Lue keskustelun säännöt.
"Kaikillahan on jotain haasteita elämässä"
Filosofiaa
26.06.2019 |
Tällaisia "viisauksia" viljelevät usein mielellään ne ihmiset, jotka ovat päässeet elämässä melko helpolla. Helppo tapa kuitata noin isotkin yhteiskunnalliset ongelmat, syrjintä ja huono-osaisuuden kerääntyminen. Ei, kaikki ihmiset eivät todellakaan ole tässä elämässä samalla viivalla lähtökohtiensa tai mahdollisuuksiensa puolesta. Elämässä onni näyttelee isoa osaa siinä miten elämä menee.
Kommentit (502)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella usein niillä vaikeudesta vaikeuteen seilaavilla suurin ongelma on elämänhallinta. Tehdään liikaa lapsia, otetaan turhia riskejä, ei huolehdita terveydestä, ostetaan talo tunteella.
Johtuisiko siitä, että kova stressi ja traumat heikentävät toimintakykyä? On helppo viisastella sivusta miten itse toimisi täysin toisin, jos ei ole itse joutunut koskaan todella pahaan pulaan täysin yksin.
Vai siitä että on vaan tyhmä.
Olen joutunut todella pahaan pulaan yksin monta kertaa, orvoksikin jäi 14-vuotiaana. Kahdesti sairastunut vakavasti.
Siksi olenkin osannut laskea lapsilukuni, opiskella, hankkia työn, teettänyt taloon kuntotarkastulsen ja vaalinut terveyttäni. Ja mulla on yksi pieni koira, ei neljää lehmänkokoista.
Olet selvästi paljon muita parempi ihminen. Hurraa sinä! Mahtavaa, että sinulla on tilaisuus kokea ylivertaisuutta suhteessa toisiin siksi, että voimavarasi ovat riittäneet paremmin kuin jollain toisella vaikeuksista yli pääsemiseen. Olisipa sinulle voimavarojen lisäksi siunaantunut myös kykyä tuntea empatiaa toisia kohtaan. Mutta ei, harva saa kaiken. Sinun puutteeksesi jäi empatiavaje.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella usein niillä vaikeudesta vaikeuteen seilaavilla suurin ongelma on elämänhallinta. Tehdään liikaa lapsia, otetaan turhia riskejä, ei huolehdita terveydestä, ostetaan talo tunteella.
Johtuisiko siitä, että kova stressi ja traumat heikentävät toimintakykyä? On helppo viisastella sivusta miten itse toimisi täysin toisin, jos ei ole itse joutunut koskaan todella pahaan pulaan täysin yksin.
Vai siitä että on vaan tyhmä.
Olen joutunut todella pahaan pulaan yksin monta kertaa, orvoksikin jäi 14-vuotiaana. Kahdesti sairastunut vakavasti.
Siksi olenkin osannut laskea lapsilukuni, opiskella, hankkia työn, teettänyt taloon kuntotarkastulsen ja vaalinut terveyttäni. Ja mulla on yksi pieni koira, ei neljää lehmänkokoista.
Olet selvästi paljon muita parempi ihminen. Hurraa sinä! Mahtavaa, että sinulla on tilaisuus kokea ylivertaisuutta suhteessa toisiin siksi, että voimavarasi ovat riittäneet paremmin kuin jollain toisella vaikeuksista yli pääsemiseen. Olisipa sinulle voimavarojen lisäksi siunaantunut myös kykyä tuntea empatiaa toisia kohtaan. Mutta ei, harva saa kaiken. Sinun puutteeksesi jäi empatiavaje.
Mikä empatiavaje se totuus on? Iso osa ihmisten ongelmista on ihan itse aiheutettuja. Eikä ne johdu stressistä tms vaan ihan vaan typeryydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella usein niillä vaikeudesta vaikeuteen seilaavilla suurin ongelma on elämänhallinta. Tehdään liikaa lapsia, otetaan turhia riskejä, ei huolehdita terveydestä, ostetaan talo tunteella.
Johtuisiko siitä, että kova stressi ja traumat heikentävät toimintakykyä? On helppo viisastella sivusta miten itse toimisi täysin toisin, jos ei ole itse joutunut koskaan todella pahaan pulaan täysin yksin.
