajatukseni hyvin sanoiksi. Ja nimenomaan, mä en myöskään halua lannistaa ketään tms, mut jossain vaiheessa on vaan omaksi parhaaksi miettiä, riittääkö oma kapasiteetti. Jos on vaikka 5 vuotta hakenut, niin kyllä muita vaihtoehtoja kannattaa ihan oman hyvinvoinnin takia harkita. Jokainen ei voi olla psykologi, lääkäri tai lakimies. Karu totuus :/
En halua lannistaa MUTTA haluan lannistaa. Voi luoja jos ois jokaista lannistajaa elämässään kuunnellut ni oisin varmaan katuokassa.
realisti kannattaa olla. Toisaalta kun tietää omat mahikset ja joku lannistaa niin täytyy ottaa omat ohjat.
Ei tota kommenttia kannata ottaa lannistamisena, jos uskoo omiin mahdollisuuksiinsa päästä sisään niillä keinoilla jotka on olemassa. Ei kuitenkaan kannata jäädä haikailemaan oikoteiden ja avoimen väylien perään ja harmitella jo käytyjä avoimen opintoja. Kukaan ei ole koskaan luvannut, että niistä olisi apua ennen sisäänpääsyä. Jos uskoo olevansa paikan ansainnut, niin sitten vaan panostaa kaikkensa siihen että on joku vuosi sen pikkuruisen parhaimmiston joukossa.
No mikä nyt milloinki on parhaimmistoa. Ihmiset on erilaisia. Toisille sopii toinen ja toisille toinen reitti. Kuulostaa aika kylmältä toi asenne. Mutta mitäpä voi odottaakkaan ihmiseltä jolla ei ole koskaan ollut vastoinkäymisiä. Helpostihan sitä aina ajattelee että on itse huippuälykäs ja muut laiskoja paskoja.
Hieno profilointi!
Totta kai ihmiset on erilaisia, mutta näin halutulle alalle on vaan pakko tehdä kylmiä valintoja. Takuuvarmasti hyviä psykologeja tulisi enemmästä kuin viidestä prosentista, sehän on aivan varmaa. Ja takuuvarmasti suuri osa hakijoista on älykkäitä ja ahkeria. Suurella osalla olisi erinomaiset mahdollisuudet pärjätä opinnoissa ja työelämässä ja olla mahtava psykologi. Kuitenkin kun halukkaita on näin paljon ja psykologeiksi on päätetty kouluttaa näin vähän, ei vaan voida ottaa jokaista hyvää hakijaa sisään. Jollain ikävän kylmällä tavalla tämä homma pitää rajata, se on toki harmi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Hyvä kommentti! Tätä se realistinen totuus on. Itseäni psykologia kiinnostaa etenkin teoriassa, mutta en tiedä, onko se ammattina se, mitä haluan oikeasti tehdä. Jos haluat, kertoisitko millaista sun työ todellisuudessa on? Mulle on ainakin jollain tavalla epäselvää se, mitä psykologin työpäivään todella kuuluu. Tiedän kyllä kaikki mahdolliset uravaihtoehdot, mutta se työ on varmasti paljon muutakin kuin muiden huolien kuuntelua ja lempeää hymähtelyä. Mitä?
Riippuu todella paljon siitä missä on töissä. Itse teen asiakastyötä oppilaitosymparistössä aikuisten kanssa ja päivät kuluvat aika lailla asiakastapaamisista (noin 4/pv), niiden kirjaamisesta asiakastietojärjestelmään, kokouksista, suunnittelu- ja valmistelutyöstä. Osin työajalla saan opiskella, teen psykoterapeutti tutkintoa.
Lempeän hymistelyn sijaan usein tarvitaan tiukkoja kysymyksiä ja konfrontaatiota, toki säilyttäen hyvän yhteistyön. Minusta sellainen olisi huonoa psykologin työtä jos vaan kuuntelisin ja hymistelisin. Tehtäväni on jäsentää esim masentuneen ihmisen tilannetta, saada hänet ottamaan vastuuta itsestään, auttaa löytämään eri näkökulmia jne. Helpommalla pääsisin toki vain empaattisesti kuuntelemalla mutta siitä ei olisi niin hyötyä vaan psykologin pitää olla aktiivinen ja tarvittaessa hyvällä tavalla haastaa asiakkaan virheelliset ajattelumallit.
Aiemmin olin peruskoulussa töissä koulupsykologina ja siellä työ oli paljon monipuolisempaa. Tein yksilövastaanottoa, olin mukana erilaisissa verkostoissa, tein ryhmien kanssa töitä, toteutin erilaisia hyvinvointi yms kyselyjä, vedin vanhempainiltoja, tein oppimisen tutkimuksia. Paradoksaalisesti palkkani on nyt parempi mitä koulupsykologina vaikka koulussa työ oli mielestäni paljon haastavampaa ja edellytti monipuolisemmin osaamista. Suosittelen koulupsykologin töitä ensisijaisesti psykologille, joilla on jo jonkin verran kokemusta muualta sillä aloittelijoille se on tosi haastavaa. Pitää osata tunnistaa myös oman osaamisen rajat ja tarvittaessa ohjata muualle. Esim saman päivän aikana voi tulla vastaan 9-vuotiaan yökastelu-ongelmat, 12-vuotiaan adhd epäilyn tutkiminen, 14-vuotiaan viiltely ja siinä sivussa tehdä yhteisöllistä työtä, kehittää koulun hyvinvointia jne.
