Muita, joiden lapset eivät kutsu sinua äidiksi, vaan nimeltä?

En muista milloin alkoi, vuosia sitten kuitenkin. Lapset 8 v ja 6 v. Joskus ärsyttää, kun julkisella paikalla karjuvat etunimeä sellaisella valittavalla ”äitiäiti”-sävyllä. Muuten ei haittaa.

Oppineet todennäköisesti isältään, joka puhuttelee minua etunimellä.

Mun muut sisarukset tekee niin. Huomasivat pienempänä, että äiti ja isä vastaavat paremmin omaan nimeensä

Vierailija kirjoitti:

En muista milloin alkoi, vuosia sitten kuitenkin. Lapset 8 v ja 6 v. Joskus ärsyttää, kun julkisella paikalla karjuvat etunimeä sellaisella valittavalla ”äitiäiti”-sävyllä. Muuten ei haittaa.

Oppineet todennäköisesti isältään, joka puhuttelee minua etunimellä.

No siis tottakai lasten isä puhuttelee sinua etunimelläsi, niin kuin muillakin, ei kai kenenkään mies puhuttele puolisoaan äidiksi? :D

Omien lasteni serkku puhuttelee isäänsä ja äitiänsä etunimillä. Varmaan sopii heille, mutta omaan korvaani särähtää. Kuulostaa jotenkin kovin kylmältä ja etäiseltä. Mutta tämä on yksin heidän asiansa, ei kenenkään muun.

Lapsillani on eri isät. Pienempi tietää että hänen isänsä Matti ei ole veljen isä vaan se on Pekka. Isompi lapsi siis kutsuu Mattia nimeltä ja Pekkaa isäksi, pienempi yrittää tehdä toiste päin. Kumpikin menee sekaisin välillä.

Jotta tämä ei olisi lapsille helppoa siskoni ja veljeni, joilla on hyvin samanlaiset nimet ja siskoni nimestä vielä väännetty lempinimeksi miehen nimi, käyvät meillä lähes päivittäin.

Minulle tulee paljon työpuheluja joihin vastaan "Yrityksen nimi oma sukunimi".

Minä olen äiti, minua voi kutsua etunimellä tai pienempi välillä sukunimellä, olen toisinaan kummallekin isi ja välillä saatan kuulla kun minua kutsutaan veljeni nimellä.

Saman kokee jokainen aikuinen täällä, nuo isätkin saavat kuulla kuinka oma lapsi kutsuu sen toisen isän nimellä toisinaan.

Suomen romanit kutsuvat yleensä vanhempiaan etunimellä.

Joo, vertaistukiryhmä löytyy romaneista.  Heillä siihen liittyy häveliäisyyssääntö.  Isäksi tai äidiksi kutsuminen viittaa lapsen synnyttämiseen.  Lapsi on tullut maailmaan sen kautta, että isä ja äiti ovat tehneet jotain tiettyä asiaa, ja siksi ovat näille lapsille isä ja äiti.  Siihen ei haluta viitata, joten lapset käyttävät vanhemmistaan näiden etunimiä.  

Tietenkään kaikki romanit ei tätä sääntöä noudata.  Saattaa olla, että se on jopa jäämässä pois.  

Tiedän yhden tapauksen elämäni varrelta, joissa lapsi (siis valkolainen) kutsui isäänsä tämän etunimellä.  Se oli vaan perheen joku sisäinen tapa.  Äitiään kutsui kyllä äidiksi.  Ja isä oli ihan biologinen isä.  Heillä vaan se meni niin.  

Minulla on kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta ja kaikki kutsuvat minua samalla hellittelynimellä. Siis lempinimellä mutta kukaan ei sano äidiksi tai mummoksi.

Voiko johtua siitä ettei vanhempi ole itse käyttänyt paljon äiti nimitystä? "Annas kun äiti näyttää, tule äidin luokse, äidille voit aina kertoa..." meneekin "annas kun näytän, tule tänne, minulle voit aina kertoa" ja isäkin puhuu "mihin Minna meni, sitä sun pitää kysyä Minnalta."

