Lue keskustelun säännöt.
Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Kommentit (349)
Mutta kiitos todella monesta pitkästä hyvästä vastauksesta ja etenkin ne tarinat joissa kerrottiin onnistuneesta muutoksesta, ovat rohkaisevia. Mietin nyt oikeasti asiat joihin eniten haluan parannusta ja alan joka päivä tehdä edes jotakin niiden eteen. Parhaassa tapauksessa siitä alkaa positiivinen kierre muuttaa sekä asennetta että aikaan saamista tyydyttävämpään suuntaan pysyvästi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko sanoa, että en olisi tähän ralliin (perhe-elämä) lähtenyt, jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää. Toinen lapsi osoittautui erityislapseksi, kun toinen oli jo tulossa. Sairastuin toisen raskauden aikana paniikkihäiriöön. Luulen sen johtuvan lähtökohtaisesti traumaattisesta ensimmäisestä synnytyksestä. Kaikki oli päällisin puolin hyvin, vanhempi lapsi sai terapiaa ja pääsi pienryhmään päiväkotiin. Mutta uniongelmani kroonistuivat ja jouduin psykiatriselle, kun iso pyörä alkoi heittää pahemman kerran. Myöhemmin puolisoni sairastui vielä vakavasti ja jouduin hänet laittamaan hoitokotiin.
Tässä valossa en olisi tehnyt lapsia, mutta myöhäistä katua. Lapset ovat jo teinejä ja nyt alkaa helpottaa. Olen kai jotain oikeinkin tehnyt, koska ovat fiksuja ja ns. helppoja. Itseni olen kadottanut kokonaan, en tiedä kuka olen tai mitä haluan. Erilainen ihminen olisin ilman lapsia varmasti.
Ottakaa sitä omaa aikaa oikeasti ennen kuin kadotatte itsenne, kuten minulle kävi.
Toisaalta tuo on ”vain elämää”...
T. Toinen hieman järkyttynyt perheenäiti
Ihmettelen näitä kommentteja, joissa kehotetaan aloittajaa "ottamaan rennommin" tai "asettamaan rima matalammalle", vaikka selvästikään aloittajan ongelma ei ole suorituskeskeisyys tai kohtuuttomat vaatimukset. Hän ei vain pidä vanhemmuutta palkitsevana ja antoisana ja kokee sen rajoittavan asioita, jotka ovat.
Koettakaa nyt tarjota ratkaisuja oikeaan ongelmaan!
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä kommentteja, joissa kehotetaan aloittajaa "ottamaan rennommin" tai "asettamaan rima matalammalle", vaikka selvästikään aloittajan ongelma ei ole suorituskeskeisyys tai kohtuuttomat vaatimukset. Hän ei vain pidä vanhemmuutta palkitsevana ja antoisana ja kokee sen rajoittavan asioita, jotka ovat.
Koettakaa nyt tarjota ratkaisuja oikeaan ongelmaan!
Niinpä. Menen liikaakin siitä mistä aita on matalin enkä voi yksin määrätä sitä, mitkä standardit asioiden hoidossa pätevät vaan tietysti miehenkin näkemykset siihen vaikuttavat ja parempikin niin, sillä muuten kaikki olisi aivan levällään kasvatusta myöten. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä kommentteja, joissa kehotetaan aloittajaa "ottamaan rennommin" tai "asettamaan rima matalammalle", vaikka selvästikään aloittajan ongelma ei ole suorituskeskeisyys tai kohtuuttomat vaatimukset. Hän ei vain pidä vanhemmuutta palkitsevana ja antoisana ja kokee sen rajoittavan asioita, jotka ovat.
Koettakaa nyt tarjota ratkaisuja oikeaan ongelmaan!
Mitä helvettiä?! Monenlaistahan tässä ketjussa on jo ehdotettu, mutta ap ei ota vastaan mitään. Sitä paitsi äitiys on ja pysyy, eikä ap siitä haluakaan luopua. Ratkaisu on siis järjestää ap:lle omaa aikaa tavalla tai toisella perherumban pyörityksen ohessa, tämähän on ihan selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olit mukavuusalueellasi kun jalat aukesivat ja isi laski lämpimät sisään.
Nauti nyt tuon hetken huuman tuloksista.