Mutta monilla muilla aloilla psykologin työ voi olla aika erilaista, nämä vain omat kokemukseni. Jos psykologia kiinnostaa tieteenä niin tutkijan ura on myös hyvä vaihtoehto tai esim projektipäällikkö jossain kehittämishankkeessa. Kaikkien ei todellakaan tarvitse suuntautua asiakastyöhön ja kuten mainitsin, ei tarvitse olla mikään yliempaattinen sosiaalinen tapaus.
Se äitiyslomalla oleva psykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, voi. Korona on tuonut tullessaan lomautukset, työttömyyttä, venymistä työssä yli lakien ja asetusten...tuskinpa kansalaisaloite jostain pääsykokeesta saisi paljonkaan kannatusta. Paras vaihtoehto vaikeissa olosuhteissa. Tämä perustuu mallinnukseen ja meillähän ei sitä ole, mutta täytyy luottaa että tekivät parhaansa.
Eivät tehneet. Ihan hullua, että oikeasti joku luulee, että ovat tehneet parhaansa. Eivät ole!
Siellä on vaan kahviteltu parina päivänä ja joku ääliö puskenut tämän idean läpi sillä aikaa kun toisilla on ollut jo kiire kesämökille ja Leville hiihtämään.
Hämmästyisit jos pääsisit seuraamaan oikeasti mitä valtaa pitävät ihmiset tekee. Et voisi uskoa miten vähällä järjellä tehdään tässä maailmassa hyvin isoja päätöksiä.
Twiittiä Tapio Määtälle. Hänen mielestä on hyvä nää etäkokeet. Vai oliko nk rankempaa huumoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Hyvä kommentti! Tätä se realistinen totuus on. Itseäni psykologia kiinnostaa etenkin teoriassa, mutta en tiedä, onko se ammattina se, mitä haluan oikeasti tehdä. Jos haluat, kertoisitko millaista sun työ todellisuudessa on? Mulle on ainakin jollain tavalla epäselvää se, mitä psykologin työpäivään todella kuuluu. Tiedän kyllä kaikki mahdolliset uravaihtoehdot, mutta se työ on varmasti paljon muutakin kuin muiden huolien kuuntelua ja lempeää hymähtelyä. Mitä?
Riippuu todella paljon siitä missä on töissä. Itse teen asiakastyötä oppilaitosymparistössä aikuisten kanssa ja päivät kuluvat aika lailla asiakastapaamisista (noin 4/pv), niiden kirjaamisesta asiakastietojärjestelmään, kokouksista, suunnittelu- ja valmistelutyöstä. Osin työajalla saan opiskella, teen psykoterapeutti tutkintoa.
Lempeän hymistelyn sijaan usein tarvitaan tiukkoja kysymyksiä ja konfrontaatiota, toki säilyttäen hyvän yhteistyön. Minusta sellainen olisi huonoa psykologin työtä jos vaan kuuntelisin ja hymistelisin. Tehtäväni on jäsentää esim masentuneen ihmisen tilannetta, saada hänet ottamaan vastuuta itsestään, auttaa löytämään eri näkökulmia jne. Helpommalla pääsisin toki vain empaattisesti kuuntelemalla mutta siitä ei olisi niin hyötyä vaan psykologin pitää olla aktiivinen ja tarvittaessa hyvällä tavalla haastaa asiakkaan virheelliset ajattelumallit.
Aiemmin olin peruskoulussa töissä koulupsykologina ja siellä työ oli paljon monipuolisempaa. Tein yksilövastaanottoa, olin mukana erilaisissa verkostoissa, tein ryhmien kanssa töitä, toteutin erilaisia hyvinvointi yms kyselyjä, vedin vanhempainiltoja, tein oppimisen tutkimuksia. Paradoksaalisesti palkkani on nyt parempi mitä koulupsykologina vaikka koulussa työ oli mielestäni paljon haastavampaa ja edellytti monipuolisemmin osaamista. Suosittelen koulupsykologin töitä ensisijaisesti psykologille, joilla on jo jonkin verran kokemusta muualta sillä aloittelijoille se on tosi haastavaa. Pitää osata tunnistaa myös oman osaamisen rajat ja tarvittaessa ohjata muualle. Esim saman päivän aikana voi tulla vastaan 9-vuotiaan yökastelu-ongelmat, 12-vuotiaan adhd epäilyn tutkiminen, 14-vuotiaan viiltely ja siinä sivussa tehdä yhteisöllistä työtä, kehittää koulun hyvinvointia jne.
Mutta monilla muilla aloilla psykologin työ voi olla aika erilaista, nämä vain omat kokemukseni. Jos psykologia kiinnostaa tieteenä niin tutkijan ura on myös hyvä vaihtoehto tai esim projektipäällikkö jossain kehittämishankkeessa. Kaikkien ei todellakaan tarvitse suuntautua asiakastyöhön ja kuten mainitsin, ei tarvitse olla mikään yliempaattinen sosiaalinen tapaus.
Se äitiyslomalla oleva psykologi
Kattava vastaus, kiitos. Onko sulla tietoa työ-/organisaatiopsykologiaan erikoistumisesta? Internetistä ei löydy hirveästi tietoa millaista erilaisten psykologien työ on oikeasti, vaan ympäripyöreitä kuvailuja. Tietenkin työnkuva vaihtelee työpaikan mukaan, mutta silti saa vähän tarkemman kuvan aloista anekdoottien avulla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistetaanpas nyt muutama asia.
