Lue keskustelun säännöt.
Miksi te jotkut pidätte ystävinä ihmisiä, jotka ei kysy kuulumisia eivätkä kerro elämästään.
18.06.2019 |
Toisinsanoen, eivät halua jakaa mitään teidän kanssa, eivätkä ole kiinnostuneita teistä.
Kommentit (45)
Mulla on vielä sellainenkin vika, etten juo kahvia. Enkä siis juorua. En ole kauhean suosittu seuraihminen näistä syistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen liian luottavainen ja avoin. Siksi tullut monesti kiusatuksi elämässä. Olen tehnyt paljon töitä ja teen yhä, että oppisin olemaan puhumatta mitään ja tämä ei koske pelkästään kaveri ja ystävyyssuhteita vaan myös puoliso on ihminen joka täytyy pitää turvallisuussyistä pimennossa. Ihmiset tuntuu käyttävän tietoja heikkouksistasi, menneisyydestäsi tai sairauksesta pelkästään vahingoittamiseen. Kumppani on elämäsi vaarallisin ihminen, sen jälkeen lähimmät ystäväsi. Parempi eristäytyä omiin oloihinsa ja olla puhumatta kellekään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen liian luottavainen ja avoin. Siksi tullut monesti kiusatuksi elämässä. Olen tehnyt paljon töitä ja teen yhä, että oppisin olemaan puhumatta mitään ja tämä ei koske pelkästään kaveri ja ystävyyssuhteita vaan myös puoliso on ihminen joka täytyy pitää turvallisuussyistä pimennossa. Ihmiset tuntuu käyttävän tietoja heikkouksistasi, menneisyydestäsi tai sairauksesta pelkästään vahingoittamiseen. Kumppani on elämäsi vaarallisin ihminen, sen jälkeen lähimmät ystäväsi. Parempi eristäytyä omiin oloihinsa ja olla puhumatta kellekään mitään.
Tämä(kin) on kyllä totta.
Minusta on noloa, jos pitää jotenkin odotella, että joku kysyy kuulumisia, ennen kuin omia asioitaan kertoo. Mä kerron, ja jos joku ei jaksa kuunnella, niin se on yleensä hän, josta ei sitten kuulu enää. Jos joku ei kerro omiaan, niin ei se mua kyllä haittaa yhtään. Tietenkin jos salailee niitä eikä kerro, se on vähän jopa loukkaavaa. Mutta ei tielleni ole edes osunut tuollaisia ystäviä.
No minusta ei olla hyviä ystäviä, jos ei voida koskaan jakaa asioita eikä kerrota elämästä mitään vaan kaikki pitää tyyliin lukea Facebookista.
Sitten ollaan vaan kaverit jotka näkevät silloin tällöin eikä toisen elämästä halua enempää tietääkään.
Silloin ei olla Ystäviä, ja niitähän kaikki ei kaipaa. Mutta jos kuulumisten kysymiseen vastataan etten ole sulle tilivelvollinen, niin se kyllä kertoo siitä, ettei haluta ko. ihmisen kanssa jakaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Haluaa tietää toisten asiat mutta omistaan ei puhu".
Välitän sydämessäni mutten usein kykene konkreettisiin tekoihin ujouttani ja estyneisyyttäni. Lisäksi en kehtaa tungetella ja udella ihmisten asioita. Omista asioistani en enää puhu koska olen maistanut koko elämäni karvasta kalkkia kun asioitani on puhuttu/juoruttu muille ihmisille jne. Tosin ei minulla enää ole oikein muita ystäviä kuin Facebook-ystävät. Toivon kuitenkin kaikille ihmisille hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minusta ei olla hyviä ystäviä, jos ei voida koskaan jakaa asioita eikä kerrota elämästä mitään vaan kaikki pitää tyyliin lukea Facebookista.
Sitten ollaan vaan kaverit jotka näkevät silloin tällöin eikä toisen elämästä halua enempää tietääkään.
Silloin ei olla Ystäviä, ja niitähän kaikki ei kaipaa. Mutta jos kuulumisten kysymiseen vastataan etten ole sulle tilivelvollinen, niin se kyllä kertoo siitä, ettei haluta ko. ihmisen kanssa jakaa mitään.
No enpä minä niitä juttuja nyt missään somessakaan jaa, mitä en ihan kenelle vaan voisi kertoa. Mutta sinällään - on asioit, joista minusta ei ole avautumaan parhaille ystävillenikään - niissä on kuitenkin aika tärkeä ymmärtää, että harvoin asiat koskevat VAIN minua, kunnioituksesta niitä toisia osapuolia kohtaan en kerro ’paljastuksia’ mitä kukaan voi käyttää ketään vastaan - ei ehkä se ystäväni, mutta joku hänen tuttunsa, jolle hän ehkä voi asiasta lipsauttaa.
Minä olen huomannut, että olen hyvä ystävä, koska kuuntelen JA muistan - ihminen kokee itsensä tärkeäksi kun häntä kuunnellaan ja ilmeisesti melkein kaikki (minua lukuunottamatta ) rakastavat puhua omista asioistaan.