Vai siitä että on vaan tyhmä.
Olen joutunut todella pahaan pulaan yksin monta kertaa, orvoksikin jäi 14-vuotiaana. Kahdesti sairastunut vakavasti.
Siksi olenkin osannut laskea lapsilukuni, opiskella, hankkia työn, teettänyt taloon kuntotarkastulsen ja vaalinut terveyttäni. Ja mulla on yksi pieni koira, ei neljää lehmänkokoista.
Olet selvästi paljon muita parempi ihminen. Hurraa sinä! Mahtavaa, että sinulla on tilaisuus kokea ylivertaisuutta suhteessa toisiin siksi, että voimavarasi ovat riittäneet paremmin kuin jollain toisella vaikeuksista yli pääsemiseen. Olisipa sinulle voimavarojen lisäksi siunaantunut myös kykyä tuntea empatiaa toisia kohtaan. Mutta ei, harva saa kaiken. Sinun puutteeksesi jäi empatiavaje.
Mikä empatiavaje se totuus on? Iso osa ihmisten ongelmista on ihan itse aiheutettuja. Eikä ne johdu stressistä tms vaan ihan vaan typeryydestä.
Sinun näkemyksesi ovat ainoastaan sinun näkemyksiäsi. Kannattaa työstää omia tunnelukkojaan, niin voi oppia suhtautumaan armollisemmin ihmisiin ja maailmaan. Saattaisit voida silloin paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella usein niillä vaikeudesta vaikeuteen seilaavilla suurin ongelma on elämänhallinta. Tehdään liikaa lapsia, otetaan turhia riskejä, ei huolehdita terveydestä, ostetaan talo tunteella.
Johtuisiko siitä, että kova stressi ja traumat heikentävät toimintakykyä? On helppo viisastella sivusta miten itse toimisi täysin toisin, jos ei ole itse joutunut koskaan todella pahaan pulaan täysin yksin.
Vai siitä että on vaan tyhmä.
Olen joutunut todella pahaan pulaan yksin monta kertaa, orvoksikin jäi 14-vuotiaana. Kahdesti sairastunut vakavasti.
Siksi olenkin osannut laskea lapsilukuni, opiskella, hankkia työn, teettänyt taloon kuntotarkastulsen ja vaalinut terveyttäni. Ja mulla on yksi pieni koira, ei neljää lehmänkokoista.
Olet selvästi paljon muita parempi ihminen. Hurraa sinä! Mahtavaa, että sinulla on tilaisuus kokea ylivertaisuutta suhteessa toisiin siksi, että voimavarasi ovat riittäneet paremmin kuin jollain toisella vaikeuksista yli pääsemiseen. Olisipa sinulle voimavarojen lisäksi siunaantunut myös kykyä tuntea empatiaa toisia kohtaan. Mutta ei, harva saa kaiken. Sinun puutteeksesi jäi empatiavaje.
Mikä empatiavaje se totuus on? Iso osa ihmisten ongelmista on ihan itse aiheutettuja. Eikä ne johdu stressistä tms vaan ihan vaan typeryydestä.
Sinun näkemyksesi ovat ainoastaan sinun näkemyksiäsi. Kannattaa työstää omia tunnelukkojaan, niin voi oppia suhtautumaan armollisemmin ihmisiin ja maailmaan. Saattaisit voida silloin paremmin.
SInä voisit nyt vaan aikuistua ja alkaa ottaa vastuuta. Niin ei tarvitsisi länkyttää viisaammille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella usein niillä vaikeudesta vaikeuteen seilaavilla suurin ongelma on elämänhallinta. Tehdään liikaa lapsia, otetaan turhia riskejä, ei huolehdita terveydestä, ostetaan talo tunteella.
Johtuisiko siitä, että kova stressi ja traumat heikentävät toimintakykyä? On helppo viisastella sivusta miten itse toimisi täysin toisin, jos ei ole itse joutunut koskaan todella pahaan pulaan täysin yksin.
Vai siitä että on vaan tyhmä.
Olen joutunut todella pahaan pulaan yksin monta kertaa, orvoksikin jäi 14-vuotiaana. Kahdesti sairastunut vakavasti.