1. Helsingissä psyka on täysin rajoitettu sivuaine. Sitä on siis pakko lukea avoimessa, jos se kiinnostaa ja/tai katsoo hyötyvänsä siitä tutkinnossaan (esimerkiksi sosiaalityö tai aineenopettajalle toinen opetettava aine). Sitä on myös erittäin järkevä lukea välivuotena, sillä se vie eteenpäin elämässä lyhentämällä opintoja myöhemmin ja näyttämällä onko menossa oikeaan suuntaan.
2. Avoimen kurssit eivät ole sen huonompia tai löyhemmin arvosteltuja kuin varsinaisen yliopiston puolen kurssit.
3. Kursseja ei voi avoimessakaan ottaa vapaasti, aineopintoihin on karsiva alkukuulustelu ja vaaditaan riittävä opintomenestys perusopinnoissa.
Jos tälle esimerkin helsinkiläiselle aineenopettajalle herää opintojen myötä palo lähteä opiskelemaan psykologiksi, on kyyti tällä palstalla aika kylmää.
Viimeinen - ja tärkein - asia:
4. Pääsykokeita ei ole rakennettu niin, että sisään otetut 5 % hakijoista ovat ainoat kelvolliset ja muut pelkkää kuraa. Valintaperusteissa on kynnysehto, joka on puolet skaalatuista pääsykoepisteistä. Yliopistot katsovat, että sen tason saavuttava henkilö on riittävän kykenevä opiskelemaan yliopistossa psykologiaa. Näitä on iso siivu hakijoista, mutta paikat jaetaan oikeudenmukaisesti pistejärjestyksessä vain muutamalle kaikkein parhaiten menestyneelle. Seuraavana vuonna siinä joukossa voi olla sellainen, joka jäi tänä vuonna alle kynnysehdon.
Kynnysehto voisi olla yo-kirjoitusmenestys joko kokonaisuutena tai psykologian arvosanana. Tällaisia ehtoja on monessa koulutusohjelmassa. Psykalle näitä ei ole asetettu, joten jokainen ABC-rivi on tervetullut hakemaan opiskelemaan psykologiaa.
Mukavaa päivää kaikille tänä stressaavana aikana! Yhdessä me jaksamme paremmin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Hyvä kommentti! Tätä se realistinen totuus on. Itseäni psykologia kiinnostaa etenkin teoriassa, mutta en tiedä, onko se ammattina se, mitä haluan oikeasti tehdä. Jos haluat, kertoisitko millaista sun työ todellisuudessa on? Mulle on ainakin jollain tavalla epäselvää se, mitä psykologin työpäivään todella kuuluu. Tiedän kyllä kaikki mahdolliset uravaihtoehdot, mutta se työ on varmasti paljon muutakin kuin muiden huolien kuuntelua ja lempeää hymähtelyä. Mitä?
Riippuu todella paljon siitä missä on töissä. Itse teen asiakastyötä oppilaitosymparistössä aikuisten kanssa ja päivät kuluvat aika lailla asiakastapaamisista (noin 4/pv), niiden kirjaamisesta asiakastietojärjestelmään, kokouksista, suunnittelu- ja valmistelutyöstä. Osin työajalla saan opiskella, teen psykoterapeutti tutkintoa.
Lempeän hymistelyn sijaan usein tarvitaan tiukkoja kysymyksiä ja konfrontaatiota, toki säilyttäen hyvän yhteistyön. Minusta sellainen olisi huonoa psykologin työtä jos vaan kuuntelisin ja hymistelisin. Tehtäväni on jäsentää esim masentuneen ihmisen tilannetta, saada hänet ottamaan vastuuta itsestään, auttaa löytämään eri näkökulmia jne. Helpommalla pääsisin toki vain empaattisesti kuuntelemalla mutta siitä ei olisi niin hyötyä vaan psykologin pitää olla aktiivinen ja tarvittaessa hyvällä tavalla haastaa asiakkaan virheelliset ajattelumallit.
Aiemmin olin peruskoulussa töissä koulupsykologina ja siellä työ oli paljon monipuolisempaa. Tein yksilövastaanottoa, olin mukana erilaisissa verkostoissa, tein ryhmien kanssa töitä, toteutin erilaisia hyvinvointi yms kyselyjä, vedin vanhempainiltoja, tein oppimisen tutkimuksia. Paradoksaalisesti palkkani on nyt parempi mitä koulupsykologina vaikka koulussa työ oli mielestäni paljon haastavampaa ja edellytti monipuolisemmin osaamista. Suosittelen koulupsykologin töitä ensisijaisesti psykologille, joilla on jo jonkin verran kokemusta muualta sillä aloittelijoille se on tosi haastavaa. Pitää osata tunnistaa myös oman osaamisen rajat ja tarvittaessa ohjata muualle. Esim saman päivän aikana voi tulla vastaan 9-vuotiaan yökastelu-ongelmat, 12-vuotiaan adhd epäilyn tutkiminen, 14-vuotiaan viiltely ja siinä sivussa tehdä yhteisöllistä työtä, kehittää koulun hyvinvointia jne.