Neuvola järjestää pyynnöstä kotiapua mikäli tarvitset ainakin pääkaupunkiseudulla. Tuttavaperhe käytti kyseistä maksutonta palvelua ja hoitaja kävi sovittuina arkipäivinä hoitamassa lapsia. Useamman kuukauden ajan hoitaja kävi 8h viikossa-periaatteella kotosalla jolloinka lasten äiti otti omaa aikaa itselleen ja kävi rentoutumassa esim. luontovaeltamisen merkeissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa omituinen aloitus ja ketju. Jotenkin kuvittelisi, että tämä sopisi 1950-luvulle eikä vuoteen 2019. Itse en osaa antaa mitään neuvoa, kun en elä tuollaista kotirouvaelämää ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Onpa omituinen aloitus ja ketju. Jotenkin kuvittelisi, että tämä sopisi 1950-luvulle eikä vuoteen 2019. Itse en osaa antaa mitään neuvoa, kun en elä tuollaista kotirouvaelämää ylipäätään.
Mitä ihmeen kotirouvaelämää? En minäkään elä, olin kotona kummankin lapsen takia alle puolitoista vuotta (siis kahdesti). Muuten olen opiskellut ja ollut töissä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neuvola järjestää pyynnöstä kotiapua mikäli tarvitset ainakin pääkaupunkiseudulla. Tuttavaperhe käytti kyseistä maksutonta palvelua ja hoitaja kävi sovittuina arkipäivinä hoitamassa lapsia. Useamman kuukauden ajan hoitaja kävi 8h viikossa-periaatteella kotosalla jolloinka lasten äiti otti omaa aikaa itselleen ja kävi rentoutumassa esim. luontovaeltamisen merkeissä
Olen yksi ketjuun vastanneista. Asun Helsingissä ja minä kun valitin neuvolassa väsymystäni, niin terkkari sanoi kaikilla olevan samat 24h ja itse voi päättää, miten ne käyttää. Tarvitseeko sanoa, että ei tullut apua.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli hiukan samanlaisia ongelmia. En ole ollut ikinä mikään kodinhengetär-tyyppi. Vauva-aikana kävimme asuntoesittelyissä ja taidenäyttelyissä ym. museoissa. Piirsin paljon kuvia vauvasta ja arkielämästä. Dokumentoin näin elämäämme. Valokuvasin myös paljon. Välillä minulla oli kamera jalustoineen mukana vaunuissa.
Lapsen kasvaessa harjoittelimme yhdessä käsillä seisontaa ym. motoristia taitoja. Minulla on myös juoksurattaat. Eli toisinsanoen harrastan lapsen mukana kokoajan jotakin. Tämä on hyödyllistä myös lapselle, kun vanhempi on läsnä.
Lapsen kasvaessa olen kiinnostunut kodinhoidosta ja ruuanlaitosta enemmän , koska lapsi on omissa leikeissään ja pystyn paremmin tähän. Meillä on erillaisia siivousleikkejä. Tietysti käymme puistossa pelaamassa esim. jalkapalloa yms.
Kaikki tämä on minulle uutta ja opin kokoajan, siksi mielenkiintoista. En ole harrastanut muita joukkuelajeja kuin pesäpalloa. En edes osaa sääntöjä tai ole seurannut ikinä urheilua.
Minulla on poika, joka on tavallaan hyvin erilainen, kuin minä olen. Olen viehättynyt vieläkin tästä uudesta maailmasta. Kirjoitan havaintoja asioista.Eli oma asenne ratkaisee. Kun suhtautuu avoimin mielin ja keksii itselleen ”projekteja”, tästä selviää hyvinkin hengissä.
Jos joskus saisin tytön, olisi taas mielenkiintoista tehdä tyttöjuttuja. En ollut lapsena ikinä mikään prinsessatyyppi. Joten sekin olisi ihan vieras maailma. Mutta olisi mukava opetella erillaisia lettikampauksia ja kynsien lakkailua.
Pääsia on, että on kiinnostunut asioista, joista lapsikin on. Tässä oppii uutta kokoajan.
Moni superäiti sortuu kommentoimaan näin, vaikka se ei ollut aloituksen pointti alkujaankaan. Nämä ihmiset eivät kysele miten tehdä asioita lapsen ehdoilla, vaan miten saada pää kestämään sitä että joku roikkuu kintuissa koko ajan. Itsekin kaipaan sitä, että saan duunailla aivan vapaasti ilman että siihen liittyisivät lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli hiukan samanlaisia ongelmia. En ole ollut ikinä mikään kodinhengetär-tyyppi. Vauva-aikana kävimme asuntoesittelyissä ja taidenäyttelyissä ym. museoissa. Piirsin paljon kuvia vauvasta ja arkielämästä. Dokumentoin näin elämäämme. Valokuvasin myös paljon. Välillä minulla oli kamera jalustoineen mukana vaunuissa.