Siksi olenkin osannut laskea lapsilukuni, opiskella, hankkia työn, teettänyt taloon kuntotarkastulsen ja vaalinut terveyttäni. Ja mulla on yksi pieni koira, ei neljää lehmänkokoista.
Tyhmyys ja tietämättömyys ovat eri asioita. En pidä itseäni tyhmänä ihmisenä, mutta voin sanoa, että jos mulla ei vammaisen lapsen saatuani olisi ollut jo valmiiksi tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännöstä, mulla ei olisi ollut aavistustakaan, että sen lainsäädännön tuntemisesta olisi apua ja mistä - ennen Internettiä - olisin voinut edes etsiä tietoa siitä. Mulla ei olisi ollut riittävää osaamista tulkita lainsäädäntöä eikä myöskään ymmärrystä, että Kelan tai muun tahon asiantuntija voikin olla väärässä ja että mä voin aina viedä asian ylemmälle taholle ja myös tietää, mikä tämä ylempi taho burokratian rattaissa milloinkin on.
Oikeasti vammaisen lapsen synnyttyä äidin mielentila kaiken surutyön keskellä ei ole sellainen, että nytpä lähdenkin tästä ensitöikseni opiskelemaan lakipykäliä sekä viranomaistahojen hierarkiaa. Jos käy hyvä tuuri, lasta hoitavalta taholta saat vinkkejä, mihin voit ottaa yhteyttä. Loppu onkin kiinni siitä, millaisia nämä tahot ovat ja tarjoavatko sulle ja lapsellesi aina "ei oota" ja luotat siihen, että he ovat oikeasa ja osaavat hommansa. Mä olen aikoinaan vienyt oman lapseni asioita apulaiskaupunginjohtajalle ja Kelan lakimiehelle asti, koska olen tiennyt, että viranomaisten mulle antamat vastaukset ovat olleet virheellisiä. Jos en olisi tiennyt, olisin tyytynyt saamiini vastauksiin eikä lapseni olisi tänä päivänä vammastaan huolimatta onnellinen, naimisissa oleva ja työssäkäyvä nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla on tosiaan haasteita. Minä en omaa elämääni tähän laita kun palstan sokerilinnassa elävä mode sen kuitenkin poistaisi. Onneksi on eläke eikä enää ole pakko yrittää. Kun säästävästi elää ja ei erikoisia haaveile niin ihan hyvää elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla on varmasti jonkinlaisia haasteita. En epäile yhtään. Mutta jos tuo lause sanotaan siksi, että mitätöidään toisen vaikeita kokemuksia, niin silloin se on sanottu väärässä paikassa.
Niin on, mutta tällaisiahän ihmiset usein ovat. Hyvin epäempaattisia kohdatessaan toisten kärsimystä.
Itsekin lapsena odotin turhaan, kuinka joku näkisi pahan oloni ja halaisi ja silittäisi ja lohduttaisi. Mutta ei, mene sinne, tee sitä, tee tätä, ei minkäänlaista empatiaa.
Se tuhoaa sisintä aika tehokkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähellä sijaitseva valo sokaisee, kaukana oleva ei vaikuta oikeastaan miltään.
Sellaista se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla on varmasti jonkinlaisia haasteita. En epäile yhtään. Mutta jos tuo lause sanotaan siksi, että mitätöidään toisen vaikeita kokemuksia, niin silloin se on sanottu väärässä paikassa.
Niin on, mutta tällaisiahän ihmiset usein ovat. Hyvin epäempaattisia kohdatessaan toisten kärsimystä.
Itsekin lapsena odotin turhaan, kuinka joku näkisi pahan oloni ja halaisi ja silittäisi ja lohduttaisi. Mutta ei, mene sinne, tee sitä, tee tätä, ei minkäänlaista empatiaa.
Se tuhoaa sisintä aika tehokkaasti.
Otan osaa. Elämäsi on ollut raskasta. Olisit ansainnut parempaa kohtelua läheisiltäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen sitä mieltä että jatkuva pitkäaikainen kuormitus voi sysätä ihmisen ahdinkoon josta voi olla todella vaikea pyristellä ylös. Tässä tilanteessa ei auta viisastelu siitä kuinka itse pärjäisi paremmin vaikka työttömyyden sattuessa, sillä yleensä ko. ihmiselle työttömyys on vain se viimeinen pisara kaiken muun kuormituksen jälkeen. On täysin epärealistista haukkua työtöntä 55 vuotiasta fyysisesti vammaista ihmistä siitä ettei hän työllisty, sillä jokainen työmarkkinoita seuraava tietää että ko. henkilön työllistyminen voi olla verrattavissa pieneen lottovoittoon.
