Mieheni iloitsi että hän on onnekseen saanut maailman halvimman naisen
Meillä on kesäkuun lopussa tulossa kymmenes hääpäivä. Mies kysyi haluanko jotain lahjaa. Vastasin, niinkuin aina, että voitaisiin käydä yhdessä jossain lenkillä hääpäivän kunniaksi. Siitä mies tyytyväisenä hyräillen sanoi että hän on niin onnekas kun olen maailman halvin nainen. Tuli itselle aika "rikkaruoho" fiilis. Olen todella vaatimaton, koska onnekseni olen hyvin säilynyt ja luonnonkaunis. Käyn kerran vuodessa kampaajalla ja se siitä. Vaatteilla en koreile enkä koskaan itselle mitään osta. Olen tottunut elämään nuukasti lapsesta asti. Mieheni ei ole ostanut minulle koko suhteemme aikana kuin kaksi lahjaa, nekin oli kukkia. Toki aina sanon etten halua mitään turhaa. Ääh, vaikea selittää. Pelkään että olen itsestään selvyys. Minä ostan aina miehelleni lahjat, koska hän ei itse ostaisi mitään ja kulkisi rääsyissä. Itse kuljen koska en itselleni raaski ostaaa...
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ap:n tavoin toimiva mies. Joka kerran joudun vääntämään miehelle sitä, että haluan antaa hänelle lahjan tuottaakseni hyvää mieltä ja koska hän mielestäni todellakin on juhlansa ansainnut. Ja että ei, lahjan valinta perusteena ei ole antaa jotain mahdollisimman halpaa, jotta saisi tämän "velvollisuuden" mahdollisimman helposti hoidettua alta pois. Ei varmaan mikään yllätys, että miehellä on marttyyriäiti, joka ei mielestään tarvitse mitään... Prkl.
Tällaisten ihmisten kanssa osa lahjojen antamiseen kuuluvasta ilosta katoaa antajaltakin, kun toiset eivät osaa luontevasti iloita muistamisista. Välillä tekisi mieli jättää koko tuo porukka marttyroimaan keskenään.
Minua ärsyttää kaikki kysyminen. Jos et ole jaksanut persoonaani tutustua, et koe tarpeelliseksi osoittaa spontaanisti kiintymystä minua kohtaan ja asia tule sydämestäsi niin anna olla. Yleensä miehet kysyy mitä haluat, sanot mitä haluat ja annat rahaa ostaa sen ja mies hakee sen ja sitten pitäisi olla että wau ihana!
No pyydä niitä lahjoja sitten? Tosin mies ei välttämättä tykkää jos yhtäkkiä muutut vaativaksi.
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää kaikki kysyminen. Jos et ole jaksanut persoonaani tutustua, et koe tarpeelliseksi osoittaa spontaanisti kiintymystä minua kohtaan ja asia tule sydämestäsi niin anna olla. Yleensä miehet kysyy mitä haluat, sanot mitä haluat ja annat rahaa ostaa sen ja mies hakee sen ja sitten pitäisi olla että wau ihana!
Mutta jos nainen vuodesta toiseen sanoo, ettei halua mitään lahjaa, niin silloin on ihan turha vinkua, kun ei saa lahjaa.

Annat rahaa lahjan ostamiseen sinua varten ? Saatko lahjat sokerideiteiltäsi?

En minäkään halua lahjaa josta toinen kysyy haluanko lahjan. Ei kiinnosta keneenkään marttyyri ja pakko lahjomiset. Tuo on juuri sitä kun oikeasti ei haluta hankkia mitään ja toivotaan että toinen sanoo että ei tarvitse mitään. Jos oikeasti lahjan haluaa antaa niin ei siihen kukaan mielipiteitä tai lupia pyydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää kaikki kysyminen. Jos et ole jaksanut persoonaani tutustua, et koe tarpeelliseksi osoittaa spontaanisti kiintymystä minua kohtaan ja asia tule sydämestäsi niin anna olla. Yleensä miehet kysyy mitä haluat, sanot mitä haluat ja annat rahaa ostaa sen ja mies hakee sen ja sitten pitäisi olla että wau ihana!
