Voiko suhde toimia, jos kumppani on tyhmempi?
Tällä hetkellä Suomessa ei edes teoriassa riitä kaikille koulutetuille heteronaisille yhtä koulutettua puolisoa. Mutta tarvitseeko molempien olla yhtä sivistyneitä?
Kirjailija, professori Panu Rajala kertoi peitelleensä sivistyneisyyttään, jotta puoliso Katri Helena olisi pysynyt mukana keskusteluissa. Kohukirjassaan Lavatähti ja kirjamies Rajala harmittelee, että jo ensitreffeillä hänen olisi pitänyt huomata varoitusmerkit: eihän tuo toinen edes lue romaaneja!
Saaralla, 34, on samankaltaisia kokemuksia. Entinen poikaystävä oli sydämellinen, mutta "huomattavasti tyhmempi" kuin Saara.
"Hän käytti sivistyssanoja, vaikkei edes tiennyt, mitä ne tarkoittivat. Pois lähtiessään hän saattoi sanoa 'kerään kaiken maagisen omaisuuteni ja häivyn', kun hän tarkoitti maallista omaisuutta. Olin ehdottomasti hän fiksumpi. Eipä suhde kovin kauan sitten kestänytkään."
Varsinaisia egoisteja, saattaa moni ajatella Panusta ja Saarasta. Toisaalta: jos kokee, että kumppanin kanssa ei voi puhua kuin säästä, alkaahan se pidemmän päälle tympiä.
Minnan, 40, vuosien suhde kaatui siihen, että puoliso oli hänestä älyllisesti kunnianhimoton.
"Kun olimme ystävieni ja heidän fiksujen puolisoidensa seurassa, vahdin koko ajan kuin haukka, ettei mies pääse paljastamaan tyhmyyttään. Jälkikäteen ajatellen kiusallisempaa oli varmaan minun tökerö tapani vitsailla, kun mieheni yritti keskustella jostain yhteiskunnallisesta."
ÄLY VASTAAN TUNNEÄLY
Tällä hetkellä Suomessa ei edes teoriassa riitä kaikille koulutetuille heteronaisille yhtä koulutettua puolisoa. Suurin yksineläjien ryhmä on koulutetut kaupunkilaisnaiset – ja kouluttamattomat maalaismiehet. Tässä joukossa miesten ja naisten kiinnostuksen kohteet ja arvot harvemmin ehkä kohtaavat. Poikkeuksiakin on.
Katariina, 30, on valtiotieteiden maisteri ja parisuhteessa automekaanikon kanssa:
"Koulutus ei suoraan kerro älystä. Ajattelen myös niin, ettei puolison tarvitse täyttää kaikkia tarpeita. Minä tyydytän älyllisen pohdinnan tarpeeni ystävieni seurassa. Miehessäni arvostan hyväsydämisyyttä, hellyyttä ja sitä, että hän on taitava käsistään. Hän laittaa ruokaa, leikkii lasten kanssa ja remontoi kesämökkiämme."
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Humanisti ei ole mikään "älykäs".Sellaisen tutkinnon voi hankkia kuka tahansa jos vaan viitsii lukea sitä huuhaata.Matemaattista lahjakkuutta sen sijaan ei ole kaikilla.
Ai se on pelkästä viitsimisestä kiinni, selvä :D
No se nyt on ainkakin fakta, että läheskään kaikki siihen pystyvät eivät ole hakeutuneet humanisteiksi. Kuten eivät myöskään insinööreiksi, ekonomeiksi tai lakimiehiksi tai lääkäreiksi pystyvät. Harva sen sijaan hankkii kaikkia mahdollisia tutkintoja, joihin kynnet kykenisi.
Tässä tullaankin siihen, että mitä se äly oikeastaan on?
Minä en tiedä yhtään mitään autoista joista mieheni tietää todella paljon.
Olen korkeasti koulutettu ja mieheni ei ole ammattikoulua pidemmälle kouluttautunut.
Meillä ihmisillä on erilaiset intressit. Riippuu myös henkilökemioista miten toisen äly pääsee keskustelussa esiin. Itse en tykkää keskustella oman älynsä korostajien kanssa.
Onko älykkäämpi todella se pidemmälle kouluttautunut? EI.
Onko älykkäämpi se, joka tietää enemmän yhteiskunnallisista asioista? Ei.
Itse pidän älykkäänä ihmistä, joka osaa luoda jotakin omaa. Moni asia on pelkkää toisten matkimista. Senhän osaa jokainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Humanisti ei ole mikään "älykäs".Sellaisen tutkinnon voi hankkia kuka tahansa jos vaan viitsii lukea sitä huuhaata.Matemaattista lahjakkuutta sen sijaan ei ole kaikilla.
Ai se on pelkästä viitsimisestä kiinni, selvä :D
On.Korkean tason matematiikan teknilliset opiskelut sitten eivät ole pelkästä viitsimisestä kiinni.