Lapsen kasvaessa harjoittelimme yhdessä käsillä seisontaa ym. motoristia taitoja. Minulla on myös juoksurattaat. Eli toisinsanoen harrastan lapsen mukana kokoajan jotakin. Tämä on hyödyllistä myös lapselle, kun vanhempi on läsnä.
Lapsen kasvaessa olen kiinnostunut kodinhoidosta ja ruuanlaitosta enemmän , koska lapsi on omissa leikeissään ja pystyn paremmin tähän. Meillä on erillaisia siivousleikkejä. Tietysti käymme puistossa pelaamassa esim. jalkapalloa yms.
Kaikki tämä on minulle uutta ja opin kokoajan, siksi mielenkiintoista. En ole harrastanut muita joukkuelajeja kuin pesäpalloa. En edes osaa sääntöjä tai ole seurannut ikinä urheilua.
Minulla on poika, joka on tavallaan hyvin erilainen, kuin minä olen. Olen viehättynyt vieläkin tästä uudesta maailmasta. Kirjoitan havaintoja asioista.Eli oma asenne ratkaisee. Kun suhtautuu avoimin mielin ja keksii itselleen ”projekteja”, tästä selviää hyvinkin hengissä.
Jos joskus saisin tytön, olisi taas mielenkiintoista tehdä tyttöjuttuja. En ollut lapsena ikinä mikään prinsessatyyppi. Joten sekin olisi ihan vieras maailma. Mutta olisi mukava opetella erillaisia lettikampauksia ja kynsien lakkailua.
Pääsia on, että on kiinnostunut asioista, joista lapsikin on. Tässä oppii uutta kokoajan.
Moni superäiti sortuu kommentoimaan näin, vaikka se ei ollut aloituksen pointti alkujaankaan. Nämä ihmiset eivät kysele miten tehdä asioita lapsen ehdoilla, vaan miten saada pää kestämään sitä että joku roikkuu kintuissa koko ajan. Itsekin kaipaan sitä, että saan duunailla aivan vapaasti ilman että siihen liittyisivät lapset.
Jatkan edelleen, että tuossa kommentissa mättäsi moni muukin asia. Ihan kuin tytöt olisivat äidin nukkeja ja mitähän vielä, eikä hän ottanut huomioon että kaikkien projektit eivät ole noin lapsikeskeisiä kuin hänellä itsellään oli - ja jos olisikin, niin niitä ei noin vain tehdä loppuun. Itsellänikin roikkuu monta maalausta keskeneräisenä, koska perhe-elämä vie mehut.
Vierailija kirjoitti:
Minulla saattaa olla ahdistuneisuushäiriötä ainakin välillä. Enkä tarvitse epämukavia liivejä olemaan tyhjää täynnä. Olen onnistunut pysymään perheestä huolimatta ihan samoissa mitoissa kuin ennen perhettä, mutta mitoissa pysyminen tuntuu epävarmalta koska ei voi käyttää aikaa vapaasti vaikka liikuntaan ja kun tapana on ollut hoitaa stressiä syömällä ja juomalla. Pelkään siis kontrollin menetystä eli lihomista ja sitä etten vain jaksa tehdä asioita jotka pitää jaksaa, niin ei nyt riitä jaksamista mihinkään ylimääräiseen. Usein haluaisinkin vain nukkua. Ja olla niin ettei kukaan edellyttäisi minulta mitään. Vain olla rauhassa. Vyötärö kerta kaikkiaan on niin tärkeä asia, että jos se ei ole sellainen kuin haluan, mikään ei kiinnosta. Se on asia josta en tingi, se on vain pakko saada ja pitää sellaisena jotta kestän itseäni. Ap
Miten ne lapset estää sua liikkumasta? Miehesi on kuitenkin kotona aika paljon kun tekee kerran kotitöitäkin, niin mikä sinua estää lähtemästä liikkumaan aina kun mies on kotona lasten kanssa tai lapset on vaikka kaverilla kylässä? Ja kun sulla on vanhempi lapsi jo noin iso niin vahtiihan se sitä nuorenpaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen minäkin nautiskelija, mutta inhoan oloani jos olen elänyt epäterveellisesti ja olen turvonnut. Seksistäkin nautin vain jos maha ei pullota tai paikat roiku jne. Perhearki on pitkälti rutiininomaisia tylsiä hommia ja omista mielihaluista tinkimistä muiden hyväksi. Jonkun lihottavaa herkun josta tulee huono olokin syöminen ei todellakaan kompensoi arjen raskautta vaan vie tavoitteita vain kauemmas. Ap
No miksi sitten syöt niitä, jos tulee huono olo? Eikä täällä kukaan ole edes ehdottanut, että vedä vaan herkkuja kaksin käsin, sillä ongelmat ratkeaa? Kuulostat vähän pakkomielteiseltä tämän painohomman kanssa.