Sen sijaan tiedän myös ihmisiä jotka omassa suossaan kaivavat kuoppaa vain syvemmälle. Tämmöistä on todella turhauttavaa seurata vierestä, sillä sivullisena näkee kuinka ne huonot valinnat vievät ihmistä vain huonompaan jamaan. Esimerkkinä henkilö A joka on osaaikatyössä ja seurustelee lievästi väkivaltaisen miehen kanssa. A päättääkin muuttaa miehen kanssa miehen lapsuudenkotiin paikkakunnalle jossa jäisi käytännössä kokonaan työttömäksi koska töitä ei ole, sekä jäisi täysin miehen armoille ja ilman turvaverkkoja. Tämän päälle A ehkä haluaa pyöräyttää pari mukulaa jos se äijä siitä muuttuisi kiltimmäksi, ja ehkä hankkii vielä pari koiraa jonka elättäminen maksaa. Kun mies haukkuu A:ta lompakkoloiseksi, keksii A uudelleenkouluttautua, mutta sen sijaan että hakisi työllistävälle alalle, A lähteekin opiskelemaan vaikka koirahierojaksi (tai joku muu ala jolla ei ole kysyntää pihtiputaalla tai muuallakaan). Seuraavaksi A saa perinnön, jonka käyttää suoraan miehen kotitalon sisustamiseen jolloin A:lle ei taaskaan jää mitään käteen.
Kuvasin yllä tilannetta jossa A:n elämänhallinta on täysin hukassa ja ne valinnat mitä hän tekee ovat täysin epäloogisia mikäli ajattelee pitkällä tähtäimellä A:n hyvinvointia. Surullista on ettei A:n tyylinen henkilö yleensä halua ottaa ehdotuksia tai neuvoja vastaan, vaan härkäpäisesti kaivaa omaa hautaansa. Tähän kuuluu toki myös se että A valittaa tilanteestaan jonka on aiheuttanut itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Ei kai kukaan luule kenenkään elämän olevan täysin ongelmatonta. Vaikka tietäisi toisen harmeista suht realistisesti, voi silti olla kateellinen - jos itsellä on vielä suuremmat harmit. Pitkään köyhänä ollut ehkä haluaisi vaihtaa tilanteensa paremmin pärjäävän tilanteeseen ongelmineen - olisi varaa syödä terveellisemmin ja monipuolisemmin, mutta voi tulla esim. työuupumus. Ja ruma ja yksinäinen ehkä vaihtaisi miellyttävän näköisen tilanteeseen ongelmineen - helpompi löytää välittävä ihmissuhde, mutta ehkä todennäköisempää kokea satuttavia menetyksiä, sydänsuruja ym.
Mutta kannattaako kateus? Riippuu siitä, aiheuttaako se omaa tilannetta parantavaa toimintaa vai onko seurauksena vain syvempi itseinho ja toivottomana lamaantuminen.
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo loppu aina nostaa niskavillat pystyyn. Ei tietenkään kateus kannata, mutta ei kukaan valitse kateutta. Kuinka lopetetaan kateellisena oleminen? Kun se vain olisikin niin helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä itse ymmärrän että kaikilla ei ole samoja lähtökohtia menestyä elämässä. Oma lapsuus oli ihan ok, olin välillä ahdistunut jatkuvien muuttojen vuoksi (n. kerran vuodessa), olin aika ujo ja arka. Elämän voi tosin kolhia kyllä myös myöhemminkin. Oma elämäni muuttui parissa sekunnissa onnettomuudessa josta jäi fyysisiä vammoja. Olin terve ja hyväkuntoinen. En ole vieläkään työkykyinen mikä on aiheuttanut masennusta (olen aina ennen ollut töissä tai opiskellut). Olkaa onnellisia jos olette terveitä tai teillä on mahdollisuus tervehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti sattumalla on merkitystä ja paljon on asioita, joihin ei itse pysty millään tavalla vaikuttamaan. Mutta kaikkea elämässä ei voi laittaa pelkän sattuman piikkiin eikä sen vaikutusta kokonaisuuteen tulisi liioitella.
