Mökkeily ja miehen örveltävät kaverit
Ollaan oltu miehen kanssa jo useita vuosia juhannuksena hänen kavereidensa mökillä. Siellä tietysti vedetään viinaa ja meno on sen mukaista vaikka moni on jo kolmekymppisia. Haluan viettää juhannusta miehen kanssa, mutta en kestä tuota ryyppäämistä. Olen alkoholisti perheestä, joten se on itselle painajaista. Usein olen sitten mökillä omissa oloissani kun miehet ja naiset keskittyy juomiseen, kun en ole keksinyt muuta ratkaisua. Aina lähden sillä asenteella, että kyllä nyt pari päivää siellä kestän, mutta tuo meno on aika kaukana siitä miten itse haluaisi viettää juhannusta yhdessä kokkailen ja kohtuudella juoden. En haluaisi jäädä yksin kotiin ja oma perheeni ja kaverit asuu kaukana. Ollaan miehen kanssa myös etäsuhteessa joten luonnollisesti haluaisin viettää juhannuksen hänen seurassaan. Miten saisin juhannuksesta edes hieman siedettävämman näistä lähtökohdista?
Kommentit (49)
Olisikin vielä juhannukset tuollaista meininkiä. Nelikymppisenä juhannukset on paljon tylsempiä. Sinkutkaan ei enää ryyppää kunnolla
Vierailija kirjoitti:
Anna miehesi juhlia ja jää nyhveröimään kotiin, tuskin sinua kaivataan hirveästi, kuitenkin nokkaasi pitkin katselet muitten hauskanpitoa ja olet naama norsunv***lla
En ole naama norsunvitulla. Itse valitsen mennä mökille, joten turha nakella siellä niskojaan. Otan muutaman juoman itsekin ja se on ihan ok. En vaan ymmärrä miksi vielä kolmekymppisten täytyy ryypätä kuin teinit. Mökki on valitettavasti myös sellainen etten oikein pääse omiin oloihin. Ap
Itse jäisin kotiin tuossa tilanteessa ja viettäisin rauhallisen viikonlopun itsekseni. Jos mökki ei ole kaukana, pääsisikö sieltä illalla vielä kotiin, olisit vaikka kuskina? Tai olisiko lähellä jotain mökkiä tai hotellia, johon voisitte vetäytyä myöhemmin. Tai sitten sovitte että joka toinen juhannus toisen valinnan mukaan ja joka toinen toisen.
Jos ei muu auta niin ottaisin kirjan, tabletin tai muuta puuhaa mukaan, lähtisin kävelylle, soutelemaan, ottaisin vaikka kameran mukaan ja lähtisin kuvailemaan kesäyössä.
Vierailija kirjoitti:
Mökkeily on niin WT.
WT:illä ei ole varaa mökkeihin😂

Mulla ei ole korttia ja mökki monen kymmenen kilometrin päässä. Ketään ei myöskään ole selvinpain. Mökki sijaitsee niin pienessä syrjäkylässä niin muita majoituspaikkoja ei ole. Taidan ottaa kirjan ja lenkkarit mukaan ainakin. Ehkä läppärin niin voisi tarpeen tullen vetäytyä yläkertaan katsomaan jotain sarjoja. Ehkä tänä jussina uskallan yrittää viettää edes hieman omannäköisempaa juhannusta. Arkisin olen paljon yksin vieraassa kaupungissa, joten siksi en halua jäädä ihan yksin kotiin, kun olen muutenkin paljon yksin. Muutenhan mökkijuhannus olisi täydellinen, jos otettais kohtuudella, kokkailtais yhdessä ja seurusteltais. Ap
Vierailija kirjoitti:
Anna miehesi juhlia ja jää nyhveröimään kotiin, tuskin sinua kaivataan hirveästi, kuitenkin nokkaasi pitkin katselet muitten hauskanpitoa ja olet naama norsunv***lla
En ymmärrä tätä suomalaista juomakulttuuria, jossa heti olet nyhverö, jos et vedä päätä täyteen ja vähintään telo itseäsi. Miksi johtuu juominen on monelle niin vaikeaa? Ap

