Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi tuntuu minulle vähän kuin kaverilta tai sisarukselta
23.06.2019 |
Älkää pliis nyt heti kivittäkö.
En ole teiniäiti, mutta aika nuori kumminkin olin lapsen saadessani.
Vauva-aikana hormonit ja suojeluvietti toimi ja nautinkin vauva-ajasta. Nyt kun lapsi on kouluikäinen ollut jo jonkin aikaa, yhä kivammalta yhdessäolo ja siltä, että lapsi olisi enemmän kuin pikkusisarus. Ohjaan ja huolehdin, pistän rajoja, ja lapsi kohdistaa uhmakautensakin minuun, sinänsä olen kai onnistunut vanhemmuudessa. Musta ei vaan koskaan ole tuntunut erityisesti äidiltä. Parasta lapsen kanssa on sellainen hengailu ja ajanvietto, mitä tekisi kenen tahansa toisenkin - toki nuoren ja siten ihan eritasoisen - ihmisen kanssa.
Kuinkahan normaali tai epänormaali tämä mun tunnemaailma tai suhtautuminen on?
Aikuisia kavereitakin mulla kyllä on, että ei ole siitä kyse.
Kommentit (10)
En näe tuossa mitään erityisen outoa. Saattaa toimia jopa paremmin kuin perinteinen tiukka äiti-lapsi suhde
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään erityisen outoa. Saattaa toimia jopa paremmin kuin perinteinen tiukka äiti-lapsi suhde
Mulla ei ole mitään sellaisia unelmia, että ai että kun mun lapsi joku päivä valmistuu niin olen ylpeä siitä, tai että voi kun joskus saisin lapsenlapsia. Tottakai toivon että menee hyvin ja lapsi saa hyvän elämän, ja toivon että lapsi tykkää viettää aikaa kanssani aikuisenakin, mutta ei sekään varsinaisesti sureta (ainakaan vielä) jos hän haluaa muuttaa vaikka ulkomaille eikä voida jatkuvasti olla yhdessä. Puuttuu sellainen "omistajuuden" tunne. En juuri piittaa suku- ja perhejutuista, vaan lapsuuden jälkeen, kivojen kesien serkkujen kanssa jälkeen, sukutapaamiset on olleet aika yhdentekeviä minulle. Ap
Ehkä mun oma äiti on ollut niin takertuva, että vaikea hyvällä omallatunnolla sanoa, että tällainen voi olla ihan terve suhde.
Mulla ei ole myöskään koskaan ollut haikeutta, kun joku tietty ikävaihe loppuu.
No, kiva kuulla että olen ok. Ap
Minä uskon, että on ihan normaalia. Kunhan muistat asettaa lapselle rajat. Koen itse ihan samanlaisia fiiliksiä, etenkin nyt, kun olemme päivät kahdestaan kesälomalla. Ja minä olen kuitenkin jo 37-vuotias. Lapseni tosin sanoo, että näytän ihan teiniltä. :D
Minä ainakin nautin tästä ajasta, kun lapsen kanssa voi tehdä kaikkea yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mun oma äiti on ollut niin takertuva, että vaikea hyvällä omallatunnolla sanoa, että tällainen voi olla ihan terve suhde.
Mulla ei ole myöskään koskaan ollut haikeutta, kun joku tietty ikävaihe loppuu.
No, kiva kuulla että olen ok. Ap
Luulen, että aikakin on erilainen. Minun lapsuudessani minun äitini oli ainoa äiti, joka vietti aikaa lasten kanssa. Kaverini viihtyivät meillä ja kehuivat äitiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana lukea että joku nauttii noin vilpittömästi oman lapensa seurasta.
Teillä on varmaan tosi hieno, koko elämän kestävä läheinen ja hyvä ihmissuhde.
Juuri noin !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään erityisen outoa. Saattaa toimia jopa paremmin kuin perinteinen tiukka äiti-lapsi suhde
Mulla ei ole mitään sellaisia unelmia, että ai että kun mun lapsi joku päivä valmistuu niin olen ylpeä siitä, tai että voi kun joskus saisin lapsenlapsia. Tottakai toivon että menee hyvin ja lapsi saa hyvän elämän, ja toivon että lapsi tykkää viettää aikaa kanssani aikuisenakin, mutta ei sekään varsinaisesti sureta (ainakaan vielä) jos hän haluaa muuttaa vaikka ulkomaille eikä voida jatkuvasti olla yhdessä. Puuttuu sellainen "omistajuuden" tunne. En juuri piittaa suku- ja perhejutuista, vaan lapsuuden jälkeen, kivojen kesien serkkujen kanssa jälkeen, sukutapaamiset on olleet aika yhdentekeviä minulle. Ap
Tunteeko lapsi omaa sukuaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti lapsen ikä vaikuttaa, tää mun taapero ei tunnu yhtään kaverilta, lähinnä syötän ja vaihdan vaippoja...
Minulla on kaksi hyvää kaveria. Äitini ja tyttöni. Olen kai vähän omituinen :D
No toisaalta tyttöni on myös hyvä kaveri äitini kanssa. Joten meillä on vähän myös mennyt niin, että koin äitini pikemminkin hyväksi ystäväksi, kuin äidiksi nuorena ja tytön kanssa on tuntunut samalta. Mitään rajojenveto-ongelmia ei ole ollut koskaan mihinkään suuntaan
Alue: Aihe vapaa
Joskus on vain pakko irtaantua.