Kuulumiset eivät hirveästi kiinnosta minua. Mieluummin puhun asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minusta ei olla hyviä ystäviä, jos ei voida koskaan jakaa asioita eikä kerrota elämästä mitään vaan kaikki pitää tyyliin lukea Facebookista.
Sitten ollaan vaan kaverit jotka näkevät silloin tällöin eikä toisen elämästä halua enempää tietääkään.
Silloin ei olla Ystäviä, ja niitähän kaikki ei kaipaa. Mutta jos kuulumisten kysymiseen vastataan etten ole sulle tilivelvollinen, niin se kyllä kertoo siitä, ettei haluta ko. ihmisen kanssa jakaa mitään.
Ei tarvitse olla tökerökään. Mun mielestä ystävyys on jo niin läheinen ihmissuhde, että voi ihan ilman kysymistäkin kertoa, jos elämässä on sattunut jotain erikoista. Ei siis tarvitse housunpuntit innosta täristen odottaa, että koska ystävä kysyy "mitä kuuluu?" ja vasta sitten voisi kertoa saaneensa uuden työpaikan , ostaneensa talon Espanjasta tms.
Olet ilmeisesti vielä aika nuori, jos sun ja ystäviesi elämässä koko ajan sattuu ja tapahtuu. On siis paljon kerrottavaa. Mulla on jo ikää sen verran, että työelämässä on saavutettu jo kaikki, minkä on halunnutkin, mutta vanhuuseläkekään ei vielä vuosiin kolkuttele oven takana. Töissä käydään, kaupassa käydään, laitetaan ruokaa, siivotaan, pestään pyykkiä, ulkoillaan koiran kanssa, katsotaan telkkaria, luetaan kirjoja, harrastetaan, tavataan läheisiä ja ystäviä jne. Ei elämässä juurikaan tapahdu mitään sellaista erikoista, mikä poikkeaisi normaalista. Ystävieni elämä on ihan samanlaista. Sen vuoksi jutellaan politiikasta, yhteiskunnallisista asioista, maailman tapahtumista jne eikä siitä, mitä ruokaa laittaa tänään, mitä osti viimeksi apteekista tms.
Minulle tapahtui lapsena yksi järkyttävä traumatisoiva asia. Se trauma on määrännyt koko elämäni, se ei päästä minusta irti. Joudun kamppailemaan traumani kanssa päivittäin, melkein joka hetki, se kiduttaa ja kuluttaa minua. Näin tulee olemaan niin kauan kuin terapia ei toimi, ei korjaa minua. Näin on siis ollut jo vuosikymmeniä ja näin tulee ehkä olemaan koko loppuikäni.
Mielessäni ei ole muuta kuin se trauma. Muuta ei päähäni mahdu, en ajattele muuta, minulla ei ole mitään muuta kerrottavaa kenellekään, minulla ei ole muita kuulumisia. Terapeuteille olen traumastani kertonut. Kenellekään muulle en ole kertonut. En tietenkään kerro elämäni pahinta ja syvintä asiaa sattumanvaraisille tuttavilleni, siinä ei olisi mitään järkeä.
Ja muita minulla ei ole kuin tuttavia. En ole koskaan tuntenut yhdenkään ihmisen olevan minulle läheinen, todellinen ystävä.
En tiedä miksi jotkut ihmiset kokevat minun olevan heidän ystävänsä, miksi he tuntevat minun olevan heille läheinen. He ovat minulle vain tuttavia, mutta minä olen heille ystävä. Outoa. Tietysti he sitten ihmettelevät sitä kun en heille kerro asioitani. En voi heitä siinä pulmassa auttaa, en voi heidän ihmettelyään vähentää.
Jotkut ihmiset kutsuvat minua sulkeutuneeksi, sanovat että en päästä ketään lähelleni. Pyh. En ole sulkeutunut, olen jotain paljon pahempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ainoat ystävät on sellaisia, jotka eivät ole kovin oma-aloitteisia. Aina kyllä innostuvat ja tekevät mielellään jos jotain ehdotan, mutta eivät itse oikeastaan koskaan kehittele mitään tekemistä tai näkemistä oma-aloitteisesti. Eivät myöskään kysele kuulumisia ellen itse kysele ensin. En viitsi ainoista ystävistä luopua.
Vierailija kirjoitti:
Mun ainoat ystävät on sellaisia, jotka eivät ole kovin oma-aloitteisia. Aina kyllä innostuvat ja tekevät mielellään jos jotain ehdotan, mutta eivät itse oikeastaan koskaan kehittele mitään tekemistä tai näkemistä oma-aloitteisesti. Eivät myöskään kysele kuulumisia ellen itse kysele ensin. En viitsi ainoista ystävistä luopua.