Haluaisin mielenkiinnosta kuulla perusteluja, miksi tämä kommenttini sai alapeukkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sitä mieltä että jatkuva pitkäaikainen kuormitus voi sysätä ihmisen ahdinkoon josta voi olla todella vaikea pyristellä ylös. Tässä tilanteessa ei auta viisastelu siitä kuinka itse pärjäisi paremmin vaikka työttömyyden sattuessa, sillä yleensä ko. ihmiselle työttömyys on vain se viimeinen pisara kaiken muun kuormituksen jälkeen. On täysin epärealistista haukkua työtöntä 55 vuotiasta fyysisesti vammaista ihmistä siitä ettei hän työllisty, sillä jokainen työmarkkinoita seuraava tietää että ko. henkilön työllistyminen voi olla verrattavissa pieneen lottovoittoon.
Sen sijaan tiedän myös ihmisiä jotka omassa suossaan kaivavat kuoppaa vain syvemmälle. Tämmöistä on todella turhauttavaa seurata vierestä, sillä sivullisena näkee kuinka ne huonot valinnat vievät ihmistä vain huonompaan jamaan. Esimerkkinä henkilö A joka on osaaikatyössä ja seurustelee lievästi väkivaltaisen miehen kanssa. A päättääkin muuttaa miehen kanssa miehen lapsuudenkotiin paikkakunnalle jossa jäisi käytännössä kokonaan työttömäksi koska töitä ei ole, sekä jäisi täysin miehen armoille ja ilman turvaverkkoja. Tämän päälle A ehkä haluaa pyöräyttää pari mukulaa jos se äijä siitä muuttuisi kiltimmäksi, ja ehkä hankkii vielä pari koiraa jonka elättäminen maksaa. Kun mies haukkuu A:ta lompakkoloiseksi, keksii A uudelleenkouluttautua, mutta sen sijaan että hakisi työllistävälle alalle, A lähteekin opiskelemaan vaikka koirahierojaksi (tai joku muu ala jolla ei ole kysyntää pihtiputaalla tai muuallakaan). Seuraavaksi A saa perinnön, jonka käyttää suoraan miehen kotitalon sisustamiseen jolloin A:lle ei taaskaan jää mitään käteen.
Kuvasin yllä tilannetta jossa A:n elämänhallinta on täysin hukassa ja ne valinnat mitä hän tekee ovat täysin epäloogisia mikäli ajattelee pitkällä tähtäimellä A:n hyvinvointia. Surullista on ettei A:n tyylinen henkilö yleensä halua ottaa ehdotuksia tai neuvoja vastaan, vaan härkäpäisesti kaivaa omaa hautaansa. Tähän kuuluu toki myös se että A valittaa tilanteestaan jonka on aiheuttanut itse.
Juuri näin. Minulla on tällainen sisko. Ja hän jaksaa haukkua muita porvarillisesti eläviksi ja rahanahneiksi ja seuraavassa hetkessä on taas pummaamassa rahaa.
Ihan helvetin turhauttavaa seurata tällaista vierestä. Ja kuunnella niitä syytöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Ei kai kukaan luule kenenkään elämän olevan täysin ongelmatonta. Vaikka tietäisi toisen harmeista suht realistisesti, voi silti olla kateellinen - jos itsellä on vielä suuremmat harmit. Pitkään köyhänä ollut ehkä haluaisi vaihtaa tilanteensa paremmin pärjäävän tilanteeseen ongelmineen - olisi varaa syödä terveellisemmin ja monipuolisemmin, mutta voi tulla esim. työuupumus. Ja ruma ja yksinäinen ehkä vaihtaisi miellyttävän näköisen tilanteeseen ongelmineen - helpompi löytää välittävä ihmissuhde, mutta ehkä todennäköisempää kokea satuttavia menetyksiä, sydänsuruja ym.
Mutta kannattaako kateus? Riippuu siitä, aiheuttaako se omaa tilannetta parantavaa toimintaa vai onko seurauksena vain syvempi itseinho ja toivottomana lamaantuminen.