Mutta monilla muilla aloilla psykologin työ voi olla aika erilaista, nämä vain omat kokemukseni. Jos psykologia kiinnostaa tieteenä niin tutkijan ura on myös hyvä vaihtoehto tai esim projektipäällikkö jossain kehittämishankkeessa. Kaikkien ei todellakaan tarvitse suuntautua asiakastyöhön ja kuten mainitsin, ei tarvitse olla mikään yliempaattinen sosiaalinen tapaus.
Se äitiyslomalla oleva psykologi
Kattava vastaus, kiitos. Onko sulla tietoa työ-/organisaatiopsykologiaan erikoistumisesta? Internetistä ei löydy hirveästi tietoa millaista erilaisten psykologien työ on oikeasti, vaan ympäripyöreitä kuvailuja. Tietenkin työnkuva vaihtelee työpaikan mukaan, mutta silti saa vähän tarkemman kuvan aloista anekdoottien avulla :)
En ole tuo, mutta painin samojen kysymysten kanssa kuin sinäkin. (Toivottavasti äitiyslomalainen ehtisi vastata myös minun kysymykseeni joka oli tuolla aiemmin.) Löysin tällaisen kuvauksen työpsykologin työstä. Samalta sivulta löytyy myös koulupsykologi. https://www.akavalainen.fi/akavalainen/ajassa/minun_tyoviikkoni/tyopsyk…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä gradu vaikutti myös aika kiinnostavalta. Tutkittu eri psykologisektoreilla työskentelevien kompetenssikokemuksia. https://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20100008/urn_nbn_fi_uef…
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Ota huomioon, että niistä päivistä, kun itse pääsit opiskelemaa, sisäänpääsy on vaikeutunut merkittävästi etenkin hakijamäärän suuren kasvun myötä. Voi siis olla, että et itsekään olisi päässyt opiskelemaan nykyisin.
Toiseksi ei-ensikertalaisten asemaa on heikennetty murto-osaan. Esimerkiksi Helsinkiin ei-ensikertalaisen pitää olla noin parhaassa 4 PROMILLESSA, ei prosentissa. Turku ja Tampere on prosenteiltaan (promilleiltaan) vielä pienemmät. Kokeessa ei siis tarvitse epäonnistua kuin yhden pienen laskuvirheen tai stressissä tulleen huolimattomuusvirheen verran.
Ei-ensikertalaisille ei ole muuta väylää kuin pääsykoe. Jos olisin ensikertalainen, menisin korottamaan LEEEMM-papereitani, koska se on huomattavasti helpompaa kuin pärjätä yhtenä vuoden päivänä yhdessä kokeessa, johon suurin osa laittaa todella kaikkensa peliin. Lukiota on 8 vuotta ja silloin luulin, että pääsykoe on se mikä ratkaisee. Minnekään ei tainnut päästä pelkillä papereilla.
Todistusvalinta on virhe, joka kostautuu yliopistoille ja yhteiskunnalle lähivuosina. Lukiosta vasta valmistuneet harvoin tietävät, mitä mikäkin ala oikeasti pitää sisällään. Pääsykokeet helpottavat ensimmäisen syksyn urakkaa, joten niiden jättämisellä välistä todistusvalinnassa ei saavuteta yhtikäs mitään. Päin vastoin, nyt on jouduttu laskemaan peruskurssien rimaa ainakin kauppakorkeassa.
Varakkaiden koulutettujen vanhempien painostamat lapset kirjoittavat "oikeat" aineet ja otsalohkon ollessa vielä kehitteillä hakevat sinne, minne heidän odotetaan hakevan. Jos sattuu olemaan monen L:n paperit, niin on aika suuri kiusaus hakea lääkikseen tai psykalle, vain koska se on niin helppoa niillä papereilla. Seurauksena on drop outteja ja työhönsä kyllästyneitä ammattilaisia.
Ensikertalaiskiintiöiden vuoksi kokeessa epäonnistuvat ensikertalaiset eivät voi mennä kokeilemaan toista alaa, joka voisikin yllättää heidät positiivisesti ja sopia psykologiaa paremmin. Väärin valitseminen on nykysysteemillä raskas virhe. Koetko psykologina, että lukio-ikäinen on niin kypsä, että voi tehdä näin lopullisia valintoja elämästään?
Avoimen väylä olisi hyvä vähintään jonkinlaisena yhdistelmänä. Avoimen väylästä on tietääkseni Suomessakin jo hyvin positiivisia tuloksia. Valitut opiskelijat ovat motivoituneempia ja suorittavat tutkintonsa loppuun. Avoimen kautta opiskelija saa realistisen käsityksen oppialasta. Avoimen kurssit ovat tasoltaan täysin yliopistokursseja vastaavia (joillain kursseilla onkin sekaisin tutkinto-opiskelijoita ja avoimen opiskelijoita). Avoimen väylässä yleensä vaatimuksena on erittäin kovat arvosanat 4 tai 5, joillaisiin keskiarvoihin harva pääaineopiskelija yltää. Tämän voi yhdistää pääsykokeeseen tms. eli näin kovan hakupaineen alalla avoin ei välttämättä sellaisenaan olisi suora väylä.