Miksi haluat nolosti pullistella matematiikan osaamisella? Mieti yhteiskunta ilman kulttuuria; kirjallisuutta, filosofeja, taiteilijoita, historitsijoita. Ilman näitä ei olisi sinullakaan mahdollisuutta osata korkeaa matematiikkaa.
T. Matematiikan opiskelija
Mieluummin tyhmä ja tekevä kuin älykäs ja viitsimätön. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi olla jatkuvasti menossa, vaan sitä, että jos pitää vaikka siivota niin se puoliso osallistuu siihen eikä vain makoile sohvalla.
On ihmisiä, jotka hankkivat korkeimman mahdollisen tutkinnon, mihin he kykenevät. Ehkä heille se on sellainen joku saavutus, että kokee tehneensä jotain isoa, vähän kuin kymmenien kilojen laihdutus.
Sitten on yleislahjakkaita ihmisiä, jotka omaksuvat ja soveltavat tietoa helposti ja joilla olisi monia hyviä vaihtoehtoja opinnoissa. Heillä ei ole tarvetta pullistella sillä, että olenpa nyt erinomainen maisteri/ insinööri tms.
Näin karkeasti yleistäen tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut kaikissa suhteissani älykkäämpi, hauskempi ja itsevarmempi. Seurustelukumppanini ovat taas olleet perinteisellä tavalla paremman näköisiä, hoikempia ja empaattisempia. Ei ihminen etsi omaa klooniaan vaan itseään viehättävää ja itselleen sopivaa kumppania.
Näin se menee. Pitää vain laittaa arvot kohdalleen mitä itse haluaa. Kompromissejä joutuu jokainen tekemään tai jää yksin
mies51v
Kyllä. Yhteensopivat luonteet, samat arvot, yhtäläiset elämäntapamieltymykset, keskinäinen kemia ja muu yhteensopivuus onnistumisen määrittää. En minä lapsia haluavan uskonnollisen absolutistin aseksuaalin kanssa saisi ikimaailmassa toimivaa suhdetta aikaan, vaikka kuinka meillä olisi samanlainen älykkyystaso ja yhteisiä kiinnstuksenkohteita.
t. edellinen
Niin jokaisella on omat mieltymykset. Itseä tuo uskonnollisuus ei kauheasti haittaisi, ellei sitten olisi jotain äärilaitaa. Monesti noista saisi parhaan vaimon, mikäli tykkää perinteisistä naisista kuten minä tykkään.
mies51v
Juu, ja minä tykkään ei-perinteisistä naisista. Mikä hyvin vahvistaakin yhteisen pointtimme: kullekin pitää löytää sopiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Humanisti ei ole mikään "älykäs".Sellaisen tutkinnon voi hankkia kuka tahansa jos vaan viitsii lukea sitä huuhaata.Matemaattista lahjakkuutta sen sijaan ei ole kaikilla.
Ai se on pelkästä viitsimisestä kiinni, selvä :D
On.Korkean tason matematiikan teknilliset opiskelut sitten eivät ole pelkästä viitsimisestä kiinni.
Mitä tuo "teknilliset" tuossa tekee? Et kai viittaa johonkin teknilliseen yliopistoon ja niiden pilipalimatikkaan?
ohis
Teknilliseen yliopistoon? En todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin tyhmä ja tekevä kuin älykäs ja viitsimätön. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi olla jatkuvasti menossa, vaan sitä, että jos pitää vaikka siivota niin se puoliso osallistuu siihen eikä vain makoile sohvalla.
Mulla on just toisin päin. Haluan älyllisen pohdiskelijan, mieluiten vähän hidasliikkeisen, koska sellainen olen itsekin. Liika toimeliaisuus ei sovi minulle.
Voi toimia. Ihmisiä on niin eritavalla lahjakkaita, että ei voi laittaa samalle viivalle. Jollakin voi olla esim. kädentaitoa, jota arvostan paljon. Silloin ei voi odottaa akateemista koulutusta.
Enemmän häiritsee ylimielisyys ja uppiniskaisuus. Jos monta kertaa sanoo jostain asiasta, eikä mene jakeluun, silloin palaa pinna.
Jos jotain olen oppinut, ihmisiä ei pidä koskaan aliarvioida. Siis esim. ulkoisten seikkojen perusteella. Kannattaa olla ystävällinen kaikille. Voi tulla yllätyksenä, miten sivistyneitä jotkut ihmiset ovat, vaikka muuta voisi ensinäkemältä luulla.
Akateemiset ihmiset tuntuvat arvioivan toisia ihmisiä koulutuksen perusteella.
Amiksen käyneet ovat monesti pinnallisempia: katsotaan vaatteita, tukkaa ja meikkiä. Ylipäänsä ulkoiset asiat kuten asunto, auto, matkat yms. merkkaavat heille enemmän. Siis sellaisia asioita, joita saa rahalla hankittua.