99% palstan vastaajista ois pistäny jo ajat sitte välit poikki noihin ystäviin verisesti loukkaantuneena. :D
Mut on hienoa, että on vielä sinun kaltaisiasi ihmisiä jäljellä, ketkä antavat vapauden toisten olla miten haluavat ja silti hyväksyä heidät. :)
Sinulla on suuri sydän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tapahtui lapsena yksi järkyttävä traumatisoiva asia. Se trauma on määrännyt koko elämäni, se ei päästä minusta irti. Joudun kamppailemaan traumani kanssa päivittäin, melkein joka hetki, se kiduttaa ja kuluttaa minua. Näin tulee olemaan niin kauan kuin terapia ei toimi, ei korjaa minua. Näin on siis ollut jo vuosikymmeniä ja näin tulee ehkä olemaan koko loppuikäni.
Mielessäni ei ole muuta kuin se trauma. Muuta ei päähäni mahdu, en ajattele muuta, minulla ei ole mitään muuta kerrottavaa kenellekään, minulla ei ole muita kuulumisia. Terapeuteille olen traumastani kertonut. Kenellekään muulle en ole kertonut. En tietenkään kerro elämäni pahinta ja syvintä asiaa sattumanvaraisille tuttavilleni, siinä ei olisi mitään järkeä.
Ja muita minulla ei ole kuin tuttavia. En ole koskaan tuntenut yhdenkään ihmisen olevan minulle läheinen, todellinen ystävä.
En tiedä miksi jotkut ihmiset kokevat minun olevan heidän ystävänsä, miksi he tuntevat minun olevan heille läheinen. He ovat minulle vain tuttavia, mutta minä olen heille ystävä. Outoa. Tietysti he sitten ihmettelevät sitä kun en heille kerro asioitani. En voi heitä siinä pulmassa auttaa, en voi heidän ihmettelyään vähentää.
Jotkut ihmiset kutsuvat minua sulkeutuneeksi, sanovat että en päästä ketään lähelleni. Pyh. En ole sulkeutunut, olen jotain paljon pahempaa.
Kerro edes anonyymisti mikä se trauma on?
Usko tai älä mutta se voi oikeasti ja todenmälöisesti auttaa.
Sitten on vielä nämä, jotka säännöllisesti - ja julkisesti - suuttuvat siitä, kun joku ei tykkää hänen kaikista kuvistaan eikä peukuta kaikkia hänen FB-päivityksiään, vaikka tykkäävät ja peukuttavat jonkun muun päivityksiä ja kuvia. No, mitä peukutettavaa on kommenteissa, jotka on pelkkää "pahus kun on kuuma / väsy / kankkunen / liian vähän lomaa /rahaa/vapaa-aikaa/mitä milloinkin tai auto/pyörä/jalat ei kulje ja nurtsi leikkaamatta/ siivoomatta/ikkunat pesemättä /siilit ruokkimatta" eli jatkuvaa valitusta.
Vierailija kirjoitti:
Sitten on vielä nämä, jotka säännöllisesti - ja julkisesti - suuttuvat siitä, kun joku ei tykkää hänen kaikista kuvistaan eikä peukuta kaikkia hänen FB-päivityksiään, vaikka tykkäävät ja peukuttavat jonkun muun päivityksiä ja kuvia. No, mitä peukutettavaa on kommenteissa, jotka on pelkkää "pahus kun on kuuma / väsy / kankkunen / liian vähän lomaa /rahaa/vapaa-aikaa/mitä milloinkin tai auto/pyörä/jalat ei kulje ja nurtsi leikkaamatta/ siivoomatta/ikkunat pesemättä /siilit ruokkimatta" eli jatkuvaa valitusta.
Miten käy tuollaisen ihmisen ystävälle, joka ei ole ollenkaan sosiaalisessa mediassa peukuttamassa tai tykkäämässä?
Tai miten käy jos joku tuollaisen ihmisen ystävistä poistuukin somesta? Katkeaako välit samantien samalla?
Vierailija kirjoitti:
No minusta ei olla hyviä ystäviä, jos ei voida koskaan jakaa asioita eikä kerrota elämästä mitään vaan kaikki pitää tyyliin lukea Facebookista.
Sitten ollaan vaan kaverit jotka näkevät silloin tällöin eikä toisen elämästä halua enempää tietääkään.
Silloin ei olla Ystäviä, ja niitähän kaikki ei kaipaa. Mutta jos kuulumisten kysymiseen vastataan etten ole sulle tilivelvollinen, niin se kyllä kertoo siitä, ettei haluta ko. ihmisen kanssa jakaa mitään.
Minusta taas kuulumisia vaihdetaan niiden kanssa, joihin ollaan vain harvoin yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Koska olen mies eivätkä miehet löpötä kaikkia yksityisasioita toisilleen.
Äläs nyt.
Kyllä me äijäporukassa hyvinkin juttelemme vähän kaikesta maan ja taivaan väliltä, myös niistä vähän herkemmistä aiheista.
Kyllä nyt kaikista sukupuolitaudeista, miehen kikkelin pituudesta, vaginaalisista vaivoista ja peräpukamista, sekä kutisevasta peräaukosta pitää puhua.
Tämä!
Juttelen henkilökohtaisista asioistani/hänen asioistaan ainoastaan tyttäreni kanssa. Enkä hänenkään kanssa kaikesta.