Olen lukenut pari psykologian peruskurssia yhdessä isoimmista yliopistoista (sivuaineopiskelijana). Psykologian pääaineopiskelijat eivät tosiaan olleet ainakaan motivoituneempia kuin minä sen perusteella, mitä heidän keskustelujaan kuuntelin. Kognitio-neurotentin suuri osa läpäisee rimaa hipoen. Sadoista pääaineopiskelijoista 15 sai sinä vuonna saman tai paremman arvosanan kuin minä, vaikka en ole pääaineopiskelija.
Olen samaa mieltä, että jos viisi kertaa epäonnistuu kokeessa, kannattaa miettiä asioita uudelleen. Emme kuitenkaan tiedä, mikä näillä ihmisillä on elämäntilanne ja ajatusmaailma, joten en lähde tuomitsemaan. Itse haen nyt ensimmäistä kertaa ja uskon mahdollisuuksiini päästä tänä tai ensi vuonna. Tästä vuodesta kukaan ei oikein tiedä, mitä tapahtuu ja mitkä mahdollisuudet kokeessa lopulta ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Hyvä kommentti! Tätä se realistinen totuus on. Itseäni psykologia kiinnostaa etenkin teoriassa, mutta en tiedä, onko se ammattina se, mitä haluan oikeasti tehdä. Jos haluat, kertoisitko millaista sun työ todellisuudessa on? Mulle on ainakin jollain tavalla epäselvää se, mitä psykologin työpäivään todella kuuluu. Tiedän kyllä kaikki mahdolliset uravaihtoehdot, mutta se työ on varmasti paljon muutakin kuin muiden huolien kuuntelua ja lempeää hymähtelyä. Mitä?
Riippuu todella paljon siitä missä on töissä. Itse teen asiakastyötä oppilaitosymparistössä aikuisten kanssa ja päivät kuluvat aika lailla asiakastapaamisista (noin 4/pv), niiden kirjaamisesta asiakastietojärjestelmään, kokouksista, suunnittelu- ja valmistelutyöstä. Osin työajalla saan opiskella, teen psykoterapeutti tutkintoa.
Lempeän hymistelyn sijaan usein tarvitaan tiukkoja kysymyksiä ja konfrontaatiota, toki säilyttäen hyvän yhteistyön. Minusta sellainen olisi huonoa psykologin työtä jos vaan kuuntelisin ja hymistelisin. Tehtäväni on jäsentää esim masentuneen ihmisen tilannetta, saada hänet ottamaan vastuuta itsestään, auttaa löytämään eri näkökulmia jne. Helpommalla pääsisin toki vain empaattisesti kuuntelemalla mutta siitä ei olisi niin hyötyä vaan psykologin pitää olla aktiivinen ja tarvittaessa hyvällä tavalla haastaa asiakkaan virheelliset ajattelumallit.
Aiemmin olin peruskoulussa töissä koulupsykologina ja siellä työ oli paljon monipuolisempaa. Tein yksilövastaanottoa, olin mukana erilaisissa verkostoissa, tein ryhmien kanssa töitä, toteutin erilaisia hyvinvointi yms kyselyjä, vedin vanhempainiltoja, tein oppimisen tutkimuksia. Paradoksaalisesti palkkani on nyt parempi mitä koulupsykologina vaikka koulussa työ oli mielestäni paljon haastavampaa ja edellytti monipuolisemmin osaamista. Suosittelen koulupsykologin töitä ensisijaisesti psykologille, joilla on jo jonkin verran kokemusta muualta sillä aloittelijoille se on tosi haastavaa. Pitää osata tunnistaa myös oman osaamisen rajat ja tarvittaessa ohjata muualle. Esim saman päivän aikana voi tulla vastaan 9-vuotiaan yökastelu-ongelmat, 12-vuotiaan adhd epäilyn tutkiminen, 14-vuotiaan viiltely ja siinä sivussa tehdä yhteisöllistä työtä, kehittää koulun hyvinvointia jne.
Mutta monilla muilla aloilla psykologin työ voi olla aika erilaista, nämä vain omat kokemukseni. Jos psykologia kiinnostaa tieteenä niin tutkijan ura on myös hyvä vaihtoehto tai esim projektipäällikkö jossain kehittämishankkeessa. Kaikkien ei todellakaan tarvitse suuntautua asiakastyöhön ja kuten mainitsin, ei tarvitse olla mikään yliempaattinen sosiaalinen tapaus.
Se äitiyslomalla oleva psykologi
Kattava vastaus, kiitos. Onko sulla tietoa työ-/organisaatiopsykologiaan erikoistumisesta? Internetistä ei löydy hirveästi tietoa millaista erilaisten psykologien työ on oikeasti, vaan ympäripyöreitä kuvailuja. Tietenkin työnkuva vaihtelee työpaikan mukaan, mutta silti saa vähän tarkemman kuvan aloista anekdoottien avulla :)
Tuosta en tiedä muuta kuin että on mahdollista tehdä perus- ja aineopinnot työ- ja organisaatioiden psykasta ja maisterin jälkeen halutessaan lisensiaatti/erikoistumisopinnot. Jos tuo ala kiinnostaa niin ehdottomasti kannattaa valita harkkapaikka työ/organisaatiomaailmasta. Osa psykan opiskelijoista tekee opintojen ohella töitä assistenttina HR-puolella ja sitä kautta saa jalkaa oven väliin. Minusta olisi tosi hyvä, jos henkilöstöjohtajissa olisi enemmänkin psykologeja. Muistaakseni ainakin Helsingin henkilöstöjohtaja (tms en ole varma mikä nimike) on koulutukseltaan psykologi. :)
- äitiyslomalla oleva psykologi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Ota huomioon, että niistä päivistä, kun itse pääsit opiskelemaa, sisäänpääsy on vaikeutunut merkittävästi etenkin hakijamäärän suuren kasvun myötä. Voi siis olla, että et itsekään olisi päässyt opiskelemaan nykyisin.
