Lue keskustelun säännöt.
Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Kommentit (349)
Hei ap,
Olen hyvin kaltaisesi äiti. Lapset nyt juuri kotoa muuttaneet. Minusta äitiys meni ihan hyvin vähemmälläkin hössötyksellä. Meillä on lasten kanssa hyvät välit ja he ovat itsenäisiä ja tasapainoisia. Minulle oma aika on aina ollut todella tärkeää ja työnikin on ollut hyvin vaativaa. Niistäkin lähtökohdista olin aivan riittävän hyvä äiti lapsilleni. Meillä elettiin meidän näköistä elämää. Syötiin eineksiä ja mentiin kotitöiden osalta sieltä missä aita on matalin. Pääasia on, että ei vertaa itseään toisiinsa. Se, jolle äitiys on elämän tärkein asia ja joka tahtoo siihen panostaa kaikkensa, tehköön niin! Meille kaikille on tilaa. Ole itsellesi ja tunteillesi armollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tossa oikein muu auta, kun antaa ajan kulua. Usko tai älä, se loppuu jossain vaiheessa ja omaa aikaa on kyllästymiseen asti. Tsemppiä.
En ole sellainen ihminen jolla omaa aikaa olisi koskaan kyllästymiseen asti. Aikaa ei ole koskas liikaa itsensä kehittämiseen, kuntoiluun, lepoon, seurusteluun, matkusteluun, luovaan tekemiseen, lukemiseen jne. kaikkeen mielekkääseen joka ei ole välttämätöntä kotityötä ja muista huolehtimista, johon nyt menee valtaosa ajasta ja joka on pois kaikelta oikeasti mielekkäältä ja arvostusta nauttivalta tekemiseltä. Haluaisin siis ajatella toisin, mutten ole 12 vuodessa oppinut. Ap
Kannattaa lopettaa tuo loputon valitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto on ero ja vuoroviikkosysteemi. Toimii meillä loistavasti.
Erositko siksi, että saisit enemmän omaa aikaa? Ap
Erosin siksi, että aloin olemaan todella vakavasti masentunut ja ahdistunut. Olen introvertti ja kaipaan paljon yksinoloa. Nyt kun ollaan erottu, olen kunnossa ja jaksan olla lasten kanssa viikon ja panostaa heihin kunnolla ja omilla viikoilla sitten taas saan levätä ja olla ihan omissa oloissani ja tehdä omia juttujani, kehittää itseäni ja urheilla. Viikon rentoutumisen jälkeen otan lapset taas ilolla luokseni.
Sääliksi käy lapsia.
Ha ha, mikä ketjun aloittaja provo :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rupea neulomaan. Se on rauhoittavaa ja samalla hyödyllistä. Ota itsellesi aikaa lenkkeilyn muodossa ja nauti perhe-elämästä. Vaikka et nyt usko, niin aika juoksee nopeaan ja kaipaat näitä hetkiä vielä.
Oma itse tahtoo nousta varsinkin 30-kriisin aikaan. Älä tee siitä niin isoa numeroa, vaan koita löytää ratkaisu, millä elät tuon vaiheen yli.
Lukematta sen tarkemmin ketjua vastaan lähes 10v yh-elämällä kahden lapsen kanssa, joista toinen erityistarpeinen.
-karsi tavaraa jonka myötä kotityöt vähenevät
-kalenteroi asiat jonka myötä hallinnanmenetysturmissa lisääntyy
-kalenteroi myös parisuhde aika
-kalenteroi oma-aika
-tehkää teidän perheen arvoihin pohjautuvia asioita, kukaan ei voi tehdä kaikkea
-priorisoi
-samalla sopeudut, teet surutyötä siitä mitä et saa ja mihin et voi vaikuttaa, keskity siihen mihin voit vaikuttaa
-laske rimaa mutta huolehdi silti velvollisuutesi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy salilla, jossa lastenhoito on järjestetty. Kuopukselle joku välipala tarhan jälkeen ja sitten salille. Ja ilmoita muksut uimakouluun/-kerhoon ja ui itse matkaa kun he harrastavat. Liikunnan jälkeen muksut on rauhallisia ja kotikin pysyy siistinä, kun siellä ei olla. Sopikaa viikottainen siivouspäivä, muina päivinä ei tarvitse siisteydestä stressata. Ja kehittäkää joku teille sopiva mealpreppaussysteemi, niin kokkailustakaan ei tarvitse joka päivä huolehtia.
En osaa neuvoa, mutta olen samanlainen persoona kuin ap (paitsi en fiksoitunut painonhallintaan). Tunsin itseni onneksi niin hyvin, että jätin lapset tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys = ihan oma arvovalinta.
Niin on tietysti. Minua kiinnostaa eniten se, miten kaltaiseni tyyppiset muut äidit kestävät tätä edes suht järjissään. Ja kun itse äitiyteenkin liittyy jatkuvaa suorituspainetta ja vertailua, ärsyttää äidit jotka selvästi elävät lasten kautta ja omasta itsestä huolehtiminen jää ihan retuperälle. Eikä varmasti edesauta parisuhdeonnekaan se. Tai ehkä on miehiä joita ei yhtään kiinnosta miltä nainen näyttää, kunhan on reikä. Ap
Älä aliarvioi, kyllä rumienkin naisten pitää saada edes joskus, siksi on miehiä joille kelpaa kaikki.