Ja noin yleisestihän tämä on perus "antakaa mulle vinkkejä mut mikään vinkki ei sit kelpaa" -aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen minäkin nautiskelija, mutta inhoan oloani jos olen elänyt epäterveellisesti ja olen turvonnut. Seksistäkin nautin vain jos maha ei pullota tai paikat roiku jne. Perhearki on pitkälti rutiininomaisia tylsiä hommia ja omista mielihaluista tinkimistä muiden hyväksi. Jonkun lihottavaa herkun josta tulee huono olokin syöminen ei todellakaan kompensoi arjen raskautta vaan vie tavoitteita vain kauemmas. Ap
No miksi sitten syöt niitä, jos tulee huono olo? Eikä täällä kukaan ole edes ehdottanut, että vedä vaan herkkuja kaksin käsin, sillä ongelmat ratkeaa? Kuulostat vähän pakkomielteiseltä tämän painohomman kanssa.
Ja noin yleisestihän tämä on perus "antakaa mulle vinkkejä mut mikään vinkki ei sit kelpaa" -aloitus.
Varmaan samasta syystä mistä lihoneetkin perheenäidit, joilla ei ole riittänyt itsekuri olla sitten vastapainoksi dieetillä jottei paino nouse? Ap
Mulla on 3 lasta ja äitiys on aina ollut mulle yleisesti ottaen helppoa ja hauskaa. Mulle luontevinta äitiydessä on leikkiminen, joten teen sitä paljon. Ja vien lapsia paikkoihin ja luen heille, ylipäätään olen heidän kanssaan. Mulla on matalat standardit kodin ylläpidossa ja mies tekee vähän enemmän kuin minä. Jotenkin vaan kotityöt eivät muserra meitä, niitä ei koskaan ole tuntunut olevan liikaa.
Lapset on hoidettu (vuorotellen) 3-vuotiaiksi kotona joten ei ole tarvinnut taaperoita taistella pk:iin ja lapset ovat olleet aika terveitä. Pitkät ikäerot ovat myös tehneet elämästä helppoa. Mulla on myös erittäin joustavat työajat ja työmatka 15min (ymmärrän että tämä ei ole itsestäänselvyys, mutta olen myös tietoisesti tavoitellut tätä tilannetta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla saattaa olla ahdistuneisuushäiriötä ainakin välillä. Enkä tarvitse epämukavia liivejä olemaan tyhjää täynnä. Olen onnistunut pysymään perheestä huolimatta ihan samoissa mitoissa kuin ennen perhettä, mutta mitoissa pysyminen tuntuu epävarmalta koska ei voi käyttää aikaa vapaasti vaikka liikuntaan ja kun tapana on ollut hoitaa stressiä syömällä ja juomalla. Pelkään siis kontrollin menetystä eli lihomista ja sitä etten vain jaksa tehdä asioita jotka pitää jaksaa, niin ei nyt riitä jaksamista mihinkään ylimääräiseen. Usein haluaisinkin vain nukkua. Ja olla niin ettei kukaan edellyttäisi minulta mitään. Vain olla rauhassa. Vyötärö kerta kaikkiaan on niin tärkeä asia, että jos se ei ole sellainen kuin haluan, mikään ei kiinnosta. Se on asia josta en tingi, se on vain pakko saada ja pitää sellaisena jotta kestän itseäni. Ap
Miten ne lapset estää sua liikkumasta? Miehesi on kuitenkin kotona aika paljon kun tekee kerran kotitöitäkin, niin mikä sinua estää lähtemästä liikkumaan aina kun mies on kotona lasten kanssa tai lapset on vaikka kaverilla kylässä? Ja kun sulla on vanhempi lapsi jo noin iso niin vahtiihan se sitä nuorenpaa.
Se estää ettei aina jaksa kysyä, järjestellä ja neuvotella siitä, koska se sopisi, koska aina pitää ottaa muutkin huomioon. Nuorempi lapsi ei itsekseen vielä ole kavereilla kylässä noin vain vaan sekin pitäisi erikseen järjestellä. Ei
Mahdotonta, mutta kuten olen koittanut sanoa, jaksamisessani on vajetta ja saan välillä ihan fyysisiä ahdistusoireita. Ap
Täsmälleen samat fiilikset! Ehkä meiltä puuttuu sellaista henkistä kanttia että ottaa sen oman tilan ja ajan muista huolimatta. Ap