Toiseksi ei-ensikertalaisten asemaa on heikennetty murto-osaan. Esimerkiksi Helsinkiin ei-ensikertalaisen pitää olla noin parhaassa 4 PROMILLESSA, ei prosentissa. Turku ja Tampere on prosenteiltaan (promilleiltaan) vielä pienemmät. Kokeessa ei siis tarvitse epäonnistua kuin yhden pienen laskuvirheen tai stressissä tulleen huolimattomuusvirheen verran.
Ei-ensikertalaisille ei ole muuta väylää kuin pääsykoe. Jos olisin ensikertalainen, menisin korottamaan LEEEMM-papereitani, koska se on huomattavasti helpompaa kuin pärjätä yhtenä vuoden päivänä yhdessä kokeessa, johon suurin osa laittaa todella kaikkensa peliin. Lukiota on 8 vuotta ja silloin luulin, että pääsykoe on se mikä ratkaisee. Minnekään ei tainnut päästä pelkillä papereilla.
Todistusvalinta on virhe, joka kostautuu yliopistoille ja yhteiskunnalle lähivuosina. Lukiosta vasta valmistuneet harvoin tietävät, mitä mikäkin ala oikeasti pitää sisällään. Pääsykokeet helpottavat ensimmäisen syksyn urakkaa, joten niiden jättämisellä välistä todistusvalinnassa ei saavuteta yhtikäs mitään. Päin vastoin, nyt on jouduttu laskemaan peruskurssien rimaa ainakin kauppakorkeassa.
Varakkaiden koulutettujen vanhempien painostamat lapset kirjoittavat "oikeat" aineet ja otsalohkon ollessa vielä kehitteillä hakevat sinne, minne heidän odotetaan hakevan. Jos sattuu olemaan monen L:n paperit, niin on aika suuri kiusaus hakea lääkikseen tai psykalle, vain koska se on niin helppoa niillä papereilla. Seurauksena on drop outteja ja työhönsä kyllästyneitä ammattilaisia.
Ensikertalaiskiintiöiden vuoksi kokeessa epäonnistuvat ensikertalaiset eivät voi mennä kokeilemaan toista alaa, joka voisikin yllättää heidät positiivisesti ja sopia psykologiaa paremmin. Väärin valitseminen on nykysysteemillä raskas virhe. Koetko psykologina, että lukio-ikäinen on niin kypsä, että voi tehdä näin lopullisia valintoja elämästään?
Avoimen väylä olisi hyvä vähintään jonkinlaisena yhdistelmänä. Avoimen väylästä on tietääkseni Suomessakin jo hyvin positiivisia tuloksia. Valitut opiskelijat ovat motivoituneempia ja suorittavat tutkintonsa loppuun. Avoimen kautta opiskelija saa realistisen käsityksen oppialasta. Avoimen kurssit ovat tasoltaan täysin yliopistokursseja vastaavia (joillain kursseilla onkin sekaisin tutkinto-opiskelijoita ja avoimen opiskelijoita). Avoimen väylässä yleensä vaatimuksena on erittäin kovat arvosanat 4 tai 5, joillaisiin keskiarvoihin harva pääaineopiskelija yltää. Tämän voi yhdistää pääsykokeeseen tms. eli näin kovan hakupaineen alalla avoin ei välttämättä sellaisenaan olisi suora väylä.
Olen lukenut pari psykologian peruskurssia yhdessä isoimmista yliopistoista (sivuaineopiskelijana). Psykologian pääaineopiskelijat eivät tosiaan olleet ainakaan motivoituneempia kuin minä sen perusteella, mitä heidän keskustelujaan kuuntelin. Kognitio-neurotentin suuri osa läpäisee rimaa hipoen. Sadoista pääaineopiskelijoista 15 sai sinä vuonna saman tai paremman arvosanan kuin minä, vaikka en ole pääaineopiskelija.
Olen samaa mieltä, että jos viisi kertaa epäonnistuu kokeessa, kannattaa miettiä asioita uudelleen. Emme kuitenkaan tiedä, mikä näillä ihmisillä on elämäntilanne ja ajatusmaailma, joten en lähde tuomitsemaan. Itse haen nyt ensimmäistä kertaa ja uskon mahdollisuuksiini päästä tänä tai ensi vuonna. Tästä vuodesta kukaan ei oikein tiedä, mitä tapahtuu ja mitkä mahdollisuudet kokeessa lopulta ovat.