Mistähän juttu on kopioitu? Tulee mieleen vanhat Suomi-elokuvat, joissa maalaiskylässä kohahtaa ylioppilasherran lomaillessa ylioppilaslakki päässään ja perhoshaavi olallaan kylän tyttöjä naruttaen. On se viisas mies, kun on oikee ylllioppilas, juoruavat kylän vanhat akat.
Siitä ei ihan hirveän pitkä aika ole muutenkaan, jolloin miestä pidettiin ilman muuta naista viisaampana. Nainen oli sellainen lapsen kaltainen hupakko ja jota ohjattiin isällisen jämäkästi hoitamaan kotia sekä pysymään alisteisessa asemassaan parisuhteen heikkona lenkkinä.
Meidän kylätiellä raahustaa joka päivä fillariaan taluttaen parrakas, suttuinen ukko, joka mielenterveysongelmien vuoksi romahti akateemiselta uraltaan selviämään päivä kerrallaan suuresta tehtävästään ajaa pyörällä 25 km kaupalle ja takaisin joka päivä kesät talvet. Erakko raukka.
Ihmisen älyä ei mitata koulutuksella, vaan iän myötä yhä enemmän sillä miten viisaasti hän oppii elämästä ja hyödyntämään sen kaiken omaksi sekä muiden hyväksi mm myönteisellä asenteella itseään kohtaan. Sellaisia älykköjä on todella harvassa. Koulutus ei auta ketään ikääntymisen, sairastumisen ja kuoleman ääressä. Hautausmaa on täynnä koulutettujen ihmisten hylättyjä hautoja, mutta viisaan ihmisen haudalla saattaa poiketa useampikin sukupolvi.
Minä en mittaa ihmisen arvoa muulla kuin sillä, mitä hän suustaan sanoja ja elämän ymmärrystä päästelee.
Ei tarvitse kuin avata pk-seudulla tinderi ja selailla suomalaisia 20-30v naisia niin luulot akateemisten automaattisesti suuremmasta älykkyydestä haihtuvat nopeasti. Samanlaista lv,viini,brunssi,matkustelu,livelovelaugh tusinakanaa toisensa jälkeen. Sääliksi käy kuinka pienellä teholla tajunta käydä... Kyllä siellä niitä fiksujakin tyyppejä on, mutta se että keskimääräinen akateeminen nainen ei löydä seuraa koska on muka jotenkin fiksumpi. No se on täyttä paskapuhetta.

Kun puoliso on statusesine ja osa imagoa samalla tavalla kuin koti ja käsilaukku, sen löytäminen tosiaan voi olla hankalaa. Eikä kyllä itse etsijäkään taida olla parasta mahdollista seuraa....
Ap luulee että jonkun kirjallisuuden opiskelu vaatii mensaennätystä,siihen riittää että pysyy hereillä.
Ei korkeampi koulutustaso tee yksistään älykkäämpää. On monenlaista älykkyyttä, esim. sosiaalinen älykkyys
Olisihan se hyvin harvinaista, jos puolisoilla olisi täsmälleen sama älykkyys ja samat älykkyyden lajit!
Vierailija kirjoitti:
Ap luulee että jonkun kirjallisuuden opiskelu vaatii mensaennätystä,siihen riittää että pysyy hereillä.
Perustelepa, miksi mielestäsi kirjallisuuden opiskeluun riittää pelkkä hereillä pysyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Humanisti ei ole mikään "älykäs".Sellaisen tutkinnon voi hankkia kuka tahansa jos vaan viitsii lukea sitä huuhaata.Matemaattista lahjakkuutta sen sijaan ei ole kaikilla.
Ai se on pelkästä viitsimisestä kiinni, selvä :D
On.Korkean tason matematiikan teknilliset opiskelut sitten eivät ole pelkästä viitsimisestä kiinni.
Väitän kyllä, että ihan kuka tahansa ei yliopistotason tutkintoa saisi suoritettua, vaikka kyseessä olisikin pelkkä huuhaa-humanistinen.
Vierailija kirjoitti:
Ap luulee että jonkun kirjallisuuden opiskelu vaatii mensaennätystä,siihen riittää että pysyy hereillä.
Olet itse opiskellut kirjallisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Humanisti ei ole mikään "älykäs".Sellaisen tutkinnon voi hankkia kuka tahansa jos vaan viitsii lukea sitä huuhaata.Matemaattista lahjakkuutta sen sijaan ei ole kaikilla.
Ai se on pelkästä viitsimisestä kiinni, selvä :D
On.Korkean tason matematiikan teknilliset opiskelut sitten eivät ole pelkästä viitsimisestä kiinni.
Väitän kyllä, että ihan kuka tahansa ei yliopistotason tutkintoa saisi suoritettua, vaikka kyseessä olisikin pelkkä huuhaa-humanistinen.
Minä väitän, että lähes kuka tahansa, jonka keskiarvo lukiossa alkaa numeroilla 8,9 tai 10, pystyy tuohon urakkaan. Toki en ole sitä itse tehnyt, joten voin olla jäävi arvioimaan.