Kohtuujuominen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Anna miehesi juhlia ja jää nyhveröimään kotiin, tuskin sinua kaivataan hirveästi, kuitenkin nokkaasi pitkin katselet muitten hauskanpitoa ja olet naama norsunv***lla
En ninä ainakaan kato ketään nokkaa pitkin, vaikken välitä ryypätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaista. Miehen paras kaveri asuu kaukana ja näkevät harvoin. Kerran kesässä se tulee meidän mökille. Valehtelematta auto on vielä käynnissä, kun se nousee autostaan iso jallupullo kädessä ja heittää korkin heinikkoon!
Ja siitä sit sitä tahtia pari päivää.
Miehen viinspää on parempi ja vaikka yhdessä ottavatkin niin , niin miehen kaveri pyörii kuin lankakerä pitkin tonttia, kun mies pystyy liikkumaan ihan normaalisti.
Kaveri kaatuu nukkumaan ja huutokuorsaamaan aikaisin, herää sitten joskus aamuyöstä ja painuu rantasaunalle jatkamaan. Minä ha mies nukutaan sisällä.
Minä en osallistu näihin karkeloihin kuin vähän laittamalla syötävää tarjolle. Muuten istuskelen TV:tä katoen ja menen ajoissa nukkumaan. Mies tulee myöhemmin ja kaverinsa pitää omaa nollaus-lomaansa...
Ei siihen oikein mikään auta. Ota ap lukemista ja korvatulpat sekä nukahtamispillereitä mukaan. Menet aikaisin nukkumaan ja annat muiden örveltää."Pyörii kuin lankakerä pitkin tonttia" 😂 Anteeksi jos loukkaan, mutta repesin ääneen kuvailuillesi.
Minäkin... Onpahan mielikuva🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tässä on ratkaisevaa se, dokaako miehesi jatkuvasti noin vai harvemmin?
En näkisi mitenkään paheksuttavana jos haluaa kerran-pari vuodessa nollata kaverien seurassa vaikka sitten jussina kun on hyvät kelit ja se on muodostunut jo perinteeksi. Ei sitä koko entisestä elämästään tarvitse luopua kun pariutuu, niitä voi sovitella yhteen.
No tämä on nimenomaan se tilanne. Mies itse juo harvoin ja osaa ottaa kohtuudella. En itsekään ole mikään absolutisti ja voin sen muutaman juoda. Kysyin vain vinkkejä siihen miten saisin omasta jussista kivan ja silti voisin olla mieheni kanssa. Jonkin verran siedän enkä voi miehen kavereiden juomiseen puuttua mutta koitan keksiä miten itse selviän tilanteesta, joka alkaa jo ärsyttää vuosien saatossa. En ymmärrä miksi kolmekymppisten täytyy vetää pää täyteen. Eikö voi ottaa kohtuudella. Ap
Kolmekymppiset on vielä nuoria.
Siis jos sun mieskään ei siellä ryyppää, mikä ongelma?
No en ymmärrä mikä pakko sun on mennä. Mä kävin kerran tsekkaamassa miehen kavereiden mökkimeiningit ja totesin ettei oo mun juttu. Seuraavalla kerralla sai mennä yksin. Kolmatta kertaa ei tullut kun itse halusi mieluummin olla mun kanssa. Oma valintansa.
Vierailija kirjoitti:
Siis jos sun mieskään ei siellä ryyppää, mikä ongelma?
Ei se oo kiva kattoo ja kuunnella muiden örvellysta, jos itse tykkää rauhasta. Humalaiset on epämiellyttäviä. Varmasti osa syy lapsuuteni alkkisperheessä, joten ryyppääminen saa karvani pystyyn. Oon niin kyllästynyt siihen touhuun. Ap

No viihdyn myös mökillä ja haluan olla mieheni kanssa. Ainoa asia mikä häiritsee on kavereiden liika alkon käyttö ja rymyaminen. Edellä olen myös kertonut miksi en halua olla yksin kotona. Olen arkena yksinäinen, joten en siksi halua olla juhannustakin yksin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis jos sun mieskään ei siellä ryyppää, mikä ongelma?
Ei se oo kiva kattoo ja kuunnella muiden örvellysta, jos itse tykkää rauhasta. Humalaiset on epämiellyttäviä. Varmasti osa syy lapsuuteni alkkisperheessä, joten ryyppääminen saa karvani pystyyn. Oon niin kyllästynyt siihen touhuun. Ap
Ja mieheltäsi ei löydy siis yhtään empatiaa sinua ja kokemuksiasi kohtaan, niin että voisi tänä vuonna jäädä pois mökiltä ja viettää juhannusta sinun kanssasi?
Kirja, läppäri tai Padi ja kuulokkeet ja korvatulpat mukaan. Vetäydyt vain jossain vaiheessa iltaa omiin oloihisi. En itsekään jaksaisi katsella toisten ördäystä. Jos mökki on vain 10 kilometrin päässä kotonasi, voisit tietysti vaikka pyöräillä yöksi kotiin, jos hermo menee.
Hirveä kommentti. Tuliko hyvä mieli?