Annat rahaa lahjan ostamiseen sinua varten ? Saatko lahjat sokerideiteiltäsi?
Aviomieheksi kai tuollaisia yleensä kutsutaan tai avopuolisoiksi. Eikös miehet yleensä elätettäväksi heittäydy. Ja kyllä. Itse maksoin kihla ja vihkisormuksenikin. Ei ole minulle ikinä miehet mitään kustantaneet.
Onhan se nyt aika ikävää sanoa toista halvaksi, vaikka ei pahaa tarkoittaisikaan. En kovin itsekään tykkäisi enkä tuollaista sanoisi kumppanille. Voi sanoa vaikka että olet ihanan vaatimaton ja minulle arvokas tai muuta kivaa.
Toki nykymaailmassa on hienoa että miettii kulutustaan eikä osta koko ajan kaikkea.
Mutta kuten tuolla mainittiin, tuo marttyyrius ja rääsyissä kulkeminen koska 'enhän minä itselleni mitään uutta' asenne kannattaisi kyllä käydä läpi. Ei, marttyyrius ja 'ei mulle tarvitse' asenne ei kaunista. Ja mies ei osaa lukea rivien välistä niin kuin nainen, että haluaisit lahjoja jos et millään sitä ilmaise - päinvastoin sanot ettet halua.
Nauti elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kysyy haluatko lahjaa, sanot ei ja sitten valitat kun et saa mitään?
Niin yleistä. Miesten pitäisi tulkita naisten vastaukset aina päinvastoin. Esimerkiksi jos kysyy "onko jokin vialla" (siis jos näkee naisen olevan kiukkuinen) ja nainen vastaa "ei", niin se tarkoittaa että jotain isoa on vialla.
Tai tämä lahjaesimerkki. Naisen sanomana "en halua lahjaa" tarkoittaa, että miehen pitäisi osata naisen tuntien ostaa tajunnan räjäyttävä yllätyslahja.
Ei ole helppoa olla mies.
No kai nyt normaalijärjellä varustettu ihminen aika nopeasti oppii että se on tavallista kursailua. Eihän nyt mulle mitään tarvi, syötävää tai lahjaa. Eikä tarvitse tuoda mitään kun tuutte mökille...

https://www.kielikello.fi/-/kerta-kiellon-paalle-kieltaytymisen-monet-m…
Ap poistui ketjusta laitettuaan trollin tulille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää kaikki kysyminen. Jos et ole jaksanut persoonaani tutustua, et koe tarpeelliseksi osoittaa spontaanisti kiintymystä minua kohtaan ja asia tule sydämestäsi niin anna olla. Yleensä miehet kysyy mitä haluat, sanot mitä haluat ja annat rahaa ostaa sen ja mies hakee sen ja sitten pitäisi olla että wau ihana!
Annat rahaa lahjan ostamiseen sinua varten ? Saatko lahjat sokerideiteiltäsi?
Aviomieheksi kai tuollaisia yleensä kutsutaan tai avopuolisoiksi. Eikös miehet yleensä elätettäväksi heittäydy. Ja kyllä. Itse maksoin kihla ja vihkisormuksenikin. Ei ole minulle ikinä miehet mitään kustantaneet.
Katkera valehtelija ainakin tunnut olevan.
Aloittajan mies on todella tyhmä. Kysyä vuodesta toiseen haluatko lahjaa !! Ja toinen, ei, en mitään. Tuollainen jatkunut jo 10 vuotta !! Ei tietoakaan toisen huomioimisesta !!
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mies on todella tyhmä. Kysyä vuodesta toiseen haluatko lahjaa !! Ja toinen, ei, en mitään. Tuollainen jatkunut jo 10 vuotta !! Ei tietoakaan toisen huomioimisesta !!