Sisäänpääsy % on ollut sama 5% myös silloin kun pyrin ja pääsin. Jokaisella sukupolvella on tietynlainen ainutkertaisuuden illuusio ja sama ilmiö näkyy tässä. Kuvitelma siis siitä, että "meille tämä on erittäin hankalaa ja muut pääsivät helpommalla". En siis halua vähätellä luku-urakkaa enkä lannistaa mutta haluan muistuttaa, ettei maailma kaadu siihen jos ura psykologina ei toteutuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä äitiyslomalla oleva psykologi joka on satunnaisesti seurannut tätä ketjua. Tiedän mielipiteeni ärsyttävän, mutta siltikin kommentoin. Uskon, että yliopistot eivät missään nimessä _halua_ avoimessa yliopistossa opiskelleita, vuosi toisensa jälkeen pääsykokeissa epäonnistuneita hakijoita eikä siten haluta perustaa mitään avoimen yliopiston väylää. Yliopistoilla on yksinkertaisesti mahdollista poimia hakijoiden joukosta rusinat pullasta kun kovatasoisia hakijoita on paljon. Yliopistot ovat huomanneet, että hyvä lukiosuoriutuminen korreloi eniten opintomenestyksen ja valmistumisen aikataulun kanssa. Miksi yliopistot haluaisivat ottaa riskillä sisään opiskelijoita, jotka eivät pärjää pääsykokeissa ja lukio on mennyt penkin alle? Jos hyvistä hakijoista olisi pulaa, tilanne olisi toki eri.
Lisäksi monille ikuisuushakijoille käsitys psykologiasta tieteenä ja uravaihtoehtona on epärealistinen ja jollain tavalla vääristynyt. Nähdään psykologin työ jotenkin maagisen jännittävänä ja suhtaudutaan koko alaan siten, että se on jotain tajunnan räjäyttävää, jossa ihmismielen salat (omat ja toisten) paljastuvat. Voi olla haave omien traumojen hoidattamisesta tai vääränlainen yliempaattisuus ja auttamisen halu, mitä tässäkin ketjussa näkee. Esim "kyllä olisin hyvä psykologi kun olen niin empaattinen ja ymmärtäväinen ja autan vapaa-ajalla aina kavereita ja kuuntelen heidän huolia". Tuolla ei ole mitään sen kanssa tekemistä miten psykologian opinnot menisivät tai miten töissä sujuisi eli kuinka hyvä psykologi olisi.
Anteeksi negatiivinen kirjoitus mutta turhauduin lukiessani kommentteja, joissa haukuttiin yliopistot ja koko Suomi siinä sivussa, kun ei ole mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta. Haluan myös vähän ravistella ajatusta siitä, että ei nähdä muita uravaihtoehtoja kuin psykologia. On toki hyvä asia panostaa 100% pääsykokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin mutta jos näyttää siltä, että tavoite on omalta osalta epärealistinen niin pitää mennä eteenpäin, katsoa muita vaihtoehtoja eikä katkeroitua. Ei kannata tuhlata aikaa ja henkistä energiaa tappelemaan asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa eli tässä tapauksessa yliopistojen autonomia opiskelijavalinnan suhteen. Joku kommentoija esim väitti, että hän syrjäytyy jos ei pääse opiskelemaan psykaa yliopistoon. Ihan käsittämätöntä.
Hyvä kommentti! Tätä se realistinen totuus on. Itseäni psykologia kiinnostaa etenkin teoriassa, mutta en tiedä, onko se ammattina se, mitä haluan oikeasti tehdä. Jos haluat, kertoisitko millaista sun työ todellisuudessa on? Mulle on ainakin jollain tavalla epäselvää se, mitä psykologin työpäivään todella kuuluu. Tiedän kyllä kaikki mahdolliset uravaihtoehdot, mutta se työ on varmasti paljon muutakin kuin muiden huolien kuuntelua ja lempeää hymähtelyä. Mitä?
Riippuu todella paljon siitä missä on töissä. Itse teen asiakastyötä oppilaitosymparistössä aikuisten kanssa ja päivät kuluvat aika lailla asiakastapaamisista (noin 4/pv), niiden kirjaamisesta asiakastietojärjestelmään, kokouksista, suunnittelu- ja valmistelutyöstä. Osin työajalla saan opiskella, teen psykoterapeutti tutkintoa.
Lempeän hymistelyn sijaan usein tarvitaan tiukkoja kysymyksiä ja konfrontaatiota, toki säilyttäen hyvän yhteistyön. Minusta sellainen olisi huonoa psykologin työtä jos vaan kuuntelisin ja hymistelisin. Tehtäväni on jäsentää esim masentuneen ihmisen tilannetta, saada hänet ottamaan vastuuta itsestään, auttaa löytämään eri näkökulmia jne. Helpommalla pääsisin toki vain empaattisesti kuuntelemalla mutta siitä ei olisi niin hyötyä vaan psykologin pitää olla aktiivinen ja tarvittaessa hyvällä tavalla haastaa asiakkaan virheelliset ajattelumallit.
Aiemmin olin peruskoulussa töissä koulupsykologina ja siellä työ oli paljon monipuolisempaa. Tein yksilövastaanottoa, olin mukana erilaisissa verkostoissa, tein ryhmien kanssa töitä, toteutin erilaisia hyvinvointi yms kyselyjä, vedin vanhempainiltoja, tein oppimisen tutkimuksia. Paradoksaalisesti palkkani on nyt parempi mitä koulupsykologina vaikka koulussa työ oli mielestäni paljon haastavampaa ja edellytti monipuolisemmin osaamista. Suosittelen koulupsykologin töitä ensisijaisesti psykologille, joilla on jo jonkin verran kokemusta muualta sillä aloittelijoille se on tosi haastavaa. Pitää osata tunnistaa myös oman osaamisen rajat ja tarvittaessa ohjata muualle. Esim saman päivän aikana voi tulla vastaan 9-vuotiaan yökastelu-ongelmat, 12-vuotiaan adhd epäilyn tutkiminen, 14-vuotiaan viiltely ja siinä sivussa tehdä yhteisöllistä työtä, kehittää koulun hyvinvointia jne.