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo loppu aina nostaa niskavillat pystyyn. Ei tietenkään kateus kannata, mutta ei kukaan valitse kateutta. Kuinka lopetetaan kateellisena oleminen? Kun se vain olisikin niin helppoa.
No tässä taas yksi vastuunpakoiluesimerkki.
Tietenkin teet itse aktiivisesti työtä kehittääksesi itseäsi ja elämääsi! Monet ihmiset lukevat kirjoja, opiskelevat ja pyrkivät kehittämään omaa ajattelutapaansa, löytämään itsestään syitä negatiivisiin asioihin elämässään jne. Jotkut sen sijaan syyttelevät ikuisesti kaikkea muuta kuin itseään kaikista vastoinkäymisistään. Vain katsomalla itse itseään rehellisesti ja tunnustamalla oman vastuunsa voi aidosti kehittyä paremmaksi ja paremminvoivaksi ihmiseksi. Jos se ei onnistu omin eväin voi mennä ihan terapiaankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Ei kai kukaan luule kenenkään elämän olevan täysin ongelmatonta. Vaikka tietäisi toisen harmeista suht realistisesti, voi silti olla kateellinen - jos itsellä on vielä suuremmat harmit. Pitkään köyhänä ollut ehkä haluaisi vaihtaa tilanteensa paremmin pärjäävän tilanteeseen ongelmineen - olisi varaa syödä terveellisemmin ja monipuolisemmin, mutta voi tulla esim. työuupumus. Ja ruma ja yksinäinen ehkä vaihtaisi miellyttävän näköisen tilanteeseen ongelmineen - helpompi löytää välittävä ihmissuhde, mutta ehkä todennäköisempää kokea satuttavia menetyksiä, sydänsuruja ym.
Mutta kannattaako kateus? Riippuu siitä, aiheuttaako se omaa tilannetta parantavaa toimintaa vai onko seurauksena vain syvempi itseinho ja toivottomana lamaantuminen.
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo loppu aina nostaa niskavillat pystyyn. Ei tietenkään kateus kannata, mutta ei kukaan valitse kateutta. Kuinka lopetetaan kateellisena oleminen? Kun se vain olisikin niin helppoa.
Miksi sen pitäisi olla helppoa? Vain helppoja asioitako elämässä voi tehdä? Harva saavuttaa elämässään yhtään mitään, jos tekee vain helppoja asioita.
Kateudesta pääseminen edellyttää muutamaa asiaa. Ensimmäinen on tunnistaa omat mahdollisuutensa. Mihin minä kykenen eikä verrata siihen, mihin kaveri, naapuri tai joku muu kykenee. Kun on tunnistanut omat mahdollisuutensa, voi asettaa itselleen realistisia tavoitteita epärealististen haaveiden sijasta. Nämä tavoitteet kannattaa vielä paloitella pienemmiksi palasiksi, koska norsun syöminen yhdellä kertaa on useimmille ihmisille aika vaikeaa ja kestää niin kauan, että motivaatio voi matkan varrella loppua. Kun tavoite on pienempi, sitä kohti on motivoivampaa päästä ja sen saavuttaa yleensä lyhyemmässä ajassa kuin koko norsun. Kun välitavoite on saavutettu, mieli onkin voinut jo muuttua niin, ettei enää haluakaan norsua vaan seepran. Välitavoitteet siis uusiksi ja niitä kohti, yksi kerrallaaan. Jossain vaiheessa, kun on saavuttanut jo peuran, voikin ajatella, että en mä mitään seepraa haluakaan vaan tämä peura riittää mulle ihan hyvin eikä enää edes haittaa, vaikka naapuri söi norsun ja kaveri seepran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla on varmasti jonkinlaisia haasteita. En epäile yhtään. Mutta jos tuo lause sanotaan siksi, että mitätöidään toisen vaikeita kokemuksia, niin silloin se on sanottu väärässä paikassa.
Niin on, mutta tällaisiahän ihmiset usein ovat. Hyvin epäempaattisia kohdatessaan toisten kärsimystä.
Itsekin lapsena odotin turhaan, kuinka joku näkisi pahan oloni ja halaisi ja silittäisi ja lohduttaisi. Mutta ei, mene sinne, tee sitä, tee tätä, ei minkäänlaista empatiaa.