Ap tässä on tyhmä. Hän voisi vaikkapa siellä lenkillä tai sen jälkeen lenkkisaunassa kertoa miehelle, että halvaksi kutsuminen loukkasi. Ja kertoa myös, että oikeasti hän toivoisi pieniä lahjoja yllätyksiä.
Sen jälkeen mies voisi joko osoittaa kuulleensa toiveen tai ignoorata sen.
Sun pitää oppia sanomaan mitä haluat.
Plaaplaaplaa, "olisin halunnut että mies ostaa minulle lahjan, mutta sanoin miehelle että yhteinen kävelylenkki riittää".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kysyy haluatko lahjaa, sanot ei ja sitten valitat kun et saa mitään?
Niin yleistä. Miesten pitäisi tulkita naisten vastaukset aina päinvastoin. Esimerkiksi jos kysyy "onko jokin vialla" (siis jos näkee naisen olevan kiukkuinen) ja nainen vastaa "ei", niin se tarkoittaa että jotain isoa on vialla.
Tai tämä lahjaesimerkki. Naisen sanomana "en halua lahjaa" tarkoittaa, että miehen pitäisi osata naisen tuntien ostaa tajunnan räjäyttävä yllätyslahja.
Ei ole helppoa olla mies.
Kannattaa käyttää mahdollisimman avoimia kysymyksiä, joihin ei voi vastata vain kyllä/ei, niin on hyvä mahdollisuus saada enemmän irti ja ymmärtää paremmin.
"Mitä mietit?" "Miten voit?" "Miltä sinusta tuntuu?"
tai noihin synttäreihin liittyen:
"Miten toivoisit, että juhlimme syntymäpäivääsi?" "Millaisesta lahjasta pitäisit?"
Jos on edelleen kuin simpukka juttujensa kanssa, niin kannattaa esittää omat parhaat arvauksensa. Yleensä ne tuottavat jonkinlaisen reaktion, minkä seurauksena asia lähtee aukeamaan.
Ei kovin vaikeaa ja ainakin minulla on toiminut hyvin.
Minäkään en ikinä halunnut mitään, koska olen tottunut olemaan itsenäinen nainen. Olin kyllä tyytyväinen siitä silitysraudasta tai tehosekoittimesta minkä sain kun muisti että olen sanonut että sellaista tarvitaan. Hän oli huomaavainen sillä tavoin. Mutta jotkut miehet kaipaavat naisen avuttomuutta ja se on "romanttista"? Eikä toki olisi mitään pahaa siinä, että vihjaisi välillä haluavansakin jotain eikä vain niin että täytetään tarpeet jotka voisi täyttää itsekin.
Mutta en ole koskaan ollut sellainen poskipusuttelija "kiitti kulta!". Minusta se on henkistä kiristämistä jos tykkääminen riippuu siitä miten huolellisesti toinen huomioi juuri minut. Ennemmin yläfemmat silloin kun yhteinen homma toimii ja keittiö on kunnossa jne. Kumppanuutta eikä mitään suosionmittauksia.
No meillä kävi niin että miehen työpaikan nainen sitten alkoi miehelle osoittamaan tuollaista meiltä puuttuvaa merkitsevin silmäyksin kuorrutettua "oi kun olet niin kiva ja kohtelias, voi kiitos toit minullekin kahvikupin, oo ihana, oi olisipa vähän jotain makeaa tämän kanssa.. oi sinä kävit hakemassa! ah voisitkohan auttaa... ". No tuo tapahtumaketju johti kohti naisen ja miehen roolin täydellistä kohtaamista. Oli paikka, oli tilaisuus, oli kehuja ja huomiota, oli halit ja poskipusut ja lopulta suudelmat ja silleen.
Tarinan opetus: jos et täytä sitä roolia mitä mies sinulta odottaa, hän etsii roolitukseen jonkun toisen eikä edes ajattele että se on sinulta pois kun et sellaista koskaan vaatinutkaan.
Mitäs olet noin vaatimaton. Ei se kannata. Kiltit lapset eivät pyydä mitään, kiltit lapset eivät saa mitään.