Mies on sarjaseurustelija
Minulle selvisi aika varhaisessa vaiheessa se, että esim. edellisen naisystävänsä kanssa mies oli siksi, että ”seksi oli hyvää ja nainen hyvännäköinen”. Suutuin tästä koska olin kuvitellut miestä fiksummaksi ja valikoivemmaksi. Loukkaannuin oikeastaan asiasta ihan rehellisesti sanottuna.
Nyt on selvinnyt sekin, että mies on seurustellut aiemmin mm. kahden alkoholistinaisen kanssa. Ja mies on käytännössä ollut seurustelusuhteessa lähes koko elämänsä ajan.
Olen itse todella harvoin ihastuva ja miehen kertoma sai minut näkemään sen, että olen vain yksi uusi typerys muiden joukossa.
Miten käsittelisit itse vastaavaa asiaa? Olen koko suhteemme ajan ollut vähän varuillani siksi, että pidän miestä monessakin mielessä aika ajattelemattomana ja jonkinlaisena ”luonnonlapsena”. Minua kuitenkin samalla loukkaa se, että voisin olla kuka suunnilleen kuka tahansa vihreää valoa näyttänyt ja mies todennäköisesti samalla tavalla vakuuttelisi rakastavansa minua.
Miehen myrskyisä joskin jatkuva seurusteluhistoria on saanut minut pitämään häntä suhderiippuvaisena reppanan. Ei itsenäisenä oman tien kulkijana, jollaisia arvostan.
Kommentit (26)
no mutta eihän sille voi mitään kun löytää elämänsä hymy.... taas
t. mies kun veistos
Vierailija kirjoitti:
Exäni on tämmöinen sarjaseurustelija. Hän ei vaan osaa olla yksin. Ihastuu helposti ja kiinnittää huomion vaan ulkonäköön. Ihmisen henkiset tai älylliset ominaisuudet ei ole tärkeitä. Pääasia, ettei vaan ole yksin, mutta häne ei kuitenkaan jaksa panostaa suhteisiin. Älyä tai oppimiskykyä ei ole kuitenkaan sen vertaa, että pysähtyisi miettimään edellisiä suhteita ja ottaisi opikseen virheistään. Ei kun uutta matoa koukkuun vaan.
Exäni oli myös tuollainen.Erosimme.Muutaman päivän jälkeen hänellä oli jo uusi.Itse en.En ala suhteeseen juuri pitkästä liitosta eronneen miehen kanssa.
no mutta kaikkea hyvää ja rakkautta kaikille, voinhan ampua uudenvuoden raketin mukana toivotuksia jossa toivon sinulle kaikkea hyvää, miksei, sehän poistaa kaiken pahan minkä tein niin pettämiset ja alistamiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin mysine ja eriyinen miehessä on vedonnu sinuunkin niin paljon, eä puhut "jo" miehesäsi. - On joenkin mystistä ja hämmästyttävää kun joskus tuntuu sille kuin kärjistäen olisi miehiä (varmaan naisiakin), jotka aina onnistuvat pääsemään parisuhteeseen; monta kertaa ihan fiksun ja miellyävän oloisen kumppanin kanssa. Ja sitten on -taas kärjisän- miehiä (varmasi myös naisia), joille kumppanin löytäminen ja parisuhteen muodosaminen ei luonnissu tai onnistu kuin ani harvoin. Toisinaan syyn voi melkein arvata (ikäänkuin muka voisi ulkopuolelta aina tietää) mutta vähinään yhtä monta keraa syyä voi vain arvailla. - Ja tieenkään kaikkien ei ole mikään pakko edes haluta parisuhteeseen mutta arkoiatnkin ny heiä, jotka kyllä haluaisiva mutta jokin "kumma" (selittämätön) pitää heidä sinkkuna.
Älä ota enää! (Jos tekstin kaoottisuus johtuu esim. jostain vammasta tai lukulasien puutteesta, niin pahoittelut). Ap ei kyllä puhunut ”miehestään” vaan pelkästään miehestä.
Ma luin tuon kaoottisen tekstin jostain syysta paani sisalla Andy McCoyn aanella :D
mutta ... kaikkea hyvää ja rakkautta....
jos vaikka soittasin ja selittäisin sinun perheelle mikä meni pieleen.. taas....