Palkkaa siivooja, ota robotti imuri(t), tilaa ruokaostokset kotiin. Ota lapset kanssa mukaan talon siivoamiseen ja vanhimmat pyörällä juoksu lenkille.
Kaikkia noita et varmaan voi toteuttaa mutta yksikin tuo vähän lisä aikaa arkeen. Toki itse olen luovuttanut esim. Meikkaamisen suhteen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ulkoista kotityöt, edes osa.
Ulkoista lastenhoito vaikkapa yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa, kahdeksi arki-illaksi tai miten vain. Hoitakaa parisuhdetta.
Ymmärtääkö lasten isä kuinka burn outin partaalla olet? Osallistuuko, onko teillä selkeät vastuualueet kotitöistä ja lastenhoidosta? Voisiko isä ottaa enemmän vastuuta jotta sinä saisit aikaa itsellesi?Vaikea yrittää auttaa sen tarkemmin, kun ei tiedä tilanteesta mitään. Lapsen/lasten ikä on aika oleellinen asia myöskin.
Tiesitkö, että Reima on lanseeranut uuden ulkovaatepalvelun, jossa he siis lähettävät aina uuden kauden vaatteet "kirjakerhoperiaatteella" ja asiakas maksaa vaatteet jäsenmaksulla kerran kuussa. Voisiko tuo helpottaa arkea, kun joku muu huolehtisi ja muistaisi uudet vk-vaatteet, toppavaatteet, kesävaatteet, sinä vain klikkaisit mieleiset kuosit ja oikeat koot valmiiksi valituista vaatteista.
Ongelmasi kanssa et ole kuitenkaan yksin. Meitä muitakin a
Ulkoista? Entäs jos ensin "sisäistäs"? Eli se lasten isä hommiin ja vastuunkantoon myös. Tai sitten yksissätuumin alkavat ulkoistaa kotitöitä eli jälleen myös se isä on aktiivisena osapuolena miettimässä, että mitä palveluja ostetaan kotiin, yhdessä etsitään sopivat firmat, yhdessä maksetaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntui ihan samalta ja tuntuu ajoittain vieläkin, kun lapsi on vajaa 2-vuotias. Ratkaisu on, että yksi lapsi riittää. Sitten on aikaa itselle ja omille jutuille. Ap:lle liian myöhäistä, kun taitaa olla enemmän lapsia. Tuedän etten kestäisi edes kahta.
Sama juttu mulla!
Mulla myös. Tiesin kyllä jo synnärillä että joo kiitos tämä kokemus riittää. Enpä ole eläessäni mitään yhtä mullistavaa ja totaalisesti kaiken muuttavaa kokenut. Onneksi ainokainen kasvaa, sitä on ilo seurata. En kuulu ihmistyyppiin joka haikailee vauva-aikaa.
Kahden lapsen kanssa pääsee helpommalla, kun jossain vaiheessa heistä alkaa olla seuraa toisilleen. Yhdelle joudut olemaan aina se "kaveri" ja omaa aikaa saat ehkä sitten kun lapsi on teini. Sisarukset alkaa leikkiä keskenään kolmen ikävuoden jälkeen viimeistään.
Vierailija kirjoitti:
Ap on vähän huono ottamaan neuvoja vastaan. Sanon silti että paras vinkki oli se, jossa neuvottiin feikkaamaan iloista naamaa. Et mitenkään pääse tuosta vankilasta vapauteen, sinun on vain kestettävä siihen asti kun lapset aikuistuvat. Ja joskus tekohymy voi oikeastikin kohentaa mielialaa. Ainakin on varmaa ettei taakka kevene, jos mässää kurjuudella.
Minusta taas feikkaaminen on huonoin vinkki kaikista :D Sen sijaan kannattaa opetella aito positiivinen asenne.
Pikkulapsiaika oli todella rasittavaa.
Meillä on vähän kuin Peppi Pitkätossun talossa. Kaikki on vähän sinnepäin. Käyn äkkiä keittiössä kääntymässä, jotta saadaan murkinaa pöytään. En silitä ikinä. Teen nopeasti viikkosiivouksen. Minua ei kiinnosta sisustusohjelmat. Kunhan on kaikki tarpeellista ja ehjää se riittää meidän huusholliin.
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika oli todella rasittavaa.
Oletko miettinyt että sinäkin olet ollut pikkulapsi ja rasittava äidillesi?
Mulla myös. Tiesin kyllä jo synnärillä että joo kiitos tämä kokemus riittää. Enpä ole eläessäni mitään yhtä mullistavaa ja totaalisesti kaiken muuttavaa kokenut. Onneksi ainokainen kasvaa, sitä on ilo seurata. En kuulu ihmistyyppiin joka haikailee vauva-aikaa.