Se tuhoaa sisintä aika tehokkaasti.
Otan osaa. Elämäsi on ollut raskasta. Olisit ansainnut parempaa kohtelua läheisiltäsi.
Ainoastaan täysin mulkku hyypiö alapeukuttaa jotain tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Ei kai kukaan luule kenenkään elämän olevan täysin ongelmatonta. Vaikka tietäisi toisen harmeista suht realistisesti, voi silti olla kateellinen - jos itsellä on vielä suuremmat harmit. Pitkään köyhänä ollut ehkä haluaisi vaihtaa tilanteensa paremmin pärjäävän tilanteeseen ongelmineen - olisi varaa syödä terveellisemmin ja monipuolisemmin, mutta voi tulla esim. työuupumus. Ja ruma ja yksinäinen ehkä vaihtaisi miellyttävän näköisen tilanteeseen ongelmineen - helpompi löytää välittävä ihmissuhde, mutta ehkä todennäköisempää kokea satuttavia menetyksiä, sydänsuruja ym.
Mutta kannattaako kateus? Riippuu siitä, aiheuttaako se omaa tilannetta parantavaa toimintaa vai onko seurauksena vain syvempi itseinho ja toivottomana lamaantuminen.
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo loppu aina nostaa niskavillat pystyyn. Ei tietenkään kateus kannata, mutta ei kukaan valitse kateutta. Kuinka lopetetaan kateellisena oleminen? Kun se vain olisikin niin helppoa.
No tässä taas yksi vastuunpakoiluesimerkki.
Tietenkin teet itse aktiivisesti työtä kehittääksesi itseäsi ja elämääsi! Monet ihmiset lukevat kirjoja, opiskelevat ja pyrkivät kehittämään omaa ajattelutapaansa, löytämään itsestään syitä negatiivisiin asioihin elämässään jne. Jotkut sen sijaan syyttelevät ikuisesti kaikkea muuta kuin itseään kaikista vastoinkäymisistään. Vain katsomalla itse itseään rehellisesti ja tunnustamalla oman vastuunsa voi aidosti kehittyä paremmaksi ja paremminvoivaksi ihmiseksi. Jos se ei onnistu omin eväin voi mennä ihan terapiaankin.
Moni käy terapiassa vuosia ja kehittää aktiivisesti itseään, mutta kärsii siitä huolimatta isoista henkisistä ongelmista. Ei se terapia ole mikään kaiken korjaava ihmelääke.
Vierailija kirjoitti:
Mnulla on sukulainen joka jätti opiskelematta vaikka kaikki apu, tuki ja raha oli tarjolla. Sitten meni yksipuolisesti kättä kuluttavaan työhön, teki töitä yli sen mitä vaadittiin ja harrasti vapaa-ajat harrastusta joka rasitti samaa kättä yksipuolisesti. Syönyt aina huonosti, ei liiku, kymmeniä kiloja ylipainoinen.
Alkoi sairastella. Tarjosin kyytiä sairaalaan jne.
Nyt se käden kuluminen on yhteiskunnan ja työnantajan vika ja muu terveyden romahtaminen johtuu kuulemma lapsuudesta. Ja hirveä marina siitä matkasta sinne sairaalaan.
Työnantaja kuitenkin maksanut kaiken ja tarjoaa jopa paremman työn vaikka koulutusta vain peruskoulu.
Sitä märinää ei vaan jaksa kukaan kuunnella!
Ja hänet jätetään yksin, kun pitäisi nimenomaan auttaa häntä? Mielenterveysongelmainen tarvitsee usein kuuntelevaa korvaa eikä hylkäämistä. Onko hän suostunut menemään juttelemaan ammattiauttajan kanssa?
Vai siitä että on vaan tyhmä.
Olen joutunut todella pahaan pulaan yksin monta kertaa, orvoksikin jäi 14-vuotiaana. Kahdesti sairastunut vakavasti.
Siksi olenkin osannut laskea lapsilukuni, opiskella, hankkia työn, teettänyt taloon kuntotarkastulsen ja vaalinut terveyttäni. Ja mulla on yksi pieni koira, ei neljää lehmänkokoista.