Mutta monilla muilla aloilla psykologin työ voi olla aika erilaista, nämä vain omat kokemukseni. Jos psykologia kiinnostaa tieteenä niin tutkijan ura on myös hyvä vaihtoehto tai esim projektipäällikkö jossain kehittämishankkeessa. Kaikkien ei todellakaan tarvitse suuntautua asiakastyöhön ja kuten mainitsin, ei tarvitse olla mikään yliempaattinen sosiaalinen tapaus.
Se äitiyslomalla oleva psykologi
Kattava vastaus, kiitos. Onko sulla tietoa työ-/organisaatiopsykologiaan erikoistumisesta? Internetistä ei löydy hirveästi tietoa millaista erilaisten psykologien työ on oikeasti, vaan ympäripyöreitä kuvailuja. Tietenkin työnkuva vaihtelee työpaikan mukaan, mutta silti saa vähän tarkemman kuvan aloista anekdoottien avulla :)
En ole tuo, mutta painin samojen kysymysten kanssa kuin sinäkin. (Toivottavasti äitiyslomalainen ehtisi vastata myös minun kysymykseeni joka oli tuolla aiemmin.) Löysin tällaisen kuvauksen työpsykologin työstä. Samalta sivulta löytyy myös koulupsykologi. https://www.akavalainen.fi/akavalainen/ajassa/minun_tyoviikkoni/tyopsyk…
Minulta meni kysymykseesi ohi, mikä se olikaan?
- äitiyslomalla oleva psykologi
Vierailija kirjoitti:
Itsekin vähän ihmettelen että minkä takia kirjoituksiin pitää ilmoittautua niin hyvissä ajoin, paljon järkevämmältä tuntuisi että voisit ilmoittautua vasta sen jälkeen kun tiedät, oletko saanut opiskelupaikan. Noh ajattelin ilmoittautua korottelemaan joka tapauksessa kun ei se muutama kymppi hukkaan heitettyä rahaa pahalta tunnu jos pääsisikin amk-kokeella sisään.
Itselle syksyn kirjoitukset maksoi 130e :D kun pitää tehdä aivan täysremontti koko todistukseen. Noh, ei sekään nyt niin hirveää ole jos tosiaan nyt pääsisi sisään. Mutta hyvät rahat YTL käärii tällä systeemillä!
Millä lailla teidän lähipiiri ja tutut ovat suhtautuneet hakemiseenne? Minulla ehdottomasti suurin tukee itseltäni ja se on niin suuri, että en oikein kaipaakkaan muita eikä muiden mielipiteet vaikuta. Minulla on yksi läheinen joka täysinrinnoin tukee minua kaikissa pyrkimyksissäni myös tässä. Sitten on yksi hyvä ystävä joka haki monta vuotta psykalle eikä päässyt. Hän on suoraan sanonut, että on kateellinen minulle ja on varma sisäänpääsystäni. Hänellä on ilmeisesti noussut aika vahvana nämä tunteet, koska on alakanut käyttäytymään vähän ikävästi minua kohtaan esim. kritisoinut asioita mitä teen tai ajattelen ja vältellyt seuraani. Sitten on yksi työkaveri joka sanoi, että älä ihmeessä hae sinne. Hänellä on ollut muutenkin tarve nähdä minut jotenkin huonona, niin uskon, että kumpuaa siitä. (Esim. asiakas antoi kaikille joululahjaksi esineen jossa oli jonkun eläimen kuvan. Hän oli loukkaantunut asiakkaan antamaan lahjaan ja halusi kiihkeästi nähdä minkä eläimen minä sain. "Avaa jo se paketti, avaa, avaa!" Sitten nauroi räkäisesti päälle kun näki sen eläimen. Tämän tapaisista tapahtumista olen päätellyt, että hänellä on tarve nähdä minut huonossa valossa. Ehkä oma itsetunto alhaalla?) Sitten on pari muuta työkaveria joka kyllä ymmärtää että haen, mutta haukkuivat psykologit lyttyyn, että eivät tee mitään tärkeätä työtä eivätkä osaa työtään. Sitten minulla on koko liuta melko neutraaleja "tukijoukkoja" jotka varmaan periaatteessa ilolla odottaa että pääsisin.
Ketju on lukittu.
Alue: Arkisto
Erittäin hyvä kommentti heille, todellisuudesta vieraantuneille, jotka itkuraivareissaan jo haukkuvat koko valtion, yliopistot ja jopa presidentin pystyyn, koska eivät pääse about vaikeimmalle alalle yliopistoon, joka Suomesta löytyy. Varsin absurdia tekstiä purkautuu varmaan parilta kolmelta täällä, joka antaa huonon kuvan vanhemmista hakijoista.
Tuhansia suomalaisia lääkäriopiskelijoita opiskelee ulkomailla, ei heitä näy kitisemässä foorumeilla, jos oikeasti palo on noin kova, niin ulkomaille mars tai etsii, jonkun muun vaihtoehdon: psykologia ei ole mikään autuaaksi tekevä opintosuuntaus tai ammatti.
T. Psykologia 3vs opiskelija