Minulla ei ole vielä lapsia, mutta varmaan kutsun itseäni tuolla tavalla äidiksi, ja haluaisin lastenkin kutsuvan minua siksi. Ja mieheni voi puhua minusta lapsille äitinä.

Minnoja on lapsen elämässä kymmeniä, mutta vain yksi äiti. Samoin Pekkoja tulee ja menee, yksi isä on vain.  Isä ja äiti ovat kunnianimiä!

Tunnen yhden perheen, jossa nyt 10- ja 12-vuotiaat lapset, kutsuvat vanhempiaan etunimillä. Ovat kai aina kutsuneet, tutustuin heihin kun lapset olivat 3 ja 5. Minun korvaani se särähtää. Lapsella on kuitenkin (useimmiten) vain yksi isä ja äiti, etunimellä kutsuttavia koko muu maailma. 

Nimellä kutsutusta äidistä tulee mulle sellainen hoitajavaikutelma, isästä isäpuoli. Mutta tää on vaan mun mielleyhtymä.

Taitaa lapsi pitää enemmän kaverina kuin kunnioitettavana vanhempana.

Meidän lapsi kutsuu välillä etunimellä, ehkä vaan kokeillakseen sen toimivuutta kun naapurin lapsikin puhuttelee mua etunimellä.

Mun mies kutsuu vanhempiaan etunimellä. En tiedä kuinka kauan on näin tehnyt. Mutta alettiin seukkaa kun hän oli 17 v., niin silloin jo puhui luontevasti käyttäen etunimiä.

Meidän vanhempi lapsi kutsui ennen miestäni (omaa isäänsä) etunimellä, mutta jossain vaiheessa lopetti. Meillä ei kummallakaan ollut mitään ongelmaa asian kanssa.

Meidän lapset kutsuvat minua äidiksi (ainakin toistaiseksi). Aivan kaikki muut kutsuvat minua etunimellä tai lempinimillä (miehellä näitä riittää). En tiedä ketään, jonka lapset kutsuisivat äitiään muuksi kuin äidiksi (tai mammaksi, mamaksi...). Mutta kaipa heitäkin on, en tuomitse.

Mun lapsi kutsuu aina äidiksi. Paitsi muutaman kerran teininä kutsui etunimellä, kun halusi tahalleen loukata riidellessä. Se tietää, etten tykkää siitä, että kutsuu omaa äitiään etunimellä. Nyt taas aikuisena kutsuu aina äidiksi.

Jokaisella perheellä oma tyylinsä ja jos itse kokee ookoona sen, että lapset kutsuu etunimellä, niin mikäs siinä. Oudompana pidän sitä, että appiukko käyttää sanaa äiti puhuessaan mieheni äidistä (ei siis edes "äitisi" puhuessaan miehelleni). Etenkin kun miehen vanhemmat ovat eronneet jo melkein 20 vuotta sitten.

Mieheni ja hänen siskonsa (syntyneet 1960-luvulla) eivät kutsuneet vanhempiaan isäksi ja äidiksi, vaan aina lempinimillä, tyyliin Make ja Ritu. Joskus kysyessäni mies sanoi, että tuntuisi lapselliselta sanoa isä ja äiti. Eivät olleet riidoissa, eivät adoptoituja eivätkä romaneja, vaan ihan tavallinen työläisperhe.

Ehkä kuulostan ikävältä tässä suhteessa, mutta itse en hyväksyisi lapselta sitä, että kutsuisi minua muuksi kuin äidiksi. Ja kyllä siitäkin saisi kuulla, jos kutsuisi isäänsä etunimellä. Me olemme isä ja äiti lapsillemme. Emme mitään kamuja, joita kutsutaan etunimillä tai lempinimillä. Vanhemmat ovat oikeutettuja sekä velvoitettuja olemaan isä ja äiti lapsilleen, lasten tulee kunnioittaa sitä.

Minun lapseni kutsuvat minua Kenraali Komeaksi!